Tavoitteena mykistää treenikaveri

18102014_7162

Jos lajia harrastaessa koirakon tavoitteena on tehdä yhteistuumin saumaton suoritus, on suositeltavaa, ettei toinen suorittavista osapuolista vingu, piippaa tai kilju suorituksen aikana. Ei autosta tullessaan, eikä myöskään paikalla makuussa seuraavaa käskyä odottaessaan. Ei edes sillä tavalla hiljaisesti, melkein äänettömästi.

Into on nyt kuusi vuotias koiran köriläs, eikä sillä vieläkään ole mitään mainittavia tuloksia. Lopetin niistä stressaamisen jo muutama vuosi sitten, kun ymmärsin, ettei kaikista koirista ole treenikenttien kunkuiksi välttämättä koko elinikänään. Niinpä kaikessa hiljaisuudessa vetäydyin treenikentiltä kotiin ja luovuin ajatuksesta BH-tittelillä siunatusta koirasta.

Ongelmana on koiran äänenkäyttö. Jatkuva piippaaminen on ollut mahdoton ongelma, jolle ei ole löytynyt ratkaisua. Sellainen vuori, jota ei voi kiivetä eikä kiertää, joten olen suosiolla vaihtanut vaan kokonaan suuntaa.

Minulla ei ole harmainta hajuakaan siitä, milloin viimeksi olen lähtenyt treenaamaan Inton kanssa tokoa. Ei pienintäkään muistikuvaa, koska olen keskittynyt tekemään koiraa muistuttavan karhuherrani kanssa kaikkea sellaista, mistä se nauttii ja missä se on hyvä. Into on esimerkiksi vaeltanut metsässä, polskinut järvessä ja syönyt hyvin.

Vaan torstaina pakkasin koiran autoon ja ajoin tutulle Kirstulan Koirakentälle tarkoituksenani järjestää treenikaverieni kanssa yhdelle maailman suloisimmalle pikkuwhippetille häiriötreenit erästä soveltuvuuskoetta ajatellen. Kävin matkalla Valintatalossa hakemassa taskuuni paketin lihapullia, vaikka vähän ounastelin, että tälläkin kertaa treenit seuraisivat kaavaa:

1. Auton luukku auki, koira vinkuu.
2. Auton luukku kiinni, ole siellä sitten.
3. Muiden treenien seuraamista ja treenikavereiden piikittelyä.
4. Kohtien 1-3 toistoa, kunnes varpaita alkaa paleltamaan ja ajat takaisin kotiin.

Niinhän se on, ettei pessimisti pety! Avasin luukun ja sen takana istui suht’ rauhallisen ja vakuuttavan oloinen koira, jonka otin mielihyvin kentälle tekemään vähän töitä. Ja hei, se koirahan teki hommia. Kivalla moottorilla, keskittyneesti ja hiljaa, eli juuri niin kuin koiran kuuluu hommia tehdäkin. Puuhastelimme kentällä puolen minuutin verran, jonka jälkeen vein koiran tyytyväisenä autoon.

Olen aina kovin malttamaton ja mieli teki nytkin jatkaa. Kun se meni niin helkutin hyvin, ettei olisi malttanut vielä lopettaa. Mutta kärsivällisyys palkitaan, eikö totta? Hetken tauon jälkeen otettiin Intolle vielä rytmikkään haukun ilmaisu ikäänkuin loppupalkkana ja kirsikkana kakun päälle, ja sekin meni niin helkutin hyvin.

Ajattelin tehdä tänäiltana saman kuin eilenkin, eri paikassa tosin. No eihän se ihan onnistunut. Avasin auton takaluukun noin 11 kertaa paiskaten sen sitten taas kiinni, hetken päästä kokeillen uudelleen. Otin koiran noin 9 kertaa autosta ulos ja kävelin sen kanssa aina 2-8 askelta kohti treenikenttää, kunnes jouduin kääntymään kannoillani ja viemään piippaavaan koiran takaisin autoon.

Kun koira on tietyllä tavalla rauhaton, sitä on hankala palauttaa takaisin normaalitilaan. En oikein tiedä miten se tehdään, kun koiraa tuntuu kiihdyttävän kaikki: treenikamat ja lihapullan haju, kaikki, mikä viestii siitä, että jotain on tapahtumassa. Sen tiedän, että en aio treenata vinkuvan ja piippailevan koiran kanssa, joka ei keskity kunnolla.

