Jotain jännittävää

Sen jälkeen, kun sain yllättäen huomata, että Elna alkaa käyttäytymään kuin aikuinen, järkevä koira, eikä sillä ole enää tarvetta pentumaiseen kujeiluun, olen saanut tehdä myös muitakin jännittäviä havaintoja: myöskään toiset koirat eivät kohtele sitä enää kuten pentua. En kuvitellut tämän päivän koskaan koittavan, mutta kyllä: Into ei enää anna Elnan hyppiä silmilleen, vaan komentaa tätä kovaäänisesti muristen aina tarpeen vaatiessa!

Into on aina ennenkin pitänyt puolensa suojellessaan aarteita kuten puruluitaan, mutta se ei ole aiemmin kotioloissa sanonut mitään ovelalle raitapaidalle, joka ei alkuunkaan ole ollut kiinnostunut sen etutassujen välissä olevasta puruluusta, ei suinkaan, vaan joka on aivan sattumalta peruuttanut ja parkkeerannut takapuolensa Inton syliin ja luonnollisestikin -suoraan puruluun päälle. Tällaisissa tilanteissa Into on kyllä murissut, mutta nielaissut sitten kiukkunsa, kun leikkisä tyttökoira onkin kellahtanut kyljelleen puoliksi Inton syliin ja pistänyt koko homman leikiksi nuijimalla Intoa valtavan pitkillä koivillaan kuin mitään puruluuta ei koskaan olisikaan ollut.

Yllätyksekseni Into ei enää viime aikoina ole katsonut Elnan koiruuksia läpi tassujensa, vaan se on komentanut tyttöä napakasti ja mikä hulluinta -saanut sen jopa tottelemaan. Yleensä toisilta koirilta (ja ihmisiltä…) saatu negatiivinen palaute on saanut Elnan pistämään koko homman leikiksi, mutta Inton uusi tyyli on niin napakka ja uskottava, ettei Elnalla ole mitään sanottavaa. Se vain tottelee nöyrästi ja lopettaa, mitä ikinä se onkaan ollut tekemässä.

Tämä ei ole hulluinta, mitä laumamme sisällä tällä hetkellä tapahtuu. Elna ei enää elä omassa pentumaisessa maailmassaan, ja sen huomaa paitsi siitä, kuinka se on eritavalla läsnä, myös siitä, ettei senkään omasta mielestä ihan kaikki olekaan enää niin hauskaa. Aiemmin Elna on selvinnyt pentumaisella olemuksellaan kaikenlaisista tilanteista ja jopa silloin, kun Into on noussut sen selkään ylivertaisuuttaan puhkuen ja johtajuuttaan todistellen, Elna on vain luikahtanut sen alta pois ja pistänyt leikiksi. Vaan ne ajat ovat nyt ohi, oi kyllä! Tätä nykyä selkään yrittävä tolleri saa äkäistä palautetta neitikoiralta, joka ei enää todellakaan siedä sitä, että joku itsestään liikaa luuleva sirkuskarhu yrittää sen selkään. Elna murahtaa napakasti puolustuksekseen, ja homma on sillä loppuun käsitelty.
Tämä kaikki on minulle uutta ja yllättävää – en aiemmin ollut kuullut Elnan murisevan toisille koirille ja yhtäkkiä se tekeekin sitä uskottavasti ja arvokkuudestaan kiinni pitäen. Elna ja arvokkuus samassa lauseessa, mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?

Koirien keskinäisiä välejä on tällä hetkellä hyvin jännittävää seurata. Muistan, kuinka Elna oli juuri ylittänyt luovutusiän, kun toin sen Inton treeneihin raunioradalle ja laskin sen irti hihnastaan: silloin se lähti määrätietoisesti tutkimaan paikkaa taakseen katsomatta, lopulta kadoten näköpiiristäni. Eikä se muuten tullut takaisin, vaikka kuinka hoputin sitä palaamaan. Silloin tajusin, että tästä pennusta on tulossa erittäin määrätietoinen ja itsenäinen koira, joka tulee varmasti vielä pistämään pojat kuriin ja nousemaan laumamme johtokoiraksi.
Elnan pitkään jatkunut pentumaisuus ja varsinainen aivottomuus saivat minut uskomaan, että pentuikäisestä Elnasta huokunut johtajatyyppisyys ei enää ikinä näkyisi koirassa myöhemmällä iällä, mutta ei, siellä se taitaa tosiaan olla, fiksu ja älykäs johtajanarttu, joka pikkuhiljaa ottaa itselleen valtaa. En tietenkään edelleenkään voi sanoa mitään takuuvarmasti, mutta minusta näyttää vahvasti siltä, että jotain suurta on tapahtumassa.

Tältä näyttää hyppy tuntemattomaan! 

Nyt kun koirien keskinäiset välit ovat alkaneet kehittymään uuteen jännittävään suuntaan, myös omassa elämässäni puhaltaa uusia tuulia, jotka kirjaimellisesti viheltävät pelin poikki koirien osalta – mikä on ihan äärettömän kurjaa nyt, kun meneillään on mitä on. Minun on kuitenkin tartuttava tilaisuuteen – nyt tai ei koskaan, vaikka nimenomaan koirien takia minun tekisi mieli vielä perääntyä. Sain perjantaina postissa pitkään odottamani palvelukseenastumismääräyksen puolustusvoimilta ja täten aloitan palvelukseni Panssariprikaatissa Parolannummella tulevana heinäkuuna kahden kuukauden kuluttua.
Koirien kannalta tämä merkitsee paljon: niille on nyt hakusessa kullekin oma hoitopaikka määrittelemättömäksi ajaksi noin 6 – 12 kuukaudeksi ja omalta osaltani saan pistää pillit pussiin treenitavoitteiden osalta. Me ei käydä tänä vuonna kokeissa, eikä suoriteta BH:ta eikä varmaankaan edes luonnetestiä Inton kanssa. Hoitopaikat ovat kuitenkin hakusessa ihan läheltä, jotta iltavapailla ja lomilla pystyn puuhastelemaan koirieni kanssa niin paljon, kuin vain jaksan. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan niin kuin ounastelen, myös armeijan jälkeen on luvassa lisää jännittäviä uutisia, mutta niistä kerron sitten lähempänä lisää.

Ponttooni (aka Into) heinäkuussa 2008.
Eihän se ero nykyiseen Intoon nyt niin huomattava ole?

PS. Rakas sirkuskarhuni Into saavutti tänään 3 vuoden iän! Innokkaat onnittelut koko sisaruskaartille, eli Intolle, Rumballe, Milalle, Manulle, Leonille ja Tikrulle!

0

3 kommenttia artikkeliin ”Jotain jännittävää

  1. Bongasin teidät Sirin & Norrin blogista, ja pakko tulla heti kommentoimaan koska jee Jämsästä (tai edes Jämsässä satunnaisesti vierailevista) ei turhan paljoa löydy koiraharrastajia! Mä siis asun Jämsässä. Olisi tosi kivaa, jos voitaisiin mennä treenailemaan tai muuta sitten kun olet täälläpäin :–)

  2. Sarianne, Into kiittää! 🙂

    Juulia, joo, kuulostaa hyvältä!! Pysytään kuulolla ja mä ilmottelen kun pyöritään siellä päin! Nyt voi tosin olla vähän hiljasta ton armeijan takia, mutta pysytään kuulolla, kyllä siellä aina muutaman kerran vuodessa tulee käytyä!

Vastaa