Ruskaretki Iso-Syötteelle koiran kanssa

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: MUSTI JA MIRRI

Yöjunalla Ouluun

Kello ylittää puolen yön ja minä heitän harteilleni repun. Saan sikeässä unessa nukkuneen Sumun hereille ja pujotan sen kaulaan pannan juuri ennen, kun astumme koleaan syysyöhön aikaan, jolloin koko muu pitäjä tuntuu olevan syvimmässä unessaan.

Niin meidänkin on tarkoitus pian olla: syvässä unessa junassa, joka kiitää öisiä kiskoja kohti Oulua. Minä ja mustanpuhuva nelijalkainen matkaseuralaiseni heräämme aamun valjetessa Oulusta. Sieltä suuntaamme Iso-Syötteelle, niin kauas, etten ole koskaan ollut niin pohjoisessa. Minua jännittää.

Vain hetki ennen, kun saavumme rautatieasemalle, huomaan, että matkalipussani on virhe. Siinä pitäisi lukea makuuvaunu, mutta siinä lukeekin istumapaikka. Tyypillistä. 

Selvitämme asiaa konduktöörin kanssa, mutta lippu ei muuksi muutu. Niinpä minä ja Sumu asetumme istumapaikalle lemmikkivaunuun. Nopeasti selviää, että nukkuminen lähijunan käytäväpaikalla osoittautuu mahdottomaksi.

Kirkkaan kelmeä valaistus, alati jatkuvat kuulutukset sekä kivikova ja kapea-alainen istuin ovat vain alkusoittoa unettomalle yölle, kun samaan vaunuun hyppää kaksi pistävän hajuista laitapuolen kulkijaa. He mekkaloivat niin, että koirakin kääntää suuret silmänsä anoen heitä, sitten minua kohti. Silitän koiran päätä ja pahoittelen, etten oikein voi tehdä mitään.

Uneton yö

Aivan kuten minäkin, nelijalkainen matkatoverini painuu aika-ajoin uneen, mutta säpsähtää hereille joka kerta, kun uusi kuulutus tärähtää ilmoille sekä aina, kun laitapuolen kulkijat ottavat yhteen ja käynnistävät kuuluvan sanaharkan. Yritän rentoutua ja nukahtaa, mutta laitapuolen kulkijat nahistelevat ja kolisevat kohti niin, ettei silmiään varmaan kannata ummistaa.

Kello hivuttautuu hitaasti yli neljän, kuin antaen odottaa itseään ihan tarkoituksella. Junan ikkunoista näkyy pelkkää mustaa, vaikka ääni kaiuttimessa kertoo, että todellisuudessa ympärillämme on kyliä toisensa perään.

Laitatien kulkijoiden pistävä haju jää hetkeksi toiseksi, kun vaunun ilmatilaa alkaa valtaamaan tupakanhaju. Minuutit kuluvat hitaasti ja niitä laskiessa voin todeta, että jos voin joskus sanoa olleeni oman mukavuusalueeni ulkopuolella, se hetki on nyt.

Ouluun on vielä matkaa

Meidän pitäisi olla perillä Oulussa kellon lyödessä 08:06, mutta samalla kellonlyömällä juna kiitää täydellä tohinalla sumuisten peltojen läpi. Alan epäroimään, olenko hukannut tilaisuuteni. Olenko nukkunut onneni ohi, menikö Oulu jo? Vai olemmeko me ollenkaan oikeassa junassa? Pitikö minun vaihtaa?

Katsomme Sumun kanssa toisiamme, eikä kumpikaan meistä tunnu tietävän enempää kuin toinen. Me olemme vain matkustajia junassa, joka vie meitä kohti tuntematonta. Sumu ei heilauta edes hännän päätään: tästä on huumori kaukana. 

Tajuan katsoa sijaintimme kännykästäni. En tiedä, mitä ihmettä on tapahtunut, mutta Ouluun on vielä matkaa.

Ensikertaa junassa kanssani matkustanut Sumu on suoriutunut hienosti. Kun juna ensimmäistä kertaa nytkähti liikkeelle, se oli selkeästi hämmentynyt, mutta rauhoittui ymmärrettyään, että kilometrit seuraavat toisiaan välittämättä siitä, miten me niihin suhtautuisimme.  

Perillä Oulussa

Uuden päivän lempeä valo on ehtinyt täyttämään vaunun, kun juna lopulta pysähtyy Oulussa, vain noin 30 minuuttia aiottua myöhemmin. Hyppäämme kiitollisena ulos vaunusta, vaikka minusta tuntuukin siltä, että laitatien kulkijoiden ja tupakan haju on lyöttäytynyt seurakseni. Vaatteisiini pinttynyt hajumaailma varmasti kruunaa valvoneet olemuksemme. 

