Vieraskynä: Yhdessä yksilöinä

Kuva: Yasmin Eklund

Kirjoittaja on agilityharrastaja, -kilpailija ja -valmentaja Maiju Korhonen. Koiraurheilun valmennus- ja koulutuspalveluja tarjoava Maiju jakaa ajatuksiaan aktiivisesti Instagramissa. Kehityksen kaarta ja oivalluksiaan julkaisuissaan esille tuova kolmen koiran omistaja kannattaa ottaa seurantaan sosiaalisessa mediassa, vaikka omat kehitystarpeet eivät varsinaisesti liittyisikään puhtaasti agilityn maailmaan.

Maiju Korhonen:

Olemme hyviä luomaan odotuksia elämäämme, itseämme ja ympäristöämme kohtaan. Osa odotuksistamme saattaa kohdistua jopa rakkaaisiin perheenjäseniimme, koiriin.

Elämää koiran kanssa voivat värittää monenlaiset odotukset, joista arjen toimivuus on monesti toiveistamme ensisijaisin. Saatamme havitella ominaisuuksiltaan täydellistä koiraa, josta voimme muovata toiveidemme mukaisen tiimikaverin arkeen tai harrastuksiin. Tulevan urheilukoiran koulurepussa voivat painaa herkkujen, lelujen ja hauskanpidon sijaan ohjaajan odotukset tai paineet menestyä. Itselle sopivan pennun etsiminen on järkevää, mutta matkalla on silti muistettava, että se täydellinenkin koira käy läpi omat uniikit kehitysvaiheensa.

Kuva: Yasmin Eklund

“Mun koira nyt vaan on tällainen.”

Koiran kanssa eläessä joutuu ajoittain vilkaisemaan peiliin, joka on joskus
kipeääkin kipeämpi kasvunpaikka. Ihminen voi suojata itseään huomatessaan koirassaan huonoja ominaisuuksia ja sitten suoda itselleen vapautuksen siitä työstä, jonka hän joutuisi tekemään tasapainottaakseen vahvuuksien ja heikkouksien pakkaa. Voi olla helpompaa selittää tapahtumia koiran ominaisuuksilla, kuin katsoa tilannetta silmästä silmään ja miettiä miten itse voisi mukautua kouluttajana.

Keskittymällä omiin ja koiransa vahvuuksiin yhteiselämä pysyy mielekkäänä ja siten heikkouksien kenttä muotoutuu vähemmän vaikuttavaksi tekijäksi. Ratkaisukeskeinen suhtautuminen tilanteisiin laittaa pyörät pyörimään ja luo uskallusta yrittää, epäonnistua ja onnistua – mikä on välttämätön opintie kehittymiseen tähtäävälle.

Yhteiset haasteet nivovat yhteen, synnyttävät yhdessä voitettuina itseluottamusta ja siten positiivisen kierteen yhteiselle tekemiselle. Lopulta epäonnistumiset alkavat näyttäytymään mahdolliksuuksina onnistua.

Kuva: Yasmin Eklund

Kuka meistä on sanomaan millainen on hyvä koira ja kenelle?

On sääli kuulla tapahtumista, joissa koiraa tai ihmistä on kategorisoitu laatikkoon: sinusta tai koirastasi ei tule koskaan mitään. Nuo sanat ovat minulle kuin punainen vaate.

On olemassa tiettyjä normeja, joita silmäilemällä kaikki ymmärrämme mikä ei ole koiran tai ihmisen käytöksessä toivottavaa ja mihin tulee vetää raja. Kohtaamissani tapauksissa on kuitenkin ollut totaalisen väärin määritellä ihmisiä tai koiria yhtään mihinkään boksiin.

Rakasta koiraasi juuri sellaisena kuin se on, sanoivat muut ihmiset mitä tahansa. Jokainen koira on yksilö, joka on hyvä ottaa vastaan avoimin mielin ja täysin omana persoonana. Samaa rotua oleva naapurin koira voi olla täysin vastakohta omasta koirastasi tai pentuesisarukset kuin yö ja päivä.

Anna koirallesi sen vaatima aika ja etene sille sopivan aikataulun mukaan niin arjessa, kuin harrastuksissakin. Ole valmis muokkaamaan ajatusmaailmaasi, laskemaan odotuksiasi ja olemaan sellainen tiimikaveri, jota koirasi tarvitsee. Selvitä mistä koirasi pitää ja mistä se ei pidä. Tuleeko mieleesi jotain missä koira voisi tarvita tukea ja opastusta? Missä sen itsevarmuus tai taidot tarvitsevat ylläpitoa pysyäkseen samalla levelillä?

