Aivan uutena whippetin omistajana en oikein tiennyt, miten minun tulisi suhtautua talveen sitten, kun se lopulta alkaisi. Olin lukenut netistä whippeteistä, jotka painuivat talviunille jo pimeän ajan alettua ja tulivat esiin untuvapeittojensa alta vain pakon sanelemana tai kevätkauden alettua. Kaiken huipuksi katsoin syksyllä YouTubesta amerikkalaisen rotuesittelyn, jossa kehoitettiin opettamaan niin italianvinttikoirat kuin whippetitkin käymään hiekkalaatikolla sateen tai kylmien ilmojen yllättäessä ja samoihin aikoihin seurasin huolestuneena, miten Instagramkin alkoi täyttymään kuvista, joissa whippeteistä ei näkynyt peiton alta kuin satunnainen koipi tai pieni musta nenänpää.

Minulla on teille kuitenkin uutinen. Vaikka toisaalta ajatus siitä, ettei whippet tarvitsisi talvisin ulkoilutusta, kutkuttikin minua, niin oikeastaan selvisi, että whippet onkin vain ihan tavallinen koira, joka sekin nauttii ulkoilusta – myös talvisin. Tietysti sillä edellytyksellä, että sen ulkoiluttaja on riittävän nokkela ymmärtääkseen, että otukselle tulee tarjota riittävästi lämmikettä, jota pienellä rasvaprosentilla varustetulla nakupetterillä ei juurikaan omasta takaa ole.

En tietenkään halua viisastella. Ymmärrän, jos väität, että eläkeikää lähentelevä puikkonokkasi on äärimmäisen mukavuudenhaluinen ja on ryhtynyt vanhemmiten palelemaan entistäkin enemmän, mutta uskon silti, että kylmien säiden ulkoilut ovat pitkälti myös asennekysymyksiä.

Tyhmä ei pidä olla, enkä aio lähettää yllätyslahjaa niille lukijoille, jotka ilmoittavat kommenttikentässä lenkkeilevänsä myös -30 asteen pakkasessa whippettinsä kanssa.
Lisäksi väitän ymmärtäväni myös niitä henkilöitä, jotka eivät lenkkeile mittarin lähennellessä -15 astetta.

Veikkaan silti vahvasti, että asenteet – kumpaan suuntaan tahansa – vaikuttavat kaikkein eniten koiraan, ja jos omistaja sattuu olemaan arktisemman kelin ystävä, tuskin kaikkeen mielellään osallistuvalla whippetilläkään on mitään jäärallia tai metsälenkkiä vastaan – kunhan se on sopivasti topattu ja sillä on mahdollisuus pysyä liikkeessä.

Älä säikähdä – minulla ei ole henkilökohtaisia kaunoja niitäkään henkilöitä kohtaan, jotka jäävät koiran mukavuudenhalun varjolla kotiin heti, kun syksy yllättää. Mukautuvana koirana whippet on varmasti tyytyväinen monenlaisissa tilanteissa niin kauan, kun sen vatsa on täynnä ja sen pepun alla on jotain pehmeää – ja myönnän itsekin, että ikuisena vilukissana en pompi ilosta, kun pakkanen puree poskipäitä ja hanki narskuu kenkien alla.

Aihe taisi nyt pahemman kerran riistäytä raiteilta, vai mitä? Se, mistä minä oikeastaan halusin kirjoittaa alunperin, oli, että katsokaa nyt tuota eläintä tuossa yllä olevassa kuvassa. Eikö olekin ylväs?

Se on meidän ikioma Olministeri kesällä ostamassani toppatakissa, johon se on viimein kasvanut. Tässä kuvassa toppatakin alla on myös fleecepusero, sillä kuvanottohetkellä ulkona oli hieman enemmän pakkasta.

Kiersimme pakkasesta huolimatta reilun mittaisen viikonloppulenkin, eikä kukaan meistä palellut ollenkaan. Kun pääsimme takaisin kotiin, kepo kehui, miten hienolta ravihevoselta Olmi näyttikään omassa hevosloimessaan.

