Plan B

Kuten mainitsin Ei oo hauskaa -otsikon alla, olen pudottamassa ”Vuoden huonoin koiranomistaja” -viitan harteiltani ja luovuttamassa sen seuraavalle surkealle koiranomistajalle. Jos sateiset, pimeät ja väsyttävät illat eivät houkuta reippailemaan lenkkipoluille meillä on vaihtoehto B., joka pitää sisällään uusien temppujen opettelua, puruluiden mutustelua ja aktivointipelien pelaamista!
Otin viikonloppuna kuvia meiltä löytyvistä koirien aktivointipeleistä, koska en muista esitelleeni niitä täällä aiemmin. Kuvat on otettu meidän ulkoterassilla, koska meillä sisällä on päiväsaikaankin niin hämärää, ettei hyvistä kuvista voi kovinkaan usein edes haaveilla.
Meiltä löytyy kolme koirien aktivointipeliä, mikä on hyvä, sillä yleensä koirien iltaruuan saa niiden kautta syötettyä kaikille samaan aikaan. Kun jokainen on saanut oman satsinsa ruokaa kalasteltua pelin kätköistä, on aika vaihtaa pelejä päikseen niin, että jokainen saa pähkäillä kaikkia pelejä vuorollaan. Nopeimmalla koiralla on siitä kurja rooli, että se joutuu katsomaan muiden touhuamista ilman, että sillä on lupa lähestyä toisia koiria ollenkaan. Elna on ihan supernokkela, ja yleensä se joutuukin odottelemaan hitaampiaan.

Puinen Dog Spinny on Nina Ottossonin klassiko ja meidänkin jengin (aikoinaan Nikille hankittu) ensimmäinen peli. Pidän itse valtavasti noista puisista peleistä materiaalinsa puolesta, eikä minua haittaa, vaikka koirat pureskelisivat tai raapisivat niihin pieniä merkkejä – mutta siitä nuo ovat ikäviä, että ainakin tämä Spinny on makupalareikänsä kohdalta hiukan pehminnyt. Dog Spinny kuuluu helpoimpiin peleihin ja kun koira sen kerran hoksaa, sitä ei oikein voi vaikeuttaa mitenkään, paitsi jättämällä osan makupalojen paikoista tyhjiksi.
Elna on erittäin näppärä pelaaja ja syö kaikki piilotetut herkut muutamassa sekunnissa.

Dog Smart on myös Nina Ottossonin puinen älypeli. Koiran täytyy nostaa puisia palikoita suoraan ylöspäin sadakseen makupalat, eikä tassuilla sohiminen edesauta asiaa yhtään – palikat ovat melko jämäkät ja pysyvät hyvin paikoillaan. Tämä peli tuntuu olevan Inton suosikki, etenkin, kun se saa makupaloja vielä siitäkin, että pelattuaan palauttaa puiset pikkuosat minulle käteen.
Sen jälkeen, kun Remu oli oivaltanut Dog Spinnyn käyttämisen, sillä meni melko pitkään, että se oivalsi, ettei tämän pelin pyörittämisestä tassuilla ole mitään hyötyä. Yleensä kun koirat pääsevät pelaamaan, tarjoan niille kaikkia pelejä vuoronperään, jos se vaikka hieman hämäisi niitä…

Sitten meillä on tämä Hauhau -merkkinen muovikantinen peli, joka muistuttaa perinteistä Dog Spinnyä mutta on kuitenkin parempi. Tässä on yhden reiän sijasta kaksi reikää ja pelin mukana tuli rei’ille sopiva korkki, jonka avulla saa aina jomman kumman rei’istä tukittua. Lisäksi tähän on mahdollista ruuvata tappi, joka estää pyörivää kantta tekemästä täysiä kierroksia. Nämä ominaisuudet tuovat peliin tosi mukavaa vaihtelua ja jopa Elnalla menee hetki selvittää, miksi kansi ei yhtäkkiä pyörikkään ja miten loput makupalat saakaan ulos (pyörittämällä täyden kierroksen toiseen suuntaan).

