Lihaa luiden päälle – kuinka saada massaa langanlaihalle koiralle?

yhteistyö / Sonarc

Pari vuotias Olmi ja sen pian vuoden täyttävä ”pikkuveli” Alpi ovat olleet varsinaisia murheenkryynejä, mitä tulee niiden ulkoiseen olemukseen. Olen tehnyt kaikkeni tavoitellessani niille urheilullista ja pyöreää kroppaa, mutta sen sijaan molemmilta pojilta törröttävät kylkiluiden lisäksi toisinaan jopa selkänikamat. Saan vähän väliä kuulla, että pojat ovat hieman laihassa kunnossa mikä näkyy hyvin jopa Alpin taannoisissa Tampereen näyttelyn kuvissa.

Olen yrittänyt korjata asiaa syöttämällä pojille yhä edelleen tuhtia penturuokaa, lisäämällä ruokaan rasvaista lihaa sekä lampaan rasvaa, mutta molemmat pojat ovat pysyneet varsinaisina kuikeloina. Eritoten Olmi, joka ei tunnu saavan massaa vielä lähes kolmen vuoden iässäkään, vaikka sen alle vuotias rotutoveri on jo nyt alkanut näyttämään päivä päivältä maskuliinisemmalta.

Pojilla tuntuu olevan myös treenikauden ulkopuolella kova energiantarve. Ne pyrähtelevät vinhaan hippaleikkiin jopa päivittäin lenkkeillessään. Räjähtävä voima ja juoksemisen ilo saavat aikaan sen, että vaikka ruokin niitä kuin hevosia, ne vaikuttavat  köyhän miehen kaakeilta, jotka eivät ole nähneet päiväkausiin ruokaa.

Onneksi avasin suuni kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sain kokeiluun Sport & Fit -tuotesarjan HMB & Power -valmisteen, joka on urheilu- ja työkoirille tarkoitettu lisäravinne, mutta jota käytetään paljon myös toipuville ja laihoille koirille.

HMB:tä, L-karnitiinia, L-arginiinia ja glukoosia sisältävä lisäravinne tukee rakennusaineenvaihduntaa eli anaboliaa. Se ehkäisee lihasvaurioita ja nopeuttaa kehon uusiutumisprosessia, minkä lisäksi yhdistelmä suojaa koiraa lihasproteiinien häviämiseltä rasituksen aikana ja vaikuttaa sileiden lihasten massan kasvuun. Jos haluat lukea lisää HMB:stä ja tuotteen sisällöstä, kipaise ihmeessä maahantuojana toimivan Sonarcin kotisivuilla.

Aloitin tuotteen käytön Olmin ja Alpin päivittäisen ruokinnan yhteydessä ja huomasin tulokset jo vajaassa viikossa. Olmin peppu ja lavat saivat toivottua pyöreyttä ja sen aina törröttäneet kylkiluut piiloutuvat terveen ja hyvältä näyttävän massan alle. Tuntui, kun siitä olisi parissa yössä tullut vihdoin ja viimein sellainen aikuinen ja tyylikäs whippet, jollaisesta olen aina haaveillut!

Tuote ei kuitenkaan lisää pöhötystä ja voin vannoa, että tässä kohti olen erittäin harmissani siitä, etten tullut ottaneeksi ennen ja jälkeen kuvia molemmista koirista. Jopa Alpi on saanut muutamassa päivässä sellaista pyöreyttä, että en malta odottaa mitä siitä sanotaan seuraavan kerran sen pyörähtäessä näyttelykehässä.

Heti kun näin tulokset, joita tuote sai aikaan perheen nuorisossa, en malttanut olla lisäämättä jauhetta myös Inton ja Elnan ruokavalioon. Etenkään Intolla ei koskaan ole ollut ongelmana massan puute, mutta kuten kesällä kirjoitin, se on kärsinyt ylipainoisesta ja uuvahtaneesta olemuksesta. Lukuisat lääkärikäynnit tai erikoisruokavaliot eivät ole tuoneet tolkkua sen ongelmiin tai olemukseen ja viimeisimmät diagnoosit sen tilasta sisälsivät lauseet: ”ei se ole niin lihava kuin jotkut meidän asiakkaat” ja ”se on vain vanha koira.”

Koska HMB on leusiini-aminohapon aineenvaihduntatuote ja pulveri sisältää myös L-karnitiinia joka on tärkeä raaka-aine rasva-aineenvaihdunnassa, koin, että koe-kaniiniksi päätyneen Inton tilanne ei ainakaan voi huonontua entisestään. Lisäksi L-karnitiini lisää kestävyyttä ja hapenottokykyä, mikä on aika oleellista vielä niin kauan, kun yhdeksänvuotias novascotiannoutaja kulkee päivittäiset lenkit yhdessä kahden whippetinviikarin kanssa.

