elämää whippetin kanssa

Papukaijatalon lumossa

/ Jenna / Koiran kanssa matkustaminen, Käyttäytyminen, kasvatus ja koulutus / Jätä kommentti

Sain Ciran luona vietetyn ajanjakson jälkeen ehdotuksen, joka kuulosti mielenkiintoiselta. Minulle entuudestaan vieras rouva kysyi, voisinko reippaan kuukauden ajan hoitaa hänen lemmikkejään heidän kotonaan, omakotitalossa järven rannalla. Pesti kestäisi ulkomaanmatkan ajan ja sisältäisi kolme koiraa sekä papukaijan.

Mielenkiintoni heräsi ja sovin, että tulen tutustumaan kokoonpanoon ennen päätöstäni. Seniori-ikäinen labradorinnoutajauros Armas sekä sen henkivartijana toimiva pienen pieni valkoinen kiinanharjakoirauros Onni olivat liikuttava parivaljakko, johon ihastuin heti. Niiden leikkisä pieni ystävä, kiinanharjakoiranarttu Diiva toi kokonaisuuteen eloa jopa riehakkaan iloisen olemuksensa ansiosta. Mutta kaikkein mielenkiintoisimmalta vaikutti vieraita ujosteleva, puhuva papukaija, joka oli piiloutunut sanomalehtien alle ensivierailuni ajaksi.

Uudet seikkailut alkavat ennakkoluulottomasta asenteesta

Päätin ottaa keikan. Pakkasin joulukuun puolessa välissä autoni täyteen kaikkea, mitä minä ja kolme mukanani kulkevaa muskettisoturiani Into, Olmi ja Alpi tarvitsisimme seuraavan kuukauden ajan.

Talviaikaan kuukaudeksi pakkaaminen osoittautuikin yllättävän hankalaksi, sillä myös whippetit puetaan sään mukaan riippuen siitä, onko ulkona märkää, viimaista tai kovia pakkasia.  Suomessa säät ovat tuskin koskaan ennakoitavissa, joten varauduin pakkaamalla mukaan varusteita miltein jokaiseen säävaihtoehtoon paitsi koirilleni, myös itselleni. Kuukaudessa tarvittavien vaatteiden määrä olikin melko yllättävä etenkin, kun pakkasin mukaani myös siistissä sisätyössä toimistolla tarvitsemani vaatekappaleet.

Kun ei tiedä, täytyy vaan luottaa

Tilanne oli monellakin tapaa erikoinen. Ainutlaatuinen tilaisuus osui eteeni juuri sellaisella hetkellä, jolloin siihen tarttuminen tuntui luontevalta.

Olin talvi-iltojen pimentyessä pakannut mukaan lähteneitä käyttövaatteita lukuunottamatta koko omaisuuteni pahvilaatikoihin työpaikkani lähistöltä vuokrattuun varastoon. Jätin taakseni elämän Päijät-Hämeessä, jonne nopeasti alkanut ja nopeasti loppunut parisuhde oli minut keväällä kuljettanut.

Ja niin minä sitten heräsin uuteen aamuun papukaijatalon emäntänä, kuuden koiran ympäröimänä: tietämättä lainkaan, minne tai miten matkani tämän jälkeen jatkuisi.

Elämää laumassa

Kuusi koiraa laumoittuivat pitkien lenkkien ja johdonmukaisen arjen sivutuotteena nopeasti. Ei aikaakaan, kun huomasin, että lenkkiseurueeseemme oli liittynyt vielä samaan perhepiiriin kuuluva sekarotuinen dogo argentino -mix, Dogo.

Ylväs otus liittyi lenkkiseurueeseemme liikunnan ja tasapainoisen koiraseuran nimissä jääden lopulta jopa yökylään papukaijatalon kunnioitettavaksi vahdiksi.

Alkujaan epäilyksensä minussa herättänyt vaativa rotumix sujahti laumaan luontevasti, vaikka edustikin samaa ikäluokkaa ja sukupuolta whippettieni kanssa. Laumakokoonpano oli muutenkin hyvin urospainotteinen: seitsemän koiran laumaan kuului vain yksi narttu, vuoden ikäinen kiinanharjakoira Diiva.

Ulkoilu suuren lauman kanssa

Parhaimmillaan arkeni onkin nyt koostunut seitsemän koiran kanssa ulkoilusta – tai jos tarkkoja ollaan, niin vain kuuden, sillä sydämen vajaatoiminnan diagnoosikseen saanut pienen pieni kiinanharjakoira Onni pysyttelee vaativimmat metsälenkit jos ei takkini sisällä kauluksestani kurkkien, niin kotosalla taloa silmällä pitäen ja torkkuen.

Joka tapauksessa ulkoilu verrattain suuren lauman kanssa on ollut mielenkiintoista. On hienoa tarkkailla koirien keskinäistä kommunikaatiota ja pieniä nyansseja, kuten järjestystä, jossa koirat etenevät metsäpoluilla.

Kärjessä kaikkien muiden edellä kulkevat tiedustelijat, eli Olmi kärkiparinaan ikäisensä, suuri musta Dogo -uros. Dogo sopi rooliin loistavasti tarkkaavaisen ja periksiantamattoman perusluonteensa ansiosta.

Olmillakin on samanlaisia ominaisuuksia, mutta ei niin silmiin pistävässä mittakaavassa, kuin Dogolla, joka on jo perimänsä puolesta itsevarma ja peloton. Todellisuudessa Olmilla tuskin olisi toimintakykyä, jos se yllättäen joutuisi ratkaisemaan haastavan tilanteen ilman tukea, jota olen sille aina valmis tarjoamaan. Ehkä Olmille tyypillisintä olisi pahan paikan koittaessa toimia harhauttajana, jos kuviteltaisiin, että joskus metsäpoluilla vastaan tulisi tilanne, jonka koirat joutuisivat ratkaisemaan ilman apuani.

Minä etenen lenkeillämme letkan keskiosassa useimmiten hihnassa kulkevan Diiva -nartun kanssa. Diiva on koira, jolla on paljon toimintakykyä ja monia hyviä ominaisuuksia, mutta se on vielä hieman liian kypsymätön vaativille tehtäville.

Iloinen ja itsetietoinen tuulitukka tuskin lotkauttaa korvaansakkaan, kun pyydän sitä pysyttelemään lähelläni tai toivon siltä täsmällistä luoksetuloa. Se tarkoittaa, että sen kytkettynä pitäminen on ainoa tapa taata sen ja koko lauman turvallisuus (sillä laumassa vaeltaessa on erityisen tärkeää, että joukosta jokainen työskentelee yhteisen hyvän eteen ennalta sovituin pelisäännöin).

Jos Diiva saisi päättää, se kulkisi johtaen tiedustelijoita tai yhtenä tiedustelijoista. Se on toimissaan erittäin itsenäinen, mikä tekee siitä osaltaan myös haastavan seurakoiran.

Vanha sielu

Sen sijaan joukosta yksi on erottunut edukseen. Olen huomannut, että perinteisesti laumalenkeillä perää pitää elämänkokemuksella siunattu tarkkailija, jonka tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia siitä, että lauma pysyy koossa eikä kukaan jää jälkeen.

Yleensä tarkkailijan roolissa on ollut Into tai jokin sitä selkeästi vanhempi koira, mutta tällä erää peränpitäjän kasvot yllättivät minut perusteellisesti. