Toivepostaus: WHIPPET Q&A (osa 1)

Sillä hetkellä, kun keväinen auringonpaiste vaihtuu viimaiseksi tuuleksi joka tuo mukanaan suuria, vimmatusti kieppuvia lumihiutaleita, on kuvaukset lopetettava. Vaikka kuvauspaikka on huolellisesti valittu ja aikaakin olisi, ei whippettien ilmeitä pelasta enää mikään. Koirien tyytymättömyys paistaa kilometrien päähän.

Niiden korvat liimautuvat päänmyötäisesti ja tassut nousevat vuoroin asvaltilta. Suuret silmät katsovat anellen kohti, eikä jätä mitään kysymyksien varaan.

”Tottakai me voidaan lähteä kotiin.”

Sellaisia ne ovat, elekieleltään hillityt whippetit. Koiria, jotka yleisesti ottaen kommunikoivat kuiskaten; merkityksellisillä katseilla, korvien asennoilla, tassuilla.

Hyvällä tuurilla – tai tavattoman onnellisessa hetkessä – voit kohdata häntäänsä heiluttavan whippetin. Se ei useinkaan ole sellainen perusoletus, kuten esimerkiksi spanieleiden tai noutajien kanssa työskennellessä.

Yleisimmät blogiaiheiden ulkopuolelta minulle tulevat yhteydenotot koskevat yhteistöiden lisäksi sitä, millaisia koiria whippetit oikein ovat.

Olmi ja Alpi ovat herättäneet paljon kiinnostusta, minkä lisäksi blogini taitaa päätyä Googlen hakutuloksiin rodusta tietoa kaivettaessa. Sen vuoksi päätin kirjoittaa aiheesta toivepostauksen ja käydä muutamia lukijoita kiinnostaneita kysymyksiä läpi.

Koska kysymyksiä tuli lopulta verrattain paljon, jaoin postaukset useampaan osaan. Ensimmäisessä postauksessa käsittelen sitä, kenelle ja minkälaiseen kotiin whippet sopii. Myöhemmissä postauksissa tulen käsittelemään harrastamista – tai harrastamattomuutta whippettien kanssa sekä whippettien ulkoilutusta ja vapaana pitoa.

Haluan vielä korostaa, että katselen aihetta melko kapealta kannalta. En ole omistanut kymmeniä whippettejä, elänyt vinttikoiramaailmaa vuosien ajan tai liikkunut aktiivisesti rotupiireissä. Olen vain tavallinen koiranomistaja, jolla on historiassaan muutamia, hyvin erityyppisiä koirarotuja, joita käytän tässä artikkelissa vertailukohteina.

Toivon siis, että ymmärrät, että kyseessä on yhden ihmisen kokemuksiin ja näkemyksiin perustuva artikkelisarja. Yleisesti rotuun tutustuminen kannattaa aloittaa rotuyhdistyksen sivuilta (täältä), jonka jälkeen whippeteläinten arkea voi seurata esimerkiksi Whippet Suomi -nimisessä Facebook -ryhmässä. Ryhmässä lisäkysymysten esittämiselle aukeaa loistava mahdollisuus! Sen jälkeen suosittelen rodunedustajien tapailua livenä: julkisissa tapahtumissa (näyttelyt, juoksutapahtumat) sekä sittemmin yhteydenoton jälkeen kasvattajan tiloissa sopivaa yhdistelmää, pentuetta ja pentua etsittäessä.

Netin keskustelupalstat tai ilmoitukset eivät useinkaan mahdollista täydellistä osumaa, joten siksi suosittelen rohkeaa yhteydenottoa suoraan kiinnostavaa kasvattajaa kohtaan heti, kun pentuhaaveiden täytäntöönpano alkaa tuntumaan ajankohtaiselta parin vuoden tai vuoden aikaikkunassa. Se, että myös ihmisten väliset henkilökemiat pennun hankintaa suunnittelevan ja kasvattajan kanssa osuvat yhteen on kuin kirsikka kakun päällä – ja tekee koiran omistamisesta entisestäkin hienomman seikkailun.