Tulokset näkyivät myös Inton kohdalla nopeasti, sillä muutamassa päivässä siitä tuli virkeämpi, eloisampi ja jopa elastisempi kuin aiemmin. Viimeksi mainittu näkyy erityisesti siten, että aiemmin jäykän ja kankean oloinen koira venyttelee raajojaan useita kertoja päivässä ja touhottaa lenkeillä iloisesti siinä, missä se aiemmin tallusti vain vaivoin muun joukon mukana.

Myös Elna on HMB & Power -ravinteen myötä virkeämpi kuin ennen ja joudun jopa toppuuttelemaan sitä, sillä se ei enää muuta haluaisi lenkeillä tehdä, kun juosta poikien kanssa kilpasilla. Aiemmin se tyytyi seurailemaan niiden leikkejä sivusta ja vain tarvittaessa toimimaan erotuomarina, mutta nyt se toimii jopa joukkojen villitsijänä, mikä on hyvin epäelnamaista, kun tietää sen jäyhän ja totisen luonteen – joka onkin yllättäen kirkastunut!

Koska 150 gramman powerijauhe uppoaa neljän koiran sisuksiin aika vauhtia päivittäisen ruokinnan yhteydessä, on valmistajalle nyt lähetetty toive vielä isommasta pakkauskoosta. Lisäksi mainittakoon, että tämä lämpimästi ja puhtain sydämin suosittelemani tuote on tänään Sonarcin joulukalenterituotteena -20% alennuksella rajoitetun ajan koodilla XMAS18. Tätä kannattaa kokeilla erityisesti, jos koirasi kärsii laihuudesta, on nuutuneen oloinen tai kaipaa kilpakaudelle oikeasti toimivan ja maistuvan ruuan sekaan lisättävän buusterin. Jos päädyt kokeilemaan, jätä ihmeessä terveisesi kommenttiboksiin ja palaa sitten kertomaan, minkälaisia vaikutuksia tuote on saanut aikaan.

Iloisia ja reippaita talvilenkkejä alkaneeseen jouluviikkoon!

12

Muuttujia lenkillä: irtokoira

Joulukuun ensimmäinen lauantai-aamu oli lupaava. Parin asteen pakkanen ja yöllä satanut lumi ainoastaan lämmittivät mieltä pitkään jatkuneen mustan ja synkeän tihkusadekauden jälkeen.

Alpi oli täynnä energiaa. Tavanomaisesti hihnassa käyttäytyvä juniori syöksyi jo ulko-ovelta lumen sekaan. Se loikki kuin vasikka ja puhalsi pehmeään hankeen nenällään hepuloiden sitten villisti. Se oli aivan riemuissaan siinä, missä Olmi vain nyrpisti nenäänsä. Elna ja Into ovat molemmat nähneet jo lukuisia talvia, joten niitä ulkona odottanut lumi ei saanut raiteiltaan.

Etenimme tuttua kärrypolkua peltojen välissä auringon vielä noustessa. Huomasin kärrypolun toisesta päästä lähestyvän pariskunnan koiran ja rattaiden kera, joten pomppasimme sänkipellolle oman laumani kanssa. Vaihdoimme kokonaan peltokaistaleen vastakkaiselle reunalle, että voisin päästää Alpin nauttimaan lumesta heti, kun reitti olisi selvä.

Alpi sen kuin jatkoi hepulointiaan ja loikkimistaan. Sen hillitsemisessä oli täysi työ. Kärrypolkua etenevä pariskunta koiransa kera oli hetki hetkeltä lähempänä ja lopulta ohitimme toisemme melkein kokonainen pelto välissämme.

Oijoin käsissäni sotkeutuneita nahkahihnoja aikeinani vapauttaa Alpi, kun kaukaa takavasemmalta kantautui legendaarinen, puhtia täynnä oleva, kiukkuisen epätoivoinen: ”TÄÄLLÄ!”

Vilkaisin taakseni ja näin, kuinka räjähtävää voimaa täynnä oleva malinois kauhoi lunta tassuillaan ja rynnisti tuulen lailla meitä kohti korvat eteenpäin sojottaen.

Muutama sekunti peliaikaa – ei paniikkia?

