Roadtrip Suomessa koirien kanssa, neljäs päivä: Kalajoki

Mustasaaressa vietetyn yön jälkeen tuntui siltä, että olimme luodut toisillemme: minä, koirat ja reissuelämä. Ähtärin leirintäalue oli ollut hyvä ensikosketus camping -elämään ja kun keho ja mieli oli hyvän alun jälkeen ravittu vielä Mustasaaren upeissa maisemissa tuntui, ettei roadtrip saisi koskaan loppua. Reissuelämä oli minua, meitä varten.

Rauha, vapaus ja luonnon kauneus oli tehnyt minuun vaikutuksen. Vaikka vanissa ei aluksi matkaa taittaessaan meinannut kuulla edes omia ajatuksiaan niiden jäädessä moottorin murinan ja avonaisista ikkunoista pauhaavan tuulen huminan alle, matkan edetessä kännykänkin merkkiäänet alleen peittävä tasainen melu saikin ajatukset kulkemaan levollisesti maisemissa, joissa etenimme. Loputon tie, metsät, pellot, kylät ja kaupungit sekä tuntematon määränpää olivat kesäeloa parhaimmillaan.

Pääni oli pilvissä ja odotukseni korkealla, kun oranssi vani karautti Kalajoki Campingin hulppealle lippuluukulle. Puitteet vaikuttivat lupaavilta ja näytti siltä, että pidot vain paranivat, mitä pidemmälle matkan taittaminen jatkui.

Kun olimme tulleet porttien läpi ja löytäneet karavaanareiden seasta telttailulle tarkoitetun alueen paluu todellisuuteen tuntui siltä, kuin olisin iskeytynyt täydestä vauhdista tiiliseinään.

Tämä-ei-ole-todellista. Kalajoki Campingin telttailualue oli sanalla sanoen pieni, parhaaseen sesonkiaikaan jopa ahdas. Olemukseltaan kaikin puolin siisti puistomainen alue ei houkutellut jäämään, sillä se ei tarjonnut lainkaan yksityisyyttä tai omaa rauhaa tai ylipäätään sitä, mitä Kalajoen upealta alueelta olin odottanut.

Vieri vieressä olevat teltat ja niiden ympärillä hyörivät aikuiset, lapset, ohikulkijat ja koiranulkoiluttajat loivat alueelle akvaariomaisen tunnelman, sillä näköesteitä ei ollut enempää, kuin mitä telttailijat omilla autoillaan ja rakennelmillaan olivat onnistuneet luomaan.

Suuren alkujärkytyksen laannuttua onnistuimme löytämään kookkaalle autolle ja leirillemme tyydyttävän paikan, mutta päivän kääntyessä iltaan meille kävi yhä selvemmäksi, että Kalajoki Camping ei ollut paras vaihtoehto koiraperheelle.

Nopeaa reittiä luonnonrauhaan ei ollut. En edes halunnut lähteä koirien kanssa tutkimaan muiden leiriytyjien seasta mahdollisesti löytyviä reittejä rauhaisammille ulkoilualueille, sillä päivä oli ollut pitkä ja puikkelehtiminen osaksi koirallistenkin karavaanareiden välissä joukkioni kanssa ei houkutellut edes ajatuksen tasolla.

Mahtavan hiekkarannan ympäristö oli merkitty tiukasti koirattomaksi alueeksi ja loppujen lopuksi koirapuisto jäikin koirien ainoaksi viihdykkeeksi Kalajoella leiriytyessämme. Se olikin ainoa asia, josta koiranomistajan näkökulmasta voin kiitosta antaa: pieni ja suhteellisen viihdyttävä koirapuisto oli hyvin toteutettu ja saimme olla siellä rauhassa omalla porukalla, eikä kovien hellelukemien kesäillalle välttämättä tarvitukaan muuta. Toki koirien uittomahdollisuus leiriytymisalueen tuntumassa olisi kruunannut illan.

Toisenlaisella porukalla Kalajoki Camping olisi ollut huikea. Yleistilat olivat hyvät ja siistit (ehdottomasti koko roadtripin laadukkaimmat), ravintola oli kiva ja tunnelmallinen ja ympäristössä oli kaikenlaisia aktiviteettejä (kuten kiipeilypuisto) ihmisille tarkoitun uimarannan lisäksi. Koiralähtöiseen matkantekoon paikalla ei kuitenkaan ollut annettavaa.

Niinpä pysähdyksemme Kalajoella jäi lyhyeksi. Pystytimme leirin, kävimme ravintolassa syömässä koirien odottaessa autossa ja jaloittelimme sitten yhdessä aidatussa koirapuistossa, joka kuitenkin koirapuistojen mittakaavassa – niin vähän kuin niitä ikinä käytänkin – oli kasvillisuutensa, puustonsa ja kiviensä ansiosta yksi parhaimmista näkemistäni koirapuistoista.