Olen kerännyt tähän artikkeliin Instagramissa saamiani sekä sähköpostitse minulle lähetettyjä kysymyksiä. Keskustelua voidaan jatkaa kommenteissa, joissa lisäkysymyksiä voi ilman muuta esittää!

Sopiiko whippet yleisesti ottaen lapsiperheeseen?

Jo rotumääritelmään kirjattu lempeä ja tasapainoinen kiteyttää hyvin sen, miksi pystyn suosittelemaan whippettiä myös lapsiperheeseen. Lisäksi aikuinen whippet on yleisesti ottaen rauhallinen ja kärsivällinen.

Sopua rakastavina eläiminä ristiriitatilanteeseen päätyvä whippet ensisijaisesti vetäytyy, enkä äkkiseltään keksi tilannetta, jossa rotutyypillinen whippet olisi edes provosoituna uhmannut ihmistä aggressiolla.

Jos lapsiperhearki on esimerkiksi lapsilukumäärän vuoksi kovin äänekästä, villiä ja huomattavan eloisaa, suosittelen rotuhaaveiden sysäämistä tuonnemmaksi tai temperamentiltaan vahvan yksilön hankkimista. Whippetit todella ovat mukavuudenhaluisia ja herkkiä, ja ainakin omat koirani liittävät vaatimuksiinsa tämän myötä rauhaisan ympäristön. Toisinaan jo vieraiden tullessa kylään koirani vetäytyvät asunnon hiljaisimpaan huoneeseen ja ottavat siellä keskenään sikeät nokkaunet.

Lähteekö whippetistä paljon karvaa?

Whippeteillä ei ole pohjavillaa, joten sikäli karvanlähtö on mielestäni erittäin kohtuullista. Whippeteistä kyllä lähtee karvaa (kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat kuvasta yllä – sohvaa ei ole putsattu kuukauteen!), mutta irtokarva ei keräänny lattioille pölypalloiksi, kuten joidenkin muiden koirarotujen karvoilla on tapana.

Sopiiko whippet jonkun toisen roturyhmän edustajan kaveriksi?

Erittäin sopeutumiskykyisenä koirana uskon whippetin sopeutuvan hyvin myös jonkun toisen roturyhmän edustajan kaveriksi. Minulla on ollut whippettien kanssa hollanninpaimenkoiramix ja noutaja, enkä keksi mitään, mistä voisi aiheutua ongelmia myöskään muiden rotujen kohdalla.

Huomionarvoista on se, että kyseessä on näöllä saalistava koira joka pääsee hetkessä huippunopeuteensa. Tämän puolesta en ehkä itse hankkisi whippettiä pienten ja hentoisten koirien kaveriksi (onnettomuusriskin vuoksi; ettei tule jyrätyksi), mutta tiedän, että siitä huolimatta on monia koiraperheitä, joissa whippetin kaverina on huomattavasti pienempi koirakaveri.

Whippet menee mainiosti myös isompien koirien kaverina. Vaikka rotu saattaa äkkiseltään tuntua keijumaisen kevyeltä koen, että rotu on yllättävänkin kestävä ja etenkin urokset jykeviä leikkimään isompienkin koirakavereiden kanssa. Koska whippettien leikit liittyvät usein niiden nopeuteen ja sillä koirakavereiden kiusoitteluun, annoin whippettieni taannoin leikkiä vapaasti yli 30 kiloisen dogomixinkin kanssa.

Miten whippet toimii lauman kanssa? Entä ilman?

Whippet mielletään helposti laumassa viihtyväksi roduksi. Olen huomannut, että vinttikoirilla on tapana kerääntyä: yhden vinttikoiran hankkinut tulee hankkineeksi toisen, kolmannen, neljännen… Enkä ihmettele. Elo on sopuisaa ja vinttikoirat tuntuvat viihtyvän yhdessä.

