Vieraskynä: Koiran itsetunto ja sen kehittäminen

Tämän vieraskynä -artikkelin on kirjoittanut Salme Mujunen. Filosofian maisteri Salme Mujunen toimii paitsi ylituomarina ja yrittäjänä, myös tietokirjailijana, toimittajana ja luennoitsijana. Hän on lanseerannut tänä vuonna nettiluentoja mm. koiran saalisviettiä ja koiran rakennetta koskien, minkä lisäksi hän kouluttaa verkon välityksellä nyt myös toko- ja agilitykoulutusohjaajia. Salmen kotisivujen kautta koirataito.fi voi tutustua Salmen luentoihin, tuotantoon ja tuotteisiin. 

KOIRAN ITSETUNTO JA SEN KEHITTÄMINEN

KIRJOITTANUT: SALME MUJUNEN

Hyvän itsetunnon omaava koira ei ole sama kuin ”röyhkeä koira”, joka käyttää itsevarmuuttaan negatiivisiin tunteenilmauksiin joko ihmisten tai toisten koirien tyrannisoimiseksi. Itsevarman koiran on helppo elää itsensä ja ympäristönsä kanssa tasapainossa.

Itsetunto ja sen kautta rakentuva terve itsevarmuus näkyy kaikessa toiminnassa läpi koiran koko elämän.

Varma koira hallitsee itsensä myös hieman kyseenalaisissa, pelottavissa ja vaarallisiksi kokemissaan tilanteissa. Epävarma koira sensijaan ajautuu toistuvasti vaikeuksiin, joissa sen täytyy erilaisin sijaistoiminnoin helpottaa oloaan. Yhtäkaikki, epävarman koiran elämä on tasapainottelua pienemmän ja suuremman stressin välillä ja tällainen elämä kuluttaa koiraa tarpeettoman voimakkaasti. Siksi meidän koiranohjaajien ja kouluttajien tulisi pyrkiä vaikuttamaan jo koiran nuoruudessa muodostuvaan itsevarmuuteen sitä positiivisesti ja rakentavasti kehittäen.

Pennusta nuorukaiseksi; kasvun lähtökohdat ja olosuhteet

Pentu on syntymästään lähtien altis ympäristön vaikutuksille. Eri ikäkausina sen saamat positiiviset ja negatiiviset tuntemukset painuvat eri voimakkuuksilla vaikuttamaan joko lähes merkityksettömästi tai jopa erittäin voimakkaasti sen luonteen muovautumiseen.

Dosentti Kai Pelkonen kertoi SuKoKa:n ”Koiran käyttäytyminen kasvattajan näkökulmasta” -luennollaan iän merkityksestä shokkivaikutukseen seuraavaa: ”6-8-viikkoinen on herkimmillään ulkoisten stressivaikutusten ja psyykkisten traumojen suhteen. 5-viikkoisena saatu negatiivinen shokki ei vaikuta lähestymiseen myöhemmin, kun taas juuri 8-9-viikkoisella pennulla shokki jää vaikuttamaan ja siirtyy kestomuistiin. Taas 12-13-viikkoinen on jo ohittanut tämän kehitysvaiheen, eikä saatu negatiivinen shokki vaikuta merkittävästi myöhemmällä iällä.” (kirjoittaja Jutta Tschokkinen, julkaistu Borderi 1/2000-lehdessä).

Pentuajan kokemusten merkitys siis lienee suurempi, kuin mitä aikaisemmin on uskottu. On myös selvä tosiasia, että myöhemmälläkin iällä saadaan voimakkailla negatiivisilla shokeilla aikaan pysyviä käytöshäiriöitä luonteeltaan pehmeille koirille.

Tuhon avaimet

Epälooginen pakotteiden käyttö koulutuksessa, samoin kuin koiran kannalta sietämättömän voimakkaan paineen luominen ovat arveluttavia keinoja, jotka taitamattomissa käsissä aiheuttavat koiralle enemmän pysyviä psyykkisiä vaurioita kuin mitä niillä on mahdollista edesauttaa omaksuttavaa asiaa.

Jokainen onnistumiseen päätyvä suoritus kasvattaa koiran itseluottamusta. Koira toimii varmasti kun se voi luottaa itseensä ja kykyihinsä selvitä.

Tätä pohjaa vasten voisi helposti kuvitella että epäonnistumiseen päättyvä suoritus horjuttaisi koiran itsetuntoa, mutta niin ei välttämättä ole. Sen sijaan toiminnan keskeyttäminen, ilman että suodaan koiralle mahdollisuutta pyrkiä mihinkään ratkaisuun, rapistaa sen uskoa selviytymisen mahdollisuuteen. Keskeytetyt suoritukset ja niiden johdosta ohjaajasta koiraan välittyvä tyytymättömyys tappavat tehokkaasti motivaation tuleviinkin tehtäviin.

Epäonnistunut suoritus on aina seurausta liian vaikeasta ja/tai huonosti suunnitellusta harjoituksesta. Tällaisen harjoituksen keskeyttäminen ilman helpotetettua ja koiralle ratkaistavissa olevaa tehtävää on yksi suurimpia koulutusvirheitä.

Luonneanalyysiä

Ennen tapakasvatuksen ja koulutuksen aloittamista tulisi pyrkiä mahdollisimman totuudenmukaisesti päättelemään koirassa esiintulleita ja kehityksen alla olevia luonteenpiirteitä. Luonteen vahvuuksia kannattaa ruokkia ja mahdollisia heikkouksia kompensoida näiden vahvempien osa-alueiden hyödyntämisellä.

Jo luovutusikäisestä koirasta voimme havainnoida yllättävän paljon. Elämään epäröivästi (aggressiivisesti, arasti, väistävästi) suhtautuva pentu kaipaa erityisen paljon tukea ihmiseltä, se tarvitsee ns. varahermot, jotka kannattelevat koiraa yli kaiken sen paineen, joka menisi luontaisen kapasiteetin yli.

Pennun valinnassa kannattaa huolellisesti harkita, millaiseen luonnetyyppiin omat voimavarat ja osaaminen riittävät. Huomattavan terävä (toisin sanoen uhkaan aggressiivisesti reagoiva) tai arka koira voi olla haasteellinen ja tarjota koulutuksellisia mahdollisuuksia, tosin huomattavasti suuremmalla työllä kuin avoin, hyvähermoinen ja taistelutahtoinen lajikumppaninsa.

Itsevarma koira luo omistajalleen myös haasteita; kuinka motivoida työskentelemään koira, joka on perinjuurin tyyytyväinen itseensä ja elämäänsä eikä siksi kaipaa ohjaajansa hyväksyntää niin suuressa määrin kuin ohjaajaansa tukeutuvampi lajitoverinsa.

Oletko varma? Varmastiko?

Onnellisen koiran perusoikeuksiin kuuluu saada elää elämäänsä loogisen ja käytökseltään varman ihmisen kumppanina.

Epävarmuus on ainakin osittain ihmisestä koiraan tarttuva (hankittu) huono ominaisuus, joka valitettavasti ruokkii itse itseään. Koirassa esiintuleva epävarmuus aiheuttaa ohjaajassa epävarmuutta, johon koira reagoi lisääntyvällä epävarmuudella jne. Ohjaaja siis jättää tukematta koiraansa tilanteessa, jossa se eniten tarvitsisi apua ja jopa ihmisen fyysistä läheisyyttä. Tarvittavan tuen puute esiintyy koirassa sijaistoimintoina, esim. väistämisenä, aggressiona tai jopa lamaantumisena.

Näin menetellen koiralle on luotu ns. toisenlainen tapa käsitellä epävarmuutta.

