Koiramillisyys

Kertoessani Instagramissa saamastani inhimillisestä vastaanotosta jäin miettimään vastaavaa termiä, jonka keskiössä olisi koiramillisyys.

Koiramillisyys on termi, joka jollain tavalla koskettaa jokaista koiran omistavaa henkilöä. Se minimoi itsessään kaikenlaisia koiran ongelmakäyttäytymisen piirteitä — siksi se on erityisen tärkeää ja siksi haluan kirjoittaa siitä. 

Jos olet joskus tavannut oikein tasapainoisen, rauhallisen ja luotettavan oloisen koiran, voit olla varma, että juuri se yksilö on viettänyt oikein koiramillisiä koiran päiviä — ja on nimenomaan tullut kohdatuksi koirana!

Koiramillisyys ei ole mikään oikea termi, mutta toivoisin, että sille löytyisi tulevaisuudessa synonyymi. 

Koiramillisyys ei ole täysin sama, kuin koiralähtöisyys, joten siksi käytän tässä yhteydessä hieman hassulta kuulostavaa, keksimääni termiä. Koiramillisyys ei siis ole täydellinen synonyymi koiralähtöisyydelle, vaikka molemmat selkeästi ovat samaa sukua.

Miksi minä en sitten tässä yhteydessä puhu inhimillisyydestä? Koen, että inhimillisyydestä puhuminen koirayhteydessä on tietyllä tapaa ongelmallista. 

Koirat eivät itse ole inhimillisiä eläimiä. Koirien hyvinvoinnin edellytys ei myöskään löydy inhimillisistä lähtökohdista: siitä, että inhimillistäisimme niitä tai kohtelisimme niitä varsinaisesti inhimillisesti.  

Tai ehdottomasti kyllä, jos inhimillisyydellä viitataan vain ja ainoastaan kykyyn reflektoida ja toimia empaattisesti muita elollisia, kuten juuri koiria, kohtaan. Suosittelen sellaista ehdottomasti aina! 

Mutta samaan aikaan en malta olla ottamatta esille, kuinka puolestaan koiramillinen toiminta voi varmistaa sen, että koiriemme tarpeita ymmärretään ja vaalitaan niistä lähtökohdista, jotka nimenomaan koiralla, koiraeläimenä, on. 

Inhimillisistä lähtökohdista

Hyvänä esimerkkinä moni koira nauttii enemmän kylmistä mutakylvyistä ojan pohjalla, kuin päiväkausien rauhaisasta, tunnelmallisesta hyggeilystä kotona. 

Sillekin on aikansa ja paikkansa. Mutta koiramillisestä näkökulmasta tunnelmallisessa hyggeilyssä voisikin olla täydellisen pysähtymisen sijasta kyse mehukkaan luun järsimisestä kaikessa rauhassa tai kotiportaalla tuulen haistelemisesta ja pihan vartioimisesta — jos se vaan on rotutyypille ominaista.

Ylipainosta kärsivät koirat ovat varmasti omistajiensa ruualla rakastamia. Kysymys kuuluukin, onko nappisilmille keittiössä ojennettavat kinkkuvoileivät todella se keino, jossa koiran hemmottelu tapahtuu koiramillisistä lähtökohdista käsin? 

Voisiko olla, että koiralle olisi kuitenkin koiramillisempää keittiössä herkuttelun sijasta samoilla niityillä ja popsia sieltä tarkkaavaisella nenätyöskentelyllä ansaittuja peuran papanoita?

Oletko jo hahmottanut, mitä ajan takaa? Toivon, että tekstissäni ero “inhimillisen,” “inhimillistävän” ja “koiramillisen” suhteen on selkeä. 

Meille ihmisille on tavattoman inhimillistä rakastaa koiriamme huomionosoituksin ja tyylikkäine kaulapantoineen ja esimerkikiksi lyhytkarvaiselle koiralle hankitun näyttävän hupparin avulla. 

Sellainen luo mielihyvää ennen kaikkea meille itsellemme, mutta pahimmassa tapauksessa koiramillinen näkökulma voi olla kaikesta siitä kaukana.

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua koiraa?

Pysähdy hetkeksi miettimään, miten kohtaat koirasi vaikkapa pitkän työpäivän jälkeen. Olette varmasti molemmat innoissanne jälleennäkemisestä! 

Kokeile taltioida jälleennäkemisenne vaikkapa hidastetulle videolle ja pyri tarkkailemaan siitä signaaleja, joita koirasi kohtaamisessa osoittaa. Ole tarkkana, sillä nämä signaalit ovat ohi silmän räpäyksessä! Koirat viestivät paljon hienovaraisemmin ja nopeammin, kuin me jopa kömpelöiltä koirien rinnalla tuntuvat, hölösuiset ihmiset.

Koiran haukottelu voi kieliä letkeästi lepäillystä päivästä, mutta se on myös hyvin tyypillinen rauhoittava signaali. Rauhoittava signaali on ele, jolla koira pyrkii rauhoittelemaan yhä kiihtyvää tilannetta tai olotilaa.

Jos tapanasi on jälleennäkemisen aikana möyhiä koiraa tai taputella innoissasi sen kylkiä tarkkaile, lipaiseeko koira nenänpäätään tai nuolaiseeko se huuliaan. Nekin ovat merkki rauhoittelusta. Siitä, että vähempikin voisi riittää — tai ainakaan tunnelman ei pidä tästä enää kiihtyä. 

Aikuiset koirat ovat hyvin rauhanomaisia tyyppejä, jotka keskustelevat paljon, kunhan vain sallimme sen niille ja näemme sen. Kun alamme tiedostamaan tätä osaa lemmikeistämme, pystymme itsekin jatkamaan keskustelua ja käymään jopa pitkiä vuoropuheluita koiramillisestä näkökulmasta.

Jos innostut möyhimään koiraasi kotiin tullessasi ja pääset taltioimaan tilanteen videolle tarkkaile, näkyykö koiran silmien valkuaiset tilanteen edetessä. 

Tästä käytetään englanninkielistä nimitystä “whale eye” jonka hakukoneeseen kirjoittamalla saa kattavan kuvakollaasin siitä, miltä tämä näyttää. Samalla termillä löydät myös hyvää aineistoa siitä, mitä “whale eye” tarkoittaa ja miten se kannattaa tulkita erilaisissa tilanteissa. 