Siitä huolimatta olen tehnyt paljon töitä molempien whippettieni laumakäyttäytymisen suhteen nimenomaan ulkoilutilanteissa. Omassa laumassa whippettini eivät teinivuosiensa jälkeen ole aiheuttaneet ongelmia, mutta toisinaan niistä voi edelleen olla harmia yksinomaan ulkoilutilanteissa, jos ne saavat muiden laumassa olevien koirien tyypistä tai energioista kimmokkeita itselleen.

Ei ole tavatonta, että esimerkiksi laumalenkeillä kulkevat whippetit haluavat ottaa nopeita pyrähdyksiä lauman ympäri ja villitä kaikki sekamelskaan, josta syntyy kaoottinen koirakaruselli. Tällaisissa ja tämän tyyppisissä tilanteissa omat whippettini käyttävät herkästi nopeuttaan hyväkseen ja joko poistuvat aiheuttamastaan kaaoksesta tai sitten villitsevät sitä entisestään tekemällä hyökkäyksiä hitaampia tai pehmeämpiä yksilöitä kohtaan. Näitä puolustuskyvyttömiä tai -haluttomia koiria ne saattavat sitten ilkikurisesti närppiä ja kiusata.

Olen nähnyt whippettien tekevän tätä niin laumassa muiden koirarotujen kanssa, kuin myös laumassa whippettien kesken. Usein yhdestä tulee kohde, jota muut kiusaavat kuin pahansisuinen korppilauma. Toki taipumusta saman tyyppiseen kiusantekoon löytyy muidenkin koirarotujen parista, eli tämä ei ole yksinomaan whippettien toimintamalli. Voin vannoa, että jos vietät vuorokauden aktiivisessa koirapuistossa, et voi välttyä näkemästä vastaavaa tilannetta.

Samanlaista rajojen kokeilua, egojen pönkitystä ja heikompien kiusaamista tapahtuu herkästi tilanteissa, joihin liittyy mitä tahansa nuoria uroksia. Whippettien nopeus ja tilanteisiin usein liittyvät juoksupyrähdykset luovat tilanteen rauhoittamiseen omat haasteensa ja omien kokemuksieni mukaan ainakin Olmilla ja Alpilla taipumus kiusantekoon on istunut sitkeässä, vaikka siihen on alusta alkaen pyritty puuttumaan perusteellisesti.

Nuorten tai muuten epävarmojen whippettien ulkoilutilanteissa ilmenevä uhma ja kokeilunhalu on ainoa asia, jota pidän negatiivisena asiana niiden laumakäyttäytymisessä. Muuten rodun edustajat tuntuvat aina pyrkivän rauhaan ja sopuun ja mielestäni onkin huikeaa, kuinka helppoa whippet-tuttujen kanssa on reissata vaikka samassa autossa, oli kyse sitten samaa tai eri sukupuolta olevien koirien ahtamisesta pieniin tiloihin.

Luonteenpiirteiden lisäksi whippeteillä on ilmeikkäät kasvot, joiden perusilme on rauhanomainen. Niillä on hienosti tunnetiloja ilmentävät korvat ja sopusuhtainen ja selkeä keho, joten rodun edustajilla on hyvät lähtökohdat toimia pidettyinä laumakoirina.

Kaikesta huolimatta whippet toimii hienosti myös yksin. Uskon, että syvästi kiintyvälle whippetille ihmisen rooli on tällöin entistäkin tärkeämpi paitsi ruuan ja resurssien tarjoajana, myös hellyyden jakajana ja kumppanina.

