Kiltti koira voi olla kiltti vielä omien rajojensakin yli

”Onneksi se on niin kiltti” eläinlääkäriaseman hoitaja tuumasi. Sumua oltiin tutkittu, kopeloitu ja paineltu vatsasta. Eläinlääkäri oli tunnustellut koiran peräsuolen tilaa sisäpuolelta käsin minkä lisäksi koiran suuta oli tarkasteltu ja hampaita koputeltu. Tutkimukset eivät suinkaan olleet ohi sen jälkeen, kun koiraa oli röntgenpöydällä väännelty erilaisiin asentoihin. Vielä senkin jälkeen koirasta oli otettu verikokeet ja näytepalakin.

Kilttinä koirana Sumu osallistui tutkimuksiin vienosti häntäänsä heilutellen, omaan kohtaloonsa tyytyen. Se ei pyrkinyt pakoon tai osoittanut mieltään, kunhan oli ja otti sen kaiken vastaan, mitä siltä koskaan tulimmekaan pyytäneeksi. Niin kiltti se on, itselleen tyypillisesti.

Ymmärrän hoitajan hyvää tarkoittavan lauseen ja olen siitä samaa mieltä itsekin. Elämä on helppoa, kun sattuu omistamaan kiltin koiran. Monipuolisten tutkimusten jälkeen voi oikeutetusti huokaista, että onneksi se on niin kiltti. 

Vaan sanat painautuivat ajatuksiini, jäivät sinne vaeltamaan kuin vanha Windowsin näytönsäästäjä. Se, jossa logo hiljalleen lipuu näytön reunasta toiseen, mutta ei koskaan lakkaa olemasta vaan kimpoutuu uudesta reunakosketuksesta jälleen matkalleen. Se toimi samalla tavalla, kun rauhaton ajatukseni koiran kiltteydestä.

“Onneksi se on niin kiltti” täytti tilaa ajatuksistani varmaan osaltaan myös siksi, että olen itsekin päätynyt kiltteyteni takia kokemaan omia rajojani ylittävää kohtelua. Olen sietänyt rajojani rikkovaa toimintaa siksi, että olen niin kiltti, eikä vastapuoli ole joutunut vastuuseen omasta toiminnastaan. Kohtelu on saattanut jatkua luvattoman pitkään ja minä olen oman elämäni Sumuna vain heilutellut häntääni ja toivonut piinan joskus päättyvän. Koiralle pakon edessä tehtävät terveydelliset tutkimukset eivät tietenkään täydellisesti vertaudu oman elämänsä ihmisovimaton kokemuksiin, mutta jotain samaa niissä on.

En tässä artikkelissa ota kantaa siihen, miten yhteiskunnassamme koemme ”kiltin koiran.” Tarkoittaako kiltti koira lemmikkiä, joka sallii poikkeuksetta myös omien rajojensa ylityksen, eikä ole koskaan valmis puolustamaan itseään?

Kertyvä tunnekuorma rakentaa tiukkoja umpisolmuja

Vaikka koiran ilme ei juurikaan muuttunut tutkimusten edetessä, se ei tarkoita, että kokemus olisi ollut sille yhdentekevä tai merkityksetön. Se, miten koira kokemuksiin suhtautuu ja niistä palautuu riippuu pitkälti koiran ominaisuuksista ja kokemuksista.

On varmasti lukematon määrä reippaita, kovuuteen taipuvia koiria, jotka jättävät vaikeat paikat taakseen itseään kertaalleen, pontevasti ravistellen.

Koiran henkisen hyvinvoinnin kannalta koiran tunteminen korostuu yhtälailla, oli kyseessä sitten äärimmäisen pehmeä ja salliva, tai kova ja jyrkkä koirakaveri.

Vaikka pakollisiin tutkimuksiin ei voi määräänsä enempää vaikuttaa (vaan ne täytyy vaan tehdä), niin siihen, miten eläimen olotilaa lähdetään kokemuksen jälkeen purkamaan on mahdollista ja suositeltavaakin vaikuttaa.

Jos eläin kerta toisensa jälkeen pakotetaan haastavaan tai epämiellyttävään kokemukseen ilman, että jopa kehotasolle kertyvää tunnetaakkaa lähdetään purkamaan, voi lopputuloksena hyvinkin olla passiivisuuteen sammunut tai toisena ääripäänä aggressiivisesti läikähtelevä lemmikki. Ei ole esimerkiksi poikkeuksellista, että kiltti koira puree, kun kamelin selkä katkeaa.

Siksi kehoon kerääntyvä stressi, kuormitus ja paineet on hyvä tiedostaa ennen, kuin koiran käyttäytymiseen alkaa muodostumaan umpisolmuja. Pahimmassa tapauksessa niitä on työlästä, vaan ei useinkaan mahdotonta, lähteä purkamaan jälkeenpäin.

Joskus hoidamme pelkkää oiretta ymmärtämättä kokonaisuutta

Opin asian käytännön puolen armeijassa saadessani sotakoiraosastolla palvellessani työparikseni upean saksanpaimenkoirauroksen. Sillä oli ns. irroitusongelma, eikä sen kohteeseen iskeytyneet leuat hellittäneet otettaan oli kyseessä sitten patukkaan tai hihaan naulattu puruote. Kävipä se kerran kiinni myös omaan pohkeeseeni, kun päädyimme yhdessä kiihkeään ja sekavaan tilanteeseen, jossa resurssit onnistumiselle olivat mitättömät.

Lukuisat “oman alansa ammattilaiset” olivat jo pitkään pyrkineet kitkemään koiran irroitusongelmaa moninaisin keinoin, epäeettisiäkään keinoja kaihtamatta. Koiran osakseen saama kohtelu ja henkinen kuorma ei suinkaan edesauttanut umpisolmun avautumista. Koiraan kohdistettu paine, epäoikeudenmukaisuus ja epäloogisuus olivat ainoastaan tehneet umpisolmusta yhä vaikeaselkoisemman ja tiukemman. 

