Koiramillisyys

Kertoessani Instagramissa saamastani inhimillisestä vastaanotosta jäin miettimään vastaavaa termiä, jonka keskiössä olisi koiramillisyys.

Koiramillisyys on termi, joka jollain tavalla koskettaa jokaista koiran omistavaa henkilöä. Se minimoi itsessään kaikenlaisia koiran ongelmakäyttäytymisen piirteitä — siksi se on erityisen tärkeää ja siksi haluan kirjoittaa siitä. 

Jos olet joskus tavannut oikein tasapainoisen, rauhallisen ja luotettavan oloisen koiran, voit olla varma, että juuri se yksilö on viettänyt oikein koiramillisiä koiran päiviä — ja on nimenomaan tullut kohdatuksi koirana!

Koiramillisyys ei ole mikään oikea termi, mutta toivoisin, että sille löytyisi tulevaisuudessa synonyymi. 

Koiramillisyys ei ole täysin sama, kuin koiralähtöisyys, joten siksi käytän tässä yhteydessä hieman hassulta kuulostavaa, keksimääni termiä. Koiramillisyys ei siis ole täydellinen synonyymi koiralähtöisyydelle, vaikka molemmat selkeästi ovat samaa sukua.

Miksi minä en sitten tässä yhteydessä puhu inhimillisyydestä? Koen, että inhimillisyydestä puhuminen koirayhteydessä on tietyllä tapaa ongelmallista. 

Koirat eivät itse ole inhimillisiä eläimiä. Koirien hyvinvoinnin edellytys ei myöskään löydy inhimillisistä lähtökohdista: siitä, että inhimillistäisimme niitä tai kohtelisimme niitä varsinaisesti inhimillisesti.  

Tai ehdottomasti kyllä, jos inhimillisyydellä viitataan vain ja ainoastaan kykyyn reflektoida ja toimia empaattisesti muita elollisia, kuten juuri koiria, kohtaan. Suosittelen sellaista ehdottomasti aina! 

Mutta samaan aikaan en malta olla ottamatta esille, kuinka puolestaan koiramillinen toiminta voi varmistaa sen, että koiriemme tarpeita ymmärretään ja vaalitaan niistä lähtökohdista, jotka nimenomaan koiralla, koiraeläimenä, on. 

Inhimillisistä lähtökohdista

Hyvänä esimerkkinä moni koira nauttii enemmän kylmistä mutakylvyistä ojan pohjalla, kuin päiväkausien rauhaisasta, tunnelmallisesta hyggeilystä kotona. 

Sillekin on aikansa ja paikkansa. Mutta koiramillisestä näkökulmasta tunnelmallisessa hyggeilyssä voisikin olla täydellisen pysähtymisen sijasta kyse mehukkaan luun järsimisestä kaikessa rauhassa tai kotiportaalla tuulen haistelemisesta ja pihan vartioimisesta — jos se vaan on rotutyypille ominaista.

Ylipainosta kärsivät koirat ovat varmasti omistajiensa ruualla rakastamia. Kysymys kuuluukin, onko nappisilmille keittiössä ojennettavat kinkkuvoileivät todella se keino, jossa koiran hemmottelu tapahtuu koiramillisistä lähtökohdista käsin? 

Voisiko olla, että koiralle olisi kuitenkin koiramillisempää keittiössä herkuttelun sijasta samoilla niityillä ja popsia sieltä tarkkaavaisella nenätyöskentelyllä ansaittuja peuran papanoita?

Oletko jo hahmottanut, mitä ajan takaa? Toivon, että tekstissäni ero “inhimillisen,” “inhimillistävän” ja “koiramillisen” suhteen on selkeä. 

Meille ihmisille on tavattoman inhimillistä rakastaa koiriamme huomionosoituksin ja tyylikkäine kaulapantoineen ja esimerkikiksi lyhytkarvaiselle koiralle hankitun näyttävän hupparin avulla. 

Sellainen luo mielihyvää ennen kaikkea meille itsellemme, mutta pahimmassa tapauksessa koiramillinen näkökulma voi olla kaikesta siitä kaukana.

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua koiraa?

Pysähdy hetkeksi miettimään, miten kohtaat koirasi vaikkapa pitkän työpäivän jälkeen. Olette varmasti molemmat innoissanne jälleennäkemisestä! 

