Vieraskynä: Koiran itsetunto ja sen kehittäminen

Tämän vieraskynä -artikkelin on kirjoittanut Salme Mujunen. Filosofian maisteri Salme Mujunen toimii paitsi ylituomarina ja yrittäjänä, myös tietokirjailijana, toimittajana ja luennoitsijana. Hän on lanseerannut tänä vuonna nettiluentoja mm. koiran saalisviettiä ja koiran rakennetta koskien, minkä lisäksi hän kouluttaa verkon välityksellä nyt myös toko- ja agilitykoulutusohjaajia. Salmen kotisivujen kautta koirataito.fi voi tutustua Salmen luentoihin, tuotantoon ja tuotteisiin. 

KOIRAN ITSETUNTO JA SEN KEHITTÄMINEN

KIRJOITTANUT: SALME MUJUNEN

Hyvän itsetunnon omaava koira ei ole sama kuin ”röyhkeä koira”, joka käyttää itsevarmuuttaan negatiivisiin tunteenilmauksiin joko ihmisten tai toisten koirien tyrannisoimiseksi. Itsevarman koiran on helppo elää itsensä ja ympäristönsä kanssa tasapainossa.

Itsetunto ja sen kautta rakentuva terve itsevarmuus näkyy kaikessa toiminnassa läpi koiran koko elämän.

Varma koira hallitsee itsensä myös hieman kyseenalaisissa, pelottavissa ja vaarallisiksi kokemissaan tilanteissa. Epävarma koira sensijaan ajautuu toistuvasti vaikeuksiin, joissa sen täytyy erilaisin sijaistoiminnoin helpottaa oloaan. Yhtäkaikki, epävarman koiran elämä on tasapainottelua pienemmän ja suuremman stressin välillä ja tällainen elämä kuluttaa koiraa tarpeettoman voimakkaasti. Siksi meidän koiranohjaajien ja kouluttajien tulisi pyrkiä vaikuttamaan jo koiran nuoruudessa muodostuvaan itsevarmuuteen sitä positiivisesti ja rakentavasti kehittäen.

Pennusta nuorukaiseksi; kasvun lähtökohdat ja olosuhteet

Pentu on syntymästään lähtien altis ympäristön vaikutuksille. Eri ikäkausina sen saamat positiiviset ja negatiiviset tuntemukset painuvat eri voimakkuuksilla vaikuttamaan joko lähes merkityksettömästi tai jopa erittäin voimakkaasti sen luonteen muovautumiseen.

Dosentti Kai Pelkonen kertoi SuKoKa:n ”Koiran käyttäytyminen kasvattajan näkökulmasta” -luennollaan iän merkityksestä shokkivaikutukseen seuraavaa: ”6-8-viikkoinen on herkimmillään ulkoisten stressivaikutusten ja psyykkisten traumojen suhteen. 5-viikkoisena saatu negatiivinen shokki ei vaikuta lähestymiseen myöhemmin, kun taas juuri 8-9-viikkoisella pennulla shokki jää vaikuttamaan ja siirtyy kestomuistiin. Taas 12-13-viikkoinen on jo ohittanut tämän kehitysvaiheen, eikä saatu negatiivinen shokki vaikuta merkittävästi myöhemmällä iällä.” (kirjoittaja Jutta Tschokkinen, julkaistu Borderi 1/2000-lehdessä).

Pentuajan kokemusten merkitys siis lienee suurempi, kuin mitä aikaisemmin on uskottu. On myös selvä tosiasia, että myöhemmälläkin iällä saadaan voimakkailla negatiivisilla shokeilla aikaan pysyviä käytöshäiriöitä luonteeltaan pehmeille koirille.

Tuhon avaimet

Epälooginen pakotteiden käyttö koulutuksessa, samoin kuin koiran kannalta sietämättömän voimakkaan paineen luominen ovat arveluttavia keinoja, jotka taitamattomissa käsissä aiheuttavat koiralle enemmän pysyviä psyykkisiä vaurioita kuin mitä niillä on mahdollista edesauttaa omaksuttavaa asiaa.

Jokainen onnistumiseen päätyvä suoritus kasvattaa koiran itseluottamusta. Koira toimii varmasti kun se voi luottaa itseensä ja kykyihinsä selvitä.

Tätä pohjaa vasten voisi helposti kuvitella että epäonnistumiseen päättyvä suoritus horjuttaisi koiran itsetuntoa, mutta niin ei välttämättä ole. Sen sijaan toiminnan keskeyttäminen, ilman että suodaan koiralle mahdollisuutta pyrkiä mihinkään ratkaisuun, rapistaa sen uskoa selviytymisen mahdollisuuteen. Keskeytetyt suoritukset ja niiden johdosta ohjaajasta koiraan välittyvä tyytymättömyys tappavat tehokkaasti motivaation tuleviinkin tehtäviin.

Epäonnistunut suoritus on aina seurausta liian vaikeasta ja/tai huonosti suunnitellusta harjoituksesta. Tällaisen harjoituksen keskeyttäminen ilman helpotetettua ja koiralle ratkaistavissa olevaa tehtävää on yksi suurimpia koulutusvirheitä.

