Hammas

Viime viikolla lattialta löytyi hammas. Kokonainen sellainen, ei haljennut tai palanen. Koirien suita tutkittuani osoittautui, että Remun kalustossa oli puutteita ja hammas oli irronnut sen ylempien etuhampaiden joukosta. Ikenet ja hampaat olivat kuitenkin siistit, joten en ottanut asiakseni vierailla karvaturri kainalossani päivystävän eläinlääkärin luona. Onni oli, että etuhammas ei koiran kannalta ollut kovin tärkeä ja elo onnistuu ongelmitta ilman sitäkin, vaikka harmihan se tietenkin on, että hammas noin vain putosi. En ole aiemmin törmännyt vastaavaan, enkä löytänyt netistäkään sen kummempia selityksiä moiselle. Jonkinlainen aavistus minulla kuitenkin on pienikokoisten koirien suuongelmista… Osaako joku valaista tietämätöntä aiheesta lisää?

0
Yleinen

2 kommenttia artikkeliin ”Hammas

  1. Oliko se siis pudonnut juurineen? Hannilla alkoi yhtäkkiä joskus silloin KOKO alarivistö alakulmureiden välissä heilua. Ell niitä katsoi ja sanoi, että antaa olla vielä hetki, jos vaikka juurtuvat (?!) kiinni. En muista paljonko niille annettiin armonaikaa, mutta eivät tosiaankaan enää juurtuneet ja ne nypättiin pois. Pienten koirien tyypilliseksi vaivaksi ell sitä moitti. En tiedä, mikä sitä tarkalleen aiheuttaa.

  2. Käsittääkseni hammas oli pudonnut juurineen, ei se ainakaan näyttänyt olevan katkennut ja muodoltaan se oli piiitkänomainen, joskaan siinä ei sellaisia juuria ollut kuin ihmisten hampaissa on käsitykseni mukaan. Ja ikenessä oli hampaan tilalla pelkkä reikä… Täytynee ottaa puheeksi, kun seuraavan kerran tapaa taas alan ammattilaisia!

Vastaa