Robotti-imurin ensimmäinen vuosi koiraperheessä

Robotti-imuri on huolehtinut kotimme siisteydestä jo vuoden ajan. Se on paiskinut nöyränä hommiaan, vaikka kaikesta hypetyksestä huolimatta, emme ole osanneet nimetä sitä, kuten moni tuttavaperheistä on omansa nimennyt. 

Luulen tämän johtuvan siitä, että meillä asui jo lähtökohtaisesti melkoinen väenpaljous. Se on johtanut siihen, että toisinaan Olmista ja Alpista tulee Olpi ja Almi, ja Sumusta tulee Suntti ja Santusta Samu. Koska emme voi puhua yksittäisistä koirista pelkästään “koirana”, otamme sen takaisin puhumalla robotti-imurista pelkästään robotti-imurina. Mielestäni tämä käy järkeen.

Kirjotin robotti-imurista viimeksi lokakuun puolessa välissä silloin, kun robotti-imuri oli ollut meillä vain alle kuukauden ajan. Voit lukea tuolloin kirjoittamani artikkelin tästä.

Mikä on muuttunut?

Monikin asia on muuttunut viimeisen vuoden aikana, mutta ei mielipiteeni siitä, miten ylivertainen arjen pelastaja itsekseen kotimme siisteydestä huolehtiva imuri koiraperheessä on. 

Vaikka kuvittelen olevani oman elämäni ruhtinas, perheemme hiljaiseksi ruhtinaaksi on ryhtynyt tuo sohvan alusia seilaava pikkuystävä. 

Sen vuoksi me nimittäin luovuimme kesän kynnyksellä vain puoli vuotta aiemmin hankituista venetsialaistuoleista, sillä niiden lattiaa vasten makaavat metallikaarteiset jalat saivat kerta toisensa jälkeen robotti-imurin hämmennyksiin.

”Siirtäkää este tai auttakaa minut parempaan paikkaan!” robotti-imuri huuteli tuolin metallikaarteisten jalkojen päällä keikkuen.

Samasta syystä me luovuimme vastaavat jalat omaavasta olohuoneen sohvapöydästä. Sen tilalle tuotettiin sohvapöytä, jonka jalat ovat robotti-imuri ystävälliset. Sellaiset, joiden välistä on helppo poikkelehtiä, ja joihin ei jää jumiin ala- tai yläkautta. 

Vastaavan pöydän löytäminen valmiina oli yllättävän vaikeaa. Monissa sohvapöydissä kulkee matalia vaakaosia, joita robotti-imurin voi olla mahdotonta alittaa. Vastavuoroisesti osa sohvapöydistä sisältää lattiakappaleita, jotka voivat heikentää siivoustulosta tai joihin tarmokas imuri voi sisukkuudestaan huolimatta jäädä jumiin.

Nostimme makuuhuoneen ovensuussa lepäävän koiraportin 10 cm ylöspäin niin, että robotti-imuri pääsee kulkemaan portin ali (toisin kuin koirat). Olemme hankintamme jälkeen suhtautuneet myös muihin kodin hankintoihin (kuten mattoihin, kukkapöytiin, jne) silmäillen tuotteen robotti-imuri ystävällisyyttä. 

Robotti-imuri-ystävällisessä huonekalussa ei ole liian pieniä, kapeita tai matalia pölyä kerääviä aukkoja tai sellaisia muotoja, joihin robotti-imuri voisi jäädä jumiin (kuten venetsialaistuolit). 

Odotankin, onko tulevaisuudessa erilaisten huonekalujen yhteydessä jonkinlainen robotti-imuri sertifikaatti. Ainakin juuri nyt erilaiset huonekalumyymälät ovat pullollaan mööpeleitä, joiden mitoitus estää vain nippa nappa tätä ahkeraa työmyyrää tekemästä hommiaan myös huonekalun alta.

Robotti-imuri ystävälliset huonekalut

Saatat pyöräytellä silmiäsi: ei kuulosta kovinkaan helpolta tai edulliselta uusia sisustusta robotti-imurin vuoksi. Tämä kuulostaakin pahemmalta, kuin käytännössä onkaan.

Olemme muuttaneet nykyiseen kotiimme kesällä 2020, jolloin kotiimme muutossa kantautunut sisustus koostui lähtökohtaisesti edellisiin asuntoihin mitoituksiltaan sopivista huonekaluista. Uusien hankintojen tekeminen on muutenkin ollut ajankohtaista ja otammekin niissä nyt mielellämme huomioon uuden ystävämme, robotti-imurin.

Ekologista elämäntapaa suosiakseni kaikki uudet kalustehankinnat ovat valtaosaltaan peräisin tori.fistä, jonka tarjontaa selaan kroonisesti. Silloin tällöin törmään helmeen, jota olen etsinyt jo päivä-, viikko- tai jopa kuukausikaupalla.

