Sisältäpäin lämmittävä vaikutus

YHTEISTYÖ: Best-In Suomi

Matka viikonloppulomalle hevostilalle kävi sankan sumun läpi. Taakse jäänyt työpäivä ja myöhäinen ilta ehti koettelemaan jaksamista ja mielenlaatua, kunnes autosta ulos noustessa tarhojen suunnalta kuului hevosen lempeä hörähdys. Sen myötä väsymys oli tiessään.

Olin ikävoinut ruunaa ja oli ilmeistä, että se ja tamma tunnistivat minut heti, kun nousin autosta huudellen, että täällä ollaan. Meidän ystävyytemme ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä ihan ensimmäisen lomitusjakson aikana hevosten tarjoama vastaanotto oli jopa vihamielinen.

Tuntui siltä, kuin temperamenttinen ruuna olisi kuvitellut, että olen käynnistänyt vallankaappauksen. Siltä se eittämättä ehkä vaikuttikin, sillä sen emäntä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen ja yhtäkkiä minä olin ilmestynyt kuvioihin. Ruuna mulkoili minua epäluuloisena, rynnisteli miltei varpaideni yli ja luimisteli ärtyneen oloisena.

Edes porkkanat ja kuivatut leivät eivät muuttaneet sen mieltä, sillä nekin se haki kuin paheksuvasti tuhisten (mutta haki kuitenkin). Lopulta sen emäntä tuli takaisin kotiin ja kaikki oli taas hyvin.

Seuraavalla kerralla tavatessamme ruuna tuntui jo oivaltaneen, ettei kyseessä olekaan vallankaappaus, vaan vilpitön ruuanjakotoimitus emännän poissaollessa. Sen oivalluksen myötä me ystävystyimme.

Sain oppia tuntemaan ruunan, joka ei ollutkaan pahansisuinen kiukkupussi, vaan äärettömän herkkä ja tarkkasilmäinen herrasmies.

Tuntuu siltä, että ruunalla on aina pilkettä silmäkulmassaan, mutta sen huumorintajusta huolimatta pidän yhtä lailla tallin muista hevosista, kahdesta tammasta.

Arkiloma

Vaikka hevosten kanssa asustaminen on paperille kirjattuna työlään oloista, se on peltojen keskellä täydellistä vastapainoa sille elämälle, jota omassa arjessani elelen.

Nautin suunnattomasti vuorovaikutuksesta myös suurempien nelijalkaisten kanssa ja kaikenlainen ulkona puuhastelu tuntuu hyvältä. Säännöllinen irtaantuminen omasta arjesta, oli se sitten lomalla tai ”lomalla” irtaannuttaa hyvin omista rutiineista ja luo mielekästä perspektiiviä.

Olen käyttänyt ”arkiloma” -termiä aiemminkin. Parin vuoden takaisen artikkelini silloisesta arkilomasta voit lukea esimerkiksi tämän linkin takaa. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että minulle on siunaantunut lukuisia ns. lomituskeikkoja, jolloin autan ihmisiä heidän lemmikkiensä kanssa samalla tavalla, kun tänäkin viikonloppuna – kyseessä sattuu tällä kertaa olemaan vain muiden koirien sijasta hevoset. Jos haluat lukea lisää siitä, miten ja miksi teen lomituskeikkoja, olen valaissut taustoja tässä artikkelissa.

Päivät hevosten parissa alkavat varhain, mutta ovat sen arvoisia. Kiireetön lauantaiaamu tyytyväistä rouskutusta kuunnellen yhdessä hevosten kanssa tuntuu arvokkaammalta, kuin vastaava aamuhetki hiljaisessa tuvassa lämpimän kahvikupin kera. Yhtä lailla kuin kahvilla, hevosillakin on sisältäpäin lämmittävä vaikutus – se vain on huomattavasti suurempi, kuin kupillisella kahvia.

Reissuelämää koirien kanssa

Whippetit ovat vaivattomia reissukavereita, sillä niiden mielestä on saman tekevää missä ne maantieteellisesti sijaitsevat. Se, mikä niille merkitsee, perustuu niiden mukavuudenhaluun, joten ollakseen tyytyväisiä ne kaipaavat lämpöä ja pehmikkeitä.