En haluaisi torpata koko kotiintuloseremoniaanne, mutta mainitsen vielä, että läähätys kielii kiihdyttävissä tilanteissa useimmiten enemmän stressistä ja ”kuumista paikoista” kun varsinaisesti ympäristössä vallitsevasta lämpötilasta. 

Rauhaa ja rakkautta

Jos koirilla olisi motto, otaksuisin sen menevän jotakuinkin näin: rauhaa ja rakkautta! 

Aikuiset koirat ovat pääpiirteittäin rauhaan pyrkiviä eläimiä. Kun niiden koiramilliset tarpeet on tyydytetty ja niiden viestejä nähdään ja pyritään tulkitsemaan itsekin suhteellisen matalasta vireestä käsin, on helppoa nauttia tuon mutkattoman kumppanin läsnäolosta.

Vastoin yleistä luuloa, koirat eivät tappele huvin vuoksi tai ilman syytä, vaan kaikki niiden reaktiot perustuvat haluun saavuttaa rauha. Rauha mahdollistaa koiraeläimelle käytännössä hengissä pysymisen. Se on karkeasti ottaen edellytys kaikelle toiminnalle, kuten levolle, joka mahdollistaa aktiivisuuden, joka mahdollistaa ruuan hankinnan, joka mahdollistaa henkiin jäämisen ja siten mahdollisen suvun jatkamisen.

Ikävä kyllä joskus ainoa keino rauhan saavuttamisen voi olla toisen koiran eliminointi etenkin, jos tukalia tilanteita on jatkunut liian pitkään. Tällaisissa tapauksissa voi hyvin olla myös kyse siitä, että esimerkiksi koiran omat ihmiset ovat antaneet sille toisiin koiriin tai ympäristöön nähden tiedostamattaan ristiriitaisia signaaleja, jotka johtavat pahimmillaan ikävään välikohtaukseen.

Miten voin toimia koiraani kohtaan koiramillisesti?

Vaikka törmäät koiramillisyyteen tämän artikkelin myötä ehkä ensimmäistä kertaa, kyse ei ole mistään utopiasta tai rakettitieteestä. Et tarvitse kuudetta aistia tai keijupölyä, vaan riittää, että pysähdyt hetkeksi.

On muutamia asioita, joiden avulla voit myös omassa arjessasi koirasi kanssa vahvistaa koiramillisiä toimintatapoja. Siten voit saada koirasi rentoutumaan seurassasi ja valmistautumaan pitkiinkin vuoropuheluihin kanssasi. 

Tulet huomaamaan, että koira ei ole mikään yksinkertainen, ohjelmoitujen temppujen varassa roikkuva robotti. Päinvastoin kyseessä on persoonallinen ja moniulotteinen ystävä, johon on mahdollista muodostaa tervehenkinen ja vuorovaikutteinen suhde. 

1. Näe koira koirana

Tämä on helpommin sanottu, kuin tehty. Useimmiten hyvää tarkoittavat eleemme ja keinomme lähtevät meistä itsestämme käsin, emmekä kaikessa inhimillisyydessämme useinkaan päädy koiramillisiin ratkaisuihin. On suorastaan keskityttävä siihen, minkälainen eläin koira on eläimenä tai mitä se voisi kaivata. 

Jos aikeissasi on toteuttaa koirasi kanssa hauska nettivideo, jossa rummutat koirasi tassuilla musiikin tahdissa, älä tee sitä. Se näyttää ehkä hauskalta joidenkin ihmisten mielestä, mutta sitä se ei ole. Koira ei ymmärrä logiikkaa, osaa nauraa tempaukselle tai pakota muita koiria vastaavaan temppuun. 

Jos haluat kuvata tällaisia hassun hauskoja hassutteluvideoita nettiin, hanki pehmolelu. Se on joka tapauksessa ylläpitokustannuksiltaankin varsin vaivaton — ja mikä parasta, sopii jokaiselle! Saatan kuulostaa turhankin tiukkapipoiselta, mutta…

2. Kunnioita koiraasi.

Kun alat hahmottamaan koirasi tapaa keskustella ja kunnioitat sitä ja koiran omaa tahtoa eläimenä, voit aluksi joutua kiperänkin paikan eteen. 

Esimerkiksi seuraavan kerran, kun lähestyt paikoillaan tyytyväisenä lekottelevaa koiraa, aikeinasi möyhiä sen herttaista olemusta, saatatkin huomata, että juuri, kun olet kumartumassa koirasi puoleen, se lipaisee huuliaan ja väläyttää silmiensä valkuaisia. Se on merkki sinulle – voit jättää koirasi rauhaan. Voitte nauttia yhteisestä hetkestä yhdessä myös ilman lähikontaktia.

Jos haluat tarjota koirallesi hellyyttä, voit hyvin tehdä siihen viittaavan eleen esimerkiksi hieman kauempana koirastasi. Voit eleesi myötä katsoa, tarttuuko koira siihen tulemalla luoksesi. Jos näin tapahtuu, voit rauhallisesti helliä koiraasi paikoista, joiden kosketuksesta se nauttii.

3. Piirrä omat rajasi

Kun kunnioitat koiraa ja tarvittaessa sen omaa tilaa, voit pikku hiljaa alkaa vaatimaan myös koiralta kunnioitusta itseäsi kohtaan. Nykytutkimusten valossa koira nähdään hierarkisena eläimenä (Katriina Tiira: Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus, 2019) minkä puolesta puhuu jopa lemmikkikoirien käyttäytyminen laumassa.

Omien rajojen piirtäminen tai vaaliminen ei tarkoita väkivaltaa tai eläimen uhkaavaa kohtelua tai pelottelua. Se on samanlaista lempeää, mutta määrätietoista viestintää, jolla emo määrittelee rajansa pennuilleen ja tarjoaa näin ollen koiranpennun ensimmäiset oppitunnit sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Voit harjoitella omien rajojesi piirtämistä ja vaalimista esimerkiksi luontaisessa ruokailutilanteessa. Koirat harvoin ojentavat omasta saalistaan ruokaa muille, sillä ruokailu on niille hengissä säilymisen edellytys. Ruuan jakamisen sijasta ne saattavat kehoittaa liian lähelle pyrkivää lajitoveria tai jopa ihmistä pysyttelemään loitolla. Olet oikeutettu toimimaan ihan samoin.

