Talvi on parhaimmillaan. Ainoa oikea talvi pitää sisällään niin lunta kuin purevan pakkasenkin, ja vaikka olenkin ikuinen vilukissa, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että edellä mainittuja viimein on. Ripaus joulun aikaan ja toinen mokoma loppiaisen tienoilla.

Parasta on se, että lumi tuo lenkkireiteille valoa ja koiria ei tarvitse kuivailla jatkuvalla syötöllä. Kotikin pysyy siistinä, kun kuravettä ei tarvitse ravistella eteisessä ja varpaanväleissä ei kantaudu hiekanjyviä. Puhun siis koirista.

Nyt kun olen viiden päivän ajan etsinyt villasukkiani (löysin ne viimein) ja taistellut viheliäistä flunssaa vastaan ajattelin, että olisi varmaan sopiva hetki muistella hiukan kesää. Blogini vaipui tuolloin hiljaiseloon, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kesä olisi ollut hyvä. Muistan viime kesän erityisen lämpimänä, aurinkoisena ja kauniina.

Pyöräilin Elnan kanssa paljon. Se jolkotteli pyörän vierellä vapaana ja pitkillä metsäteillä saatoimme ottaa kiitokisoja. Minä pyörällä, Elna juosten. Kumpi voittaa?

Hirveä spurtti, ihan mieletön vauhti! Elna voitti. Puolimatkassa pysähdyttiin rantaan ja Elna pulahti uimaan.

Kotimatkalla kokeilin uutta reittiä ja hetken luulin olevamme eksyksissä. Onneksi sellainen ei haittaa kesällä. Vajaan 10 kilometrin pyörälenkki viilenevässä kesäillassa vasta tuntuikin elämältä. Luonto oli kaunis ja matka rauhallinen. Elnan ravi sen edetessä pyörän vierellä on niin tasaista ja kaunista, että auringon laskiessa ja lintujen vielä visertäessä mieli todella lepäsi.

Vaelsimme viikottain erilaisten koiralaumakokoonpanojen kanssa.

Minä tein paljon pihatöitä, joita rakastan, olihan ensimmäinen kesä Omassa Kodissa. Koirat seurasivat sivusta ja tuntuivat hymyilevän.

Loikoilin rannalla – välillä vain kepon kanssa, välillä kaveriporukalla ja välillä koirien kanssa.

Aamut valkenivat varhain ja illat, niissäkin oli tunnelmansa.

Seuraavat kuvat on otettu 18. toukokuuta. Muistan sen lämpimänä kesäpäivänä, jonka vietimme Elnan ja ystävieni kanssa match showssa.

Kävelimme tapahtuman päätyttyä lähimpään kauppaan hakemaan jäätelöä ja söimme niitä koirien kanssa kaupan edustalla. Ihmiset tulivat juttelemaan koirista.

Kun jälkiruoka oli syöty etukäteen, haimme picnic -eväät ja lähdimme rantaan evästämään. Hain kotoa vielä lisää koiria ja kameran, joka ikuisti päivän tapahtumat.

Match Showsta kotiin tuomisina oli kaksi pokaalia, sillä Elna voitti sinisten luokan ja sijoittui sitten vielä BIS 4:ksi.

 

Koirakaverimme Furi oli vielä pieni. 

 

Märkiä koiria oli kaikkialla. 

 

Furi koki ensikosketuksena järviveteen.

 

Vanhat konkarit näyttivät, ettei vettä tarvitse jännittää.

 

Pentu seurasi esimerkkiä tarkkaavaisena.

 

Märkiä koiria oli IHAN kaikkialla.

 

Ja koko lauma nautti olostaan rannalla.

 

Myös Remu, joka teki loppuviimein itsensä näköisen ilkikurisen tempun, ja tuli kakalle minun ja ystäväni viereen, kun olimme syömässä eväitämme. Ja minä kun en koskaan ole arvostanut vessahuumoria.

 

Remun mielestä jekku oli nerokas.

 

Sisu ui ja ui.

 

Ja polskutteli minkä ehti.

 

Furi harkitsi pitkään kepin noukkimista ja päätyi sitten kahlailemaan rantavedessä.

 

Remu katseli nuorempien touhuja etäämpää.

 

Ja Elna nautti auringon lämmöstä.

 

Rannalta lähdimme vielä pienelle kävelylle. Furi bongasi heinikosta jotain outoa…

 

Jotain, mikä lähestyi tuhisten…

 

Kas, Remu se vain!

 

Sisu nautti rapsutuksista.

 

Eikä millään meinannut saada niistä tarpeekseen.

 

Ja Into tutkaili ympäristöään.

 

Myttään vielä toistaiseksi pipon syvälle päähäni ja nautin niin paljon lumesta ja talvesta, kuin vilukissan vain on mahdollista nauttia. Mutta vaikka talvi nyt viimein onkin täällä, en voi olla hymyilemättä tyytyväisenä, kun aurinko on viime päivinä muistutellut olemassaolostaan ja faktahan tietysti on se, että kesä on joka hetki taas hieman lähempänä.

4