Mitä lahjaksi koiraihmiselle tai koiranomistajalle?

Vaikka täällä Etelä-Suomessa ei vielä juurikaan nautita jouluisesta huurteesta puissa, sen enempää, kuin jääkiteistä kimaltelevasta maisemasta, joulu tekee eittämättä tuloaan. Aiempien vuosien artikkelit ”Lahjaideat koirille ja koirien ystäville” (2017) sekä ”Lahjaideoita koiraihmisille” (2018) ovat olleet paitsi vuodesta toiseen oman sesonkinsa suosituimpia artikkeleita, myös kiiteltyjä sisältöjä vuodenajasta riippumatta. Nämä lahjaideat toimivat yhtä lailla joulusesongin ulkopuolella erilaisia merkkipäiviä muistaessa.

Koska Suomi 100 -teemavuonna syntynyt, kotimaisia yrittäjiä ja yrityksiä tukeva artikkelisarja on pitänyt suosionsa tähän päivään saakka, on perinnettä ehdottomasti jatkettava. Joten tässä se tulee, tarjoilen sinulle 10 hyvää ideaa, joiden avulla voit ilahduttaa koiraihmisen juhlapäivää — ja suomalaista yrittäjää!

1. Kuvamuistot koivuvanerilla

Mitä? Korkealaatuisimmalle kotimaiselle koivuvanerille tulostetut kuvat ilahduttavat lahjansaajaa tauluina, kortteina, lasinalusina, magneetteina ja koristeina. Budjetti? alkaen 8,00 euroa.

Kotimainen Plywood Print taltioi tärkeät hetket ja kauniit muistot puulle. On ihmeellistä, kuinka huolellisesti yhdistetty puu ja muste luo yhdessä korkealaatuisen taideteoksen tai sisustusratkaisun. Puun pinnalle ilman liuotteita tulostettu kuva piirtyy koivuvanerille kauniisti. Tartu lahjaideaan valmiin kuvavalikoiman kautta tai tilaa personoituja tuotteita omalla kuvalla.

Kestävyys ja ekologisuus ovat Plywood Printille tärkeitä arvoja ja siksi Plywood Printiä tukemalla et tule vahingossa edistäneeksi metsäkatoa, vaan päinvastoin kestävyyttä. Katso lisää: www.plywoodprint.com

2. Satumaiset eläinhahmot kuppien reunoilla, tyynyliinoissa ja muissa lahjatavaroissa

Mitä? Keraamiset käyttöastiat, taideprintit, persoonalliset puuvillatyynyliinat ja muu lahjavalikoima keraamikko ja kuvataiteilija Terhi Mickelssonin verkkokaupasta. Budjetti: alkeaen 14,90 euroa.

Taiteilija Terhi Mickelssonin teoksista välittyy rakkaus eläimiin. Galgo -taideprintti, kuppien reunoilla kurkistelevat koirarotuhahmot ja muut eläimet sekä satumaisia piirteitä omaavat muut tuotteet koottuna kotimaisen taiteilijan verkkokauppaan.

Jos valinnanvaikeus yllättää, kurkkaa kotisivuilta lista jälleenmyyjistä. Tuotteiden näkeminen Helsingissä, Lohjalla, Porvoossa, Rovaniemellä, Teijossa tai Turussa voi loksauttaa palaset kohdalleen – ja saada sinut tekemään pienen hankinnan jopa omaan kotiisi! Katso lisää: terhimickelsson.com

3. Yhtä tyylikästä, kuin käytännöllistä

Mitä? Yhtä tyylikkäät, kuin käytännöllisetkin, kotimaiset kaulapannat, hihnat, avainnauhat ja näyttelyhihnat. Budjetti? alkaen 3,00 euroa.

Tyylivoitto -tuotteissa kohtaa tyylikkyyden lisäksi käytännöllisyys, sillä aito BioThane on materiaalina kevyt, luistamaton, likaa hylkivä ja helposti puhdistettava. Se on täydellinen tuote jokapäiväiseen käyttöön Suomen sääolosuhteissa, minkä lisäksi se pitää aina tyylikkyytensä. Materiaali tuntuu ja näyttää nahalta, mutta on vegaaninen.

Pientä muistamista kasvatinomistajille? Värikoodatut pillinarut tai tyylikkäät avainnauhat on pirtsakka kädenojennus. Muussa tapauksessa upean tuote- ja värivalikoiman edessä turvallisin ratkaisu voi olla lahjakortti. Katso lisää: www.tyylivoitto.com

4. Lämpöä ja iloa arkeen – villasukat Lankahelvetistä

Mitä? Iloisen värikkäät, ohuehkot villasukat ilostutavat arjessa ja ovat saatavilla useissa variaatioissa niin varrettomina, kuin myös ylipolven sukkina Budjetti? alkaen 24,50 euroa.

