Omatoimitreeneistä Makkarajuoksuihin

Kulunutta kesää ei tulla muistamaan tarmokkaana treenikesänä. Se johtuu kohdallamme kahdesta asiasta. Siitä, että hellelukemat olivat ennätykselliset, sekä siitä, että me muutimme kauemmaksi tutusta Tampereen Vinttikoiraradasta.

Niinpä Olmin treenaaminen radalla ei käynyt mielessäni, vaikka lopulta Olmi päätyikin syksyn tullen kauden päättäviin Makkarajuoksuihin Hyvinkäälle. Kyseessä on epävirallinen juoksutapahtuma, jossa vietin itse aikaani ajanottoa toimitsijakopissa opiskellen. Vaikka lemmikkini ei olekaan kulmakunnan nopein koira, olen päivään valtavan tyytyväinen.

On nimittäin silkka lottovoitto, että koira, jonka venähtäneitä varpaita hoidettiin pentuaikoina jos jonkinlaisin keinoin pystyy tänä päivänä juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Sen kanssa on tehty paljon töitä, lukuisia harjoitteita. Motoriikkaa ja voimaa on alusta asti tuettu, vahvistettu ja hiottu. Sinnikkään työskentelyn tuloksena koira pystyy nyt nauttimaan todellisesta vinttikoiran elämästä täysipainoisesti. Esteitä pehmeällä alustalla juostaviin ratajuoksuihin osallistumiselle ei ole.

Mikä parasta, ratajuoksuissa mahdollisuudet onnettomuuksille (joita aiheuttavat puut, juurakot, kivet ja oksat) on minimoitu. Pohja on esimerkiksi metsämaastoon nähden erinomaisen turvallinen.

Sydämensä kyllyydestä vieheen perässä pinkovaa vinttikoiraa onkin ilo katsella, kun juokseminen tapahtuu suunnitellusti turvallisissa olosuhteissa. Se, että koira pinkoo sydämensä kyllyydestä lähimetsästä lähteneen rusakon perässä autotien yli ja on vähällä päätyä poliisiauton kyytiin, on kokonaan oma lukunsa, eikä ollenkaan niin miellyttävää katsella tai kokea. Paitsi tietenkin siitä näkökulmasta, että koira on yhä tällaisenkin tempauksen jälkeen vielä elossa.

”Pikkukoiran perässä” vain hintsusti poliisikyydin välttäen

Elokuun lopulla kävi nimittäin niin, että minä kadotin koirani metsässä eteen pölmähtäneen rusakon myötä. Viheltelin, huhuilin ja komensin, mutta koira oli jo kaukana (ja vilkas autotie liian lähellä).

Sain lopulta puhelun rouvalta, joka oli löytänyt omien sanojensa mukaan ”kiltin ja tottelevaisen” koiran. Koira harhaili kerrostalolähiön pihapiirissä, josta minulle soittaneen rouvan naapuri oli sen bongannut. Rouva, joka nyt oli puhelimen päässä oli kutsunut koiran luokseen ja tarjonnut sille silityksiä (mitkä ovat rusakkojen lisäksi toinen Olmin suurista heikkouksista).

Alun perin joukkio oli koirani löydettyään aikeissa soittaa poliisille. Joku heistä oli kuitenkin huomannut nimilaatan koiran kaulassa ja sen myötä he sitten tavoittivat minutkin.

Olin hetkeä aiemmin ehtinyt toimittamaan Inton ja Alpin kotiin samaiselta lenkiltä ja kipitin pitkin kylää huolesta soikeana. Kauhukuvat vilisivät silmissäni ja henkeni salpaantui aina, kun näin kaukaisuudessa kaarteeseen hidastavan auton tai muuta, mikä olisi voinut kieliä tien varressa retkottavasta elottomasta ystävästäni.

Vieraasta numerosta tullut puhelu pysäytti matkani ja sai minut vaihtamaan suuntaa. Perillä paikan päällä minua odotti hämmentynyt perhe ja kaikkensa antanut Olmi. Se oli tavoitellut rusakkoa niin tarmokkaasti, että sen jalat tuskin kantoivat enää edes sen omaa painoa.

Paikalle tullut perheenpää kertoi, että he olivat huomanneet koiran jahtaavan ”nopeasti juoksevaa pienempää koiraa.” Kerrottuani viimeisimmän havaintoni rusakosta, näytti siltä, että tapahtumaketju esiintyi heidänkin silmissään jo hieman loogisempana.