Luonneanalyysiä

Ennen tapakasvatuksen ja koulutuksen aloittamista tulisi pyrkiä mahdollisimman totuudenmukaisesti päättelemään koirassa esiintulleita ja kehityksen alla olevia luonteenpiirteitä. Luonteen vahvuuksia kannattaa ruokkia ja mahdollisia heikkouksia kompensoida näiden vahvempien osa-alueiden hyödyntämisellä.

Jo luovutusikäisestä koirasta voimme havainnoida yllättävän paljon. Elämään epäröivästi (aggressiivisesti, arasti, väistävästi) suhtautuva pentu kaipaa erityisen paljon tukea ihmiseltä, se tarvitsee ns. varahermot, jotka kannattelevat koiraa yli kaiken sen paineen, joka menisi luontaisen kapasiteetin yli.

Pennun valinnassa kannattaa huolellisesti harkita, millaiseen luonnetyyppiin omat voimavarat ja osaaminen riittävät. Huomattavan terävä (toisin sanoen uhkaan aggressiivisesti reagoiva) tai arka koira voi olla haasteellinen ja tarjota koulutuksellisia mahdollisuuksia, tosin huomattavasti suuremmalla työllä kuin avoin, hyvähermoinen ja taistelutahtoinen lajikumppaninsa.

Itsevarma koira luo omistajalleen myös haasteita; kuinka motivoida työskentelemään koira, joka on perinjuurin tyyytyväinen itseensä ja elämäänsä eikä siksi kaipaa ohjaajansa hyväksyntää niin suuressa määrin kuin ohjaajaansa tukeutuvampi lajitoverinsa.

Oletko varma? Varmastiko?

Onnellisen koiran perusoikeuksiin kuuluu saada elää elämäänsä loogisen ja käytökseltään varman ihmisen kumppanina.

Epävarmuus on ainakin osittain ihmisestä koiraan tarttuva (hankittu) huono ominaisuus, joka valitettavasti ruokkii itse itseään. Koirassa esiintuleva epävarmuus aiheuttaa ohjaajassa epävarmuutta, johon koira reagoi lisääntyvällä epävarmuudella jne. Ohjaaja siis jättää tukematta koiraansa tilanteessa, jossa se eniten tarvitsisi apua ja jopa ihmisen fyysistä läheisyyttä. Tarvittavan tuen puute esiintyy koirassa sijaistoimintoina, esim. väistämisenä, aggressiona tai jopa lamaantumisena.

Näin menetellen koiralle on luotu ns. toisenlainen tapa käsitellä epävarmuutta.

Tästä henkisestä kuormittumisesta on vain pieni askel siihen, että ohjaaja alkaa kokea tämän uuden sijaiskäytöksen ongelmana, eikä enää tee huomioita koskien alkuperäistä oireiden aiheuttajaa, eli varsinaista syytä.
Perusongelmille, eli epävarmuudelle ja tuen puutteelle on nyt kehitetty uusi ongelma, jonka ratkomiseen takerrutaan. Aletaan työstää puhtaasti seurauksia, ja unohdetaan syy.

Niin kauan kuin omistajan ja koiran välillä on keskinäisiä konflikteja, ilmenee näitä ”toisen tason” käytöshäiriöitä mitä moninaisemmissa koulutustilanteissa. Tyypillisiä, pohimmiltaan epävarmuuteen liittyviä kerrannaisongelmia ovat mm. koiran käsiteltävyysvaikeudet omistajan läsnäollessa (luoksepäästävyys), uskallus pysytellä maalimiehen läheisyydessä (henkilöhaku) ja uusiin asioihin tutustuminen ohjaajan läsnäollessa (mm. luonnetestin kelkkakoe).

Olemalla reilu ohjaaja saat toimia reilun koiran kanssa! Mitä teetkin, tee se reippaasti ja itsevarmasti. Ole koirasi luottamuksen arvoinen ja aloita korjaaminen aina pääsääntöisesti omasta käytöksestäsi.

Ohjaajan merkitys

Terveellä tavalla itsevarma ohjaaja kykenee kehittymään koiranohjaajana, mikäli hän uskaltaa nähdä ja myöntää toimintansa vajaavaisuudet.

Heikomman itsetunnon omaavan ohjaajan tulisi tietoisesti pyrkiä tähän samaan, vaikka prosessi on hänelle jo luonteenomaisestikin kertaluokkaa vaativampi. Koirakon pienet edistysaskeleet kuitenkin kannustavat niin ohjaajaa kuin koiraakin kohti suurempaa itsevarmuutta.

Myönteinen askel muutoksen tielle on otettu, kun omistaja kykenee kääntämään katseen koirasta takaisin itseensä ja tunnistaa koirassaan asuvan epävarmuuden sisällään.

Ohjaaja viestittää koiralleen juuri niitä tuntemuksia, joita itse kokee, ja koira reagoi näihin. Koiran toiminnassa on siis mahdollista nähdä oman toimintansa puutteet.