Koska sitä whippetit todella tarvitsevat: hellyyttä ja kumppanin. Vaikka niiltä edellytetään vieheen perässä juostessa äärimmäistä itsenäisyyttä ja ratkaisuntekokykyä, ne ovat kaiken muun ajan hyvin läheisyydenkaipuisia: koiralaumassa ne usein nukkuvat lähekkäin ja pesevät ja hoitavat toisiaan. Oli niillä ystävinä sitten muita koiria tai pelkästään ihmisiä, varsin tavanomaista on löytää whippet oman ihmisensä kainaloon painautuneena. Se tuskin vieläkään heiluttaa häntäänsä, mutta huokaisee onnellisena ja painaa päänsä tiukemmin ihmiseensä kiinni.

36

Koiramessutärppi #1: koiran hankintaa suunnittelevalle

Yhteistyö / Suomen Kennelliitto

Helsingin Messukeskuksessa tänä viikonloppuna järjestettävä Koiramessut sekä lauantaina järjestettävät Pohjoismaiden voittaja 2017 ja Helsinki Puppy Show 2017 sekä sunnuntaina järjestettävät Voittaja 2017 ja Voittaja Puppy Show 2017 ovat tämän viikonlopun parasta antia kaikille , jotka suunnittelevat koiran hankkimista tai omistavat rakastetun nelijalkaisen. Lue aiemmasta postauksestani kolme hyvää syytä piipahtaa paikan päälle!

Yhteensä kolme päivää (pe-su) kestävä koirakansan juhla kokoaa samaan sijaintiin lukuisan määrän paitsi näyttäviä koiria, taitavia handlereita ja erilaisten tuotteiden ja palveluiden tarjoajia myös rotutorin, jossa lukuisiin eri rotuvaihtoehtoihin voi tutustua.

Rotutorilla koiran hankintaa suunnittelevalla on loistava mahdollisuus keskustella rodun harrastajien ja jopa kasvattajien kanssa. Mikäli rotu on vielä kauttaaltaan hakusessa, Kennelliiton neuvojat auttavat mielellään Hau Life -ständillään rotutorin yhteydessä.

Saavuin itse koiramessuille jo perjantaina haistelemaan tuulia ja selvittämään tämän viikonlopun parhaimmat tärpit. Tapasin lukemattoman määrän mielenkiintoisia ihmisiä tuotteineen ja palveluineen, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi tapaaminen Kennelliiton edustajien kanssa.

Keskustelimme koiran hankinnasta ja sen suunnittelusta ja ilahduin kuullessani, että kennelliiton edustajat suosittelevat erilaisia rotuja ennen kaikkea koiran alkuperäisen käyttötarkoituksen ja rotuominaisuudet huomioon ottaen puolueettomasti, sekä ottavat huomioon tietenkin kyseisen koiran hankintaa suunnittelevan elämäntilanteen ja toiveet koirarodun suhteen. Erityisesti mieltäni lämmitti kuulla, että rodunkartoitusprosessi on ennen kaikkea realistinen kartoitus ja toisinaan päädytään yhteistuumin siihen ratkaisuun, ettei koiran hankinta ole vallitsevassa elämäntilanteessa hyvä vaihtoehto. Sekin on joskus oikea päätös, vaikka koirakuume olisikin korkeimmillaan.

Omat resurssit on tärkeää ymmärtää ja kun resursseihin istuva rotu kohtaa sille sopivat puitteet, on yhteiselon lähtökohdat ideaalit. Usein erilaiset koirien ongelmakäytökset saattavatkin johtua siitä, että koiran alkuperää tai ns. sisään rakennettuja toimintamalleja ei ole osattu huomioida joka päiväisessä arjessa. Jos tulevasta nelijalkaisesta elämänkumppanista toivoo rakastettua ja uskollista perheenjäsentä, rodun ominaispiirteet ovat ensisijaisen tärkeä juttu sen suhteen, että koira sopeutuu perheensä elämään mutkattomasti ja se, sekä sen omistaja(t) saavat yhteiselosta kaiken ilon irti.

