Tiistai oli aurinkoinen päivä ja siitä erikoinen, että kun aamulla valmistelin töihin lähtöä, Elna ei alkanut läähättämään korvat luimussa, kuten se on tehnyt viime vuoden lopulta alkaen. Nyt se katseli lähtöäni tyynen rauhallisesti olohuoneen matolta ja sitten minä lähdin.

Kotoamme ei ole enää kuulunut mölinää ja möykkää, kun töiden jälkeen ajan pihaan, eikä uusia tuhoja ole syntynyt poissaollessani. Harkitsen jopa uusien verhojen ostamista.

Keväinen aurinko tekee ihmeitä. Kesästä muistuttava valo ja lämpö lisäävät selkeästi omaa energiatasoani ja koiratkin tuntuvat virittyvän oikealle taajuudelle.

Lenkitkin ovat nykyään jotenkin erilaisia kuin ennen. Vilkas ja rauhaton oravanmetsästäjä on sulanut olemattomiin kevätauringon myötä, ja yhtäkkiä Elnan ei tarvitsekkaan pyöriä alati kuin väkkärä, vaan se nauttii vierelläni kulkemisesta – välillä minuun vilkaisten ja sitten iloisia pomppuja tehden.

Loppujen lopuksi, ei näistä kavereista voi olla kuin kiitollinen.

Tästä on hyvä jatkaa.