On kohtuullisen helppo ylittää aita sen matalimmasta kohdasta ja etsiä toistuvasti vikaa ns. saalistusvietittömästä tai taistelutahdottomasta, huonohermoisesta, terävästä tai epäavoimesta koirasta. Sen sijaan osoittaa rohkeutta myöntää itselleen oma rajoittuneisuutensa kouluttajana ja todeta että koira ei edisty pääosin siksi, että ohjaaja seisoo kehityksen esteenä.

Varsinaisesti luonteeltaan ns. käyttökelvottomia koiria ei juurikaan ole, koiranlukutaidottomia ohjaajia sitä vastoin löytyy yllinkyllin.

Hyvä kouluttaja kehittää koiransa vahvuuksia, huono takertuu vähäisiinkin heikkouksiin ja tekee niistä kestoselityksiä koulutuksellisille epäonnistumisille. Rakentava muutos lähtee ohjaajasta itsestään.

Koulutuksen loogisuuden kannalta meillä jokaisella on kehittämisen varaa. Kun olet koiran näkökulmasta katsottuna reilusti toimiva ihminen ja koulutustapasi on johdonmukainen, olet oikeilla jäljillä. Ja koska päämäärä ei ole useinkaan ole tärkeämpi kuin matkan oivallukset, voi olla ettei oman toimintasi tarkistuksen jälkeen koiraasi jää kovinkaan paljoa koulutuksellista korjattavaa.

Reagoiminen vai ylireagoiminen

Koiraa kouluttaessasi ole aidosti varma itsestäsi. Varmuus on ominaisuus, jota et voi teeskennellä, vaikka voit toki opetella mahdollisimman rauhallisen suhtautumisen yllättävien tilanteiden varalta. On ainakin osittain oma valintasi, alatko huutaa, heilua ja huitoa nähdessäsi käärmeen, ampiaisen tai hämähäkin. Vai hengitätkö syvään ja pyrit tilanteen tai ainakin hermojesi hallintaan.

Nämä erilaiset tavat reagoida äkillisesti vaihtuviin elämänilmiöihin näkyvät selkeästi toimiessasi koiran kanssa. Kuinka reagoit, kun koirasi ei työskentelekään toivomallasi tavalla? Harmistutko sen äkilliseen kurittomuuteen? Onko ensimmäinen reaktiosi, että se näyttää sinulle keskisormea?

Pidätkö parempana, että koira yrittää ja mahdollisesti epäonnistuu, vai että jollei se tee oikein, on parempi ettei se tee mitään? Ylireagoinnit kielivät usein ohjaajan epävarmuudesta tai koulutuksellisesta kiirehtimisestä.

Koirasi tulkitsee sinua

Koira tulkitsee tilanteita varsin taitavasti ja huomaa epäröintisi lähes poikkeuksetta jo ennen kuin itse tiedostat käytöksesi epävarmuuden. Näissä tilanteissa koira usein reagoi verbaaliseen viestintääsi varsin epätoivotulla tavalla, koska elekielesi on sanallisen viestintäsi kanssa ristiriidassa.

Näin paljon kommunikointivaikeuksia aiheuttaa pelkästään ohjaajan varmuuden puute. Kuinka pienestä asiasta onkaan loppujen lopuksi kysymys, ja kuinka suuren askeleen voimme ottaa tiedostamalla sen.

Elämää, ei sen enempää

Nuoren koiran itsetuntoa kasvatetaan elämällä koiran kanssa normaalia elämää, kokemalla yhdessä maailmaa ja sen tarjoamia elämyksiä.

Vuodessa on 365 vuorokautta. Jos jokaisena päivänä kykenisimme tarjoamaan koirallemme yhden uuden kokemuksen ja sopivissa määriin vahvistamaan jo koettuja asioita, loisimme erittäin vankan kokemuspohjan sen koko loppuelämälle.

Tämän perustan varaan koiran on mahdollista jatkossa tukea tulevia reagoimisiaan, vertailla kokemusten voimakkuuksia ja vastaanottaa samankaltaisten tilanteiden jälkeensä jättämiä positiivisia tai negatiivisia mielikuvia.

Koiran henkisen kasvun kannalta on tärkeää myös saada elää nuoruus ilman turhia henkisiä paineistuksia. On järkevää koettaa eliminoida kaikki lyhytkestoista pidemmät stressin aiheuttajat pois sen välittömästä elinpiiristä, sillä stressipaineiden alla kehittynyt nuoren koiran elämä kasvaa helposti vinoon.

Tällaisia stressaavia tekijöitä ovat esim. kohtuuton kuri, olosuhteiden liian nopeat ja toistuvat muutokset, laumahierarkiassa korkeammalla olevien jatkuva painostus, liian suuret vaatimukset suhteessa nuoren koiran osaamiseen jne.