Kokeile taltioida jälleennäkemisenne vaikkapa hidastetulle videolle ja pyri tarkkailemaan siitä signaaleja, joita koirasi kohtaamisessa osoittaa. Ole tarkkana, sillä nämä signaalit ovat ohi silmän räpäyksessä! Koirat viestivät paljon hienovaraisemmin ja nopeammin, kuin me jopa kömpelöiltä koirien rinnalla tuntuvat, hölösuiset ihmiset.

Koiran haukottelu voi kieliä letkeästi lepäillystä päivästä, mutta se on myös hyvin tyypillinen rauhoittava signaali. Rauhoittava signaali on ele, jolla koira pyrkii rauhoittelemaan yhä kiihtyvää tilannetta tai olotilaa.

Jos tapanasi on jälleennäkemisen aikana möyhiä koiraa tai taputella innoissasi sen kylkiä tarkkaile, lipaiseeko koira nenänpäätään tai nuolaiseeko se huuliaan. Nekin ovat merkki rauhoittelusta. Siitä, että vähempikin voisi riittää — tai ainakaan tunnelman ei pidä tästä enää kiihtyä. 

Aikuiset koirat ovat hyvin rauhanomaisia tyyppejä, jotka keskustelevat paljon, kunhan vain sallimme sen niille ja näemme sen. Kun alamme tiedostamaan tätä osaa lemmikeistämme, pystymme itsekin jatkamaan keskustelua ja käymään jopa pitkiä vuoropuheluita koiramillisestä näkökulmasta.

Jos innostut möyhimään koiraasi kotiin tullessasi ja pääset taltioimaan tilanteen videolle tarkkaile, näkyykö koiran silmien valkuaiset tilanteen edetessä. 

Tästä käytetään englanninkielistä nimitystä “whale eye” jonka hakukoneeseen kirjoittamalla saa kattavan kuvakollaasin siitä, miltä tämä näyttää. Samalla termillä löydät myös hyvää aineistoa siitä, mitä “whale eye” tarkoittaa ja miten se kannattaa tulkita erilaisissa tilanteissa. 

En haluaisi torpata koko kotiintuloseremoniaanne, mutta mainitsen vielä, että läähätys kielii kiihdyttävissä tilanteissa useimmiten enemmän stressistä ja ”kuumista paikoista” kun varsinaisesti ympäristössä vallitsevasta lämpötilasta. 

Rauhaa ja rakkautta

Jos koirilla olisi motto, otaksuisin sen menevän jotakuinkin näin: rauhaa ja rakkautta! 

Aikuiset koirat ovat pääpiirteittäin rauhaan pyrkiviä eläimiä. Kun niiden koiramilliset tarpeet on tyydytetty ja niiden viestejä nähdään ja pyritään tulkitsemaan itsekin suhteellisen matalasta vireestä käsin, on helppoa nauttia tuon mutkattoman kumppanin läsnäolosta.

Vastoin yleistä luuloa, koirat eivät tappele huvin vuoksi tai ilman syytä, vaan kaikki niiden reaktiot perustuvat haluun saavuttaa rauha. Rauha mahdollistaa koiraeläimelle käytännössä hengissä pysymisen. Se on karkeasti ottaen edellytys kaikelle toiminnalle, kuten levolle, joka mahdollistaa aktiivisuuden, joka mahdollistaa ruuan hankinnan, joka mahdollistaa henkiin jäämisen ja siten mahdollisen suvun jatkamisen.

Ikävä kyllä joskus ainoa keino rauhan saavuttamisen voi olla toisen koiran eliminointi etenkin, jos tukalia tilanteita on jatkunut liian pitkään. Tällaisissa tapauksissa voi hyvin olla myös kyse siitä, että esimerkiksi koiran omat ihmiset ovat antaneet sille toisiin koiriin tai ympäristöön nähden tiedostamattaan ristiriitaisia signaaleja, jotka johtavat pahimmillaan ikävään välikohtaukseen.

Miten voin toimia koiraani kohtaan koiramillisesti?

Vaikka törmäät koiramillisyyteen tämän artikkelin myötä ehkä ensimmäistä kertaa, kyse ei ole mistään utopiasta tai rakettitieteestä. Et tarvitse kuudetta aistia tai keijupölyä, vaan riittää, että pysähdyt hetkeksi.