Näin kävi silloinkin, kun myin käytettynä ostetut venetsialaistuolit (4 kpl) ensin Torissa 30 eurolla. Löysin heti sen jälkeen keittiöömme uudet, robotti-imuri ystävälliset täyspuutuolit (4 kpl) 15 eurolla. Sininen nahkadivaani olohuoneessa on sekin robotti-imuria silmällä pitäen tehty torilöytö, jota ehdin etsimään yli puolen vuoden ajan.

Robotti-imuri ystävälliset tuolit löytyivät edullisesti käytettyinä

Ne vähemmän robotti-imuri ystävälliset huonekalut

Vaikka olenkin vuoden aikana ehtinyt tekemään hyvää työtä kotimme robotti-imuristamisessa, meidän kotonamme on vielä joitakin sellaisia kohtia, joista robotti-imurin on vaikea tai jopa mahdoton selviytyä. Sellaiset kohdat käydään läpi rikkalapion tai varsi-imurin kanssa.

Yksi tällaisista kohdista on erään viherkasvin alusruukku, joka seisoo puujaloillaan irti lattiatasosta. Sen alle robotti-imuri ei yksinkertaisesti mahdu, sillä robotti-imuri itse on 35 cm leveä kaveri. Se on paljon enemmän, kuin puisten jalkojen väli toisiinsa, joten alustan siivoaminen täytyy tehdä manuaalisesti.

Toinen paikka, johon robotti-imuri ei pääse, on vanhan Singerin ompelupöydän alus. Lattiatasoa hivelevä poljinpaikka pitää huolen siitä, ettei sertifikaattia robotti-imuri ystävällisyydestä ole luvassa. Samaan kastiin menee koirien juomapaikka ja Olmin kaksiosainen ruokakuppiteline, jonka robotti-imuri saattaa jopa ottaa mukaansa kupin alla käytyään.

Huonekalujen ja robotti-imurin strategiset mitat suhteessa lopputulokseen

Meillä työskentelevä Roborock S6 on alle 10 cm korkea, mutta kunkin robotti-imurin strategiset mitat kannattaa tarkistaa valmistajan sivuilta. Tätä mittaa silmällä pitäen hankimme nykyisen sohvamme, jossa on metallijalat ja peräti 13 cm maavara. Näin ollen neljän koiran taloudessa pölyä ja koiran karvoja ei keräänny sohvan alle, mikä on minulle miellyttävä ja huojentava tieto.

Yksi eniten minulta kysytty kysymys on, kuinka monta kertaa robotti-imurin säiliö täytyy puhdistaa siivouksen aikana. Tämä riippuu täysin siivottavasta pinta-alasta ja säiliöön kerääntyvän roskan ja nuhjun määrästä.

Kuten tässä aiemmassa samasta aiheesta kertovassa artikkelissani kerron, meidän kotimme pinta-ala on noin 67 m² ja siellä viipeltää kahden aikuisen ihmisen lisäksi neljä koiraa. Meidän käytössämme, päivittäin tai miltei päivittäin robotti-imuria käytettäessä säiliö tyhjennetään vain kerran. Käytännössä kippaan säiliön tyhjäksi joko siivouksen valmistuttua, tai uutta siivouskertaa edeltäen. Joskus robotti-imuri ryhtyy hommiin säiliö jo valmiiksi puolillaan ja huomauttaa sitten kuuluvalla äänellä, kun säiliö täyttyykin kesken kaiken.

Robotti-imuri ja pitkäkarvainen koira

Toinen asia, mitä ihmiset usein haluavat tietää on se, miten robotti-imuri selviytyy pitkäkarvaisen koiran karvoista. Vakituisesti meillä asuvan mittelspitzin ja muutamia päiviä hoidossa olleen saksanpaimenkoiran perusteella minulla ei ole valittamista. Roborock S6 ei ainakaan vuoden käyttökokemuksen perusteella ole koskaan mennyt karvojen pituuden johdosta jumiin tai tukkoon. Ei edes silloin, kun se kerää säiliöönsä minun pitkiä hiuksiani.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että äärimmäisissä olosuhteissa myös robotti-imurin tekniikka on äärimmäisellä koetuksella. Tällöin sen ylläpidosta ja säännöllisestä kotihuollosta kannattaa pitää huolta.

Minä kippaan robotti-imurin aina silloin tällöin ympäri tarkastellakseni sen kuntoa. Teen tämän kuukauden, parin välein — aina sillon kun muistan.

Tarvittaessa nyhdän siitä pitkät karvat, hiukset ja matoista irronneet narut, jotka ovat kietoutuneet sen härveleihin. Toisinaan selvittely voi vaatia saksia, mutta toimintakykyä kokonaan pysäyttävää karvakerää robotti-imurini rattaisiin ei ole vielä koskaan ilmaantunut.

