Murheenkryynejä – whippetin varvasongelmat jatkuvat

Mainitsin perjantaina Instagramissa Olmin omituisesti turvonneesta vasemman etutassun pikkuvarpaasta, joka oli yhden yön aikana turvonnut pienen potun kokoiseksi. En osannut päätellä, mikä tassuun oli osunut tai mennyt, mutta koira konkkasi koko perjantain kolmella jalalla varoen selkeästi varaamasta painoa tassulle.

Siitä hetkestä alkoi Olmin häkkilepojakso. Pehmustin koiralle metallihäkkiin lokoisat oltavat ja toivoin, että pahin turvotus laskisi viikonlopun aikana.

Mutta lauantai-aamuna häkkiasukilla olikin tarjota entistäkin lohduttomampi näky. Sen sijaan, että turvoksissa olisi enää reunimmainen varvas, turvoksissa olikin kolme reunimmaista varvasta. Koko aiemmin luiseva tassu oli ranteeseen saakka niin turvoksissa, että näytti aivan siltä, kuin koiralle olisi yön aikana vaihdettu jonkun toisen rodun jättimäinen karhuntassu.

Kylmänhiki kohosi otsalleni, eikä vähiten siksi, että olin juuri sijoittanut pienen omaisuuden Elnan hammaskaluston hyvinvointiin sekä farmariauton huoltoon ja korjauksiin. Päällimmäisenä mielessäni oli kuitenkin vuosien takaa huutava huoli Olmin tassuongelmista ja jo valmiiksi huonoista varpaista.

Varpaisiin pentuna asennetut tukisidokset olivat pettäneet aikapäiviä sitten. Varpaat eivät juurikaan kestäneet painoa esimerkiksi koiran kumartuessa etutassujensa päälle ruokailutilanteessa, mutta muuten varpaiden tila ei juurikaan näkynyt arjessa, jos varpaiden erikoisen pitkulaista mallia ei otettu huomioon. Koira saattoi kesäisin käydä pinkomassa Tampereen vinttikoiraradan pehmeällä hiekkapohjalla moottorivieheen perässä ja elää muutenkin kokonaisvaltaisen hyvää ja kivutonta koiranelämää.

Auto starttasi Helsinkiä kohti jo ennen puolta päivää. Hyväksi havaittu Omaeläinklinikka karsiutui vaihtoehdoista, koska päivystävää asemaa ei ollut lähellä ja kyseessä oli koira, jonka tassuihin oli jo pentuna tehty Helsingissä leikkauksia. Suuntasimme siis oitis klinikalle, jolla oli tietokannassaan täydelliset tiedot ja historia ihon alle vuosia sitten asennetuista vierasesineistä.

Koiran jatkuva läähätys kertoi kivuista tai muuten äärimmäisen epämukavasta olosta, eikä ihme. Reunimmaisen varpaan viereen kohosi hetki hetkeltä suurempi punainen nestepallo, joka pinkeydessään näytti siltä, että se räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

Eläinlääkäri teki perustutkimukset, joiden lisäksi koiralta mitattiin kuume ja tulehdusarvot. Tulehdusarvot olivat normaalin ylärajoilla, mutta muuten koirasta ei löytynyt turvonneen tassun lisäksi mitään hälyttävää.

Suuntasimme röntgenhuoneeseen, josta toivoimme saavamme viitteitä turvotuksen aiheuttajasta – ihon alle tunkeutuneesta vierasesineestä tai murtumasta. Mutta mitään ei löytynyt.

Tutkimushuoneeseen palattuamme koira sai kipulääkettä ja antibioottia. Saimme molempia kotiinkin. Varpaan tyvessä yhä vain kohoava hetki hetkeltä pinkeämpi patti päätettiin puhkaista, koska se näytti siltä, että eritteet sen sisältä levähtävät minä tahansa hetkenä ulos joka tapauksessa. (Kiitos Jonna, kun olit apuna – herkkis ruudun tällä puolen ei olisi kestänyt pidellä koiraa siinä tilanteessa!)

Ja sitten lähdimme kotiin 300 euron osamaksusuunnitelma taskussani. Tassu oli niin turvoksissa, että tarkempia tutkimuksia oli hankala tehdä, eikä täten ongelman aiheuttajaa saatu ollenkaan selville.