Pikkukoira oli loppujen lopuksi ollut nokkelampi kuin sitä tavoitellut whippet ja luikkinut pakosalle harhautusliikkeiden saattelemana samalla, kun oman koirani kunto alkoi loppumaan.

Kiitin ystävällistä perhettä heidän toiminnastaan ja otin uuvahtaneen urheilijan mukaani kotimatkalle. Vaikka Olmin hurja ja vaarallinen tempaus ei tuottanutkaan kanipaistia illallispöytään katselin mietteliäänä koiraa, joka tepasteli vierelläni tyytyväisenä. Päätin jatkaa tätä omatoimisesti korkattua juoksukautta hieman turvallisemmissa puitteissa vinttikoiraradalla Hyvinkäällä.

Juokseminen jatkuu turvallisesti Hyvinkäällä

Päädyimme jo seuraavalla viikolla jatkamaan juoksukautta turvalliselle, aidatulle alueelle, jossa viehe on muovia ja kulkee moottorilla. Kesän treenikausi oli jo oikeastaan lopuillaan, mutta Olmi nautti vieheen tavoittelusta suunnattomasti ja antoi treeneissä parastaan. Viehevarmuudesta ei ole epäilystäkään, oli kyseessä sitten rusakko tai muovisuikaleista valmistettu treeniväline.

Se, mitä treeneissä sen sijaan hioimme, oli koiran koppikäyttäytyminen. Lähtöjen aikana koira saattoi olla kopissa lähdön kannalta epäedullisesti, mutta onneksi harjaantuneemmat treenikaverit antoivat vinkkejä asian ratkaisemiseksi.

Loppuviimein kauden päättäneissä Makkarajuoksuissa sain ilokseni huomata, että treeni on mennyt perille. Suoritus oli kaikinpuolin oivallinen. Olmi ei ollut päivän nopein, mutta se ei ollutkaan tärkeintä. Se tavoitteli viehettä koko 350 metrin matkan tarmokkaasti, eikä koko suorituksesta voinut mitenkään päätellä sen kivikkoista historiaa.

Ensi vuonna ratatreenejä jatketaan jo varhain keväällä. Sitä ennen välissä on talvi, jonka tärkeimpinä teemoina on lihaskunnon ylläpitäminen ja kehittäminen, sekä omatoimitreenien välttely etenkin autoteiden läheisyydessä.

14

Alpi Messarissa: Junior Handler SM-osakilpailu (Helsinki Winner)

Moni tuntui ihmettelevän, miksi en ilmoittanut Alpia tänä vuonna Messariin. Vaikka Alpia ei nähtykään whippetkehässä, se kuitenkin ilmestyi mukanani paikalle perjantaina, sillä se esiintyi Siirin kanssa Junior Handler SM-osakilpailussa.

Siiri on osa whippetperhettä ja omistaa Olmin veljen Sulon. Siiri ja Alpi tutustuivat toisiinsa varsinaisesti Tampereella Hau-Hau Dog Showssa, jossa minä en ollut itse edes paikalla. Onkin aika huvittavaa, että Alpilla on ihan omat ystävänsä, joihin minä tutustun paremmin vasta jälkikäteen.

Joka tapauksessa näiden kahden ystävyyttä seuraa mielellään sivusta. Koirilla on niin hyvä intuitio, että ne valitsevat vain hyviä ihmisiä ympärilleen. Ja juuri sellainen Siiri on!

Alpi pomppasi autooni varhain perjantaiaamuna ja perjantai-iltana Siirin mukana Pohjoiseen menevään junaan. Se ei koskaan ennen ollut matkannut junassa, mutta se ei ainakaan saamastani kuvapalautteesta päätellen ollut koiralle minkäänlainen ongelma. Mikäpä sitä ystävien kanssa pelottaisikaan!

Siiri on taitava handleri ja kaksikon kehää oli ilo seurata. Valitettavasti onnistuin itse pilaamaan koko suorituksen, sillä yksilöliikkeissä Alpin huomio kiinnittyi minuun, vaikka se oli koko aamupäivän tyytyväisenä touhottanut Siirin kanssa. Niinpä yksilöliikkeet olikin ainoa osa-alue, josta tipahti erittäin hyvä, kun kaikki muu esiintyminen oli pelkästään erinomaista.