Keskustelimme Hau Lifen edustajien kanssa myös siitä, miten tärkeässä roolissa koiran ensimmäisten elinviikkojen tapahtumat ja kokemukset ovat. Ne ovat ratkaisevassa roolissa koiranpennun kehityksen ja sen tulevien käyttäytymismallien synnyssä, ja jos koiran taustoista ei tiedetä yhtikäs mitään, ei koiran tulevaisuuden suhteenkaan voi tehdä juurikaan minkäänlaisia odotuksia.

Siksi suosittelenkin ensisijaisesti rotukoiran hankintaa kaikille sellaisille, jotka näkevät jo sielunsa silmin miltä tulevan yhteiselon pitää näyttää. Jos kaipaat itsevarmaa, mutkatonta ja reipasta lenkkikaveria jonka käyttäytyminen on ennalta odotettavissa, hanki koira, jonka elämää pääset seuraamaan kenties jopa syntymästä saakka. Netti- ja mobiiliaika mahdollistavat täydellisesti sen, että kasvattajien on helppo päivittää pentulaatikon tapahtumia someen tai omille kotisivuilleen, jolloin koiranpennun elämän alkutaipaleesta on helpompi varmistua.

Jokaisen surkean ja säälittävän ”pelastetun” koirakohtalon tilalle riittää kyllä tusina uusia – esimerkiksi koiranpennun hankkiminen huonoista oloista tai jopa pentutehtaasta ainoastaan tukee myyjätahon toimintaa ja tekee siitä kannattavaa. Lisäksi epämääräisistä oloista pelastetulla koiralla voi olla huomattavasti lyhyempi eliniänodote, kun suunnitelmallisesti ja rakkaudella maailmaan saatetuilla koirilla.

Itse olen oikea malliesimerkki siitä, minkälaisesta paikasta koiraa ei pitäisi koskaan ottaa. Lukuisat eri rodut aina tiibetinspanieleista cockerspanieleihin värjöttelivät ison kennelrakennuksen pihahäkeissä kaukana tavallisista kodin äänistä ja elämästä, ja kun valitsimme pentua meille tuotiin huoneeseen uros ja narttu -pennut, joiden vanhempia emme saaneet tavata vaikka pennut olivat vasta seitsemän viikon ikäisiä. Pennut olivat ”puhdasrotuisia” mutta rekisteröimättömiä cockerspanieleita, koska niiden vanhempien asutus ei kuulemma ollut suunniteltua vaan ikävä vahinko. Ikävästä vahingosta huolimatta maksoimme omasta pennustamme yli 1000 markkaa 2000 -luvun alussa.

Sittemmin minun ja tuon epämääräisistä olosuhteista tulleen paperittoman rotukoiran yhteiseloa värittivät lukuisat eri ongelmat: ensiksi koiranpennun iho oireili, kun se oli muuttanut viileästä kennelrakennuksesta kuivaan sisäilmaan ja seuraavaksi alkoivatkin ongelmat koiran aggressiivisuuden suhteen, sillä pentu ei ollut tottunut käsittelyyn. Loppujen lopuksi tavallinen arki sisällä tavallisen perheen kanssa tuntui olevan koiralle liikaa ja se sai äkkiarvaamattomia raivokohtauksia erityisesti tapahtumarikkaiden (kuten mökkireissu) päivien puitteissa.

Epäilen, että jos koira olisi varttunut alunperinkin tavallisen hälyisessä ympäristössä eikä syrjäisessä kennelrakennuksessa pihan perällä, sillä olisi ollut paljon paremmat lähtökohdat kehittyä tavalliseksi koirakansalaiseksi, joka ei yllättäen hyökkää ja pure. Myöhemmin tämä koira jouduttiin lopettamaan, koska sen hyökkäykset ja ongelmakäytös ainoastaan pahentuivat iän myötä.