En ehdi ottamaan montaakaan askelta laiturilla, kun puhelimeeni saapuu viesti. “Onko siellä lunta? Ensilumi on kuulemma jo laskeutunut!” 

Katson ympärilleni. Maa on sula, minkä lisäksi näen ympärilläni vain junan, kiskoja, rakennustyömaan ja parakkeja. Silmien takana painaa väsymys ja hämmennys epätodellisen oloisesta yöstä. Olen juuri vastaamassa viestiin, kun tajuan, että meidän on jo liikuttava ja voisin vastata viestiin joskus myöhemminkin. 

Tuotekuvaukset Kaakkurin Musti ja Mirri -myymälässä

Aamupalan jälkeen suuntaamme vuokra-autolla Oulun Kaakkurissa sijaitsevaan Musti ja Mirri -myymälään. Sumu pääsee sovittelemaan varusteita samaan aikaan, kun minä yritän peitellä takahuoneessa yön jälkiä meikillä – siinä välttäen onnistuen. 

On mielenkiintoista päästä osaksi mainoskuvauksia, joiden satoa nähdään syyskauden ajan valtakunnallisen ketjuliikkeen markkinointimateriaaleissa. Voin jo nyt sanoa, että jos syksyn aikana näet netissä tai kuvastoissa Sumua muistuttavan koiran, se mitä todennäköisimmin on kuin onkin meidän Sumu.

Sumu tekee kuvauksissa parhaansa juuri omalla, sumumaisella tyylillään ja opettaa tavoilleen uskollisena koko kuvausryhmälle kärsivällisyyttä ja lempeyttä. En tiedä, mitä muut näkevät kameran edessä, mutta minä näen pitkän matkan kulkeneen sankarihahmon. 

Hyvät retkeilyvarusteet pitävät koirankin lämpimänä

Koiran päälle kuvauksiin ja tuleviin koitoksiimme valikoituu Feel Active Oslo fleecepaita, joka on uunituoreita uutuustuotteita. Kyseessä on pehmeä ja lämmin tekninen fleece, joka siirtää kosteutta ulospäin ja myös kuivuu nopeasti. Tuote sopii käyttöön sellaisenaan, mutta erityisen hyvin näen sen oivallisena lisälämmön tuojana esimerkiksi sadetakin alla. Se on kevyt ja ohukainen pusero, joka myös pakkautuu suhteellisen pieneen tilaan.

Kuvauksissa Sumun päällä käy myös Feel Active Kiruna sadetakki. Sadetakissa on hyödynnetty uutta Feel Tech -teknologiaa, jossa kankaaseen on laminoitu veden- ja tuulenpitävä, mutta myös hengittävä kalvo. Se luo hyviä mahdollisuuksia kaikenlaisiin sääilmiöihin, eikä rapise tai tunnu koiran päällä jäykältä.

Lisäksi Sumu saa käyttöönsä hyvin istuvat Feel Active Reflective heijastinvaljaat sekä oranssin Feel Active Rope köysitaluttimen mielyttävällä, neopreeni kädensijalla.

Ja matka jatkuu 

Lähtiessämme Oulusta kohti Pudasjärveä ja siellä sijaitsevaa, Suomen eteläisintä tunturia Iso-Syötettä huomaan, kuinka kaupungin laitamilla moottoritien varteen on jäänyt vielä kevyt peitto ensilunta. Se on todellakin satanut edellisenä yönä! Videoin lumipeitettä voitonriemuisena ja lähetän pätkän vastauksena aiemmin saapuneeseen viestiin.

Pudasjärvellä sijaitsevalle Syötteelle ajaa Oulusta noin parin tunnin ajan. Maisema vaihtuu kuin varkain kaupungin laitamilta metsämaisemiin, laakeaan suomaisemaan ja silloin tällöin ikkunoista vilahtaviin kauniisiin vesistöihin. 

En ole koskaan nähnyt vapaana vaeltavia poroja, mutta ei kulu aikaakaan, kun huomaan niitä tien varrella. Sumu ei havahdu niihin ollenkaan, sillä se ottaa vuokra-auton peräkontissa takaisin edellisyöltä jääneitä kauneusuniaan. Kirkas syysaurinko paistaa kuin sytyttääkseen ympärille pian avautuvaa ruskaa yhä vahvempaan loistoonsa. Näen senkin nyt ensimmäistä kertaa pohjoisessa. Alan ymmärtämään, mistä ihmiset puhuvat.

Lopulta saavumme Hulhavanahoon vuokramökillemme, joka on oikein viihtyisä ja sisältää kaiken tarpeellisen. Tiputan sinne vain suuremman reissukassini, mutta nappaan olalleni sitä paljon pienemmän repun. Olen valmis uppoutumaan Sumun kanssa Syötteen kansallispuiston maisemiin!