Voisin kertoa koirasta ja siihen liittyvistä nyansseista ummet ja lammet, mutta tiivistän oppini yksinkertaiseen sananparteen. Se liittyy koirien luontaisiin käyttäytymistarpeisiin: liike on lääke. Ennen kaikkea liikkeellä ja riittävän palautumisen kautta rakennetulla henkisellä tasapainolla (hyvinvoinnilla) nelijalkaisen työparini maanisen oloiseen toimintatapaan saatiin muutos. 

Meillä ihmisillä on lyhytnäköisyydessämme toisinaan taipumus hoitaa pelkkää oiretta ilman kokonaisuutta. Sellainen ei luo pidemmän mittakaavan ratkaisua, vaikka voikin luoda mahdollisuuksia silloin tällöin tapahtuville näennäisille onnistumisille. Tällainen toimintatapa on verrattavissa mätivän haavan paikkaamiseen laastarilla: ongelma on hetkeksi poissa silmistä, mutta laastarin pinnan alla tapahtuu. On vain ajan kysymys, milloin ongelman laajuus tulee ilmi.

Palautuminen on ensisijaisen tärkeää paitsi tilanteiden purkamisen kannalta, myös mahdollisia ongelmia ennaltaehkäistäessä. (Olisinpa ymmärtänyt tämän itsekin jo ennen kuin sittemmin ajoin itseni loppuun työelämässä.)

Umpisolmun keskiöstä voi paljastua tukahtunut tunnemaasto

Passiivisuuteen taittuvan, näennäisesti kiltin koiran ulkokuoren alla voi todellisuudessa piillä tukahtunut tunnemaasto, jota ei ole koskaan päästetty ulos. 

Näin voi käydä, jos energia on ikään kuin kääntynyt sisään päin sen seurauksena, että tunneilmaisua on rajoitettu tai tukahdutettu samalla, kun tunnekuormaa on ehkä entisestään lisätty. 

Nona Peuransola puhuu ilmiöstä podcastissaan Ihmisluontoilta. Jaksossa “Kuinka tukea sammunutta hevosta” hän kuvailee tällaisessa tilassa olevia eläimiä painekattiloiksi, jotka lopulta räjähtävät tai vaihtoehtoisesti sulkeutuvat entistä syvemmälle omaan umpisolmuunsa tunnekuormansa alle. 

Ihmisluontoilta löytyy Spotifysta ja suosittelen sen moniulotteisia jaksoja myös muille koiraihmisille, vaikka Nonan puheissa viliseekin esimerkit nimenomaan hevosmaailmasta. 

Vaikka hevosta saaliseläimenä ei voi määräänsä enempää verrata koiraan, Nona puhuu monista tärkeistä ja monitasoisista teemoista, joita on hyvä tiedostaa myös koirien kanssa toimiessa.

Ennen kaikkea Nona puhuu tunneyhteydestä ja työskentelystä äärimmäisten herkkien eläinten kanssa. Eläimet peilaavat oman tunnetilamme meille takaisin, ja juuri siksi podcastjaksot ovat arvokasta kuunneltavaa myös meille koiranomistajille. Etsivä löytää jaksoista lukuisia hyviä oivalluksia paitsi yhteistyöhön eläimen kanssa, myös yhteistyöhön oman inhimillisyytensä kanssa. 

Koiran stressin purku tapahtuu yksilöllisin keinoin

Vapaana elävät koirat voivat purkaa tunnetaakkojaan luonnolisesti, mutta pienessä kaupunkiyksiössä asuvalta koiralta vastaava käytös ei välttämättä onnistukaan aina tarpeen vaatiessa.

Tukahtunut olo voi johtaa paitsi käytöshäiriöinä koettuun toimintaan, myös fyysisiin ongelmiin. Siksikin on syytä kiinnittää huomiota eläimen palautumiseen kuormittavista tilanteista. 

Kerroin taannoisessa artikkelissani (Koiramillisyys 11/2021) koiratuttavastani, joka purki kuormittavista tilanteista nousseita tunnetilojaan puremalla nahkapalloa. Se upotti palloon hampaansa hitaasti, kuin nautiskellen ja hellitti pikku hiljaa otettaan vain purrakseen uudelleen. Kun koira sitten lopulta sai nahkapallon kanssa suoritettavan tradition päätökseensä, se oli silmin nähden helpottunut.

Sumulla ei ole vastaavaa taipumusta purra puolikovaa pintaa syvällä otteella, mutta sille tyypillisiä keinoja stressin purkamiseen on esimerkiksi kokonaisvaltainen kehon käyttö (juokseminen, poukkoilu, kaivaminen) sekä puruluiden nakertelu suurella antaumuksella. 

Onpa Sumu nakerrellut kotimme kallisarvoista sohvaakin. Se tapahtui ääniaran koiran yksin ollessa, kun ulkoa kantautui kova pamaus ilman, että koiralla on ollut juurikaan mahdollisuuksia tunnekuohujensa käsittelyyn muilla keinoin.

Oleellista koiran palautumisen tukemisessa on omasta kontrolloinnin tarpeesta luopuminen. Palautuminen on jotain, mitä ei voi pakottaa tai tehdä kello kaulassa. Ihminen ei voi myöskään päättää koiran puolesta, mikä koiralle on palauttavaa. 

Oleellista on myös se, että olosuhteet tukevat eläimen palautumista ja sen osalta myös se, mitä itse heijastamme eläimeen. Vaikka sallisimme koiralle hyvätkin olosuhteet höyryjen päästelyyn, voi hyvät aikeemme vesittyä, jos oma sykkeemme hipoo tähtitieteellisiä lukemia, olemme ylivirittyneitä ja täynnä olemuksestamme heijastuvaa stressiä tai kiukkua. Kun haluat tarjota koirallesi palauttavaa aikaa, muista itsekin hengittää syvään ja puhaltaa ilmaa keuhkoistasi.