Onkin melko koomista, että tällekin reissulle lähdettäessä leijonan osan auton rajallisesta tilasta vei kestokassi, joka piti sisällään whippettien oman makuupussin, karva-alustan ja Vilu -lämpöalustan. Näin ollen koirien ei tule yöaikaan vaelleltua vieraassakaan paikassa, vaan ne rauhoittuvat alustoilleen nukkumaan heti, kun yhteinen puuha loppuu. Myös aikuisena kodinvaihtajana tullut Sumu on oppinut saman toimintamallin whippettien vanavedessä.

Näin loka-marraskuun vaihteessa pakkasin mukaan myös vinttikoirien harmaat välikerrastot. Kutsun niitä tonttupuvuiksi. Termi on vakiintunut sanastooni whippetillisestä tuttavapiiristäni. Kun sisätilojen lämpötila on lomituskohteessa hiukan alhaisempi kuin kotioloissa, tonttupuvut pitävät whippetit tyytyväisinä ja koirat voivat levätä rentoina ilman, että niiden täytyy kietoutua tiukaksi keräksi itseään lämmitellen. Joku voisi kuvitella, että liioittelen, mutta kyse ei ole sellaisesta. Whippetit nauttivat lämmöstä suunnattomasti, mikä saattaa hyvin juontaa juurensa niiden pohjavillattomaan karvanlaatuun.

Koirien reissueväät

Alkuviikosta tilatut koiranruokasäkit eivät ehtineet ilmaantumaan kotioven taakse ennen lähtöämme, joten koirien ruokinta pyhäpäivää vasten oli aiheuttaa päänvaivaa. Koirien ruoka oli loppu, sillä olin vilpittömästi uskonut suosimani verkkokaupan aiemminkin ripeätahtisiin toimitusaikoihin.

Onneksi matkan varrelle sattuneesta marketista löytyi kotimaisia Best-In tuoreruokia. Se, että myös lähimarketeista löytyy laadukkaita ja kotimaisia koiranruokia pelastaa helposti montakin kiperän oloista tilannetta.
Valitsimme koirien koon perusteella mittelspitzille ja whippeteille tämän syksyn uutuustuotteet, eli Best-In Kanatattaripötköt, kun taas kookkaammalle Sumulle valikoitui Best-In Lohimureke. Meillä on ollut aiemminkin vain hyviä kokemuksia Best-In -tuotteista, joten en epäröinyt valintaani.

Best-In tuotteet ovat siitä ihania, etteivät ne sisällä lainkaan säilöntäaineita tai vehnää ja esimerkiksi Kanatattaripötkön lihapitoisuus on 70 %. ⠀

Lihan lisäksi tuotteen ainesosiin kuuluu (luontaisesti gluteeniton) tattarijauho, pellavarouhe, puolukka, vitamiini- ja kivennäisaineseos sekä nokkonen. Ei yhtään hullumpi kombo — voisin maistella tällaista ruokaa mieluusti itsekin! ⠀

Tuotteessa käytetty broilerin liha ja maksa ovat nekin kotimaisia, joten koirien viikonloppueväät taisivat tällä kertaa olla paljon laadukkaampia kuin meidän ihmisten (me valitsimme samasta marketista mukaamme kaikkea aivan yhtä helppoa ja nopeaa, mutta vähemmän monipuolista ja vähemmän terveellisempää).

Koirille niiden alkuperäisen ruokalähetyksen myöhästyminen taisikin siis olla vain onnekas sattuma.

6

Kesäretki Kymenlaaksossa + Valkmusan kansallispuisto

Elokuun tunnelmassa on jotain ainutlaatuista. Syvenevät vihreän sävyt taittavat hiljalleen keltaiseen ja kevyt tuuli vie ajatukset siihen, ettei kesä ehkä kestäkään ikuisesti. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja vaikka haluaisinkin hengittää vain tätä hetkeä ymmärrän, että saapuva syksy on jo nurkan takana.

Alkava elokuu oli täydellinen ajoitus jo perinteeksi muodostuneelle kesäretkelle. Tällä kertaa Loviisasta alkanut, Kymenlaaksoon suuntautunut retki oli onnistunut kokoelma kallioisia metsälenkkejä, merenrantamaisemia ja ihastuttavia uusia paikkoja niin retkeilyn kuin herkuttelunkin kannalta. Vain vaivoin parinkymmenen lämpöasteen kieppeille yltänyt ulkoilma oli omiaan koirien kanssa taitetulle retkelle.