Peilaa nykyhetkeä koiran omaan aikajanaan ja kehityskaareen. Nauti siitä mitä teet ja arvosta sitä mitä saatte koirasi kanssa aikaan. Huomaamalla pienetkin edistysaskeleet voit iloita yhteiselämästänne aidosti. On koiria, jotka sisäistävät asioita helpommin kuin toiset ja koiria, joiden kanssa sopivaa tietä on etsittävä pidempään. Se on täysin ok. Jokainen joutuu väistämättä käymään läpi omanlaisensa polun, eikä toisen polku ole yhtään vähäisempi kuin toisen.

Katsomalla oppii, mutta muihin vertailu negatiivisessa mielessä vie hyvin alkaneenkin yhteistyön väärille raiteille. Vierestä näkemäsi tilanne ei koskaan kerro edes puolta totuudesta ja vain tilanteessa itse oleva tietää mitä siihen pääsy on vaatinut, mistä hän on joutunut luopumaan, miltä siinä oleminen tuntuu tai millaisia henkilökohtaisen tason esteitä on vielä kohdattavana. Vertailun ja lannistumisen sijaan voi inspiroitua onnistumistarinoista ja hakea energiaa kehityskäyrän aallonpohjassa sillä tapaa, joka auttaa juuri omaa itseä. Aallonpohjan jälkeen tulee aina nousu, kun jaksaa edetä pienin askelin.

Ympäristö tukee tiimityöskentelyä – loppusanat

Lajikouluttajana tehtäväni on tukea, kehittää ja kannustaa matkalla omiin tavoitteisiin, sekä valaa uskoa niinäkin hetkinä, kun tilanne vaikuttaa toivottomalta. Treenaamisen ja vapaa-ajan tulisi olla ensisijaisesti mukavaa, joten itselle sopivista treenikavereista, ystävistä tai kouluttajasta ei kannata tinkiä.

Lue lisää Instagramista tai kotisivuiltani osoitteesta ikitempo.fi.

51

Toivepostaus: WHIPPET Q&A (osa 2)

Tämä toivepostaus on jatkoa aiemmin julkaistulle artikkelille Whippet Q&A osa 1, jonka voit lukea tämän linkin takaa. Aiemmassa artikkelissa kerroin sopiiko whippet lapsiperheeseen, lähteekö siitä paljon karvaa ja miten whippet omien kokemuksieni mukaan toimii muiden koirien kanssa.

Kuten ensimmäisessä artikkelissa kirjoitinkin, tämä artikkelisarja ei perustu rotuyhdistyksen virallisiin linjauksiin, vaan minun, aivan tavallisen koiranomistajan kokemuksiin ja näkemyksiin rotuun liittyen.

Tässä artikkelissa vastaan lukijoiden lähettämiin kysymyksiin whippetin kanssa harrastamiseen liittyen. Toivepostaus-sarjan toistaiseksi viimeisessä, eli seuraavassa osassa tulen käsittelemään whippetin kanssa ulkoilua ja whippetin vapaana pitoa.

Mennään pidemmittä puheitta suoraan aiheisiin!

Onko rata- tai maastojuoksu ns. pakollinen whippettien harrastus?

Kuten moni muukin rotu tänä päivänä, myös whippetit ovat jakautuneet ns. käyttö- ja näyttölinjaisiin koiriin. Yleisesti ottaen käyttölinjaiset, eli rotupiireissä ratalinjaisiksi whippeteiksi kutsutut koirat omaavat erityisen paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat niitä menestymään työssä, johon ne on aikoinaan jalostettu.

Showlinjaiset, eli näyttöpuolen koirat eivät sen sijaan välttämättä ilmennä käyttöominaisuuksia niin vahvasti, eivätkä ne fysiikkansa puolesta välttämättä selviydy alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan kaniinijahdissa siinä, missä fysiikaltaan hienosäädetyt ratalinjaiset whippetit.

Vaikka menohaluja saattaa – ja usein myös löytyy – showlinjaiseltakin, sen fysiikka ei välttämättä riitä urheilukisoissa, joissa mitellään aikaa vastaan (ratajuoksut). Maastokisat voivat parhaassa tapauksessa olla armollisempia myös showlinjaista koiraa kohtaan, sillä niissä nopeus ei ole ainoa valttikortti: myös henkisiä ominaisuuksia kuten tilanneälyä ja ratkaisuntekokykyä tarvitaan.