Olen harjoitellut vastaavia tilanteita lukuisia kertoja lavastetuissa ja turvallisissa ympäristöissä minulle entuudestaan vieraiden koirien kanssa, joten en mennyt paniikkiin. Tein nopean arvion siitä, että kyseessä on ilmeensä ja ruumiinrakenteensa perusteella narttu. Tärkeintä olisi pitää kenties terävänkin oloinen yllätysvieras kaukana erityisesti temperamenttisesta Elnasta, joka vähiten ilahtuisi röyhkeästä yllätysvieraasta laumassamme.

Laskelmoin oikeaa hetkeä ja kun irtokoira oli riittävän lähellä, mutta kuitenkin etäisyyden päässä, otin juoksuaskeleen sitä kohti ja karjaisin keuhkojeni voimalla ”PERKELE! MENE SIITÄ!”

Malinois vaihtoi sekunnin murto-osassa kurssiaan ja kurvasi suoraan meidän ohitsemme, mutta se, mihin en ollut kiinnittänyt huomiota oli huono otteeni Alpin hihnasta. Niinpä Alpi hihnoineen päivineen lipesi käsistäni samaan aikaan, kun se päätti lähteä peltoralliin, jonka olin sille aamulla luvannut. Huusin vielä yhden kiukkuisen perkeleen samalla, kun pikkukoirani painui kisailemaan vieraan malinoisin kanssa.

Sinne meni

En tiedä, oliko tilanne enemmän koominen vai hurja, kun Alpi punaisessa toppatakissaan juoksutti juuri ja juuri perässään pysyvää palveluskoiraa pitkin peltoa. Näin heti, että nuorehko malinois oli pitämässä vain hauskaa, mutta tottakai olin myös huolissani, minkä kokoisen palan se mahtaisi rouhaista jos saavuttaisi edellä viilettävän koirani kankun kuononsa etäisyydelle.

Alpi pomppi ja kiihdytteli punaisessa liehukkeessaan kevyesti ja ylpeästi, minkä puolesta suurin huolenaiheeni olikin sen jänismäinen eteneminen. Moinen poukkoilu varmasti sytyttäisi jos jonkinlaista viettitoimintaa missä tahansa belgianpaimenkoirassa.

Nyt myös minä olin yhtynyt samaan kuoroon irtokoiran omistajan kanssa: ”TÄÄLLÄ!” me mylvimme kilpaa valkenevassa talviaamussa yhä vain vaativammin ja kiukkuisemmin.

Lopulta Alpi oli saanut tarpeekseen ja palasi luokseni. Nappasin sen hihnasta kiinni ja käskin vieraan paimenkoiran matkoihinsa. Se palasi omistajiensa luokse.

”Anteeksi!” rouva huusi vilpittömästi pahoillaan saatuaan koiransa kiinni. ”Ei mitään, sattuuhan näitä.” vastasin ja jatkoin vielä: ”en oikeasti ole niin kiukkuinen miltä kuulostin, pyrin vain välttelemään isompia konflikteja.”

”Niin pitääkin!” nainen huikkasi. ”Hyvää päivänjatkoa!” minä vastasin vielä ja hoputin sitten koko laumani liikkeelle. Tilanteen purkaminen kävellen teki hyvää kiukusta puhkuvalle Elnalle. Se oli raivoissaan, eikä syyttä, mutta sen ylivirittynyt olemus ja tuohtunut puhina kuitenkin hieman laski, mitä pidempään jatkoimme kävelyämme.

Alpi hymyili koko loppulenkin ilkikurisesti pilke silmäkulmassaan. Se vaikutti äärimmäisen tyytyväiseltä itseensä, eikä ihme. Sille on hyvin tyypillistä varastaa show ja hassutella jopa silloin, kun yli 25 kiloinen mörssäri lähestyy sen koko perhettä luodin lailla.

Rakastan sitä piirrettä Alpissa ja toivon, ettei sen järjettömän kokoinen itseluottamus koskaan ota sellaisia kolhuja, jotka tekisivät siitä vähemmän pröystäilevän tai vähemmän alpimaisen. Se on sellaisenaan täydellinen koira, ja siitä minun on kiittäminen paitsi sen geenejä, myös Inton uskoa ja luottoa Alpiin, jota se on lauman vanhimpana ja arvostetuimpana uroksena päättänyt ainoastaan vahvistaa ja hioa.

Ja niin oli jälleen yksi erityinen aamu pelastettu sillä kekseliäisyydellä, huumorintajulla ja määrätietoisuudella, johon koirani minut päivittäin tempaavat. Älä ota sitä vakavasti, Alpi tuntui huikkaavan minulle pomppiessaan pentumaisen kevyesti kotiportaille. Se, että ainekset ovat kaikkein pahimpaan, ei kuitenkaan ikinä automaattisesti tarkoita, että kaikkein pahin tapahtuu.