Odottamattomia ongelmia voi syntyä millaisista lähtökohdista tahansa, mutta voit koittaa minimoida riskit hankkimalla koiran vastuulliselta kasvattajalta. Jos haluat kartoittaa oikean rodun löytymistä ja saada vinkkejä koiran hankintaprosessiin, vieraile ihmeessä paitsi kehien laidalla ja rotutorilla, myös paljon koirakokemusta omaavien tahojen kanssa rotutorin yhteydessä hallissa 6 Hau Life -ständillä.

PS. Jos tila tuntuu suurelta ja hankalasti hahmotettavalta, lataa puhelimeesi Messukeskuksen oma Messukeskus -app, josta löytyy tapahtumakohtaiset kartat ja esillepanijat.

LUE MYÖS

Kolme hyvää syytä lähteä joulukuussa Messariin – vaikka et olisi näyttelyihminen!
Koiramessutärppi #2: kun kaksi on yksi – saumatonta yhteistyötä paimennusnäytöksessä
7

Unelma

Unelmista totta

Ensikosketus

Elettiin 2000 -luvun alkupuolta, kun äitini työkaveri astui kotimme eteiseen yhdessä koiransa kanssa. En saanut silmiäni irti sievästä eläimestä, jonka koko olemus oli kohtelias ja harkittu.

Koiran hillitty, arvokas olemus piirtyi vahvasti silloin 11-vuotiaan koiratytön mieleen, tehden suuren vaikutuksen. Rehellisesti sanottuna en ollut koskaan nähnyt kauniimpaa koiraa, eikä sellaista ole tullut myöhemminkään vastaan, vaikka kuitenkin miltei jokaisessa koirarodussa on lukuisiakin minua miellyttäviä piirteitä.

Koirasta tuli unelmieni sitten kun -rotu. Jotain sellaista, mitä on mahdotonta saavuttaa, mutta josta voi unelmoida loputtomiin. Rodun ominaisuudet ja taipumukset eivät vastanneet niitä ominaisuuksia, joita koiralta hain, joten rotuun tarkemmin tutustuminen ei ollut pitkään aikaan ajankohtaista. Roturyhmä oli ominaisuuksiltaan täysi vastakohta kasiryhmän koirille, joihin olin tottunut ensimmäisten koirieni myötä.

Alun alkaen isäni oli halunnut perheeseemme spanielin, sillä runsaat kymmenen vuotta aiemmin cockerspanieli oli valinnut hänet. Spanieli oli hypännyt koiratarhalta auton etupenkille ja pysynyt siinä niin sitkeästi, että lopulta isäni oli täytynyt ajaa cockerspanieli etupenkillään kotiinsa.

Niinpä oli luonnollista, että lapsuudenkodissani ensimmäinen ja vielä toinenkin koirani oli cockerspanieli. Pysyttelin kasiryhmän koirissa vielä novascotiannoutajankin myötä, mutta vuonna 2009 otin varovaisen askeleen kohti tuntematonta – kohti haavekuvieni koiraa.

Uusi suunta ja sen ensiaskeleet

Nikin kuoleman jälkeen ajoin Nummelaan tutustumaan minua valtavasti kiehtovaan roturyhmään. Pääsin yhteyksiin kasvattajan kanssa, mutta sitten törmäsin sekarotuiseen Elnaan ja rasavilli raitapaita sai unelmani hautautumaan, mutta vain hetkeksi: jatkoin edelleen harrastajien keskustelufoorumilla käymistä ja pidin itseni ajan tasalla siitä, mistä rodun piirissä puhuttiin.

Vahvojen ja vaativien käyttökoirarotujen kanssa jaetun armeija-ajan jälkeen ymmärsin, että tottumukseni ja pyrkimykseni koiraharrastuksen suhteen oli muuttunut. Aloin näkemään elämäni kokonaisvaltaisena palettina, johon halusin sisällyttää paitsi rakkaat koiraeläimet, myös ansiokkaan työelämän ja elämän näiden kahden ohella.

