Olen aina pitänyt kesää suosikkivuodenaikanani, mutta nyt minusta tuntuu siltä, että keväästä on tullut sille vähintäänkin hyvä haastaja. Lisääntyvällä valolla ja jopa silmät sokaisevalla auringonpaisteella voi olla ilmiömäinen vaikutus ihmisen mielialaan.

Tuntuu, kuin ehtisin unohtamaan aina pitkän talven aikana sen, kuinka paljon mahdollisuuksia yhä valoisammat ja valoisammat iltapäivät ja illat antavatkaan. Tuntuu, kuin kevään kantama valo herättäisi minut henkiin.

Keväässä on muitakin kiitollisia piirteitä. Jo melko valoisaan aamun herätessä tietää, että kesä on päivä päivältä lähempänä. Olen nykyisin niin kiintynyt kesään ja sen valoon ja lämpöön, että varsinaisiin kesäpäiviin herätessäni iloa syö käsitys siitä, että joka aamu pimeä ja kylmä talvi on yhä lähempänä.

Keväällä se ei tunnu siltä, vaikka on kieltämättä totta silloinkin. Keväällä edessä on kuitenkin kokonainen kesä. Ajatus on kutkuttava ja suupieliä kohottava.

Voiko keväällä olla surullinen?

Vaikka haluaisin kirjoittaa oodin keväälle, valolle ja keveydelle, täytyy myöntää, että sisimmässäni myllertää. Tätä kevättä on varjostanut sydäntä riipivä huoli ja murhe, joka saa ajatukseni poukkoilemaan, uneni katkeamaan ja silmäni kostumaan.

Kun seisoin kolme vuotta sitten myöhään keväällä pienen rivitalokodin eteiskäytävällä ja tunsin, että olen tullut kotiin, en osannut aavistaa, miten maailmassa vielä myllertäisikään.

Tein tuosta rivitalokodista tarjouksen ja nykyisin elämme onnekkaasti unelmieni paikassa, joka pitää seiniensä sisällä kodinomaisen lämmön ja sen ulkopuolella yhä tänäkin päivänä mielekkäät ja puoleensa kutsuvat ulkoilumaastot. Mutta on muutakin.

Kotoamme katsoen kaupungin toisella laidalla, linnuntietä noin kymmenen kilometrin päässä meistä, on varuskunnan harjoitusalue. En osannut kolme vuotta sitten edes arvioida sen vaikutuksia elämäämme, joka on ajautunut kriisiin puolustusvoimien ymmärrettävästi lisättyä harjoituksiensa määrää.

Useimmiten meidän kotiimme ei juurikaan kuulu harjoitusalueen ääniä, mutta toisinaan tuuli – tai sen puute – auttaa kumua kantautumaan etäisesti jopa seiniemme sisälle saaden paukkuaran koiran raiteiltaan. Silloin Sumun olo käy sietämättömäksi.

Elämää paukkuaran koiran kanssa

Haluan tarkentaa, että Sumu ei ole kuin mikä tahansa paukkuarka koira. Ymmärrän, että ei ole edes yhtä lokeroa, johon kaikki paukkuarat koirat voisi sijoittaa, mutta silti Sumu on luokassaan poikkeuksellinen.

Se ei lamaannu paikoilleen tai hiivi täristen saunan lauteiden alle. Paukkeen kuultuaan – tai ukkosmyrskyä rankkasateen myötä ounastellessaan – sen olo käy täysin sietämättömäksi, eikä se jää keneltäkään huomaamatta.

Koira vauhkoontuu ja suistuu raiteiltaan. Se läähättää, tärisee, sen sydän hakkaa miltei rinnasta ulos, eikä se pysty pysymään aloillaan. Se ei kerta kaikkiaan tiedä, mitä sen tulisi tehdä, ja niinpä se tekee mitä tahansa.

Säälin enemmän koiraa, kuin sohvaa, tullessani tavallisen oloisena päivänä kotiin, jossa odotti hartaudella etsityn ja pienen omaisuuden maksaneen sohvan tuho. Leijonan osa sohvan reunamuksesta oli avattu ja tyhjennetty, eikä se jäänyt koiran viimeiseksi pyrkimykseksi helpottaa oloaan keinolla millä hyvänsä.