4. Tarjoa koirantöitä, älä hölmön hommia

Yksi lähihistoriani koiratuttavuus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jos tämä koira olisi ollut ihminen, hän olisi todennäköisesti luonut uraansa arvostettuna rikostutkijana tai muussa ammatissa, jossa vaaditaan ensiluokkaista kykyä tutkia ja päätellä. Kyseessä oli niin tarmokas tapaus, että jos tämä koira todella olisi ollut ihminen, se olisi varmaankin kaiken vapaa-aikansa täyttänyt sudokuja ja ristikoita ja kenties lepuuttanut aivojaan metsässä kanttarelleja etsien. 

Kyseessä oli äärimmäisellä ongelmanratkaisukyvyllä ja työmoottorilla varustettu lemmikki, joka oli keksinyt päiviensä kuluksi kaikenlaisia hölmön hommia. Se kulki kodissaan levottomana, avasi toisinaan ulko-oven ja viihdytti sitten itseään vaihteeksi ulkosalla. Autoilu oli sen suuri intohimo, mutta sitä se ei ollut kenellekään muulle sen kanssa, sillä koira piti autoillessaan niin hirveää mekkalaa, minkä lisäksi se nappaili ikään kuin ikkunoiden läpi kitaansa ohikulkijoita ja autoilijoita. Se oli mestari viihdyttämään itseään, minkä lisäksi se oli huomattavan ylivireinen ja stressaantunut. Se viihdytti itseään jopa silloin, kun sen ulkoiluttaja olisi halunnut jäädä juttelemaan muiden ulkoilijoiden kanssa kesken lenkin — silloin se näytti hurjan puolensa ja kertoi, että on tullut tänne lenkkeilemään, eikä tönöttämään.

Koiralla oli valtava tarve tehdä ja toteuttaa, eikä se ole mitenkään harvinaista tai poikkeavaa. Etenkin työkoirat tuppaavat olemaan sellaisia. Aloimme ohjaamaan koiran tarmokkuutta muihin asioihin. Sille tarjottiin mahdollisuus jäljestää sen oma ruoka. Silloin, kun sellaiselle ei ollut aikaa, se söi ruokansa aktivointipallosta tai sellaisesta aktivointikupista, missä oli syviä uurteita.

Vallitseva tunnetila on usein tarttuvaa laatua

Koska koira oli kaiken aikaa ylivireisen oloinen, sille opetettiin rauhoittumisen taitoja – eli hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään. Sen palautumista haastavien tilanteiden jälkeen tuettiin keinoilla, jotka auttoivat sitä palautumaan. Koiralle ei enää heitelty palloa, sillä palloleikit kiihdyttivät sitä entisestään. Sen sijaan nahkapalloa käytettiin koiran tunnetilan purkamiseen silloin, kun se ei löytänyt parempaa keinoa rauhoittua. Silloin se puri hampaansa palloon ja vaipui ikään kuin transsiin, josta se sitten palautui lopulta huomattavasti rennompana. 

Ylivireiselle, kiihkeälle tai kiihtyneelle koiralle parasta liikuntaa on keppien tai pallon heittelyn sijasta pitkäkestoinen ja tasainen rasitus, kuten pyöräilylenkit (pehmeällä maastolla, koiran tasaisella ravilla), vesijuoksu tai pitkät rauhalliset lenkit metsässä.

Sellainen tekee hyvää kenelle tahansa. Kiinnitä huomiota myös omaan mielentilaasi – pompitko paikasta toiseen kuin superpallo tai oletko kireä kuin viulun kieli? Tule itsekin alas ylivireisestä suorittamisesta ja hengitä niin, että vatsasi kohoaa ja laskee.

Jos haluat tarjota koirallesi hölmön hommien sijasta koiramillisiä koirantöitä, lähde metsään, jäljestä koirasi kanssa, anna sen uida rapakoissa ja käyttää kaikkia aistejaan: tuntea, nähdä, haistaa, maistaa. Se se vasta on koiran elämää!

5. Ole läsnä

Mikään ei opeta koirista paremmin, kuin koirat itse. Sinulta se edellyttää läsnäoloa ja sitä, että alat tietoisesti tarkkailemaan koiraasi.

Jokainen koira on erilainen. Koiran persoonaan vaikuttaa paitsi sen rotutyyppi, myös sen sukupuoli ja aiemmat kokemukset. Opettele näkemään koirasi loogisena eläimenä ja miettimään, mistä sen reaktiot kumpuavat. Mikä voisi olla hyvä vastareaktio, jotta vuoropuhelu saa alkunsa? 

Voit kehittää tietotaitoasi etsimällä mielenkiintoisia kursseja tai lukemalla informatiivisia kirjoja. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi edellä mainittua Katriina Tiiran kirjoittamaa Koirien käyttäytyminen ja persoonallisuus -nimistä teosta. Se voi tuntua aluksi pitkäveteiseltä teokselta, sillä se alkaa jo koirien alkuperästä ja siihen liittyvistä vaiheista. Sen läpi kahlaaminen kuitenkin kannattaa. Jotta voimme ymmärtää koiria tässä hetkessä kokonaisvaltaisesti, meidän on myös ymmärrettävä koiriemme historia ja vaiheet.

26

Robotti-imurin ensimmäinen vuosi koiraperheessä

Robotti-imuri on huolehtinut kotimme siisteydestä jo vuoden ajan. Se on paiskinut nöyränä hommiaan, vaikka kaikesta hypetyksestä huolimatta, emme ole osanneet nimetä sitä, kuten moni tuttavaperheistä on omansa nimennyt. 

Luulen tämän johtuvan siitä, että meillä asui jo lähtökohtaisesti melkoinen väenpaljous. Se on johtanut siihen, että toisinaan Olmista ja Alpista tulee Olpi ja Almi, ja Sumusta tulee Suntti ja Santusta Samu. Koska emme voi puhua yksittäisistä koirista pelkästään “koirana”, otamme sen takaisin puhumalla robotti-imurista pelkästään robotti-imurina. Mielestäni tämä käy järkeen.