Yli 40 vuotta vanhalla sähköttömällä neulekoneella valmistuvat sukat tuovat suomalaisittain koleisiin säihin paitsi lämpöä, myös värikarttansa kautta iloa harmaidenkin päivien keskelle. Sukkien ja Lankahelvetti -brändin takana on itsekin koiraihmiseksi lukeutuva Henna Jokio, joka tekee töitä kotonaan yhdessä kleinspitzinsä ja tanskandogginsa kanssa.

Löydät Lankahelvetin myös sosiaalisesta mediasta! Ota seurantaan Instagramissa, jossa Henna kertoo paljon neulekoneella neulomisesta ja murtaa myyttejä siitä, etteikö neulekoneella neulominen olisi käsityötä. Katso lisää: www.lankahelvetti.net ja Instagramissa: @lankahelvetti.

5. Suomi kansallispuistolla

Mitä? Kotimaisesta koivuvanerista valmistettu Suomen kartta kaikilla Suomen 41:lla kansallispuistolla. Saatavilla kolmessa koossa. Budjetti? alkaen 89,90 euroa.

Sisustuksen viimeistelevä, kaunis Suomi -kartta on loistava lahjaidea retkeilijälle. Kartan mukaan voi valita puiset pinssit, joilla jo käydyt kansallispuistot voi merkitä. Pinssit voi valita punaisina, mustina, vihreinä tai luonnonvärisinä, jolloin voit itse maalata merkit haluamallasi värillä esimerkiksi sen mukaan, minkälainen kohde oli.

Papurinon tuotteet syntyvät rakkaudesta luontoon ja luonnonmateriaaleihin sekä intohimosta muotoiluun ja käsillä tekemiseen. Yrityksen arvot nojaavat ekologiseen tuotantoprosessiin, minkä lisäksi yritys suosii lähituotantoa ja kotimaisia pientuottajia. Katso lisää: www.papurino.com

6. Luonnonmukaiset ihonhoitotuotteet käytännöllisenä lahjana

Mitä? Luonnonmukainen ja suomalainen tuotesarja eläinten ihonhoitoon ilman ylimääräisiä kemikaaleja. Budjetti? alkaen 18,00 euroa.

ArcticVet -tuotteet sopivat koirien ja muiden eläinten nirhaumien ja ruhjeiden hoitoon. Huomion arvoista on, että Arctic Vet tarjoaa koirille myös tutkitusti vastustuskykyä vahvistavat metsämikrobituotteet. Metsäuutetta™ sisältävä hoitoshampoo parantaa ihon vastustuskykyä ajassa, jossa koirillakin on kaupungistumisen myötä tulleet ongelmat.

Asuuko kaverisi nurkissa rämäpäinen ja riskialtis koira? Sujauta lahjakääreisiin ArcticVet-pihkasuihke ja tyynnytä vauhtiveikon omistajaa vaikkapa levyllisellä suklaata. Iho-ongelmaisen tai herkkähipiäisen koiran ykköstuote on tietysti Reconnecting Nature™-hoitoshampoo. Katso lisää: www.arcticvet.com

7. Iloa ja lämpöä tuovat realistiset miniatyyrihahmot

Mitä? Valokuvien perusteella tuotetut, uskomattoman realistiset ja lämminhenkiset miniatyyrihahmot koirista. Budjetti? alkaen 70,00-250,00 euroa (toimitusaika tilausjonosta riippuen 2 – 8 viikkoa).

Taidokkaat ja sielukkaat miniatyyrihahmot syntyvät halusta ilahduttaa sekä luoda toivoa ja leikkimielisyyttä ajassa, jota määrittää kiire ja vakavuus. Artminna -nimellä Facebookista löytyvä taiteilija tekee koko prosessin alusta saakka itse värjäten oikean sävyn villaan, tekemällä kirsut muotoilumassasta ja värjäämällä lasisilmät.

Halu välittää ja tulkita tuntoja ilmeissä, materiaalin tunnussa ja villan lämmössä on siivittänyt tekemistä alusta alkaen. ”Jos minulta pyydetään enkelikoirasta näköistuote, teen kunnes sieltä katselee hahmo, jolla on ilme, ja jota voi silittää. Sitä kautta voin välittää ripauksen rakkaita muistoja.” Katso lisää: www.facebook.com/villavapriikki

8. Tuikkutelineet, naulakot ja kyltit tarkkasilmäisine yksityiskohtineen

Mitä? Koira- ja metsästysaiheiset tilanteet taltioituna koriste-esineisiin, kuten kyltteihin, tuikkutelineisiin ja naulakoihin. Budjetti? alkaen 35,00 euroa.