44

Juniori kotona ja näyttelyissä

Siihen nähden, miten vallaton huligaani Alpi on ollut koko kevään ja kesän, on ollut yllättävää seurata sen rauhoittumista syksyn ajan. Muutos on ollut niin merkittävä, että tuntuu, kuin meillä olisi vieraillut hyvä haltija.

Arki on tasoittunut huomattavasti, eikä enää ole vaaraa, että makaroonien sekaan posliinilautaselle lentäisi whippet, tai, että keittiön roskakaapin ovesta roikkuva keittiöpyyhe lojuisikin jossain muualla, kun keittiön kaapin ovessa. Eteisen tuulikaapin oven voi unohtaa auki ilman, että korkokengät löytyvät hetken päästä syötyinä makuuhuoneen sängyltä ja kirjoja ja muita esineitä voi nyt pitää myös alimmaisilla hyllyillä koiran korkeudella.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että vaativin koiranpentuaika on nyt ohi ja kodissamme majailee pikkupennun sijasta aikuistuva juniori. Nyt kun yhteiset pelisäännöt on kaikille selkeät, on ollut ilo huomata, miten vaivatonta ja helppoa arki neljän koiran kanssa on. Vieraiden tulo ei enää aiheuta ylenpalttista sekamelskaa, ja usein lenkeillä pysähtelemme vastaan tulevien lapsien halutessa silittää, sillä kukaan laumastamme ei aiheuta ja ylläpidä sekamelskaa ja jopa alle vuoden ikäinen Alpi osaa kohdata vieraat lapset sivistyneen maltillisesti.

Mitä minä sitten tein, että sain koiranpennun rauhoittumaan?

En mitään. Odotin ja annoin ajan kulua. Vaikka olin toisinaan väsynyt, annoin koiralle aikaa ja olin kärsivällinen. Aika ja kärsivällisyys ovatkin mielestäni parhaat keinot villin koiranpennun kohtaamiseen. Kun nostaa itsensä tilanteen yläpuolelle, eikä ota suosikkikirjan silputtuja kansia henkilökohtaisesti, pääsee jo pitkälle. Kun provosoiva ja jopa reaktioita hakeva koiranpentu saa äärireaktioiden sijaan vain tyyntä, lempeää ja määrätietoista ohjausta, se myös rakentaa itselleen terveen itsetunnon. Kun koiranpennun aiheuttamat suuretkin ärtymyksen tunteet purkaa vaikka hölkkälenkillä itsekseen, sitä jonain päivänä herää aamuun, jossa suhde koiraan on molemminpuolin johdonmukainen ja kunnioittava.

En kuitenkaan tarkoita, että koiranpennun edessä pitäisi passivoitua. Hölmöilyyn saa ja pitääkin puuttua, aivan kuten emäkoirakin älähtelee pennuilleen aina tilanteen sitä vaatiessa.

KUVA: Kai Heinonen

Koiranäyttelyihin junioriluokassa

Kotona hyvin käyttäytyvää junioria esittelee myös ihan mielellään koiranäyttelyissä. Kesällä villiä menoaan kehässä Jonnan kanssa esitellyt Alpi esiintyi nyt Tuulosen näyttelyssä parkkihallissa parastaan antaen.

Vaikka koiran esittäjäksi päädyinkin kokeneen handlerin sijasta MINÄ, tuomari Katrin Raie piti näkemästään ja kirjoitti Alpille oikein kivalta kuulostavan arvostelun ja antoi tälle parhaimman mahdollisen laatuarvosanan, ERIn.

”9 mths. Excellent type. Beautiful proportions. Correct head. Nice eyes and expression. Ears could be a bit better. Excellent neck and topline. Correct underline. Excellent ribcage. Correct length of loin. Balanced anglilations in both side. Nice forechest for the age. Correct legs and feet. Excellent coming and going. Balanced sidemovement. Nice temperament. Well presented.”

Tästä on oikein hyvä jatkaa: seuraavaksi Alpi nähdään 25. marraskuuta Tampereella kaikkien rotujen näyttelyssä ja sitten 26. marraskuuta kansainvälisessä koiranäyttelyssä.

Odotan suurella mielenkiinnolla, taantuuko perheen juniori vielä pahamaineiseksi vintiöksi, vai liidetäänkö nyt todellakin tasaisen varmasti kohti aikuisuutta. Nähtäväksi jää!

13