Samalla tavalla, kun emme voi koiran puolesta päättää mikä sille on palauttavaa, emme voi myöskään päättää, mikä sille on kuormittavaa. Koirat eroavat tältäkin osin myös toisistaan. 

Mikä kokonaisuutta palvelee juuri nyt?

Kun palasimme Sumun kanssa kotiin eläinlääkäriasemalla tehdyistä kokonaisvaltaisista ja melko epämukavista tutkimuksista, se rynnisti suorinta tietä turvapaikkaansa sohvan kulmaan. Se oli valmis hautautumaan whippettien pehmeään ja lämpimään syleilyyn, enkä moiti sitä.

Vaikka ajatus sohvan kulmassa hengähtämisestä ei tuntunut minustakaan hassummalta ajatukselta, olin kuitenkin jo eläinlääkäriasemalla koiran reaktioita huomioidessani pistänyt liikkeelle ajatuksen siitä, miten voisin tukea koiran palautumista toimenpiteiden jälkeen.

Päätin kannustaa Sumun yhdessä koko muun lauman kanssa mukaani ulkoilemaan. Koin tärkeäksi tarjota Sumulle mahdollisuuden hankkiutua eroon stressistä koirille luonnollisin keinoin: ravistelemalla, jaloittelemalla, nuuskuttelemalla ja poukkoilemalla. Samalla halusin itsekin asettua kuuntelemaan koiraani ja sitä, mitä se minulle pitkän päivän jälkeen kertoisi. Kenties voisin oppia jälleen jotain kainosieluisesta seuralaisestani. 

Herkkyys on vahvuus

Nykypäivänä vallitsevassa suorituskeskeisessä ja kovassa kulttuurissa meidän ihmisten on usein vaikea olla läsnä itsellemme, kun ilmoilla on aikatauluja, paineita, stressiä, kuormitusta ja monenlaisia elämän haasteita, kompromisseja ja kipukohtia. 

Vierivä kivi ei sammaloidu, tavataan sanoa, mutta vierivä kivi ei myöskään pysähdy, havainnoi, kuule tai näe: opi tai ymmärrä.

Jos emme pysty olemaan läsnä itsellemme, on mahdotonta olla läsnä eläimellekään. Eläimillä on uskomaton kyky paitsi reagoida tunnetiloihimme, myös heijastaa omia oikuttelujamme takaisin meihin itseemme. 

Tällaisissa tilanteissa vastuunotto nimenomaan omasta, inhimillisestä toiminnastamme kannattaa – meidän on hyväksyttävä, että olemme vastuussa paitsi omasta elämänpolustamme, myös lemmikkimme hyvinvoinnista. Kun ryhdymme ensin tietoisiksi omista mekanismeistamme ja inhimillisyydestämme, myös yhteys eläimiin voi kasvaa ja vahvistua. Kun vuorovaikutuksessa koiran kanssa ei olekaan kyse oletuksista tai eläimen itsepintaisesta ohjaamisesta, avautuu väylä kommunikaatiolle ja aidolle, antoisalle vuorovaikutukselle. 

Rakentamalla yhteyden ensin omaan itseemme, voimme vaalia herkkyyttä myös pitkälle kantavissa vuorovaikutustilanteissa eläimen kanssa. Ja jos jotain olen Sumulta ja Nona Peuransolan Ihmisluontoillasta oppinut niin sen, ettei herkkyys ole heikkoutta, vaan supervoima, jota voimme hyödyntää.

11

Vesikirppuja lutakossa – lauman liikehdintää

Kirjoitin syyskuun lopulla meillä viikonlopun yli hoidossa olleesta neljän kilon ruutitynnyristä, pienestä parsonrusseliterrierinartusta. 

Innostuin samassa artikkelissa kertomaan myös siitä, miten koirat laumassa asettuvat erilaisiin rooleihin omien luonteen vahvuuksiensa myötä. Ne ikään kuin hakevat paikkansa samalla tavalla, kuin palapelin palat. Se, lumpsahtaako pala paikoilleen näppärästi vai hieman suuremmalla työllä liittyy koirien ominaisuuksiin ja historiaan, sekä laumassa valloillaan olevaan energiaan ja dynamiikkaan.

Marraskuun alussa tuo artikkelissa mainitsemani, viehättävä terrierin ulkokuoressa istuva vierailija saapui kotiimme jälleen. Tällä kertaa se saapui hieman pidemmälle hoitojaksolle, jonka myötä reilu pari viikkoa humahti kuin silmänräpäyksessä.

Erilaisuus on rikkaus

Suuren koiramäärän, eli lauman, suola on mielestäni yksilöiden erilaisuudessa. Erilaisuus on rikkaus, kun mietin sellaista dynamiikkaa, jota itse haluan laumassani suosia. Rauhallinen koira tasapainottaa villi viikaria, ja villi viikari tuo parhaimmillaan kaivattua eloa pysähtyneen oloiseen tilaan.

Olen käynyt tästä viime aikoina myös mielenkiintoisia keskusteluja. Esille on saattanut nousta ajatus siitä, että koirat ovat liian erilaisia tullakseen keskenään toimeen. 

Oman näkemykseni mukaan juuri erilaisuus luo palapelin erilaisille paloille hyvän mahdollisuuden asettua vieretysten. Heitin ilmoille ajatuksen siitä, ettei minulla missään nimessä olisi neljää koiraa, jos kaikki kotonani asuvat koirat olisivat Olmeja.

Jos mietitään ominaisuuksiltaan esimerkiksi äärimmäisen temperamentin omaavia, kovia ja äkkipikaisiakin yksilöitä, sellaisten palojen sovittaminen vieretysten voi olla hyvinkin haastavaa. Sen sijaan harkitsevaisen oloinen ja tyyni lajitoveri voi tasapainottaa kärkästäkin yksilöä. (Ilman, että tällaisen yksilön tulisi asettua pelkäksi ovimatoksi suoranaisen hirmuvaltiaan edessä.) 