Syötteen kansallispuisto – Vattukurun luontopolku

Syötteen kansallispuistoa tutkimalla voisi helposti viettää päivä- tai viikkokausia. Paikan päällä on peräti 122 kilometriä merkittyjä retkeilyreittejä, joissa on valinnanvaraa niin päiväretkille, kuin pidemmillekin vaelluksille.

Haaveilen palaavani paikalle uudelleen vielä jonain päivänä, sillä lukuisat reitit kutsuvat uteliaita seikkailijoitaan. Lisäksi Syötteen kansallispuistossa voisi hyvin kuvitella etenevänsä paitsi jalan, myös kanootilla, polkupyörällä, suksilla tai lumikengillä, joten paikalle voi hyvin saapua myös muulloin, kuin ruskan aikaan. Alueella on myös yhteistyöyrityksiä, joista erilaisten varusteiden vuokraaminen onnistuu vaivatta.     

Koska seikkailuamme edeltävä yö oli, mitä oli, reitiksemme valikoituu Vattukurun luontopolku, joka on 2,1 kilometrin mittainen keskivaativa reitti. Vaikka luontopolku vaikuttaa näennäisesti lyhyeltä, sen varrella on monen tyyppistä luontoa ja sitä ihailemalla reitillä vierähtää helposti useita nopeasti kuluvia hetkiä. Juuri tällaisia paikkoja tutkii mielellään rauhaisasti elämys, ei niinkään taitetut kilometrit edellä.

Metsän asukit

Naavaiset kuusikot kätkevät uumeniinsa keskikesän aikana kokonaisia liito-oravaperheitä, mutta näin syyskuussa poikaset ovat jo lähteneet pesästään ja etsivät omaa elinpiiriään kauimmaisten kuusikoiden uumenista.

Liito-oravat jäävätkin meiltä kokonaan huomaamatta, mutta se ei haittaa, kun otetaan huomioon, minkälainen näky meitä myöhemmin illalla odottaa. Päätämme jatkaa autolla Vattukurun luontopolulta Kellarilammen luontopolun ääreen, kunnes matkamme katkeaa henkeäsalpaavaan näkyyn.

Kookas uroshirvi seisoo hievahtamatta ajotien korkeuksiin kaartuvan ylämäen huipulla. Majesteetillinen näky korostuu, kun hirvi antaa meidän tarkkailla itseään hievahtamatta. Se ei pidä kiirettä vielä silloinkaan, kun lopulta arvolleen sopivasti astelee tien yli pitkine raajoineen. Se katoaa metsän siimeksiin yhtä nopeasti, kuin sieltä ilmaantuikin.

Mitä kaikkea metsään kätkeytyykään. Olen mykistynyt.  

Kellarilammen luontopolku

Matkamme jatkuu vielä Kellarilammen luontopolulle Syötteen virkistysmetsän alueelle Pytkynharjuun. Kävelyreittiä somistavat poron papanat ovat kuin merkki siitä, ketkä myös käyttävät kaunista ulkoilualuetta virkistyäkseen, vaikka poroja me emme jalan tapaakaan.

Kellarilammen luontopolku on vain noin 500 metriä suuntaansa, mutta sen päädystä löytyy näyttävä ja tyylikäs laavu, jonka tulistelupaikkojen äärellä vierähtää hyvän ruuan parissa pidempikin tovi.

Laavun etupuolella avautuu tunnelmallinen Kellarilampi, kun taas jylhä ja näyttävä Pytkynharju kohoaa laavun takana. Reitti on vaativuudeltaan helppo, ja sopii myös esimerkiksi pyörätuolilla taitettavaksi. Lisähaastetta kaipaavat voivat kivuta Pytkynharjun huipulle.

Aurinko alkaa armotta painumaan mailleen ja niinpä mekin päätämme taipua luonnon rytmiin: painumme hyvän ruuan jälkeen takaisin majapaikkaamme Hulhavanahoon, jossa sänkyyn upottuamme nukumme aamuun saakka kertaakaan heräämättä. 

Aamupäivä Iso-Syötteen huipulla

Rauhallisen aamupalan ja hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkuu Iso-Syötteen huipulle. Taitan menomatkaa vuokra-autossa, jonka ikkunoista avautuva maisema on jo sellaisenaan henkeä salpaava. Iso-Syötteen huipulla on parkkipaikka ravintoloineen ja aluetta reunustavine vuokramökkeineen, mutta kun niiden lomasta pujottelee syrjempään, päätyy upeiden näköalojen ja loistavien ulkoilumaastojen keskelle.

