Helmikuun kuulumiset ja koirien kululaskelmat 🐶💰💸

/ Jenna / Yleinen / 2 kommenttia

Kevättalven kuukaudet ovat mielestäni pitkän ja synkän talven parasta antia. Niissä on selkeästi jo lupaus lähestyvästä keväästä ja kesästä.

Lisääntyvä valo kuiskuttelee lupauksiaan silloinkin, kun maiseman valtaa hiljalleen taivaalta leijailevat lumihiutaleet, jotka tuntuvat muistuttavan, ettei kuitenkaan vielä ole aika mennä asioiden edelle. Tunne on siellä silti; kyllä tämä tästä vielä kesäksi muuttuu.

Silkkaa hulluutta — vai omannäköinen elämä?

Helmikuu meni silmänräpäyksessä. Se johtuu osaltaan siitä, että elimme puolet kuusta varsin vaiheikasta arkea viiden koiran vahvuudella.

Kun lähtökohtana on melko vaativa päivätyö, osaltaan yhä haparoivia askeleitaan ottava terveys ja toimintakyky, sekä lähtökohtaisesti jo neljä koiraa, voin kertoa, ettei varsinaisesti aikaa peukaloiden pyörittelylle jäänyt, kun kuvioihin astui vielä vieras paimenkoira, jonka elämään oli urautunut jos jonkinlaisia hölmön hommia ja epätoivottuja käytösmalleja.

Kaiken kukkuraksi ehdin vielä kevään mittaan aloittamaan kolme harrastusta: kehollisen terapian, kasvojoogan ja ihmisten hormonitoimintaan liittyvän kurssin, josta toivon olevan hyötyä oman terveydentilani ymmärtämiseksi ja ylläpitämiseksi. Kuten tammikuun lopulla kerroin, olen viime aikoina kiinnostunut hyvinvoinnista ja sen tukemisesta.

Joku voisi sanoa, että viidennen koiran lisääminen tähän yhtälöön on silkkaa hulluutta, mutta minun tuntosarveni olivat nousseet, enkä saanut ajatuksiltani rauhaa.

Arvokkainta on aika

Olen totta puhuakseni sairastumiseni jälkeen ymmärtänyt, miten arvokasta aika — laadukas aika — on, ja siksi olen yhä enemmän pyöritellyt ajatuksissani haavetta paimenkoirasta.

Haaveilen sellaisesta kumppanista, jonka uteliaisuus maailmaa, metsäpuroja ja männynkäpyjä kohtaan voittaa mukavuudenhalun. Sellaisesta koirasta, joka voi unohtua kanssani tuijottamaan nuotioliekkejä palelematta tai joka sujahtaisi vaivatta nauttimaan telttayöstä kanssani. Tällä hetkellä olen siitä onnekkassa asemassa, että oma ihmiskumppanini täyttää toiveeni, vaikkei pysähdykkään ihailemaan männynkäpyjen kerroksellisuutta.

Joka tapauksessa päädyin kysymään kotia etsivän paimenkoiran omistajalta, saisinko tutustua koiraan tarkemmin parin viikon ajan kotonani.

Ajattelin, ettei kenelläkään olisi mitään hävittävää. Paimenkoiran omistaja oli umpikujamaisessa tilanteessa, ja minun sielussani lepattaa liekki aina, kun saan käydä pitkiä keskusteluja koirien kanssa.

Peili sisimpään

Ja niin koira saapui meille ja se oli menoa se. Olen aina sanonut, että hyvä koira toimii peilinä itseen, eikä tämäkään paimenkoira ollut poikkeus.

Sukelsin niin syvälle toiveisiini, tunteisiini, jopa rajojeni äärelle ja syvimpiin haavoihini, että käsittelin paimenen sydämeeni jättämiä tassunjälkiä vielä viikkokausia koiran lähdön jälkeenkin. Tavallaan käsittelen varmaan vieläkin. Jotkut koirat vain puhuttelevat, jopa ravistelevat niin kovin syvältä.

