En ole varma, olenko koskaan tavannut herttaisempaa pentua. Onnellinen yhteiselomme on tosin kestänyt vain vajaan viikon, joten Olmilla on vielä hyvin aikaa murtaa käsitykseni siitä, miten hieno, ihana ja vaivaton koiranpentu meillä asustaakaan.
Tottakai kaikki koiranpennut ovat varsin herttaisia: söpöjä ja suloisia. Mutta sen lisäksi Olmi on pohdiskeleva ja vaikuttaa varsin älykkäältä koiralta. Se on utelias ja rohkea, mutta ei vilkas ja rauhaton, niin kuin useat kohtaamani koiranpennut ovat olleet. Ja vaikka se on harkitsevainen ja rauhallinen, se ei kuitenkaan ole missään nimessä ujo tai vetäytyvä.
Rakastan sen vinttikoiramaisuutta. On lukuisia tilanteita, joissa se jättää esimerkiksi vieraat ihmiset omaan arvoonsa, eikä ole kiinnostunut tekemään niiden kanssa tuttavuutta.
Sellainen sopii minulle paremmin kuin hyvin. Vaikka koiran tulee ehdottomasti olla avoin, olen huomannut, että innoissaan ihmisten luokse pyrkivät koirat ruokkivat ihmisissä jostain syystä sellaista yli-innokasta käyttäytymistä, josta en pidä ollenkaan.
Ihmisten ylipirteä käyttäytyminen innokasta koiraa kohtaan ruokkii koiran mielentilaa entisestään ja tekee koirasta tilanteessa pahimmillaan holtittoman. Kaiken kukkuraksi useimmista ihmisistä tuntuu olevan vain hauskaa, että lopulta koira käy ylikierroksilla ja läähättää epätietoisena siitä, miten sen odotetaan toimivan samalla, kun sen oma ihminen pyytää sitä rauhoittumaan ja juuri tavattu vieras pyrkii ainoastaan lisäämään bensaa sen liekkeihin.
Toisinaan koiraa on tällaisten kohtaamisten jälkeen lähes mahdoton palauttaa takaisin sellaiseen mielentilaan, jolloin sen kanssa on vielä mielekästä toimia.
Olmi on tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin niin kotona, kävelyillä, kylässä kuin eläinkaupassakin. Koska vieraat ihmiset ovat sille suurimmaksi osaksi yhdentekeviä, kenellekään ei ole tullut yllättävää tarvetta puhua sille yliampuvan duurivoittoisesti. Jostain syystä ryhdikkäästi itsensä kantava rauhallinen pentu saa vieraatkin lähestymään sitä hyvässä ja rauhallisessa mielentilassa, mikä saa minutkin hyvälle tuulelle. En ole ollenkaan pahoillani siitä, jos koiranpentuani tullaan tervehtimään ja silittämään asiallisesti.
Kaiken kaikkiaan Olmi lukee tilanteita hienosti, toimi se sitten ihmisten tai muiden eläinten parissa. Se viestii luontevasti Inton ja Elnan kanssa, eikä minun ole täytynyt hetkeäkään miettiä, uskallanko jättää sen yksin kotiin vapaasti Inton ja Elnan seuraan. Välillämme vallitsee jo nyt hyvä luottamussuhde.
Olmi ei ole sellainen pentu, jonka perään täytyy juosta aina, kun jossain päin asuntoa kolisee tai tulee pahaenteisen hiljaista. Hiljaisuuden vallitessa se on todennäköisesti nukahtanut eteisen vaatekaappiin, mistä on tullut yksi sen suosikkinukkumapaikoista treenikassini ja pennun omien pahvilaatikoiden lisäksi.
Herttaisesta olemuksestaan huolimatta Olmi ei kuitenkaan ole mikään lapanen. Sillä on paljon mielipiteitä, joiden takana se seisoo. Autossa matkustaminen oli aluksi yksi asioista, joita se ei voinut sietää. Sitten ymmärsin pehmustaa sen häkin paksulla fleecehuovalla ja pitää auton riittävän lämpimänä.
