Irtokissat kuumentavat tunteita

Koin menneellä viikolla kurjan kohtaamisen ns. irtokissan, eli vapaana tiheästi asutussa taajamassa kulkevan lemmikkikissan kanssa.

Olin tilanteessa, jossa kuljin illan viimeistä lenkkiä kolmen koirani kanssa. Lenkeissä on oma rutiininsa ja tämäkin eteni verkkaisissa tunnelmissa samalla, kun itse haaveilin päivän päätteeksi lähinnä sänkyyn kaatumisesta. Kun kotitie on tuttu, ja siinä on hyvä näkyvyys pitkälle eteenpäin, en aina huomaa puristaa koirieni remmejä rystyset valkoisina. Vaan olisi kannattanut – omistanhan saalistavia ja osaltaan hyvinkin alkukantaisia koiria.

Rento kulku hämärtyvässä elokuun illassa sai käänteen silmänräpäyksessä. Tutun kävelytien reunamilta ponkaisi kissa, johon koirani reagoivat ennen kuin ehdin edes ymmärtämään, mitä tapahtuu.

Tempauduin sekunnin murto-osassa 60 kiloisen koiralauman perässä puskiin. Vasta, kun pääsin itsekin kartalle siitä, mitä tapahtuu, tartuin niin sanottuun “hätä-seis” -kytkimeen. Se on käytännössä käskysana, joka salpaa niin koirien kuin lähimaiden naapureidenkin veren ja hengityksen — ja ennen kaikkea pysäyttää kaiken toiminnan.

Sain koirat pysäytettyä kissan painellessa tiehensä. Kylän ylle painui hiljaisuus, vaikka tiesin, ettei vinttikoiran ajo- tai tappoulinalla säestetty välikohtaus mennyt ohi ainoaltakaan pihoissaan puuhastelevalta kylän asukkaalta. Sydämeni hakkasi säikähdyksestä ja ranteeni ja harteeni valittivat nopean äkkirykäyksen aiheuttamasta repäisevästä liikkeestä. Vitutti.

Haluan heti alkuun mainita, että pidän kaikista eläimistä. Tämänkään osalta tuskastuneet tunteeni eivät liity varsinaisesti itse kissoihin, vaan tunteita kuumentavat nimenomaan näiden kissojen omistajat. Vastuuttomia kissanomistajia ei tunnu kiinnostavan niin ikään oman lemmikin terveys ja turvallisuus sen enempää, kuin kanssaihmisten hyvinvointi.

Kerroin kokemuksesta sosiaalisessa mediassa ja sain tuskani tuntevia viestejä saman kokeneilta koiranomistajilta. Syntyi keskustelu, joka täytti harmitukseni ääriviivat yhä synkemmillä, surullisilla sävyillä. Samassa ymmärsin, miten valtavasta ja harmillisesta ongelmasta onkaan kyse.

“Täytyy myöntää, että itse päästän koiran hihnasta irti, jos mahdollista, kun iso koira syöksyy kissan perään. Siinä menee äkkiä olkapää sijoiltaan, viimeksi murtui sormi… Sääliksi käy kissoja, mieluiten ne varmaan jonkun sohvan nurkassa kehräisivät, kuin juoksisivat ulkona koirien ja autojen armoilla.”

Vertaistukena sinulle

En tässä artikkelissa ota kantaa siihen, mitä vapaasti ulkoileva kissa merkitsee haitallisena vieraslajina Suomen luonnon monimuotoisuudelle. En myöskään pui sitä, minkälaiseen vaaraan kissan omistaja lemmikkinsä asettaa antamalla kissansa kulkea vapaasti.

Puran tässä artikkelissa aiheen nostattamaa harmitusta puhtaasti minun ja minuun yhteyttä ottaneiden koiranomistajien näkövinkkelistä. Tämä artikkeli toimikoon vertaistukena sinulle, joka palaat rentouttavaksi tarkoitetulta lenkiltä kotiisi kädet täristen, sydän hakaten tai kehosi täynnä harmitusta. Et ole yksin!

Voit halutessasi jakaa myös oman kokemuksesi artikkelin kommenttikentässä.

Yhteinen murheenkryyni

Minullakin on lemmikkieläimiä taajamassa. Olen sitoutunut koirieni terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon, mutta en tee sitä koskaan kanssaihmisten kustannuksella. Oleellista siinä, että minulla on neljä koiraa on, että ne ovat minulla. Se tarkoittaa, ettei naapureiden tai muiden kanssaihmisten tarvitse kantaa niistä, niiden aiheuttamasta melusta, liasta tai muista haitoista huolta. Minä huolehdin oman tonttini koirien osalta, enkä edellytä kanssaihmisiltä erityisvaatimuksia omista, itsekkäistä syistäni tai mielihalujeni vuoksi.

Sen pitäisi olla perusedellytys. Itsekkäistä syistä hankittujen lemmikkieläinten ei pitäisi aiheuttaa harmia kanssaihmisille. Ja juuri siksi teen joka päivä kaikkeni, jotta kaikilla meillä olisi mukavaa: minulla, lemmikkieläimilläni ja kokonaisella kyläyhteisöllä.