Alpi on erinomainen esimerkki showtyyppisestä whippetistä. Se on piirteiltään pyöreä ja pehmeä, tyypillinen näyttöpuolen koira. Ero näyttö- ja käyttöpuolen koirissa ei whippettien kohdalla ole harjaantumattoman silmään niin selkeä, kuin esimerkiksi labradorinnoutajien tai muutamien paimenkoirien kohdalla, mutta ero on silti havaittavissa.

Alpi on myös luonteeltaan vähemmän kiivas ja tulisieluinen kuin Olmi. Olmi rakastaa vieheen perässä juoksemista, ja vaikka Alpikin on utelias kaikkea liikkuvaa kohtaan, Alpi ei kuitenkaan ns. iske kipinää, kun sen nenän edestä viuhahtaa nopeasti jotain kiinnostavaa.

Alpi omaa kaikin puolin loistavat seurakoiran ominaisuudet. Se on pohtiva ja asioita punnitseva persoona, jota voi pitää irti missä ja milloin tahansa. Aukeilla alueilla se kiitää mielellään yhdessä Olmin kanssa, mutta en usko, että sillä olisi lahjoja rata- tai maastokisoihin.

On kuitenkin olemassa paljon myös näyttelylinjaisia whippettejä, joiden kanssa harrastetaan rata- ja/tai maastokisoja. En silti koe, että rata- tai maastokisat olisivat mitenkään pakollinen harrastus nimenomaan näyttelylinjaiselle koiralle – vaikka tottakai kannustan mielelläni näiden lajien piiriin, jos koira osoittaa ominaisuuksia tai mielenkiintoa sen tyyppisen harrastamiseen pariin!

Tiedätkö paikkoja/seuroja, joissa voisi rata- tai maastojuoksua harrastaa?

Suomen Vinttikoiraliitto on koonnut kattavan listan jäsenkerhoistaan ympäri Suomen. Valtaosa lienee järjestävän myös erilaisia treenivaihtoehtoja, joten kannattaa rohkeasti tutkia oman alueensa toimijoiden kotisivuja ja pyrkiä pääsemään yhteyksiin lajien harrastajien kanssa.

Vinttikoirien kanssa harrastavat ihmiset ovat empiiristen tutkimusten mukaan avoimia ja helposti lähestyttäviä, joten keltanokkanakin kehtaa aivan hyvin pölähtää treenipaikalle: avoin uteliaisuus ja suoraan kysyminen tullaan kyllä palkitsemaan!

Helsingin Vinttikoirakerho ry (Helsinki)
Luhtilaukkaajat (Hyvinkää)
Pirkanmaan Vinttikoirakerho (Tampere)
Salpausselän Vinttikoirakerho (Lahti)
Turun Vinttikoirakerho (Turku)
Keski-Suomen Vinttikoirakerho
Lakeuden Vinttikoiraharrastajat
Lännen Vinttikoirat
Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerho
Mikkelin Vinttikoiraseura (Mikkeli)
Oulun Seudun Vinttikoiraharrastajat (Oulu)
Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat (Savo)

Whippetin miellyttämisenhalu – omaako whippet miellyttämisenhalua?

Tämä on ehkä yksi yleisimmistä kysymyksistä, joihin olen törmännyt palveluskoirapiirien tyyppisistä harrastusporukoista whippettien maailmaan rantauduttuani.

On yksi asia, jonka haluan, että tiedät, ennen kuin annan sinulle yksiselitteisen vastauksen. Minua, kuten monia muitakin whippettien maailmaan rantautuvia, peloteltiin aluksi paljonkin sillä, että kyseessä on sitten vinttikoira.

Asiaa alleviivattiin kerta toisensa jälkeen, osaksi syystä, osaksi syyttä. Vinttikoirat ovat herkkiä eläimiä, joilla ei herkkyydestään huolimatta ole aktiivista tarvetta tarkkailla omistajiensa otsaryppyjä ja yrittää etsiä ratkaisua, jolla otsaryppyjen määrään voisi vaikuttaa. Ne ovat tyypiltään hyvin itsenäisiä, ja jos niille tulee mieleen poistua kesken yhteisen lenkin, ne totta vie tekevät sen.