Laumaan loppukeväästä liittynyt Sumu pääsi maistamaan reissukoiran elämää yksinoikeudella samalla, kun whippetit nauttivat pitkistä lenkeistä ja sängynlämmittäjän roolista hoitopaikassaan toisaalla. Kolmipäiväisen kesäretken kruunasivat seikkailijatoverit Riikka ja belgianpaimenkoira Furi, jotka pitivät huolen siitä, etteivät edes automatkat käyneet tylsiksi.

Strömforsin ruukkialue

Olin tänäkin vuonna kysynyt vinkkejä koiraihmisille sopivista pysähdyspaikoista Instagramissa ja saanut jälleen kourallisen loistavia ideoita, joiden puitteissa matkaa lähdettiin toteuttamaan. Ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi määräytyikin juuri näiden vinkkien perusteella Strömforsin ruukkialue, jota en varmasti olisi osannut löytää ilman sopivaa vihjettä.

Viehättävän ruukkialueen tunnelmallinen puutalomiljöö ja historialliset tuotantorakennukset saivat meidät heti ensisilmäyksellä huokaisemaan ihastuksesta. Viehättävä alue suloisine käsityöläisputiikkeineen joenrantamiljöössä tuli täytenä yllätyksenä, sillä saavuimme paikalle alun perin vain syödäksemme Strömfors Bed & Bistrossa, josta olin saanut vinkin Instagramissa.

Strömfors Bed & Bistro tarjoaa ravintola- ja majoituspalveluja vuonna 1892 rakennetussa, näyttävässä ja tunnelmallisessa kartanossa. Taustalla on yrittäjäpariskunta bordercollieineen – ehkäpä tämä yhteensattuma koiraihmisten kesken saikin meidät valitsemaan paikan, joka kotisivuillaan mainostaa myös 300 metrin päässä sijaitsevaa koiraurheilukeskustaan (Strömfors Dog Sports).

Suosittelen paikkaa mieluusti: lämminhenkinen palvelu, upeat puitteet ja
maukas ruoka luovat mille tahansa kesäretkelle onnistuneet edellytykset. Asiakaskohtaisesti käsityönä valmistetun makuelämyksen kruunaa tieto siitä, että ravintola suosii lähituottajien tarjontaa ja aina ensisijaisesti luomua.

Kun olimme kiertäneet käsityöputiikit ja syöneet hyvin maittaneen lounaan tarjosimme autossa odottaneille koirille mahdollisuuden jaloitteluun. Kiersimme joen uomaa ja ihastelimme vanhoja tunnelmallisia rakennuksia.

Alueen vahvana tunnelmanluojana toimiva virtaava vesi oli Sumulle kovin jännittävä elementti. Koko kesäretki tuntuikin tarjoilevan vanhalle tarhakoiralle alusta loppuun saakka paljon uusia kokemuksia.

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja

Reippaat 30 autolla taitettua kilometriä myöhemmin saavuimme kesäretkemme seuraavaan kohteeseen Kotkaan. Sieltä löytyi Langinkosken keisarillisen kalastusmajan ympäristö, joka tarjosi miltei satumaisen luontokokemuksen.

Paikka toimi täydellisesti. Paikalle oli helppo löytää navigaattorin avulla, parkkipaikka oli tilava ja paikan päältä löytyi parikin kahvilaa, sekä yleisövessat. Alue ja osa ulkoilureiteistä sopivat mainiosti myös liikuntaesteisille ja uskoisin, että myös lapsiperheiden on helppo viihtyä alueella.

Loppukesäisestä ajankohdasta huolimatta tai juuri siksi alueen vehreys oli jopa taianomaista. Puuston läpi siivilöityvät auringonsäteet loivat ainutkertaisen tunnelman.

Vaikka paikalla oli lisäksemme muitakin turisteja, alue oli sen verran laaja, ettei se haitannut edes koirien kanssa liikkuttaessa. Meillä oli hyvin aikaa ja tilaa ihailla alueen vehreyttä ja sitä kiertäviä vesialueita, jotka olivat selkeästi luoneet kasvustolle mitä otollisimmat kasvuolosuhteet.