Hion ja viimeistelen koirieni käytöstä erilaisin harjoituksin, kerään koirieni jätökset ja pidän ympäristön siistinä toisinaan myös vieraiden koirien jätöksistä. Pidän huolen siitä, etteivät koirani juokse hallitsemattomasti ihmisten jaloissa tai pelottele niitä, jotka eivät koirista pidä tai pelkäävät niitä. Teen tämän kaiken paitsi itseni, mutta myös ympäristöni hyvinvoinnin vuoksi.

Koska yksikään kyläyhteisömme jäsenistä ei ole sitoutunut minun koiriini tai valitsemaani elämäntyyliin, tuntuu hullunkuriselta, että vastuuttomat kissanomistajat kääntävät asetelman ylösalaisin. Henkilökohtaisesta elämänvalinnasta tunkeutuu jokaisen kyläläisen murheenkryyni – tahdoit tai et.

Koska suloinen karvapallo ei ole syyllinen omistajansa lyhytnäköisyyteen, meille muille jää vain yksi vaihtoehto. Meidän on mukauduttava irtokissan tai -kissojen läsnäoloon ja jaksettava loputtomasti yllättäviä tilanteita niin omassa pihassa, kuin lenkkopoluilla ja auton ratissakin.

Koska mä voin

Koska kissojen irti pitäminen valvomatta taajama-alueella on laitonta, toisinaan mieleni tekisi pelata samaa peliä. Voisin asettua samalle lähtöviivalle, mutta järkeni osaa erotella tunteeni sen osalta, mikä kohdistuu viattomaan eläimeen ja mikä puolestaan sen omistajaan.

Silti pystyn pahimman kiukun iskiessä leikittelemään ajatuksella siitä, että pitäisin tasavertaisuuden nimissä vinttikoiriani irti taajamassa – sillä samalla ”koska mä voin” -kortilla.

Voisin eläinten hyvinvoinnista kissanomistajien lailla, piittaamatta havaita, kuinka irtokissaongelma katoaisi taitavasti saalistavan, nopean koiran toimesta. Koska – jos toimisin samassa asetelmassa välinpitämättömien kissanomistajien tavoin – se ei olisi minun ongelmani, mitä ympäristön eläimille tapahtuu, kun ne kohtaavat lemmikkini.

Irtokissoja siellä, irtokissoja täällä

Kun olin kertonut vereni kihisemään saaneesta tapahtumasta sosiaalisessa mediassa, sain valtavan viestiryöpyn. En ollut kokemukseni kanssa yksin.

Ja kuinka olisinkaan voinut olla, sillä omassakin elämässäni tätä edeltävä irtokissakohtaaminen oli tapahtunut vain viikkoa aiemmin. Vietin tuolloin viikonloppua kauttaaltaan toisessa sijainnissa perheeseemme kuuluvien neljän koiran, mutta myös tuolloin vastuullani olleen, noin 30 kiloisen hoitokoiran kanssa. Pystyn ulkoilemaan tuon, elopainoltaan miltei 100-kiloisen ryhmän kanssa yksin, sillä olen tehnyt – ja teen edelleen – valtavasti hommia sen mahdollistamiseksi.

Minulla ja koko mukanani lenkillä kulkevalla koiraporukalla oli hyvä fiilis. Olimme palaamassa hoitokoiran kotitalolle hieman vajaaksi jääneen 10 kilometrin iltalenkin jälkeen. Tuollaisen lenkin jälkeen on mukava palata lämpimälle talolle illan hämärtyessä. Hymy oli herkässä ja rennon raukeat koirat kulkivat vierelläni lenkin viimeisiä metrejä fiilistellen.

Tuttuun sijaintiin oli vain parikymmentä metriä, kun huomasin talon pihaportilla istuvan irtokissan. Tunsin tuskanhien nousevan saman tien. Kissa tuijotti minua kuin haastaakseen. Se oli kuin juuri ajokorttinsa saanut teini, joka vilkuili sivuilleen autoaan liikennevaloissa kaasutellen.

Tiesin, että pystyn pitämään koirat hallinnassani tiukankin paikan tullen. Tilanteiden ennakointi luo ison porukan kanssa hyvät raamit, mutta en halunnut jäädä selvittelemään, mitä kissa aikoo, tuntiessani sen pistävän tuijotuksen sisuskaluissani saakka.

Kiihkeän vinttikoiran omistajana kaikki vaihtoehdot tuollaisessa tilanteessa ovat ihan yhtä huonoja. Olmi on koira, joka on lähtenyt tilaisuuden saatuaan taistelemaan supikoirien kanssa, joten sille kissojen isottelu on samantekevää.

Se, että kissa päättäisikin vain juosta karkuun on minun kannaltani vain toinen huono vaihtoehto. Sellainen sytyttää ajamaan jalostetun koiran syvimmät käyttäytymismallit eloon niin, että se tekee mitä tahansa päästäkseen toteuttamaan itseään. En voi syyttää sitä siitä: kaikki sen jalostuksessa on jo kymmenien vuosien ajan tähdännyt siihen. Toimintamalli on syvässä.

Kun saalis lähtee Olmin nenän edestä niin, että hihna estää sitä toteuttamasta syvintään, koira turhautuu ja säestää turhaumaansa kiihkeällä ulinalla. Ääni särkee miltei koko kehoa etenkin, kun siihen yhdistyy koiran tempoilu sitä aloillaan pitelevää remmiä vasten. Melkoinen show – etenkin, jos muutama mukana kulkeva koira innostuu lähtemään mukaan mekkalaan.