En enää halunnut tavoitella elämää, jossa koiran loistavat käyttöominaisuudet ajaisivat minut ilta toisensa jälkeen kotona rentoutumisen sijasta pimeään metsään leikkimään piilosta tai jossa ihailun voisi saavuttaa sitkeydellä hankituilla koulutustunnuksilla. Armeijan jälkeen olin alkanut kaipaamaan ylipäätään rennompaa ja vähemmän suorituskeskeistä elämäntyyliä, olihan aktiivista ja kurinalaista koiraharrastusta tuolloin takana kuitenkin jo pyöreät kymmenen vuotta.

Lopulta siemailin teetä erään koirakasvattajan keittiössä. Ihastelin lattialla leikkiviä rohkeita ja reippaita pentuja ja keskustelin kasvattajan kanssa rodusta ja kasvatustyön hedelmistä, haasteista ja tavoitteista. Jaoimme samanlaisen ajatus- ja arvomaailman koirien pidosta ja kasvatuksesta, mutta armeijan aiheuttaman heikon henkilökohtaisen taloustilanteen vuoksi jäin keräämään varantojani ja odottamaan seuraavia astutus-suunnitelmia ja niiden myötä maailmaan saapuvia koiranpentuja.

Unelmien Koira

Unelmia kohti

Olin kuitenkin jo tehnyt päätökseni. Tutustuin vielä toiseen hyvään kasvattajaan ja näytti vahvasti siltä, että kesä 2014 tultaisiin muistamaan onnellisena pentukesänä. Meille muuttaisi koiranpentu heti, kun toinen kahdesta minua kiinnostavasta nartusta astutettaisiin onnistuneesti.

Saisin samanlaisen silmiä hivelevän kauniin koiran, jonka äitini työkaveri oli minulle vuosia aiemmin esitellyt. Sellaisen, jonka suuret sielukkaat silmät olivat jo aika päiviä sitten tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen pienessä ja hämärässä eteisessä.
Rodussa oli paljon muutakin, kuin sen kauneus. Ominaisuudet, jotka olivat aiemmin tuntuneet vierailta, olivat vuosien ajan kypsyneet mielessäni ja alkaneet houkuttamaan myös käytännön tasolla.

Mikä parasta, myös moni ystäväni oli tuohon aikaan hankkinut tai hankkimassa koiranpentua. Tuntui hyvältä ajatella, että pentuni saisi leikkiä saman ikäisten ja kokoisten lajitovereidensa kanssa ja opetella koirien kieltä koko pitkän ja huolettoman kesän niin omassa neljän koiran laumassamme, kuin sen ulkopuolellakin ystävieni koirien kanssa.

Koiranpentu

Takaisin lähtöruutuun – ja vielä pari askelta taaksepäin

Astutus-suunnitelmat eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen. Olin kuvitellut pelaavani varman päälle löydettyäni peräti kaksi minua kiinnostanutta narttua, mutta toinen niistä jouduttiin terveydellisistä syistä jättämään pois jalostus-suunnitelmista ja toisen astutus epäonnistui. Uusi astutusyritys tulisi kyseeseen aikaisintaan vuoden kuluttua, eikä tuolloinkaan ollut mitään takeita sen suhteen, että astutus tulisi onnistumaan uudellakaan yrityksellä.

Loppujen lopuksi taloudellinen tilanteenikin oli huono koiranpennun hankintaa ajatellen. En ollut työllistynyt armeijan jälkeen odottamallani tavalla ja koko tilanne oli masentava. Olin ehtinyt kuitenkin asennoitumaan siihen, että jakaisin kesäni vuosia haaveideni kohteena olleen koiranpennun kanssa. Matka tuntui kiviseltä ja unettomina öinä tutkin myytäviä sekarotuisia pentueita, mutta en päässyt eroon ajatuksesta, että lopulta odotukseni palkittaisiin ja unelmistani tulisi totta. Täytyi vaan olla maltillinen ja antaa ajan kulua, vaikka matka tuntui kiviseltä.

