Asuuko meillä tasmanian tuholainen?

hullukoirani003

Siinäpä se, kysymys itsessään. Asuuko meillä tasmanian tuholainen? Vai kenties riivattu? Onko meillä jonkin sortin tuholaisongelma? Minulla ei taida olla tähän nyt vastausta.

Katsokaas. Kuten tiedätte, taannoin meillä räjähti. Anopinkielet pomppivat juurineen ruukuistaan ja muovisäkkiin tiukasti pakatut koirien makuualustat räjäyttivät säkin ympäriltään.

Kotiin tuodut sisustustyynyt olivat nekin kuoriutuneet muoveistaan, mutta tyynyt itsessään selvisivät täysin vahingoittumattomina, vaikka niitä ympäröinyt tiukka muovi oli silppuna lattialla.

Elna sai joulukuun aikana pasmani ihan sekaisin. Viisi vuotias koira, ensikertalainen. Ei aiempaa rikostaustaa kotimme tai sen irtaimiston tuhoamisen suhteen, enkä ihan äkkiä keksi, millä järjellä Elna toteuttaa sen pieniä, satunnaisia ja toisinaan jopa lähes huomaamattomia ilkivalta-iskuja.

Elettiin vielä joulukuuta, kun eräänä iltana palasin kotiin ja pistin jo parkkipaikalla merkille, ettei olohuoneen ikkunassa palanut enää kynttelikkö, jonka olin hiljattain ostanut varta vasten olohuoneen ikkunaan.

Sisälle päästyäni huomasin ensimmäiseksi, että eteiseen nostettu anopinkielille käytetty kukkamulta oli kuoriutunut muoveistaan. Ja minä kun luulin, että anopinkielien uudelleen istuttaminen oli eräänlainen rauhan ele minun ja yli-innokkaan puutarhurikoirani välillä.

Mikä hulluinta, multaa ei suinkaan oltu levitelty, vaan multakasa oli ainoastaan kuorittu muoveistaan siististi ja asiallisesti. Siis niin siististi, kun kasan multaa nyt vaan voi kuoria muoveistaan.

Myönnän, että jos minä olisin ollut Elna (tai kuka tahansa tämän takana onkaan), olisin ottanut kuoritusta multasäkistä kaiken ilon irti koko yksin vietetyn kahdeksan tunnin ajalta. Olisin piehtaroinut mullassa ja juossut sitten hullun kiilto silmissäni makuuhuoneen sängylle, josta olisin jatkanut matkaani luontevasti olohuoneen jättikokoiselle divaanisohvalle.

Mutta meidän kaikkien onneksi minulla ja Elnalla ei ole kovinkaan paljoa yhteistä. Elna on hienovarainen koira, joka oli ainoastaan tahtonut kuoria multasäkin, siinä kaikki.

Kynttelikkö puolestaan, niin. Hienovaraisuus toistui senkin kohtalossa. Se seisoi aloillaan juuri siinä, mihin sen olin asetellut. Syy sille, että se oli kesken päivän pimentynyt, oli yksi räjähtänyt lasikupu.

Eikä se jäänyt tällä kertaa suinkaan yhteen kuorittuun multasäkkiin ja räjähtäneeseen lasikupuun. Olohuoneen verhoon kiinnitetty verhonipsu oli siirtynyt lähes huomaamattomasti verhosta koirien sänkyyn. Kuten varmaan arvaattekin, verhot olivat siistit ja koskemattoman näköiset. Toisinaan minusta tuntuu, että meillä tapahtuu kummia asioita.

hullukoirani000

Lähdin samana iltana vielä kauppaan, mutta en uskaltanut jättää koiria kodissamme hiippailevan vandaalin armoille, joten otin ne mukaani auton takatilaan.

Kotiintulomatkalla koukkasin tyhjän koirapuiston kautta ja annoin koirieni nuuskutella koiraposteja samalla, kun itse henkäisin syvään ja katselin koirieni touhuja.