Surkeat vaihtoehdot punnittuani päädyin kääntymään takaisin tulosuuntaan koirien kanssa. Heitimme pienen lisälenkin toivoen, että järkälemäisesti aloillaan nököttävä katti olisi kadonnut portin pielestä takaisin tullessamme.

Irtokissojen aiheuttamista vaaratilanteista puhutaan liian vähän

Kun otin asian puheeksi Instagramissa 24 -tunnin ajan näkyvillä olevissa stooreissa en voinut välttyä vastaavilta tarinoilta. Esille nousivat myös liikenteen seassa toikkaroivat kissat, jotka aiheuttavat yhtälailla myös autoteillä yllättäviä ja ikäviäkin tilanteita.

“Meinasin kerran ajaa kissaemon ja koko poikueen päälle. Pennut oli tosi pieniä, vielä kaukana luovutusiästä, mutta jo nopeita liikkeissään. Oli ilta, pimeä ja taivaalta satoi räntää. Tiellä oli 80 km/h nopeusrajoitus, ajoin itse noin 70 km/h olosuhteiden vuoksi. Yhtäkkiä kokonainen kissaperhe oli ajotiellä edessä mutkan jälkeen. Aivot pakottivat tekemään äkkijarrutuksen, vaikka tiesin ja tiedän, että olisi varmaan pitänyt olla niin tekemättä – asetin itseni ihan hirveän suureen vaaraan. Ehdin kuitenkin saada auton pysähtymään juuri ennen paikalleen jähmettyneitä kissoja. Loppu hyvin, sillä kertaa. Mistä minä tiedän, ehkä jo seuraavana iltana joku ajoi niiden päälle – tai itsensä ojaan.”

Kaikista esille nousseista kokemuksista paistoi läpi ennen kaikkea vapaana itsekseen ulkoilevan kissan omistajan lyhytnäköisyys ja välinpitämättömyys. Osa pienpetojen pyyntiin tarkoitettujen koirien omistajista mainitsi, etteivät kissoja omistavat naapurit tunne senkään vertaa empatiaa omia kissojaan kohtaan, että pitäisi lemmikkiään sisätiloissa, kun viereisellä tontilla omalla pihallaan ulkoilee koiria, jotka työskentelevät rohkeasti ja sisukkaasti jopa supikoira tai mäyrä vastassaan. Asiallisista huomautuksista huolimatta kissat liikkuvat koiranomistajien aidatuilla pihoilla henkensä kaupalla. Aina vaarassa ei ole yksinomaan kissan terveys ja henki: huolissaan saa olla muutenkin, kuten seuraava tarina osoittaa.

“Asutaan noin kilometrin, parin päässä keskustasta ja meidän alueella on muutamiakin irtokissoja. Viime kesänä oli tilanne, jossa kissa tuli minua ja alle puolen vuoden ikäistä koiranpentuani lenkillä vastaan sähisten. Tilanne oli hurja. Minulla oli sandaalit ja shortsit, mutta valmistauduin puolustamaan koiraani. Onneksi paikalle osuikin ohi kiitävä pyöräilijä, joka katkaisi tilanteen ja kissa paineli tiehensä. Sama kissa hengailee meidän pihassa ilta hämärillä, enkä voi koskaan tietää koiran kanssa lenkille lähtiessä, käynnistyykö uusi tilanne jo heti kotiovelta ulkoilemaan lähdettäessä.”

Olo alkaa käymään epätoivoiseksi

Pelon ja epätoivon lisäksi valtoimenaan kulkevat kissat aiheuttavat paitsi päänmenoa, myös ylimääräisiä kustannuksia.

“Meidän naapurustossa asuu kissa, joka ei todellakaan väistä koiria – ihmisiä väistää, ainakin vielä toistaiseksi. Kerran se lähti hyökkäämään meidän pikkukoiraa kohti (koiran ollessa omalla pihalla). Ehdin näkemään tilanteen silmäkulmasta ja lähdin vastahyökkäykseen, minkä ansiosta kissa otti ritolat. Sama kissa vaani kesän ajan aidan takana puskissa meidän koiranpentuja, joiden kanssa jouduin omallakin pihalla ulkoilemaan silmät selässä kissojen takia. Päädyttiin tämän vuoksi aitaamaan piha elementtiaidoin, sillä naapurin laittaman 150 cm verkkoaidan yläreuna on jo venynyt muodottomaksi kissojen rampatessa siitä jatkuvasti yli.”

“Minullakin kissojen omistajana menee irtokissat tunteisiin. Tuntuu niin väärältä, että edelleenkään ihmiset eivät ymmärrä millaiseen riskiin vapaana ulkoilevat kissansa asettavat – ja miten paljon haittaa kissasta on ympäristölle! Sisäkissa ei kärsi ja kissa tottuu kyllä valjaisiin. Tai sitten kissoille voi rakentaa oman, katetun aitauksen. Tapoja on monia, mutta yksikään hyvä tapa ei ole se, että kissa heivataan ovesta ulos oman onnensa nojaan ja toivotaan, että se vielä tulee takaisin. Oma lukunsa on vielä ne, jotka antavat leikkaamattoman kissansa ulkoilla!”