Mielipiteiden lisäksi pikkukoirasta löytyy roimasti potkua. Se taistelee leluista kovan murinan säestämänä kuin viheliäinen malinoislapsi ja kantaa niitä hienosti kuin nuori noutaja. Tarkoituksenani ei ole leipoa whippetistäni muuta, kuin pesunkestävä seurakoira, mutta seuraan mielenkiinnolla mihin kaikkeen uudesta tulokkaastamme on.
Tositoimissa topakanoloinen pentu on myös yllättävän ahne, joten olemme tehneet ahkerasti luoksetuloharjoituksia ruokapalkalla – syöhän tuo vielä kolmesti päivässä, ja on siis käytännössä aina hieman nälkäinen.
Kulunut viikko on rientänyt vauhdilla, mutta jokainen Olmista paljastunut luonteenpiirre tai taipumus on yllättänyt minut iloisesti. Kaiken kaikkiaan rotu, josta minulla ei juurikaan ole kokemusta, on hyvin mielenkiintoinen matka paitsi whippettien pariin, myös omien koirankasvatustaitojen ja -menetelmien syövereihin.
Odotan jännityksellä, minkälaisista päivityksistä blogini koostuu seuraavan vuoden, parin vuoden aikana. Mitä oikeastaan on elämä whippetin kanssa?
24
Voi miten ihanaa luettavaa!
Olmi vaikuttaa kertomasi perusteella todella samanlaiselta kuin kohta vuoden ikää kolkutteleva whippetpoikani. Se on ollut alusta asti todella järkevä, rohkea, järkkymätön ja aivan huikealla tunneälyllä varustettu. Se on alusta asti tullut niin upeasti toimeen jokaisen tapaamansa elollisen kanssa (paitsi karkuun pinkoviin oraviin ja jäniksiin se suhtautuu varsin vinttikoiramaisesti :D). Se lukee tilanteita mielettömän hyvin ja oppii todella helposti. Whippetmäiseen tapaan se on ahne ja siten helposti motivoitavissa. Me ollaan pikkupennusta temppuiltu hirmuisesti ja nykyään toi on todella työintoinen, mitä en olisi vinttarilta osannut odottaa.
Ainoana erona on tuo pidättyväisyys.. meidän pentu ei ollut pidättyväinen sitten yhtään. Vaan jopa noutajamaisen innokas kaikkia vieraita kohtaan, rasittavaa. Mutta niin sekin nyt vain kasvettuaan on alkanut saamaan enemmän rodunomaista välinpitämättömyyttä, mistä olen todella iloinen. Toki tutut ihmiset se ottaa suurella riemulla vastaan ja usein koirapuistoissa käy vilkaisemassa toiset ihmiset jossain välissä tyylillä ”keitäs nää nyt on”, mutta ei todellakaan jää rapsutettavaksi 🙂
Meidän järkevästä pennusta ei ole vielä tähänkään päivään mennessä kuoritunut rasavilliä kohnottajaa. Se oppi nopeasti sisäsiistiksi, yksinolot sujuivat, se ei tuhonnut mitään, se ei turhia tylsyyksissään piippaillut. Se oli pikkuaikuinen jo tullessaan ja jokainen päivä oli entistä helpompi ja samaan aikaan kiehtovampi whippetinalun kanssa, sen sielunelämä on niin erilaista verrattuna muihin koiriin. Se tuntuu jotenkin jopa ajattelevaiselta.. ja tavallaan tunteellisella tavalla herkältä 😀
Olmi on niiiiin hienon näköinen pentu. Kaikkea hyvää teidän yhteiselle taipaleelle ja matkaan kohti vinttareiden kummallista maailmaa!
Oi kiitos mieltä kovasti lämmittävästä kommentista! Onpa hienoa, että sinullekin on siunaantunut varsin erikoislaatuinen whippet! Ja hienoa, että Olmilla on selkeästi jossakin sielunveli. <3