Aika näyttää, mihin paimenen herättämät ajatukset minut vielä vievät, tai saanko sen aikaansaamaa ajatustenvirtaa joskus sanoitettua tarkemmin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että tämä paimenkoira ei tullut meille jäädäkseen.

Se olisi tarvinnut paljon enemmän aikaa kotiutuakseen ja löytääkseen saman kielen muiden koiriemme kanssa. Elämä aiemmin mainitsemieni lähtökohtien ja kahden eri tiloissa ja eri erissä ulkoilevien koirien kanssa kävi liian raskaaksi, minkä osalta sainkin kohdata omat rajani uudessa valossa.

Vuosia sitten olisin puskenut rinta roihuten omien rajojeni yli ja läpi harmaan kiven väsymyksestäni huolimatta, mutta enää sellainen ei tunnu kamppailun arvoiselta. Arvostan nykyään omaa, ja tottakai myös laumani, hyvinvointia niin paljon, etten ole valmis kolhimaan sitä määräänsä enempää. Teen yhä myös kompromisseja osittain itseni kustannuksella, mutta tässä tilanteessa kyse ei olisi enää ollut kompromisseista.

Helmikuun koirakululaskelmat

Tällä kertaa en kuitenkaan tullut pöyhimään sisimpääni määräänsä enempää, vaan listaamaan selätetyn kuukauden kunniaksi helmikuun kululaskelmat!

Siinä missä tammikuu maksoi meille yhteensä reilut 350 euroa (sillä tammikuussa tehtiin muutamia pidempiaikaisia hankintoja), helmikuun potiksi meinasi muotoutua vain vajaa 40 euroa!

Sitten Santtu kävi hammaslääkärissä, ja varmaan arvanettekin, riittikö sellainen budjetiksi. Shokkipaljastus: ei riittänyt.

Runsaat kolme vuotta vanha koirien alusta sohvan kulmassa on kokenut jo kovia, mutta uuden hankintaa ei ole budjetoitu vielä kevättalven menoille. Se ei tunnu haittaavan koiria, vaikka ne varmasti ilahtuisivatkin kuohkeammasta alustasta.

Koirien ruokintakustannukset helmikuussa 2023

Koska olin tammikuussa ollut kaukaa viisas ja hamstrannut koiranruokasäkkejä tarjouksesta myös varastoon, jäi helmikuun ruokakustannukseksi ainostaan Santulle ostettu kahden kilon ruokasäkki, joka maksoi 24,99 euroa.

Koirien hyvinvointi- ja ajanvietekustannukset helmikuussa 2023

Ja koska hamstrasin tammikuussa myös koirankakkapusseja, säästyttiin helmikuun kustannuksissa niiltä kokonaan. Hyvinvointi- ja ajanvietekustannuksiin helmikuulta lasketaan kuitenkin puruluut, joihin käytin 11,90 euroa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä kesällä 10-vuotissyntymäpäiviään viettävä mittelspitz Santtu pyörähti kuluneen kuukauden aikana eläinlääkärin pöydällä, jossa koiran suu tutkittiin ja puhdistettiin hammaskivestä, minkä lisäksi koiran kylkeen ilmestyneestä ihomuutoksesta otettiin näyte hintaan 341,00 euroa. Ihomuutos osoittautui harmittomaksi, ja suun terveydentila on nyt selvillä: tosin hammasremontein jatketaan vielä.

Koirien kokonaiskustannukset helmikuussa 2023

Kaiken kaikkiaan koirien ylläpito maksoi helmikuussa yhteensä 377,89 euroa eli lupaavasta alusta huolimatta helmikuun kustannukset ylittivät tammikuun kustannukset 23,14 eurolla.

Koko vuoden kustannukset tähän saakka

Yhteensä koiriin on tänä vuonna käytetty 732,64 euroa. On jännittävää (ja hurjaa) nähdä, mihin koirien vuosikustannus lopulta yltää — en ole koskaan aiemmin kirjannut koirieni kuluja ylös, sillä niiden kohtaaminen on tuntunut harvinaisen epämiellyttävältä (eikä ihme).