Totuttelemisen asteittaisuus

Koiraa ei saada luottamaan ääniärsykkeiden turvallisuuteen, jos kouluttaja ajattelee pääsevänsä helpommalla valitessaan koiransa kokemuspohjan perusteiksi kaksi ääripäätä, esim. äänityhjiön ja metelin; täydellisen hiljaisuuden ja sielua raastavan helvetin. Sama pätee kaikkeen toimintaan: koiran itsetunto luodaan vähitellen turvallisten kokemusten saattelemana, ja niihin positiivisia mielikuvia yhdistämällä. Askel kerrallaan. Liian paljon ja liian nopeasti ei ole hyvä kenellekään- sanotaanhan, että ”paras tapa pilata tuleva maailmanmestari on tehdä siitä nuorten maailmanmestari”.

Ongelmien korjaaminen

Itsetunnon puutteesta kärsivän koiran traumoja on helppo syventää ja saattaa ne kroonisiksi. Riittää kun aloittaa itsevarmuuden puutteesta aiheutuvat, mutta jo toisenmuotoisiksi ongelmiksi muuttuneiden käytöshäiriöiden sinänsä hyväätarkoittavat, mutta ärsykelataukseltaan massiiviset paikkausyritykset. Herkän koiran negatiivisia kokemuksia ihmisistä ja/tai tilanteiden aiheuttamaa pelkoa ei voi hoitaa tuhannen jättikivan ja makkarankuoriin pukeutuneen ihmisen rynnäkkö-kohtaamisella. Äärimmilleen viedyt korjausyritykset heilauttavat epävarman koiran herkkää vaakaa tempoilevasti vastakkaiseen suuntaan, eikä koiralle näin suoda tilaisuutta päästä tasapainoon tuntemustensa kautta.

Kiirehtimällä korjattu koira vaatii tulevaisuudessa vielä suuremman korjauksen, eikä korjattu koira ole koskaan ehjän veroinen. Ja mitä epätoivoisemmaksi omistaja tässä edistymättömässä projektissaan tulee, sitä suuremmalla paineella toteutetaan korjauksen korjaus. Ratkaisua ei todennäköisesti näillä metodeilla voi löytää, jos ongelman perussyy eli epävarmuus on jo alusta lähtien jätetty huomioimatta.

Itsetunto rakentuu ympäristöstä heijastuen

Pentukoiraa kannattaa kannustaa jo luovutusiästä lähtien mahdollisimman suureen toiminnallisuuteen ja yritteliäisyyteen vahvistamalla toivottuja toimintoja suorastaan avokätisen positiivisesti. Näin koiran kannalta miellyttävien tapahtumien keskeinen hahmo on aina ihminen, joka elää aidosti mukana ja jonka rehelliseen ja kannustavaan palautteeseen se oppii luottamaan.

Koira kokee elämässään voimakasta tarvetta yhdessäololle. Tämän laumavietin olemassaolon varaan on luontevaa rakentaa koiran ja ohjaajan välinen suhde. Suhdetta, samoin kuin koiran itsetuntoa vahvistetaan viettämällä runsaasti aikaa kahdestaan koiran kanssa, vaikka perheeseen kuuluisikin muita ihmisiä ja toisia eläimiä. Yhdessä vietetyt hetket ja koetut onnistumiset, sekä koiran huomiointi yksilönä muodostavat pohjan sen terveelle itsetunnolle.

Jos järjestät koiralle aikaa, kuin se olisi maailmassa lisäksesi ainoa elollinen olento, niin sinusta varmasti tulee sen elämän keskipiste. Ja toisinpäin: et voi odottaa saavasi koiraltasi kovinkaan täydellistä huomiota, jos itse olet mukana vain osittain.

Koira elää yhteisössä

Koiran elämä on aina jollain tavoin elämistä laumassa, joko ihmis- tai koiralaumassa. Lauma voi käsittää koiran lisäksi vain yhden ihmisen tai olla jopa monenkymmenen koiran ryhmittymä. Kuinka tällainen lauma jäsentyy, riippuu sen yksilöiden sosiaalisista taidoista.

Harvoin mikään ryhmä elää pysyvässä muuttumattomuudessa, vaan dynamiikka liikehtii aina johonkin suuntaan. Mitä enemmän laumassa on jäseniä, sitä suuremmalti tämä laumaliike vaikuttaa yksilöihinsä; sitä laajemmat konfliktitilanteet ovat ja sitä suurempi on tuhovaikutus mahdollisen leimahduksen sytyttyä.

Muista, että huolimatta laumahierarkiasta yksilön etu menee aina lauman edun yläpuolelle.

Laumoilla on pyrkimys järjestäytyä jonkinlaiseen arvojärjestykseen, jossa on edustettuna sekä päätöksentekijöitä, että alempiarvoisia toteuttajia. Laumahierarkian kannalta systeemi on toimiva, jos lauman yksilöt sopeutuvat tähän tilanteeseen oirehtimatta. Sen sijaan jos laumassa on kiusaajia ja kiusattuja, ei yhteiselo ole perusteltavissa. Millaisen mahdin voimin tällainen lauma säilyttäisi kokoonpanonsa ns. luonnontilassa? Elintilan rajaaminen tuo mukanaan omat ongelmansa.