Vaan lukuisten epäonnistumisien jälkeen energiamme kohtasivat oikealla tavalla ja koira käveli kanssani hiljaa suorituspaikalle. Treenikaverit huutelivat heti vinkkejä; nyt vaan pysyt itse eleettömänä ja rauhallisena, se kuumuu heti kaikista äkkiliikkeistä ja säpinästä.

Ja niin minä ja Into tehtiin onnistunut treeni. Minä pyrin kävelemään kuin Dressmanin mainoksessa ja keskittymään hengittämiseen. Syviin rauhallisiin hengen vetoihin ja määrätietoiseen käskytykseen. Koira teki töitä saumattomasti. Vastoin luulojani, sen into ei lopahtanut, vaan se seurasi suurella mielenkiinnolla mitä aion tehdä seuraavaksi ja kuunteli käskyjä. Narupallo ja patukka polttelivat treenitakin taskussa, mutta palkkasin tällä kertaa vain lihapullilla. Hienoa poika, rauhallisesti nyt, poika. 

Ihan mieletön fiilis. Tuntuu, että jokin lukko on nyt avautunut – vaikka pelkään, että seuraavat treenit taas romuttaa kaiken. Nyt täytyy vaan pitää yksi ajatus päässä ja ostaa sellainen typerä sisustustaulu: keep calm.

Kiitos Sara ja Pia!

3

Aurinkoinen syyspäivä

Tämänkertaisen viikonloppuvapaan ohjelmaan oli tarkoitus sisällyttää jäljestystä, josta olen kuluneen viikon aikana innostunut armeijassa. Olemme muiden sotakoiraohjaajien sekä johtajien kanssa käyneet alkuviikosta läpi jäljestyksen teoriaa ja pari käytännön harjoitusta henkilökohtaisten nimikkokoiriemme kanssa. Nämä, sekä ylikersantilta saamani vinkit ovat innostaneet minua ennestään hiukan vieraamman lajin pariin. Muistan muutamia vuosia sitten tehneeni muutaman kymmenen metrin makkarajälkiä Rompulle sekä edesmenneelle Nikille, ja sittemmin käyneeni Inton kanssa mejästämässä, mutta koskaan aiemmin jäljestys ei ole kolahtanut niin lujaa kuin nyt. Se johtunee varmaankin osastomme pätevistä johtajista, joiden ansiosta koen oppivani jäljen tekemisestä kaiken oleellisimman näin alkuun (ja siitä, että ensilumi on täällä minä hetkenä hyvänsä). On helpompaa tehdä, kun tietää mitä tekee ja mihin tähtää.

…vaan Kangoollani olikin täksi viikonlopuksi muita suunnitelmia ja rakas autoni viettääkin nyt aikaansa autokorjaamon hallissa melkein kotini takapihalla. Minun ja pörröisten ystävieni oli siis keksittävä jotain, jonka voisimme onnistuneesti toteuttaa kävelymatkan päässä kotoamme, ja niinpä viikonlopun suunnitelmiin astuikin jäljestyksen sijasta toko!

Koska emme ole vähään aikaan tehneet mitään järkevää oman poppoon kesken (armeijassa koirien kanssa sitäkin enemmän!) päätin ottaa päivän teemaksi hyvän ja rennon fiiliksen, josta pidin itse kiinni ja jonka halusin näkyvän koirien liikkeissä. Into otti ideastani kopin liiankin kirjaimellisesti, ja kuten ylläoleva kuva osoittaa, se oikaisi takakoipensa ja teki paikallaolossa olonsa kerralla oikein mukavaksi. Joko jätkä osaa oikeasti ottaa rennosti tai sitten sen asento oli hienovarainen vihje toivomuksesta päästä hierojalle.

Hyvässä ja rennossa fiiliksessä koirat pääsivät treenaamaan paitsi paikallaoloa ja oman vuoronsa odottelua, myös kaukokäskyjä ja seuraamista (Into) sekä sivulle tuloa (Elna). Lyhyttä ja iloisen reipasta treeniä useilla taukojen siivittämillä toistoilla! Myös pikkuinen Remu oli seuraamassa treenejä, mutta pysytteli tällä kertaa vain katsojan roolissa. Tarkoituksenani oli ajaa sen kanssa tunnin vanha ja 20 metriä pitkä takapihalle tekemäni aloittelujälki, mutta koska ”isot koirat” treenattuani unohduin kuvaamaan kentän laidalle, ei meille jäänytkään aikaa ajaa jälkeä, vaan minun täytyikin jo kiirehtiä päivän seuraavalle ohjelmalle, joka oli jo aiemmin sovittu päivällinen vanhempieni luona.