Näkymä viimeistelee reissun kuin kirsikka kakun päällä ja tekee valvotusta junamatkasta kaiken sen arvoista. Kävelemme vain noin kilometrin mittaisen huippupolun, mutta saamme reittiimme kulutettua reilun tunnin ihaillessamme sen toinen toistaan upeampia näkymiä. Mikä parasta, hyvin nukutun yön jälkeen jalka nousee kepeästi jopa rajusti nousevaa maastoa ja ajatus kulkee kirkkaana huolimatta siitä, minkälaisissa korkeuksissa reittiämme kuljemme. Olo tuntuu onnekkaalta.

Kotimatka

Matka Pudasjärveltä takaisin Ouluun käy melko haikean tunnelman siivittämänä. Kotini on paikka, johon palaan aina mielelläni, mutta juuri nyt tuntuu, kuin lukemattomat reitit ja kirkkaana loistava ruska kutsuisivat minua jäämään vielä vähän pidemmäksi aikaa. 

Mietin, miksen varannut meille optiota jäädä. Varmaan juuri siksi, että tämä paikka vie mennessään, eikä täältä tulisi lähdettyä, jos se riippuisi vapaasta tahdosta vailla velvoitteita.

Saavumme rautatieasemalle riittävän ajoissa ja pujahdamme junaan, jonka on määrä lähteä iltakuuden haminoissa ja saavuttaa kotikuntani jo ennen puolta yötä. 

Kotimatka sujuu rauhaisasti ja jaamme siistin ja miellyttävän lemmikkivaunun yhdessä villakoirallisen rouvan kanssa. Hän ihailee käytäväpaikan tuolta puolen mustan puhuvaa seuralaistani ja haluaa tietää Sumusta kaiken. 

Ja minähän kerron. Kerron Sumusta ja niistä aika ajoin hengästyttävistäkin kilometreistä, joita olemme yhdessä kulkeneet. Ja hän kuuntelee, kuuntelee kysyäkseen lisää. Kertoessani minuutit juoksevat, vaihtuvat tunneiksi kuin varkain samalla, kun mailleen painuvan päivän valo hiipuu lopulta jo lemmikkivaunustakin. Se värjää ohi vilisevän maiseman hiljalleen mustallaan. Mustalla, jossa kuulutusten perusteella sijaitsevat erilaiset kaupungit ja kylät, pysähdyspaikat ja etapit. Ja matka jatkuu. 

Ruskaretki Iso-Syötteellä

Ruskaretki Iso-Syötteelle oli ikimuistoinen. Musti ja Mirri taltioi meidät ja Suomen kauneimman ruskan tähän videoon, joka kutsuu myös sinut kanssamme mukaan syksyn värejä täynnä olevaan seikkailuun. Tervetuloa meidän mukaamme Iso-Syötteelle!

25

Koiran kanssa retkeily

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: MUSTI JA MIRRI

Retkeily yhdessä novascotiannoutajan tai paimenkoiran kanssa on erilaista, kuin retkeily whippetin kanssa. Oman omalaatuisuutensa ainutlaatuisena retkiseuralaisena todistaa myös mittelspitz ja entinen valjakkokoira — havaintojeni mukaan jokaisessa koirassa on omat, retkeilyn kannalta huomioon otettavat kommervenkkinsä.

Whippetin riesana on kesäillan nuotiopaikalla ohuen karvapeitteen läpi keveästi tunkeutuvat itikat ja örkit. Vilunväreiltäkään ei voida säästyä, jos loppukesän aurinko ehtii painumaan mailleen. Mikään ei latista tunnelmaa tehokkaammin, kuin nuotiopaikalla värisevä surkean näköinen koira, jonka selkään hyttysten ketju on muodostanut rehevän irokeesin. 

Mittelspitzin kanssa retkeillessä huomioon otettavat seikat ovat päinvastaisia. Santulla on rodulleen tyypillisesti niin paksu ja messevä turkki, että hyttyset luovuttavat ennen, kuin järkeilevät tiensä sen iholle. Viileys ei piinaa, mutta sen sijaan paahteista hellettä on hyvä vältellä.

Toisin kuin whippetit Olmi ja Alpi, Santtu lähtee yhtä innokkaasti maailman valloitukseen oli sitten pakkastalvi, räntäsade, vihmova tuuli tai seesteinen kesäilta. Se, mitä paksuturkkisen koiran kanssa on hyvä ottaa huomioon on, ettei valitse kesän kuuminta päivää fyysisesti raskaalle ja pitkäkestoiselle vaellukselle lämpöhalvausriskin vuoksi. Lämpimistä kesäreiteistä karvakaverin kanssa haaveillessa kannattaa muutenkin kiinnittää suunnitelmiinsa riittävästi lepo- ja juomataukoja. Innokkaimmat nelijalkaiset kesäfiilistelijät nauttivat tietenkin vilvoittelustaan meren tai järven rannalla kahlaillen tai uiden, paremman puutteessa ojan pohjalla itseään viilennellen.