Ei ihme, että palasimme takaisin Langinkoskelle vielä kesäretkemme viimeisenä päivänä. Paikallisesta kahvilasta noudetut take away kahvit maistuivat erinomaiselta paikan päällä nautittuina.

Santalahti Camping

Olimme vuokranneet pienen kahden hengen leirintämökin Santalahti Campingista, joka kotisivuillaan mainosti loivilla silokallioilla sijaitsevia lemmikkiystävällisiä majoitusratkaisujaan.

Niinpä näppärästä pikkumökistä tulikin koko kesäretken ajaksi tukikohta, johon saavuimme ja palasimme aina seikkailujen täyteisten päiviemme päätteeksi.

Ensimmäisenä iltana seikkailut jatkuivat vielä paikan päälle päästyämme, sillä aivan Camping -alueen kulmilta alkoivat merkityt luontopolut. Selkeät ja hyvin merkityt reitit, kauniit kallioiset maastot ja metsän siimeksestä löytyvä ranta ja rantakallio olivat iloinen yllätys.

Katsoimme auringonlaskua rannalla ja vielä myöhemmin rantakalliolla samaan aikaan, kun joku lähistöllä soitti huilua.

Meidän oli tarkoitus saapua kauniiden maisemien ääreen vielä seuraavana päivänä, mutta toisenlaiset seikkailut tempasivat meidät mukaamme ja niinpä tarkempi tutustuminen Santalahden luontoreitteihin sai jäädä jollekin toiselle alueelle taitetulle retkelle.

Ihastuttavan Haminan merenrantareitit

Kaikkein jännittävimpiä matkavinkkejä ovat aina ne, joita lukijat ja seuraajat haluavat lähettää yksityisesti. Ei ole ihme, että uteliaisuuteni heräsi, kun sain vinkin pienestä merenrantakylästä, jonne annoimme seikkailumme meidät johdattaa.

Löysimme vinkin perusteella Kymenlaakson rannikolta kuvankauniin kalastajakylän ja sen satumaisen metsäalueen, jonne olisin voinut jäädä asumaan. (Ovatko kaikki metsät Kymenlaaksossa satumetsiä?)

En ollut koskaan aiemmin nähnyt samanlaisia, pieniä sieviä, keltaisia kukkia, jotka huolettomasti paistattelivat puiden lomasta yltävien auringonsäteiden valossa. Ne ja mereltä kantautuva lempeä kesätuuli veivät meidät mukanaan kokonaan uuteen maailmaan.

Näkyvyys polkuja edettäessä oli hyvä, eikä paikan päällä ollut ollenkaan muita seikkailijoita. Löysimme satumetsän reunalta ihastuttavan rantapaikan, jossa Furi pääsi uimaan, mutta johon Sumu suhtautui hiukan epäluuloisesti.

Takaisin autolle kulkiessamme löysimme metsän siimeksestä suuria ja mehukkaita mustikoita. Soin ajatuksen whippetteille, jotka olisivat olleet mustikoista yhtä riemuissaan kuin emäntänsäkin – meillä on ollut aina tapana kilpailla siitä, kenen vatsaan luonnon antimet päätyvätkään, mutta Sumu ei sellaisesta piitannut.

Valkmusan kansallispuisto

Viimeisenä retkipäivänämme, viimeisenä kohteenamme toimi Valkmusan kansallispuisto. Aurinkoinen sunnuntaipäivä oli saanut kansallispuiston parkkipaikan puolilleen autoja, mutta siitäkin huolimatta saimme luonnon helmaan päästyämme taittaa matkaamme rauhassa.

Valkmusan kansallispuisto oli täydellinen päätöskohde, sillä sen karut suomaisemat toivat kaikelle aiemmin nähdylle vehreydelle sopivan kontrastin.

Saimme jopa retkikuntamme uusimman jäsenen, Sumun kiipeämään urheasti Simonsaaren näkötorniin, josta avautuvia maisemia koirakin tarkasteli laidan yli takajalkojensa varassa näkötornin laitoihin nojaten.

