Vinttikoirien vaatteet, osa 1: syysmuoti eli kevyet puserot

Ohut ja pohjavillaton turkki sanelee säännöt pukeutumiselle

Whippetpojat Olmi ja Alpi ovat kaverukset, joiden pukeminen viileneviin syysiltoihin ei ole mikään kysymys. Niiden ohut, pohjavillaton turkki ja jänismäisen ohut nahka eivät juurikaan tarjoa suojaa syysviimojen puhaltaessa saatika pakkasilla.

Vinttikoirien dynaamisen rakenteen vuoksi niille ei käy perinteisten eläinkauppojen koirantakkivalikoima lähinnä takkien huonon istuvuuden vuoksi. Niinpä tilaankin valtaosan vinttikoirieni vaatteista ulkomailta, koska siten pystyn hankkimaan koirilleni nimenomaan niille tarkoitettuja, istuvia ja jokaiseen vuodenaikaan sopivia vaatteita.

Tästä syystä ajattelin aloittaa vuodenaikojen mukaan etenevän juttusarjan ”vaatteita vinttikoiralle.” Juttusarjan myötä kerron omilla koirillani käytössä olevista vaatteista. Lisäksi paljastan, mistä olen ne hankkinut.

Kaikkein luontevinta olisi varmaankin ollut aloittaa koko juttusarja sadetakeista, sillä ne ovat olleet käytössä myös pitkin kesää aina tarpeen vaatiessa. En kuitenkaan malta olla esittelemättä näitä poikien asteekkikuvioisia jumppereita, jotka tilasin jo viime talvena Tšekeistä.

Kyseessä on SOFA Dog Wearin verkkokaupasta tilatut puserot. Ne löytyvät verkkokaupan alusvaate -kategoriasta (”dog underwear”) tuotenimellä Hachico jumper. En malttanut olla tilaamatta Aztec -kuoseja heti kun näin ne, sillä pelkäsin, että kyseessä on pian valikoimista poistuva sesonkituote.

Intiaanikuosilla tai ilman

Teille, jotka bongaatte tuotteet vasta nyt voin iloksenne kertoa, että ainakin vielä tänä syksynä kuosia näytti yhä olevan saatavilla. Kaiken lisäksi tšekkiläisen verkkokaupan tuotteet ovat aina onnistuneet löytämään tiensä perille saakka.

Jos Meksikon intiaanikansoilta inspiraationsa saanut kuosi ei miellytä, ei huolta. Samaa Hachico -mallia saa myös lukuisissa muissakin väreissä, kuten turkoosina, sinisenä, korallina ja pinkkinä.

Pian yhdeksän kuukautta täyttävä Alpi käyttää samaa S3 -kokoa kuin kuvassa yllä poseeraava pari vuotias Olmi. Tämä on käsittääkseni melko yleinen koko aikuiselle whippeturokselle, mutta tarkasta oman koirasi koko vielä sivustolta. SOFA Dog Wearin sivuilta löytyy hyvä ja selkeä tuotekohtainen mittataulukko, josta voit varmistaa minkä kokoisena sinun kannattaisi vaatetilauksesi tehdä.

Hachico jumperit ovat siitä mainioita, että ne ovat paitsi malliltaan istuvia, ne myös laskeutuvat kivasti pepun päälle. Niitä voi käyttää paitsi viileinä iltoina, myös kylminä ja sateisina syyspäivinä tai räntäsateessa sadetakin alla. Oikein kylminä pakkaspäivinä olen käyttänyt vastaavia puseroita myös kuoritakin tai toppatakin alla. Kyllä, tällä vuosituhannella myös koirat kerrospukeutuvat.

85

2 kommenttia artikkeliin ”Vinttikoirien vaatteet, osa 1: syysmuoti eli kevyet puserot

  1. Tilasin myös Sofa Dog Weariltä pörröisemmän puseron ja softshell-fleece takin jossa nopea kiinnitys. Oikein istuvat lyhytkarvaiselle työlinjaiselle bortsullekin. 🙂

  2. Paluuviite: Kommunikoinnista, koiraongelmista ja ongelmakoirista | Purematta Paras

Vastaa