Muistoja kesältä

09082014_0927_800px

Talvi on parhaimmillaan. Ainoa oikea talvi pitää sisällään niin lunta kuin purevan pakkasenkin, ja vaikka olenkin ikuinen vilukissa, olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että edellä mainittuja viimein on. Ripaus joulun aikaan ja toinen mokoma loppiaisen tienoilla.

Parasta on se, että lumi tuo lenkkireiteille valoa ja koiria ei tarvitse kuivailla jatkuvalla syötöllä. Kotikin pysyy siistinä, kun kuravettä ei tarvitse ravistella eteisessä ja varpaanväleissä ei kantaudu hiekanjyviä. Puhun siis koirista.

Nyt kun olen viiden päivän ajan etsinyt villasukkiani (löysin ne viimein) ja taistellut viheliäistä flunssaa vastaan ajattelin, että olisi varmaan sopiva hetki muistella hiukan kesää. Blogini vaipui tuolloin hiljaiseloon, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kesä olisi ollut hyvä. Muistan viime kesän erityisen lämpimänä, aurinkoisena ja kauniina.

06072014_6550

Pyöräilin Elnan kanssa paljon. Se jolkotteli pyörän vierellä vapaana ja pitkillä metsäteillä saatoimme ottaa kiitokisoja. Minä pyörällä, Elna juosten. Kumpi voittaa?

Hirveä spurtti, ihan mieletön vauhti! Elna voitti. Puolimatkassa pysähdyttiin rantaan ja Elna pulahti uimaan.

Kotimatkalla kokeilin uutta reittiä ja hetken luulin olevamme eksyksissä. Onneksi sellainen ei haittaa kesällä. Vajaan 10 kilometrin pyörälenkki viilenevässä kesäillassa vasta tuntuikin elämältä. Luonto oli kaunis ja matka rauhallinen. Elnan ravi sen edetessä pyörän vierellä on niin tasaista ja kaunista, että auringon laskiessa ja lintujen vielä visertäessä mieli todella lepäsi.

06072014_6517

Vaelsimme viikottain erilaisten koiralaumakokoonpanojen kanssa.

Minä tein paljon pihatöitä, joita rakastan, olihan ensimmäinen kesä Omassa Kodissa. Koirat seurasivat sivusta ja tuntuivat hymyilevän.

Loikoilin rannalla – välillä vain kepon kanssa, välillä kaveriporukalla ja välillä koirien kanssa.

Aamut valkenivat varhain ja illat, niissäkin oli tunnelmansa.

06072014_6495

Seuraavat kuvat on otettu 18. toukokuuta. Muistan sen lämpimänä kesäpäivänä, jonka vietimme Elnan ja ystävieni kanssa match showssa.

Kävelimme tapahtuman päätyttyä lähimpään kauppaan hakemaan jäätelöä ja söimme niitä koirien kanssa kaupan edustalla. Ihmiset tulivat juttelemaan koirista.

Kun jälkiruoka oli syöty etukäteen, haimme picnic -eväät ja lähdimme rantaan evästämään. Hain kotoa vielä lisää koiria ja kameran, joka ikuisti päivän tapahtumat.

18052014_6314

Match Showsta kotiin tuomisina oli kaksi pokaalia, sillä Elna voitti sinisten luokan ja sijoittui sitten vielä BIS 4:ksi.

 

18052014_6205

Koirakaverimme Furi oli vielä pieni. 

 

18052014_6207

Märkiä koiria oli kaikkialla. 

 

18052014_6209

Furi koki ensikosketuksena järviveteen.

 

18052014_6219

Vanhat konkarit näyttivät, ettei vettä tarvitse jännittää.

 

18052014_6235

Pentu seurasi esimerkkiä tarkkaavaisena.

 

18052014_6243

Märkiä koiria oli IHAN kaikkialla.

 

18052014_6250

Ja koko lauma nautti olostaan rannalla.

 

18052014_6251

Myös Remu, joka teki loppuviimein itsensä näköisen ilkikurisen tempun, ja tuli kakalle minun ja ystäväni viereen, kun olimme syömässä eväitämme. Ja minä kun en koskaan ole arvostanut vessahuumoria.

 

18052014_6263

Remun mielestä jekku oli nerokas.