Huntsteel taltioi tunnelmalliset, ikuistamisen arvoiset ja unohtumattomat hetket kauniisiin ja aikaa kestäviin koriste-esineisiin. Valikoimaan kuuluu paitsi tilanteet metsältä, myös muiden koiraharrastusten parista, kuten näyttelyistä. Tuotteissa yhdistyvä tarkkasilmäinen tilannekuvaus sekä käytännön työn tarkkuus tekee niistä laadukkaita ja ensiluokkaisia lahjatavaroita. Tuikkutelineissä juuri elävä tuli herättää siluetin ainutlaatuisella tavalla henkiin.

Jos etsit lahjaa metsästyskaverille, käyttökoirien kasvattajalle tai intohimoiselle MEJÄilijälle, löydät etsimäsi varmasti tästä valikoimasta: www.huntsteel.com

9. Aktiivisen koiraharrastajan unelmalahja

Mitä? Lahjakortti Sporttirakki -verkkokauppaan tiedon, valmennuksien ja kotimaisten laatutuotteiden pariin. Budjetti? alkaen 20,00 euroa.

Löytyykö lähipiiristäsi todellinen koiraharrastaja? Sporttirakki -lahjakortti on siinä tapauksessa oivallinen valinta! Sporttirakki on kerännyt Suomen monipuolisimman tietopankin koiran kanssa harrastamiseen liittyen, minkä lisäksi valikoimissa on erinomaisia tuotteita. Vaikka Sporttirakki tarjoaa ilmaisiakin artikkeleita, maksua vastaan rekisteröityneille jäsenille aukeaa varsinainen aarreaitta nettivalmennuksineen.

Sporttirakin tuotelanseeraukset osuvat kerta toisensa jälkeen kultasuoneen. ProPakki -koiraurheilulaukku voitaisiin kiistatta julistaa koiraharrastajien tämän vuosikymmenen must have -tuotteeksi. Katso lisää: www.sporttirakki.fi

10. Kummikoira

Mitä? Kummikoira hänelle, joka on eläinrakas, mutta ei juuri nyt pysty sitoutumaan – tai hänelle, joka on aina valmis auttamaan. Budjetti? alkaen 10,00 euroa kuussa.

Suomalaisten yrittäjien sitkeys ei yksinään kanna vaikeiden aikojen yli etenkään, jos pihapiirissä asustaa valjakkokaupalla ruokittavia suita. Huskysafarit ympäri Suomen tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia kummikoiran hankinnalle, mikä käytännössä katsoen toimii myös loistavana lahjaideana eläinraakkalle. Tutustu erilaisiin safareihin ja vaihtoehtoihin kirjoittamalla hakukoneeseen ”huskysafari, kummikoira.”

Apua tarvitaan aina, mutta sinä valitset kohteen. Lisää avun tarpeessa olevia koiria löydät hakukoneista myös hakusanoilla ”kummikoira rescue.”

Onko sinulla loistava idea, joka vielä puuttui listauksesta?

Tai oletko ehkä kotimaisia tuotteita tarjoava yrittäjä tai yrityksen edustaja? Hyville lahjaideoille on aina käyttöä, joten jätä rohkeasti kommenttisi viestikenttään – sieltä sen löytävät muut, lahjaideoita tämän artikkelin kautta etsivät lukijat.

47

Lahjaideoita koiraihmiselle

Lahjan hankkiminen voi olla ajankohtaista merkkipäivien ja juhlatilaisuuksien tietämillä, mutta sitä se on ennen kaikkea joulun alla. Vaikka kaupallisuus onkin tärvellyt monta hyvää ja lämminhenkistä juhlapäivää voi huolellisesti valittu lahja kruunata hetken ja ilahduttaa lahjansaajaa vielä vuosienkin päästä.

Jos olet miettinyt, mitä voisit hankkia lahjaksi pesunkestävälle koiraihmiselle, tutustu vaihtoehtoihin, jotka ovat kotimaisia, laadukkaita ja huolellisesti valmistettuja. Kotimaisen yrittäjän tukeminen tuo tullessaan juhlan paitsi lahjan saajalle, myös sen tekijälle.

1. YksinkertaiseN kaunista porvoosta

Mitä? Kupit ja kierrätysmateriaaleista valmistetut koiranlelut ovat porvoolaista käsityötä. Kuppeja on kahta eri kokoa eri korkuisilla reunoilla. Budjetti: alkaen 45 euroa.