Nyttemmin olen kuitenkin sitä mieltä, että talouden suunnittelu — alkaen sen käsittämisestä — luo ennen kaikkea turvaa ja hallinnan tunnetta.

11

Paljonko neljän koiran pito maksoi tammikuussa 2023

/ Jenna / Yleinen / Jätä kommentti

Koirien kulurakenne eli se, paljonko koirien omistaminen maksaa kuukausi- ja lopulta vuositasolla, kun kyseessä onkin yhden koiran sijasta kokonainen lauma, on yksi eniten uteliaisuutta herättäneistä aiheista.

Minun on pitänyt kirjoittaa aiheesta jo pitkään, mutta koska tietyissä asioissa juuri suurpiirteisyys on luonteelleni ominaista, asia on jäänyt — koirien kulujen taltioiminen ja seuraaminen on tuntunut järjettömän hankalalta ja vastenmieliseltä.

Osansa voi olla silläkin, että sisimmässäni en ole halunnut tietää, kuinka monta etelän lämmössä ja ennen kaikkea valossa vietettyä keskitalven päivää olisinkaan voinut sillä rahasummalla saavuttaa, jonka olen omasta vapaasta tahdostani valinnut sijoittaa koiriin: elämäntapaan, joka ottaa, mutta parhaimmillaan myös antaa.

Oli niin tai näin; koirien omistaminen maksaa — ja se maksaa siitä huolimatta — piti kuluista kirjaa tai ei.

Taustatietoja

Niille, jotka ovat löytäneet kirjoituksieni pariin hakukoneiden kautta kerrattakoon, että jaan elämäni tällä hetkellä peräti neljän koiran kanssa. 

Vitsailen eläväni uusperhearkea, sillä yksi laumamme nelijalkaisista jäsenistä on kumppanini mukanaan tuoma — loput kolme ovat minun perujani ennen suhdettamme tehdyistä valinnoista.

Minulle koiranomistamisen suola ja pippuri on nimenomaan elämä lauman kanssa: laumadynamiikka ja koirien keskinäinen vuorovaikutus sekä minun osani siinä inspiroivat minua valtavasti. Voit halutessasi tutustua kaiken kirjavaan koirahistoriaani tämän artikkelin myötä: koiravuodet 2001 – 2021: koirat oppaana ihmisyyteen. 

Summa summarum, meillä asuu neljä koiraa:

  • Olmi, seitsemänvuotias whippeturos, alta 20 kg
  • Alpi, kuusivuotias whippeturos, alta 20 kg
  • Sumu, kymmenenvuotias eurohoundnarttu, reilu 20 kg
  • Santtu, pian kymmenenvuotias mittelspitz, alta 10 kg

Kuten huomata saattaa, laumamme koostuu varttuneemmasta väestä, joista peräti puolet on saavuttanut tai aivan pian saavuttamassa kymmenen ikävuoden merkkipaalun. Koiran ikääntyminen on iloinen asia, joka viestii usein syvästä ja pitkäkestoisesta kumppanuudesta, mutta toisinaan se voi myös kieliä lisääntyvistä terveydenhoito- tai eläinlääkärikustannuksista.

Koirien ruokintakustannukset tammikuussa 2023

Neljän koiran ruokintakustannukset olivat tammikuun ajalta 317,80 euroa. Kyseessä ei kuitenkaan ole tavanomainen koirien ruokinnan nielemä kuluerä, sillä tässä kuussa tartuin suosimamme eläintarvikeketjun tarjouksiin ja ostin alennusmyynnissä olleita kahdentoista kilon koiranruokasäkkejä myös varastoon. Odotan niiden kattavan koirien ruokinnan pitkälle helmikuuhun, ellei jopa maaliskuulle saakka.