Retkikoirien rotutyypilliset erot

Whippetit Olmi ja Alpi ovat tottuneita eränkävijöitä. Jos ne saisivat valita aktiviteettinsa itse, ne varmaankin koostuisivat hidastempoisten vaellusten sijasta avoimessa maastossa juoksemisesta – mutta vain hyvällä säällä. Muulloin suosikkiaktiviteetiksi saattaa valikoitua lymyily sohvatyynyjen joukossa, josta ne sitten myös vaellukselta kotiin palattuaan saattavat luoda paljon puhuvia katseita.

Mittelspitz Santtu on tyypiltään koira, jolle käy kaikki, kunhan se saa työskennellä yhdessä isäntänsä kanssa. Sää ei vaikuta siihen – se ei huomaa kylmää pohjoistuulta, eikä välitä tihku- tai sen enempää rankkasateestakaan. Sille riittää isäntänsä hymy, ja sitten se on tyytyväinen: kulki se sitten mukana Helsingin keskustassa, pohjoisen erämaissa tai missä tahansa siltä väliltä. Kooltaan mittelspitz on kompakti retkikoira, joka on kulkenut Norjan kivikoissa näppärästi isäntänsä repussa.

Valjakkokoirasta retkeilykoiraksi

Meille eläkepäivien viettoon saapunut ex-valjakkokoira Sumu on jotain näiden kahden ääripään väliltä ja sen kanssa huomioon otettavat seikat ovat omanlaisiaan. Muistan käyskennelleeni samaa kokoluokkaa olevien, edesmenneiden noutajani ja paimeneni kanssa metsäreiteillä tuntikaupalla, mutta Sumua ei käyskentely kiinnosta.

Se etenee tehokkaasti, eikä välitä risuista tai männyn kävyistä. Sille solisevat purot ja sammaleen tuoksu ovat samantekeviä, sillä sille tärkeintä ei ole nauttia matkasta, vaan päästä määränpäähän. Mitä nopeammin, sitä nopeammin.

Kyse ei ole siitä, etteikö se nauttisi luonnossa liikkumisesta. Sille vuosien saatossa kehittynyt ja kehitetty liikkumistapa on vain kaikin puolin tehokkaampi, kuin muilla laumamme jäsenillä.

Koiran eräkelpoisuus koostuu rotuominaisuuksien lisäksi koiran omista vahvuuksista ja taidoista, joita voi myös harjoitella

Oli retkeilykumppani sitten vauhdikas tai maltillisempi kaveri, karvainen tai kevyemmässä kuontalossa, yhteisen reissun tärkeimmiksi seikoiksi tulee muotoutumaan se, kuinka hyvin karvakaverisi tunnet ja minkälaiset varusteet juuri sinun ystäväsi tarvitsee yhteisestä matkanteosta nauttiakseen.

Koiran kanssa retkeily itsessään on harvemmin taito, jota täytyisi erikseen harjoitella. Jos suunnitelmissasi on kuitenkin pidempi yönyliretki tai kokonainen vaellus koiran kanssa, on hyvä olla tietoinen koiran terveystilanteesta (jotta haastava maasto ei kuormita mahdollisesti kipeää koiraa entisestään), rotukohtaisista ominaisuuksista (jotta esimerkiksi lyhytturkkista koiraa ei viedä palelemaan) ja kyvystä sopeutua esimerkiksi telttamajoitukseen vieraassa ympäristössä. Teltassa nukkuminen onkin taito, mitä moni koiranomistaja harjoittelee koiransa kanssa kotipihan tuntumassa ennen varsinaista h-hetkeä.

Huomioi sääolosuhteet myös päiväretkillä

Viimeisen vuoden aikana olen retkeillyt varmasti enemmän, kuin koskaan aiemmin. Retkiseurueeseeni on kuulunut vaihtelevia koirakokoonpanoja, sillä talven ja kevättalven retket on saatettu suorittaa pienen innokkaan mittelspitzin vahvuudella, toisaalta etenkin loppukevään retkillä koko neljän koiran kokoonpano on ollut mukana.

Olen päässyt todistamaan lukuisia erilaisia tilanteita koirieni ja vieraiden koirien kanssa taukopaikoilla. Siitä syystä haluan muistuttaa, että taukopaikalle pysähdyttäessä myös koiran lämpimänä pitämiseen on syytä kiinnittää huomiota kolealla loppuvuoden, talven tai kevättalven retkellä.