Olmi sai uuden ajan perjantaille. Silloin kartoitettaisiin katkenneiden tukisidoksien ja turvonneen tassun mysteerin. Eläinlääkäri mainitsi, että kun tassussa on jo lähtökohtaisesti vierasesineitä, tassuun ei tarvita suurtakaan pöpöä, joka sitten saattaa laukaista melkoisenkin hälytystilan koko raajaan.

*     *     *     *     *

Oloni on levoton. Jo valmiiksi kovia kokeneen koiran tila harmittaa etenkin, kun tulevaisuuteen on mahdotonta nähdä. Nuori koira, jonka henkiset ominaisuudet ovat loistavat, kärsii fyysisistä ongelmista, joita on mahdotonta sivuuttaa. Koira kun on paljolti raajojensa päällä – ja oletusarvoisesti raajoissa on varpaat, joille paino jakautuu, jos ei tasaisesti, niin ainakin jakautuu.

Varvasasioissa lähtökohdat ovat huonot, sillä niin moni Olmin varpaista on jo valmiiksi virheasennossa. Ei auta kuin hengittää syvään ja odottaa, mitä loppuviikon tutkimuksissa selviää.

Olmin yllättäen ilmaantuneet varvasongelmat eivät ole ainoa asia, joka vetää tämän koiranomistajan mietteliääksi. Päässäni käydään ikävän sävyistä keskustelua, vaikka ulkona on aistittavissa ihana keväinen ilma ja valtaosan päivästä kirkas ja kaunis auringonpaiste. Palaan toiseen, koko lauman harmonian rikkovaan tilanteeseen hiukan myöhemmin, sillä se on jo kokonaan oma, raskas tarinansa.

75

6 kommenttia artikkeliin ”Murheenkryynejä – whippetin varvasongelmat jatkuvat

  1. Voihan nyt noin niinkun lähinnä helvetti. Oon seurannut ig:n (albaanianpulla tässä hei)+fb:n puolella teitä jo pidempään ja ajattelin heti tuosta.. naarmusta lukiessani, että nyt kuulostaa siltä, ettei hyvältä kuulosta.

    Kipeän koiran ja hankalan tilanteen pariksi ei liene tarpeen yksikään korulause tai väsynyt aforismi. Haluan sanoa, että olet ja teidän laumanne on ajatuksissani <3

  2. Voihan Olmi varpaineen 🙁 Toivotaan kovasti, ettei siellä ole mitään kamalan dramaattista ongelmaa, vaikka ei tuokaan nyt hyvältä kuulosta. Ymmärrän hyvin, että huolettaa.
    Me pidetään täällä sormet ja varpaat ja käpälät ristissä, että kaikki menis hyvin <3

  3. Ensinnäkin, koiraa ei säilytetä häkissä vaikka olisi miten kipeä. Toisekseen, miksi et ole hankkinut vakuutusta?

    • Hienoa, että olet huolissasi koiristani – minäkin olen, joka päivä! Koiraihmisissä parasta onkin juuri se, että kaikki haluavat näiden nelijalkaisten ystävien parasta, kukin omasta näkökulmastaan.

      Tässä tapauksessa häkkilepo oli ikävä kyllä välttämätöntä, mutta jos sinulla on parempia ehdotuksia siitä, miten tassuvammainen koira pidetään ikään kuin ”vuodelevossa”, kuulisin niistä mielelläni. Aiempien tassuleikkauksien myötä myös eläinlääkärit ovat määränneet koiralle nimenomaan häkkilepoa – ja kurjaahan se on, mutta onneksi, vain väliaikaista ja koiran parhaaksi.

      Olmilla on onneksi vakuutusasiat kunnossa, joten huolesi niiden suhteen on aiheeton. Olmin vakuutus on kuitenkin lukuisten tassuongelmien myötä kohdannut kattonsa, sillä koiran ensimmäisen elinvuoden tassuongelmista pulitettiin (yhdessä vakuutusyhtiön kanssa) yhteensä noin 3000 euroa. Siispä vakuutus katsoo, ettei se enää osallistu jo aiemmin hoidettujen vammojen rahoittamiseen.

Vastaa