Arjen pelastus

Vaikka moni on kritisoinut robotti-imurin puutteellista kykyä selviytyä täydellisesti nurkista ja ahtaimmista kolosista ja väliköistä, minun mielestäni robotti-imuri ajaa asiansa. Se on ylläpitosiivouksen kiistaton mestari. Se toimii etenkin, kun kotona on koiria, joiden myötä lattialla pyörii aina pölyä, koirankarvoja, hiekkaa tai muuta roskaa. Tai siis pyörisi, jos emme olisi vuosi sitten hankkineet tuota pientä näppärää keksintöä!

Sen siivoustulos on etenkin kolmen lyhytkarvaisen ja yhden pienen, pitkäkarvaisen, koiran taloudessa ihmeellinen. Meillä robotti-imuri hoitaakin tonttiaan päivittäin, tai vähintäänkin miltei joka päivä. 

Siivousmieltymykset ovat tietysti yksilöllisiä. Minusta on ihanaa, että jos saan puhelun yllätysvieraista, voin laittaa robotti-imurin hoitamaan pahimman sotkun. Voin samaan aikaan itse järjestellä ja kattaa keittiöstä miellyttävän kahvittelupaikan. Robotti-imurin käyntiääni on siedettävä, ja voin hyvin kestitä vieraita, vaikka robotti-imuri puuhailisi toisessa huoneessa. Toinen vaihtoehto on usuttaa robotti-imuri menemään kotiinsa lataustelakalle, vaikka se ei olisikaan saanut vielä aivan joka paikkaa siistiksi.

Samalla tavalla nautin siitä, että voin pitkän päivän päätteeksi käynnistää robotti-imurin, lähteä koirien kanssa lenkille hämärtyvään iltaan ja hypätä lenkin jälkeen lämpimän saunan lauteille rentoutumaaan. Saunasta tullessani voin tepastella paljain jaloin siistissä asunnossa, jossa hiekka tai koirankarvat eivät takerru jalkapohjiin. Näin arki tuntuu yksinkertaisesti helpommalta.

Clean house is a sign of a wasted life or a robot vacuum

Minusta on robotti-imurin myötä tullut varsin laiska varsi-imurin käyttäjä ja teenkin nykyään perusteellisemman suursivouksen vain silloin tällöin. Perusteellisemmassa suursiivouksessa pyyhin pölyt ja huonekalut, imuroin varsi-imurilla jokaikisen nurkan ja paikat, joihin robotti-imuri ei ole päässyt sekä pesen lattiat ja tarvittavat pinnat. Meidän robotti-imurimme osaa myös mopata, mutta jostain syystä tämä ominaisuus ei meidän taloudessamme noussut hitiksi. Tykkään tehdä sen itse äärettömän kätevällä Clas Ohlsonin moppausvälineellä.

Olen huomannut, että etenkin uupumuksen myötä arkeni on riisuutunut suoritteista, joiden puitteissa olen enemmänkin arvottanut itseäni ja omaa toimintaani. En enää heilu siivousvälineiden kanssa siksi, että jotain olisi pakko tehdä, jotta kuuluisin mystiseen aikuisten ja vastuullisten ihmisten kerhoon. En kiellä, etteikö viimeisen päälle siisti ja siivottu asuinympäristö olisi toisinaan juuri sitä, mitä hyvinvointini kaipaa. Mutta etenkin viime aikoina hyvinvointini on kaivannut lähinnä elettyä elämää, piha- ja puutarhatöitä, metsäretkiä, kirjoittamista ja palautumista sohvan kulmassa. 

7

Kuvatunnelmia viikonlopulta

Tuttu lomituskohde

Minun ja hunnilaumani matka kävi viikko sitten torstaina lomituskohteeseen tuttuun paikkaan. Meitä vastassa oli musta, karhun körilään kaltainen koira ja pihamaalla asustava pupujen joukkue.

Tuntuu hyvältä liukua arjestamme rivitalokodista aina silloin tällöin omakotitaloelämän parhaisiin paloihin. Haahuillessani omakotitalon pihamaalla kahvikupposen kanssa (yhdessä pihamaata tutkivien koirien kanssa) voisin hyvin kuvitella itseni omakoti- tai maalaistalon asukkaaksi.

Taidan kuitenkin olla vähän sellainen ”kaikki tai ei mitään” -tyyppi. En asuttaisi kauaakaan tilavia neliöitä, kun jo rinnallani kulkisi useampi nappisilmä ja joukko erilaisia sijaiskoti- ja projektikoiria.

Saman ikäiset urokset

Musta belgialainen edustaa samaa ikäluokkaa vaalean Alpi -whippetin kanssa. Aiempina vuosina pojat ovat painineet ja hauskuuttaneet meitä muita, mutta nyttemmin jotain on muuttunut ja molemmista on tullut vakavahenkisiä tosikkoja.