Tästä henkisestä kuormittumisesta on vain pieni askel siihen, että ohjaaja alkaa kokea tämän uuden sijaiskäytöksen ongelmana, eikä enää tee huomioita koskien alkuperäistä oireiden aiheuttajaa, eli varsinaista syytä.
Perusongelmille, eli epävarmuudelle ja tuen puutteelle on nyt kehitetty uusi ongelma, jonka ratkomiseen takerrutaan. Aletaan työstää puhtaasti seurauksia, ja unohdetaan syy.

Niin kauan kuin omistajan ja koiran välillä on keskinäisiä konflikteja, ilmenee näitä ”toisen tason” käytöshäiriöitä mitä moninaisemmissa koulutustilanteissa. Tyypillisiä, pohimmiltaan epävarmuuteen liittyviä kerrannaisongelmia ovat mm. koiran käsiteltävyysvaikeudet omistajan läsnäollessa (luoksepäästävyys), uskallus pysytellä maalimiehen läheisyydessä (henkilöhaku) ja uusiin asioihin tutustuminen ohjaajan läsnäollessa (mm. luonnetestin kelkkakoe).

Olemalla reilu ohjaaja saat toimia reilun koiran kanssa! Mitä teetkin, tee se reippaasti ja itsevarmasti. Ole koirasi luottamuksen arvoinen ja aloita korjaaminen aina pääsääntöisesti omasta käytöksestäsi.

Ohjaajan merkitys

Terveellä tavalla itsevarma ohjaaja kykenee kehittymään koiranohjaajana, mikäli hän uskaltaa nähdä ja myöntää toimintansa vajaavaisuudet.

Heikomman itsetunnon omaavan ohjaajan tulisi tietoisesti pyrkiä tähän samaan, vaikka prosessi on hänelle jo luonteenomaisestikin kertaluokkaa vaativampi. Koirakon pienet edistysaskeleet kuitenkin kannustavat niin ohjaajaa kuin koiraakin kohti suurempaa itsevarmuutta.

Myönteinen askel muutoksen tielle on otettu, kun omistaja kykenee kääntämään katseen koirasta takaisin itseensä ja tunnistaa koirassaan asuvan epävarmuuden sisällään.

Ohjaaja viestittää koiralleen juuri niitä tuntemuksia, joita itse kokee, ja koira reagoi näihin. Koiran toiminnassa on siis mahdollista nähdä oman toimintansa puutteet.

On kohtuullisen helppo ylittää aita sen matalimmasta kohdasta ja etsiä toistuvasti vikaa ns. saalistusvietittömästä tai taistelutahdottomasta, huonohermoisesta, terävästä tai epäavoimesta koirasta. Sen sijaan osoittaa rohkeutta myöntää itselleen oma rajoittuneisuutensa kouluttajana ja todeta että koira ei edisty pääosin siksi, että ohjaaja seisoo kehityksen esteenä.

Varsinaisesti luonteeltaan ns. käyttökelvottomia koiria ei juurikaan ole, koiranlukutaidottomia ohjaajia sitä vastoin löytyy yllinkyllin.

Hyvä kouluttaja kehittää koiransa vahvuuksia, huono takertuu vähäisiinkin heikkouksiin ja tekee niistä kestoselityksiä koulutuksellisille epäonnistumisille. Rakentava muutos lähtee ohjaajasta itsestään.

Koulutuksen loogisuuden kannalta meillä jokaisella on kehittämisen varaa. Kun olet koiran näkökulmasta katsottuna reilusti toimiva ihminen ja koulutustapasi on johdonmukainen, olet oikeilla jäljillä. Ja koska päämäärä ei ole useinkaan ole tärkeämpi kuin matkan oivallukset, voi olla ettei oman toimintasi tarkistuksen jälkeen koiraasi jää kovinkaan paljoa koulutuksellista korjattavaa.

Reagoiminen vai ylireagoiminen

Koiraa kouluttaessasi ole aidosti varma itsestäsi. Varmuus on ominaisuus, jota et voi teeskennellä, vaikka voit toki opetella mahdollisimman rauhallisen suhtautumisen yllättävien tilanteiden varalta. On ainakin osittain oma valintasi, alatko huutaa, heilua ja huitoa nähdessäsi käärmeen, ampiaisen tai hämähäkin. Vai hengitätkö syvään ja pyrit tilanteen tai ainakin hermojesi hallintaan.

Nämä erilaiset tavat reagoida äkillisesti vaihtuviin elämänilmiöihin näkyvät selkeästi toimiessasi koiran kanssa. Kuinka reagoit, kun koirasi ei työskentelekään toivomallasi tavalla? Harmistutko sen äkilliseen kurittomuuteen? Onko ensimmäinen reaktiosi, että se näyttää sinulle keskisormea?

Pidätkö parempana, että koira yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu, vai että jollei se tee oikein, on parempi ettei se tee mitään? Ylireagoinnit kielivät usein ohjaajan epävarmuudesta tai koulutuksellisesta kiirehtimisestä.

Koirasi tulkitsee sinua

Koira tulkitsee tilanteita varsin taitavasti ja huomaa epäröintisi lähes poikkeuksetta jo ennen kuin itse tiedostat käytöksesi epävarmuuden. Näissä tilanteissa koira usein reagoi verbaaliseen viestintääsi varsin epätoivotulla tavalla, koska elekielesi on sanallisen viestintäsi kanssa ristiriidassa.

Näin paljon kommunikointivaikeuksia aiheuttaa pelkästään ohjaajan varmuuden puute. Kuinka pienestä asiasta onkaan loppujen lopuksi kysymys, ja kuinka suuren askeleen voimme ottaa tiedostamalla sen.

Elämää, ei sen enempää

Nuoren koiran itsetuntoa kasvatetaan elämällä koiran kanssa normaalia elämää, kokemalla yhdessä maailmaa ja sen tarjoamia elämyksiä.

Vuodessa on 365 vuorokautta. Jos jokaisena päivänä kykenisimme tarjoamaan koirallemme yhden uuden kokemuksen ja sopivissa määriin vahvistamaan jo koettuja asioita, loisimme erittäin vankan kokemuspohjan sen koko loppuelämälle.

Tämän perustan varaan koiran on mahdollista jatkossa tukea tulevia reagoimisiaan, vertailla kokemusten voimakkuuksia ja vastaanottaa samankaltaisten tilanteiden jälkeensä jättämiä positiivisia tai negatiivisia mielikuvia.

Koiran henkisen kasvun kannalta on tärkeää myös saada elää nuoruus ilman turhia henkisiä paineistuksia. On järkevää koettaa eliminoida kaikki lyhytkestoista pidemmät stressin aiheuttajat pois sen välittömästä elinpiiristä, sillä stressipaineiden alla kehittynyt nuoren koiran elämä kasvaa helposti vinoon.

Tällaisia stressaavia tekijöitä ovat esim. kohtuuton kuri, olosuhteiden liian nopeat ja toistuvat muutokset, laumahierarkiassa korkeammalla olevien jatkuva painostus, liian suuret vaatimukset suhteessa nuoren koiran osaamiseen jne.

Totuttelemisen asteittaisuus

Koiraa ei saada luottamaan ääniärsykkeiden turvallisuuteen, jos kouluttaja ajattelee pääsevänsä helpommalla valitessaan koiransa kokemuspohjan perusteiksi kaksi ääripäätä, esim. äänityhjiön ja metelin; täydellisen hiljaisuuden ja sielua raastavan helvetin. Sama pätee kaikkeen toimintaan: koiran itsetunto luodaan vähitellen turvallisten kokemusten saattelemana, ja niihin positiivisia mielikuvia yhdistämällä. Askel kerrallaan. Liian paljon ja liian nopeasti ei ole hyvä kenellekään- sanotaanhan, että ”paras tapa pilata tuleva maailmanmestari on tehdä siitä nuorten maailmanmestari”.

