Mätsärimenestystä

match show

Elna toissaviikonloppuna sekarotuisten 2. ja Olmi SIN-1 + BIS2.

Heh, kuinka vanha minun täytyy jo olla, kun haluan aloittaa lauseen toteamalla: nuorempana olin intohimoinen match show -harrastaja. Ei, mutta ihan totta, aikansa kutakin.

Aloitin match show -kehissä pyörimisen Nikin ja Rompun kanssa ollessani 12-vuotias ja varsinaiseen menestymisen makuun pääsin Rompun kanssa, joka oli melkoinen kehien kuningas. Se rakasti parrasvaloissa patsastelua ja huomion keskipisteenä olemista, ja liihotti pitkässä kiiltävässä turkissaan kehässä kuin kehässä tuomareiden sydämiin.

Olin innoissani kaikista nauhoista, joita se sai: punainen nauha oli merkki siitä, että the game is on ja sininen nauha puolestaan merkitsi sitä, että loppukisoissa sijoittuminen olisi helpompaa ja meillä olisi edelleen mahdollisuudet jopa BIS -kehään.

Mätsäreihin valmistautuminen alkoi jo edellisena iltana tai varhain samana aamuna, sillä Rompun valkoinen turkki vaati pitkäjänteistä huolenpitoa aina perusharjauksesta pesuun saakka. Sen pitkät, koiran nuuskiessa maata viistävät korvakarvat piti nekin harjata vielä juuri ennen kehään menoa, jotta koiran arvokkuus pääsi oikeuksiinsa. Voi niitä aikoja!  

Mätsäri

Minä & Elna kehässä, 2015.

Nykyisin mätsärit merkitsevät minulle pääasiassa tuttujen tapaamista rakkaan harrastuksen (koirien) parissa ja huvittelua koirieni kanssa. Ne edellyttävät koirien kynsien leikkaamisen ja pahimpien irtotuppojen harjaamisen, jonka myötä kehäkunto on valmis.

Into on sellainen jästipäinen möykky, jota en ole suotta raahannut kehään, mutta Elnan tulen usein ilmoittaneeksi sekarotuisten luokkaan, jossa se menestyy usein hyvin sievän olemuksensa ja huomiota herättävän värityksensä puolesta. Vaikka menestys on toissijaista ns. hauskanpidon ja kehäkokemuksen rinnalla, on aina yhtä ilahduttavaa, kun vieras ihminen arvoittaa esiintymisen palkintopallille saakka.

Myös Olmi on esiintynyt edukseen sen jälkeen, kun kehiin osallistuminen on ylipäätään ollut mahdollista. Erityisen hyvin sen parhaat puolet pääsevät näytille, kun whippettejä omistavat ystäväni esittävät sen kehässä rodulle uskollisella tyylillä.

Minun oma tyylini on enemmänkin; tehdään näin ja kokeillaan noin, oho, menipä jännästi – joten olen mielelläni antanut Olmin esitettäväksi sellaisille ihmisille, joilla on Olmille annettavaa, ja jotka itse ehkä haluavat kerätä kokemusta rodun esittämisestä. Koen, että se on win-win -tilanne – Olmi on kuitenkin koira, jonka kanssa en koskaan tule osallistumaan virallisiin näyttelyihin.

Ehkä jonain päivänä innostun ja Olmi vie minut kehään ja näyttää, miten homma klaarataan vinttikoiran kanssa, mutta sitä päivää odottaessa nautin mielelläni laatuajasta yksinomaan Elnan kanssa kehässä. Sitäpaitsi on yllättävän mielenkiintoista katsoa oman koiransa esiintymistä kehän ulkopuolella (tai Olmin tapauksessa: kehän ulkopuolella piilossa mammanpojan silmistä). Kokeilkaa vaikka!

Olmi mätsärissä

Olmi huippuesittäjien käsissä, 2016.

3

Muistoja kesältä

09082014_0927_800px

Talvi on parhaimmillaan. Ainoa oikea talvi pitää sisällään niin lunta kuin purevan pakkasenkin, ja vaikka olenkin ikuinen vilukissa, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että edellä mainittuja viimein on. Ripaus joulun aikaan ja toinen mokoma loppiaisen tienoilla.