Nyt kun nämä ovat olleet viimeaikoina niin suuressa suosiossa laumassamme, olen alkanut harkitsemaan jonkun uuden pelin hankintaa – sellaisen, joka pitäisi Elnankin vähän pidempään kiireisenä. Katselin erilaisia vaihtoehtoja Peten Koiratarvikkeen sivuilla, etenkin niitä puisia vaihtoehtoja, vaikka muoviset olisivatkin varmaan helpompi pitää puhtaana huuhtelemalla silloin tällöin kuumalla vedellä. Erityisesti kiinnostuin Dog Tornadosta, WorkeristaTurbosta, TwisteristäFighterista sekä Dog Boxista. Osaako kukaan suositella mitään näistä?
Sitähän voisi vaikka tehdä kierroksen eläinkauppoihin, jos vaikka pääsisi ihan vallan hypistelemään näitä vaihtoehtoja. Niin ja kohtahan koittaa se Messarikin messutarjouksineen! Hmm…
1

6 kommenttia artikkeliin ”Plan B

  1. Haa, toi dog smart vaikuttaa mukavalta, pitäisiköhän hankkia sellainen! Ässä on niin kova sohimaan tassuilla, että sillä varmaan menisi hetki tuon kanssa.

    Meillä on tälläinen

    http://www.zooplus.fi/shop/koirat/lelut/aktivointilelut/aktivointi/195540

    paitsi ettei ole avattava. En tiedä kuinka ”älypeli” on, kun ne namit saa sieltä aikansa tassulla päättömästi hutkittuaan. Ässä on kyllä oppinut ajan saatossa aika nopsaksi tuon kanssa, eli on siihenkin oma tekniikkansa. Tuon voi kyllä aika hyvin korvata myös muovipullolla, jonka tosin saa jyrsästyä äkkiä rikki.

    Muita leluja meillä ei sitten olekkaan, paitsi perinteinen kongi. Se ei ole kuitenkaan suuren suurta suosiota saavuttanut.

  2. Meillä on myös tuo hauhau -muovinen ruletti kotona kovassa käytössä sekä samanlainen palikoiden nostelupeli, mutta muovisena versiona (meillä puuversiot saa suuren suosion puruluina..). Ossille palikoiden nostelu on aivan superhelppo kun se osaa ne nostaa, ruletissa sillä menee vähän pidempään.. Manun pelityyliä pitää taas vähän aina hillitä, palikka pelissä sekun kaataa koko laudan nurin ja poimii sit namit sieltä seasta.. 😉 Ruletti on taas Manulle aivan liian helppo…

    Meiltä löytyy kans ihan perinteinen kongi (kannattaa siihen googlettaa eri täyttöohjeita, oikealla täyttötekniikalla sen kanssa saa aikaa vierähtään PITKÄÄN. Sitten tietty on sellainen kieritettävä pallo, jonka sisällä on 'labyrintti', meidän pennulle sopiva tällähetkellä. Ja löytyyhän meiltä tällainen: http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/aktivointilelu-dog-pyramid-17-cm/7213133331078/
    Ossi rakastaa tuota kun sille saa antaa kovan vauhdin ja namit sinkoaa pitkin seiniä.. Mäyris on keksinyt.. 😉

    Pitäis itsekin löytää uusia, haastavampia älypelejä, mut inhottaa kun ne on niin kalliita.. Löytäisikin jostain halvalla..

    Noista sun linkittämistä mie suosittelisin tuota Dog Workeria, senkun saa säädettyä haastavasta helpoksi ja näin ollen sopisi niin älykölle kuin vähän hitaammalle! 🙂 Taidankin laittaa sellaisen tilaukseen..

  3. Anne, toi Dog Smart on kyllä kiva ja sitä voi hyödyntää myös loppujen lopuksi noudon opettamisessa tai esineiden kantamisen opettamisessa, jos koira on muuten huono käyttämään suutaan 😉 Peli vahvistaa jo itsessään esineiden nostamista, ja voihan palikoiden kääntelystä vielä itsekkin naksauttaa ja palkata!

    Tuommoinen herkkupallo vaikuttaa kyllä sekin kivalta ja aloin heti miettimään, kuinkahan Elna menestyisi sellaisen kanssa!

