For A Better Day

13092015_3545_960px

Tilanteiden puiminen kirjoittamalla ei ole maistunut. Kun pitkän päivän päätteeksi istun tietokoneelle, en halua kerrata, kuinka olen koko viikon singonnut töiden jälkeen vastaamaan jokaisen koirani hyvin yksilöllisistä liikunnan tarpeista vaihdellen koiria lennosta ja tarjoten jokaiselle sitä, mitä kyseisen yksilön kroppa parhammillaan kaipaa, tai mitä kuvittelen sen kaipaavan.

Oikeastaan päiväni ovat nykyisin niin pitkiä, että päivän päätteeksi en istahda
hetkeksi tietokoneen ääreen, vaan menen nukkumaan kerätäkseni voimia seuraavaan päivään.

En enää lenkkeile kavereideni kanssa tai unohdu metsään. Aikaa ei ole hukattavaksi: valoisaa riittää vielä juuri ja juuri Olmin jumppaamiseen läheisellä hakkuualueella heti töiden jälkeen, sitten vien Inton tasaiselle, mutta riittävän pitkälle peruslenkille Elnan kanssa ja lopulta otan pyörän alleni ja lähden paimeneni kanssa päästelemään höyryjä. Se on tehokas ja ilmainen harrastus tässä elämäntilanteessa, kun aikaa tai rahaa ei ole hukattavaksi, mutta jotain on tehtävä. Saan aktiiviseen elämään tottuneen koiran liikutettua, ja pyöräily pururadalla ylläpitää hyvin sen lihaksistoa, sekä meidän molempien mielenterveyttä.

12082015_2770_960px

Kukaan ei osaa sanoa, onko seuraavat kymmenen vuotta Olmin kanssa helpompia, jos nyt panostan sen kuntouttamiseen täydellä teholla.

Joka tapauksessa haluan uskoa, että näin on, ja teen kotiläksyni tunnollisesti. Käytän pennun kuntouttamiseen kaikki mahdolliset resurssit.

Arjesta on tullut melkoista suoritusta. Se on ollut sitä aina, kun olen
tasapainoitellut usean työn ja tavoitteellisten vapaa-ajan harrastusten kanssa.
Keväällä aloin huomaamaan itsestäni väsymyksen merkkejä, ja lopetin rakkaan
tanssiharrastukseni, iltatyöt sisustusliikkeessä ja kaiken, joka kuormitti enemmän kuin antoi. Annoin armon aikaa koiranpennun saapumiseen saakka ja päätin, että sitten kun Olmi tulisi kotiin, tekisin vain yhtä työtä ja illat herättelisin pitkään uinunutta, aktiivisempaa koiraelämää myös lenkkireittiemme ulkopuolella.

Totisesti koiraelämä on nykyään aktiivisempaa kuin koskaan. Ei ehkä sillä tavalla, kuin olisin odottanut, mutta aikaa ei juurikaan jää muulle. Jokaisen koiran yksilölliset erityistarpeet pitävät minut kiireisenä, ja alitajunnassa jyskyttää koko ajan huoli siitä, voiko lauman nuorimmainen koskaan elää tavallista juoksijan elämää ja miten osaan erottaa kiputilat arjesta, kun en ole nähnyt pentua terveenä.

13092015_3642_960px

Osteopaatin oli määrä tarkastella Olmin kinkkistä varvastilannetta, mutta hän ei ensimmäisellä käyntikerrallamme päässyt kajoamaan ollenkaan etupään ongelmiin, sillä loppukesän lihasshokki oli aiheuttanut melkoista tuhoa koiran takapäähän.

Juuri ennen osteopaatille menoa olin alkanut kuulostelemaan lattiatasosta kuuluvaa laahausääntä, sillä Olmi ei lopulta enää kävellessään nostanut ollenkaan takajalkojaan, vaan liu’utti niitä lattialla perässään eteenpäin laahustaen.

Osteopaatti kertoi asioista, joista en aivan ymmärtänyt – ensi kerralla esitän kyllä tarkentavia kysymyksiä – kuten romahtaneesta ja kiertyneestä takapäästä sekä aivojen ja hermostojen välisistä yhteysongelmista.

Hän antoi meille kotiläksyjä, joista kerron myöhemmin lisää, ja mainitsi, että pentu voi olla seuraavat päivät kipeän oloinen. Yliaktiivinen, tai äärimmäisen nuutunut. Mitä tahansa normaalista poikkeavaa oli odotettavissa.

Ensin näytti siltä, ettei Olmi oirehtinut osteopaatin käsittelyä lainkaan. Olin helpottunut, mutta parin päivän päästä huomasin, että meille on kulkeutunut aivan vieras koira.

Olmi juoksi pitkin kulmadivaania, loikkasi siitä lattialle, rynnisti rosvoamaan likaisia ja puhtaita pyykkejä kylpyhuoneesta ja pihisti pullokassista tyhjiä, kauppareissua odottavia palautuspulloja. Siinä, missä koiranpentumme on aiemmin vain makoillut ja nauttinut elämästään lojuen mitä kummallisimmissa asennoissa, nyt se ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, tai ainakaan erossa kolttosista.

