Vuoden 2017 luetuimmat blogijutut – luitko jo nämä?

1. Lihaa luiden päälle – kuinka saada massaa langanlaihalle koiralle?

Vuoden 2017 luetuin juttu oli joulukuun lopulla julkaistu artikkeli, jossa kerroin miten olen saanut lihaa kahden langanlaihan whippeturoksen luiden päälle. Artikkeli synnytti yllättävän paljon keskustelua ja kiinnostusta siihen nähden, ettei kommentteja juurikaan siunaantunut artikkelin yhteyteen blogiin.  Lue juttu täältä!

2. Muuttujia lenkillä: irtokoira

Vuoden toiseksi luetuin juttu oli irtokoirakohtaamisesta kertova artikkeli. Irtokoirat puhuttavat ympäri vuoden ja niinpä tämäkin juttu nousi vajaassa kuukaudessa yhdeksi blogin luetuimmista artikkeleista. Jos et ole vielä lukenut juttua, käy lukemassa se täältä!

3. Miten selvitä raskaaksi käyneeltä koira-arjelta?

Kulunut vuosi oli osaltaan myös raskas ja johti loppukesän aikana uupumiseen. Aivan yllättäen koirat, joista olin aina ammentanut elämääni onnea ja iloa tuntuivatkin rasitteelta, jota halusin vältellä. Vuoden kolmanneksi luetuimmassa jutussa kerron omat vinkkini uupumuksen selättämiseen – lue juttu tästä ja ennakoi uupuminen!

4. Viheliäs irtokoira oppikokemuksena

Vuoden toinen irtokoirakohtaaminen ei sujunut niin hyvin, kuin sitä edeltänyt. Kun korvistani nousi savu ja olin jo pahoittanut mieleni, aloin miettimään, voisiko kurjan kokemuksen kääntää voitoksi tai ainakin oppia siitä jotakin? Lue lopputulema artikkelista.

5. Kolme hyvää syytä lähteä Messariin

Koirapiireissä loppuvuoden odotetuin ja kuhistuin tapahtuma on vuotuinen Messari eli Koiramessut. Jos et päässyt osallistuman koiraihmisten mekkaan tänä vuonna, älä huoli. Uusi tapahtuma järjestetään taas joulukuussa 2018! Sitä ennen ehdit hyvin sulattelemaan kolme hyvää syytä lähteä Messariin.

6. Uupumus – kun koiran omistamisesta katoaa mielekkyys

Syyskuun alussa julkaistussa artikkelissa kerron tarkemmin, miltä elämä koirien kanssa tuntuu kun siitä on kadonnut kaikki värit ja sävyt ja arki tuntuu raskaalta ja piinalliselta. Tämän jutun myötä sain niin paljon yhteydenottoja, että päädyin vielä kirjoittamaan samasta aiheesta kohdassa 3. mainitun artikkelin.  Lue juttu tästä.

7. Lahjaideat koirille ja koirien ystäville

Top-10 listaan ylsi henkilökohtaisempien artikkeleiden lisäksi myös postaus, jossa paljastin parhaimmat lahjaideat suoraan kotimaisilta yrittäjiltä. Artikkelin julkaisu osui sopivasti joulukuuta edeltäneelle viikonlopulle, mutta lukuisat siinä mainitut tuotteet sopivat myös tyylitietoisen koiran tai koiranomistajan ilahduttamiseen minä vuodenaikana tahansa. Lue juttu tästä!

8. Koiraperheen sisustus – koiranruuan säilytys

Jos haluat vinkin siitä, miten koiranruokaa voi säilyttää tyylillä, sinun pitäisi ehdottomasti lukea tämä juttu!

9. Koiramessutärppi #2: kun kaksi on yksi – saumatonta yhteistyötä paimennusnäytöksessä

Yksi koiramaailman mielenkiintoisimmista uusista tuttavuuksista oli tänä vuonna minulle auennut paimennus, jonka maailmasta sain pintaraapaisun nähdessäni Koiramessuilla todellista taitoa henkivän paimennusnäytöksen. Käy lukemassa artikkeli tästä ja risti sitten kätesi, että saamme nähdä samanlaisen näytöksen myös ensi vuonna Helsingissä!

10. Alpin huippuviikonloppu – Hau-Hau Dog Show 2017

Top-10 listan viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on postaus Alpin huippuviikonlopusta Hau-Hau Dog Showssa. Jutusta löytyy juniorin arvostelut molemmilta päiviltä, joten jos et ole ehtinyt vilkaisemaan juttua vielä, tee se viimeistään nyt!

Nyt kun mennyt vuosi on kerrattu, on aika siirtyä uuteen. Minkälaisia juttuja sinä haluaisit lukea vuonna 2018?

Onnellista vuotta 2018!
7

4 kommenttia artikkeliin ”Vuoden 2017 luetuimmat blogijutut – luitko jo nämä?

  1. Löysin tämän blogin muutama viikko sitten ja oon täysin ihastunut! 🙂 En oikeestaan osaa toivoa mitään tiettyä aihetta, kaikki käy. 😀 Ihanaa uutta vuotta myös sulle ja kaikille karvakavereille! 🙂

  2. Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia erilaisista ruokintatyyleistä. Myös arjen aikataulut muilla koirakodeilla ovat mielenkiintoista luettavaa. Monelta, mitä ja kenen kanssa. 🙂

Vastaa