Niinpä koirapuistossa oleilu tuntui sopivalta ulkoilumuodolta helteiselle kesäillalle. Letkeä ja rento, akkuja lataava hengailu tulikin tarpeeseen, sillä seuraavana aamuna edessämme saattoi olla koko road tripin pisin yhtenäinen ajomatka, mikäli suunnitelmamme kävisivät toteen. Matka Kalajoelta Kolille tulisi miltein halkaisemaan koko Suomen leveys-suunnassa!

14

Roadtrip Suomessa koirien kanssa, kolmas päivä: Mustasaari

Se, miten huominen ihan kirjaimellisesti oli tuntematon ja täynnä yllätyksiä, oli koko roadtripin parasta antia. Emme etukäteen tarkalleen ottaen tienneet, mistä seuraavaksi löytäisimme itsemme ja se oli loistavaa vastapainoa melko kaavamaiseenkin työssäkäyvän koiranomistajan elämään.

Sen lisäksi, että kiertolaiselämästä oli riisuttu kaavamainen suunnitelmallisuus, annoin myös koirien säännöllisten lenkkeilyrutiinien haihtua auringonpaahteen mukana. Joinain päivinä lenkkeilimme, joinain päivinä vain lompsimme lähimmälle rannalle, jossa koirat saivat uida ja vilvoitella vedessä.

Tuhansien järvien maa onkin mitä oivallisin roadtripkohde koirien kanssa, koska vedessä vilvoittelu on aivan verratonta vastapainoa autossa kököttämiselle.

Ähtärin leirintäalueella alkaneen lauantaiaamun yllätykseksi saimme kutsun rannikolle, ja niinpä tutun moottorin jyrähdyksen myötä matkamme jatkui taas uusiin seikkailuihin.

Kesäisen helteisenä meille edellisenä päivänä näyttäytynyt Ähtäri oli juuri antanut merkkejä sateen uhasta, joten kutsun ajoitus oli täydellinen. Teltassa yöpyminen kolmen märän ja hiekkaisen koiran kanssa ei kuulostanut houkuttelevalta ajatukselta, joten niinpä seuraavan etapin ainoina kriteereinä oli ollut auringonpaiste ilman sateen uhkaa – ja sitä meille olikin luvassa.

Matkamme kävi läpi harmaan ja sateisen Vaasan. Sää ei houkutellut pysähtymään nopeaa kauppareissua enempää, joten oranssi chevy suuntasi pikaisesti kohti upeaa Raippaluodon siltaa, jota en ollut nähnyt aiemmin.

Into, joka oli aiemmin matkustamossa piipitellyt jokaisen ohi ajetun uintimahdollisuuden myötä istui tällä kertaa hiljaa. Se haisteli meri-ilmaa avonaisista ikkunoista ja näytti luottavaisen tyytyväiseltä. En muista, että Into olisi koskaan aiemmin päässyt niin lähelle merta, ja vielä parempaa oli luvassa.

Vajaan parinsadan kilometrin extemporematka rannikolle oli enemmän kuin autossa istumisen väärti. Saimme lämpimän vastaanoton mökille, joka sijaitsi aivan Merenkurkun rannikolla.

Toivon, että upeassa ympäristössä ilta-auringon paisteessa kävelty iltalenkki piirtyi kesämuistoihini ikuisiksi ajoiksi. Hemmottelu ei suinkaan jäänyt pelkkään upeaan ympäristöön ja säähän – mökillä Intoa odotti loputon uintimahdollisuus ihmisten päästessä saunomaan ja syömään paikallisten kalastajien merestä onkimia herkkuja.

Paikka oli varsinainen paratiisisaari. Into oli elementissään uiskennellessaan merivedessä, whippetit juoksivat kilpaa varpujen seassa ja me ihmiset nautimme luonnon rauhasta, jos ei lasketa aina välillä näköpiirissä tuhatta ja sataa vilahtaneita vinttikoiria.

Kun olimme uineet, syöneet ja whippetitkin olivat saaneet energiansa purettua, ilta alkoi taittumaan yöksi. Sen lisäksi, että whippettien ylimääräinen energia oli poissa, myös Inton ääni oli kadonnut.

Se oli veden ääressä touhutessaan ja uidessaan vinkunut ja kiljahdellut niin innoissaan, että kun se vielä illan päätteeksi karkoitti samaan rantaveteen pyrkineet joutsenet komealla huudollaan (…), se ei enää myöhemmin illalla saattanut kuin aukoa suutaan saaden aikaiseksi vaan käheän, lähinnä lentoliskolta kuulostavan pihahduksen.