Älä anna kiusata tai joutua kiusatuksi

Ihmisilläkin on taipumus järjestellä maailmaansa ryhmiksi, jotka pysyvät koossa joihinkin intresseihin pohjautuen: työpaikat taloudellisiin seikkoihin nojaten, aatteelliset ryhmät ideologiaan tukien jne.

Huolimatta yhteisistä pyrkimyksistä, ei mikään taloudellinen tai ideologinen perusta olisi riittävä pitämään koossa ryhmittymää, jonka yhdellä jäsenellä olisi pakonomainen sairaalloinen tarve tarkoituksenmukaisesti vahingoittaa ryhmän toista jäsentä. Kiusattu osapuoli ahdistuisi ja tällä olisi luultavasti vaikutuksia koko ryhmän hyvinvointiin. Hyvin todennäköisesti kiusatun lisäksi myös muilla ryhmän jäsenillä ilmenisi erilaisia oireita, jotka kielisivät kasvavasta epävarmuudesta ja yleisestä pahasta olosta.

Koiralaumassa voi myös ilmentyä näitä pahoinvoinnin merkkejä, joita pystymme havaitsemaan tarkkailemalla lauman yksilöiden henkistä tilaa.

Olennaista on vain se, voivatko koirayksilöt laumassa hyvin vai huonosti. Näihin asiantiloihin ihminen vaikuttaa valinnoillaan ja valintojen onnistumisen paras mittari on koira itse.

”Kun luotat itseesi, voit luottaa koiraasi
Kun koira luottaa itseensä, se voi luottaa sinuun.”

24

Mitä Sumu on opettanut vuoden aikana?

Sumu muutti meille toukokuun 5. päivänä vuosi sitten. Olemme siis tällä päivämäärällä saaneet tutustua toisiimme vuoden ajan. Olemme jakaneet yhteistä arkea ja kuka tietää, ehkä molemmat oppineet jotakin toisiltamme.

Sumun ottaessani toivoin, että eläköitynyt valjakkokoira veisi arkemme uusille urille. Kaipasin elämääni sisältöä ja kipinää, jonka menetin kahden minulle hyvin tärkeän koiran kuoltua keskenään lyhyen ajan sisällä.

Minusta tuntui siltä, että minä ja nuoret whippettini Olmi ja Alpi vain lilluimme epämääräisessä välitilassa. Arjesta oli vaikea löytää sisältöä, inspiraatiota tai innostusta; onneksi meillä sentään oli toisemme – ja sitten, vähän myöhemmin Sumu.

Aluksi kahden viikon koejaksolle kotiimme muuttanut Sumu tulikin jäädäkseen. Se on tuonut mukanaan yhden alati viuhuvan hännän, paljon iloa sekä odottamattomia oivalluksia. Olen joutunut sen kautta pysähtymään itseni ja odotusteni äärelle yhä uudelleen. Aiemmin itsestään selviltä tuntuneet asiat ovat kohdanneet kiemuroita ja asettuneet sitten uusille uomille. Elämäni koirien kanssa on nyt aivan erilaista kuin ennen – ja sehän onkin juuri sitä, mitä alun perin toivoinkin.

Mitä Sumu on opettanut kuluneen vuoden aikana?

1. Ajattelevaksi ihmiseksi minä ajattelen melko vähän.

Yksi suurimmista oivalluksistani Sumun tulon jälkeen on, että jos hankin seisojatyyppisen lintukoiran, en voi saada paimentyyppistä palveluskoiraa. Ihan niin kuin minä jotenkin yllättyisin siitä, että keittiöön hankittu kahvinkeitin ei pesekään pyykkejäni puhtaan valkoisiksi. Kuulostaa vähän hassulta (kyllä vain), mutta tämä tieto todella pääsi yllättämään minut. (Kuten sanoin, näyttäisi siltä, että en ajattele kovinkaan paljoa.)

Laumala -yritystään pyörittävä Salli tiivisti asiaa hienosti taannoin Facebookissa. Hän puhui pentutestauksen tärkeydestä. Siitä, kuinka Opelia tarvitsevan ei kannata hankkia Ferraria. Ja siitä, kuinka Ferrarin moottorilla varustettu sirkkeli ei välttämättä ole kaikkein miellyttävin vaihtoehto lapsiperheen olohuoneen lattialle.

Olen saman asian äärellä – yllättynyt uuden kahvinkeittimeni ominaisuuksista siis – mutta onneksi kyseessä ei ole sirkkeli sen enempää, kuin lapsiperhekään.

En odottanut, että 18 vuoden koirakokemuksen jälkeen voisin edes takaperin silmät kiinni kävellessäni kompastua tähän päivän selvään asiaan. Mutta niin siinä vain kävi.

Onneksi vierelläni on häntäänsä vallattoman paljon heiluttava luppakorva, joka antaa pienen ajatusvirheeni anteeksi – kunhan vain nöyrryn oppimaan ja kuuntelemaan sitä, mitä se on tullut kertomaan.