Kirjotin robotti-imurista viimeksi lokakuun puolessa välissä silloin, kun robotti-imuri oli ollut meillä vain alle kuukauden ajan. Voit lukea tuolloin kirjoittamani artikkelin tästä.

Mikä on muuttunut?

Monikin asia on muuttunut viimeisen vuoden aikana, mutta ei mielipiteeni siitä, miten ylivertainen arjen pelastaja itsekseen kotimme siisteydestä huolehtiva imuri koiraperheessä on. 

Vaikka kuvittelen olevani oman elämäni ruhtinas, perheemme hiljaiseksi ruhtinaaksi on ryhtynyt tuo sohvan alusia seilaava pikkuystävä. 

Sen vuoksi me nimittäin luovuimme kesän kynnyksellä vain puoli vuotta aiemmin hankituista venetsialaistuoleista, sillä niiden lattiaa vasten makaavat metallikaarteiset jalat saivat kerta toisensa jälkeen robotti-imurin hämmennyksiin.

”Siirtäkää este tai auttakaa minut parempaan paikkaan!” robotti-imuri huuteli tuolin metallikaarteisten jalkojen päällä keikkuen.

Samasta syystä me luovuimme vastaavat jalat omaavasta olohuoneen sohvapöydästä. Sen tilalle tuotettiin sohvapöytä, jonka jalat ovat robotti-imuri ystävälliset. Sellaiset, joiden välistä on helppo poikkelehtiä, ja joihin ei jää jumiin ala- tai yläkautta. 

Vastaavan pöydän löytäminen valmiina oli yllättävän vaikeaa. Monissa sohvapöydissä kulkee matalia vaakaosia, joita robotti-imurin voi olla mahdotonta alittaa. Vastavuoroisesti osa sohvapöydistä sisältää lattiakappaleita, jotka voivat heikentää siivoustulosta tai joihin tarmokas imuri voi sisukkuudestaan huolimatta jäädä jumiin.

Nostimme makuuhuoneen ovensuussa lepäävän koiraportin 10 cm ylöspäin niin, että robotti-imuri pääsee kulkemaan portin ali (toisin kuin koirat). Olemme hankintamme jälkeen suhtautuneet myös muihin kodin hankintoihin (kuten mattoihin, kukkapöytiin, jne) silmäillen tuotteen robotti-imuri ystävällisyyttä. 

Robotti-imuri-ystävällisessä huonekalussa ei ole liian pieniä, kapeita tai matalia pölyä kerääviä aukkoja tai sellaisia muotoja, joihin robotti-imuri voisi jäädä jumiin (kuten venetsialaistuolit). 

Odotankin, onko tulevaisuudessa erilaisten huonekalujen yhteydessä jonkinlainen robotti-imuri sertifikaatti. Ainakin juuri nyt erilaiset huonekalumyymälät ovat pullollaan mööpeleitä, joiden mitoitus estää vain nippa nappa tätä ahkeraa työmyyrää tekemästä hommiaan myös huonekalun alta.

Robotti-imuri ystävälliset huonekalut

Saatat pyöräytellä silmiäsi: ei kuulosta kovinkaan helpolta tai edulliselta uusia sisustusta robotti-imurin vuoksi. Tämä kuulostaakin pahemmalta, kuin käytännössä onkaan.

Olemme muuttaneet nykyiseen kotiimme kesällä 2020, jolloin kotiimme muutossa kantautunut sisustus koostui lähtökohtaisesti edellisiin asuntoihin mitoituksiltaan sopivista huonekaluista. Uusien hankintojen tekeminen on muutenkin ollut ajankohtaista ja otammekin niissä nyt mielellämme huomioon uuden ystävämme, robotti-imurin.

Ekologista elämäntapaa suosiakseni kaikki uudet kalustehankinnat ovat valtaosaltaan peräisin tori.fistä, jonka tarjontaa selaan kroonisesti. Silloin tällöin törmään helmeen, jota olen etsinyt jo päivä-, viikko- tai jopa kuukausikaupalla.

Näin kävi silloinkin, kun myin käytettynä ostetut venetsialaistuolit (4 kpl) ensin Torissa 30 eurolla. Löysin heti sen jälkeen keittiöömme uudet, robotti-imuri ystävälliset täyspuutuolit (4 kpl) 15 eurolla. Sininen nahkadivaani olohuoneessa on sekin robotti-imuria silmällä pitäen tehty torilöytö, jota ehdin etsimään yli puolen vuoden ajan.

Robotti-imuri ystävälliset tuolit löytyivät edullisesti käytettyinä

Ne vähemmän robotti-imuri ystävälliset huonekalut

Vaikka olenkin vuoden aikana ehtinyt tekemään hyvää työtä kotimme robotti-imuristamisessa, meidän kotonamme on vielä joitakin sellaisia kohtia, joista robotti-imurin on vaikea tai jopa mahdoton selviytyä. Sellaiset kohdat käydään läpi rikkalapion tai varsi-imurin kanssa.

Yksi tällaisista kohdista on erään viherkasvin alusruukku, joka seisoo puujaloillaan irti lattiatasosta. Sen alle robotti-imuri ei yksinkertaisesti mahdu, sillä robotti-imuri itse on 35 cm leveä kaveri. Se on paljon enemmän, kuin puisten jalkojen väli toisiinsa, joten alustan siivoaminen täytyy tehdä manuaalisesti.

Toinen paikka, johon robotti-imuri ei pääse, on vanhan Singerin ompelupöydän alus. Lattiatasoa hivelevä poljinpaikka pitää huolen siitä, ettei sertifikaattia robotti-imuri ystävällisyydestä ole luvassa. Samaan kastiin menee koirien juomapaikka ja Olmin kaksiosainen ruokakuppiteline, jonka robotti-imuri saattaa jopa ottaa mukaansa kupin alla käytyään.