Olen liian usein nähnyt etenkin innokkaita pikkukoiria, jotka ovat taittaneet urheina useiden kilometrien matkoja yhdessä seurueeensa kanssa, mutta kun ne on kiinnitetty nuotiopaikalla puun runkoon, ne ovat värisseet ja palelleet vailla suojaa ja lämmikettä pitkään liikkeellä olleille lihaksilleen.

Osaa koirista on pidetty myös sylissä, mutta koiran palelu on ollut liikkeestä pysähdyttäessä niin vahvaa, että se onkin kannustanut muuta seuruetta pitämään ruokataukonsa vasta takaisin autolle palatessa. Vaikka koiralla ei muuten olisi taipumusta palella, voi tulla todellisena yllätyksenä, kuinka pitkäkestoisen liikunnan jälkeen pysähdyttäessä turkkirodunkin ytimiin saattaa hiipiä vilu. Koiran suojaaminen kylmältä onkin tärkeää, sillä se estää lihas- ja nivelongelmien kehittymisen.

Varusteet Suomen arvaamattomiin sääolosuhteisiin

Suomen sääolosuhteet eivät aina päästä retkeilijää helpolla ja toisinaan niihin varustautuminen tuntuu haastavalta etenkin, kun elämme aikakautta, jolle tyypillistä on juhannuksen räntäsateet ja joulunajan nollakelit vesisateineen.

Puhuttiin sitten ihmisretkeilijän tai koiran varusteista, hyvin valituilla sellaisilla pötkitään kuitenkin pitkälle. Koska sekä whippettini, että ex-valjakkokoirani Sumu on varustettu suhteellisen niukalla turkilla, olen teettänyt koirilleni takit ankarimmille sääolosuhteille, kuten sateelle ja paukkupakkasille. Lisäksi nämä kylmänarat koirat käyttävät tossuja, mutta kovempien pakkaskelien retket olemme toistaiseksi suosiolla jättäneet meitä urheammille.

Mittelspitz Santtu pärjää paksulla turkillaan ilman lisävarusteita, mutta kovimmilla pakkasilla silläkin käytetään tossuja. Tulevien eläkepäivien myötä harkitsemme sillekin hyvin istuvaa takkia taukoja varten.

Muuten koirieni varustuksesta on vastannut valtakunnallisesti sekä verkossa, että kivijalkamyymälöissään palveleva Musti ja Mirri. Otin koiran mukaani myymälään, kun kävimme sovittamassa Sumulle sopivia retkeilyvarusteita ja päädyimme valitsemaan reipasliikkeiselle retkitoverilleni Basic Cosy Y-valjaat.

Valjaiden lisäksi päätin tarjota koiralle liikkumavaraa fleksin avulla, vaikka noin muuten olen ehdottomasti jämäkämpien talutushihnojen puolesta puhuja. Mahdollisten äkkipysäyksien varalta valitsin valjaiden ja fleksin väliin pienen joustopalan, joka estää äkkinykäyksien syntymisen sekä koiran, että vuosia sitten vaurioituneiden ranteideni suuntaan. Valjaiden, joustopalan ja fleksin lisäksi valitsimme retkivarustukseemme soveltuvan kevyen ja kokoontaitettavan matkakupin.

Jos koiralle päätetään tarjota liikkumisen vapautta fleksissä, on tärkeää taata, ettei koira vapaudestaan huolimatta pääse turmelemaan luontoa tai häiriköimään pesivien lintujen tai vaikkapa polkujen reunuksilla nököttävien linnunpoikasten rauhaa tai turvallisuutta. Etenkin alkavan kevään ja alkukesän kynnyksellä voi olla tarpeen kuljettaa koiraa lyhyemmässä hihnassa etenkin, jos sillä on taipumusta poiketa polulta.

Vinkit koiran kanssa retkeilyyn

Omien kokemusteni mukaan hyvän ja onnistuneen retken peruselementteinä voidaan pitää ensiluokkaista seuraa (useimmiten jo yhden koiran osallistuminen retkelle takaa sen), hyviä varusteita (niin, ettei kenellekään tule liian kylmä tai liian kuuma) ja ennen kaikkea hyviä retkieväitä.

Musti ja Mirri on koonnut hyviä retki-ideoita myymälöistään ja verkkokaupastaan löytyvään Suomi Lemmikin Silmin -retkioppaaseen ja samaa nimeä kantavaan videosarjaan. Videosarjan uusin jakso julkaistaan vielä kesäkuun aikana, joten YouTubesta löytyvää kanavaa kannattaa ehdottomasti pitää silmällä.