Valikoimiin kuuluu myös Porvoon saaristosta kerätyt ja puhdistetut kepit, jotka soveltuvat hyvin kaupunkilaiskoiralle tai lemmikille, joka omaa mieltymyksen luonnon materiaaleihin. Katso lisää: www.ludwigvilgot.fi

Joulun ajan erikoisuutena tuotevalikoimassa on myös kotioloissa valmistetut koirankeksit, jotka sisältävät ruista, porkkanaa ja peuraa. Uutuutena myös luu -malliset keraamiset koristeet. Ota seurantaan myös Instagramissa!

2. Ainutlaatuinen Nimilaatta tuo mukanaan terveiset lapin luonnosta

Mitä? Lapissa poron sarvista valmistetut nimilaatat.  Budjetti: alkaen 18,00 euroa.

Todellisille seikkailijoille tarkoitetut nimilaatat on valmistettu Suomen Lapissa, josta ne eittämättä tuovat mukanaan raikkaan henkäyksen. Yksikään poro ei kärsi näiden ainutlaatuisten nimilaattojen vuoksi, sillä porot tiputtavat sarvensa kerran vuodessa. Tämä tarkoittaa, että lahjana tuote on paitsi ainutlaatuinen, myös eettinen. Katso lisää: www.tundrada.com

Persoonallisten nimilaattojen lisäksi Latviasta Lappiin muuttanut Eline valmistaa koirille myös bandana -huiveja sekä poronluisia puruleluja. Verkkokaupan valikoimaan kuuluvat kauniit korut viimeistelevät persoonallisella tavalla koiran ja koiranomistajan yhteisen tyylin. Ota Elinen upeat käsityöt seurantaan myös Instagramissa!

3. Jokaisen koirakodin kruunaa yksilöllinen hihnanaulakko

Mitä? Hihnanaulakot joka kotiin rotukohtaisesti tai jopa yksilöllisesti.  Budjetti: alkaen 28,00 euroa.

Eteisen kuin eteisen kruunaavat kauniit hihnanaulakot on suunniteltu ja valmistettu huolellisesti alusta loppuun saakka kotimaisena käsityönä. MDF-levystä valmistetun hihnanaulan saa vaikka koiran nimellä tai muulla yksilöllisellä tekstillä. Katso lisää: www.maisart.net

Skandinaaviseen sisustukseen istuvat siistit ja laadukkaat naulakot eivät näytä hullummalta myöskään boheemissa tai värikkäässä kodissa. Yksinkertainen muotoilu tekee tuotteesta ajattoman ja helposti yhdisteltävän. Inspiroidu Instagramissa!

4. Kotimainen käyttöesine nälkäiselle retkeilijälle

Mitä? Ekologiset astiat ja puukot.  Budjetti: alkaen 4,50 euroa.

Luonnonkuitukomposiitista valmistettavat Kupilka -tuotteet herättävät pidempään ulkosalla viihtyvän retkeilijän uuteen aikakauteen. KUPILKA 21 eräjuoma-astia kunnioittaa muotoilullaan perinteitä, mutta on entistäkin ehompi: kestävä kuppi pitää kuuman kuumana polttamatta sormia.

Juoma-astioiden lisäksi tuotevalikoimaan kuuluu myös lautaset, ruokailuvälineet, veitset ja tulustikut. Kupilkan tuotteet ovat hyvän asian puolella, sillä yrityksessä on panostettu hiilijalanjäljen minimoimiseen. Lue lisää kotisivuilta!

5. Arkeen ja juhlaan

Mitä? Rusetit ja kravatit perheen nelijalkaisille juhlijoille. Uutuutena ihastuttava joulumallisto!  Budjetti: alkaen 15 euroa.

Tampereella käsintehdyt rusetit ja krakat sulattavat sydämiä niin arjessa, juhlapaikalla kuin valokuvissa ja joulukorteissakin. Veikeitä tuotteita saa myös omien toiveiden pohjalta toteutettuna. Käsin ommellut yksityiskohdat erottavat tuotteet edukseen muista markkinoilla olevista koirien asusteista. Katso lisää: www.viciafabadesign.com

Valmistusaika on noin 3-5 arkipäivää. Joulua silmällä pitäen kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä postin kulku ottaa vielä oman aikansa valmistusajan päälle.

6. Kierrätetyistä kangasaarteista valmistetut koiranpedit

Mitä? Kierrätysmateriaaleista valmistetut persoonalliset Pumpa Upcycle pedit saatavilla valmiiksi täytettynä tai itse täytettävinä.  Budjetti: alkaen 50,00 euroa.