Huonekalujen ja robotti-imurin strategiset mitat suhteessa lopputulokseen

Meillä työskentelevä Roborock S6 on alle 10 cm korkea, mutta kunkin robotti-imurin strategiset mitat kannattaa tarkistaa valmistajan sivuilta. Tätä mittaa silmällä pitäen hankimme nykyisen sohvamme, jossa on metallijalat ja peräti 13 cm maavara. Näin ollen neljän koiran taloudessa pölyä ja koiran karvoja ei keräänny sohvan alle, mikä on minulle miellyttävä ja huojentava tieto.

Yksi eniten minulta kysytty kysymys on, kuinka monta kertaa robotti-imurin säiliö täytyy puhdistaa siivouksen aikana. Tämä riippuu täysin siivottavasta pinta-alasta ja säiliöön kerääntyvän roskan ja nuhjun määrästä.

Kuten tässä aiemmassa samasta aiheesta kertovassa artikkelissani kerron, meidän kotimme pinta-ala on noin 67 m² ja siellä viipeltää kahden aikuisen ihmisen lisäksi neljä koiraa. Meidän käytössämme, päivittäin tai miltei päivittäin robotti-imuria käytettäessä säiliö tyhjennetään vain kerran. Käytännössä kippaan säiliön tyhjäksi joko siivouksen valmistuttua, tai uutta siivouskertaa edeltäen. Joskus robotti-imuri ryhtyy hommiin säiliö jo valmiiksi puolillaan ja huomauttaa sitten kuuluvalla äänellä, kun säiliö täyttyykin kesken kaiken.

Robotti-imuri ja pitkäkarvainen koira

Toinen asia, mitä ihmiset usein haluavat tietää on se, miten robotti-imuri selviytyy pitkäkarvaisen koiran karvoista. Vakituisesti meillä asuvan mittelspitzin ja muutamia päiviä hoidossa olleen saksanpaimenkoiran perusteella minulla ei ole valittamista. Roborock S6 ei ainakaan vuoden käyttökokemuksen perusteella ole koskaan mennyt karvojen pituuden johdosta jumiin tai tukkoon. Ei edes silloin, kun se kerää säiliöönsä minun pitkiä hiuksiani.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että äärimmäisissä olosuhteissa myös robotti-imurin tekniikka on äärimmäisellä koetuksella. Tällöin sen ylläpidosta ja säännöllisestä kotihuollosta kannattaa pitää huolta.

Minä kippaan robotti-imurin aina silloin tällöin ympäri tarkastellakseni sen kuntoa. Teen tämän kuukauden, parin välein — aina sillon kun muistan.

Tarvittaessa nyhdän siitä pitkät karvat, hiukset ja matoista irronneet narut, jotka ovat kietoutuneet sen härveleihin. Toisinaan selvittely voi vaatia saksia, mutta toimintakykyä kokonaan pysäyttävää karvakerää robotti-imurini rattaisiin ei ole vielä koskaan ilmaantunut.

Arjen pelastus

Vaikka moni on kritisoinut robotti-imurin puutteellista kykyä selviytyä täydellisesti nurkista ja ahtaimmista kolosista ja väliköistä, minun mielestäni robotti-imuri ajaa asiansa. Se on ylläpitosiivouksen kiistaton mestari. Se toimii etenkin, kun kotona on koiria, joiden myötä lattialla pyörii aina pölyä, koirankarvoja, hiekkaa tai muuta roskaa. Tai siis pyörisi, jos emme olisi vuosi sitten hankkineet tuota pientä näppärää keksintöä!

Sen siivoustulos on etenkin kolmen lyhytkarvaisen ja yhden pienen, pitkäkarvaisen, koiran taloudessa ihmeellinen. Meillä robotti-imuri hoitaakin tonttiaan päivittäin, tai vähintäänkin miltei joka päivä. 

Siivousmieltymykset ovat tietysti yksilöllisiä. Minusta on ihanaa, että jos saan puhelun yllätysvieraista, voin laittaa robotti-imurin hoitamaan pahimman sotkun. Voin samaan aikaan itse järjestellä ja kattaa keittiöstä miellyttävän kahvittelupaikan. Robotti-imurin käyntiääni on siedettävä, ja voin hyvin kestitä vieraita, vaikka robotti-imuri puuhailisi toisessa huoneessa. Toinen vaihtoehto on usuttaa robotti-imuri menemään kotiinsa lataustelakalle, vaikka se ei olisikaan saanut vielä aivan joka paikkaa siistiksi.

Samalla tavalla nautin siitä, että voin pitkän päivän päätteeksi käynnistää robotti-imurin, lähteä koirien kanssa lenkille hämärtyvään iltaan ja hypätä lenkin jälkeen lämpimän saunan lauteille rentoutumaaan. Saunasta tullessani voin tepastella paljain jaloin siistissä asunnossa, jossa hiekka tai koirankarvat eivät takerru jalkapohjiin. Näin arki tuntuu yksinkertaisesti helpommalta.

Clean house is a sign of a wasted life or a robot vacuum

Minusta on robotti-imurin myötä tullut varsin laiska varsi-imurin käyttäjä ja teenkin nykyään perusteellisemman suursivouksen vain silloin tällöin. Perusteellisemmassa suursiivouksessa pyyhin pölyt ja huonekalut, imuroin varsi-imurilla jokaikisen nurkan ja paikat, joihin robotti-imuri ei ole päässyt sekä pesen lattiat ja tarvittavat pinnat. Meidän robotti-imurimme osaa myös mopata, mutta jostain syystä tämä ominaisuus ei meidän taloudessamme noussut hitiksi. Tykkään tehdä sen itse äärettömän kätevällä Clas Ohlsonin moppausvälineellä.

Olen huomannut, että etenkin uupumuksen myötä arkeni on riisuutunut suoritteista, joiden puitteissa olen enemmänkin arvottanut itseäni ja omaa toimintaani. En enää heilu siivousvälineiden kanssa siksi, että jotain olisi pakko tehdä, jotta kuuluisin mystiseen aikuisten ja vastuullisten ihmisten kerhoon. En kiellä, etteikö viimeisen päälle siisti ja siivottu asuinympäristö olisi toisinaan juuri sitä, mitä hyvinvointini kaipaa. Mutta etenkin viime aikoina hyvinvointini on kaivannut lähinnä elettyä elämää, piha- ja puutarhatöitä, metsäretkiä, kirjoittamista ja palautumista sohvan kulmassa. 

