On siis kevät

Kuva on helmikuulta ja täytyy kyllä ilokseen todeta,
että noin suurta määrää lunta ei ole nähty täällä sen koommin!

Kevät ja pian alkava reserviläiselämä saa meikäläisen innostumaan koko koiratouhusta taas ihan uudella sykkeellä. Ihanaa, kun päivät sen kuin lämpenee! Illat alkavat olla valoisia, hiekka rahisee jalkojen alla enenevissä määrin ja koirien treenaamiselle on aikaa ja ennen kaikkea tavoitteita! Melkoista koiraihmisen kiusaamista armeijassa: paljon hyviä kouluttajia, paljon uutta opittua, mutta mitään et pääse kokeilemaan omien koirien kanssa käytännössä!

Tilasin innoissani Intolle uudet PK-tunnusvaljaat, kun vanhat ehtivät mystisesti hukkua pitkäksi venyneen treenitauon aikana. Olenko ehkä nähnyt ne viimeksi tollerileirillä Himoksella vuonna keppi ja kivi? Mene ja tiedä…

Tulevien päivien ohjelmaan kuuluu koirien kuntokuuria: molempien elukoiden kunto on laskenut ja jumejakin voisi kuvitella olevan siitä päätellen, että lenkkeilevät suurimmaksi osaksi hihnalenkkejä tahdilla eläkeikäinen skotlanninterrieri. Vauhti ei siis ole päätä huimaava eikä rakas parivaljakkoni pääse luontaisen ravin makuun, mikä etenkin Intolle olisi erityisen tärkeää. Kadonneen kunnon metsästys alkaa (sekä koirilla että omistajalla) tarkemmin sitten kasarmiaamujen loputtua (niitä on enää 20), nyt keskitytään viikonloppuina edelleen lumenkaatopaikalla kirmaamiseen ja kiipeilyyn sekä pallopeleihin ja lumessa kahlaamiseen.

Viikonloput ovat viime aikoina menneet siis koiria lumenkaatopaikalla juoksuttaen JA Inton osalta BH-kokeeseen treenaten. Kai se on nyt viimein sanottava ääneen, ettei vaan sosiaaliset paineet anna periksi lusmuta tänäkin vuonna. Mehän ollaan vuodesta 2009 tähdätty joka kevät, kesä ja syksy BH:n suorittamiseen ”tänä vuonna”, mutta se tuntuu olevan harvinaisen ylivoimaista kaltaiselleni kotona viihtyvälle mörölle. Olen kuitenkin suurella mielenkiinnolla (ja kateudella) lukenut muiden koirablogien kisakuulumisia ja kai se täytyy itsekin ryhdistäytyä ja kokeilla, siirtyä pois sarjastamme ”sunnuntaiharrastelijat” ja ”kotikouluttajat”. Ties vaikka kisakärpänen purasis!

1

2 kommenttia artikkeliin ”On siis kevät

  1. Tuossa kuvassa on jotain tavattoman ihanaa, vaikken talvi-ihminen olekaan 😀 Ja tosiaankin, ihanaa, kun päivät pitenevät ja lämpenevät ja lumenmäärä senkus hupenee! 🙂

Vastaa