Päivällisen ohittaminen jäljestyksen varjolla olisi juuri ja juuri saattanutkin sopia, mutta tapaamista Rompun kanssa en missään nimessä halunnut missata! Ja onhan laatuajan viettäminen oman perheenkin kanssa toki sellainen asia, jota on kiva tehdä niinä harvoina hetkinä kun voi olla muualla kuin kasarmilla tai kasarmin koiratarhalla. Siispä Remulle tekemäni jälki jäikin nyt sitten pihalla riekkuvien naakkojen iloksi, mutta pikku heppu vaikuttaa ihan tyytyväiseltä näinkin. Pieni pörröinen kaveri nimittäin nukkuu tyytyväisen oloisena tälläkin hetkellä jaloissani (kun taas koirat, joille keksin tekemistä  riekkuvat sohvalla ja napsivat toisiaan laiskasti).
0

Töihin siitä!


Pääsiäisen pyhät hurahti vauhdilla ohi ja niitä vietettiin koirien kanssa mökin maastoissa sekä treenikentällä tokoa takoen päivittäin aina perjantaista maanantaihin saakka. Sattuneesta syystä minulla ei ole omista koiristani treenikuvia, mutta kentän laidalla maanantaina auringosta nauttinut sammakko sen sijaan tallentui muistikortille.

Treeniporukkaamme ainakin viikonlopun ajaksi liittynyt uusi koirakko toi mukanaan uutta näkökulmaa ja paljon uusia oivaltavia vinkkejä tokokoulutukseen. Inton perusasento sivullani on ollut hieman vino, ja olen huomaamattani korjannut sen aina liikauttamalla omaa rintamasuuntani sen verran, että koira ymmärtää oikaista asentoaan. Viikonlopun treenien myötä ollaankin lähdetty tekemään jo alusta asti suoraa perusasentoa, jota ei tarvitse suoristaa ja jossa koira hyödyntää omia takajalkojaan sivulle kiepsahtaessaan. Lisäksi palkkaamisessa käytettyä leikkiä lähdetään tekemään ihan uusilla otteilla -sain palautetta siitä, että teen niin tokossa kuin leikkiessäkin kaiken työn koiran puolesta. Jatkossa pistetään siis koirat hommiin!

Ohjatuissa treeneissä käyminen houkuttelisi etenkin nyt kevään myötä, kun omasta viikko-ohjelmastani tipahtaa kesän myötä kuusi tuntia tanssiharrastusta pois, mutta saas nähdä löytyykö sopivaa porukkaa, jossa on mahdollisuus edetä tavoitteellisesti kovia pakotteita käyttämättä ja sieluaan saatanalle myymättä.


Viikonloppuna oman lauman ja kaverini bullterrierin kanssa käyty yhteislenkki saikin yllättäen ikävän päätöksen. Bullterrieri Riesa on talvesta saakka riekkunut laumani mukana metsässä ja pelloilla ja hitsautunut porukkaan hyvin. Yhdessä lenkkeillen vietetyt kuukaudet ovat opettaneet Riesalle paljon, ja se on oppinut puhumaan koirien kieltä ja kunnioittamaan toisia koiria, erityisesti Intoa, joka on ollut erityisen tarkkana Riesan vähääkään dominoivista eleistä.
Valitettavasti Riesa sai kevään aikana ikäviä koirakokemuksia osakseen, ja vaikka toisaalla tapahtuneiden kurjien tapahtumasarjojen jälkeen se pystyi lenkkeilemään laumani kanssa ilman ongelmia parikin kertaa, viikonloppu osoitti, ettei sillä ole enää luottamusta toisiin koiriin kuten ennen.
Mökkimaastoissa käynyt ikävä tapahtumasarja sai alkunsa klassisesti kepistä, jota Into nakerteli varmaankin vain osoittaakseen valtaansa nuoremmille koirille, Elnalle ja Riesalle. Se kehotti nuorisoa pysymään kauempana ”suuresta aarteesta”, mutta jossain vaiheessa Riesa tallusteli sen verran läheltä (ehkäpä epähuomiossa, ehkäpä hiukan jäätä kokeillen) että Into päätti ojentaa poikaa. Into on aiemminkin ojentanut Riesaa vanhemman koiran oikeudella ja kertonut sille hienovaraisesti rajoista joita on syytä kunnioittaa, mutta tällä kertaa Riesa ei antanutkaan asian olla, vaan pisti kovan kovaa vasten ja koiratappelu oli valmis.
Oman tulkintani mukaan tämä kertoo selkeästi Riesan huonoista kokemuksista, sillä aiemmin se on mukautunut laumaan hyvin ja kunnioittanut vanhempia koiria. Koen, että sen aiemmat huonot koirakokemukset ovat kuitenkin saaneet sen varpailleen ja sen vuoksi se koki nytkin tarvetta puolustautua koiralaumassa täysin arkipäiväiseen ojennukseen.