Ota vielä seuraavat asiat huomioon suunnitellessasi retkeilyä koiran kanssa:

  • Ympäristö! Pidä ympäristö siistinä, kanna mukanasi takaisin kaikki, minkä olet retkikohteelle vienytkin. Muiden, kuten luonnoneläinten ja toisten retkeilijöiden huomioiminen on kohteliasta. Älä anna koirasi sinkoilla fleksissä tai taluttimessa niin, että se säikäyttelee pesiviä eläimiä tai muita ihmisiä, tai pääsee runnomaan luontoa. Älä myöskään pidä koiraasi irti ilman maanomistajan lupaa, äläkä etenkään kansallispuistoissa tai rauhoitetuilla alueilla.
  • Itikat ja punkit! Retkestä tulee mukavampi teille molemmille, kun esimerkiksi pohjavillattoman ja lyhytturkkisen koiran kanssa kesäsäässä retkeillessä ollaan osattu varautua itikoiden läsnäoloon. Se onnistuu esimerkiksi karkottein tai itikoilta suojaavin puvuin. Muista itikoiden läsnäolo myös omaa suojausta pohtiessasi. Meistä valppaimmat varautuvat punkkeihin punkkiraudoin ja sytkärein (ennaltaehkäisevästi karkottein!), jolloin punkin polttaminen käy helposti ja paloturvallisesti. Kirjaa mahdollinen punkkihavainto Punkkiliveen.
  • Ensiapu! Selvitä etukäteen, miten sinun tulee toimia, jos kyy puraisee koiraasi. Kerää mukaasi retken luonteeseen ja pituuteen soveltuva ensiapulaukku ja huomaa, että jotkut koirakerhot järjestävät myös koiran ensiapuun liittyviä koulutuksia.
  • Nauti! Älä mieti tai jossittele liikoja, vaan lähde nauttimaan luonnosta nelijalkaisen ystäväsi kanssa. Kun tunnet koirasi, tiedät mitä se retkelle tarvitsee – ja jos et vielä tiedä, opit tuntemaan lemmikkisi aluksi lyhyempien retkien aikana. Tärkeintä on avoin ja rohkea, utelias mieli!
17

Sisältäpäin lämmittävä vaikutus

YHTEISTYÖ: Best-In Suomi

Matka viikonloppulomalle hevostilalle kävi sankan sumun läpi. Taakse jäänyt työpäivä ja myöhäinen ilta ehti koettelemaan jaksamista ja mielenlaatua, kunnes autosta ulos noustessa tarhojen suunnalta kuului hevosen lempeä hörähdys. Sen myötä väsymys oli tiessään.

Olin ikävoinut ruunaa ja oli ilmeistä, että se ja tamma tunnistivat minut heti, kun nousin autosta huudellen, että täällä ollaan. Meidän ystävyytemme ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sillä ihan ensimmäisen lomitusjakson aikana hevosten tarjoama vastaanotto oli jopa vihamielinen.

Tuntui siltä, kuin temperamenttinen ruuna olisi kuvitellut, että olen käynnistänyt vallankaappauksen. Siltä se eittämättä ehkä vaikuttikin, sillä sen emäntä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen ja yhtäkkiä minä olin ilmestynyt kuvioihin. Ruuna mulkoili minua epäluuloisena, rynnisteli miltei varpaideni yli ja luimisteli ärtyneen oloisena.

Edes porkkanat ja kuivatut leivät eivät muuttaneet sen mieltä, sillä nekin se haki kuin paheksuvasti tuhisten (mutta haki kuitenkin). Lopulta sen emäntä tuli takaisin kotiin ja kaikki oli taas hyvin.

Seuraavalla kerralla tavatessamme ruuna tuntui jo oivaltaneen, ettei kyseessä olekaan vallankaappaus, vaan vilpitön ruuanjakotoimitus emännän poissaollessa. Sen oivalluksen myötä me ystävystyimme.

Sain oppia tuntemaan ruunan, joka ei ollutkaan pahansisuinen kiukkupussi, vaan äärettömän herkkä ja tarkkasilmäinen herrasmies.

Tuntuu siltä, että ruunalla on aina pilkettä silmäkulmassaan, mutta sen huumorintajusta huolimatta pidän yhtä lailla tallin muista hevosista, kahdesta tammasta.

Arkiloma

Vaikka hevosten kanssa asustaminen on paperille kirjattuna työlään oloista, se on peltojen keskellä täydellistä vastapainoa sille elämälle, jota omassa arjessani elelen.

Nautin suunnattomasti vuorovaikutuksesta myös suurempien nelijalkaisten kanssa ja kaikenlainen ulkona puuhastelu tuntuu hyvältä. Säännöllinen irtaantuminen omasta arjesta, oli se sitten lomalla tai ”lomalla” irtaannuttaa hyvin omista rutiineista ja luo mielekästä perspektiiviä.