Kissan arvo

Ennakoimattomien irtokissojen äärellä koirien tai koiratta ninjaillessa huoli kääntyy ennen pitkää myös kissan omaan turvallisuuteen. Henkilökohtaisesti suurimpia huolenaiheitani on, että joudun vielä jonain päivänä silmätysten sen tilanteen kanssa, kun koirani rouhaiseekin pusikoissa lymyilevää kissaa. Entä mitä sitten, jos se saakin kissan kunnolla kiinni, mutta ei onnistu tappamaan sitä hetkessä jättäen sen kitumaan?

Olen kokenut koirien maailmassa paljon, mutta vastaavaa tilannetta en missään nimessä tahdo lisätä osaksi kokemusteni kirjoa. En koskaan haluaisi joutua silmätysten sellaisen tilanteen kanssa, jossa eläin kärsii osaltaan minun valintojeni vuoksi, mutta en ymmärrettävästi voi vaikuttaa ympäristööni määräänsä enempää.

Surullisinta koko asiassa onkin kissan arvo eli se, minkälaisena eläimenä kissaa yhteiskunnassamme pidetään. Autotien varressa vapaana liikkuvan, auton alle jääneen kissan tilallehan voi aina hankkia uuden, myöhemmin saman kohtalon kokevan lemmikin.

“Vaan eniten säälittää ne kissat. Aina kun näen irtokissan, mietin vaan, että todennäköisesti tuonkin elämä tulee päättymään tapaturmaisesti vain sen takia, ettei me arvosteta kissoja samalla tavalla, kuin koiria.”

20

Kuvatunnelmia viikonlopulta

Tuttu lomituskohde

Minun ja hunnilaumani matka kävi viikko sitten torstaina lomituskohteeseen tuttuun paikkaan. Meitä vastassa oli musta, karhun körilään kaltainen koira ja pihamaalla asustava pupujen joukkue.

Tuntuu hyvältä liukua arjestamme rivitalokodista aina silloin tällöin omakotitaloelämän parhaisiin paloihin. Haahuillessani omakotitalon pihamaalla kahvikupposen kanssa (yhdessä pihamaata tutkivien koirien kanssa) voisin hyvin kuvitella itseni omakoti- tai maalaistalon asukkaaksi.

Taidan kuitenkin olla vähän sellainen ”kaikki tai ei mitään” -tyyppi. En asuttaisi kauaakaan tilavia neliöitä, kun jo rinnallani kulkisi useampi nappisilmä ja joukko erilaisia sijaiskoti- ja projektikoiria.

Saman ikäiset urokset

Musta belgialainen edustaa samaa ikäluokkaa vaalean Alpi -whippetin kanssa. Aiempina vuosina pojat ovat painineet ja hauskuuttaneet meitä muita, mutta nyttemmin jotain on muuttunut ja molemmista on tullut vakavahenkisiä tosikkoja.

Pieni ikävaiheen yllä leijaileva epävarmuus kuorruttaa kakun äkkiä jännitteellä, enkä osaa sanoin kuvata, kuinka jälleen kaipaan Elnaani, joka tällaisissa tilanteissa pystyi kerta toisensa jälkeen tasapainottelemaan vakaan järjen ja hellän lempeyden äärellä.

Vaan oppini olen saanut minäkin, vaikka koenkin, ettei kyse ole koskaan ollut minun taidoistani koirien kanssa: enemmänkin lauman taidosta. Pitkä viikonloppu sujui kuitenkin hyvin ja pääsin taittamaan useita lenkkejä yksin kaikki viisi koiraa hihnojensa päissä. Liike on lääke, sanotaan.

Pupujen joukkue

Pihamaalla omassa tarhassaan asuneet puput eivät kiinnostaneet kiihkeimpiäkään saalistajia. Se on hyvä, sillä minun vahtivuorollani turvallisuuden tunne on yhteinen.

Muistan, kuinka tavattoman paljon puput aikoinaan kiinnostivat Sumua. Tosiaan, viimeksi tässä samassa kohteessa majaillessani Sumu liittyi laumaamme ja asui siis ensihetket kanssani muiden ihmisten nurkissa.

Sumu on siis kulkenut reissuillani mukana heti tulostaan saakka. Samoin on whippettien laita, joskin molemmat tulivat minulle heti luovutusiän saavutettuaan, aivan pikku pentuina. Mittelspitzille näissä asumisjärjestelyissä tuntuu olevan aina eniten pureskeltavaa, mutta niin se vain on, että vanhakin koira oppii uusia temppuja.

Maata näkyvissä

Mittelspitz, joka on lomasesongin päätyttyä jatkanut uraansa toimistokoirana, liittyi seuraamme vasta myöhemmin torstaina yhdessä isäntänsä kanssa.

Koira, joka kiroilee kuin merimies ja kulkee jo rotutyypillisesti pyrstö pystyssä ja rinta rottingilla ei mene laumaan aivan heittämällä, mutta on näemmä mahdollista mahduttaa porukkaan mukaan.

Iän myötä paheneva äänipelko

Vaikka pitkästä viikonlopusta ei touhua ja tohinaa puuttunut, Sumun ilme kävi yhä huolestuneemmaksi, kun tummat pilvet alkoivat kerääntymään kattojen ylle. Kaunosieluinen Sumu tuntui olevan huolissaan pilvien liikkeistä, syyssateiden määrästä ja ukkosen jyrähtelystä. Milteipä runollista.