On muutamia asioita, joiden avulla voit myös omassa arjessasi koirasi kanssa vahvistaa koiramillisiä toimintatapoja. Siten voit saada koirasi rentoutumaan seurassasi ja valmistautumaan pitkiinkin vuoropuheluihin kanssasi. 

Tulet huomaamaan, että koira ei ole mikään yksinkertainen, ohjelmoitujen temppujen varassa roikkuva robotti. Päinvastoin kyseessä on persoonallinen ja moniulotteinen ystävä, johon on mahdollista muodostaa tervehenkinen ja vuorovaikutteinen suhde. 

1. Näe koira koirana

Tämä on helpommin sanottu, kuin tehty. Useimmiten hyvää tarkoittavat eleemme ja keinomme lähtevät meistä itsestämme käsin, emmekä kaikessa inhimillisyydessämme useinkaan päädy koiramillisiin ratkaisuihin. On suorastaan keskityttävä siihen, minkälainen eläin koira on eläimenä tai mitä se voisi kaivata. 

Jos aikeissasi on toteuttaa koirasi kanssa hauska nettivideo, jossa rummutat koirasi tassuilla musiikin tahdissa, älä tee sitä. Se näyttää ehkä hauskalta joidenkin ihmisten mielestä, mutta sitä se ei ole. Koira ei ymmärrä logiikkaa, osaa nauraa tempaukselle tai pakota muita koiria vastaavaan temppuun. 

Jos haluat kuvata tällaisia hassun hauskoja hassutteluvideoita nettiin, hanki pehmolelu. Se on joka tapauksessa ylläpitokustannuksiltaankin varsin vaivaton — ja mikä parasta, sopii jokaiselle! Saatan kuulostaa turhankin tiukkapipoiselta, mutta…

2. Kunnioita koiraasi.

Kun alat hahmottamaan koirasi tapaa keskustella ja kunnioitat sitä ja koiran omaa tahtoa eläimenä, voit aluksi joutua kiperänkin paikan eteen. 

Esimerkiksi seuraavan kerran, kun lähestyt paikoillaan tyytyväisenä lekottelevaa koiraa, aikeinasi möyhiä sen herttaista olemusta, saatatkin huomata, että juuri, kun olet kumartumassa koirasi puoleen, se lipaisee huuliaan ja väläyttää silmiensä valkuaisia. Se on merkki sinulle – voit jättää koirasi rauhaan. Voitte nauttia yhteisestä hetkestä yhdessä myös ilman lähikontaktia.

Jos haluat tarjota koirallesi hellyyttä, voit hyvin tehdä siihen viittaavan eleen esimerkiksi hieman kauempana koirastasi. Voit eleesi myötä katsoa, tarttuuko koira siihen tulemalla luoksesi. Jos näin tapahtuu, voit rauhallisesti helliä koiraasi paikoista, joiden kosketuksesta se nauttii.

3. Piirrä omat rajasi

Kun kunnioitat koiraa ja tarvittaessa sen omaa tilaa, voit pikku hiljaa alkaa vaatimaan myös koiralta kunnioitusta itseäsi kohtaan. Nykytutkimusten valossa koira nähdään hierarkisena eläimenä (Katriina Tiira: Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus, 2019) minkä puolesta puhuu jopa lemmikkikoirien käyttäytyminen laumassa.

Omien rajojen piirtäminen tai vaaliminen ei tarkoita väkivaltaa tai eläimen uhkaavaa kohtelua tai pelottelua. Se on samanlaista lempeää, mutta määrätietoista viestintää, jolla emo määrittelee rajansa pennuilleen ja tarjoaa näin ollen koiranpennun ensimmäiset oppitunnit sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Voit harjoitella omien rajojesi piirtämistä ja vaalimista esimerkiksi luontaisessa ruokailutilanteessa. Koirat harvoin ojentavat omasta saalistaan ruokaa muille, sillä ruokailu on niille hengissä säilymisen edellytys. Ruuan jakamisen sijasta ne saattavat kehoittaa liian lähelle pyrkivää lajitoveria tai jopa ihmistä pysyttelemään loitolla. Olet oikeutettu toimimaan ihan samoin.