Kuten aiemmassakin artikkelissani mainitsin, hyvässä työyhteisössäkin on erilaisia rooleja. Se, mitä yksittäinen työntekijä yhteisöön omalla panoksellaan tuo, on yhteisön kannalta arvokasta, oli kyseessä sitten minkälaisia ominaispiirteitä tahansa sisältävä rooli.

Laumadynamiikan haasteet ja tasapaino

Koen, että hyvässä laumadynamiikassa hyvä kertaantuu ja yksilöistä tulee niin sanotusti itseään parempia. Huonossa laumadynamiikassa tulos on päinvastainen ja yksilöistä tulee niin sanotusti itseään huonompia. 

Asetelmaa voidaan verrata kahden ihmisen väliseen parisuhteeseen. Parhaimmillaan se tuo osapuolten parhaat puolet esille – ja pahimmillaan tekee sen osapuolista jatkuvasti törmäyskurssilla olevia, epävarmuudesta käsin toimivia ihmishirviöitä. 

Ihminen voi vaikuttaa koiralauman dynamiikkaan omalla toiminnallaan, mutta tilannekohtaiset nyanssit ja koirien ominaisuudet määrittelevät sitä, minkälaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota dynamiikkaa jalostaessa. 

Eloni kahden whippetin, seisojamixin ja mittelspitzin kanssa soljuu omalla painollaan vailla harmeja. Joku voisi sanoa, että se on “ihanan helppoa”, mutta kaltaiseni “koiramaailman tutkimusmatkailija ja ikuinen koiranörtti” voi myös todeta tilanteen harmillisuuden. 

Harmillisuuden siksi, ettei koirien välisiä keskusteluja oikein ota syntyäkseen. Lähimmille ystävilleni olen uskaltanut paljastaa, että toisinaan elämä tämän lauman kanssa tuntuu elämältä pysähtyneen lutakon äärellä. Sellaisen, jossa levä ja kasvillisuus lepäävät omassa tilassaan – tilassa, jonne ei virtaa raikas vesi ja jossa toisinaan edes vesikirput eivät viihdytä katsojaansa. 

Tilanne on arjen kannalta kiitollinen, mutta tämänhetkinen dynamiikka ei tuota yksilöistään niin sanotusti itseään parempia, vaikka ei myöskään huonompia. Siksi tilannetta on helppoa luonnehtiä ikään kuin seisovaksi vedeksi, lutakoksi vailla virtausta. Se on ihmisen arjen kannalta helppoa, mutta koska olen itse päässyt kokemaan myös sen, mitä lauman dynamiikka voi parhaimmillaan olla, asia aina toisinaan kaihertaa minua. Leikittelen ajatuksella siitä, miten voisin ikään kuin omien toimieni kautta maustaa tätä kotikutoista keittoani aivan uudelle tasolle. 

Tällä hetkellä, kun oma koiramääräni on aivan ehdottoman täynnä, voi hyvää lisäpiristystä löytyä juurikin hoitokoirien kautta. Ne voivat luoda laumaan liikehdintää ja nostaa sitä hetkellisesti uudelle tasolle. Vaikka se on vain väliaikaista, kaikista kokemuksista – myös väliaikaisista asioista – laumanjäsenistä jokainen saa reppuunsa uusia eväitä, mikä on arvokasta. Niin kuin erilaiset kokemukset usein ovat.

Virtaavaa vettä ja vesikirppuja – lauman uudelleen järjestäytyminen

Tilanne oli erilainen, kun lauma koostui hyvinkin erilaisista persoonista: noutajasta, paimenesta ja whippetistä tai whippeteistä. Palaan noihin aikoihin muistoissani usein.

Tuolloin jokainen koira toi kokonaisuuteen niin omat juttunsa, että sitä, miten persoonat täydensivät toisiaan – ja minkälaisia keskusteluja sitten syntyi, oli mielenkiintoista päästä seuraamaan osana arkea ja päivittäistä elämää. 

Se, että keskusteluja syntyi, ei suinkaan tarkoita samaa, kuin lauman sisäinen kipinöinti ja yhteenotot. Niitä ei kertakaikkiaan syntynyt, sillä persoonat olivat keskenään niin erilaisia, ettei törmäyskursseille päädytty. Sen lisäksi lauman vallitsevaa rakennetta tuettiin niin, ettei muille kuin rauhanomaisille keskusteluille ja mittelöille ollut tarvetta.

Kun lauman tila on stabiili (joidenkin (minun) mielestäni jopa liiankin vakaa), tilanne mahdollistaa parhaillaan paitsi omalla painollaan soljuvan arjen, myös hoitokoirien ottamisen (linkki artikkeliin: Koirakommuunin eloa, 2015).

Hoitokoirat, kotia etsivät sijaiskotikoirat ja muut matkan tekijät luovat stabiiliin laumaan mielenkiintoisia keskusteluja ja asetelmia. Ne antavat sitä kautta myös mielenkiintoista dataa yksittäisten koirayksilöiden ominaisuuksista ja piirteistä.

Koiramaailman tutkimusmatkailijan ja ikuisen koiranörtin silmin seisovaan lutakkoon johdettu puro tai siellä karkeloivat vesikirput tekevät asetelmasta entistäkin kiehtovamman ja mielenkiintoisemman. 

Näin kävi myös sen myötä, kun neljän kilon ruutitynnyri asettui nurkkiimme jälleen, tällä kertaa pidemmäksi aikaa. Se saapui meille jo entuudestaan tutusta Hundaamon porukasta taholta, jonka kanssa olemme käyneet vuosien saatossa mahdottoman hedelmällisiä keskusteluja nimenomaan koirien keskinäiseen kommunikaatioon ja erilaisiin laumadynaamisiin seikkoihin liittyen.

Ei ole sattumaa, että juuri tämä hoitokoira kohtasi laumamme tasapainoisesta ja luottavaisesta mielentilasta käsin osaten kuitenkin haastaa sen yksittäisiä jäseniä erinomaisella tilanteenlukutaidolla nuoresta iästään huolimatta. 