Ongelmien korjaaminen

Itsetunnon puutteesta kärsivän koiran traumoja on helppo syventää ja saattaa ne kroonisiksi. Riittää kun aloittaa itsevarmuuden puutteesta aiheutuvat, mutta jo toisenmuotoisiksi ongelmiksi muuttuneiden käytöshäiriöiden sinänsä hyväätarkoittavat, mutta ärsykelataukseltaan massiiviset paikkausyritykset. Herkän koiran negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja/tai tilanteiden aiheuttamaa pelkoa ei voi hoitaa tuhannen jättikivan ja makkarankuoriin pukeutuneen ihmisen rynnäkkö-kohtaamisella. Äärimmilleen viedyt korjausyritykset heilauttavat epävarman koiran herkkää vaakaa tempoilevasti vastakkaiseen suuntaan, eikä koiralle näin suoda tilaisuutta päästä tasapainoon tuntemustensa kautta.

Kiirehtimällä korjattu koira vaatii tulevaisuudessa vielä suuremman korjauksen, eikä korjattu koira ole koskaan ehjän veroinen. Ja mitä epätoivoisemmaksi omistaja tässä edistymättömässä projektissaan tulee, sitä suuremmalla paineella toteutetaan korjauksen korjaus. Ratkaisua ei todennäköisesti näillä metodeilla voi löytää, jos ongelman perussyy eli epävarmuus on jo alusta lähtien jätetty huomioimatta.

Itsetunto rakentuu ympäristöstä heijastuen

Pentukoiraa kannattaa kannustaa jo luovutusiästä lähtien mahdollisimman suureen toiminnallisuuteen ja yritteliäisyyteen vahvistamalla toivottuja toimintoja suorastaan avokätisen positiivisesti. Näin koiran kannalta miellyttävien tapahtumien keskeinen hahmo on aina ihminen, joka elää aidosti mukana ja jonka rehelliseen ja kannustavaan palautteeseen se oppii luottamaan.

Koira kokee elämässään voimakasta tarvetta yhdessäololle. Tämän laumavietin olemassaolon varaan on luontevaa rakentaa koiran ja ohjaajan välinen suhde. Suhdetta, samoin kuin koiran itsetuntoa vahvistetaan viettämällä runsaasti aikaa kahdestaan koiran kanssa, vaikka perheeseen kuuluisikin muita ihmisiä ja toisia eläimiä. Yhdessä vietetyt hetket ja koetut onnistumiset, sekä koiran huomiointi yksilönä muodostavat pohjan sen terveelle itsetunnolle.

Jos järjestät koiralle aikaa, kuin se olisi maailmassa lisäksesi ainoa elollinen olento, niin sinusta varmasti tulee sen elämän keskipiste. Ja toisinpäin: et voi odottaa saavasi koiraltasi kovinkaan täydellistä huomiota, jos itse olet mukana vain osittain.

Koira elää yhteisössä

Koiran elämä on aina jollain tavoin elämistä laumassa, joko ihmis- tai koiralaumassa. Lauma voi käsittää koiran lisäksi vain yhden ihmisen tai olla jopa monenkymmenen koiran ryhmittymä. Kuinka tällainen lauma jäsentyy, riippuu sen yksilöiden sosiaalisista taidoista.

Harvoin mikään ryhmä elää pysyvässä muuttumattomuudessa, vaan dynamiikka liikehtii aina johonkin suuntaan. Mitä enemmän laumassa on jäseniä, sitä suuremmalti tämä laumaliike vaikuttaa yksilöihinsä; sitä laajemmat konfliktitilanteet ovat ja sitä suurempi on tuhovaikutus mahdollisen leimahduksen sytyttyä.

Muista, että huolimatta laumahierarkiasta yksilön etu menee aina lauman edun yläpuolelle.

Laumoilla on pyrkimys järjestäytyä jonkinlaiseen arvojärjestykseen, jossa on edustettuna sekä päätöksentekijöitä, että alempiarvoisia toteuttajia. Laumahierarkian kannalta systeemi on toimiva, jos lauman yksilöt sopeutuvat tähän tilanteeseen oirehtimatta. Sen sijaan jos laumassa on kiusaajia ja kiusattuja, ei yhteiselo ole perusteltavissa. Millaisen mahdin voimin tällainen lauma säilyttäisi kokoonpanonsa ns. luonnontilassa? Elintilan rajaaminen tuo mukanaan omat ongelmansa.

Älä anna kiusata tai joutua kiusatuksi

Ihmisilläkin on taipumus järjestellä maailmaansa ryhmiksi, jotka pysyvät koossa joihinkin intresseihin pohjautuen: työpaikat taloudellisiin seikkoihin nojaten, aatteelliset ryhmät ideologiaan tukien jne.

Huolimatta yhteisistä pyrkimyksistä, ei mikään taloudellinen tai ideologinen perusta olisi riittävä pitämään koossa ryhmittymää, jonka yhdellä jäsenellä olisi pakonomainen sairaalloinen tarve tarkoituksenmukaisesti vahingoittaa ryhmän toista jäsentä. Kiusattu osapuoli ahdistuisi ja tällä olisi luultavasti vaikutuksia koko ryhmän hyvinvointiin. Hyvin todennäköisesti kiusatun lisäksi myös muilla ryhmän jäsenillä ilmenisi erilaisia oireita, jotka kielisivät kasvavasta epävarmuudesta ja yleisestä pahasta olosta.

Koiralaumassa voi myös ilmentyä näitä pahoinvoinnin merkkejä, joita pystymme havaitsemaan tarkkailemalla lauman yksilöiden henkistä tilaa.

Olennaista on vain se, voivatko koirayksilöt laumassa hyvin vai huonosti. Näihin asiantiloihin ihminen vaikuttaa valinnoillaan ja valintojen onnistumisen paras mittari on koira itse.

”Kun luotat itseesi, voit luottaa koiraasi
Kun koira luottaa itseensä, se voi luottaa sinuun.”

21

Mitä Sumu on opettanut vuoden aikana?

Sumu muutti meille toukokuun 5. päivänä vuosi sitten. Olemme siis tällä päivämäärällä saaneet tutustua toisiimme vuoden ajan. Olemme jakaneet yhteistä arkea ja kuka tietää, ehkä molemmat oppineet jotakin toisiltamme.

Sumun ottaessani toivoin, että eläköitynyt valjakkokoira veisi arkemme uusille urille. Kaipasin elämääni sisältöä ja kipinää, jonka menetin kahden minulle hyvin tärkeän koiran kuoltua keskenään lyhyen ajan sisällä.

Minusta tuntui siltä, että minä ja nuoret whippettini Olmi ja Alpi vain lilluimme epämääräisessä välitilassa. Arjesta oli vaikea löytää sisältöä, inspiraatiota tai innostusta; onneksi meillä sentään oli toisemme – ja sitten, vähän myöhemmin Sumu.

Aluksi kahden viikon koejaksolle kotiimme muuttanut Sumu tulikin jäädäkseen. Se on tuonut mukanaan yhden alati viuhuvan hännän, paljon iloa sekä odottamattomia oivalluksia. Olen joutunut sen kautta pysähtymään itseni ja odotusteni äärelle yhä uudelleen. Aiemmin itsestään selviltä tuntuneet asiat ovat kohdanneet kiemuroita ja asettuneet sitten uusille uomille. Elämäni koirien kanssa on nyt aivan erilaista kuin ennen – ja sehän onkin juuri sitä, mitä alun perin toivoinkin.