4. Tarjoa koirantöitä, älä hölmön hommia

Yksi lähihistoriani koiratuttavuus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jos tämä koira olisi ollut ihminen, hän olisi todennäköisesti luonut uraansa arvostettuna rikostutkijana tai muussa ammatissa, jossa vaaditaan ensiluokkaista kykyä tutkia ja päätellä. Kyseessä oli niin tarmokas tapaus, että jos tämä koira todella olisi ollut ihminen, se olisi varmaankin kaiken vapaa-aikansa täyttänyt sudokuja ja ristikoita ja kenties lepuuttanut aivojaan metsässä kanttarelleja etsien. 

Kyseessä oli äärimmäisellä ongelmanratkaisukyvyllä ja työmoottorilla varustettu lemmikki, joka oli keksinyt päiviensä kuluksi kaikenlaisia hölmön hommia. Se kulki kodissaan levottomana, avasi toisinaan ulko-oven ja viihdytti sitten itseään vaihteeksi ulkosalla. Autoilu oli sen suuri intohimo, mutta sitä se ei ollut kenellekään muulle sen kanssa, sillä koira piti autoillessaan niin hirveää mekkalaa, minkä lisäksi se nappaili ikään kuin ikkunoiden läpi kitaansa ohikulkijoita ja autoilijoita. Se oli mestari viihdyttämään itseään, minkä lisäksi se oli huomattavan ylivireinen ja stressaantunut. Se viihdytti itseään jopa silloin, kun sen ulkoiluttaja olisi halunnut jäädä juttelemaan muiden ulkoilijoiden kanssa kesken lenkin — silloin se näytti hurjan puolensa ja kertoi, että on tullut tänne lenkkeilemään, eikä tönöttämään.

Koiralla oli valtava tarve tehdä ja toteuttaa, eikä se ole mitenkään harvinaista tai poikkeavaa. Etenkin työkoirat tuppaavat olemaan sellaisia. Aloimme ohjaamaan koiran tarmokkuutta muihin asioihin. Sille tarjottiin mahdollisuus jäljestää sen oma ruoka. Silloin, kun sellaiselle ei ollut aikaa, se söi ruokansa aktivointipallosta tai sellaisesta aktivointikupista, missä oli syviä uurteita.

Vallitseva tunnetila on usein tarttuvaa laatua

Koska koira oli kaiken aikaa ylivireisen oloinen, sille opetettiin rauhoittumisen taitoja – eli hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään. Sen palautumista haastavien tilanteiden jälkeen tuettiin keinoilla, jotka auttoivat sitä palautumaan. Koiralle ei enää heitelty palloa, sillä palloleikit kiihdyttivät sitä entisestään. Sen sijaan nahkapalloa käytettiin koiran tunnetilan purkamiseen silloin, kun se ei löytänyt parempaa keinoa rauhoittua. Silloin se puri hampaansa palloon ja vaipui ikään kuin transsiin, josta se sitten palautui lopulta huomattavasti rennompana. 

Ylivireiselle, kiihkeälle tai kiihtyneelle koiralle parasta liikuntaa on keppien tai pallon heittelyn sijasta pitkäkestoinen ja tasainen rasitus, kuten pyöräilylenkit (pehmeällä maastolla, koiran tasaisella ravilla), vesijuoksu tai pitkät rauhalliset lenkit metsässä.

Sellainen tekee hyvää kenelle tahansa. Kiinnitä huomiota myös omaan mielentilaasi – pompitko paikasta toiseen kuin superpallo tai oletko kireä kuin viulun kieli? Tule itsekin alas ylivireisestä suorittamisesta ja hengitä niin, että vatsasi kohoaa ja laskee.

Jos haluat tarjota koirallesi hölmön hommien sijasta koiramillisiä koirantöitä, lähde metsään, jäljestä koirasi kanssa, anna sen uida rapakoissa ja käyttää kaikkia aistejaan: tuntea, nähdä, haistaa, maistaa. Se se vasta on koiran elämää!

5. Ole läsnä

Mikään ei opeta koirista paremmin, kuin koirat itse. Sinulta se edellyttää läsnäoloa ja sitä, että alat tietoisesti tarkkailemaan koiraasi.