Pieni ikävaiheen yllä leijaileva epävarmuus kuorruttaa kakun äkkiä jännitteellä, enkä osaa sanoin kuvata, kuinka jälleen kaipaan Elnaani, joka tällaisissa tilanteissa pystyi kerta toisensa jälkeen tasapainottelemaan vakaan järjen ja hellän lempeyden äärellä.

Vaan oppini olen saanut minäkin, vaikka koenkin, ettei kyse ole koskaan ollut minun taidoistani koirien kanssa: enemmänkin lauman taidosta. Pitkä viikonloppu sujui kuitenkin hyvin ja pääsin taittamaan useita lenkkejä yksin kaikki viisi koiraa hihnojensa päissä. Liike on lääke, sanotaan.

Pupujen joukkue

Pihamaalla omassa tarhassaan asuneet puput eivät kiinnostaneet kiihkeimpiäkään saalistajia. Se on hyvä, sillä minun vahtivuorollani turvallisuuden tunne on yhteinen.

Muistan, kuinka tavattoman paljon puput aikoinaan kiinnostivat Sumua. Tosiaan, viimeksi tässä samassa kohteessa majaillessani Sumu liittyi laumaamme ja asui siis ensihetket kanssani muiden ihmisten nurkissa.

Sumu on siis kulkenut reissuillani mukana heti tulostaan saakka. Samoin on whippettien laita, joskin molemmat tulivat minulle heti luovutusiän saavutettuaan, aivan pikku pentuina. Mittelspitzille näissä asumisjärjestelyissä tuntuu olevan aina eniten pureskeltavaa, mutta niin se vain on, että vanhakin koira oppii uusia temppuja.

Maata näkyvissä

Mittelspitz, joka on lomasesongin päätyttyä jatkanut uraansa toimistokoirana, liittyi seuraamme vasta myöhemmin torstaina yhdessä isäntänsä kanssa.

Koira, joka kiroilee kuin merimies ja kulkee jo rotutyypillisesti pyrstö pystyssä ja rinta rottingilla ei mene laumaan aivan heittämällä, mutta on näemmä mahdollista mahduttaa porukkaan mukaan.

Iän myötä paheneva äänipelko

Vaikka pitkästä viikonlopusta ei touhua ja tohinaa puuttunut, Sumun ilme kävi yhä huolestuneemmaksi, kun tummat pilvet alkoivat kerääntymään kattojen ylle. Kaunosieluinen Sumu tuntui olevan huolissaan pilvien liikkeistä, syyssateiden määrästä ja ukkosen jyrähtelystä. Milteipä runollista.

Vaikka lähdimmekin lomitushommiin toiselle paikkakunnalle, emme saaneet loppukesän sateita kannoiltamme parhaalla tahdollakaan. Sateet on tietysti hyväksi luonnolle, mutta Sumun iän myötä pahentunut äänipelko tekee niistä meille harmillisia.

Sumulle tulee kurja olo jo pelkästä peltikattoon ropisevasta sateesta. Aiemmin koira panikoi ainostaan suoraan päällä mylvivästä ukkosesta, vaikka muut perheen koirat eivät välitä luonnonvoimien tempauksista tuon taivaallistakaan.

Paniikkipaita

Yllä olevassa kuvassa näet Sumun omaleimaisen thundershirtin, kotoisasti paniikkipaidan. Kyseessä on elastisten legginssien reisipalasta taiteiltu sukkamainen tekele, johon seisojamix on mahdollista saada juuri ja juuri mahtumaan. Jos uteliaisuutesi heräsi, netistä löytyy ohjeita vastaaviin tekeleisiin mm. hakusanoilla ”homemade thundershirt.”

Sumun paniikkipaita auttaa siinä määrin, että se pystyy kauhujensa keskeltä heiluttamaan häntäänsä jo paidan nähdessään. Ääriviivat koiralle piirtävä tekele tasaa kerta toisensa jälkeen paniikin korkeimmat huiput, vaikkei selkeästi vie kurjaa kokemusta kokonaan.

Hellekesän jälkeiset elokuun illat

Vaan loppukesän sateista huolimatta ollaan nautittu. Erityisesti mainitsemisen arvoisena pidän vilpoisempia iltoja. Pitkän hellekesän jälkeen vilpoisammat illat kannustivat meitä tutkimaan miltei loputtomilta tuntuvia, lähes vieraita metsämaastoja kilometrikaupalla useampana iltana.

Pohdin lauantai-iltana arviolta seitsemännen kilometrin kohdalla, metsän ja peltokaistaleiden läpi kahlatessani, että kai sillekin on diagnoosi, että kulkee sen pidempiä lenkkejä, mitä enemmän koiria on mukana matkassa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan. Muutamia päiviä kestänyt lomitusjakso tuli päätökseensä sunnuntaina. Nyt iso musta, karhun kaltainen koira ja pupujen joukkue on palautunut turvallisesti omistajiensa huomaan.

