Muistoissa

kuva002_11092007_063

Niki

26.10.2001 – 18.11.2009
(Paperiton cockerspanieli)

”Niki on se, josta kaikki alkoi. Ensimmäinen koirani, ja vaikka ne kaikki ovatkin sanalla sanoen erityisiä, Niki oli aivan omaa luokkaansa. Niki opetti minulle lajistaan paljon ja sai minut toden teolla miettimään, miksi eläin toimii kuten toimii. Ei pelkästään kymmeniä koirakirjoja, vaan myös kymmeniä luentoja ja tuhansia tunteja vain tarkkaillen sen ja muiden vastaavien eläinten käyttäytymistä tarkoituksena ymmärtää erilaisten toimintamallien perimmäinen tarkoitus.”

(Kirjoituksesta ”Nikin tarina”, 10/2011.)

kuva001_181010_125

Romppu

20.2.2002 – 20.10.2012
(Cockerspanieli)

”Tekisin melkein mitä tahansa, että se ahne rontti kiipeäisi vielä kerran olohuoneen pöydälle ruokavarkaisiin. Tai ahtautuisi pienen soturin päättäväisyydellä kanihäkin luukusta sisään hakemaan porkkanoita. Työntäisi pienen ja pullean, maidolta tuoksuvan pilkullisen kuononsa aivan lähelleni, poskeeni kiinni kuin kuiskatakseen salaisuuden – ja sitten se kuitenkin vain röyhtäisisi ihan korvaani. Pieni possu.”

(Kirjoituksesta ”Romppu”, 10/2014.)

remu2003-2015

Remu

14.4.2003 – 13.1.2015
(Skotlanninterrieri)

Olemme asuneet Remun kanssa yhdessä melkein kolme vuotta. Kun tapasin Remun ensimmäistä kertaa kyykistyin rapsuttelemaan sitä ja vastauksena ystävälliselle eleelleni sain vain tyytymätöntä ja luotaantyöntävää murinaa. Se kuulosti siltä, että ”kuules ämmä, minä sitten puren lujaa.” Nousin saman tien jaloilleni ja ajattelin, että tutustun tuohon rakkiin joskus myöhemmin.”

(Kirjoituksesta ”Koiranomistamisen sietämätön keveys”, 11/2013.)

Elna

16.12.2009 – 8.6.2018
(Hollanninpaimenkoirasekoitus)

”Elnasta piti tulla talonvahti ja ostin sen muutettuani omaan kotiin, pieneen vanhaan puutaloon. Se muutti meille nopeasti Nikin kuoleman jälkeen ja toi elämääni ihan hirveästi vipinää. Se oli nuorena sellainen kauhukakara, ettei mitään rajaa. Jossain vaiheessa energiani meinasi loppua sen kanssa ja mietin jopa siitä luopumista ihan tosissani. Vanhemmiten siitäkin on kuitenkin tullut täydellinen. Se on meidän perheen päivänsäde. Jos se nyt lähtisi, jäisin kaipaamaan sen sheikkaavaa peppua. Sen tasajalkaloikkia, pitkiä sorkkia, erikoisen värisiä yksityiskohtia (takajaloissa), kylmiä korvien kärkiä, pitkää nokkaa ja viisaita ruskeita silmiä, sekä kaikkia sen uskomattomia tempauksia ja juttuja, joilla se meitä viihdyttää joka päivä.”

(Kirjoituksesta ”Romppu”, 10/2014.)

Into

10.05.2008 – 7.1.2019
(Novascotiannoutaja)

Into on poissa. Sydämen täyttänyt tuska, ikävä ja lohduttomuus kertoo ainoastaan siitä, miten onnekas olenkaan ollut saatuani Inton kaltaisen olennon elämääni. Koiran, joka sai 10 vuotta tuntumaan lyhyeltä, ohikiitävältä hetkeltä.

Kiitos kaikesta, kultaisin. 

32

3 kommenttia artikkeliin ”Muistoissa

  1. Remun kuvia katsoessani huomaan että se on läähättänyt usein. Ihan kuin meidänkin tyttömme. Olisinpa tämän oireen ymmärtänyt aiemmin!
    Kiitos Remu ja kiitos blogista!

    • Kiitos! Ja kiitos tarkkasilmäisyydestäsi, näinhän siinä on käynyt. Nyt asia on korjattu, aurinkoista kevättä!

Vastaa