Jokainen koira on erilainen. Koiran persoonaan vaikuttaa paitsi sen rotutyyppi, myös sen sukupuoli ja aiemmat kokemukset. Opettele näkemään koirasi loogisena eläimenä ja miettimään, mistä sen reaktiot kumpuavat. Mikä voisi olla hyvä vastareaktio, jotta vuoropuhelu saa alkunsa? 

Voit kehittää tietotaitoasi etsimällä mielenkiintoisia kursseja tai lukemalla informatiivisia kirjoja. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi edellä mainittua Katriina Tiiran kirjoittamaa Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus -nimistä teosta. Se voi tuntua aluksi pitkäveteiseltä teokselta, sillä se alkaa jo koirien alkuperästä ja siihen liittyvistä vaiheista. Sen läpi kahlaaminen kuitenkin kannattaa. Jotta voimme ymmärtää koiria tässä hetkessä kokonaisvaltaisesti, meidän on myös ymmärrettävä koiriemme historia ja vaiheet.

20

Plan B

Kuten mainitsin Ei oo hauskaa -otsikon alla, olen pudottamassa ”Vuoden huonoin koiranomistaja” -viitan harteiltani ja luovuttamassa sen seuraavalle surkealle koiranomistajalle. Jos sateiset, pimeät ja väsyttävät illat eivät houkuta reippailemaan lenkkipoluille meillä on vaihtoehto B., joka pitää sisällään uusien temppujen opettelua, puruluiden mutustelua ja aktivointipelien pelaamista!
Otin viikonloppuna kuvia meiltä löytyvistä koirien aktivointipeleistä, koska en muista esitelleeni niitä täällä aiemmin. Kuvat on otettu meidän ulkoterassilla, koska meillä sisällä on päiväsaikaankin niin hämärää, ettei hyvistä kuvista voi kovinkaan usein edes haaveilla.
Meiltä löytyy kolme koirien aktivointipeliä, mikä on hyvä, sillä yleensä koirien iltaruuan saa niiden kautta syötettyä kaikille samaan aikaan. Kun jokainen on saanut oman satsinsa ruokaa kalasteltua pelin kätköistä, on aika vaihtaa pelejä päikseen niin, että jokainen saa pähkäillä kaikkia pelejä vuorollaan. Nopeimmalla koiralla on siitä kurja rooli, että se joutuu katsomaan muiden touhuamista ilman, että sillä on lupa lähestyä toisia koiria ollenkaan. Elna on ihan supernokkela, ja yleensä se joutuukin odottelemaan hitaampiaan.

Puinen Dog Spinny on Nina Ottossonin klassiko ja meidänkin jengin (aikoinaan Nikille hankittu) ensimmäinen peli. Pidän itse valtavasti noista puisista peleistä materiaalinsa puolesta, eikä minua haittaa, vaikka koirat pureskelisivat tai raapisivat niihin pieniä merkkejä – mutta siitä nuo ovat ikäviä, että ainakin tämä Spinny on makupalareikänsä kohdalta hiukan pehminnyt. Dog Spinny kuuluu helpoimpiin peleihin ja kun koira sen kerran hoksaa, sitä ei oikein voi vaikeuttaa mitenkään, paitsi jättämällä osan makupalojen paikoista tyhjiksi.
Elna on erittäin näppärä pelaaja ja syö kaikki piilotetut herkut muutamassa sekunnissa.

Dog Smart on myös Nina Ottossonin puinen älypeli. Koiran täytyy nostaa puisia palikoita suoraan ylöspäin sadakseen makupalat, eikä tassuilla sohiminen edesauta asiaa yhtään – palikat ovat melko jämäkät ja pysyvät hyvin paikoillaan. Tämä peli tuntuu olevan Inton suosikki, etenkin, kun se saa makupaloja vielä siitäkin, että pelattuaan palauttaa puiset pikkuosat minulle käteen.
Sen jälkeen, kun Remu oli oivaltanut Dog Spinnyn käyttämisen, sillä meni melko pitkään, että se oivalsi, ettei tämän pelin pyörittämisestä tassuilla ole mitään hyötyä. Yleensä kun koirat pääsevät pelaamaan, tarjoan niille kaikkia pelejä vuoronperään, jos se vaikka hieman hämäisi niitä…