Minä ja hunnilaumani olemme jo jatkaneet matkaamme tuttuihin maisemiin kotiin, jossa seikkailumme jatkuvat toistaiseksi tutummissa maisemissa, kuten lähimaastoissa ja pehmeällä kulmadivaanilla, mikä on osoittautunut erinomaiseksi turvapaikaksi, mitä peltikattoa piiskaaviin rankkasateisiin tulee.

4

Kermat kakun päältä – elämää lomittajana

Lomituskohteen rappusilla on helppo hymyillä
Kuva: Arto Vuorinen

Olen jälleen saapunut lomituskeikalta kotiin viikonlopun vierähdettyä lomittajan saappaissa. Lähdin torstai-iltana ajamaan kohti maalaismaisemia, jotka sitten jätin taakseni sunnuntaina, kun olin vielä aamulla jakanut hevosille ruuat, täyttänyt vesikupit ja tarkastanut niiden oman alueen siisteyden ja turvallisuuden.

Lähtöpäivän toimiin kuului myös petivaatteiden ja pyyhkeiden pesu, kuivumaan ripustaminen, pintojen pyyhintä ja imurointi. Tykkään siitä ajatuksesta, että reissuiltaan takaisin kotiinsa saapuvat ihmiset eivät ensimmäisenä joudu laukkujensa purkamisen lisäksi ryhtymään toimeen. Koska tämän lomittajan lomituskeikoilla liikkuu aina mukana kokonainen koiralauma, toinen vaihtoehto olisi, että asunto näyttäisi omistajaperheen saapuessa siltä, kuin siellä olisi asunut kokonainen karhukopla.

Lomituskeikat vain tulivat

Olen työskennellyt eläinten parissa koko ikäni niin kiihkeästi, että harrastuneisuuteni on vienyt minut jo alaikäisenä eläinsuojeluyhdistyksen luottamustoimien pariin. Sijaiskotivastaavan tehtäväkuva oli tuttua kauraa, kun jo lähtökohtaisesti kotona asuvien hoidokkien määrää ei voinut enää laskea kahden käden sormin. Koiria, kissoja, kaneja, marsuja, hamstereita, kesyhiiriä…

Sittemmin harrasteisuuteni on keskittynyt koiriin. Aluksi omiin, sitten rescue -koiriin ja myöhemmin ongelma- ja kodinvaihtajakoiriin. Minulla ei ole mitään eläinalan ammattikoulutusta, olen enemmänkin ajautunut eläinten pariin. Se ei tarkoita, ettenkö olisi lukenut kymmenittäin mielenkiintoisia kirjoja ja artikeleita ja istunut luennoilla ja koulutuspäivissä laidasta laitaan. Kokemuksen mukanaan tuoma silmä auttaa kyllä erottamaan esimerkiksi huonosti voivan eläimen paremmin, kuin yhdenkään kirjan kuvituskuva. Toki teoriatietoa on silti aina hyvä kerryttää kaveriksi.

En missään nimessä ole koulutusvastainen, olen vain hankkinut leivän pöytääni toiselta alalta. Sen myötä työskentely eläinten kanssa on jäänyt kevyeksi harrasteluksi. Rohkenen silti liputtamaan ns. luontaisten hevosmiestaitojen puolesta, tai tässä tapauksessa sellaisten taitojen puolesta, jotka saavat eläimen kuin eläimen kanssa työskentelyn käymään luontevasti. Luen koiria, kissoja ja niiden synnyttämiä tilanteita paremmin, kuin ihmisiä. Vaativat työelämän kiemurat ovat pitäneet huolen siitä, että omien lemmikkien määrä kotona on opiskeluaikojen jälkeen pysynyt kohtuullisena – jos neljästä saman katon alla asuvasta koirasta voidaan puhua kohtuutena.

Lomituskohteen rappusilla on helppo hymyillä

Mahdollistajana kevyen rakenteen arki

Asuminen vaatimattomassa rivitaloasunnossa ja vahvemmin eläinten kanssa työskentely satunnaisina ajanjaksoina lomituskohteissa tuntuu siltä, kuin kerta toisensa jälkeen kuorisin kermat kakun päältä. Lähtökohtana on se, että muutin jo 19 -vuotiaana omakotitaloon maalle, jossa neljä vuotta viihdyttyäni ostin yhdessä silloisen avopuolisoni kanssa rivitalokolmion.

Tarkoitukseni oli eittämättä ponnistaa sieltä seuraavaksi suuremmalla tontilla varustettuun kiinteistöön, joka mahdollistaisi paremmin myös eläinten pidon, mutta asiat harvemmin menevät suunnitellulla tavalla. Päädyin eron myötä pieneen vuokrakaksioon ja sieltä edelleen kolmanteen ja neljänteenkin rivitalokohteeseen.