Käheästä äänestä tunnistaa hyvän reissun, vai mitä Into? Ja väsyneistä koirista. Minä olin onnellinen ja uskon, että hihnoitta koko illan viipottaneet koiratkin olivat. Oloni oli kotoisa, kun peseytyminen ja vessassa käynti ei ollut yhteistilojen varassa ja luonnon läheisyydestä pystyi nauttimaan enemmänkin omalla, tutulla porukalla ilman ylimääräistä hälinää ja vieraita kasvoja. Paikka, seura ja ruoka olivat ensiluokkaisia, eikä mikään voinut pilata kesäillan tunnelmaa. Jos roadtrip itsessään latasi akkuja, käynti Mustasaaressa teki suorastaan ihmeitä.

Kuin kirsikkana kakun päällä saimme nukkua vierasmajassa, joka oli mukavaa vaihtelua parin edellisen teltassa vietetyn yön vastapainoksi. Nukuimme pitkään ja herättyämme nautimme kiireettömästä hetkestä aamupalan ja kahvin kanssa. Koirat käyttivät viimeiset hetkensä paikalla uiden tai rannassa leikkien ja me ehdimme vielä syömään lounaan kaikessa rauhassa, ennen kuin Chevy vanin moottori murahti jälleen lähdön merkiksi.

Lue myös:
Roadtrip Suomessa koirien kanssa, ensimmäinen päivä: Ruovesi, Virrat ja Ähtäri
Roadtrip Suomessa koirien kanssa, toinen päivä: Ähtäri, Soini ja Tuuri

13

Roadtrip Suomessa koirien kanssa, toinen päivä: Ähtäri, Soini ja Tuuri

En tiedä miten yleistä leirintäalueella yöpyessään on herätä keskellä yötä susien ulvontaan, mutta se oli ensikosketukseni leirielämään ja telttailuun sitten vuosien takaisten armeija-aikojen.

Alpi ja Olmi katsoivat teltan ovelle silmät suurina. Ne vilkuilivat vuoroin minua ja vuoroin sikeästi nukkuvaa Intoa susien ulvonnan yltyessä.

Kukaan ei ollut kertonut niille, että satuimme yöpymään aivan eläinpuiston tuntumassa, jonne myös telkien takana olevien susien äänet kantautuivat.

Onneksi whippetit ovat temperamentiltaan melko suotuisia eläimiä. En tiedä mitä sudet sanoivat tai puhuvatko ne ja koirat ylipäätään samaa kieltä, mutta hämmennyksen jälkeen whippetit pysyivät rauhallisina ja jatkoivat uniaan siinä missä minäkin.

Ähtäri Zoo Campingin telttailualue ei ollut hullumpi ensikosketus leirielämään. Telttailualuetta oli runsaasti ja se oli puustorivien avulla jaoteltu siten, ettei koko alue ollut yhtä suurta nurmikenttää. Yksityisyyttä oli helppo saada paitsi puustorivien antaman suojan avulla, myös auton ja teltan sijoittelulla, mikä ei myöhempien kokemuksien myötä ollutkaan niin itsestäänselvää.

Elämä leirintäalueella tuntui mutkattomalta. Käytettävissä olevat vesipisteet, vessat ja suihkutilat sekä rantasauna tekivät kaltaiseni kokemattoman retkeilijän olon mukavaksi.

Myös eritoten koiranomistajan silmin Ähtäri Zoo Camping oli ihanteellinen valinta. Aivan leiriytymisalueen kulmilta alkoi Kierinniemen luontopolku, jonka varrelta löytyivät minua ja Olmia suuresti ilahduttaneet mustikka-apajat sekä Intolle ja Alpille mieluinen ranta-alue, josta pääsi helposti pulahtamaan uimaan.

Toivoin päivän edetessä näkeväni Ähtärin kuuluisat pandat, mutta kuten alusta alkaen, retkemme suunnitelmat elelivät omaa elämäänsä. Siinä missä Yyterin koiraranta ohitettiin sinilevän vuoksi, näytti uhkaavasti siltä, että pandatalonkin saisi unohtaa. Päivästä oli nimittäin kovaa vauhtia muodostumassa niin helteinen, ettei koiria voisi jättää hetkeksikään yhä tukalammaksi käyvään autoon.

Pohdin pitkään mihin koirat voisi sijoittaa turvallisesti ja viihtyisästi siksi aikaa, että pääsisin rauhassa näkemään pandat. Lämpömittarilukemat kohosivat yhä korkeammalle kilpaa auringon kanssa, enkä minä tuntenut vieraalta paikkakunnalta ketään joka voisi auttaa.