Ruokintakustannuksiin lasketaan myös ravintolisä, jota annan eritoten vanhempien koirien nivelten ja terveyden tueksi. Kyseessä on sen osalta 54,90 euron arvonen kertakustannus, jota ei makseta kuukausittain.

Voidaan siis sanoa, että vasta pidempi aikajänne näyttää, minkälaisiksi koirien kuukausikustannukset muotoutuvat.

Koirien hyvinvointi- ja ajanvietekustannukset tammikuussa 2023

Koirien ylläpitokustannukset eivät tietenkään koostu pelkästään koirien ruokinnasta ja ravinnosta. Myös hyvinvointiin ja ajanvietteisiin luokiteltavia kuluja oli: niitä kertyi 36,95 euron edestä.

Tähän kululuokkaan kuuluivat koirien puruluut (10 kpl – 24,98 eur) sekä koirien kakkapussit (192 kpl – 11,97 eur), jotka ovat välttämättömiä tiheästi asutetussa kaupunkitaajamassa asuessa ja ulkoillessa.

Siinä missä kymmenestä puruluusta ei neljän koiran taloudessa riittänyt pitkälle kuun loppuun, vaan ne tuhottiin muutaman päivän aikajänteellä, miltei 200:n kakkapussin turvin pötkitään vielä pitkälle!

Koirien kokonaiskustannukset tammikuussa 2023

Kaiken kaikkiaan neljän koiran ylläpito maksoi tammikuussa yhteensä 354,75 euroa. Koska tammikuun aikana on tehty paljon pidempikestoisia hankintoja, vasta pidempi aikajänne näyttää, miten todelliset kulut jakautuvat kuukausi- ja vuositasolla.

En ole laskelmissani huomioinut sellaisia menoja, kuten kauempana sijaitsevien ulkoilukohteiden polttoainekustannuksia tai pellavansiemenrouhetta, jota perheessämme käyttää koirien lisäksi myös ihmiset.

Huomion arvoista on, että tammikuun aikana koirat eivät käyneet hierojan, osteopaatin, eläinlääkärin tai muun vastaavan ammattilaisen vastaanotolla. Kun koiria on useampi, on hyvä tiedostaa, että myös mahdollisuudet kaikenlaiselle epäonnelle ja terveysongelmille kertaantuu — niinpä jokaisesta terveenä ja hyvinvoivana vietetystä ajanjaksosta voi olla kiitollinen!

Tiedän kuitenkin jo nyt, että tulen kevään myötä sijoittamaan niin eläinlääkärikustannuksiin, kuin myös koirien hoitolamaksuihin. Pidetään siis peukkuja, että myös kirjanpitoni seuraa näiden vaiheiden mukana ja pääsette seuraamaan myös tulevien kuukausien kulueriä!

13

Jokaisella askeleella on merkitys

/ Jenna / Muu elämä / 5 kommenttia

On vaikea summata syväsukellusta, jota elämä on tarjoillut pyytämättä. Tuntuu silti tarpeelliselta kirjoittaa siitä; tehdä jonkinlainen henkinen tilinpäätös – summata mennyt ja sitten, kurottaa tulevaan. Saada kuona ulos näppäimistöä takovien sormien kautta. Jäsennellä ja nivoa yhteen – ja ehkä sitten: hengittää vapaammin.   

Oletin, että vaikeasta, hyvin kehollisesta uupumuksesta toipuminen olisi ollut riittävä prioriteetti kenties koko loppuelämälle. Varmaan juuri siksi tuntui kohtuuttomalta sairastua vaikean psyykkisen tilan vanavedessä myös fyysisesti heti, kun elämä tuntui viimein kannattelevan ja psyykkinen vointini oli alkanut elpymään.

Sairauden ja toimintakyvyn haasteiden aiheuttama elämänmuutos oli kaiken kaikkiaan vaikea hyväksyä. Lisäksi ongelmia aiheutti sairauteen käytettävä lääkitys – enemmän, kuin halusin uskoakkaan.