Parasta on se, että lumi tuo lenkkireiteille valoa ja koiria ei tarvitse kuivailla jatkuvalla syötöllä. Kotikin pysyy siistinä, kun kuravettä ei tarvitse ravistella eteisessä ja varpaanväleissä ei kantaudu hiekanjyviä. Puhun siis koirista.

Nyt kun olen viiden päivän ajan etsinyt villasukkiani (löysin ne viimein) ja taistellut viheliäistä flunssaa vastaan ajattelin, että olisi varmaan sopiva hetki muistella hiukan kesää. Blogini vaipui tuolloin hiljaiseloon, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kesä olisi ollut hyvä. Muistan viime kesän erityisen lämpimänä, aurinkoisena ja kauniina.

06072014_6550

Pyöräilin Elnan kanssa paljon. Se jolkotteli pyörän vierellä vapaana ja pitkillä metsäteillä saatoimme ottaa kiitokisoja. Minä pyörällä, Elna juosten. Kumpi voittaa?

Hirveä spurtti, ihan mieletön vauhti! Elna voitti. Puolimatkassa pysähdyttiin rantaan ja Elna pulahti uimaan.

Kotimatkalla kokeilin uutta reittiä ja hetken luulin olevamme eksyksissä. Onneksi sellainen ei haittaa kesällä. Vajaan 10 kilometrin pyörälenkki viilenevässä kesäillassa vasta tuntuikin elämältä. Luonto oli kaunis ja matka rauhallinen. Elnan ravi sen edetessä pyörän vierellä on niin tasaista ja kaunista, että auringon laskiessa ja lintujen vielä visertäessä mieli todella lepäsi.

06072014_6517

Vaelsimme viikottain erilaisten koiralaumakokoonpanojen kanssa.

Minä tein paljon pihatöitä, joita rakastan, olihan ensimmäinen kesä Omassa Kodissa. Koirat seurasivat sivusta ja tuntuivat hymyilevän.

Loikoilin rannalla – välillä vain kepon kanssa, välillä kaveriporukalla ja välillä koirien kanssa.

Aamut valkenivat varhain ja illat, niissäkin oli tunnelmansa.

06072014_6495

Seuraavat kuvat on otettu 18. toukokuuta. Muistan sen lämpimänä kesäpäivänä, jonka vietimme Elnan ja ystävieni kanssa match showssa.

Kävelimme tapahtuman päätyttyä lähimpään kauppaan hakemaan jäätelöä ja söimme niitä koirien kanssa kaupan edustalla. Ihmiset tulivat juttelemaan koirista.

Kun jälkiruoka oli syöty etukäteen, haimme picnic -eväät ja lähdimme rantaan evästämään. Hain kotoa vielä lisää koiria ja kameran, joka ikuisti päivän tapahtumat.

18052014_6314

Match Showsta kotiin tuomisina oli kaksi pokaalia, sillä Elna voitti sinisten luokan ja sijoittui sitten vielä BIS 4:ksi.

 

18052014_6205

Koirakaverimme Furi oli vielä pieni. 

 

18052014_6207

Märkiä koiria oli kaikkialla. 

 

18052014_6209

Furi koki ensikosketuksena järviveteen.

 

18052014_6219

Vanhat konkarit näyttivät, ettei vettä tarvitse jännittää.

 

18052014_6235

Pentu seurasi esimerkkiä tarkkaavaisena.

 

18052014_6243

Märkiä koiria oli IHAN kaikkialla.

 

18052014_6250

Ja koko lauma nautti olostaan rannalla.

 

18052014_6251

Myös Remu, joka teki loppuviimein itsensä näköisen ilkikurisen tempun, ja tuli kakalle minun ja ystäväni viereen, kun olimme syömässä eväitämme. Ja minä kun en koskaan ole arvostanut vessahuumoria.

 

18052014_6263

Remun mielestä jekku oli nerokas.

 

18052014_6271

Sisu ui ja ui.

 

18052014_6272

Ja polskutteli minkä ehti.

 

18052014_6289

Furi harkitsi pitkään kepin noukkimista ja päätyi sitten kahlailemaan rantavedessä.

 

18052014_6290

Remu katseli nuorempien touhuja etäämpää.

 

18052014_6293

Ja Elna nautti auringon lämmöstä.