Pumpa Upcycle lemmikkipeti sopii kodinsisustuksesta kiinnostuneille perheille: Lohjalla ja Inkoossa valmistuvat laadukkaat ja uniikit pedit tehdään asiakkaiden toiveiden mukaisista kierrätystekstiileistä. Lemmikkipetejä valmistetaan myös asiakkaiden omista kierrätystekstiileistä, mikä mahdollistaa kaappeihin varastoituneiden tekstiilien kauniin ja fiksun uusiokäytön. Katso lisää: www.pumpaupcycle.com

Lahja on paitsi kotimaisuutta ja kestävää kehitystä arvostavan lahjansaajan mieleen, myös erityisesti koirien mieleen: kierrätyskangas on usein käytössä hieman pehmentynyttä, eikä sisällä uusille tekstiileille tyypillisiä kemikaaleja.

7. Loistava lahjaidea vahvistaA NÄKYVYYTTÄ KAAMOSAIKAAN

Mitä? Heijastinolkavyö, jonka taskuun mahtuu avaimet tai matkapuhelin.  Budjetti: alkaen 44,90 euroa.

Ovelia Urban -heijastinolkavyö tarjoilee arjen toimivaa designia tyylistä tinkimättä. Sertifioitu, laadukas heijastintuote näkyy, minkä lisäksi se on muutenkin käytännöllinen: helppo pukea, näppärä käyttää ja taskuun mahtuu esimerkiksi avaimet ja kakkapussi. Katso lisää: www.ovelia.fi

Kaverille, isälle, äidille, siskolle tai veljelle? Heijastinolkavyö on helposti säädettävissä ja värivalikoimaa on runsaasti.

8. polttopiirrustukset tilaustyönä, lahjakortilla tai valmisvalikoimasta

Mitä? Kuvataiteilija Heini Sepän loihtimat lyijykynäpiirrokset ja polttopiirustukset puutuotteisiin kuten kuksiin, voiveitsiin tai vaikkapa toko-kapulaan.  Budjetti: alkaen 12,00 euroa.

Uniikin piirroksen voi tilata paitsi seinälle ripustettavana lyijykynätyönä, myös polttopiirrustuksena esimerkiksi avaimenperään tai kuksaan. Jos kaipaat lahjaideaa yhdistysaktiiville, voi oivallinen vaihtoehto olla esimerkiksi tokokapulaan taiteiltu kisatykki.

Heini Seppä myy valmiita polttopiirroksia ja maalauksia omalla Facebook -sivullaan, joka kannattaakin ottaa seurantaan mielellään tältä istumalta.

9. Aito oikea myssy on (ihan eri asia kuin PIPO ja) lämmittävä lahja

Mitä? Pötyällä paikallisten Myssymummojen valmistamat villamyssyt. Budjetti: alkaen 64 euroa.

Inspiroivan Myssy -brändin voimavarana on joukko paikallisia eläkeläisrouvia. Materiaalina käytettävä villalanka on peräisin paikallisilta suomenlampailta: se on materiaalina hengittävä sekä likaa ja kosteutta hylkivä. Ihastuttavien myssyjen, myssytuubien sekä myssykaulureiden ja -liinojen takana on ehta maatilalähtöinen designyritys Pöytyältä, Varsinais-Suomesta. Katso lisää: www.myssyfarmi.fi

Ihastu tuotevalikoimaan verkkokaupassa ja lue tarinat tuotteiden ja tuotekuvien takana. Tuotteiden toimitusaika on 2-5 päivää, mutta kiireisenä joulunalusaikana kannattaa varata runsaammin aikaa.

10. amppeliteline, porttimerkki tai lattiakaivon kansi – rotusiluetit joka lähtöön

Mitä? Rotutuotteet metalli-, puu-, lasi-, akryyli- ja tekstiilipinnoille.  Budjetti: alkaen 5,00 euroa.

Design Sir`Ola valmistaa kotitoimipaikastaan käsin tuotteita laidasta laitaan. Merkintälaserin avulla yritys taikoo rotusiluetit materiaaliin kuin materiaaliin. Porttimerkit ja amppelitelineet kestävät ulkotuotteina Suomen sääolosuhteet kruunaten pihan, jolla talonvahti vaeltaa. Jos olet varhain liikkeellä, voisi lahjansaaja ilahtua joulupalloista tai kaulimesta, jonka avulla laji- tai rotukohtaisia herkkuja on mahdollista leipoa. Katso lisää: www.designsirola.fi

Yrityksen tuotteet ovat edustettuina Koiramessuilla 15. – 16.12.2018 Helsingin Messukeskuksessa. Katsasta tuoterepertuaari paikan päällä tai tilaa verkkokaupasta. Voisiko rotukohtainen lattiakaivon kansi kruunata koirien pesupaikan tai kylpyhuoneen olemuksen myös joululahjana?