Toisinaan pilvinen sää uumoili sadetta, mutta kaikeksi onneksi selvisimme jopa kesäretkemme viimeisestä kohteesta kuivin jaloin, mikä ei ollut lainkaan itsestään selvää, sillä tummat pilvet olivat varjostaneet seikkailuitamme aina ajoittain alusta alkaen.

Loviisan Laivasilta

Kesäretkemme lähestyessä vääjäämättä loppuaan suuntasimme auton nokan kotimatkalla vielä kohti Loviisan Laivasiltaa, joka sekin osoittautui vertojaan vailla olevaksi kesäpaikaksi. Matkan Loviisaan kruunasi Valkmusan kansallispuistosta lähtiessä valtavan kokoinen maakotka, jonka nähtyäni olin vakuuttunut siitä, että kesäretken ajoitus oli ollut kerta kaikkiaan täydellinen.

Piipahdimme Loviisan Laivasillalla miellyttävässä ravintolassa, jonka terassilla syödessäni en voinut olla kiinnittämättä huomiota lukuisiin muihin koiranomistajiin, jotka olivat saapuneet paikalle lemmikkiensä kera. Eikä ihme, sillä Suomen kesä tarjosi jälleen parastaan.

25

Sateinen viikonloppu hevosten parissa

Katselen keittiön ikkunasta hevostarhan takana avautuvaa vehreää peltomaisemaa, joka lopulta rajautuu horisontissa siintävään metsään. Ilma on ollut sateinen ja pilvinen perjantaista saakka, huomenna maanantaina on kotiinpaluun aika. Olemme jälleen lomitushommissa: tänä viikonloppuna hoidan hevosia.

Vesipisarat tippuvat sateen riepottelemasta pihapensaasta samalla, kun yksinäinen harakka lennähtää hevostarhan yltä. Vaikka sää on sateinen ja harmaa, tunnelma peltokaistaleiden välissä tönöttävässä puutalossa on lämmin ja lempeä. Olmi ja Sumu nauttivat sohvalla sunnuntain tunnelmasta. Alpi ei ole paikalla, koska Sumun juoksut jatkuvat edelleen.

Saan aika-ajoin tiedusteluja siitä, mitä nämä lomitushommat oikein ovat. Teenkö niitä työkseni, minkälaisella koulutuksella ja missä ja miten markkinoin itseäni.

Vaikka tuntuu siltä, että yhä useampi blogiartikkeli on kirjoitettu milloin minkäkinlaisen seurueen keskeltä, en kuitenkaan tee lomitushommia työkseni. Päivätyöni on siisti toimistotyö, mutta olen suostunut lukuisia kertoja ystävieni ja tuttavieni pyyntöihin, kun lomamatkan koittaessa on tarvittu joku, joka hieman katselisi asunnon ja eläinten perään.


En muista mistä kaikki sai alkunsa. Se liittyi varmasti irlanninsusikoira Ciraan, joka aika ajoin kävi meillä hoidossa – kunnes muutin pieneen asuntoon, jonne lempeä jättiläinen ei enää tarpeen tullen mahtunutkaan hoitoon. Sain kutsun Ciran kotiin – jonne myös koirani ovat aina olleet tervetulleita – ja kirjoitettuani siitä blogiin erilaisia pyyntöjä on tullut säännöllisesti.

Yleensä lomitan minulle tuttuja kohteita. Sellaisia, joiden eläimet tunnen ja joiden kanssa pystyn toimimaan luontevasti. Joskus olen ottanut myös minulle entuudestaan vieraita kohteita (kuten Papukaijatalon lumossa), mutta sellaisia harkitsen aina hyvin, hyvin tarkkaan.

Lomituskohteet maalla ovat minulle kuin kaupunkilaisten havittelemat aktiivilomat kesämökillä. Pientä puuhastelua ympäristössä, jossa saa nauttia omasta rauhasta luonnon helmassa. Toteuttaa tuttuja rutiineja, mutta ilman arkisia kaavoja.

Hyvän sään osuessa kohdalle akut lataantuvat maalla aivan eri tavalla kuin kaupungissa, mutta eipä tunnu hullummalta sateisemmatkaan päivät, kun koko luonto ja ympäristö tuntuu lataavan akkujaan rauhoittavassa sateessa, täydellisessä levossa.

26