Lauman liikehdintä voi johtua monesta syystä

Stabiiliin laumaan lisätty uusi koira (vakituinen tai väliaikainen) ei ole ainoa keino lisätä olemassa olevaan laumaan liikehdintää. 

On moniakin tilanteita, jotka aiheuttavat laumaan tervehenkistä liikehdintää, vuoropuheluja ja uudelleen järjestäytymistä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi pennun varttuminen aikuiseksi, hormonivaihtelut (esimerkiksi narttukoiran juoksut) tai laumanjäsenen sairastuminen. 

Lauman liikehdintää aiheuttavat joskus jopa yllättävän arkiset tilanteet, kuten toisen koiran kotiinpaluu esimerkiksi treeneistä, näyttelymatkalta tai hoitopaikasta. 

Oman kokemukseni ja havaintojeni mukaan myös perheeseen kuuluvan ihmisjäsenen sairastuminen voi aiheuttaa laumaan liikehdintää ja johtaa jopa hankalaksi koettuun häiriökäyttäytymiseen.

Siihen, milloin on aika järjestäytyä uudelleen – ja kuinka rauhanomaisesti tai rauhattomasti se tapahtuu – liittyvät monet seikat. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi lauman rakenne, arjessa vallitseva energia (ja vireystilat) sekä koirien rotuominaisuudet (kuten kiihkeys).  

Kuin kala maljaan

Terrierin myötä pääsin pitkästä aikaa seuraamaan lauman liikehdintää oman kotini nurkissa, vaikka koiran saapumispäivänä se asettuikin laumaan kuin kala maljaan. 

On oleellista tiedostaa, että vaikka kyseessä on entuudestaan tuttu koira (tai joissain tapauksissa jopa omaan lauman palaava jäsen), lauma mitä todennäköisimmin aloittaa jossain määrin uudelleen järjestäytymisensä.

Se tapahtuu, vaikka ensikohtaaminen vaikuttaisikin olevan ohi nopeasti parin nuuhkaisun myötä. Ensikohtaamisen jälkeen keskinäinen vuorovaikutus vastaa alkaa ja jatkaa kehittymistään, harmittomien (ja joskus jopa harmillisten) tilanteiden ohessa arjessa.

Erilaiset roolit siivittävät keskustelua

Sen lisäksi, että uuden koiran liittyminen laumaan jo itsessään aiheuttaa liikehdintää, meille saapunut hoitokoira toimi persoonansa ja temperamenttinsa puolesta varsinaisena aloitteentekijänä. Se hakeutui jopa uhkarohkeudella tilanteisiin, joiden kautta se pääsi mittaamaan paitsi omaa, myös lauman muiden jäsenten kyvykkyyttä ja ominaisuuksia. 

Juuri tällaiset tilanteet voivat antaa koirakohtaista dataa tilannetta sivusta seuraavalle koiranörtille. Se, millaisia keskusteluja kannattaa jäädä seuraamaan sivusta ja millaisissa keskusteluissa kannattaa itse toimia aktiivisessa roolissa osana lauman dynamiikkaa riippuu monesta seikasta. 

Taitava keskustelija on taitava myös epätasapainoisten yksilöiden parissa viestiessään, kun taas taitamaton tai epätasapainossa oleva yksilö tai yksilöt voivat aiheuttaa yhdessä tulikivenkatkuisia selkkauksia. 

Vaihtoehtoja on yhtä monia, kun on koiria ja tilanteitakin. Tärkeintä on, että paikalla oleva ihminen kantaa vastuunsa ja ymmärtää tilanteen hienovaraisimmatkin nyanssit, tai ainakin riittävästi tilanteen pääpiirteistä, oli päätös omasta roolisuorituksesta sitten tarkkailijan tai aktiivisen toimijan roolissa.

Koirien keskinäiset keskustelut vilisevät vivahteita

Mielenkiintoista koirien keskustelujen seuraamisessa on se, etteivät koirien keskinäiset keskustelut koskaan tunnu olevan – kaikessa yksinkertaisuudessaankaan – täysin yksinkertaisia tai yksiselitteisiä. 

Se, että meillä hoidossa oleva terrieri käytti paljon aikaa käynnistääkseen erilaisia keskusteluja, ei kerro pelkästään kyseisestä koirayksilöstä. Se ei myöskään kerro pelkästään keskusteluun haastetusta yksilöstä. Kukin tilanne on moniulotteisempi ja tilanteisiin liittyy aina kokonaisuus ja eräänlainen systeemiäly (ja siihen liittyen koiran toisista yksilöistä jo hankkima tieto). 

Esimerkiksi kiperästi häviöön päättynyt vetoleikki voi johtaa myöhemmin uskaliaaseen revanssiin. Näin käy etenkin, jos lelun itselleen ansainnut voittaja on osoittanut pienintäkään heikkouden merkkiä, eli mahdollisuutta jäädä seuraavassa mittelössä toiseksi. Myös tavanomaisen vetoleikin suhteen löytyy lukuisia tilannekohtaisia variaatioita ja nyansseja, jotka ovat sidoksissa kulloiseenkin tilanteeseen. 

Mitä enemmän koirien puuhia seuraa, sitä helpommin oppii erottamaan koirien vakavahenkisen mittelön (esimerkiksi lelujen tai muiden resurssien välityksellä), ajanvietteenä tapahtuvan leikin (joka voi hyvin toimia sytykkeenä myös vakavahenkisempään mittelöön) tai vaikkapa oppitunnin, jonka vanhempi koira pitää nuoremmalleen tai emo pennulleen.

Tiukkasävyisimmätkin keskustelut on valtaosaltaan mahdollista päättää lauman dynamiikkaa kehittävällä tai tukevalla tavalla. Jotta tämä toteutuu, on oleellista olla kartalla siitä, mitä laumassa kulloinkin on käynnissä – ja minkälaiset persoonat ja tilanteet siihen ovat johtaneet. Mistä virtaava vesi tulee ja minne se vettä kuljettaa. Ja mikä sen liikehdinnässä on vesikirppujen ansiota?

