Into

Reponi Osaa Kun Haluaa, ”Into”

Novascotiannoutaja, uros
Kasvattaja Riikka Tarvonen, Reponi
s. 10.05.2008

Saatat blogissani törmätä myös nimellä…

Intopentti, Inpalo, Impalo, Venäläinen sirkuskarhu, Intonaattori, punaturkki, merikarhu, lihamylly.

Luonne

Into on luonteeltaan tyypillinen tolleri. Se on reipas, valpas, päättäväinen sekä vilkas, mutta myös herkkä. Kotioloissa Into on rauhallisesti käyttäytyvä, miellyttävä kotikoira, joka kuitenkin herää sähikäisen lailla tositoimiin heti kun siltä sitä vaaditaan – ja joskus ihan muuten vaan. Into on nopea oppimaan, tosin toisinaan hiukan kärsimätön opiskelija. Sen kanssa harrastaminen on mukavaa, vaikka se vaatiikin tasapainoittelua koiran herkän luonteen kanssa.

Harrastukset

Into sai jo varhain tutustua riistaan, mutta omistajan mielenkiinnon kohdistuttua toisenlaisiin lajeihin noutopuuhat ovat jääneet harmittavan vähälle. Vein Inton ensimmäistä kertaa raunioradalle sen ollessa vajaan kymmenen viikon ikäinen ja siitä päivästä lähtien olemmekin treenanneet hakupuuhia säännöllisen epäsäännöllisesti selkeitä päämääriä tavoitellen. Into on suorittanut agilityn alkeiskurssin ja esteet ovat sille tuttuja, mutta agility on jäänyt vähälle tokon ja pk-lajien rinnalla. Nykyisin Inton roolina on harrastelu- ja kotikoirana toimiminen, seikkailu yhdessä oman lauman kanssa niin loputtomissa metsissä kuin myös kesäisten järvien rannoilla.

Blogissa mainittua

Intolla on tosi leveä ja iso nenä, mikä näyttää ihan muffinssilta. Into muistuttaa luostarimunkkia, koska sen päälaella on lyhyttä karvaa ja reunoilla pörröiset tupot korvien juuressa. Kutsumme sitä munkkitunkiksi, mikä on tavallaan lyhenne muffinsinokasta ja osaltaan vihjailee sen luostarimunkkityyliin. Munkkitunkkis.

Intolla on ihana paksu talja, erityisesti niskan ja kaulan alueella, mikä saa sen muistuttamaan leijonaa tai karhua. Se on oikea köriläs. Puhumme kepon kanssa usein Inton taustasta Moskovan Sirkuksessa, jossa se esiintyi sirkuskarhuna ja koki kovia. Sitä pidettiin ketjuissa ja se joutui taiteilemaan trapetsilla ja tanssimaan yleisölle elättääkseen ilkeän tirehtöörin. Se erotettiin äitikarhusta liian varhain, ja… No, oikeasti Inton lapsuudessa ei ole mitään moitittavaa. Mutta olemme silti ihan varmoja siitä, että se on nähnyt Viipurin kylmät kadut ja esiintynyt Moskovan mahtavimmassa sirkuksessa.

Se on koira, jolla on ihanan muhkea olemus, maailman suloisin ilme ja kauniit silmät sekä pörröiset pussihousut ja pienet valkoiset nilkkasukat. Ja oikeasti se ei ole koira, vaan sirkuskarhu.”

(Kirjoituksesta ”Romppu”, 10/2014.)

Katso myös:

 

 

2

Vastaa