Elimme viikon tai pari vintiömme kanssa. Olin hämmentynyt siitä, että olin unohtanut minkälaista elämä koiranpennun kanssa voi olla – kunnes tilanne pikku hiljaa rauhoittui, ja nyt olemme jälleen pisteessä, jossa Olmi lähinnä nukkuu ja kulkiessaan laahaa takajalkojaan lattiaa pitkin. Ulkona se kipittää suhteellisen sievästi, mutta osteopaatti totesikin, että pieni pompottava ravi onkin omiaan peittämään kehon ongelmia.

Olen jälleen suuren arvoituksen edessä. Miten oppia tuntemaan sellaisen koiran kiputilat, jota ei oikeastaan koskaan ole tuntenut terveenä? Onko tyyni ja rauhallinen Olmi todellisuudessa kipeä ja haluton, torkkuuko se päivät vältelläkseen vartalonsa rasitusta? Onko hyperaktiivinen olemus todellakin hoitojen jälkeistä oireilua kivusta, vai onko koiranpentu silloin eniten itsensä kaltainen?

Jatkan tarkkailua. Hetken päästä osaan myös kertoa, mitä Intolle kuuluu. Sille tehdään viimein hoitosuunnitelma, jota Animagissa ei osattu tarjota.

1

7 kommenttia artikkeliin ”For A Better Day

  1. Alkoi jo ollakin ikävä sinun postauksia.

    Nostan sinulle hattua kuin jaksat ja annat kaikkesi koiries hyvän elämän puolesta, heikompi olisi jo sirpaleina.

    Toivon teille kaikkea hyvää ja peukut pystyyn Olmin kuntoutukselle. Toivottavasti pahin on takana ja elämä pikku hiljaa alkaa näyttää valoisammalta.

  2. Miekin tajusin vasta nyt, että koskas olenkaan teistä viimeksi kuullut…
    On inhottavaa miten teidän laumassa menee taas ihan hölmöiksi hommat, kun sinä teet niin paljon sen eteen että kaikilla olis hyvä olla. Kun sitten on sellaisia kuin minä, joka soittaa kaverille, että otatko Miskan lenkille mukaan, musta ei tänään ole, tai antaa koirien juosta vain omassa (ja epähuomiossa myös naapurin) pihassa pari päivää, kun ei kertakaikkiaan kykene muuhun.

    Jospa Olmista tulis vielä hieno ja terve juoksijakoira ja Intokin paranis hyvin 🙂 Tsemppiä teille!

    • Älä huoli – on meilläkin niitä päiviä, kun kaikki on yksinkertaisesti liikaa ja kepo vetää myöhäisillassa lauman kera korttelin ympäri. Ei sellaisesta pidä tuntea syyllisyyttä – joskus oma päänuppi ja koiratkin tarvitsevat lepopäiviä. 🙂

      Saatan kuulostaa ahkeralta, mutta ennen kaikkea nautin koiriin panostamisesta ja se on minulle tärkeä harrastus. Työkaverit nauroivat, kun kuulivat, että juhannuksena olin käyttänyt Olmin sairastelun hyväkseni ja valmistanut kotijuhannuksen puitteissa pakastimeen litratolkulla omatekoista kasvis-sosetta koirille: hieman nuorta voikukkaa, nokkosen versoa ja muita puhtaasti luonnon antimia – aivan, kuin joku ylihuolehtivainen äiti, joka ei tyydy markettieineksiin!

      Vaikka tekisin mitä tahansa, että koirani olisivat jälleen terveitä, mainittakoon, että ei ole hullumpaa viettää iltaa yhdessä nuorimmaisen kanssa auringon laskiessa, tai lähteä lenkille ihan vain aikuisten, fiksujen koirien kanssa. Myös kasvis-soseen tekeminen juhannuksena on oikeastaan ihan hauskaa – ja sen lisäksi, että tietää mitä koirat syö, säästää myös selvää rahaa. Kaikissa kolikoissa on aina kääntöpuolensa, vaikka toisinaan elo tuntuu turhan työläältä näin. Toisaalta, olen tehnyt tietoisen valinnan hankkiessani kolme koiraa ja olen valmis panostamaan niihin jokaiseen ihan yksilötasolla.

      Iloista syksyn jatkoa Kettu – viestitä taas, kun liikut täällä päin!

  3. Minäkin olen kovasti odotellut teidän kuulumisia ja aloin jo hieman huolestua, kun ei pitkiin aikoihin mitään kuulunut. Mukavaa kun ehdit kirjoittaa! Päiväsi kuulostavat tosiaan kiireisiltä, etenkin kun pimeys haukkaa niistä yhä enemmän aikaa..Tsemppiä täältäkin kovasti! Ainakin teet kaikkesi sen eteen, että koirilla olisi mahdollisimman hyvin asiat. Toivon kovasti, että pikkuhiljaa helpottaa ja pääset tutustumaan Olmiin ilman kipuiluja!

  4. Paluuviite: Olmin iltajumppa – ja ensimmäinen erävoitto | Purematta paras

Vastaa