Mitä pidempään kutakin lääkevalmistetta käytin, sen synkemmäksi sielunmaisemani muuttui ja sitä kauemmas ajauduin itsestäni. 

Keho, joka ottaa sivuoireista jokaisen

Kuin huomaamatta elämästäni alkoivat katoamaan värit. Maisema peittyi tummaan varjoon, kun varkain kaikki se valo, jota aiemmin olin kantanut myös sisälläni, sammui. Pikkuhiljaa elämästä katosi ilo ja lopulta – koko elämä. 

Psyykkisen hyvinvoinnin tilalle vaihtunut mustuus on aika paljon, kun sen rinnalla kulkee niin fyysinen toimintakyvyttömyys, kuin myös viikottaiset kivut ja vahvojen kipulääkkeiden aiheuttama väsymys ja utuisuus.  

Kadotin yhteyden omaan itseeni, omaan mieleeni, omaan luovuuteeni ja omaan kehooni. En enää tunnistanut itseäni ajatuksistani tai siitä passiivisuudesta, johon sivuoireena mieleni sammuttavat lääkkeet minut nitistivät. 

Samanlaiset päivät seurasivat toisiaan, vailla mitään väliä. En herännyt kevään tuoksuihin, kesän kukkaloistoon tai edes lämpimiin ja tunnelmallisiin loppukesän iltoihin, sillä minulle niitä ei ollut.

Oli vain harmaan kalvon takaa tuijotettava musta sielunmaisema, missä millään ei enää ollut merkitystä.

Lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten armoilla kehoni ei enää tuntunut siltä kodilta, johon olin joskus sieluni pesän rakentanut. Tilanne jatkui lääkekokeilusta, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Elämästä katosi mielekkyys samalla, kun ikuisesta vilukissasta tuli nihkeän nahkea hikoilija, jonka nilkat turposivat niin, etteivät vuosia käytössä olleet bootsit enää mahtuneetkaan jalkaan.

Vastaavia yllätyksiä ilmaantui sitä enemmän, mitä kauemmin kutakin lääkettä käytin. Lääkäri kohautteli olkiaan; tämä on pienempi paha, totut siihen kyllä. Kuuntelin lääkärin sanoja järkyttyneenä – tätäkö loppuelämäni nyt olisi? Sairauteeni ei ollut – eikä ole – parannuskeinoa ja perinteisesti sitä hoidetaan loppuelämän lääkityksin, sivuoirein, joihin on tapana tottua. Tilanne oli masentava.   

Viimeisimmän lääkekokeiluni jälkeen lääkärini kehoitti minua pitämään muutaman päivän tauon ennen uuden lääkkeen käyttöönottoa. Muutamassa päivässä ehtii tapahtumaan ihmeitä.

Ja siksi, en koskaan aloittanutkaan sitä seuraavaksi vuorossa ollutta lääkekokeilua.

Luonnon parantava voima

Se elämänhalu, jonka luulin jo jättäneen tämän sielun iäksi, palasi vähitellen kemikaalien haihtuessa koneistosta. Ensin pysähdyin katsomaan olohuoneen seinään kajastuvaa ilta-auringon valoa, enkä muistanut, milloin viimeksi olisin nähnyt jotain niin kaunista. 

Seuraavana päivänä havahduin syksyn tuoksuun ja siihen, miten johdattelevilta metsäpolun alleen kuorruttaneet kirkkaan keltaiset lehdet metsäpolun suuaukolla näyttivätkään. Ne olivat kuin paremmalle kansalle levitetty punainen (tässä tapauksessa keltainen) matto, joka houkutteli minua kaikkia aisteja hivelevään seikkailuun syvemmälle metsään. 

Ja minä lähdin. Ja minun kehoni pystyi siihen. Ja minä näin, aistin, tunsin ja koin. Joka solullani. Pitkästä aikaa. Tuntui, kuin syksyn lempeä valo ja hentona puhaltava tuuli olisi irroittanut tomun ja ikipölyn solujeni yltä. Hennosti, kuin varoen särkemästä niitä, kovia kokeneita.  