30

Kaikki koirauusperheestä

Valmistelin tammikuussa 2020 viimeistä blogipostaustani. Otsikolla “Kaikki on jo tässä” julkaistu artikkeli summasi koettua, tehtyä surutyötä ja päätöstä jatkaa eteenpäin ilman koirasomea. Kaiken keskiössä oli se, miten koko elämä koirien kanssa oli lyhyessä ajassa muuttanut muotoaan.

“Kyse ei koskaan ollut pelkästään koirista. Ei minua koirat inspiroineet kirjoittamaan: eivät koirat olleet se juttu. Kyse olikin minun ja alkukantaisen matkakumppanin välille syntyneestä sanattomasta yhteydestä, harvinaislaatuisesta taajuudesta, joka inspiroi minua kirjoittamaan ja havainnoimaan. Oppimaan lisää ja pohdiskelemaan. Katsomaan maailman menoa hieman toisenlaisesta näkökulmasta” summasin tammikuisessa artikkelissani.

Tuntui, ettei koirilla ollut minulle enää annettavaa. Vaikka rakastin lemmikkejäni, en tuntenut niiden kanssa niin vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun tunsin edesmenneitten paimenen ja noutajani kanssa. Tuntui, kuin niiden ääriviivojen sisäpuolelta kaikki koiria kohtaan tuntemani inspiraatio olisi kummunnut.

Kunnes se kaikki katosi. Oli pakko myöntää, että niiden koirien lähdettyä yksi aikakausi elämässäni oli ohi. Päätin olla pinnistelemättä; elää vain ihan tavallista elämää koirat lemmikkeinäni, ilman sitä valtavaa tunnelatausta, mikä usein erottaa intohimoisen koiraharrastajan ihan tavallisesta koiranomistajasta.

Mies ja mittelspitz

Sitten elämääni ilmaantui mies ja mittelspitz. Kävimme yhdessä ulkoilemassa ja vietimme yhteistä aikaa yhä tiiviimmin. Kaksikkoa – miestä koiransa kanssa – oli hauska seurata, sillä pieni pörheä seurakoira ei antanut minkään eikä kenenkään tulla heidän väliinsä: hänen ja isäntänsä, ykköstiimin välille.

Elimme pitkään niin, vaikka suhteeni mieheen syventyi parisuhteeksi. Annoin ainutlaatuiselle kaksikolle tilaa ja aikaa olla kaksikko vielä silloinkin, kun me kaikki jo muutimme yhdessä yhteiseen kotiin. Toisinaan se tuntui siltä, kuin laumamme sisällä olisi vielä erikseen asunut pieni yksikkö (tai kaksikko): mies ja mittelspitz. Mikrolauma.

Vinttikoirani olivat liian arvokkaita keskustellaakseen helposti räyhäkkäänäkin esiintyvän mittelspitzin kanssa. Toisaalta samaan aikaan mittelspitzin maailmassa ei ollut mitään, eikä ketään muuta, kuin hänen isäntänsä. Pieni pystykorva sai karun muistutuksen siitä, miten väärässä se olikaan aina, kun Sumu ajautui auton takakontissa sen päälle. Siihen vauhdikkaat kaarteet olivat omiaan, eikä autossa istunut seurue koskaan välttynyt kuulemasta seisojamixin jalkoihin päätyneen mittelspitzin jopa vihamieliseksi yltynyttä kiroilua.

Mies ja mittelspitz on yhä tiivis kaksikko. Niin tiivis, että toisinaan tunnen jääväni ulkopuoliseksi. Laumamme – jonka käsitän sisältävän kaksi ihmistä sekä neljä koiraa – ei ole dynaamisesti täydellinen. Siitä puuttuu se vahva me -henki, jota lauma minulle ennen hyvin vahvasti edusti. Silti tässä laumassa eläminen on saanut minussa heräämään jotain, minkä olin jo valmistautunut kuoppaamaan iäksi. Sen taianomaisen uteliaisuuden tätä ainutlaatuista eläinlajia kohtaan.

Yhteys, joka miehellä ja mittelspitzillä on, on jotain sellaista, jollaisen minäkin olen joskus kokenut. Se on ainutlaatuista, jotain sellaista, mitä minä seuraan kaihoiten.

On ilahduttavaa, kuinka mittelspitzin korvat aina höristyvät isäntänsä puoleen. Se yrittää tarkkaavaisesti lukea isäntänsä huulilta, jotta onnistuisi miellyttämään tätä ei pelkästään yhdestä pyynnöstä, vaan jo puolesta sanasta. Sille riittää palkaksi hymy – pieni pystykorva ei koskaan pyydä enempää. Sille riittää, että sen isäntä on onnellinen ja se itsekin hykertelee onnesta, kun se tietää olevansa hyvä poika.

Whippetit ja Sumu ovat erilaisia. Ulkopuolelta on helppo väittää, että koirat ovat aina koiria (tai, että jokaisen ongelman vastaus löytyy peiliin katsomalla). Todellisuudessa yhden lajin sisällä on niin erilaisia yksilöitä, että milteipä vaan astumalla minun saappaisiini voit ymmärtää, mitä tarkoitan. Miten erilaista elämä nyt on: vaikka elänkin sitä edelleen koirien ympäröimänä. Välillä tuntuu, että koirien mustavalkoisessa maailmassa ei mitään muuta olekaan, kuin erilaisia harmaan sävyjä.

Hyvin erityyppisistä koirista muotoutuva lauma

Tällä hetkellä tilanne ei ole niin karkea, kuin ensimmäisen yhdessä vietetyn vuoden aikana. Vaikkakin myönnän, että edelleen – ja täysin ymmärrettävästi – mittelspitzillä on oma suosikki-ihmisensä. Myös whippeteillä ja seisojamixillä on omat juttunsa: hillitty tapansa kommunikoida. Ne jättävät mittelspitzin touhotukset omaan arvoonsa, eivätkä piittaa koko koirasta. Se ei tunnu haittaavaan mittelspitziä, sillä se tuntuu kaipaavaan vuorovaikutusta ainoastaan oman isäntänsä kanssa.