Kun hankin Sumun, ymmärsin (ja halusin), että käsissäni on jotain uutta. Jotain sellaista, mistä minulla ei ole aiempaa kokemusta ja mikä voisi opettaa minulle jotain, mitä en vielä tiedä. Näyttää jotain, mitä en ole vielä koskaan aiemmin nähnyt. Ja niin Sumu totta totisesti tekikin. Halusin jotain uutta ja sitä myös sain.

Uusi ja minulle vieras tarkoittaa ennen kaikkea toisenlaisia lähestymistapoja, uusia näkökulmia. Lintukoiran kanssa samoillessani minun on turha odottaa, että sillä olisi halukkuutta pitää laumaa kasassa, kuten edesmennyt paimeneni teki. Tai noutaa metsän hienoimpia karahkoja näytille vain, jotta saisi nähdä häivähdyksen hymystäni, kuten edesmennyt noutajani teki. Sumu ei ole toisinto mistään edellisestä koirastani – eikä sen tarvitsekaan olla. Ja se on oppitunneista tuntuvin, mutta myös tärkein.

2. Aikuinen koira ei ole sama asia, kuin valmis tai puolivalmis paketti.

Aikuista koiraa hankkiessani luulin, että saan käsiini puolivalmiin paketin. Odotin, että pääsen helpommalla, kun koiranpennun naskalihampaat eivät retuuta kenkiä, roiku verhoissa tai pureskele maton kulmaa.

En ajatellut, että myös aikuinen koira voi pureskella maton kulmaa, tuunata verhoja ja jos nyt ei retuuttaa kenkiä, niin ainakin nyppiä sohvatyynyihin pieniä reikiä. Kuten jo postauksessani ”Miksi aikuisen kodinvaihtajakoiran hankinta hirvitti minua” pohdiskelin, koiranpentu on kuin tyhjä taulu, mutta aikuisella kodinvaihtajakoiralla on jo omat kiemuransa; kenties syvällekin pinttyneet toimintatavat ja ajatusmallit.

Entisenä ulkokoirana Sumulla ei onneksi ole jo perinteeksi muodostuneita tapoja verhojen tai sohvatyynyjen suhteen. Siitä huolimatta sekä verhot, että sohvatyynyt ovat kärsineet Sumun tulon jälkeen. Uskon sen heijastelevan ennen kaikkea meidän akkuja lataavien ulkoilumaastojen puutetta, josta viimeksi kirjoitin. Sumun kohdalla irtaimiston tuunaaminen ei ole mitenkään hälyttävä ongelma, mutta yllättää joka kerran toistuessaan.

Arvelin kyllä, että ulkokoirana olleen Sumun käyttäytymisen eteen saattaa joutua näkemään vaivaa. Odotin, että minun tulee opettaa se sisäsiistiksi (olin väärässä!) tai, että se saattaisi tuhota joitakin huonekaluja, jos ja kun se on tottunut vauhdikkaampaan elämänrytmiin ja tylsistyy kotioloissa.

Se, mitä en arvannut oli, että vielä lukuisten yhdessä vietettyjen kuukausienkin jälkeen koira saattaa yllättää tuhoamalla satunnaisesti jotain minulle kuuluvaa. Kenties hampaisiinsa saamansa kirjan sen jälkeen, kun kirja on koreillut kuonon korkeudella jo useiden kuukausien ajan – eräänä päivänä se vaan saattaa kohdata loppunsa, tuosta noin vain. Näennäisesti näyttää siltä, ettei ole väliä, onko taustalla tavanomaista aktiivisempi, tai tavanomaista rauhallisempi viikko – vai jotain siltä väliltä.

Meillä on vielä paljon opittavaa toisistamme.  

3. Jokainen koira on yksilö. Toista: jokainen koira on yksilö.

Kesäkuussa 2018 lopetettu paimenkoirani Elna oli arjessa enemmän, kuin oikea käteni. Se auttoi minua kasvattamaan whippeteistäni kunnon koirakansalaisia. Se ohjasi niitä lempeästi, mutta määrätietoisesti. Se osasi leikittää nuorempiaan, mutta myös asettaa niille selkeät rajat, joiden suhteen se ei ollut valmis kompromisseihin.

Minulla on vanhoissa Instagram -julkaisuissani lukemattomia muistoja tärkeistä hetkistä aiemman laumani kanssa. Sateisen lenkin jälkeisiä tunnelmia siitä, kuinka Elna kuivasi whippettejä huolellisesti nuollen. Ja siitä, kuinka poikien nahjustaessa sisätiloissa Elna tuli pysäyttämään leikin vaativalla murahduksellaan juuri ennen, kuin leikki olisi yltynyt sohvan selkänojaa pitkin toteutettavaksi ralliksi. Ulkoillessamme Elna tarkkaili koko laumaa ja piti sitä koossa. Jos Olmi ehtikin livahtamaan riistan perään, takaisin palatessaan Elnalla oli sille suorat sanat sanottavanaan.