Sitten meillä on tämä Hauhau -merkkinen muovikantinen peli, joka muistuttaa perinteistä Dog Spinnyä mutta on kuitenkin parempi. Tässä on yhden reiän sijasta kaksi reikää ja pelin mukana tuli rei’ille sopiva korkki, jonka avulla saa aina jomman kumman rei’istä tukittua. Lisäksi tähän on mahdollista ruuvata tappi, joka estää pyörivää kantta tekemästä täysiä kierroksia. Nämä ominaisuudet tuovat peliin tosi mukavaa vaihtelua ja jopa Elnalla menee hetki selvittää, miksi kansi ei yhtäkkiä pyörikkään ja miten loput makupalat saakaan ulos (pyörittämällä täyden kierroksen toiseen suuntaan).

Nyt kun nämä ovat olleet viimeaikoina niin suuressa suosiossa laumassamme, olen alkanut harkitsemaan jonkun uuden pelin hankintaa – sellaisen, joka pitäisi Elnankin vähän pidempään kiireisenä. Katselin erilaisia vaihtoehtoja Peten Koiratarvikkeen sivuilla, etenkin niitä puisia vaihtoehtoja, vaikka muoviset olisivatkin varmaan helpompi pitää puhtaana huuhtelemalla silloin tällöin kuumalla vedellä. Erityisesti kiinnostuin Dog Tornadosta, WorkeristaTurbosta, TwisteristäFighterista sekä Dog Boxista. Osaako kukaan suositella mitään näistä?
Sitähän voisi vaikka tehdä kierroksen eläinkauppoihin, jos vaikka pääsisi ihan vallan hypistelemään näitä vaihtoehtoja. Niin ja kohtahan koittaa se Messarikin messutarjouksineen! Hmm…

0

Syötäiskö huomennakin ulkona?

Meidän koiraherrat joutuivat tänään suurten kysymysten äärelle, kun päätin laittaa kummatkin pojat käyttämään nenäänsä ruuan hankkimisen eteen. Tähän tarvitaan vain omakotitalon piha (muukin suurehko ja rauhallinen alue käy), nurmikko tai muu, jopa hankalempi maasto, sekä sapuska-annos. Telkesin koirat odottamaan vuoroaan pienempään aitaukseen sillä välin, kun itse ripottelin liotettuja koiran nappuloita pitkin pihaa (pitävät hulluna varmasti). Nappulavanan päähän jemmasin tietenkin vanalta jäljelle jääneet sapuskat, ja niinpä pieni hajuaistinkäyttötehtävä oli valmis.
Kummatkin koirat suoriutuivat annetusta tehtävästä tuossa tuokiossa, ja mikäpä siinä, kun on tarkka ja hyvä hajuaisti sekä kova nälkä. Hännät vaan viuhuivat iloisesti puolelta toiselle samalla, kun koirat keskittyivät ruuan löytämiseen nurmikosta.

Eilen oltiin Nikin kanssa taas Kirstulassa agilitytreeneissä. Koira oli aivan yli-innokas, vauhtia ainakin löytyi, mutta niin löytyi myös turhanpäiväistä säheltämistäkin. Ohjaajan (ja koiran) keskittymiskyky oli aivan jossain ihan muualla, ja niinpä ohjaajana tuli huudeltua taas ties mitä käskyjä, ja koira meni ihan miten sattui, mm. tippui sitten keinulta, kun minä huutelin sille samoja käskyjä kun puomilla, enkä tajunnut pyytää odottamaan, eli hidastamaan  keinun toisessa päässä että keinu ehtii laskeutumaan.
Mentiin myös ensimmäistä kertaa koskaan okseri. Ensimmäisellä yrityksellä Niki pläjähti jälkimmäisen riman päälle, mutta toisella kerralla liiti jo helposti yli, hienoa. Kaikenkaikkiaan treenit meni kaikesta huolimatta ihan ok, on meinaan huonompiakin päiviä nähty. Ohjaajan, eli mun, pitäisi vaan kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä käskyjä huutelee ja mihin aikaan, vaikka varmasti pelkillä eleillä on paljon suurempi merkitys, mutta niiden kanssa nyt ei mitään sen suurempia ongelmia ollutkaan. Mutta ei varmaan pahaakaan tekisi kiinnittää huomiota enemmän siihen, mitä suustaan päästää..2