    Wiivi, tiedätkö sinä, mistä noita Hauhau -merkkisiä peleja saa tai on joskus saanut? Omani on peräisin kirpparilta, enkä ole kyllä törmännyt noihin muistaakseni koskaan eläinkaupoissa!
    Noissa puisissa versioissa kyllä näkyy ikävästi hampaanjäljet ja ne päätyvätkin helposti puruleluiksi, joten niiden kanssa saa kyllä olla tarkkana! Mä vaan tykkään niistä materiaalinsa puolesta jotenkin – ja ehkä ne eivät ole koirien suuhun niin liukkaitakaan…
    On kyllä tosi hauska seurata koirayksilöiden välisiä eroja näiden pelien tiimoilta – osalle tassujen käyttö, hampailla varovasti nostaminen tai nokalla sipaisu on niin luontevaa ja helppoa ja osa taas ei meinaa päästä kärryille sitten millään! Jos päädyt hankkimaan Dog Workerin, niin kerro ihmeessä mikä oli pelin vastaanotto ja kuinka sen pelaaminen sujui – sekä tietysti kuka oli sen kanssa nokkelin! 😉

  4. Minä ostin omani ihan Musti ja Mirri -liikkeestä, mutta olen nähnyt noita myös jossain sekatavarakaupoissa aina sillon tällön… Mie tykkään noist muovisista sen takia, kun ne on niiiiiin helppo pitää puhtaana! Kannattaa kiertää isommat sekatavarakaupat (Tokmanni, Minimani, Kodin Ykkösessä, Kodin Terra, Robin Hood, Maksimakasiini, ..)

    Unohdinpa mainita meidän (todella vähällä käytöllä olleen) pullo älypelin ( http://www.mustijamirri.fi/tuote/busy-buddy-tug-a-jug/014048/ ). Kukaan koirista ei oo tota hokannu ja sen takia ne on siihen tympääntyny. Kelle ton lelun annan vääntää naamaa mulle seuraavan illanki.. ;–) Voisikin tuon laittaa myyntiin, jos jonkun liian älykkökoira siitä innostuisi…! Mut tota suosittelen, on oikeasti TODELLA haastava peli vaikka näyttää yksinkertaiselta!

    Mie voisinkin koittaa tehdä vaikka jonkinmoisen pelipostauksen siitä Dog Workerista jos (KUN) mie sen hommaan. Saa nähdä kuka koirista yllättää mut sen kanssa… Siinä tosiaan se hyvä juttu, kun voi säätää helposta haastavaksi niin sopii kaikille! 🙂

  5. PetNetstoresta saa ainakin jotain HauHau-merkkisiä pelejä! 🙂 http://www.petnetstore.fi/tuotteet/koirat-koulutus-aktivointi-jaljestys?page=2

    Meillä on oikeastaan vain kongi tyyppisiä aktivointileluja, jotka kyllä tyhjenevät nopsaan. Paitsi että Lunan ehdoton suosikki on tuo Wiivin mainitsema pullolelu!! Se RAKASTAA sitä ja siinä riittää tekemistä pidemmäksikin aikaa kuin vain viideksi minuutiksi. On se silti yleensä päivän aikana tyhjentynyt. 🙂 Sillä on kehittynyt sen kanssa aivan oma ja toimiva taktiikka. Pullolelu on siitä juuri kiva, että vaikka Luna tietää taktiikan ja saa nameja pullosta ulos, se on kuitenkin sen verran haastavaa, ettei tyhjene hetkessä. Eikä Luna edes kyllästy siihen. Enna ei ole päässyt juuri edes pullolelua kokeilemaan, koska Luna omii sen hetkessä. Luna myös kantelee tyhjää pulloa ja pitää siitä vaikkei siellä olisi namejakaan sisällä. Ihan sen suurin lemppari! 🙂 Toinen pullo jo menossa, kun ensimmäinen meni rikki. Onneksi ei kyllä hajoa kovin helposti, on aika kovaa muovia!

  6. Vau, kuulostaa hyvältä! Kyllä meidänkin täytyy vähintäänkin tuo pullo hankkia jouluksi, kuulostaa juuri sopivalta Elnalle!

    Ja kiitos HauHau vinkistä! Nuo vaikuttavat vähintäänkin yhtä hyviltä, mutta paljon edullisemmilta kuin Ottossonin pelit!

Vastaa