Rivitaloasunnoissa vietetyn taipaleen myötä minulle valkeni, miten paljon yksinkertaisempaa asuminen hyvässä rivitaloyhtiössä onkaan. Omakotitaloasumisessa on tottakai omat etuutensa, mutta omakotitaloelämä on eittämättä verrattain työlästä verrattuna rivitaloelämään, jossa ennätyksellinen lumen määrä ei automaattisesti tarkoita ennätyksellistä lumikolauksen määrää.

Kun vuonna 2020 aloin silmäilemään kotia, josta meille avautuisi mielekkäät ulkoilumahdollisuudet ja joka sijainniltaan palvelisi myös työelämääni, en varsinaisesti ollut suunnitellut niitä puitteita, joita tulevan kotimme tulisi edustaa. En etsinyt omakotitaloa, mutta en myöskään rivitalokotia – sellainen vain tuli eteemme. Tarkoituksenani oli vuokrata, ei omistaa, mutta niin siinä vain kävi ja minä kirjoitin paperit pankin kanssa.

Asun siis edelleen pienessä rivitalokodissa, joka on osoittautunut minulle lottovoitoksi. Koti tai sen pihamaa ei vaadi määräänsä enempää ylläpitoa, mutta silti pystyn käyttämään puutarhan mylläämiseen tuntikaupalla aikaa. Voin toteuttaa eläinrakasta puoltani satunnaisissa lomituskohteissa hyvin väsyttämättä itseäni työlään arjen alle. Tuntuu siltä, että elän unelmaani, vaikka vielä yksi unelma eläintenhoidon saralla on yhä toteuttamatta. Se on lomittaminen lampaiden parissa – lampaat ovat aina kuuluneet minua puhuttelevien suosikkieläinteni kirjoon, mutta niitä ei lomituskohteisiini ole vielä sattunut, ei siitäkään huolimatta, että niihin ovat kuuluneet kaikenlaiset eläimet papukaijoista hevosiin.

Mistä lomituskeikat saivat alkunsa ja mitä sitten tapahtui?

Kokosin kaikki lomituskohteista kertovat artikkelini tähän yhteen artikkeliin, jossa kerron myös tarinoita kulissien takaa.

Linkkien myötä pääset helposti lukemaan kokemuksistani ja lomituskohteissa vietetyistä päivistä, joita on aina värittänyt lämminhenkiset tunnelmat vilpittömien, mutta joskus myös ilkikurisiltakin tuntuneiden, eläinten parissa.

Vuonna 2017 lomituskohteissa kiertävään kokoonpanoon kuului myös novascotiannoutaja
Vuoden 2017 kokoonpanoon kuului myös edesmennyt novascotiannoutaja Into.

Taivaassa maalla

Elettiin vuotta 2017, kun jouduin kieltäytymään kummityttöni, nyt jo edesmeneen irlanninsusikoiran ottamisesta luokseni hoitoon, sillä olin juuri muuttanut pieneen alle 50 neliön kaksioon yhdessä neljän koirani kanssa.

Koiran omistajapariskunta kuitenkin ehdotti, että voisin asua koirineni koko hoitojakson ajan heidän luonaan ja niinpä vietimme lokakuun räntäiset vesisateet viiden koiran vahvuudella sänkipelloilla samoillen ja yhdessä leväten.

Erilaiset lomituskeikat saivat siis alkunsa sen myötä, kun olin ensin hoitanut tuttavaperheiden lemmikkieläimiä kotonani – kunnes siihen ei enää ollutkaan mahdollisuutta. Oli mahtavaa oivaltaa, ettei pienessä rivitalokaksiossa asuminen kuitenkaan loppuviimein estäisi rakasta elämäntapaa ja harrastusta: vain konseptin oli muututtava.

Lue artikkeli: Taivaassa maalla (2017)

Lomituskohteessa Alpi poistui rikospaikalta yön turvin
Tässä artikkelissa Alpi poistuu rikospaikalta yön turvin, mutta se ei jää keneltäkään huomaamatta.

Alpi on saapunut taloon – ja muita havaintoja

Kun konsepti on valmis, sen hyödyntäminen voi alkaa. Ei kulunut kauaakaan, kun löysin itseni belgianpaimenkoiran, kanien ja kalojen luota uudelta lomituskeikalta.

Tuohon aikaan Alpin, paikkaansa hakevan nuoren uroksen, taipumukseksi osoittautui merkitä uudet kulmat haisevalla yllätyksellä. Sellaisen toimittaminen ei katso aikaa (eikä paikkaa), kuten tämän helmikuussa 2018 kirjoitetun artikkelin myötä voidaan todeta.