Vaikka lähdimmekin lomitushommiin toiselle paikkakunnalle, emme saaneet loppukesän sateita kannoiltamme parhaalla tahdollakaan. Sateet on tietysti hyväksi luonnolle, mutta Sumun iän myötä pahentunut äänipelko tekee niistä meille harmillisia.

Sumulle tulee kurja olo jo pelkästä peltikattoon ropisevasta sateesta. Aiemmin koira panikoi ainostaan suoraan päällä mylvivästä ukkosesta, vaikka muut perheen koirat eivät välitä luonnonvoimien tempauksista tuon taivaallistakaan.

Paniikkipaita

Yllä olevassa kuvassa näet Sumun omaleimaisen thundershirtin, kotoisasti paniikkipaidan. Kyseessä on elastisten legginssien reisipalasta taiteiltu sukkamainen tekele, johon seisojamix on mahdollista saada juuri ja juuri mahtumaan. Jos uteliaisuutesi heräsi, netistä löytyy ohjeita vastaaviin tekeleisiin mm. hakusanoilla ”homemade thundershirt.”

Sumun paniikkipaita auttaa siinä määrin, että se pystyy kauhujensa keskeltä heiluttamaan häntäänsä jo paidan nähdessään. Ääriviivat koiralle piirtävä tekele tasaa kerta toisensa jälkeen paniikin korkeimmat huiput, vaikkei selkeästi vie kurjaa kokemusta kokonaan.

Hellekesän jälkeiset elokuun illat

Vaan loppukesän sateista huolimatta ollaan nautittu. Erityisesti mainitsemisen arvoisena pidän vilpoisempia iltoja. Pitkän hellekesän jälkeen vilpoisammat illat kannustivat meitä tutkimaan miltei loputtomilta tuntuvia, lähes vieraita metsämaastoja kilometrikaupalla useampana iltana.

Pohdin lauantai-iltana arviolta seitsemännen kilometrin kohdalla, metsän ja peltokaistaleiden läpi kahlatessani, että kai sillekin on diagnoosi, että kulkee sen pidempiä lenkkejä, mitä enemmän koiria on mukana matkassa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan. Muutamia päiviä kestänyt lomitusjakso tuli päätökseensä sunnuntaina. Nyt iso musta, karhun kaltainen koira ja pupujen joukkue on palautunut turvallisesti omistajiensa huomaan.

Minä ja hunnilaumani olemme jo jatkaneet matkaamme tuttuihin maisemiin kotiin, jossa seikkailumme jatkuvat toistaiseksi tutummissa maisemissa, kuten lähimaastoissa ja pehmeällä kulmadivaanilla, mikä on osoittautunut erinomaiseksi turvapaikaksi, mitä peltikattoa piiskaaviin rankkasateisiin tulee.

6

Kermat kakun päältä – elämää lomittajana

Lomituskohteen rappusilla on helppo hymyillä
Kuva: Arto Vuorinen

Olen jälleen saapunut lomituskeikalta kotiin viikonlopun vierähdettyä lomittajan saappaissa. Lähdin torstai-iltana ajamaan kohti maalaismaisemia, jotka sitten jätin taakseni sunnuntaina, kun olin vielä aamulla jakanut hevosille ruuat, täyttänyt vesikupit ja tarkastanut niiden oman alueen siisteyden ja turvallisuuden.

Lähtöpäivän toimiin kuului myös petivaatteiden ja pyyhkeiden pesu, kuivumaan ripustaminen, pintojen pyyhintä ja imurointi. Tykkään siitä ajatuksesta, että reissuiltaan takaisin kotiinsa saapuvat ihmiset eivät ensimmäisenä joudu laukkujensa purkamisen lisäksi ryhtymään toimeen. Koska tämän lomittajan lomituskeikoilla liikkuu aina mukana kokonainen koiralauma, toinen vaihtoehto olisi, että asunto näyttäisi omistajaperheen saapuessa siltä, kuin siellä olisi asunut kokonainen karhukopla.

Lomituskeikat vain tulivat

Olen työskennellyt eläinten parissa koko ikäni niin kiihkeästi, että harrastuneisuuteni on vienyt minut jo alaikäisenä eläinsuojeluyhdistyksen luottamustoimien pariin. Sijaiskotivastaavan tehtäväkuva oli tuttua kauraa, kun jo lähtökohtaisesti kotona asuvien hoidokkien määrää ei voinut enää laskea kahden käden sormin. Koiria, kissoja, kaneja, marsuja, hamstereita, kesyhiiriä…

Sittemmin harrasteisuuteni on keskittynyt koiriin. Aluksi omiin, sitten rescue -koiriin ja myöhemmin ongelma- ja kodinvaihtajakoiriin. Minulla ei ole mitään eläinalan ammattikoulutusta, olen enemmänkin ajautunut eläinten pariin. Se ei tarkoita, ettenkö olisi lukenut kymmenittäin mielenkiintoisia kirjoja ja artikeleita ja istunut luennoilla ja koulutuspäivissä laidasta laitaan. Kokemuksen mukanaan tuoma silmä auttaa kyllä erottamaan esimerkiksi huonosti voivan eläimen paremmin, kuin yhdenkään kirjan kuvituskuva. Toki teoriatietoa on silti aina hyvä kerryttää kaveriksi.