Kun olin jotakuinkin selvinnyt Elnan kuolemasta ja katsellut aikani orvolta vaikuttavia whippettejä ajattelin, että aikuinen narttu laumassamme olisi oivallinen lisä. Laumani kaipasi särmää ja hahmoa, jolla olisi näkemystä ja auktoriteettia, sekä selkeä käsitys tietynlaisesta moraalista, jota Elna tuntui ilmentävän vahvasti.

– Mitäpä tästä sanotte, ajattelin viekkaana, kun laskin vuosia valjakon johtokoirana työskennelleen Sumun pihalle tutustumaan nuorisoon ensimmäistä kertaa. Vaan johtokoiran itsevarmuus ilman kaikkia sen (entiseen) laumaan kuuluvia hahmoja oli karissut tiehensä. Sitä hirvitti, kun se myöhemmin sisätiloihin saapuessaan kohtasi television, jonka mustalta ruudulta heijastui sen oma peilikuva. Ryhditön luppakorva hiippaili huoneesta toiseen, eikä yhtään tiennyt, mitä tulevan pitää.

Whippetit tarkkailivat omituista tulokasta ymmärtämättä, mikä otusta vaivasi. 6-vuotias narttu vaikutti niiden silmissä ihmeelliseltä. Vaikka ne tuntuivat ymmärtävän Sumun fyysisen iän, palakaan koiran olemuksesta ei henkinyt iän usein mukanaan tuomia ominaisuuksia (kuten itsevarmuutta). Sumun olemus henki enemmänkin hämmennystä uutta maailmaa kohtaan ja jopa pientä varovaisuutta sen suhteen, voisiko tähän uuteen, ympäröivään maailmaan luottaa. Se on luonnollista Sumun taustat huomioon ottaen, sillä se todella tuotiin sille aivan uuteen maailmaan.

Myöhemmin kuulin, ettei valjakkoa ylipäätään johda lauman kovin ja terävin koira. Ominaisuuksiltaan pehmeä ja luotettava eläin on luonteva vaihtoehto johtokoiraksi, sillä sellaiseen eläimeen valjakon ohjaaja pystyy täsmällisesti vaikuttamaan.

Kuukausien aikana Sumu asettui taloksi, mutta tästä aikuisesta nartusta ei koskaan tullut laumamme kiistatonta kuningatarta. Sen sijaan saimme oppipojan, jolle minä ja whippetit opetamme hyväksi havaitsemiamme käytäntöjä. Alpi rötväämisen saloja ja Olmi sellaisia seikkoja, kuten riistalle livahtamista metsän kulmalta.

Yhteenveto

Tärkein oppi liittyy siihen, millaista on hankkia uusi koira. Oli uusi koira sitten samaa tai eri rotua tai roturyhmää kuin aiempi koira, oli toiveena ja tulevaisuuden suunnitelmina sitten mitä tahansa, todennäköisesti olet keskittynyt ihan vääränlaisista asioista etukäteen huolehtimiseen tai aivan vääränlaisten asioiden odottamiseen. Käsiisi lasketaan joka tapauksessa kokonaan uudenlainen hahmo, täysin omanlaisensa koira.

Tulet saamaan koiran, jollaista et ole koskaan aiemmin kohdannut. Mutta pysy valppaana, sillä se on samalla koira, jollaista et myöskään tule enää koskaan myöhemmin kohtaamaan.

39

Kaikki on jo tässä

Vuoden viimeisien viikkojen aikana, vajaa vuosi Inton kuoleman jälkeen valmistelin koko blogitaipaleen viimeistä postausta. Jäähyväisjulkaisua, joka toimisi omalta osaltani pisteenä tälle sosiaalisen median koiramaailmalle.

Kuluneen vuoden aikana minä nimittäin ymmärsin, ettei kyse koskaan ollut pelkästään koirista. Ei minua koirat inspiroineet kirjoittamaan: eivät koirat olleet se juttu. Kyse olikin minun ja alkukantaisen matkakumppanin välille syntyneestä sanattomasta yhteydestä, harvinaislaatuisesta taajuudesta, joka inspiroi minua kirjoittamaan ja havainnoimaan. Oppimaan lisää ja pohdiskelemaan. Katsomaan maailman menoa hieman toisenlaisesta näkökulmasta.

Valehtelisin jos väittäisin, etteikö kulunut vuosi olisi ollut raskas ja kuluttava. Sen lisäksi, että olin hädin tuskin toipunut Elnan kuolemasta ja kaikesta siitä, mitä yksityiselämässäni oli tapahtunut ja tapahtui, jouduin myös hyvästelemään Inton. Ystävän, jonka kanssa tein matkaa täysi-ikäistymisestäni kolmenkympin kieppeille saakka. Meni pitkään, ennen kuin minä ja laumani pääsimme taas raiteillemme.

Erikoisinta oli seurata whippettien elämää. Ne olivat aina olleet porukan junnut. Elna ja Into olivat aina olleet niiden ja maailman välissä, ja yhtäkkiä ne joutuivat seisomaan omilla jaloillaan, ilman suojakilpiään, eikä minusta ollut apua. Olin kuin kivipaino hihnojen päässä, ja samaan aikaan kun olin huolissani whippeteistä, ne olivat huolissaan minusta.