Kun urokset oli saatu irti toisistaan huomasin, että Into vuotaa suun alueelta verta. Sillä oli reikä sekä sisällä suussaan alaleuassa, että alaleuan alla leuassa, joista molemmista vuosi reippaasti verta. Riesa selvisi vammoitta. Tässä kohti syyttävä sormi osoittaakin minua. Olin tietoinen Riesan huonoista kokemuksista, mutta en arvannut niiden johtavan näin radikaaliin käyttäytymiseen. Nyt on taas opittu koirista roimasti lisää, mutta harmi vain, tietysti omalla kustannuksella.
Tappelun jälkeen lähdettiin vielä toiselle kävelylle koko lauman kanssa. Riesa keskittyi Elnan kanssa riehkaamiseen ja Into taasen vältteli koko lauman mukana kulkemista, mikä ei ollenkaan ole sen tyylistä. Olin nuhdellut sitä rähinän jälkeen, ja näin jälkeenpäin ajateltuna tottakai: täysin epäloogisesti ilman syytä.

Jopa vielä kotona oman lauman kesken Into karttoi minua. Koko illan se oli valmis aloittamaan rähinöinnin Rompun kanssa ja oli selkeästi hyvin epävarma itsestään ja asemastaan laumassa – näin jälkeenpäin olen sitä mieltä, että Inton ei missään nimessä olisi kuulunut saada noottia Riesan kanssa rähinöinnistä, sillä se teki vain oikein ojentaessaan nuorempaansa. Riesa sen sijaan teki väärin vastatessaan Inton ärähdykseen, eikä ollut nuorempana koirana oikeutettu siihen. Omasta mielestään sillä ei ollut muita vaihtoehtoja, sillä jo kaksi kertaa aiemmin se oli saanut epätasapainoisten vieraiden urosten hampaista pahasti osakseen. En tosin ollut näkemässä sen aiempia rähinöintitilanteita, joten minun on hankala kommentoida niitä.
Mutkikas ja erittäin harmittava tilanne joka tapauksessa.  Riesan huonot kokemukset heijastavat nyt minut huonoon valoon, sillä ollakseni koirieni luottamuksen arvoinen laumanjohtaja minun täytyy myös pitää huolta siitä, että ollessaan seurassani niiden ei tarvitse pitää huolta ulkopuolisista uhista tai joutua puolustamaan itseään. Nyt koko lauman edessä tilanne pääsi riistäytymään käsistä ja Intolla on vieraasta uroksesta huonoja kokemuksia.

Ehkä jotkut koiranomistajat ottavat vastaavanlaiset tilanteet vastaan olkiaan kohauttaen tai sanoen ”onneksi ei käynyt pahemmin”, mutta minulle viikonlopun tapahtumat ovat verrattavissa melkeinpä maailmanloppuun. Pienemmätkin välikohtaukset koiran menneisyydessä heijastuvat vielä pitkälle tulevaisuuteen niiden käyttäytymisessä. Minulle on erityisen tärkeää, että koirieni kokemukset pysyvät hyvinä ja että niillä on täysi luottamus minuun, sillä nimenomaan ja vain ja ainoastaan se mahdollistaa sujuvan ja hyvän arjen ja esimerkiksi lenkillä tapahtuvat ohitustilanteet, joista minun ei olisi mahdollista selviytyä, jos ainoa keinoni olisi taistella kiristyneitä remmejä vastaan fyysisesti (koirieni yhteispaino on vajaa 60 kg). Nyt yritän olla erityisen tarkkana laumani kanssa ja saada Inton luottamuksen minuun takaisin entistäkin ehompana – sitä on ainakin hyvä tavoitella!

1