Aineeton lahja on aina vaihtoehto

Fyysisen tuotteen lisäksi toimiva lahja voi olla myös aineeton. Perinteisempien aineettomien lahjojen lisäksi on olemassa oivallinen repertuaari ideoita, jotka sopivat nimenomaisesti koiranomistajille. Harkitse esimerkiksi:

Jäsenyyttä Sporttirakki -palveluun. Erityisesti aktiivisille urheilukoiraharrastajille tarkoitettu hyötypalvelu tarjoaa paljon mielenkiintoisia luentoja ja aiheita myös ihan tavalliselle koiranomistajalle. Katso lisää: www.sporttirakki.fi

Häntä Heilumaan: onnistu ohituksissa -verkkokurssi, joka sopii oivallisesti koiransa hihnakäyttäytymisen kanssa painineelle koiranomistajalle kunhan tiedossa on, että ongelman ratkaisemiseksi ollaan myös valmiita sitoutumaan. Tutustu kurssiin tästä linkistä tai harkitse muita eläinten käyttäytymistä Lincolin yliopistossa opiskelleen Saaran maksullisia sisältöjä tämän linkin takaa.

Lahjakorttia mattopesulaan, mikäli tiedät, että talossa on pentu tai koulutukseltaan keskeneräinen nelijalkainen. Myös lahjakortti koirauimalaan tai vapaan viikonlopun mahdollistava lahjakortti koirahoitolaan voi olla nerokas lahjaidea!

Lisää ideoita hakusessa?

Viime vuonna julkaistu artikkeli lahjaideoista on edelleenkin relevanttia luettavaa. Viime vuoden poiminnoissa on tänäkin päivänä voimissaan olevia kotimaisia yrityksiä ja yrittäjiä, joiden valikoimissa on ihastuttavia tuotteita.

Kannattaakin paitsi katsoa edellisvuoden listaus, myös kurkkia toimijoiden some -kanavat tarkoin. Joukossa voi olla uusia, ihania tuoteuutuuksia ja konsepteja, joita ei vielä viime vuonna ollut lainkaan markkinoilla!

48

Lahjaideat koirille ja koirien ystäville

Mitä joululahjaksi koiranomistajalle, koiraperheeseen tai koiralle – koiramaiset lahjavinkit

Olen törmännyt mitä mainioimpiin tuotteisiin ja palveluihin tämän vuoden aikana. On innostavaa nähdä, miten koiramaailmaan on rantautunut uusia tyylikkäitä ratkaisuja, kun aloitellessani koiraharrastusta valikoimaa oli varsin niukasti. Tuolloin koirista ja tyylikkyydestä ei todellakaan puhuttu samassa lauseessa – visuaalisesta viimeistelystä puhumattakaan!

Onneksi tilanne on viimein muuttunut ja tuntuu, että moni kotimainen yrittäjä on jopa maailmanlaajuisesti alansa edelläkävijä. Tyylikkäät tuotteet eivät vieläkään täysin hallitse eläinkauppojen tuotevalikoimaa, mutta suunta on ollut lupaava jo parin vuoden ajan.

Koska itsenäinen Suomi viettää tänä vuonna satavuotisjuhlapäiväänsä, ei ole parempaa hetkeä nostaa muutamia kotimaisia yrittäjiä esille. Olen koonnut listan, jossa paljastan mielenkiintoisimmat lahjaideat koirille ja koirien ystäville – suoraan kotimaisilta yrittäjiltä!

1. Lahjakortti verkkokauppaan, jossa kaikki on kaunista

Mitä? Koiranpedit ja muut tarvikkeet sekä oheistuotteet, joiden valmistuksessa on suosittu luonnonkuituja kuten pellavaa, puuvillaa ja kasviparkittua nahkaa. Budjetti: alkaen 15 euroa.

Viimein saapui aika, kun koiratalouden tekstiilit eivät enää edustaneet tassukuvioita reippaan ruskeissa värimaailmoissa. Kolme hurraa huutoa sille! Suomalainen koiranomistajille suunnattu lifestyle-brändi Kind valmistaa kestäviä ja kauniisti vanhenevia tuotteita, joiden esitestaajina toimii yrittäjän oma dalmatiankoira Elmo. Katso lisää: www.kindfordogs.fi

Hakusessa lahja koko perheelle? Tilaa verkkokaupasta kaunis ja ajaton koiran ruokakulho ja lisää sen sisälle pöytäkynttilä ja konvehteja. Kietaise sellofaaniin ja lahja on valmis!

2. Jokainen koira ansaitsee tulla muistetuksi

Mitä? Miljöö- ja studiokuvat perheen karvaisista lapsista Tampereen seudulla. Budjetti: alkaen 119 euroa.