Koska lauma on koottu hyvin erilaisista yksilöistä, on luonnollista, ettei koirista välttämättä muotoudu toistensa vahvuuksia ja heikkouksia kompensoivaa joukkuetta. Lienee osaltaan sattumaakin, milloin kootusta laumasta tulee ikään kuin täydellinen osiensa summa, jossa yksilöiden puutteet paikkautuvat toisten yksilöiden vahvuuksilla siten, että laumasta muotoutuu saumattomasti toimiva yksikkö.

Koen, että sellainen minulla oli kahden whippetin, noutajan ja paimenen aikaan. Silloin lauma edusti minulle kaikkea, mitä koirilta ikinä pystyin toivomaan. Sain toteuttaa elämäntapaani juuri niin monipuolisesti, kun minulle koiranomistajana on luontevaa.

On hyvin mielenkiintoista, miten erilaisia koiria laumaani silloinkin kuului. Kaikki oli tasapainossa, ja vaikka tänäkin päivänä Sumu elelee arkeaan aivan muina whippetteinä tuntuu, ettei laumalle ominaista vuorovaikutusta tapahdu. Laumaan kuuluvat persoonat tulevat enemmänkin ääripäistään niin, ettei yhteistä kohtaamispistettä synny samalla tavalla kuin aiemmin. On puuhakas mittelspitz (isäntänsä kanssa), ja keskenään juoksemista rakastavat whippetit Sumunsa kera. Olenko se sittenkin minä, joka onkin se ylimääräinen osanen? Se, joka ei ole osa miehen ja mittelin tiimiä, mutta ei myöskään juokse yhtä kovaa kuin valjakkokoira nopsajalkoineen?

Saumaton yksikkö: elämä noutajan, paimenen ja vinttikoirien kanssa

Vanhan lauman kanssa yhteistyö alkoi jo päivän ensimmäiselle lenkille lähdettäessä. Noutajani etsi ja haki minulle pikkupakkasiin varustautuessani sopivia villasukkia ja tumppuja, jotka olin heittänyt tarkoituksella hattuhyllyltä lattialle siirtyessäni sitomaan kengännauhoja.

Suuntasimme sänkipelloille tai metsään, jossa kukin koirista touhusi omiaan. Paimen piti huolta siitä, ettei whippetit kadonneet näkyvistä. Minä ja noutaja tarkkailimme ojien virtauksia ja muita luonnon ihmeitä: meillä oli sama verkkainen, mutta hyväntuulinen tahti jo luonnostaan. Silti, minun oli helppoa samaistua myös paimenen tarkkaavaisuuteen ja jämäkkyyteen. Sen kanssa yhdessä kesytimme villeimmätkin villiviikarikoirat ja kaikenlaiset laumakokoonpanot löysivät nopeasti tasapainonsa.

Rakastin katsella, kuinka virtaviivaiset whippetit juoksivat pellon aamuhämärissä. Sittemmin moiselle ei ole ollut enää tilaisuuksia: nuoruuspäiviensä jälkeen Olmi oppi nopeasti, että saalista voi lähteä hakemaan myös ilmavainulla. Se ei enää tarvinnut näköärsykettä lähteäkseen saaliin perään, joten sen vapaanapito loppui lyhyeen.

Illan viimeisen lenkin päätteeksi minä ja vinttikoirani kietouduimme sohvan kulmaan peiton alle lämmittäen toinen toistamme. Kömmimme sieltä esiin vasta nälän pakottamina. Elämä tuntui yhtä lailla täydeltä myös kevätiltoina vinttikoiraradalla ja kesäiltoina pyörän selässä, kun paimenkoira jolkotteli vierelläni kevyesti ja ilmavasti ravaten. Niissä ajoissa oli sitä jotain, mikä sai sieluni laulamaan ilman, että siihen tarvittiin muuta, kuin ihan tavallinen arki.

En tiedä, miksi en enää tavoita samanlaista rauhaa ja konstailematonta onnen tunnetta, vaikka minulla on yhä aivan hyviä koiria. Koen, että noutaja ja paimen veivät mennessään jotain suurta ja merkittävää.

Arki koirauusperheessä – kuka hoitaa koirien ruokinnan ja ulkoilutukset?

Nykyisin elän yhdessä kahden hankkimani whippetin, luokseni eläkekotiin muuttaneen seisojamixin sekä itse avopuolisoni, että tälle kuuluvan mittelspitzin kanssa. Vaikka kerroinkin, ettei lauma ole dynamiikaltaan täydellinen, elämämme tällä kokoonpanolla soljuu omalla painollaan.

Koska olemme molemmat hyvin käytännönläheisiä, arjessa koirien lenkitykset, ruokinnat ja muut hoitotoimenpiteet hoitaa useimmiten se, kuka ehtii. Lenkityksien ja ruokintojen suhteen meille ei ole muodostunut rutiinia, vaan kopin ulkoiluista ja ruokinnoista ottaa se, joka on paikalla.

Arkiaamuisin kumppanini on se, joka ensimmäisenä lähtee lenkille. Tuntuu olevan sattuman kauppaa, heräävätkö Sumu ja whippetit mukaan niin varhaiselle lenkille. Etenkin pimeinä talviaamuina mittelspitz lienee olevan ainoa, joka herää syvimmästäkin unesta hihnojen helinään ja pomppaa sitten innokkaana mukaan ulkoilemaan.

Tavanomaisesti minä herään hieman myöhemmin ja tarjoan koirille uuden mahdollisuuden aamulenkkiin. Tälle lenkille lähtevät yleensä kaikki koirat, vaikka toisinaan mittelspitz kaivautuukin yhä tiiviimmin piirongin alle jatkamaan uniaan. Jos tiedän sen käyneen tarpeillaan jo varhaisemassa ulkoiluvuorossa, se saa luvan jäädä nukkumaan. Tapanani ei ole patistella sitä: kukin koirista voi jäädä tai tulla oman tahtonsa mukaan.