Erikoisin tempaus on ollut, kun koira on poissa ollessamme pelottavia ääniä kuullessaan kiipeillyt vessan seiniä pitkin ja päätynyt irroittamaan wc-istuimen painikkeet paikoiltaan. Silloin ymmärsin, että tällaisen koiran kanssa eteen voi tulla vakavampikin tuho, puhumattakaan siitä, miten piinallinen koiran olo täytyy paukkeen kantautuessa kotiimme olla.

Kokeiltuja keinoja

Eläinlääkärit ovat kirjoittaneet koiralle erilaisia rauhoittavien lääkkeiden reseptejä ja vähintään yhtä monia valmisteita olemmekin kokeilleet. Niitä saatuaan koira on paitsi raiteiltaan, myös entistäkin sekavampi.

Sisällä kotona, kaupungin laitamilla vietetyn, uudenvuoden myötä jouduin pitämään lääkittyä ja sekavaa koiraa hihnassa, sillä se yritti niin kiihkeästi kiivetä pääni päälle. En keksinyt muutakaan keinoa ehkäistä mustelmia ja raapimisjälkiä kehossani.

Se, että verhot ja akustiikkalevyt olivat koko uudenvuoden ajan varhaisesta alkuillasta alkaen ikkunoiden edessä, televisio ja radio raikasivat kilpaa ja kaikki lauman muut koirat viihtyivät illassa samoin kuin vuoden kaikkina muinakin päivinä, ei helpottanut painepaitaan pakatun lurppakorvan oloa. Vauhkoontuneeseen ja tärisevään koiraan ei ollut minkäänlaisia keinoja saada yhteyttä.

Koska rauhoittavat lääkkeet eivät tuoneet apua, lupasin sekä koiralle, että itselleni, että emme vietä enää yhtäkään vuodenvaihdetta kotonamme kaupungin laidalla. Se lupaus pitää, mutta on muitakin tilanteita, kun koiran olo käy sietämättömäksi, ja niitä on vaikeampi ennakoida. Näihin tilanteisiin lukeutuu myös aina toisinaan kotiimme varuskunta-alueelta kantautuva kumina.

Tuleva ahdistaa

Maaliskuussa tilanne on aiheuttanut entistäkin enemmän huolta ja murhetta, jota pahentaa vaikeiden tilanteiden satunnaisuus ja yllättävyys. Koska talviaikana ukkosmyrskyt eivät ole piinanneet paukkuaran koiran eloa, olemme uudenvuoden jälkeen saattaneet miltei unohtaa elävämme paukkuaran koiran kanssa.

Vaan maaliskuun varrella puolustusvoimien harjoitukset ovat kantautuneet meille mitä odottamattomimmissa käänteissä – ja taas välillä ei ollenkaan – niin, että meitä on odottanut töistä tullessamme koiran toimesta siirrettyjä huonekaluja, sekä ilmeisesti koiran kauhun keskellä vaurioitunut suu. Se on kaikkein surullisinta.

Mietin kuumeisesti, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella ja miten voisin ratkaista tilanteen meidän kaikkien, mutta ennen kaikkea kymmenen vuotiaan paukkuaran koiran eduksi.

Olen siitä kiitollisessa asemassa, että avattuani tilannetta koiran kasvattajalle sain kasvattajan täyden tuen, oli päätökseni koiran tulevaisuudesta sitten koiran lopettaminen tai mikä tahansa muu vaihtoehto.

Sain myös kaksi vaihtoehtoa kauempana sijaitsevista hoitopaikoista, joihin voisin toimittaa koiran aina puolustusvoimien harjoituspäivien ajaksi. Minun kannaltani ikävä uutinen on se, että viime vuoden melutiedotteen mukaan äänihaittoja olisi ollut vuoden jokaisena arkipäivänä heinäkuuta lukuunottamatta, vaikka todellisuudessa äänihaittoja ei kuitenkaan kuulunut meille saakka säännönmukaisesti, vaan koiran reaktiot yllättivät meidät ainoastaan silloin tällöin – ja etenkin juuri silloin, kun sitä vähiten osasimme odottaa.