Ida Lehtosen julkaisemat valokuvat pysäyttivät minut Facebookissa. Idan erikoisalana on eläinvalokuvaus ja kuvista välittyykin kuvaajan eläimiä kohtaan tuntema arvostus ja rakkaus. Kun haluat tarjota karvaisesta perheenjäsenestä laadukkaan ja varmasti pidetyn muiston, käänny ammattivalokuvaajan puoleen. Katso lisää: www.idaphotos.com

Liian kallista, liian kaukana? Eläimiin erikoistuneita ammattivalokuvaajia löytyy ympäri Suomea. Ammattivalokuvaajan hinta perustuu taitoon, kokemukseen ja kuvien laadukkaaseen jälkikäsittelyyn sekä tietysti ensiluokkaiseen kuvauskalustoon. Kyseessä on luovuutta sekä teknisiä ja hintavia työvälineitä vaativa ammatti, jota nykypäivänä arvostetaan aivan liian vähän.

3. koiramaista Taidetta kotiin

Mitä? Maalaukset ja piirustukset valokuvan pohjalta tai asiakkaan toiveiden mukaan. Erikoisuutena guassimaalaukset kotimaiselle koivupohjalle sekä isokokoiset piirustukset kynillä ja pastelleilla. Materiaalit töihin tulevat ensisijaisesti kotimaisilta yrityksiltä. Budjetti: alkaen 100 euroa.

Kuvataiteilija, sarjakuvataiteilija sekä koiranomistaja Annika Wallenius työskentelee ammatikseen myös eläinten parissa eläintenhoitajana. Yhteys nelijalkaisiin näkyy teoksista, joista välittyy sielukkuus. Lahjan saaja voi osallistua tilaustyön suunnitteluun, kun ostat lahjaksi lahjakortin. Katso lisää: www.walleniusart.wordpress.com

Wallenius lähtee suorittamaan varusmiespalvelusta Niinisaloon. Taiteilijan inttiblogia pääset seuraamaan tästä linkistä.

4. Persoonallisesti ulkona: Iloa ja väriä ulkoiluun

Mitä? Suomessa valmistetut persoonalliset pannat ja taluttimet sekä kakkapussi-jemmat. Budjetti: alkaen 9.50 euroa.

Ebba + Albus collectionin monipuoliseen valikoimaan kuuluu lukuisat erilaiset pantamallit. Iloisten väristen pantojen ja hihnojen lisäksi valikoimaan kuuluu heijastavat tuotteet ulkoiluun. Katso lisää: www.ebbaalbus.fi

Kevyt puuvillakankaasta valmistettu kakkapussi-Jemma on hyvä valinta citykoiran omistajalle. Jemman voi kiinnittää hihnan käsilenkkiin, vyölenkkiin tai vaikkapa reppuun ja näin jemmat kakkapusseineen roikkuvat aina kevyesti mukana.

5. ruokakuppiteline tyylikkääseen kotiin

Mitä? Kierrätysmateriaaleista valmistetut kuppitelineet kissoille ja koirille useassa koossa. Budjetti: alkaen 59 euroa.

Olenko koskaan kertonut, että kovan onnen Olmi elää nykyisin tavallista koiranelämää, jossa ainoana merkkinä sen pentuiän varvasongelmista on se, ettei se pysty kumartumaan etutassujensa varpaiden päälle? Siksi Olmi syö ruokansa korokkeelta. Minä tietysti toivon, että joulupukki muistaa sitä Think Todayn tyylikkäällä ruokakuppitelineellä! Katso lisää: www.thinktoday.fi

Katso kotisivuilta myös ruoka- ja juomakuppien alustat, sekä muut tuotteet. Yrityksen Facebook -sivulta löydät tuotteista lisää kuvia!

6. Kauniit ja laadukkaat nahkatuotteet

Mitä? Mittatilauksesta Suomessa valmistetut yksilölliset ja laadukkaat kaulapannat, valjaat ja talutushihnat kaiken kokoisille koirille, sekä pientä mukavaa ihmisille. Budjetti: alkaen 8 euroa.

Klassisen kauniit koiratarvikkeet valmistuvat mittatilaustyönä asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Ajattomat nahkatuotteet kestävät kulutusta ja aikaa. Koiratarvikkeiden lisäksi valikoimasta löytyy mm. parkkinahkaisia avaimenperiä, avainnauhoja ja kissan kaulapantoja. Katso lisää Facebookista.

Helmi -koiratarvikkeet taipuvat moneen, sillä pantoja voi tilata minimalistisen pelkistettyinä, niittikoristein tai vaikkapa salmiakki- tai nimikirjailuilla.

7. Rotutuotteet joka lähtöön

Mitä? Vaatteet, asusteet ja lahjatavarat kasseista tarroihin eläinten ystäville. Budjetti: alkaen 12 euroa.

