Kirjoittaja: Jenna

On siis kevät

/ Jenna / Yleinen / 2 kommenttia

Kuva on helmikuulta ja täytyy kyllä ilokseen todeta,
että noin suurta määrää lunta ei ole nähty täällä sen koommin!

Kevät ja pian alkava reserviläiselämä saa meikäläisen innostumaan koko koiratouhusta taas ihan uudella sykkeellä. Ihanaa, kun päivät sen kuin lämpenee! Illat alkavat olla valoisia, hiekka rahisee jalkojen alla enenevissä määrin ja koirien treenaamiselle on aikaa ja ennen kaikkea tavoitteita! Melkoista koiraihmisen kiusaamista armeijassa: paljon hyviä kouluttajia, paljon uutta opittua, mutta mitään et pääse kokeilemaan omien koirien kanssa käytännössä!

Tilasin innoissani Intolle uudet PK-tunnusvaljaat, kun vanhat ehtivät mystisesti hukkua pitkäksi venyneen treenitauon aikana. Olenko ehkä nähnyt ne viimeksi tollerileirillä Himoksella vuonna keppi ja kivi? Mene ja tiedä…

Tulevien päivien ohjelmaan kuuluu koirien kuntokuuria: molempien elukoiden kunto on laskenut ja jumejakin voisi kuvitella olevan siitä päätellen, että lenkkeilevät suurimmaksi osaksi hihnalenkkejä tahdilla eläkeikäinen skotlanninterrieri. Vauhti ei siis ole päätä huimaava eikä rakas parivaljakkoni pääse luontaisen ravin makuun, mikä etenkin Intolle olisi erityisen tärkeää. Kadonneen kunnon metsästys alkaa (sekä koirilla että omistajalla) tarkemmin sitten kasarmiaamujen loputtua (niitä on enää 20), nyt keskitytään viikonloppuina edelleen lumenkaatopaikalla kirmaamiseen ja kiipeilyyn sekä pallopeleihin ja lumessa kahlaamiseen.

Viikonloput ovat viime aikoina menneet siis koiria lumenkaatopaikalla juoksuttaen JA Inton osalta BH-kokeeseen treenaten. Kai se on nyt viimein sanottava ääneen, ettei vaan sosiaaliset paineet anna periksi lusmuta tänäkin vuonna. Mehän ollaan vuodesta 2009 tähdätty joka kevät, kesä ja syksy BH:n suorittamiseen ”tänä vuonna”, mutta se tuntuu olevan harvinaisen ylivoimaista kaltaiselleni kotona viihtyvälle mörölle. Olen kuitenkin suurella mielenkiinnolla (ja kateudella) lukenut muiden koirablogien kisakuulumisia ja kai se täytyy itsekin ryhdistäytyä ja kokeilla, siirtyä pois sarjastamme ”sunnuntaiharrastelijat” ja ”kotikouluttajat”. Ties vaikka kisakärpänen purasis!

1

Sirkusmaailman eliittiä

/ Jenna / Yleinen / 2 kommenttia

Kuluneet 12 päivää kasarmilla ja viimein taas lomilla, kotona! Aamut sen kuin vähenee ja samalla kun iloitsen lämmittävästä reserviauringosta ja siviilielämän mahdollisuuksista minua kauhistuttaa ajatus oman sotakoirani luovuttamisesta seuraavalle ohjaajalleen. Luottamuksemme taso toisiamme kohtaan on nyt jo lähes huipussaan ja olemme lähellä läpimurtoa eräässä koiraa pitkään vaivanneessa ongelmassa ja sen ratkaisemisessa. Toivoisin saavani vielä muutaman lisäkuukauden Rontin kanssa, mutta se ei ole mitenkään mahdollista. Haluaisin näyttää ja todistaa ihmisille, ettei Rontti ole vaikea koira ja ennen kaikkea haluaisin tehdä sen koiran itsensa takia. Vaan aika käy vähiin ja aamut hupenevat…

Omien koirien treenaamiseen on kova hinku. Olen saanut sotakoiraosastosta jotain irtikin, sillä nykyään koen olevani koiran kouluttajana huomattavasti määrätietoisempi ja mustavalkoisempi. Se, että olen palvelukseni alkutaipaleella saanut tuntea treeneissä tekemäni virheet verinaarmuina ja reikinä omissa käsissani on tehnyt minusta paremman ja loogisemman koiranohjaajan. Vaikka osa palautteesta saadaankin kokeneiden koiraihmisten suusta, kaikkein opettavaisin palaute on tullut aina ja välittömästi koiralta itseltään (sekin kyllä suusta) – eivätkä koirat todellakaan säästele, mikäli niillä on tarvetta palautteen antamiselle.

Nykyään vahingossa noutajan kulmahampaasta saatu osuma ei ole mitään, eikä minkäänlaiset hampaankolaukset omilta parikymmentäkiloisilta koiriltani saa kiukkusuontani pullistumaan. Muutenkin arki kaikkineen on saanut aivan uudenlaiset mittasuhteet -sitä arvostaa nykyään ihan eri tavalla siistejä kotiolosuhteita, omia mukavia vaatteita, valinnanvapautta, persoonallisuutta, omia koiria jotka kaikesta huolimatta tuntevat minut ja minä ne, ja niin… Kaikkea.

0

Jotain vanhasta koirasta ja uusista tempuista…

/ Jenna / Yleinen / Jätä kommentti

Romppu juhli pyöreitä vuosiaan kuten kuka tahansa ikäkriisiään tyynnyttelevä patu: ottamalla reippaan irtioton arjesta. Vanhempieni luona asuva synttärisankari oli päästetty takaovesta pihapissalle ja tovin myöhemmin todettu, että aidatun pihan portti on auki ja koiraa ei näy missään. Vilkkaan tien varrella asuvat vanhempani pelästyivät ja ryhtyiät heti toimiin. Äitini kulki tuttuja lenkkireittejä ja kyseli vastaantulijoilta, oliko havaintoja mustavalkoisesta pikkukoirasta. Vaan kukaan ei ollut nähnyt pienta sankariamme. Kuulemani mukaan äitini oli jo tullut takaisin kotiin päin, kun pihatietä käveli tutun näköinen cockerspanieli mäyräkoiraa ulkoiluttavan pariskunnan seurassa. Kotiportin kohdalla cockerspanielimme oli kääntynyt muina miehinä kotiin ilmeisen välinpitamättömänä sitä odottaneesta vastaanottokomiteasta. Onhan sillä jo nähkääs niin paljon ikää, että se voi ihan hyvin käydä itsekseen lenkilla, vai mitä?

0