9

Koiramillisyys

Kertoessani Instagramissa saamastani inhimillisestä vastaanotosta jäin miettimään vastaavaa termiä, jonka keskiössä olisi koiramillisyys.

Koiramillisyys on termi, joka jollain tavalla koskettaa jokaista koiran omistavaa henkilöä. Se minimoi itsessään kaikenlaisia koiran ongelmakäyttäytymisen piirteitä — siksi se on erityisen tärkeää ja siksi haluan kirjoittaa siitä. 

Jos olet joskus tavannut oikein tasapainoisen, rauhallisen ja luotettavan oloisen koiran, voit olla varma, että juuri se yksilö on viettänyt oikein koiramillisiä koiran päiviä — ja on nimenomaan tullut kohdatuksi koirana!

Koiramillisyys ei ole mikään oikea termi, mutta toivoisin, että sille löytyisi tulevaisuudessa synonyymi. 

Koiramillisyys ei ole täysin sama, kuin koiralähtöisyys, joten siksi käytän tässä yhteydessä hieman hassulta kuulostavaa, keksimääni termiä. Koiramillisyys ei siis ole täydellinen synonyymi koiralähtöisyydelle, vaikka molemmat selkeästi ovat samaa sukua.

Miksi minä en sitten tässä yhteydessä puhu inhimillisyydestä? Koen, että inhimillisyydestä puhuminen koirayhteydessä on tietyllä tapaa ongelmallista. 

Koirat eivät itse ole inhimillisiä eläimiä. Koirien hyvinvoinnin edellytys ei myöskään löydy inhimillisistä lähtökohdista: siitä, että inhimillistäisimme niitä tai kohtelisimme niitä varsinaisesti inhimillisesti.  

Tai ehdottomasti kyllä, jos inhimillisyydellä viitataan vain ja ainoastaan kykyyn reflektoida ja toimia empaattisesti muita elollisia, kuten juuri koiria, kohtaan. Suosittelen sellaista ehdottomasti aina! 

Mutta samaan aikaan en malta olla ottamatta esille, kuinka puolestaan koiramillinen toiminta voi varmistaa sen, että koiriemme tarpeita ymmärretään ja vaalitaan niistä lähtökohdista, jotka nimenomaan koiralla, koiraeläimenä, on. 

Inhimillisistä lähtökohdista

Hyvänä esimerkkinä moni koira nauttii enemmän kylmistä mutakylvyistä ojan pohjalla, kuin päiväkausien rauhaisasta, tunnelmallisesta hyggeilystä kotona. 

Sillekin on aikansa ja paikkansa. Mutta koiramillisestä näkökulmasta tunnelmallisessa hyggeilyssä voisikin olla täydellisen pysähtymisen sijasta kyse mehukkaan luun järsimisestä kaikessa rauhassa tai kotiportaalla tuulen haistelemisesta ja pihan vartioimisesta — jos se vaan on rotutyypille ominaista.

Ylipainosta kärsivät koirat ovat varmasti omistajiensa ruualla rakastamia. Kysymys kuuluukin, onko nappisilmille keittiössä ojennettavat kinkkuvoileivät todella se keino, jossa koiran hemmottelu tapahtuu koiramillisistä lähtökohdista käsin? 

Voisiko olla, että koiralle olisi kuitenkin koiramillisempää keittiössä herkuttelun sijasta samoilla niityillä ja popsia sieltä tarkkaavaisella nenätyöskentelyllä ansaittuja peuran papanoita?

Oletko jo hahmottanut, mitä ajan takaa? Toivon, että tekstissäni ero “inhimillisen,” “inhimillistävän” ja “koiramillisen” suhteen on selkeä. 

Meille ihmisille on tavattoman inhimillistä rakastaa koiriamme huomionosoituksin ja tyylikkäine kaulapantoineen ja esimerkikiksi lyhytkarvaiselle koiralle hankitun näyttävän hupparin avulla. 

Sellainen luo mielihyvää ennen kaikkea meille itsellemme, mutta pahimmassa tapauksessa koiramillinen näkökulma voi olla kaikesta siitä kaukana.

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua koiraa?

Pysähdy hetkeksi miettimään, miten kohtaat koirasi vaikkapa pitkän työpäivän jälkeen. Olette varmasti molemmat innoissanne jälleennäkemisestä! 

Kokeile taltioida jälleennäkemisenne vaikkapa hidastetulle videolle ja pyri tarkkailemaan siitä signaaleja, joita koirasi kohtaamisessa osoittaa. Ole tarkkana, sillä nämä signaalit ovat ohi silmän räpäyksessä! Koirat viestivät paljon hienovaraisemmin ja nopeammin, kuin me jopa kömpelöiltä koirien rinnalla tuntuvat, hölösuiset ihmiset.

Koiran haukottelu voi kieliä letkeästi lepäillystä päivästä, mutta se on myös hyvin tyypillinen rauhoittava signaali. Rauhoittava signaali on ele, jolla koira pyrkii rauhoittelemaan yhä kiihtyvää tilannetta tai olotilaa.

Jos tapanasi on jälleennäkemisen aikana möyhiä koiraa tai taputella innoissasi sen kylkiä tarkkaile, lipaiseeko koira nenänpäätään tai nuolaiseeko se huuliaan. Nekin ovat merkki rauhoittelusta. Siitä, että vähempikin voisi riittää — tai ainakaan tunnelman ei pidä tästä enää kiihtyä. 

Aikuiset koirat ovat hyvin rauhanomaisia tyyppejä, jotka keskustelevat paljon, kunhan vain sallimme sen niille ja näemme sen. Kun alamme tiedostamaan tätä osaa lemmikeistämme, pystymme itsekin jatkamaan keskustelua ja käymään jopa pitkiä vuoropuheluita koiramillisestä näkökulmasta.

Jos innostut möyhimään koiraasi kotiin tullessasi ja pääset taltioimaan tilanteen videolle tarkkaile, näkyykö koiran silmien valkuaiset tilanteen edetessä. 