Lue artikkeli: Alpi on saapunut taloon – ja muita havaintoja (2018)

Lomituskeikalla osa ehtii lempäämään enemmän, kuin toiset
Vuoden 2018 alkuun osuneella lomituskeikalla osa ehti lepäämään enemmän, kuin toiset. Kuvassa edesmennyt hollanninpaimenkoiramix Elna.

Paska reissu

Eläinten kanssa eläessä ei koskaan voi olla varma siitä, mitä tuleman pitää. Toisinaan paskamaiset asiat vain kuuluvat elämään ja toisinaan koirat, jotka pitävät itseään arvostettuina kakkatutkijoina, edesauttavat juuri sellaisien asioiden syntyä.

Minulla on lomituskeikoillani tapana jättää asunto ja sen irtaimisto vähintään yhtä siistiin kuntoon, kuin ne ovat paikalle saapuessani. Tämän periaatteen myötä olen aina viimeisenä lomituspäivänäni pessyt omat petivaatteet ja pyyhkeeni (tai toimittanut ne sovitusti likapyykkikoriin), imuroinut ja mopannut lattiat – ja toisinaan päätynyt myös pesemään mattoja.

Joskus ikäviäkin vahinkoja on käynyt. Erään kerran isäntäpariskunnan puiset lasinaluset olivat saaneet kärsiä ja toisessa kohteeessa vuosia myöhemmin Sumu oli repäissyt palan nojatuolia hampaillaan ukkosen yllättäessä yöllä. Jälkimmäisessä tapauksessa en ottanut vastaan minulle varattua palkkiota, jonka arvolla omistajapariskunta pystyi hankkimaan uuden vastaavan, virheettömässä kunnossa olevan tuolin.

Lue artikkeli: Paska reissu (2018)

Koirat pitivät hauskaa lomituskohteessa 2018
Alpi, Olmi ja Elna pitivät hauskaa samalla, kun taivalsin lumikengissä jään poikki metsäsaarelta toiselle.

Rentouttava viikonloppu maalla

Vuosi 2018 taisi olla vuosi, jonka aikana tein ennätysmäärän lomituskeikkoja kaveri- ja tuttavapariskuntieni luona. Vaikka lomituskeikkoihin kuuluu paljon vastuuta niin eläimistä kuin asuinkiinteistöstäkin, ovat useimmat keikat olleet ennen kaikkea antoisia.

Kohde- ja eläinkohtaiset käytännöt sovitaan aina erikseen kiinteistöjen ja eläinten omistajien kanssa. Elämä omakotitalossa maalla pienen rivitaloasunnon sijasta on usein jo itsessään riittävän houkutteleva etuus lomituskeikan vastaanottamiseen. Myös uudet ulkoilumaastot ovat aina kiinnostavia, vaikka tuntemattomilta metsäsaarekkeilta ei löytyisikään tuhatsarvisia metsäkauriita.

Lue artikkeli: Rentouttava viikonloppu maalla (2018)

Alpi ja lomituskohteen vakiokalustoon kuulunut irlanninsusikoira
Edesmennyt kummityttöni irlanninsusikoira Cira ja Alpi -whippet

Arkiloma

Yli viikonlopun mittaiset lomituskeikat tarkoittavat usein sitä, että käyn lomituskohteelta töissä aivan, kuin kävisin kotioloistakin käsin. Tästä syystä valitsen lomituskohteeni usein tietyn alueen sisältä, jotta työmatka ei muodostu liian kuormittavaksi ohessa hoidettavan, toisinaan normaalia hieman työläämmän arjen kanssa.

Lue artikkeli: Arkiloma (2018)

Lomituskohteiden eksoottisimpia asiakkaita on ollut papukaija
Lomituskeikka papukaijatalossa oli yksi ikimuistoisimmista.

Papukaijatalon lumossa

Tehtyäni lomituskeikkoja ystävä- ja tuttavapiirini kotioloissa sana tällaisesta vaihtoehdosta alkoi leviämään. Tuttavapariskunta oli suositellut minua eteenpäin ja niinpä sain tilaisuuden asua kuukauden ajan yhdessä papukaijan ja yhteensä seitsemän koiran kanssa.

Tämä vuonna 2019 toteutunut keikka on yksi erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista lomituskeikoistani. Silloinen parisuhteeni oli juuri tullut päätökseensä ja pakkasin kaikki huonekaluni varastoon tietämättä, mihin asettuisin tämän ja heti tätä seuraavan lomituskeikkani jälkeen. Tilanne oli myös muilla tavoin erikoinen. Asuin puhuvan papukaijan ja koirien kanssa metsän reunassa talossa, josta yllätykset eivät koskaan loppuneet.