Mitä Sumu on opettanut kuluneen vuoden aikana?

1. Ajattelevaksi ihmiseksi minä ajattelen melko vähän.

Yksi suurimmista oivalluksistani Sumun tulon jälkeen on, että jos hankin seisojatyyppisen lintukoiran, en voi saada paimentyyppistä palveluskoiraa. Ihan niin kuin minä jotenkin yllättyisin siitä, että keittiöön hankittu kahvinkeitin ei pesekään pyykkejäni puhtaan valkoisiksi. Kuulostaa vähän hassulta (kyllä vain), mutta tämä tieto todella pääsi yllättämään minut. (Kuten sanoin, näyttäisi siltä, että en ajattele kovinkaan paljoa.)

Laumala -yritystään pyörittävä Salli tiivisti asiaa hienosti taannoin Facebookissa. Hän puhui pentutestauksen tärkeydestä. Siitä, kuinka Opelia tarvitsevan ei kannata hankkia Ferraria. Ja siitä, kuinka Ferrarin moottorilla varustettu sirkkeli ei välttämättä ole kaikkein miellyttävin vaihtoehto lapsiperheen olohuoneen lattialle.

Olen saman asian äärellä – yllättynyt uuden kahvinkeittimeni ominaisuuksista siis – mutta onneksi kyseessä ei ole sirkkeli sen enempää, kuin lapsiperhekään.

En odottanut, että 18 vuoden koirakokemuksen jälkeen voisin edes takaperin silmät kiinni kävellessäni kompastua tähän päivän selvään asiaan. Mutta niin siinä vain kävi.

Onneksi vierelläni on häntäänsä vallattoman paljon heiluttava luppakorva, joka antaa pienen ajatusvirheeni anteeksi – kunhan vain nöyrryn oppimaan ja kuuntelemaan sitä, mitä se on tullut kertomaan.

Kun hankin Sumun, ymmärsin (ja halusin), että käsissäni on jotain uutta. Jotain sellaista, mistä minulla ei ole aiempaa kokemusta ja mikä voisi opettaa minulle jotain, mitä en vielä tiedä. Näyttää jotain, mitä en ole vielä koskaan aiemmin nähnyt. Ja niin Sumu totta totisesti tekikin. Halusin jotain uutta ja sitä myös sain.

Uusi ja minulle vieras tarkoittaa ennen kaikkea toisenlaisia lähestymistapoja, uusia näkökulmia. Lintukoiran kanssa samoillessani minun on turha odottaa, että sillä olisi halukkuutta pitää laumaa kasassa, kuten edesmennyt paimeneni teki. Tai noutaa metsän hienoimpia karahkoja näytille vain, jotta saisi nähdä häivähdyksen hymystäni, kuten edesmennyt noutajani teki. Sumu ei ole toisinto mistään edellisestä koirastani – eikä sen tarvitsekaan olla. Ja se on oppitunneista tuntuvin, mutta myös tärkein.

2. Aikuinen koira ei ole sama asia, kuin valmis tai puolivalmis paketti.

Aikuista koiraa hankkiessani luulin, että saan käsiini puolivalmiin paketin. Odotin, että pääsen helpommalla, kun koiranpennun naskalihampaat eivät retuuta kenkiä, roiku verhoissa tai pureskele maton kulmaa.

En ajatellut, että myös aikuinen koira voi pureskella maton kulmaa, tuunata verhoja ja jos nyt ei retuuttaa kenkiä, niin ainakin nyppiä sohvatyynyihin pieniä reikiä. Kuten jo postauksessani ”Miksi aikuisen kodinvaihtajakoiran hankinta hirvitti minua” pohdiskelin, koiranpentu on kuin tyhjä taulu, mutta aikuisella kodinvaihtajakoiralla on jo omat kiemuransa; kenties syvällekin pinttyneet toimintatavat ja ajatusmallit.

Entisenä ulkokoirana Sumulla ei onneksi ole jo perinteeksi muodostuneita tapoja verhojen tai sohvatyynyjen suhteen. Siitä huolimatta sekä verhot, että sohvatyynyt ovat kärsineet Sumun tulon jälkeen. Uskon sen heijastelevan ennen kaikkea meidän akkuja lataavien ulkoilumaastojen puutetta, josta viimeksi kirjoitin. Sumun kohdalla irtaimiston tuunaaminen ei ole mitenkään hälyttävä ongelma, mutta yllättää joka kerran toistuessaan.

Arvelin kyllä, että ulkokoirana olleen Sumun käyttäytymisen eteen saattaa joutua näkemään vaivaa. Odotin, että minun tulee opettaa se sisäsiistiksi (olin väärässä!) tai, että se saattaisi tuhota joitakin huonekaluja, jos ja kun se on tottunut vauhdikkaampaan elämänrytmiin ja tylsistyy kotioloissa.

Se, mitä en arvannut oli, että vielä lukuisten yhdessä vietettyjen kuukausienkin jälkeen koira saattaa yllättää tuhoamalla satunnaisesti jotain minulle kuuluvaa. Kenties hampaisiinsa saamansa kirjan sen jälkeen, kun kirja on koreillut kuonon korkeudella jo useiden kuukausien ajan – eräänä päivänä se vaan saattaa kohdata loppunsa, tuosta noin vain. Näennäisesti näyttää siltä, ettei ole väliä, onko taustalla tavanomaista aktiivisempi, tai tavanomaista rauhallisempi viikko – vai jotain siltä väliltä.

Meillä on vielä paljon opittavaa toisistamme.  

3. Jokainen koira on yksilö. Toista: jokainen koira on yksilö.

Kesäkuussa 2018 lopetettu paimenkoirani Elna oli arjessa enemmän, kuin oikea käteni. Se auttoi minua kasvattamaan whippeteistäni kunnon koirakansalaisia. Se ohjasi niitä lempeästi, mutta määrätietoisesti. Se osasi leikittää nuorempiaan, mutta myös asettaa niille selkeät rajat, joiden suhteen se ei ollut valmis kompromisseihin.

Minulla on vanhoissa Instagram -julkaisuissani lukemattomia muistoja tärkeistä hetkistä aiemman laumani kanssa. Sateisen lenkin jälkeisiä tunnelmia siitä, kuinka Elna kuivasi whippettejä huolellisesti nuollen. Ja siitä, kuinka poikien nahjustaessa sisätiloissa Elna tuli pysäyttämään leikin vaativalla murahduksellaan juuri ennen, kuin leikki olisi yltynyt sohvan selkänojaa pitkin toteutettavaksi ralliksi. Ulkoillessamme Elna tarkkaili koko laumaa ja piti sitä koossa. Jos Olmi ehtikin livahtamaan riistan perään, takaisin palatessaan Elnalla oli sille suorat sanat sanottavanaan.

Kun olin jotakuinkin selvinnyt Elnan kuolemasta ja katsellut aikani orvolta vaikuttavia whippettejä ajattelin, että aikuinen narttu laumassamme olisi oivallinen lisä. Laumani kaipasi särmää ja hahmoa, jolla olisi näkemystä ja auktoriteettia, sekä selkeä käsitys tietynlaisesta moraalista, jota Elna tuntui ilmentävän vahvasti.

– Mitäpä tästä sanotte, ajattelin viekkaana, kun laskin vuosia valjakon johtokoirana työskennelleen Sumun pihalle tutustumaan nuorisoon ensimmäistä kertaa. Vaan johtokoiran itsevarmuus ilman kaikkia sen (entiseen) laumaan kuuluvia hahmoja oli karissut tiehensä. Sitä hirvitti, kun se myöhemmin sisätiloihin saapuessaan kohtasi television, jonka mustalta ruudulta heijastui sen oma peilikuva. Ryhditön luppakorva hiippaili huoneesta toiseen, eikä yhtään tiennyt, mitä tulevan pitää.

Whippetit tarkkailivat omituista tulokasta ymmärtämättä, mikä otusta vaivasi. 6-vuotias narttu vaikutti niiden silmissä ihmeelliseltä. Vaikka ne tuntuivat ymmärtävän Sumun fyysisen iän, palakaan koiran olemuksesta ei henkinyt iän usein mukanaan tuomia ominaisuuksia (kuten itsevarmuutta). Sumun olemus henki enemmänkin hämmennystä uutta maailmaa kohtaan ja jopa pientä varovaisuutta sen suhteen, voisiko tähän uuteen, ympäröivään maailmaan luottaa. Se on luonnollista Sumun taustat huomioon ottaen, sillä se todella tuotiin sille aivan uuteen maailmaan.

Myöhemmin kuulin, ettei valjakkoa ylipäätään johda lauman kovin ja terävin koira. Ominaisuuksiltaan pehmeä ja luotettava eläin on luonteva vaihtoehto johtokoiraksi, sillä sellaiseen eläimeen valjakon ohjaaja pystyy täsmällisesti vaikuttamaan.

Kuukausien aikana Sumu asettui taloksi, mutta tästä aikuisesta nartusta ei koskaan tullut laumamme kiistatonta kuningatarta. Sen sijaan saimme oppipojan, jolle minä ja whippetit opetamme hyväksi havaitsemiamme käytäntöjä. Alpi rötväämisen saloja ja Olmi sellaisia seikkoja, kuten riistalle livahtamista metsän kulmalta.

Yhteenveto

Tärkein oppi liittyy siihen, millaista on hankkia uusi koira. Oli uusi koira sitten samaa tai eri rotua tai roturyhmää kuin aiempi koira, oli toiveena ja tulevaisuuden suunnitelmina sitten mitä tahansa, todennäköisesti olet keskittynyt ihan vääränlaisista asioista etukäteen huolehtimiseen tai aivan vääränlaisten asioiden odottamiseen. Käsiisi lasketaan joka tapauksessa kokonaan uudenlainen hahmo, täysin omanlaisensa koira.

Tulet saamaan koiran, jollaista et ole koskaan aiemmin kohdannut. Mutta pysy valppaana, sillä se on samalla koira, jollaista et myöskään tule enää koskaan myöhemmin kohtaamaan.

39

Miksi aikuisen kodinvaihtajakoiran hankinta hirvitti minua?

Päädyin keväällä tilanteeseen, jossa ulkotarhassa ikänsä asunut, aikuinen kodinvaihtajakoira muutti meille sisälemmikiksi. Kirjoitin prosessista pitkin kevättä: ensin koiran ensimmäisestä koejaksoviikosta ja sitten toisesta koejaksoviikosta.

Vaikka koirien sopeutumiskyky on usein vertaansa vailla ja Sumu tottui uusiin ympyröihin ongelmitta, en voinut olla rekisteröimättä ajatuksia, joita ”vieraan ja tuntemattoman” aikuisen koiran tuominen kotiini minussa herätti. Aikuisen kodinvaihtajan hankinta alkoi hirvittää minua, eikä se äkkiä tuntunutkaan niin yksinkertaiselta vaihtoehdolta. Sumun myötä aloin tarkastelemaan vastaavia tilanteita kriittisemmin.

Alustukseksi sananen koiran ensimmäisistä elinviikoista ja niiden tärkeydestä koiran kehitykseen

Koiranpennun ensimmäisiä 3-5 elinviikkoa pidetään koiran varhaisena leimautumiskautena. Se on aikaa, jonka pienen pieni koiranpentu viettää vielä turvallisesti emonsa nisien lähettyvillä pääasiassa nukkuen ja ruokaillen. Koiranpennun leimautumisvaihe kestää tästä eteenpäin vielä jopa neljän kuukauden ikään saakka. Tätä, vain muutamien viikkojen pituista kautta, pidetään ehdottomasti tärkeimpänä vaiheena koiran kasvussa ihmisen kumppaniksi.

On osoitettu, että luovutusikää (7-8 viikkoa) edeltävät olosuhteet sekä pennun ensimmäisten elinviikkojen aikana saamat kokemukset muokkaavat koiran luonnetta jopa perimää enemmän. Siksi leimautumisvaihe on koiranpennun kriittisin kehityskausi; se muovaa koiran luonnetta peruuttamattomasti.

Koiran luonneominaisuuksista vain vilkkaus tai rauhallisuus on osoitettu vahvasti perinnölliseksi. Sen sijaan erot koirien arkuudessa ja luottavaisuudessa, vihaisuudessa ja ystävällisyydessä sekä hermostuneisuudessa ja tyyneydessä johtuvat useammin varhaisesta elinympäristöstä. Siksi ei ole lainkaan samantekevää, minkälaisista olosuhteista koira on peräisin.

Leimautumisikäinen koiranpentu tottuu helposti itselleen uusiin asioihin ja pitää niitä nopeasti normaaliin elämään kuuluvina seikkoina. Koska ihan ensimmäisellä koirallani (vuosina 2001-2009) oli vaikeuksia sopeutua tavalliseen arkeen, olen sittemmin valinnut myöhempien koirieni kasvattajat huolellisemmin. Ensimmäinen koirani ei ollut tottunut lämpimiin sisätiloihin, käsittelyyn tai hoitotoimenpiteisiin, joten valitsemalla myöhempien koirieni kasvattajat huolellisemmin, olen päässyt maistamaan huomattavasti huolettomampaa ja helpompaa elämää koirieni kanssa.

Pidän nykyisin erittäin tärkeänä kasvattajan osaamista sekä sitä, että kasvattajan kotona oleva koiramäärä mahdollistaa luontevasti myös koiranpentujen kanssa vietetyn ajan. Ensimmäinen koirani tuli yli 30 koiran kennelistä, jossa se oli varttunut viileässä kennelrakennuksessa yhdessä sisarustensa kanssa. Tavalliset arjen äänet ja kotiolot eivät olleet mahtuneet sen tärkeimpään leimautumiskauteen, eikä niistä siten tullut sille normaaleja, arkisia asioita. On oleellista huomioida, että leimautumiskautena pennut leimautuvat voimakkaasti ihmiseen, mutta vain, jos siihen on resurssien ja emän luoma mahdollisuus. Tästä syystä kotikoiraa hankkiessa esimerkiksi keittiössä tai kodinhoitohuoneessa varttuneet koiranpennut ovat lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto, kuin erillisessä kennelrakennuksessa pihan perällä varttuneet koiranpennut.

Kun koiran hankintaa suunnitteleva ymmärtää leimautumisvaiheen merkityksen ja sen, miten pentueen isän ja emän ominaisuudet ja perinnölliset seikat voivat vaikuttaa tulevaan perheenjäseneen, voidaan ennakoida tai jopa minimoida monenlaisia ongelmia tulevaisuudessa.

Pentueen emä on koiranpennun ensimmäinen roolimalli

Pieni koiranpentu kommunikoi emänsä kanssa vuorovaikutteisesti alusta alkaen; sen ensimmäinen ja tärkein koirakohtaaminen on siis käytännössä sen oma emä. Kun pennut alkavat kuulla, alkaa niiden emokin pikkuhiljaa viestimään niiden kanssa myös ääntään käyttäen. Tarvittaessa emo ojentaa pentujaan murahtelemalla tai näyttämällä hampaitaan ja vastavuoroisesti pentu saattaa lepytellä emäänsä.