Päädyin etsimään netistä lähialueen koirahoitoloita aloittaen samalla epätoivoisen soittokierroksen. Sisimmässäni tiesin, ettei yksikään koirahoitola voisi auttaa parin tunnin varoitusajalla keskellä kuuminta lomasesonkia, mutta toisaalta halusin uskoa ihmeisiin – ja se kannatti.

Lähistöllä sijaitsevasta koirahoitolasta vastattiin myöntävästi. Ranchin Lemmikkihoitola vajaan 50 kilometrin päässä Soinissa lupautui tarjoamaan koirille päivähoitopaikan ulkotarhassa.

Niinpä lähdimme yllättäen Soiniin, yhteen Etelä-Pohjanmaan pienimmistä kunnista, jossa koirat saisivat viettää hellepäivän idyllisessä maalaismiljöössä omenapuiden varjossa. Ei hullumpaa, vai mitä?

Matka Ähtäristä Soiniin kulki mutkittelevien pikkuteiden kautta eikä käynyt aivan käden käänteessä, mutta jos pandatkin olivat saapuneet Ähtäriin Kiinasta, ehkä Soinin kautta Pandatalolle saapuminen ei olisi siihen nähden kovin suuri vaiva.

Mikä parasta, saimme paikan päällä Ranchin Lemmikkihoitolassa loistavaa palvelua. Työhönsä vastuuntuntoisesti, mutta samalla tuttavallisen rennosti suhtautuva työntekijä kehoitti nauttimaan päivästä kaikessa rauhassa ja niinpä päivän etappeihin lisättiin vielä Tuurin Kyläkauppa, sillä koirien puolesta kuumottavia aikatauluja ei enää ollut.

Koirilla oli kaikki paremmin kuin hyvin, kun ne saivat jännittävän telttayön jälkeen rentoutua maalla suuren vesikupin ja mukaan ottamiemme puruluiden ääressä. Sinne ne jäivät, omenapuiden varjoon siksi aikaa, kun suuren oranssin chevy vanin moottoriäänet kaikuivat taas pikkuteitä takaisin Ähtäriä kohti.

Ja niinpä näin kuuluisat pandat ja melko kuuluisaksi käyneen kyläkaupankin. En ollut aiemmin käynyt Ähtärin eläinpuistossa ja täytyy kyllä myöntää, että jäin hieman haaveilemaan kokonaan ilman koiria toteutetusta Ähtärin reissusta, jolla saisin rauhassa tarkkailla eritoten minua kiehtovia susia.

Tällä erää aikaa koko eläinpuiston kiertämiselle ei oltu suunniteltu – eikä yhä korkeammalle kirivät lämpöasteet siihen edes houkutelleet.

Kun sekä Ähtärin, että Tuurin nähtävyydet oli koluttu saattoi Soiniin johtavilla pikkuteillä jälleen bongata persoonallisen oranssin kulkupelin, jonka pienimmät matkustajat odottivat kyytiin pääsyään osaltaan eräänlaisessa eläintarhassa.

Koko kokoonpanon matka jatkui Soinista taas yöksi tutuksi käyneelle Ähtärin leirintäalueelle, joka meidän oli tarkoitus jättää taaksemme vasta seuraavana aamuna. Se, mihin me sitten päätyisimme, selviäisi tarkemmin vasta tutun moottorin mörinän myötä.

Huomioi, kun suunnittelet roadtrippiä koirien kanssa

Kun suunnittelet viikon, tai jopa yli viikon mittaista roadtrippiä koirien kanssa, mieti, onko matkan etapeissa tai niiden lähistöllä paikkoja, joissa ehdottomasti haluaisit käydä, mutta jonne koirat eivät ole tervetulleita.

Soita lähialueen eläinhoitolat jo hyvissä ajoin ennen reissuun lähtöä läpi ja varmistu siitä, että lemmikeille on suotuisa ja hyvä paikka, joka antaa loistavan mahdollisuuden tutustua paitsi paikallisiin nähtävyyksiin, käydä myös samalla vaikka kunnon kauppareissulla ilman huolta karvakuonojen pärjäämisestä.

Meitä onnisti, kun saimme Ranchin Lemmikkihoitolasta lyhyellä varoitusajalla paikan, mikä olikin todellinen lottovoitto harvinaisten kovien hellelukemien rikkoessa Suomen lämpöennätyksiä. Kuumilla kesäkeleillä koirien jättäminen autoon edes pieneksi hetkeksi on todella vaarallista ja voi äkkiä käydä kaikin puolin kalliiksi. Siksipä hyvä roadtrip kannattaa suunnitella myös ääriolosuhteet huomioon ottaen.

>> Ranchin Lemmikkihoitola Facebookissa
>> Ranchin Lemmikkihoitola Instagramissa

20