En missään nimessä ole koulutusvastainen, olen vain hankkinut leivän pöytääni toiselta alalta. Sen myötä työskentely eläinten kanssa on jäänyt kevyeksi harrasteluksi. Rohkenen silti liputtamaan ns. luontaisten hevosmiestaitojen puolesta, tai tässä tapauksessa sellaisten taitojen puolesta, jotka saavat eläimen kuin eläimen kanssa työskentelyn käymään luontevasti. Luen koiria, kissoja ja niiden synnyttämiä tilanteita paremmin, kuin ihmisiä. Vaativat työelämän kiemurat ovat pitäneet huolen siitä, että omien lemmikkien määrä kotona on opiskeluaikojen jälkeen pysynyt kohtuullisena – jos neljästä saman katon alla asuvasta koirasta voidaan puhua kohtuutena.

Lomituskohteen rappusilla on helppo hymyillä

Mahdollistajana kevyen rakenteen arki

Asuminen vaatimattomassa rivitaloasunnossa ja vahvemmin eläinten kanssa työskentely satunnaisina ajanjaksoina lomituskohteissa tuntuu siltä, kuin kerta toisensa jälkeen kuorisin kermat kakun päältä. Lähtökohtana on se, että muutin jo 19 -vuotiaana omakotitaloon maalle, jossa neljä vuotta viihdyttyäni ostin yhdessä silloisen avopuolisoni kanssa rivitalokolmion.

Tarkoitukseni oli eittämättä ponnistaa sieltä seuraavaksi suuremmalla tontilla varustettuun kiinteistöön, joka mahdollistaisi paremmin myös eläinten pidon, mutta asiat harvemmin menevät suunnitellulla tavalla. Päädyin eron myötä pieneen vuokrakaksioon ja sieltä edelleen kolmanteen ja neljänteenkin rivitalokohteeseen.

Rivitaloasunnoissa vietetyn taipaleen myötä minulle valkeni, miten paljon yksinkertaisempaa asuminen hyvässä rivitaloyhtiössä onkaan. Omakotitaloasumisessa on tottakai omat etuutensa, mutta omakotitaloelämä on eittämättä verrattain työlästä verrattuna rivitaloelämään, jossa ennätyksellinen lumen määrä ei automaattisesti tarkoita ennätyksellistä lumikolauksen määrää.

Kun vuonna 2020 aloin silmäilemään kotia, josta meille avautuisi mielekkäät ulkoilumahdollisuudet ja joka sijainniltaan palvelisi myös työelämääni, en varsinaisesti ollut suunnitellut niitä puitteita, joita tulevan kotimme tulisi edustaa. En etsinyt omakotitaloa, mutta en myöskään rivitalokotia – sellainen vain tuli eteemme. Tarkoituksenani oli vuokrata, ei omistaa, mutta niin siinä vain kävi ja minä kirjoitin paperit pankin kanssa.

Asun siis edelleen pienessä rivitalokodissa, joka on osoittautunut minulle lottovoitoksi. Koti tai sen pihamaa ei vaadi määräänsä enempää ylläpitoa, mutta silti pystyn käyttämään puutarhan mylläämiseen tuntikaupalla aikaa. Voin toteuttaa eläinrakasta puoltani satunnaisissa lomituskohteissa hyvin väsyttämättä itseäni työlään arjen alle. Tuntuu siltä, että elän unelmaani, vaikka vielä yksi unelma eläintenhoidon saralla on yhä toteuttamatta. Se on lomittaminen lampaiden parissa – lampaat ovat aina kuuluneet minua puhuttelevien suosikkieläinteni kirjoon, mutta niitä ei lomituskohteisiini ole vielä sattunut, ei siitäkään huolimatta, että niihin ovat kuuluneet kaikenlaiset eläimet papukaijoista hevosiin.

Mistä lomituskeikat saivat alkunsa ja mitä sitten tapahtui?

Kokosin kaikki lomituskohteista kertovat artikkelini tähän yhteen artikkeliin, jossa kerron myös tarinoita kulissien takaa.

Linkkien myötä pääset helposti lukemaan kokemuksistani ja lomituskohteissa vietetyistä päivistä, joita on aina värittänyt lämminhenkiset tunnelmat vilpittömien, mutta joskus myös ilkikurisiltakin tuntuneiden, eläinten parissa.

Vuonna 2017 lomituskohteissa kiertävään kokoonpanoon kuului myös novascotiannoutaja
Vuoden 2017 kokoonpanoon kuului myös edesmennyt novascotiannoutaja Into.

Taivaassa maalla

Elettiin vuotta 2017, kun jouduin kieltäytymään kummityttöni, nyt jo edesmeneen irlanninsusikoiran ottamisesta luokseni hoitoon, sillä olin juuri muuttanut pieneen alle 50 neliön kaksioon yhdessä neljän koirani kanssa.

Koiran omistajapariskunta kuitenkin ehdotti, että voisin asua koirineni koko hoitojakson ajan heidän luonaan ja niinpä vietimme lokakuun räntäiset vesisateet viiden koiran vahvuudella sänkipelloilla samoillen ja yhdessä leväten.

Erilaiset lomituskeikat saivat siis alkunsa sen myötä, kun olin ensin hoitanut tuttavaperheiden lemmikkieläimiä kotonani – kunnes siihen ei enää ollutkaan mahdollisuutta. Oli mahtavaa oivaltaa, ettei pienessä rivitalokaksiossa asuminen kuitenkaan loppuviimein estäisi rakasta elämäntapaa ja harrastusta: vain konseptin oli muututtava.