 

18052014_6308

Rannalta lähdimme vielä pienelle kävelylle. Furi bongasi heinikosta jotain outoa…

 

18052014_6297

Jotain, mikä lähestyi tuhisten…

 

18052014_6301

Kas, Remu se vain!

 

18052014_6306

Sisu nautti rapsutuksista.

 

18052014_6305

Eikä millään meinannut saada niistä tarpeekseen.

 

18052014_6313

Ja Into tutkaili ympäristöään.

 

Myttään vielä toistaiseksi pipon syvälle päähäni ja nautin niin paljon lumesta ja talvesta, kuin vilukissan vain on mahdollista nauttia. Mutta vaikka talvi nyt viimein onkin täällä, en voi olla hymyilemättä tyytyväisenä, kun aurinko on viime päivinä muistutellut olemassaolostaan ja faktahan tietysti on se, että kesä on joka hetki taas hieman lähempänä.

0

Keep calm and hug your dog

Kirjoitin pitkän pätkän siitä, miten olen vesittänyt viimeaikaiset treenit omalla osaamattomuudellani Inton loputtoman ääntelyn suhteen, mutta sitten muistin, että on kesä ja meillä kaikilla on perusasiat hyvin. Ei siis takerruta ”pikkuseikkoihin” vaan nautitaan nyt siitä, että hiekka rahisee jalkojen alla ja nurmikko tuoksuu hyvältä.

Olen tehnyt Elnan kanssa hirmuisesti kaikkea kivaa. Se on päässyt kanssani pitkille pyöräilylenkeille, joilla se saa osan matkasta juosta vapaana. Parasta on, kun se tulee vapaana ollessaan ravaamaan pyöräni vierelle, vilkaisemme toisiamme samanaikaisesti ja yllytämme toisemme hurjaan kiihdytysajoon tienpäähän – niin täysillä kuin pystyy, kumpi on ekana! Traktorikuski joka ajeli viereisellä pellolla katseli kisailuamme huvittuneena. On se vaan mieletöntä, kun on hyvä koira. Sillon ei haittaa, että itikat lentää suuhun.

Viime viikonloppuna olin Elnan kanssa vuoden ensimmäisessä mätsärissä – likka sijoittui sekarotuisten PUN2 mikä oli tosi hyvin, etenkin, kun Elnan esitti vieras ihminen. Elnaahan se ei tietty hetkauttanut lainkaan, mutta mietin, miten Maria osaa lukea Elnan aivoituksia ja reagoida niihin. Turhaan huolehdin, isot kiitokset Marialle hyvästä työstä – annan ehdottomasti koiriani jatkossakin esitettäväksesi!

Sunnuntai-ilta ei ollutkaan ihan niin onnistunut, kuin iloinen ja aurinkoinen mätsäripäivä kavereiden seurassa. Kotiin tullessani Remu ontui samalla tavalla, kun se oli ennen lähtöämme ontunut vasempaa takakoipeaan. Olin lähtiessäni ajatellut, että jalka on vain puutunut, mutta koska se ei illallakaan varannut koivelle painoa, ei auttanut muu kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille.

…joka antoi koiralle kipulääkkeet ja sanoi epäilevänsä nivelrikkoa. Mikäli koiran kunto ei palautuisi viikon täyslevon ja kipulääkekuurin myötä, se olisi kuvattava tarkempien tietojen saamiseksi.

Onneksi jo seuraava tiistai oli valoisampi. Otin kaikki koirat mukaan koirahierojamme Merjan käsittelyyn, ja hän tekikin yllättäviä löydöksiä. Elnalta löytyi vain muutamia pieniä jumeja, joista päästiin eroon suhteellisen vaivattomasti – mutta Into ja Remu olivat niin jumissa, että ihan hirvittää ajatellakin. Maanantaina jatketaan niiden kanssa siitä mihin jäätiin – hieroja jopa epäili, että Remu voisi saada vasempaan takakoipeensa helpotusta vapautettujen lihasten myötä. Toivotaan parasta, ehkäpä Inton ajan myötä voimistunut äänenkäyttökin onkin suoraan johdannainen sen epämukavaan oloon lihaskipuineen? Toivoa sopii, että se helpottaa siinä missä lihasjumitkin.

0