Saman ajanjakson aikana kuuntelin itsekseen olohuoneessa soivan enkelikellon helinää, onnistuin laukaisemaan varas- ja palohälyttimet samalla, kun imuri räjähti kipinöiden, ajoin autolla yli 25 kilometria ilman auton avaimia ja kuuntelin alakerrassa, kun yläkertaan jätetty papukaija lauloi iskelmiä itsekseen. Sain koston viheliäältä jyrsijältä ja jäin paitsi kahdesta jouluateriasta, mutta sain todistaa, kuinka 10-vuotias novascotiannoutaja löysi vielä viimeisinä elinviikkoinaan saman ikäisiä ystäviä (ikävä kyllä Into myös menehtyi saman ajanjakson aikana). Tuolta ajanjaksolta on paljon kertomattomia tarinoita, joita ei koskaan täyteläisen arjen lomassa ollut aikaa kirjata ylös.

Lue artikkeli: Papukaijatalon lumossa (2018-2019)

Lomituskohteessa belgianpaimenkoiran kanssa

Kotihiirenä koirakoplan kanssa

Lukuisia lomituskeikkoja sisältäneen vuoden 2018 jälkeen myös seuraava vuosi sai lomituksien osalta vauhdikkaan alun. Oltuani Papukaijatalossa kuukauden (ja vuodenvaihteen yli) suuntasin suoraan seuraavaan kohteeseen.

Tässä kohteessa innostuin leikittelemään ajatuksella siitä, että tekisin lomitushommia työkseni. Palvelukonseptikin tarkentui entisestään: jos tekisin päivätyökseni lomituskeikkoja, kohdeyleisöni olisi ehdottomasti häämatkalleen heti häiden jälkeen lähtevät pariskunnat. Tämä tarkoittaisi sitä, että saisin jääkaapin täydeltä herkullisia, häistä yli jääneitä ruokia ja herkkuja!

Lue artikkeli: Kotihiirenä koirakoplan kanssa (2019)

Hevoset kuuluvat lomituskohteiden suurimpiin asiakkaisiin
Vaikka aiempiin lomituskohteisiin on kuulunut suuriakin koirarotuja, ehdottomasti suurimmat hoidokit ovat olleet hevosia.

Sateinen viikonloppu hevosten parissa

Uskomatonta, mutta totta, papukaijatalon ja sitä seuranneen lomituskeikan jälkeen seuraava asuntoni löytyi osaksi blogini avulla.

Olin kirjoittanut nettiin ilmoituksen siitä, kuinka halusin vuokrata itselleni ja kahdelle koiralleni kodin läheltä työpaikkaani. Ilmoituksen luki silloin poliisina työskennellyt nainen, joka oli päätynyt silmäilemään blogiani. Hänen silmäänsä pisti blogini sivupalkissa kohta, jossa kerron, että haaveammattini on ollut poliisikoira ja juuri tuo yksityiskohta nivoi polkumme yhteen.

Hän otti minuun yhteyttä ja minä vuokrasin häneltä rivitaloasunnon. Muutin vieraalle paikkakunnalle, jossa pääsin kuitenkin tutustumaan lyhyen välimatkan päässä asuvan vuokranantajani hevosten kanssa jaettuun elämäntapaan. Ei kestänyt kauaakaan, kun vietin koirieni kanssa viikonloppuja hevosia hoidellen. Ystävyytemme hevosten omistajan ja entisen vuokranantajani kanssa on jatkunut, vaikka asunnon vuokrasopimus on jo irtisanottu.

Lue artikkeli: Sateinen viikonloppu hevosten parissa (2019)

Lomituskohteissa päivät alkavat varhain
Vuonna 2020 pandemia vähensi lomituskeikkojen kysyntää.

Sisältäpäin lämmittävä vaikutus

Ei ole väliä, kuinka ryytyneenä lomituskohteeseen saapuu, kun vastassa on hevosten lämmin vastaanotto ja lempeät hörähdykset. Resepti on yksinkertainen, ja väsymys on tiessään.

Suhteemme hevosten kanssa kehittyi hitaasti. Se oli aluksi jopa vihamielinen, kunnes ruuna oivalsi, että en pidä heidän emäntäänsä vankina kellarissa, vaan huolehdin kaikesta siihen saakka, kunnes niiden emäntä jälleen palaa. Ensimmäisen hoitojakson jälkeen koko homma (korrupitoherkkuineen) alkoi valjeta myös ruunalle ja sen myötä vastaanottoni on ollut lämmin. Myös sillä, että se huomasi, että sille niin rakas emäntä palaa aina takaisin, saattoi olla osansa asiaan.

Ikävä kyllä seuraava kevät vei ruunan mennessään. Vaikka se repi sydämiä, lämpimät muistot jäivät samoin, kuin se ruunan muistoa kunnioittava sisältäpäin lämmittävä vaikutus, joka alkaa aina heti, kun laidunalueen asukit hahmottuvat auton tuulilasin takaa.

Lue artikkeli: Sisältäpäin lämmittävä vaikutus (2020)

9