Tästä käytetään englanninkielistä nimitystä “whale eye” jonka hakukoneeseen kirjoittamalla saa kattavan kuvakollaasin siitä, miltä tämä näyttää. Samalla termillä löydät myös hyvää aineistoa siitä, mitä “whale eye” tarkoittaa ja miten se kannattaa tulkita erilaisissa tilanteissa. 

En haluaisi torpata koko kotiintuloseremoniaanne, mutta mainitsen vielä, että läähätys kielii kiihdyttävissä tilanteissa useimmiten enemmän stressistä ja ”kuumista paikoista” kun varsinaisesti ympäristössä vallitsevasta lämpötilasta. 

Rauhaa ja rakkautta

Jos koirilla olisi motto, otaksuisin sen menevän jotakuinkin näin: rauhaa ja rakkautta! 

Aikuiset koirat ovat pääpiirteittäin rauhaan pyrkiviä eläimiä. Kun niiden koiramilliset tarpeet on tyydytetty ja niiden viestejä nähdään ja pyritään tulkitsemaan itsekin suhteellisen matalasta vireestä käsin, on helppoa nauttia tuon mutkattoman kumppanin läsnäolosta.

Vastoin yleistä luuloa, koirat eivät tappele huvin vuoksi tai ilman syytä, vaan kaikki niiden reaktiot perustuvat haluun saavuttaa rauha. Rauha mahdollistaa koiraeläimelle käytännössä hengissä pysymisen. Se on karkeasti ottaen edellytys kaikelle toiminnalle, kuten levolle, joka mahdollistaa aktiivisuuden, joka mahdollistaa ruuan hankinnan, joka mahdollistaa henkiin jäämisen ja siten mahdollisen suvun jatkamisen.

Ikävä kyllä joskus ainoa keino rauhan saavuttamisen voi olla toisen koiran eliminointi etenkin, jos tukalia tilanteita on jatkunut liian pitkään. Tällaisissa tapauksissa voi hyvin olla myös kyse siitä, että esimerkiksi koiran omat ihmiset ovat antaneet sille toisiin koiriin tai ympäristöön nähden tiedostamattaan ristiriitaisia signaaleja, jotka johtavat pahimmillaan ikävään välikohtaukseen.

Miten voin toimia koiraani kohtaan koiramillisesti?

Vaikka törmäät koiramillisyyteen tämän artikkelin myötä ehkä ensimmäistä kertaa, kyse ei ole mistään utopiasta tai rakettitieteestä. Et tarvitse kuudetta aistia tai keijupölyä, vaan riittää, että pysähdyt hetkeksi.

On muutamia asioita, joiden avulla voit myös omassa arjessasi koirasi kanssa vahvistaa koiramillisiä toimintatapoja. Siten voit saada koirasi rentoutumaan seurassasi ja valmistautumaan pitkiinkin vuoropuheluihin kanssasi. 

Tulet huomaamaan, että koira ei ole mikään yksinkertainen, ohjelmoitujen temppujen varassa roikkuva robotti. Päinvastoin kyseessä on persoonallinen ja moniulotteinen ystävä, johon on mahdollista muodostaa tervehenkinen ja vuorovaikutteinen suhde. 

1. Näe koira koirana

Tämä on helpommin sanottu, kuin tehty. Useimmiten hyvää tarkoittavat eleemme ja keinomme lähtevät meistä itsestämme käsin, emmekä kaikessa inhimillisyydessämme useinkaan päädy koiramillisiin ratkaisuihin. On suorastaan keskityttävä siihen, minkälainen eläin koira on eläimenä tai mitä se voisi kaivata. 

Jos aikeissasi on toteuttaa koirasi kanssa hauska nettivideo, jossa rummutat koirasi tassuilla musiikin tahdissa, älä tee sitä. Se näyttää ehkä hauskalta joidenkin ihmisten mielestä, mutta sitä se ei ole. Koira ei ymmärrä logiikkaa, osaa nauraa tempaukselle tai pakota muita koiria vastaavaan temppuun. 

Jos haluat kuvata tällaisia hassun hauskoja hassutteluvideoita nettiin, hanki pehmolelu. Se on joka tapauksessa ylläpitokustannuksiltaankin varsin vaivaton — ja mikä parasta, sopii jokaiselle! Saatan kuulostaa turhankin tiukkapipoiselta, mutta…

2. Kunnioita koiraasi.

Kun alat hahmottamaan koirasi tapaa keskustella ja kunnioitat sitä ja koiran omaa tahtoa eläimenä, voit aluksi joutua kiperänkin paikan eteen. 

Esimerkiksi seuraavan kerran, kun lähestyt paikoillaan tyytyväisenä lekottelevaa koiraa, aikeinasi möyhiä sen herttaista olemusta, saatatkin huomata, että juuri, kun olet kumartumassa koirasi puoleen, se lipaisee huuliaan ja väläyttää silmiensä valkuaisia. Se on merkki sinulle – voit jättää koirasi rauhaan. Voitte nauttia yhteisestä hetkestä yhdessä myös ilman lähikontaktia.

Jos haluat tarjota koirallesi hellyyttä, voit hyvin tehdä siihen viittaavan eleen esimerkiksi hieman kauempana koirastasi. Voit eleesi myötä katsoa, tarttuuko koira siihen tulemalla luoksesi. Jos näin tapahtuu, voit rauhallisesti helliä koiraasi paikoista, joiden kosketuksesta se nauttii.

3. Piirrä omat rajasi

Kun kunnioitat koiraa ja tarvittaessa sen omaa tilaa, voit pikku hiljaa alkaa vaatimaan myös koiralta kunnioitusta itseäsi kohtaan. Nykytutkimusten valossa koira nähdään hierarkisena eläimenä (Katriina Tiira: Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus, 2019) minkä puolesta puhuu jopa lemmikkikoirien käyttäytyminen laumassa.