Niinpä kaksikko ei sijoittunut ollenkaan, mutta tarkasteltiinpa videollakin näkyvää suoritusta missä mielessä tahansa, minä olen harvinaisen tyytyväinen ja toivon, että Siiri innostuu piipahtamaan Alpin kanssa muissakin kehissä.

Virallisten kehien jälkeen harjoittelimme tyhjässä kehässä sitä, että Alpin täytyy liikkua ohitseni ja näistä harjoituksista tuo videon viimeinen kohtauskin on. Kyllä se siitä!

Tosi hieno Messaridebyytti alle vuotiaalta koiralta ja sen uudelta ystävältä Siiriltä. Ehkäpä juuri tämä kaksikko nähdäänkin ensi vuonna Messarin rotukehissä?

10

Alpin huippuviikonloppu – Hau-Hau Dog Show 2017

KUVA: JONNA LEMMETYINEN

Eipä uskoisi kuvan piimänaamasta, minkälaisin meriitein se palasi parin päivän reissultaan kotiin viikko sitten. Olin lauantaiaamuna pakannut sille repun ja lähettänyt sen ystäväni matkassa Tampereelle Hau-Hau Dog Show 2017 -näyttelyyn.

Alpi Lauantaina Kaikkien rotujen näyttelyssä JUN-ERI, JUK1, SA

Alpi oli kasvattajansa kaitsemana kaksi päiväisessä tapahtumassa, jossa se esiintyi molempina päivinä ikänsä puitteissa junioriluokassa.

Lauantaina tanskalainen tuomari Annette Bystrup piti Alpia erinomaisena rotunsa edustajana. Kilpailuluokassa tuomari sijoitti Alpin 1. sertifikaatin arvoisena! Voit katsoa Alpin kehävideon YouTubesta painamalla tästä.

”9 months. Masculine. Well developed and gracefull. Well propesed head with well set rose ears. Oval eyes. Excellent pigmentation. Strong muzzle. Correct scissor bite. Elegant neck and topline. Well muscled upper tights. Well angulated hind quarters. Nice deep chest. Nice short coat. Well set and carried tail. Easy movement.” 

KUVAT: KAI HEINONEN

Alpi sunnuntaina Kansainvälisessä näyttelyssä JUN-ERI, JUK2, SA

Sunnuntain meriitit eivät paljoa jääneet lauantaista, sillä Nick Bryce-Smith oli yhtä lailla sitä mieltä, että Alpi on erinomainen rotunsa edustaja. Junioriluokan kilpailuluokassa Nick sijoitti koiran toiseksi SA:n kera, eli Alpi oli molempina päivinä sertifikaatin arvoinen.

”Well formed for the age. Good head proportions, good reach of neck. Well conformed, bit short in brisket, good overall outline. On the move has drive, but a little imprecise in front.”

Jos lyhenteet ja näyttelytermistö ovat sinulle yhtä lailla hepreaa kuin allekirjoittaneelle, käy lukaisemassa tämä artikkeli Kennelliiton sivuilta. Se avaa hyvin näyttelyiden kulkua ja erilaisten lyhenteiden ja termien merkityksiä.

KUVA: JUTTA PARKKONEN / BROOKWAY

Parhaimpia ominaisuuksia ei kehässä punnita

Se, mikä Alpista tekee parhaimman lemmikin, on kuitenkin jotain, mitä tuomarit eivät äkkiseltään voi kehässä arvioida. Pikkuinen piimänaama oli matkannut näyttelypaikalle ilman sen omia ihmisiä ja viettänyt siitäkin huolimatta kaksi päivää Tampereella omana itsenään – reippaana ja lennokkaana nuorukaisena, jonka kanssa on mukava tehdä hommia niin kehässä, kuin kehän ulkopuolella vaikkapa hyvin ansaitulla metsäretkellä.

Sunnuntaina Alpin oli esittänyt koiralle entuudestaan vieras ihminen, enkä voinut olla ylpeämpi, kun jälkeenpäin kuulin, että yhteinen sävel ja luottoa oli löytynyt molemmin puolin heti alusta alkaen. Kultakarvainen Alpi onkin varsinainen kultakimpale ja todellinen reissumies!

27