Tämä yllä oleva kuva on otettu vieläkin arktisemmissa olosuhteissa. Olmilla on päällään haalari, joka suojaa lähes koko koiran ja on sisävuoreltaan paksua teddyvillaa. Haalari ei suojaa kaulaa, joten Olmilla on kaulassaan kauluri, jonka voi tarvittaessa vetää korvienkin suojaksi.

Kuvanottohetkellä en vielä tiennyt, että nykytalvetkin voivat kestää yli kolme päivää, joten en ollut ostanut Olmille ollenkaan tossuja. Asia korjattiin kuitenkin pian, ja nykyisin Olmi lenkkeilee kovemmilla pakkasilla tossut jalassa – myös varpaiden sisäpinnoilla olevat leikkausarvet kiittävät, sillä kovemmissa pakkasissa suojaamattomina ne alkavat helposti punoittamaan tai jopa vuotamaan verta.

Viimeisin, muttei vähäisin, kombo on teddyvuorihaalari hupulla ja tossuilla. Yllä olevassa kuvassa ei tossuja vielä olekaan, mutta kuten jo kerroin, sittemmin tossut hankittuani en ole niistä herkästi luopunutkaan. Toistaiseksi Olmilla on aivan tavalliset, matalavartiset tarrakiinnitteiset tossut, mutta aikomuksenani on hankkia sille vielä korkeavartiset kahdella tarrakiinnityksellä toimivat jalkineet.

Tähän saakka Olmi on lähtenyt joka kerta mielellään mukaan lenkille – eikä sitä koskaan ole jouduttu patistamaan. Se käy aamu- ja iltalenkkien välissä vieläpä ”alasti” takapihalla pissalla aina varhain aamulla, ruokintojen jälkeen ja ennen nukkumaanmenoa, eikä ole moksiskaan säästä, oli se mitä hyvänsä. Oikeastaan ainoa sää mitä Olmi inhoaa, on vesisade, mikä ainakin sen pikkupentuaikoina aiheutti sen, että se juoksi ruuan päälle tarpeilleen katettuun patioomme…

Olmin vaatevarastoon kuuluu fleecepuseron, ”hevosloimen” ja ”pilkkihaalarin” lisäksi myös hieno tumman punainen sadetakki ja hienostuneempiin tilaisuuksiin tarkoitettu kaupunkitakki, jotka esittelen vielä joku toinen kerta. Lisäksi sille on hauska hiippapipo, jota se ei arvosta ollenkaan.

Kaiken kaikkiaan talvi tuoreena whippetin omistajana ei ole ollut ollenkaan niin hullunkurinen, ylitsepääsemätön tai raskas, kun olin pelännyt viivytellessäni whippetin hankintaa 10 vuoden ajan. Koiran jatkuva pukeminen ja riisuminen on toisaalta työlästä, mutta kun koira on yhteistyöhaluinen ja kiltti, hevosloimien ja pilkkihaalareiden räpeltäminen koiran ylle käy vaikkapa yhteisestä halituokiosta.

Lisäksi vaikuttaisi siltä, että untuvapeiton syövereissä koko talven ajan majailevat whippetit ovat samanlainen myytti kuin Instagramissa hashtagilla ”#breakfast” leviävät kuvat tuoreesta kahvista ja croisanteista valkoisissa lakanoissa. Kuka nyt oikeasti murustelisi croisantteja puhtaille lakanoille tai jaksaisi maata untuvapeiton alla tekemättä mitään kokonaisen talvikauden? Ei ainakaan Olmi, joka ei edes viihdy peiton alla, vaan makoilee mieluusti ketarat ojossa sohvalla ja ottaa kaiken irti elämästään, tarjosi se sitten rauhallisia lepohetkiä tai vilkkaita luontoretkiä pakkasessa.

Korjaus 2.1.2018: Sittemmin Olmista kasvoi whippet, joka nukkuu kysymättä kaikki kesä- ja talviyöt peiton alla yhdessä oman ihmisensä kanssa, mutta ulkoilee edelleen säällä kuin säällä.