Omien rajojen piirtäminen tai vaaliminen ei tarkoita väkivaltaa tai eläimen uhkaavaa kohtelua tai pelottelua. Se on samanlaista lempeää, mutta määrätietoista viestintää, jolla emo määrittelee rajansa pennuilleen ja tarjoaa näin ollen koiranpennun ensimmäiset oppitunnit sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Voit harjoitella omien rajojesi piirtämistä ja vaalimista esimerkiksi luontaisessa ruokailutilanteessa. Koirat harvoin ojentavat omasta saalistaan ruokaa muille, sillä ruokailu on niille hengissä säilymisen edellytys. Ruuan jakamisen sijasta ne saattavat kehoittaa liian lähelle pyrkivää lajitoveria tai jopa ihmistä pysyttelemään loitolla. Olet oikeutettu toimimaan ihan samoin.

4. Tarjoa koirantöitä, älä hölmön hommia

Yksi lähihistoriani koiratuttavuus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jos tämä koira olisi ollut ihminen, hän olisi todennäköisesti luonut uraansa arvostettuna rikostutkijana tai muussa ammatissa, jossa vaaditaan ensiluokkaista kykyä tutkia ja päätellä. Kyseessä oli niin tarmokas tapaus, että jos tämä koira todella olisi ollut ihminen, se olisi varmaankin kaiken vapaa-aikansa täyttänyt sudokuja ja ristikoita ja kenties lepuuttanut aivojaan metsässä kanttarelleja etsien. 

Kyseessä oli äärimmäisellä ongelmanratkaisukyvyllä ja työmoottorilla varustettu lemmikki, joka oli keksinyt päiviensä kuluksi kaikenlaisia hölmön hommia. Se kulki kodissaan levottomana, avasi toisinaan ulko-oven ja viihdytti sitten itseään vaihteeksi ulkosalla. Autoilu oli sen suuri intohimo, mutta sitä se ei ollut kenellekään muulle sen kanssa, sillä koira piti autoillessaan niin hirveää mekkalaa, minkä lisäksi se nappaili ikään kuin ikkunoiden läpi kitaansa ohikulkijoita ja autoilijoita. Se oli mestari viihdyttämään itseään, minkä lisäksi se oli huomattavan ylivireinen ja stressaantunut. Se viihdytti itseään jopa silloin, kun sen ulkoiluttaja olisi halunnut jäädä juttelemaan muiden ulkoilijoiden kanssa kesken lenkin — silloin se näytti hurjan puolensa ja kertoi, että on tullut tänne lenkkeilemään, eikä tönöttämään.

Koiralla oli valtava tarve tehdä ja toteuttaa, eikä se ole mitenkään harvinaista tai poikkeavaa. Etenkin työkoirat tuppaavat olemaan sellaisia. Aloimme ohjaamaan koiran tarmokkuutta muihin asioihin. Sille tarjottiin mahdollisuus jäljestää sen oma ruoka. Silloin, kun sellaiselle ei ollut aikaa, se söi ruokansa aktivointipallosta tai sellaisesta aktivointikupista, missä oli syviä uurteita.

Vallitseva tunnetila on usein tarttuvaa laatua

Koska koira oli kaiken aikaa ylivireisen oloinen, sille opetettiin rauhoittumisen taitoja – eli hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään. Sen palautumista haastavien tilanteiden jälkeen tuettiin keinoilla, jotka auttoivat sitä palautumaan. Koiralle ei enää heitelty palloa, sillä palloleikit kiihdyttivät sitä entisestään. Sen sijaan nahkapalloa käytettiin koiran tunnetilan purkamiseen silloin, kun se ei löytänyt parempaa keinoa rauhoittua. Silloin se puri hampaansa palloon ja vaipui ikään kuin transsiin, josta se sitten palautui lopulta huomattavasti rennompana. 

Ylivireiselle, kiihkeälle tai kiihtyneelle koiralle parasta liikuntaa on keppien tai pallon heittelyn sijasta pitkäkestoinen ja tasainen rasitus, kuten pyöräilylenkit (pehmeällä maastolla, koiran tasaisella ravilla), vesijuoksu tai pitkät rauhalliset lenkit metsässä.

Sellainen tekee hyvää kenelle tahansa. Kiinnitä huomiota myös omaan mielentilaasi – pompitko paikasta toiseen kuin superpallo tai oletko kireä kuin viulun kieli? Tule itsekin alas ylivireisestä suorittamisesta ja hengitä niin, että vatsasi kohoaa ja laskee.

Jos haluat tarjota koirallesi hölmön hommien sijasta koiramillisiä koirantöitä, lähde metsään, jäljestä koirasi kanssa, anna sen uida rapakoissa ja käyttää kaikkia aistejaan: tuntea, nähdä, haistaa, maistaa. Se se vasta on koiran elämää!

5. Ole läsnä

Mikään ei opeta koirista paremmin, kuin koirat itse. Sinulta se edellyttää läsnäoloa ja sitä, että alat tietoisesti tarkkailemaan koiraasi.

Jokainen koira on erilainen. Koiran persoonaan vaikuttaa paitsi sen rotutyyppi, myös sen sukupuoli ja aiemmat kokemukset. Opettele näkemään koirasi loogisena eläimenä ja miettimään, mistä sen reaktiot kumpuavat. Mikä voisi olla hyvä vastareaktio, jotta vuoropuhelu saa alkunsa? 

Voit kehittää tietotaitoasi etsimällä mielenkiintoisia kursseja tai lukemalla informatiivisia kirjoja. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi edellä mainittua Katriina Tiiran kirjoittamaa Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus -nimistä teosta. Se voi tuntua aluksi pitkäveteiseltä teokselta, sillä se alkaa jo koirien alkuperästä ja siihen liittyvistä vaiheista. Sen läpi kahlaaminen kuitenkin kannattaa. Jotta voimme ymmärtää koiria tässä hetkessä kokonaisvaltaisesti, meidän on myös ymmärrettävä koiriemme historia ja vaiheet.

23