Samalla viikolla lausuin Olmille runoja pukiessani sille sadetakkia eteisessä. Nauroin ääneen Sumun tehdessä hyvän kakan jälkeen vasikkamaisia loikkia ja kutsuin Alpia luokseni sävelmällä, joka mukailee Scatman Johnin kappaletta Scatman. Ihminen, joka kutsuu koiransa luokseen laulamalla “Alpii-ba-bop-ba-dop-bop” ei voi olla murheen murtama. 

Santtukin sai osansa, kun innostuin harjaamaan karvaturilaisen olemusta sen isännän poissa ollessa. Tuntui, kuin sieluni olisi vilissyt elämän voimaa, joka pitkästä aikaa sai virrata vapaasti. 

Polku holistisen hyvinvoinnin maailmaan

Tätä kirjoittaessani takanani on vajaa puoli vuotta ilman lääkkeitä, jotka tekivät minusta sairaamman kuin sairauteni. 

Olen saanut kiputilanteen toistaiseksi hallintaan muilla keinoin. Tutustuin niin sanottuun tulehdusta alentavaan ruokavalioon, jonka myötä pyrin tarjoamaan keholleni pääosin sellaista ravintoa, joka antaa sille parhaat mahdolliset eväät selviytyä yhdessä vaikean, kroonisen sairauden kanssa.

Haluan ruokkia sieluni kotia ravinnolla, joka ei ainakaan pahenna sen oloa ja toimintakykyä entisestään – sillä on jo lähtökohtaisesti riittävän vaikeaa ja sen minä olen saanut tuntea nahoissani. 

Olen lopettanut valkoisen sokerin ja pitkälti myös vehnän käytön sen jälkeen, kun huomasin niiden yhteyden raajoihin heijastuviin hermokipuihin. En käytä lainkaan alkoholia, mikä ei koskaan kuulunutkaan arkeeni. Saan nautintoni muualta. 

Matka jatkuu

Jonkun mielestä ruokavalioni voi kuulostaa askeettiselta, mutta jos se on hinta, mikä minun tulee maksaa omasta elämänlaadustani ja toimintakyvystäni, teen sen mielelläni – enemmän, kuin mielelläni. Valitsen koska tahansa kivuttoman ja toimintakykyisen päivän, kuin suussa sulavan rivin Fazerin sinistä.

Haluan korostaa, että minä en ole terveydenhuollon ammattilainen, enkä kirjoita tässä muusta, kuin niistä ratkaisuista, joita päädyin itse tekemään oman toimintakykyni eteen varsin umpikujamaisessa tilanteessa.

Halusin kertoa, miten onnellinen olen siitä, että sain itseni takaisin. Voi olla, että tulen vielä tippumaan kovaa ja korkealta, mutta juuri nyt nautin siitä, että tammikuun lopun pakkasaurinko paistaa kirkkaampana kuin koskaan aiemmin. 

Ruokavalion lisäksi olen paneutunut kokonaisvaltaisesti holistisen hyvinvoinnin perusperiaatteisiin, opiskellut ihmiskehon piirteitä ja tarpeita, sekä kiinnittänyt huomiota omaan palautumiseen ja keinoihin säädellä stressiä. 

Ratkaisustani huolimatta minulla on yhä terveydenhuollon hoitokontakti, jonka tapaan säännöllisesti ja jonka kanssa pystymme kartoittamaan mihin suuntaan kehoni sairaus kallistuu. Koska edes länsimaalainen lääkehoito ei purrut kehossani syövän lailla leviävään sairauteen tai edes hidastanut sen leviämistä, en koe, että minulla olisi menetettävää valitsemallani tiellä – päinvastoin. 