Levoton kaiho ei jättänyt minua rauhaan ja niinpä laumaamme liittyi 6-vuotias sekarotuinen narttu, Sumu. Toivoin, että se toisi arkeen hieman ryhtiä ja auttaisi minua kasvattamaan kadonneista pojista kunnon koirakansalaisia. Tullessaan se voisi muuttaa arkea niin, että en enää unohtuisi vellomaan siihen, mitä minulla ei enää ole.

Sumu tulikin ja muutti kaiken, mutta ei todellakaan siten, kuin olisin odottanut. Sumu oli ihan yhtä hukassa kuin minäkin. Sitten tapahtui onnettomuus, jossa Alpi menetti itseluottamuksensa ja yhtäkkiä elin keskellä kaoottista koiraperhettä, johon en saanut minkäänlaista otetta.

Oli masentavaa elää arkea sellaisen koiralauman kanssa, jota ei ollenkaan tunne omakseen. En tuntenut edes itseäni: olin elänyt pitkissä parisuhteissa 14-vuotiaasta saakka ja ensimmäistä kertaa elämässäni opettelin olemaan yksin. Eikä se pelkästään riittänyt: olin murtunut ja maailman tuulien runtelema.

Rämäpäänä tunettu Alpi ei voinut sekään hyvin; se pelkäsi pitkään jokaista äkkinäistä liikettä ja rapsahdusta. Se ei luottanut enää itseensä, minuun tai siihen, että se voisi hallita ympäristönsä tapahtumia. Ja kun kaiken tämän keskelle tuotiin pehmeä narttukoira, Sumu, joka ei tiennyt kotikoiran elämästä vielä mitään, mutta joka aisti ympärillään epävarmuutta ja pelkoa, oli coctail valmis. Ainoa, joka meitä olisi voinut kannatella oli Olmi. Mutta Olmi ei ole koskaan tullut tunnetuksi hermorakenteestaan, vaan se on elänyt elämäänsä pikemminkin kuin Muumilaakson tarinoista tuttu Nipsu; selkäni takana maailmalle uhitellen, rikkauksia ja ruokaa (eli hellyyttä ja vatsan täytettä) röyhkeästi havitellen.

Siinähän se kesä sitten vierähtikin. Kuljin remmien päässä kuin perunasäkki ja yritin suoriutua velvollisuuksistani. Koirat saivat ruokaa ja liikuntaa, mutta some ja kaikki ylimääräinen sai jäädä.

Löysin sisäisen rauhan puutarhatöistä, savityöpajasta ja urheilusta. Aloin käymään joogatunneilla, joita toteutetaan tunnelmallisessa vanhassa kanalassa. Sen maalatut kalkkiseinät, lautakatto ja vanhat jykevät tukihirret luovat yhdessä rauhoittavan tilan pysähtymiselle.

Erään kerran, kun puolitoistatuntisen joogaharjoituksen loppurentoutus oli käynnissä, näin unen rajamailla häivähdyksen Intosta. Pörhöisen ystäväni tuikkivista silmistä, näyttävästi puolelta toiselle liehuvasta hännästä ja koko koirasta. Mielikuva, ellen jopa sanoisi kohtaaminen, oli niin toden tuntuinen, että tuntui, kuin Into ihan todella olisi käynyt jättämässä hyvästit. En tiedä, tulinko sillä hetkellä hulluksi, mutta kyyneleet eivät lakanneet virtaamasta edes kotimatkalla. Voi olla, että sillä hetkellä alitajuntani suostui viimein päästämään irti, koska tapahtuman myötä olin selkeästi päässyt surutyössäni eteenpäin.

Pakkasöiden myötä asiat alkoivat pikkuhiljaa järjestymään ensiksi oman pääni sisällä, ja sitten luontaisena jatkumona myös koiralauman keskellä. Henkinen, pala palalta rakentuva hyvinvointini alkoi nopeasti heijastumaan koiriinkin.

Sen lisäksi, että arki on viimein tasaantumassa uomiinsa, olen alkanut tuntemaan hengenheimolaisuutta Sumua kohtaan.

Se ei oikeastaan ole mikään ihme, sillä me molemmat olemme hiljattain poistuneet omalta mukavuusalueeltamme: sellaisien asioiden parista, joita me olemme aina tehneet ja joiden parissa meidän on ollut luontevaa elää. Olemme kulkeneet risteyskohdan ohi ja löytäneet hiljattain aivan uudenlaisen tavan olla ja elää, eikä meidän kummankaan kehitys tule varmastikaan loppumaan vielä pitkään aikaan, vaikka vielä toisinaan askel on haparoiva.

Alpi on saanut jotain itsestään takaisin samaan tahtiin kuin minäkin. Ja vaikka näistä kuvista saattaakin välittyä seesteinen tunnelma, Alpi juoksi kuvauspaikalla kuin villiintynyt vasikka: täynnä voimaa ja luottoa siihen, että elämä kantaa. Ja siihen, että se on myös hauskaa.

55