Mutta se, mikä yllätti minut elettyäni kolme vuotta ihka oikean vinttikoiran kanssa, oli loppujen lopuksi se, että vinttikoirakin on kuitenkin koira. Tällä tarkoitan sitä, että siinä missä jokin muukin rotu, myös vinttikoira haluaa tavoitella etuaan tilanteissa, joissa oman edun tavoittelulle on matala kynnys.

Vinttikoira ei äkkiseltään kerää sinulle kahtasataa lammasta vaan koska pyysit niin, mutta jos olet nokkela ja tarjoamasi palkkio on kohdillaan, se saattaa iskea pyllynsä lattiaan makupalan toivossa. Whippetit – ainakin nämä kaksi omaani – tarttuvat herkästi matalan kynnyksen tehtäviin, joiden avulla ne saavat aina nälkäisinä eläiminä apetta vatsaansa tai innostavan leikkihetken. Niiden etu tässä mielessä on aina myöskin minun etuni. Se ei ehkä kieli varsinaisesti ihmiseen kohdistuvasta miellyttämisenhalusta, mutta omia olojaan whippet on useimmiten aina valmis kohentamaan.

Whippetin kohdalla oppimispsykologiaa voi soveltaa aivan samoin lainalaisuuksin, kuin minkä tahansa eläimen kohdalla. Asiasta yksinkertaisen tekee se, että ainakin omien whippettieni kohdalla palkkiona voi käyttää samanlaisia menetelmiä, kun minkä tahansa koiran: makupaloja, leluja, leikkihetkiä ja muita etuisuuksia; jopa sosiaalinen palkka saa kainaloisteni hännät heilumaan ja ilmeet kirkastumaan.

Jutun juju lieneekin siinä, että miellyttämisenhalu ei varsinaisesti kohdistu ihmiseen; whippetin elämässä tärkeintä on miellyttää whippettiä itseään. Kun whippetille rakennetaan helppo ja kannattava polku, joka mahdollistaa vaivattomuuden tarttua yksinkertaisiin tehtäviin ja niissä onnistumisiin, saadaan salakavalasti rakennettua miellyttämisenhaluinen whippet.

128

Omatoimitreeneistä Makkarajuoksuihin

Kulunutta kesää ei tulla muistamaan tarmokkaana treenikesänä. Se johtuu kohdallamme kahdesta asiasta. Siitä, että hellelukemat olivat ennätykselliset, sekä siitä, että me muutimme kauemmaksi tutusta Tampereen Vinttikoiraradasta.

Niinpä Olmin treenaaminen radalla ei käynyt mielessäni, vaikka lopulta Olmi päätyikin syksyn tullen kauden päättäviin Makkarajuoksuihin Hyvinkäälle. Kyseessä on epävirallinen juoksutapahtuma, jossa vietin itse aikaani ajanottoa toimitsijakopissa opiskellen. Vaikka lemmikkini ei olekaan kulmakunnan nopein koira, olen päivään valtavan tyytyväinen.

On nimittäin silkka lottovoitto, että koira, jonka venähtäneitä varpaita hoidettiin pentuaikoina jos jonkinlaisin keinoin pystyy tänä päivänä juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Sen kanssa on tehty paljon töitä, lukuisia harjoitteita. Motoriikkaa ja voimaa on alusta asti tuettu, vahvistettu ja hiottu. Sinnikkään työskentelyn tuloksena koira pystyy nyt nauttimaan todellisesta vinttikoiran elämästä täysipainoisesti. Esteitä pehmeällä alustalla juostaviin ratajuoksuihin osallistumiselle ei ole.

Mikä parasta, ratajuoksuissa mahdollisuudet onnettomuuksille (joita aiheuttavat puut, juurakot, kivet ja oksat) on minimoitu. Pohja on esimerkiksi metsämaastoon nähden erinomaisen turvallinen.

Sydämensä kyllyydestä vieheen perässä pinkovaa vinttikoiraa onkin ilo katsella, kun juokseminen tapahtuu suunnitellusti turvallisissa olosuhteissa. Se, että koira pinkoo sydämensä kyllyydestä lähimetsästä lähteneen rusakon perässä autotien yli ja on vähällä päätyä poliisiauton kyytiin, on kokonaan oma lukunsa, eikä ollenkaan niin miellyttävää katsella tai kokea. Paitsi tietenkin siitä näkökulmasta, että koira on yhä tällaisenkin tempauksen jälkeen vielä elossa.

