Jostain syystä usein käy niin, että viikonloppumme on niin täynnä tohinaa ja touhua, että maanantai- ja tiistaipäivinä töissä keräilen energiaa (tai nukun näppäimistöllä), samoin kuin pitkin koko viikkoa, jotta jaksan taas seuraavana viikonloppuna riehua hieman lisää.

En riehu ihan sillä tavalla, kun moni muu parikymppinen. Baareissa yömyöhään kukkuminen ei ole minulle se luontaisin vaihtoehto, eikä minulla toisaalta ole sellaiseen varaakaan.

Minulle riehumista on lenkkeillä pari tuntia kahdeksan koiran kanssa, haravoida muutama tunti taloyhtiön pihatalkoissa, kipaista hakemassa pikaruokaa, käydä heittämässä parin tunnin vuoro töissä, pestä muutama koneellinen pyykkiä ja yksi koneellinen tiskejä, tehdä tunnin treeni kuntosalilla, tyhjentää tiskikonetta samalla, kun poltan pekoneja pannun pohjaan juuri silloin, kun nenäni alkaa vuotamaan verta ja pyykinpesukoneen poistovesi tulvii lavuaarista lattialle ja jatkaa suurin piirtein samaan tahtiin hullun kiilto silmissä pitkälle yöhön, ja nukuttuani vaihtelevan määrän jatkan sitten sunnuntaina varhain aamulla samaan tahtiin.

Tämä saattaa tietysti äkkiseltään kuulostaa hieman hektiseltä ja väsyttävältä, mutta tiedättekö mitä. Jos ystäväpiiristä löytyy joku, joka on perehtynyt koirien laumakäyttäytymiseen ja avannut sen maailmaa myös sinulle, ei laumalenkissä ole mitään hektistä saati stressaavaa, ja sellainen kahdeksan koiran lomassa vaeltaminen auringon laskiessa on todella, todella akkuja lataavaa ja terapeuttista puuhaa, jonka voimalla jaksaa helposti tyhjentää ja täyttää tiskikonetta ja korjata pyykinpesukoneen poistovesiputken ongelmaa.

Toisinaan nautin myös pikaruualla herkuttelusta ja viikonlopputyöstäni, jossa saan työskennellä koirien kanssa, mutta palataan nyt silti vielä siihen laumalenkkiin.

Kokoonnuimme perjantaina minun ja neljän kaksijalkaisen sekä yhdeksän nelijalkaisen voimin ja lähdimme vaeltamaan metsään ja ryteikköön. Meillä oli mukanamme Inton ja Elnan lisäksi yksi labradorinnoutaja, kaksi sekarotuista, yksi borderterrieri, yksi espanjanvesikoira, yksi suursnautseri sekä yksi karkeakarvainen kettuterrieri.

Joukkoon mahtui kaiken kokoisia ja ikäisiä koiria, leikkaamattomia ja leikattuja uroksia sekä narttuja. Paljon sellaisia koiria, joilla oli edellisessä elämässään ollut ongelmia omistajaperheidensä kanssa ja kaikista mahdollisista seikoista huolimatta laumalenkki sujui odotusten mukaisesti rauhallisesti ja ongelmitta.

Tällaisten lähtökohtien ja suuren koiramäärän myötä lenkkeily oli paitsi virkistävää, myös hyvin mielenkiintoista ja opettavaista. Koirien reaktioita ja keskinäistä kommunikaatiota on aina hyvin mielenkiintoista seurata, ja erityisesti silloin, kun koirat pääsevät rajoittamattomasti ilman hihnoja keskustelemaan toistensa kanssa.

Kuinka hyvään ikään ehtinyt vanhempi narttu suhtautuu nuoreen ja hersyvään pentuun? Entä miten reagoi jämpti ja itsevarma terrieri, kun pentumaisen veikeä narttu lähestyy sitä mielistellen jopa liioitellun paljon? Kuinka kokonainen lauma pelaa mahdollisten konfliktien sattuessa ja minkälaisia reaktioita herättää nuori epätasapainossa oleva koira, joka keinoja kaihtamatta kokeilee rajojaan ja jopa suoraviivaisen törkeästi toisten koirien hermoja?

Tunnin tai parin tunnin lenkillä ehtii tapahtumaan paljon pieniä, hienovaraisia ja lähes huomaamattomia asioita, kun niitä vain osaa tarkkailla. Koirat juttelevat toisilleen jatkuvasti, vaikka ääntä ei kuulu, ja toisinaan sitä on lähes mahdotonta edes huomata. Pieniä vihjeitä, korvien ja hännän asentoja, pään liikkeitä ja merkityksellisiä katseita, pysähtymisiä tai laukka-askeleita.

Kaiken hyvän lisäksi sää ja syysmaisemat olivat niin kauniit, että päätimme tehdä samanlaisen retken heti seuraavana päivänä, lauantaina, lisäten laumaan vielä yhden kameran.

Lauantaina töistä päästyäni suuntasin siis äkkiä kotiin pakkaamaan auton perään kaiken tarpeellisen koirista kameraan ja ajoin sitten perjantaiselle paikalle, jossa meitä odotti tällä kertaa kaksi labradorinnoutajaa, yksi sekarotuinen, yksi borderterrieri, yksi espanjanvesikoira ja yksi suursnautseri.

Lähdimme matkaan kolmen ihmisen ja kahdeksan koiran kokoonpanolla, ja sain pitkästä aikaa vangittua järkkärin muistiin jotain, joka on ehkä laadultaan miellyttävämpää, kuin aiemmin esittelemäni Windows Phone -kuvat.

Olen saanut tehdä vastaavia laumalenkkejä nyt kokonaisen vuoden ajan toisinaan jopa lukuisia kertoja viikossa. On onni, että hyvä ystäväni työskentelee paitsi ongelmakoirien parissa, asuu hän myös aivan naapurissamme. Kesällä, kun vietin vähemmän aikaa työpaikallani, vietin paljon aikaa kuunteluoppilaana sekä avustaen tuntien kulkua omien koirieni kanssa.

Ja aina, kun työskentelen koirien kanssa, tulen ajatelleeksi, että tätähän voisi todella haluta tehdä kokonaisvaltaisesti päivätyökseen. Maalailen mielessäni kuvia Cesar Millan -tyyppisestä vuorilla vaeltamisesta suuren ja kuuliaisen koiralauman keskellä, kunnes muistan, että koirankoulutustyössä suuri osuus koostuu asiakaspalvelutyöstä ihmisiä neuvoen ja kuunnellen.

Ja vaikka kuinka rakastan luonnossa liikkumista ja koiria, en tiedä, olisiko minusta koskaan kuuntelemaan ihmisiä, jotka kertovat ongelmistaan ylisyötetyn mopsin kanssa tai vallattoman ja täysin hallitsemattoman dalmatialaisensa kanssa, sillä toisinaan, ihan jo eläinkaupassa vierailu ja muiden asiakkaiden tarkkailu on lähellä viedä minut hermoromahduksen partaalle.

Pidän aivan kaikenlaisista koirista, mutta ihmiset ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa. Toistaiseksi siis näin on hyvä. Laumalenkkeilyä viikonloppuisin ja arki-iltaisin vapaa-ajan harrastuksena. Ah autuutta, taidan olla aika onnekas.

 

7