Aurinkoa silmissä, iloa hännässä

Ihmiselle, jolle koira on pelkkä koira, päätös koiran lopettamisesta voisi olla paljon yksinkertaisempi. Mutta minä en ota tolkkua tunteen ja järjen kädenväännöstä, jota varjostaa myös tilanteen taloudellinen kaiku ja sadat tuhannet nyanssit puolesta ja vastaan.

Minä näen hirvittävän ongelman ohella myös kaiken sen ulkopuolella olevan elämän. Koiran, jonka herttainen hyväntuulisuus tarttuu suupieliini ja saa minunkin silmäni sädehtimään. Näen ainutkertaisen elämän, jonka osalta en millään haluaisi tehdä peruuttamattomia päätöksiä, tai ottaa niitä kontolleni.

Sumu on niin paljon muutakin, kuin paukkuarkuutensa, ja siitä minä olen totta totisesti päässyt jyvälle näiden vuosien aikana. Sen olemus: pentumainen tapa loikkia, sen kiiltomadon lailla kiiltävä turkki ja holtittomasti puolelta toiselle tempoileva häntä ei tee koiran kohtalon päättämisestä yhtään helpompaa. Näkisin sillä vielä paljon hyviä vuosia, sillä keholtaan se on kuin nuorikko, vaikka vuosi vuodelta paukkuarkuus tuntuu saavan siitä yhä tiukemman otteen.

Hätäisiä päätöksiä välttääkseni eläinlääkäri tarkastaa koiran suussa vallitsevan tilanteen yhden varmasti hyvin unettoman yön jälkeen tämän viikon keskiviikkona. Eläinlääkärin on tarkoitus kuvata nukutetun koiran suu, ja tehdä sitten omat päätelmänsä siitä, minkälaista remonttia tuhoutuneen purukaluston osalta on tehtävissä – tai kannattaako sellaista lähteä alkuunkaan tekemään.

Suun muutosten perusteella koiralla voidaan epäillä jopa viheliästä parodontiittia, mutta sen mahdollisen diagnosoinnin jätän sen kummemitta spekuloinneitta eläinlääkärin harteille.

Halusin vaan kertoa, että olen nyt aivan valtavan, valtavan huolissani ja murheissani, ja vaikka tiedän, että kukaan meistä ei enää nuorene, on mielestäni liian aikaista heittää hyvästejä koiralle, joka kantaa aurinkoa silmissään ja iloa hännässään.

Maaliskuun kululaskelmat

Näiden tunteiden keskellä maaliskuun kululaskelmien listaaminen tuntuu melkein irvokkaalta, sillä tällaisissa hetkissä ymmärrän, miten vähän arvoa rahalla on minulle, vaikka juuri nyt raha tuntuu olevan arvokkaampaa kuin koskaan.

Koirien ruokintakustannukset maaliskuussa 2023

Maaliskuussa neljän koiran ruokintakustannuksiin upposi kokonaiset 261,57 euroa. Koiran ruuan hinta on noussut, eikä eteen osunut hyviä tarjouksia. Tähän summaan sisältyy niin kuun alussa, kuin kuun loppupuolellakin ostetut 12 kilon koiranruokasäkit, kuin myös perheen pienimmälle ostettu kahden kilon koiranruokasäkki sekä lisäravinteet.

Koirien hyvinvointi- ja ajanvietekustannukset maaliskuussa 2023

Maaliskuussa neljän koiran hyvinvointi- ja ajanvietekustannukset konkretisoituivat koirankakkapusseina (256 kpl, 15,96 euroa), myyjäisistä tuliaisina tuotuina vasikan ja jäniksen korvina (yhteensä 3,75 euroa) sekä Alpille ostettuna ahmimisenestokuppina (9,99 euroa), joiden myötä rahaa pulitettiin tässä kategoriassa kokonaisuudessaan 29,70 euroa.

Koirien kokonaiskustannukset maaliskuussa 2023

Niinpä koirien kokonaiskustannukset ovat maaliskuun ajalta 291,27 euroa. Sen myötä koiriin on tänä vuonna käytetty yhteensä 1023,91 euroa. Jos haluat tarkastella aiempia artikkeleita teemaan liittyen, pääset tästä tarkastelemaan tammikuun kululaskelmia ja tästä helmikuun kululaskelmia.

25