”Pikkukoiran perässä” vain hintsusti poliisikyydin välttäen

Elokuun lopulla kävi nimittäin niin, että minä kadotin koirani metsässä eteen pölmähtäneen rusakon myötä. Viheltelin, huhuilin ja komensin, mutta koira oli jo kaukana (ja vilkas autotie liian lähellä).

Sain lopulta puhelun rouvalta, joka oli löytänyt omien sanojensa mukaan ”kiltin ja tottelevaisen” koiran. Koira harhaili kerrostalolähiön pihapiirissä, josta minulle soittaneen rouvan naapuri oli sen bongannut. Rouva, joka nyt oli puhelimen päässä oli kutsunut koiran luokseen ja tarjonnut sille silityksiä (mitkä ovat rusakkojen lisäksi toinen Olmin suurista heikkouksista).

Alun perin joukkio oli koirani löydettyään aikeissa soittaa poliisille. Joku heistä oli kuitenkin huomannut nimilaatan koiran kaulassa ja sen myötä he sitten tavoittivat minutkin.

Olin hetkeä aiemmin ehtinyt toimittamaan Inton ja Alpin kotiin samaiselta lenkiltä ja kipitin pitkin kylää huolesta soikeana. Kauhukuvat vilisivät silmissäni ja henkeni salpaantui aina, kun näin kaukaisuudessa kaarteeseen hidastavan auton tai muuta, mikä olisi voinut kieliä tien varressa retkottavasta elottomasta ystävästäni.

Vieraasta numerosta tullut puhelu pysäytti matkani ja sai minut vaihtamaan suuntaa. Perillä paikan päällä minua odotti hämmentynyt perhe ja kaikkensa antanut Olmi. Se oli tavoitellut rusakkoa niin tarmokkaasti, että sen jalat tuskin kantoivat enää edes sen omaa painoa.

Paikalle tullut perheenpää kertoi, että he olivat huomanneet koiran jahtaavan ”nopeasti juoksevaa pienempää koiraa.” Kerrottuani viimeisimmän havaintoni rusakosta, näytti siltä, että tapahtumaketju esiintyi heidänkin silmissään jo hieman loogisempana.

Pikkukoira oli loppujen lopuksi ollut nokkelampi kuin sitä tavoitellut whippet ja luikkinut pakosalle harhautusliikkeiden saattelemana samalla, kun oman koirani kunto alkoi loppumaan.

Kiitin ystävällistä perhettä heidän toiminnastaan ja otin uuvahtaneen urheilijan mukaani kotimatkalle. Vaikka Olmin hurja ja vaarallinen tempaus ei tuottanutkaan kanipaistia illallispöytään katselin mietteliäänä koiraa, joka tepasteli vierelläni tyytyväisenä. Päätin jatkaa tätä omatoimisesti korkattua juoksukautta hieman turvallisemmissa puitteissa vinttikoiraradalla Hyvinkäällä.

Juokseminen jatkuu turvallisesti Hyvinkäällä

Päädyimme jo seuraavalla viikolla jatkamaan juoksukautta turvalliselle, aidatulle alueelle, jossa viehe on muovia ja kulkee moottorilla. Kesän treenikausi oli jo oikeastaan lopuillaan, mutta Olmi nautti vieheen tavoittelusta suunnattomasti ja antoi treeneissä parastaan. Viehevarmuudesta ei ole epäilystäkään, oli kyseessä sitten rusakko tai muovisuikaleista valmistettu treeniväline.

Se, mitä treeneissä sen sijaan hioimme, oli koiran koppikäyttäytyminen. Lähtöjen aikana koira saattoi olla kopissa lähdön kannalta epäedullisesti, mutta onneksi harjaantuneemmat treenikaverit antoivat vinkkejä asian ratkaisemiseksi.

Loppuviimein kauden päättäneissä Makkarajuoksuissa sain ilokseni huomata, että treeni on mennyt perille. Suoritus oli kaikinpuolin oivallinen. Olmi ei ollut päivän nopein, mutta se ei ollutkaan tärkeintä. Se tavoitteli viehettä koko 350 metrin matkan tarmokkaasti, eikä koko suorituksesta voinut mitenkään päätellä sen kivikkoista historiaa.

Ensi vuonna ratatreenejä jatketaan jo varhain keväällä. Sitä ennen välissä on talvi, jonka tärkeimpinä teemoina on lihaskunnon ylläpitäminen ja kehittäminen, sekä omatoimitreenien välttely etenkin autoteiden läheisyydessä.30