Waldogsin persoonallisten ja hauskojen eläingrafiikoiden joukosta löytyy jokaiselle jotakin! Kotimaisen taitelijan grafiikoissa on yli 190 koirarodun kattava valikoima, sekarotuisia ja rescuekoiria unohtamatta. Samalla shoppailulla löydät lahjat myös muille eläinten ystäville. Customoi tuotteita omilla teksteillä ja tilaa vaikkapa kasvattajakohtaiset tuotteet! Katso lisää: www.waldogs.com

Jos toimiva, mutta tavallinen kahvikuppi on jo so last season, turvaudu termosmukiin silikonikannella. Kuvassa poseeraava whippetnassu on vieläpä Olmin ja Alpin rakas Taimi -ystävä naapurustosta! Kuppi on saatavilla muissakin rotuvaihtoehdoissa. Jos haluat panostaa, lisää settiin erikoiskahvi tai täytä kuppi konvehdeilla tai pähkinöillä. Toimii varmasti!

8. Uniikki tuote omalla koirakuvalla

Mitä? Yksilölliset korut, avainnauhat, avaimenperät, magneetit ja numerolapun pidikkeet oman koiran kuvalla. Budjetti: alkaen 26 euroa.

Yksilölliset tuotteet valmistetaan Suomessa noin kahden viikon toimitusajalla. Jos mielit yllättää ystäväsi jouluna, tee tilauksesi heti! Pusselin verkkokaupasta löytyy myös Team Rokka -kannatustuotteet, joiden myyntituloista 50 % lahjoitetaan Team Rokan tukemiseen. Katso lisää: www.pusseli.fi

Jos tiedät lahjansaajan koiraharrastuksesta vain sen, että hän kiertää näyttelyitä, numerolapun pidike on nappivalinta! Valitse lahjansaajan koirasta kasvokuva, sillä hyvän seisotuskuvan päälle ymmärtää vain harjaantunut handleri. Pusseli -kauppaan saa myös lahjakortteja!

9. Tinkimätöntä tyyliä pitkäkauloille

Mitä? Kotimainen kaulapanta- ja talutinmallisto tarjoaa glamouria joka koiralle. Budjetti: alkaen 24.90 euroa.

Käsityönä Suomessa valmistetut värikkäät ja näyttävät pannat syntyvät rakkaudesta koiriin. Jatkuvasti uudistuva ja laajeneva mallisto tuo kauneutta ja glamouria koiranomistajien arkeen. Walona Dogsin taustalla on valkeakoskelainen perheyritys, joka myy tuotteita maailmanlaajuisesti. Katso lisää: www.walonadogs.com

Näiden ammattilaisten käsissä et ole hukassa! Selkeät kokotaulukot, tuotekuvaukset ja -kuvat varmistavat, että löydät sen mitä etsitkin. Suurin ongelma Walona Dogs -tuotteiden hankinnassa onkin valinnan vaikeus, joka iskee värikkäitä tuotteita läpikäydessä.

10. Ugly Christmas sweater – jouluiset koirakuosit

Mitä? Jouluiset koirakuosit tyynyihin, vaatteisiin ja lahjatavaroihin. Budjetti: alkaen 4 euroa.

Suomalaisen kuvittaja-graafikon Camilla Häggblomin koirakuosit on saatavilla sisustustyynyihin, vaatteisiin ja lahjatavaroihin ulkomaalaisesta Redbubble -verkkokaupasta. Kuvituksillaan Häggblom alleviivaa eläinten ja luonnon kauneutta sekä jakaa tietoisuutta esimerkiksi koirien rotukohtaisista eroista alkuperän ja ominaisuuksien osalta. Valikoimasta löytyy yli 30 koirarotua sisältäen kaikki suomalaiset koirarodut ja uusia lisätään toiveiden mukaisesti. Katso lisää: Camilla Mikaela Häggblom, Redbubble

Verkkokaupasta löydät myös tarrat ja kortit joululahjojen viimeistelyyn. Ota seurantaan myös Instagramissa!

Eikö tärpännyt?

Jos et löytänyt ystävällesi tai lompakollesi sopivaa lahjaa, muista, että koiranomistajille useimmiten riittää, että heidän lemmikeillään on kaikki hyvin.

Lahjoita koiranomistajalle lahjakortti, joka oikeuttaa koiran lenkitykseen tai hoitoapuun. Jos koiraa ei luoteta lenkille, tarjoudu seuranpitoon sovittuna ajankohtana: moni koiranomistaja on lemmikistään huolissaan, jos työpäivä uhkaa venyä tai töiden jälkeen tulee pakollisia menoja.

Koiranomistajatkin ovat aivan tavallisia ihmisiä, joten lahjaideana voi toimia aineettomatkin joululahjat – mihin eläinsuojelukohteeseen tehty lahjoitus voisi ilahduttaa ystävääsi?87