 

18052014_6271

Sisu ui ja ui.

 

18052014_6272

Ja polskutteli minkä ehti.

 

18052014_6289

Furi harkitsi pitkään kepin noukkimista ja päätyi sitten kahlailemaan rantavedessä.

 

18052014_6290

Remu katseli nuorempien touhuja etäämpää.

 

18052014_6293

Ja Elna nautti auringon lämmöstä.

 

18052014_6308

Rannalta lähdimme vielä pienelle kävelylle. Furi bongasi heinikosta jotain outoa…

 

18052014_6297

Jotain, mikä lähestyi tuhisten…

 

18052014_6301

Kas, Remu se vain!

 

18052014_6306

Sisu nautti rapsutuksista.

 

18052014_6305

Eikä millään meinannut saada niistä tarpeekseen.

 

18052014_6313

Ja Into tutkaili ympäristöään.

 

Myttään vielä toistaiseksi pipon syvälle päähäni ja nautin niin paljon lumesta ja talvesta, kuin vilukissan vain on mahdollista nauttia. Mutta vaikka talvi nyt viimein onkin täällä, en voi olla hymyilemättä tyytyväisenä, kun aurinko on viime päivinä muistutellut olemassaolostaan ja faktahan tietysti on se, että kesä on joka hetki taas hieman lähempänä.

1

Milloin on aika

Lomogram_2014-09-06_01-00-56-AM[1]

En osaa sanoa elääkö Remu jouluun. Sen verkkaiset ja jäykät liikkeet ovat hidastuneet entisestään ja sen entuudestaan lyhyet aamu- ja iltakävelyt ovat lyhentyneet puolella.

Se juo pakonomaisesti ja yskii päälle, sen päästä on tullut luiseva ja sen selän ohuesta karvapeitteestä kuultaa paljas iho läpi. Parrakas kuono on kaljuuntunut nenän päältä ja koira kantaa mukanaan pahaa hajua – se ei haise koiralta, vaan siltä, että jokin on pahasti pielessä.

En enää kävelyillä nyi sitä hihnasta, tai tohdi hoputtaakaan. Eihän tässä nyt oikeasti ole kiire mihinkään, valmiissa maailmassa.

Kävelemme kaksin pimeässä, katulamppujen keltaisessa valossa kellon liipatessa jo puolta yötä. Sulava ensilumi on tehnyt kadusta inhottavan loskaisen. Me molemmat olemme omissa ajatuksissamme – minä luonnostellessani tätä kirjoitusta, näitä ajatuksia ja harvakseltaan askeleita ottava Remu.

Kulman takaa taaksemme kääntyy rouva ja mäyräkoira. Heidän täytyy ohittaa meidät, ja samalla kun hienostuneen oloinen pitkäkarvainen mäyräkoira liihottelee ohitsemme Remun ryhti paranee, se höristää korviaan ja kävelee hetken aikaa mäyräkoiran vanavedessä lennokkaasti kuin nuori skotlanninterrieri.

Se huomaa nopeasti, ettei sen vauhti riitä seuraamaan kaksikkoa edes kokonaista metriä, mutta sen innostunut ja tarkkaavainen olemus valaa minuun toivoa paremmasta terveydentilasta.

Kun tutkimusmatkamme jälkeen pääsemme lopulta kotiin, Remu livistää eteisestä, jossa sen piti hetken aikaa kuivatella minun riisuessa ulkoilupukuani. Pieni musta keppostelija ei koskaan ole liiemmin totellut sääntöjä tai kumarrellut ketään. Ohjaan sen takaisin aloilleen ja kun olen kuivannut sen, se pomppii iloisesti ympäri eteiskäytävää ja näyttää ainakin kymmenen vuotta nuoremmalta kuin onkaan.

Katsoessani iloisesti pomppivaa koiraa minua alkaa kaduttaa, että edes pohdin eläisikö se jouluun. Tottakai se elää, meidän Remu. Se täytyy nyt vain viedä eläinlääkäriin ja selvittää mikä sitä vaivaa. Lisäksi veikkaan, että sille pitää hankkia oma kauniisti liihotteleva, pitkäkarvainen ja nätti mäyräkoiraystävä.

2