Lue artikkeli: Taivaassa maalla (2017)

Lomituskohteessa Alpi poistui rikospaikalta yön turvin
Tässä artikkelissa Alpi poistuu rikospaikalta yön turvin, mutta se ei jää keneltäkään huomaamatta.

Alpi on saapunut taloon – ja muita havaintoja

Kun konsepti on valmis, sen hyödyntäminen voi alkaa. Ei kulunut kauaakaan, kun löysin itseni belgianpaimenkoiran, kanien ja kalojen luota uudelta lomituskeikalta.

Tuohon aikaan Alpin, paikkaansa hakevan nuoren uroksen, taipumukseksi osoittautui merkitä uudet kulmat haisevalla yllätyksellä. Sellaisen toimittaminen ei katso aikaa (eikä paikkaa), kuten tämän helmikuussa 2018 kirjoitetun artikkelin myötä voidaan todeta.

Lue artikkeli: Alpi on saapunut taloon – ja muita havaintoja (2018)

Lomituskeikalla osa ehtii lempäämään enemmän, kuin toiset
Vuoden 2018 alkuun osuneella lomituskeikalla osa ehti lepäämään enemmän, kuin toiset. Kuvassa edesmennyt hollanninpaimenkoiramix Elna.

Paska reissu

Eläinten kanssa eläessä ei koskaan voi olla varma siitä, mitä tuleman pitää. Toisinaan paskamaiset asiat vain kuuluvat elämään ja toisinaan koirat, jotka pitävät itseään arvostettuina kakkatutkijoina, edesauttavat juuri sellaisien asioiden syntyä.

Minulla on lomituskeikoillani tapana jättää asunto ja sen irtaimisto vähintään yhtä siistiin kuntoon, kuin ne ovat paikalle saapuessani. Tämän periaatteen myötä olen aina viimeisenä lomituspäivänäni pessyt omat petivaatteet ja pyyhkeeni (tai toimittanut ne sovitusti likapyykkikoriin), imuroinut ja mopannut lattiat – ja toisinaan päätynyt myös pesemään mattoja.

Joskus ikäviäkin vahinkoja on käynyt. Erään kerran isäntäpariskunnan puiset lasinaluset olivat saaneet kärsiä ja toisessa kohteeessa vuosia myöhemmin Sumu oli repäissyt palan nojatuolia hampaillaan ukkosen yllättäessä yöllä. Jälkimmäisessä tapauksessa en ottanut vastaan minulle varattua palkkiota, jonka arvolla omistajapariskunta pystyi hankkimaan uuden vastaavan, virheettömässä kunnossa olevan tuolin.

Lue artikkeli: Paska reissu (2018)

Koirat pitivät hauskaa lomituskohteessa 2018
Alpi, Olmi ja Elna pitivät hauskaa samalla, kun taivalsin lumikengissä jään poikki metsäsaarelta toiselle.

Rentouttava viikonloppu maalla

Vuosi 2018 taisi olla vuosi, jonka aikana tein ennätysmäärän lomituskeikkoja kaveri- ja tuttavapariskuntieni luona. Vaikka lomituskeikkoihin kuuluu paljon vastuuta niin eläimistä kuin asuinkiinteistöstäkin, ovat useimmat keikat olleet ennen kaikkea antoisia.

Kohde- ja eläinkohtaiset käytännöt sovitaan aina erikseen kiinteistöjen ja eläinten omistajien kanssa. Elämä omakotitalossa maalla pienen rivitaloasunnon sijasta on usein jo itsessään riittävän houkutteleva etuus lomituskeikan vastaanottamiseen. Myös uudet ulkoilumaastot ovat aina kiinnostavia, vaikka tuntemattomilta metsäsaarekkeilta ei löytyisikään tuhatsarvisia metsäkauriita.

Lue artikkeli: Rentouttava viikonloppu maalla (2018)

Alpi ja lomituskohteen vakiokalustoon kuulunut irlanninsusikoira
Edesmennyt kummityttöni irlanninsusikoira Cira ja Alpi -whippet

Arkiloma

Yli viikonlopun mittaiset lomituskeikat tarkoittavat usein sitä, että käyn lomituskohteelta töissä aivan, kuin kävisin kotioloistakin käsin. Tästä syystä valitsen lomituskohteeni usein tietyn alueen sisältä, jotta työmatka ei muodostu liian kuormittavaksi ohessa hoidettavan, toisinaan normaalia hieman työläämmän arjen kanssa.

Lue artikkeli: Arkiloma (2018)

Lomituskohteiden eksoottisimpia asiakkaita on ollut papukaija
Lomituskeikka papukaijatalossa oli yksi ikimuistoisimmista.

Papukaijatalon lumossa

Tehtyäni lomituskeikkoja ystävä- ja tuttavapiirini kotioloissa sana tällaisesta vaihtoehdosta alkoi leviämään. Tuttavapariskunta oli suositellut minua eteenpäin ja niinpä sain tilaisuuden asua kuukauden ajan yhdessä papukaijan ja yhteensä seitsemän koiran kanssa.