Uutta voimaa, uusia suuntia

Ravinnerikkaalla ruokavaliolla on ollut suuri merkitys paitsi fyysiselle hyvinvoinnilleni, myös psyykkiselle hyvinvoinnilleni. Juuri nyt voin hyvin, ja yhteyteni omaan kehooni on vahvempi kuin koskaan aiemmin. 

Kehoni kantaa mukanaan monia uupumuksen ja sairastumisen synnyttämiä taakkoja, mutta siihen nähden meillä menee hyvin — mieleni ja kehoni ovatkin oikeastaan aika oivallinen parivaljakko, vaikka juuri pari vuotta sitten tunsin, että en oikein tunne, tai luota niistä kumpaankaan.

Muistan, kuinka pari vuotta sitten, väsyneenä ja hukkateillä, tapasin psykoterapeuttini ensimmäisiä kertoja. Sanoin hänelle, että jos olisin koira, minussa ei nähtäisi potentiaalia, vaan minut lopetettaisiin, sillä se olisi kaikille helpointa niin. 

Kiitin terapeuttiani siitä, että hän jaksoi nähdä minut kokonaisena ja valaa minuun jotain mystistä voimaa, josta varastoni oli vuosien saatossa huvennut. Tunsin olevani niin väsynyt ja niin kaukana kaikesta, että luulin, ettei minusta enää koskaan tulisi mitään. Että kuivuisin lattialle ja lopulta haihtuisin ilmaan ilman, että kukaan oikeastaan huomaisi mitään puuttuvan.

Tänä päivänä olen kiitollinen kaikille niille, jotka työssään kohtaavat ihmisiä – tai eläimiä – joihin he uskovat ja haluavat valaa uskoaan. Sellaisella on suunnattoman suuri vaikutus, minun uskoakseni niin pienessä, kuin isossakin kuvassa. 

Psykoterapeutin vastaanotolla käyminen on ollut elämäni parhain ratkaisu. Olen terapiataipaleeni myötä kulkenut haparoiden, välillä eksyenkin, mutta kuitenkin jatkuvasti, askel askeleelta, vahvemmin kohti itseäni ja omaa voimaani. 

Sellaista voimaa, jossa voin seistä tyynesti omana itsenäni, itseeni luottaen ja itseni puolella seisten, yrittämättä alati muotoutua muotteihin, joihin ympäristöni yrittää minua työntää, tai joita se niin kiihkeästi tarjoaa. Sellaista voimaa, jota en tiennyt olevan olemassakaan. 

Olen pohdintojeni myötä pyrkinyt ratkaisemaan myös tämän blogin ja somekanavien tulevaisuutta, sillä yksinomaan koirista kirjoittaminen ei tunnu minulle enää luontevalta. Tuntuu, kuin minun tulisi murtaa ne ahtaat raamit, joihin olen kirjoitusalustani pyrkinyt sovittamaan ja kirjoittaa niistäkin asioista, jotka sairastumiseni on pakottanut minut priorisoimaan kaiken edelle.

En suunnittele sairaspäiväkirjan kokoamista, vaan jonkinlaisia löyhempiä raameja toteuttaa tarvettani kirjoittaa. Olenhan koiranomistaja silloinkin, vaikka en jatkuvasti alleviivaisi sitä puolta minusta.

Päällimmäisenä kiitollisuus

Tällä hetkellä nautin valtavasti siitä, että saan jakaa elämäni juuri minun kanssani. Meillä on aikaa hauskaa yhdessä; tämän sielun kanssa, tässä kehossa. Kehossa, jota en toden totta ole aiemmin osannut arvostaa kuin ajatuksissani, juurruttamatta arvostusta arkisiin valintoihin ja tekoihin. 

Tuntuu, että olen vasta sairastumiseni myötä oivaltanut jotain tärkeää. Sellaista, jonka äärelle meillä jokaisella on oma, henkilökohtainen ja joskus kivuliaaltakin tuntuva polkumme. Enkä väitä, että olisin perillä itsekään – matka on vasta alkanut. 

19