Hyväluonteinen narttu tutustuttaa pentunsa lempeästi koirien kieleen ja vaikuttaa omalla olemuksellaan myös siihen, miten pennut ympäröivään maailmaan, myös ihmisiin, suhtautuvat.

Siksi on tärkeää, että emä on tasapainoinen ja voi hyvin. Pentueen emä on koiranpentujen ensimmäinen roolimalli, ja siksi on tärkeää, ettei emo joudu toimimaan esimerkiksi vahvan stressin luomista resursseista käsin.

Se, mikä liittyy myös koiranpennun ensimmäisiin 3-5 viikkoon on varhainen sisäsiisteyskasvatus. Tällöin koiranpennuille on hyvä tarjota mahdollisuus poistua pesästä tarpeiden tekoa varten.

Olen itse päässyt aiheen tiimoilta ihastuttavan helpolla, sillä molemmat whippettini tulivat minulle luovutusikäisinä käytännössä valmiiksi sisäsiisteinä. Vaikka pienen koiranpennun rakko ei paljoa kestä, on ollut helpottavaa, että hädän yllättämä koiranpentu on kiiruhtanut tarpeilleen ulos tai vähintäänkin ulko-oven edustalla sijaitsevalle sanomalehdelle.

Tästä olen saanut kiittää koirieni kasvattajaa, joka on panostanut pentujen sisäsiisteyskasvatukseen alusta alkaen. Toki kasvatustyötä on ollut helppo jatkaa kotioloissa, kun käytössä on aina ollut oma takapiha ja koiranpennun hankinta on ajoitettu kesälle.

Vaikka jo pienelle koiranpennulle on luontevaa tehdä tarpeensa pesäalueen ulkopuolelle, yllättävän moni ns. ongelmakoiraksi mielletty lemmikki tekee tarpeensa sisälle välittämättä siitä, onko alustana matto, sohva tai sänky. Tällöin kyse voi olla puutteellisesta sisäsiisteyskasvatuksesta, stressistä tai jostain fyysisestä ongelmasta.

Tällaisia koiria nähtyäni minusta on toisinaan tuntunut siltä, että osa koirista ei edes ymmärrä eroa tarpeidentekopaikkojen välillä. Tämä on hyvä ottaa huomioon, jos suunnittelee esimerkiksi ulkokoiran (tai kulkukoiran) hankintaa sisälemmikiksi.

Koko ikänsä ulkotarhassa asuneen Sumun suhteen ottamani riski kannatti, sillä Sumulle on luontevaa tehdä tarpeensa muualle, kuin sisätiloihin.

Kuka sinä olet ja mistä sinä tulet?

Sumu on ensimmäinen, aikuisena kodinvaihtajana minulle tullut koira. Kaikki muut koirani ovat tulleet minulle juuri luovutusikään varttuneina nassikoina; pentuina, joiden tärkein oppimisen ikäkausi on vielä herkullisesti käynnissä. Ne ovat tulleet kasvattajilta, joiden olen tiennyt tukevan pennun varhaista kehitystä alusta alkaen, jo ennen koiranpennun luovutusikää.

Hyvältä kasvattajalta tuleva koiranpentu on kuin puhdas paperi: täynnä lukemattomia mahdollisuuksia. Tällöin koiranpentua voi lähteä ohjaamaan ja tukemaan juuri sellaiseen suuntaan, mikä parhaiten palvelee yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia. Mitä ne sitten olivatkaan: ura virkakoirana, harrastuskaverina tai vaikkapa luotettavana kotikoirana.

Tilanne oli toisenlainen, kun käsiini luotettiin 6-vuotias, aikuinen narttukoira. Paperi ei ollut puhdas ja minun oli kahden viikon koejakson aikana selvitettävä, mitä paperille oli piirretty ja minkälaisia eväitä koira oli saanut oppejaan kantaakseen.

Koska arvostan kaikkein eniten vaivatonta arkea, en olisi edes harkinnut Sumun ottamista, ellen olisi ensin jutellut Sumun kasvattajan kanssa. Halusin tietää, miksi Sumu oli olemassa, minkälaisesta yhdistelmästä se oli syntynyt ja minkälaisia ominaisuuksia siihen oli pyritty rakentamaan. Halusin tietää sen kokemuksista ja siitä, miten sitä oli kohdeltu. Onnekseni Sumun kasvattajalla ja silloisella omistajalla oli vastaukset kaikkiin kysymyksiini.

Näin kuvia Sumun emästä ja isästä sekä sen huolettomasta pentuiästä yhdessä pentuesisarusten kanssa. Näytti siltä, ettei koirilta puuttunut mitään. Tyytyväisen kasvattajan puheista kävi ilmi, ettei koiraa oltu koskaan laiminlyöty tai kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Koiran kokemuspohja vaikutti hyvältä, puhtaalta, vaikkei se minun näkökulmastani järin rikas ollutkaan – eikä tarvinnutkaan olla. En etsinyt valmista ja täydellistä lemmikkiä, vaan uutta ja mielenkiintoista seikkailua kohti tuntematonta määränpäätä. Sen sain, ja samalla juuri minulle täydellisen ja valmiin lemmikin.

Niin kuka sinä olitkaan?

Vaikka tenttasin, tarkkailin ja tarkastelin – valmistauduin – ensimmäinen melko hurjaltakin tuntuva tilanne uuden kodinvaihtajakoiran kanssa oli vain nurkan takana.

Sumu lähti mukaani koejaksolle sinä päivänä, kun olin nähnyt sen ensimmäistä kertaa. Kun se oli uuden majapaikkansa pihalla saanut tutustua uuteen laumaansa, päästin sen sisälle taloon yhdessä muiden koirien kanssa. En voinut olla reagoimatta pistävään tarhakoiran hajuun, joten päätin pestä minulle vielä tuntemattoman koiran heti saman illan aikana.

Ensimmäiseksi ongelmaksi osoittautuivat pesutilat, jotka löytyivät kellarista jyrkkien alaspäin vievien kiviportaiden juurelta. Hämmentynyt ja epäileväinen narttu ei omaehtoisesti innostunut tutkimaan tai etenemään kylmiä ja liukkaita portaita edes herkkupalojen avustuksella. Niinpä kaappasin 21 kiloisen koiran syliini ja aloin hapuilemaan kohti portaikkoa.

Huomasin pienen kylmäävän tunteen jo siinä kohti, kun määrätietoisin elkein kumarruin tuntemattoman koiran ylle ja nappasin sen napakkaan otteeseen. Ymmärsin, että tämä tapahtui todellakin jo ennen, kuin koiralle oli annettu mitään syytä edes luottaa minuun ja aikeisiini.

Toisenlaisella taustalla tai temperamentilla vieras koira olisi tuollaisessa tilanteessa puolustautunut. Koska otteeni oli tiukka ja pakeneminen sen myötä estetty, olisi ollut hyvin todennäköistä, että koira olisi käyttänyt hampaitaan.

Ymmärsin oitis, miten ajattelematon olin ollut. Olisin voinut toiminnallani aiheuttaa helposti vahvan särön suhteeseemme, joka ei ollut vielä edes kehittynyt. Lisäksi olin yksin koiralauman keskellä, eikä kukaan olisi ollut soittamassa apua, jos tuntematon koira olisi täysin oikeutetusti purrut minua esimerkiksi kasvoihin, jotka olivat koiraa kantaessani lähimpänä sen suuta.