Koiranpentuja

Ja aika kului. Viikot vaihtuivat kuukausiksi, sitten vuosikin vaihtui. Uusi vuosi alkoi hyvin, kunnes pitkään sairastaneen skotlanninterrieri Remun tila romahti ja koira jouduttiin yllättäen lopettamaan. Remun kuolema pitkän ja toiveikkaan taistelun jälkeen veti maton jalkojemme alta. Synkkä ja pimeä talvi loppui yhden hienon ajanjakson päättymiseen laumamme kulmakivihahmon siirryttyä ajasta ikuisuuteen. Kun samoihin aikoihin kuulin, että minua kiinnostanut narttu oli viimein astutettu, en pystynyt ilakoimaan.

Mietin ainoastaan, mitä järkeä koko koiraharrastuksessa on. Koiranomistaminen tuntui kulminoituvan lopulta raskaaseen ja riipivään menetykseen sellaisen taistelun jälkeen, jossa viimeisimpänä olimme kuvitelleet olevamme voitolla. Olin kuin rikki revitty ja siksi kohtalon iva tuntui olevan vahvasti läsnä, kun juuri tällaisena hetkenä sain mahdollisuuden toteuttaa yhden pitkäaikaisista haaveistani.

En kaivannut elämääni koiranpentua. Uusi koira ja sen myötä samanlaisen menetyksen tunteminen joskus tulevaisuudessa tuntui luotaan työntävältä ajatukselta. Surun ja murheen keskellä työnsin ajatukset uudesta perheenjäsenestä kauemmaksi ja annoin ajan kulua.

Kevät toi auringon

Talvi väistyi pikkuhiljaa. Lunta oli päivä päivältä vähemmän ja kevät teki tuloaan. Toisinaan aurinko paistoi ihan pilvettömältä taivaalta ja samalla kun luonto alkoi heräämään eloon, myös minä aloin toipua talvesta ja kokemastamme menetyksestä.
Kuljin Inton ja Elnan kanssa pellon reunoja pikkulintujen visertäessä kevätlauluaan. Pakkanen oli hellittänyt ja aamuaurinko lämmitti poskipäitä. Ymmärsin, miten paljon olin kaivannut pitkiä lenkkejä ja koirieni läsnäoloa. Yhdessäoloa ja auringon mukanaan tuomaa valoa.

Remun menetys ei enää tuntunut pelkkänä suruna ja järkytyksenä, vaan myös kiitollisuutena. Olin kiitollinen siitä, mitä minulla oli ollut ja onnellinen siitä, mitä minulla tässä hetkessä oli. Ja samalla minusta tuntui, että pieni lisä laumaamme ei olisi ollenkaan pahitteeksi.

Koiranpentuja

Odotus palkitaan

Tulen muistamaan sen aprillipäivän varmaan ikuisesti. Silloin uutiset kymmenestä päivänvalon nähneestä koiranpennusta tavoittivat minut. Kahdeksan täydellistä urospentua ja kaksi täydellistä narttupentua oli juuri saatettu maailmaan ja niiden ylpeä ja rakastava emo hoiti niitä huolellisesti. Kasvattaja mainitsi luovuttavansa minulle mielellään hienon uroksen.Ajattelin, että jos tuo olisi aprillipilaa, se olisi varmasti ilkein koskaan kuulemani sellainen.

Mutta se ei ollut aprillipila. Alan sisäistämään sen nyt, kun kännykkäni taustakuvana on kasa koiranpentuja, meillä on pienen pieni kaulapanta ja olemme tavanneet marsun kaltaiset otukset Pirkkalassa. Olemme ihastelleet niiden pikkiriikkisiä varpaita, siimahäntiä ja hassuja pyöreitä kuonoja. Näyttäisi siltä, että unelmastani tulee viimein totta. Toukokuun lopulla meille muuttaa whippet.9