Tämä vuonna 2019 toteutunut keikka on yksi erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista lomituskeikoistani. Silloinen parisuhteeni oli juuri tullut päätökseensä ja pakkasin kaikki huonekaluni varastoon tietämättä, mihin asettuisin tämän ja heti tätä seuraavan lomituskeikkani jälkeen. Tilanne oli myös muilla tavoin erikoinen. Asuin puhuvan papukaijan ja koirien kanssa metsän reunassa talossa, josta yllätykset eivät koskaan loppuneet.

Saman ajanjakson aikana kuuntelin itsekseen olohuoneessa soivan enkelikellon helinää, onnistuin laukaisemaan varas- ja palohälyttimet samalla, kun imuri räjähti kipinöiden, ajoin autolla yli 25 kilometria ilman auton avaimia ja kuuntelin alakerrassa, kun yläkertaan jätetty papukaija lauloi iskelmiä itsekseen. Sain koston viheliäältä jyrsijältä ja jäin paitsi kahdesta jouluateriasta, mutta sain todistaa, kuinka 10-vuotias novascotiannoutaja löysi vielä viimeisinä elinviikkoinaan saman ikäisiä ystäviä (ikävä kyllä Into myös menehtyi saman ajanjakson aikana). Tuolta ajanjaksolta on paljon kertomattomia tarinoita, joita ei koskaan täyteläisen arjen lomassa ollut aikaa kirjata ylös.

Lue artikkeli: Papukaijatalon lumossa (2018-2019)

Lomituskohteessa belgianpaimenkoiran kanssa

Kotihiirenä koirakoplan kanssa

Lukuisia lomituskeikkoja sisältäneen vuoden 2018 jälkeen myös seuraava vuosi sai lomituksien osalta vauhdikkaan alun. Oltuani Papukaijatalossa kuukauden (ja vuodenvaihteen yli) suuntasin suoraan seuraavaan kohteeseen.

Tässä kohteessa innostuin leikittelemään ajatuksella siitä, että tekisin lomitushommia työkseni. Palvelukonseptikin tarkentui entisestään: jos tekisin päivätyökseni lomituskeikkoja, kohdeyleisöni olisi ehdottomasti häämatkalleen heti häiden jälkeen lähtevät pariskunnat. Tämä tarkoittaisi sitä, että saisin jääkaapin täydeltä herkullisia, häistä yli jääneitä ruokia ja herkkuja!

Lue artikkeli: Kotihiirenä koirakoplan kanssa (2019)

Hevoset kuuluvat lomituskohteiden suurimpiin asiakkaisiin
Vaikka aiempiin lomituskohteisiin on kuulunut suuriakin koirarotuja, ehdottomasti suurimmat hoidokit ovat olleet hevosia.

Sateinen viikonloppu hevosten parissa

Uskomatonta, mutta totta, papukaijatalon ja sitä seuranneen lomituskeikan jälkeen seuraava asuntoni löytyi osaksi blogini avulla.

Olin kirjoittanut nettiin ilmoituksen siitä, kuinka halusin vuokrata itselleni ja kahdelle koiralleni kodin läheltä työpaikkaani. Ilmoituksen luki silloin poliisina työskennellyt nainen, joka oli päätynyt silmäilemään blogiani. Hänen silmäänsä pisti blogini sivupalkissa kohta, jossa kerron, että haaveammattini on ollut poliisikoira ja juuri tuo yksityiskohta nivoi polkumme yhteen.

Hän otti minuun yhteyttä ja minä vuokrasin häneltä rivitaloasunnon. Muutin vieraalle paikkakunnalle, jossa pääsin kuitenkin tutustumaan lyhyen välimatkan päässä asuvan vuokranantajani hevosten kanssa jaettuun elämäntapaan. Ei kestänyt kauaakaan, kun vietin koirieni kanssa viikonloppuja hevosia hoidellen. Ystävyytemme hevosten omistajan ja entisen vuokranantajani kanssa on jatkunut, vaikka asunnon vuokrasopimus on jo irtisanottu.

Lue artikkeli: Sateinen viikonloppu hevosten parissa (2019)

Lomituskohteissa päivät alkavat varhain
Vuonna 2020 pandemia vähensi lomituskeikkojen kysyntää.

Sisältäpäin lämmittävä vaikutus

Ei ole väliä, kuinka ryytyneenä lomituskohteeseen saapuu, kun vastassa on hevosten lämmin vastaanotto ja lempeät hörähdykset. Resepti on yksinkertainen, ja väsymys on tiessään.

Suhteemme hevosten kanssa kehittyi hitaasti. Se oli aluksi jopa vihamielinen, kunnes ruuna oivalsi, että en pidä heidän emäntäänsä vankina kellarissa, vaan huolehdin kaikesta siihen saakka, kunnes niiden emäntä jälleen palaa. Ensimmäisen hoitojakson jälkeen koko homma (korrupitoherkkuineen) alkoi valjeta myös ruunalle ja sen myötä vastaanottoni on ollut lämmin. Myös sillä, että se huomasi, että sille niin rakas emäntä palaa aina takaisin, saattoi olla osansa asiaan.

Ikävä kyllä seuraava kevät vei ruunan mennessään. Vaikka se repi sydämiä, lämpimät muistot jäivät samoin, kuin se ruunan muistoa kunnioittava sisältäpäin lämmittävä vaikutus, joka alkaa aina heti, kun laidunalueen asukit hahmottuvat auton tuulilasin takaa.

Lue artikkeli: Sisältäpäin lämmittävä vaikutus (2020)

10