Tunteeni omasta tyhmyydestäni ei hellittänyt portaiden puolivälissä, kun hämärään laskeutuessamme koira meni paniikkiin ja alkoi rimpuilemaan otteestani. Olin ajanut itseni jälleen kerran vaaravyöhykkeelle: aivan kasvojeni vieressä, sylissäni tiukassa otteessa oli 21 kiloinen koira, jonka pakenemismahdollisuudet olin evännyt. Portaikko oli niin jyrkkä, etten millään voinut laskea koiraa turvallisesti alas, joten päädyin tukemaan sitä paremmin ja pitämään siitä vain tiukemmin kiinni. Lopulta me molemmat pääsisimme ehjinä kellaritasolle saakka. Koira oli rauhoittunut otteeseeni ja minusta tuntui, kuin olisimme jälleen selvinneet voittajina taas yhden välietapin.

Jo ensimmäinen ilta oli Sumulle melkoinen luonnetesti, sillä koettelemukset eivät suinkaan päättyneet siihen. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

Kylpyhuoneelle edetessämme huomasin, että Sumu suhtautui liukaspintaiseen kylpyhuoneen lattialaattaan epäilevästi. Koska se ei vaikuttanut siltä, että se vapaaehtoisesti tulisi pesulle – mutta sen haju vaikutti siltä, että pian se tarttuisi huonekaluihin ja kodintekstiileihin – päätin napata koiran hihnaan ja yksinkertaisesti vain vetää sen pesutiloihin kanssani.

Ja niin minä tein. Sumu näytti surkealta, eikä sen ilmeestä tullut yhtään ilahtuneempi, kun käynnistin suihkun. Se pyrki jälleen tilanteesta pois, mutta minä olin päättänyt pestä sen ja niinpä avustin sen reippain ottein hihnan avulla pesutilan nurkkaan.

Estin sen pakoyritykset asettumalla sen eteen rintamasuunta vahvasti koiraan päin ja huuhdoin sen turkista valtavan määrän ruskeaa, haisevaa ikimutaa. Kulmiensa alta tuijottavan koiran katsetta vältellessäni huomasin, että olin jälleen estänyt tuntemattoman koiran pakenemismahdollisuudet, ajanut sen käytännössäkin katsoen aivan nurkkaan minkä lisäksi vielä huuhdoin sitä suihkulla, mistä sillä ei ilmiselvästi ollut juurikaan kokemuksia. Olisin jälleen voinut ottaa sen hampaista mojovan iskun iholleni, mutta Sumu säästi minut siltä tälläkin kertaa, vaikka se olisi ollut jälleen siihen täysin oikeutettu. Minä toimin tyhmästi, mutta Sumun temperamentti, kokemuspohja ja luottamus ihmisiä kohtaan sallivat sen.

Ikävä kyllä sitä, miten tällainen tilanne (jossa entuudestaan vieras koira saattaa tuntea olonsa uhatuksi ja epävarmaksi, eikä pääse pakenemaan mikä on usein koiraeläimen ensisijainen ratkaisu) päättyy, ei välttämättä voi tietää, ennen kuin kokeilee.

Kun suihkuhetki oli ohi ja olimme selviytyneet kellarin raput takaisin ylös, kiitin mielessäni koiraa ja sen kasvattajaa. Tiedostin oman, hurjapäisen toimintani, jonka ansiosta olisin voinut päätyä purruksi ilman, että koiraa edes voisi syyttää heikkopäiseksi.

Samaan aikaan pohdin, miten kellään koskaan on pokkaa pestä tai työskennellä tuntemattomista oloista tuodun koiran kanssa. Sellaisen, jonka historiasta ei ole tietoa tai joka on varta vasten pelastettu kurjista oloista. Koiran, jolla voi olla taustallaan hurjia kokemuksia siitä, että hampaiden käyttö on oivallinen tapa selvitä kiperistä tilanteista.

Koiranlukutaidon merkitys tietysti korostuu epävarmojen tai huonoja kokemuksia omaavien koirien kanssa. Se ei silti poista sitä, että joskus on hoitotoimenpiteitä (mahdollinen pesu, eläinlääkärikäynnit, jne) jotka on vain pakko saada suoritetuksi.

Minulla kävi tuuri. Ymmärsin jo ensimmäisenä iltana, että käsissäni taitaa olla melkoinen kultakimpale. Samaan aikaan painuin syviin aatoksiin pohtien kymmeniä, satoja, ellei jopa tuhansia muita kodinvaihtajakoiria. Niitä, jotka tulevat epämääräisistä olosuhteista. Koiria, joiden varhaisesta pentuvaiheesta ei tiedetä mitään, koiria, joiden vanhempia ei tunneta.

Ymmärtävätköhän tällaisia koiria ottavat ihmiset ihan todella, minkälaista arpapeliä etenkin ensimmäiset elinviikot ventovieraan eläimen kanssa voivat olla? Omien kokemuksieni mukaan siihen tuntui liittyvän hurjiltakin tuntuvia riskejä.

Suurennuslasin alla

Ensimmäinen koirani ei ollut luotettava. Se jakeli hampaiden iskuja milloin missäkin tilanteessa. Toisinaan se ei sietänyt lainkaan, että joku pyrki sen kanssa samalle sohvalle. Toisinaan se kiipesi itse syliin. Ja toisinaan kun sitä silitti, se sai äkkiarvaamattoman ja raivokkaan kohtauksen, mikä ei säästänyt ketään veren vuodatukselta. Milloin se hyökkäsi pahaa-aavistamattoman ihmisen kimppuun pöydän alta, milloin keskeltä lattiaa. Toisinaan elettiin viikkoja tai jopa kuukausia ihan tavallisen, kiltin koiran kanssa, kunnes puremahaavoja ei taas yllättäen säästeltykään. Elämä arvaamattoman koiran kanssa ei ollut helppoa ja huoletonta, vaan piinallista ja jatkuvia erityisjärjestelyitä vaativaa.

Ehkäpä juuri näiden kokemusten vuoksi olin harvinaisen tietoinen kaikista niistä tilaisuuksista, joissa Sumukin olisi voinut purra. Vaikka Sumu oli ylipäätään äärettömän hyvän tuulinen koira, eikä se antanut minkäänlaisia viitteitä aggressiosta, pidin sitä koko ajan tietyiltä osin suurennuslasin alla ja pyrin lukemaan sen ilmeistä ja eleistä pienimmätkin vivahteet.

Ensimmäisten viikkojen aikana Sumu ei ollut lainkaan suostuvainen vapaaehtoiseen automatkustamiseen ja sitä suuremmalla syyllä opetin sitä sille. Milloin istuin vain pihassa avonaisessa auton takakontissa lounastaen, tarjoten koiralle herkkupaloja, milloin meidän oli vain mentävä niin, että taas minä kumarruin koiran ylle ja nostin sen konttiin reipasotteisena, kyselemättä, mutta samalla hyvinkin tietoisena siitä, että kasvoni olivat jälleen tulilinjalla.

Viikkojen kuluessa jäykästä ja pelokkaasta automatkustajasta kehittyi luonteva matkaseuralainen, joka hyppäsi takakonttiin lopulta itse häntäänsä heilutellen.

”Onko se kiltti?”

Havahduin uuteen, kimurantilta tuntuvaan tilanteeseen kun Sumun paikalla ollessa kuvioihin astui ensimmäinen, pitkä ja harteikas tummiin pukeutunut miesvieras. Sumu ilmoitti tulijasta vakuuttavalla ja uhmakkaalla haukulla ja koiran ensimmäistä kertaa tapaava vieras huudahti; ”onko se kiltti?”