Yleensä iltapäivällä tai varhaisesta alkuillasta koirat käyvät uudelleen jaloittelemassa ja tarpeillaan. Lyhyttä, hapen haukkaamiselle ja tarpeiden teolle pyhitettyä hetkeä seuraa myöhemmin päivän pääulkoilu, jolle tavanomaisesti suuntaamme yhdessä avopuolisoni kanssa. Illan viimeinen ulkoiluhetki on pituudeltaan pitkäkestoisin ja toisinaan pakkaamme lähtiessämme mukaamme päivällistä tai iltapalaa. Nautimme sen luonnon keskellä kiireettömässä metsämiljöössä hyvänä arjen maadoittajana. Samanlaisille, yhdessä toteutetuille pidemmille ulkoiluhetkille tarjoutuu mahdollisuuksia usein myös viikonloppuisin.

Meidän lemmikit – vaan entä turkinhoito, kynsien leikkuu ja kustannuspuoli?

Vaikka koirat ovat käytännön arjessa usein nippu lemmikkejä, joita hoidamme yhdessä, joistain asioista käy yhä ilmi “minun” ja “hänen” koiransa. Minä huolehdin kolmikkoni kynsien leikkuusta ja mittelspitzin manikyyrin hoitaa koiran isäntä. Mittelspitzin mahtava turkki ja leijonaharja ovat täysin kumppanilleni kuuluvia turkinhoidollisia työmaita. Mittelin turkinhoitoon käytetyn ajan raameissa minä ehdin harjaamaan kumisualla koko kolmikkoni. Ihailen sitä tarmoa, jolla kumppanini tarttuu tuohon pörröiseen työmaahan kerta toisensa jälkeen – minusta tuskin koskaan olisi vastaavan turkkirodun säännönmukaiseen turkinhoitoon.

Koirien ruokakustannukset ovat menoeriä, joiden osalta minä vastaan kolmen koiran ruuista ja hän yhden (pienen) koiran ruuista. Tähän liittyy myös se, että kolme koiraa syö eri ruokaa, kuin pikkukoira.

Samanlainen kulttuuri pätee esimerkiksi eläinlääkäri- ja lihashuoltokustannuksiin. Olmi, Alpi ja Sumu ovat vastuullani ja Santtu isäntänsä vastuulla: juuri siten, kuten olemme koiriimme (myös taloudellisesti) alunperin sitoutuneet.

Perhe-elämä tulee kuitenkin hyvin vastaan erilaisissa käänteissä. Avopuolisoni laskee ja annostelee luontevasti esimerkiksi määrätyt antibiootit tai kipulääkkeet ja hoitaa avohaavoja ja muita vammoja kylmähermoisemmin kuin minä. Tällöin saan onnekkaasti astua sivuun ja nauttia siitä, että arjessa on lisäkseni toinen aktiivinen toimija. On varsinainen onni, ettei vastuu kaadu vain yhden ihmisen harteille.

Vastavuoroisesti minä samoilen koirien, myös mittelspitzin, kanssa metsässä itsekseni tai kaverieni kanssa tunteja silloinkin, kun avopuolisoni ei ehdi pidemmälle metsälenkille.

Säästöpakkaukset ja hoitolamaksut

Minä olen meistä se, joka ostaa koirille innokkaammin puruluita, lisukkeita ja öljyjä. Sen myötä kulut niiden osalta kasautuvatkin herkästi yksinomaan minun harteilleni. Tällaisen koiramäärän kanssa on luontevaa hankkia puruluut säästöpakkauksissa, joista tarjoillaan purtavaa yhtä lailla mittelspitzille ilman, että laskutan niistä kumppaniani. Se, mitä pienikokoinen pystykorva kuormasta syö on usein kolmen koiran tarpeisiin nähden pientä, enkä koe sitä ongelmalliseksi. Meidän taloudessa ei tulla näkemään tilannetta, jossa kaikki muut koirat herkuttelisivat puruluin yhden katsoessa sivusta kuivin suin. Teen mielelläni voitavani lauman tasapainon edesauttamiseksi, vaikka kumppanini ei suuntaisi yhtä innokkaasti tulojaan koiriin.

Taannoin koko koirakööri oli koirahoitolassa, kun me lomailimme ilman koiriamme. Maksoin 190,00 euron hoitolamaksun neljästä koirasta yksin. Mittelspitz majoittui whippettien ja Sumun kanssa samassa tilassa, mutta en nähnyt tarpeelliseksi lähteä erittelemään kustannuksia. Suhtautumiseni rahaan on rento: sitä tulee ja menee. Uskon, että toimivassa parisuhteessa menestys tai menoerät heijastuvat tavalla tai toisella parisuhteen molempiin osapuoliin.

Myös koiramaiset reissut taitetaan usein minun kustannuksellani: ajamme farmariautollani, johon koko lauma mahtuu. Tuolloin minä vastaan polttoainekustannuksista. Toisaalta koirattomat reissut taitetaan surutta avopuolisoni edustavammalla, siistillä porrasperäisellä autolla. Sen polttoainekustannuksista (ja usein myös koirattomiin reissuihin liittyvistä parkkimaksuista) vastaa kumppanini.

Vaikka koirien kustannukset kasautuvat näennäisesti enemmän minun kontolleni, en koe kustannuksien rakennetta epäreiluksi. Kumppanillani on toisenlaisia intressejä, joihin hän suhtautuu intohimoisemmin, kuin suuren koiralauman elättämiseen. Esimerkiksi kodin elektroniikka laite- ja liittymäkustannuksineen on hyvä esimerkki menoista, joihin minä en juurikaan osallistu. Toisaalta kumppanini on meistä se, joka todennäköisemmin päätyy Clas Ohlsoniin hamstraamaan laatikkokaupalla parhaita Suomesta saatavia koirankakkapusseja.

Kodin siivouksesta ja siistinä pitämisestä olen työttömyyteni ansiosta vastannut viime aikoina paljolti yksin, mutta toisaalta kumppanini on meistä kahdesta se, joka saa ihmeitä aikaan keittiössä.

Suhteellisen kookas koiralauma on jotain, mihin olen lähtenyt sitoutumaan ja panostamaan (myös taloudellisesti) jo vuosia sitten. Se, ettei kotonani asuvilta koirilta puutu mitään tekee minut tyytyväiseksi, oli koiran omistaja sitten virallisesti kuka tahansa. Tyytyväisinä elelevät koirat ruokkivatkin sieluani toisin, kuin pilkuntarkat pohdinnat siitä, kuka loppujen lopuksi maksoi mitäkin.

20