Lähetin kepolle kuvan kaltereiden takana notkuvista koirista ja tiedustelin, onko ihan ookoo, jos jätän elikot kaltereiden taakse ja lähden kotiin ilman niitä. Oli kuulemma ihan ookoo. En vain keksinyt, mistä sitten bloggaisin, joten päätin ottaa karvakeot vielä toistaiseksi mukaani.

*   *   *

Isäni sai kynttelikön korjattua. Siihen ei auttanut pelkkä kynttilän pään vaihto, jonka osasin kyllä tehdä itsekin. Olin hieman huolissani siitä, olisiko mahdollista, että Elna olisi saanut sähköiskun purtuaan seinässä olevan kynttelikön kynttilöistä yhden säpäleiksi, mutta keponi isä sanoi, että huonot kyntteliköt usein räjähtelevät itsekseenkin. Ei siis huolta.

Jatkoimme eloamme – hieman mietteliäinä – kunnes saavuimme jouluaattona sukulaisvierailuilta kotiin. Sanoinhan, että meidän aattomme sujui paremmin kuin viime vuonna, mutta taisin silti ohittaa aiheen aika tehokkaasti. Nimittäin, kun saavuimme kotiin huomasin heti parkkipaikalla, että kertaalleen korjattu kynttelikkö ei taaskaan palanut olohuoneen ikkunassa.

Kotona meitä odotti pöyristyttävä näky. Joku, jotkut tai jokin oli ensin sammuttanut kynttelikön sen katkaisijasta ja sitten tuhonnut sen saman, jo kertaalleen rikotun kynttilän pään.

hullukoirani001

Mitä minä voin sanoa, kun en edes tiedä mitä pitäisi ajatella? Pitäisikö minun tuntea raivoa tuhotun irtaimiston takia, surua koiran yritettyä tappaa itsensä jo toisen kerran tänä vuonna vai pitäisikö minun olla otettu siitä, että koirani voi pian liittyä mensaan?

Tietenkään minulla ei ole videomateriaalia tapahtuneesta, joten todellisuudessa en tiedä kumpi sai ensin kyytiä: katkaisija vai kynttelikön kynttilän pää. Tottakai fiksut koirani tuntien uskon, että järjestys on ollut alunalkaen oikea ja varsin looginen.

Jossain joulun tietämillä kyytiä saivat myös olohuoneen rullaverho ja takaovi (ensimmäinen kuva), mikä veti minut ihan totaalisen sanattomaksi. Koska vietin joulun välipäivät töissä samoin kuin kepokin, vein koiran kahdeksi illaksi säilöön toiselle työpaikalleni koirahoitolaan, jonne toimitin vielä säilytyspalkaksi kahvia ja pullaa. Näin varmistuin siitä, ettei Elna saisi itsetuhoisia ajatuksiaan läpi ainakaan iloisen perhejuhlan aikaan – ja ehkä meidän kotikin säästyisi mielipuolen vandaalin jekuilta kun Elna ei olisi paikalla.

Ja niin tapahtuikin: kepo sanoi, että oli ihana tulla töistä kotiin, kun Into nousi uneliaana kopastaan ja Remu tuli hetken päästä kurkistamaan, oliko ovi käynyt. Minä tulin sitten tättähäärän kanssa kotiin vartin myöhemmin – ja se seesteinen koti-ilta oli sillä silmänräpäyksellä ohi. Tosin en aio paljastaa kumman toimesta. 😉

*   *   *

Blogin kirjoittaminen on siitä mukavaa hommaa, että kun saan ajatuksiani purettua tekstiksi hahmotan usein itsekin kokonaiskuvan paremmin ja pystyn ratkaisemaan ongelmallisiksi koettuja tilanteita.

Mutta tällä kertaa minulla ei ole valmista vastausta sen suhteen, asuuko meillä tasmanian tuholainen. Ajatelkaa asiasta mitä tahdotte (linkki).

0

3 kommenttia artikkeliin ”Asuuko meillä tasmanian tuholainen?

  1. Paluuviite: Mitä saa seitsemässä vuodessa? | Purematta paras

  2. Paluuviite: Surua, murhetta ja painajaisia | Purematta paras

  3. Paluuviite: Kaverit kertoi | Purematta paras

Vastaa