Mitä minä olisin voinut vastata? En todellakaan tiennyt, onko se kiltti tilanteessa, jossa ehkä uhkaavalta vaikuttava vieras tunkeutuu sen omaksi pitämälle reviirille. Oletin tietysti, että on, mutta luulo ei ole ennenkään ollut tiedon väärti. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, minkälaisia kokemuksia koiralla oli pitkistä, tummiin pukeutuneista hahmoista.

”En tiedä, katsotaan!” vastasin luottaen siihen, miten tähän saakka olin arvioinut paitsi Sumua, myös nähnyt saman vieraan toimivan ylipäätään koirien kanssa: provosoimatta, mutta rohkeasti tilannetta tunnustellen.

Onneksi kaikki meni hyvin. Kaikki, mitä olin Sumusta etukäteen kuullut piti paikkansa ja kaikki signaalit, joita olin sen kasvoilta ja kehosta lukenut, oli tulkittu oikein.

Aina tilanteet eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita, sillä on olemassa valtava määrä koiria, jotka yksinkertaisesti eivät puhu. Tällaisten koirien lukeminen ja ennakointi voi tuntua sulalta mahdottomuudelta.

Koiran koira ja kaikki muut vaihtoehdot

Ongelmakoirien kanssa työskennellessäni tapasin usein koiria, jotka eivät enää viestineet ihmisten kanssa. En tiedä, johtuiko se siitä, että ne olivat aina eläneet omassa kuplassaan ja pitäneet ihmisiä täysin merkityksettöminä. Voi olla, tai sitten ne olivat sitä ennen peräti vuosia yrittäneet keskustella sellaisten ihmisten kanssa, joihin ne eivät yksinkertaisesti saaneet minkäänlaista yhteyttä. Lopulta ne ehkä olivat vain luovuttaneet.

Olen myös kuullut koirista, jotka on hankittu pentuina vanhemman koiran kaveriksi hieman kiireiseen tai muuten kaoottiseen elämäntilanteeseen. Koirat ovat muodostaneet keskenään vahvan siteen, mutta uuden koiranpennun ja ihmisen välille ei ole koskaan muodostunut mitään ja niin koiranpennusta on varttunut koiran koira. Erityisen suuri todennäköisyys tällaiselle on, kun samasta pentueesta tai muuten hyvin aikajanallisesti lähekkäin päädytään hankkimaan kaksi (tai useampi) koiraa, joille ei ehditä tai ymmärretä antaa ihmisen kanssa kahdenkeskeistä aikaa yksilöllisesti.

Sumulla oli periaatteessa kaikki mahdollisuudet kehittyä suuressa koiralaumassa ulkotarhassa koiraksi, jolle ihmisen toimet ovat samantekeviä. Uskon kuitenkin, että sen luonneominaisuudet, kasvattajan vahva ammattitaito ja työ valjakon johtajana saivat sen kuitenkin arvoittamaan ihmisen siten, että se oli avoin yhteydelle, jonka halusin sen kanssa luoda. Onnekseni näin.

Olen kuitenkin miettinyt paljon kodinvaihtajia, jotka tulevat esimerkiksi kaduilta, joilla ne ovat tottuneet vuosien ajan työskentelemään itsenäisesti ja yksinkertaisesti vain pärjäämään. Kuinka helppoa tuollaista kuplaa on lähteä puhkomaan? Voiko vuosia kaduilla pärjänneelle koiralle kertoa, että jos toimit nyt kanssani yhteisymmärryksessä, me molemmat voimme hyötyä siitä? Minkälaisessa ajassa tällaiseen koiraan syntyy luottamus, joka mahdollistaa esimerkiksi vapaana ulkoilun – vai voiko sitä odottaa milloinkaan? Miltä elämä ilman luottamusta koiraan tuntuisi?

Ensimmäinen vuosi tunnustellen

Vaikka alun perin ajattelin, että aikuisen kodinvaihtajan hankkiminen olisi koiranpennun hankintaan verraten vähemmän työläs ratkaisu, asia ei ole lainkaan niin yksinkertainen.

Se, että minulla on käsissäni koira, joka ei ole kuin tyhjä taulu vaan jolla on taustallaan elettyä elämää, paperissaan kenties kuvia joita minä en osaa (vielä) tulkita – ei tunnu ollenkaan vaivattomammalta: päin vastoin.

En voi pitää Sumua irti metsässä luottaen siihen, että se ei suhtaudu yhteenkään vastaantulevaan lenkkeilijään, lapseen, koirakkoon tai ratsukkoon vihamielisesti. Voin kyllä olettaa, että se on kaikin puolin kiltti koira, mutta en tiedä varmaksi.

En missään nimessä halua olla se ”hups, ei se kyllä ennen” -tyyppinen koiranomistaja, joka ei kanna vastuutaan ja ymmärrä velvollisuuksiaan tilanteessa kuin tilanteessa.

En osaa sanoa miten Sumu toimii yllättävissä tilanteissa. Olen pyrkinyt tarjoamaan sellaisia hieman suunnitellusti, mutta jos joku luonani vieraileva tuttava tai tuttavan lapsi saa joskus älyttömän aivopierun, en voi mennä vakuuseen siitä, mistä kokemuspohjasta käsin Sumu toimii.

Onnekseni Sumun menneisyys tarhakoirana on myös ikään kuin suojellut sitä pahimmalta: treeni- ja kisamatkoista mitään tietämättä ja kantaa ottamatta uskon, että lajiharrastamisen puolesta arvokasta koiraa on kohdeltu vain asianmukaisesti, eikä se ole tarhassa, treeneissä tai kisoissa ollessaan ehtinyt saamaan hämmentäviä, jopa pelottavalta tuntuvia kokemuksia.

Sumu on koira, joka nukahdettuaan sänkyyni tyynylleni saa minut mietteliääksi. Voinko vain kellahtaa sen viereen vai onko odotettavissa mahdollista resurssiaggressiota, jonka kannalta parempi vaihtoehto on vain kutsua koira pois konfliktien välttämiseksi.

Whippettien kanssa ei tulisi kysymykseenkään miettiä sellaista, sillä pystyn luottamaan niihin ja ne ovat tottuneet jakamaan kaiken muiden koirien ja minun kanssani – toisin kuin se ensimmäinen koirani, joka olisi varmaankin ollut valmis tappamaan pitääkseen tyynypaikan itsellään. Itkin pikkutyttönä monia öitä, kun oma koirani ei suostunut päästämään minua sänkyyni nukkumaan.

Olmiin ja Alpiin minä luotan. Pystyn ennakoimaan niiden toimet aina, kun olen paikalla. Ne ovat olleet minulla koko ikänsä ja tunnen niiden sielusta jokaisen sopukan, samoin ne minun. Olen ihmistyyppi, joka tutkii ja tutustuu niin kauan, että voi mennä täyteen vakuuteen.

En kuulu siihen ihmisryhmään, joka alleviivaa netin keskustelupalstoilla, että ”eläimeen ei voi koskaan luottaa, sillä se toimii vaistonsa varassa” sillä mielestäni tasapainoiseen ja loogisesti toimivaan eläimeen voi luottaa lähtökohtaisesti aina, toisin kuin erikoisista tarkoitusperistä toimiviin ihmisiin. Siis luottaa aina, kun vaan ensiksi ymmärtää minkälaisesta kokemuspohjasta käsin eläin toimii.

Koiran leimautumiskauteen viittaavissa kappaleissa lähdeteoksena on käytetty Tuire Kaimion teosta Pennun kasvatus. Mikäli olet kiinnostunut koiran kehityksestä, erilaisista ikäkausista ja/tai siitä, miten koiran kasvua voi tukea toivottuun suuntaan, suosittelen teoksen lukemista mahdollisesti jo ennen oman koiran hankintaa.

43