Olen käyttänyt ”arkiloma” -termiä aiemminkin. Parin vuoden takaisen artikkelini silloisesta arkilomasta voit lukea esimerkiksi tämän linkin takaa. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että minulle on siunaantunut lukuisia ns. lomituskeikkoja, jolloin autan ihmisiä heidän lemmikkiensä kanssa samalla tavalla, kun tänäkin viikonloppuna – kyseessä sattuu tällä kertaa olemaan vain muiden koirien sijasta hevoset. Jos haluat lukea lisää siitä, miten ja miksi teen lomituskeikkoja, olen valaissut taustoja tässä artikkelissa.

Päivät hevosten parissa alkavat varhain, mutta ovat sen arvoisia. Kiireetön lauantaiaamu tyytyväistä rouskutusta kuunnellen yhdessä hevosten kanssa tuntuu arvokkaammalta, kuin vastaava aamuhetki hiljaisessa tuvassa lämpimän kahvikupin kera. Yhtä lailla kuin kahvilla, hevosillakin on sisältäpäin lämmittävä vaikutus – se vain on huomattavasti suurempi, kuin kupillisella kahvia.

Reissuelämää koirien kanssa

Whippetit ovat vaivattomia reissukavereita, sillä niiden mielestä on saman tekevää missä ne maantieteellisesti sijaitsevat. Se, mikä niille merkitsee, perustuu niiden mukavuudenhaluun, joten ollakseen tyytyväisiä ne kaipaavat lämpöä ja pehmikkeitä.

Onkin melko koomista, että tällekin reissulle lähdettäessä leijonan osan auton rajallisesta tilasta vei kestokassi, joka piti sisällään whippettien oman makuupussin, karva-alustan ja Vilu -lämpöalustan. Näin ollen koirien ei tule yöaikaan vaelleltua vieraassakaan paikassa, vaan ne rauhoittuvat alustoilleen nukkumaan heti, kun yhteinen puuha loppuu. Myös aikuisena kodinvaihtajana tullut Sumu on oppinut saman toimintamallin whippettien vanavedessä.

Näin loka-marraskuun vaihteessa pakkasin mukaan myös vinttikoirien harmaat välikerrastot. Kutsun niitä tonttupuvuiksi. Termi on vakiintunut sanastooni whippetillisestä tuttavapiiristäni. Kun sisätilojen lämpötila on lomituskohteessa hiukan alhaisempi kuin kotioloissa, tonttupuvut pitävät whippetit tyytyväisinä ja koirat voivat levätä rentoina ilman, että niiden täytyy kietoutua tiukaksi keräksi itseään lämmitellen. Joku voisi kuvitella, että liioittelen, mutta kyse ei ole sellaisesta. Whippetit nauttivat lämmöstä suunnattomasti, mikä saattaa hyvin juontaa juurensa niiden pohjavillattomaan karvanlaatuun.

Koirien reissueväät

Alkuviikosta tilatut koiranruokasäkit eivät ehtineet ilmaantumaan kotioven taakse ennen lähtöämme, joten koirien ruokinta pyhäpäivää vasten oli aiheuttaa päänvaivaa. Koirien ruoka oli loppu, sillä olin vilpittömästi uskonut suosimani verkkokaupan aiemminkin ripeätahtisiin toimitusaikoihin.

Onneksi matkan varrelle sattuneesta marketista löytyi kotimaisia Best-In tuoreruokia. Se, että myös lähimarketeista löytyy laadukkaita ja kotimaisia koiranruokia pelastaa helposti montakin kiperän oloista tilannetta.
Valitsimme koirien koon perusteella mittelspitzille ja whippeteille tämän syksyn uutuustuotteet, eli Best-In Kanatattaripötköt, kun taas kookkaammalle Sumulle valikoitui Best-In Lohimureke. Meillä on ollut aiemminkin vain hyviä kokemuksia Best-In -tuotteista, joten en epäröinyt valintaani.

Best-In tuotteet ovat siitä ihania, etteivät ne sisällä lainkaan säilöntäaineita tai vehnää ja esimerkiksi Kanatattaripötkön lihapitoisuus on 70 %. ⠀

Lihan lisäksi tuotteen ainesosiin kuuluu (luontaisesti gluteeniton) tattarijauho, pellavarouhe, puolukka, vitamiini- ja kivennäisaineseos sekä nokkonen. Ei yhtään hullumpi kombo — voisin maistella tällaista ruokaa mieluusti itsekin! ⠀

Tuotteessa käytetty broilerin liha ja maksa ovat nekin kotimaisia, joten koirien viikonloppueväät taisivat tällä kertaa olla paljon laadukkaampia kuin meidän ihmisten (me valitsimme samasta marketista mukaamme kaikkea aivan yhtä helppoa ja nopeaa, mutta vähemmän monipuolista ja vähemmän terveellisempää).

Koirille niiden alkuperäisen ruokalähetyksen myöhästyminen taisikin siis olla vain onnekas sattuma.

18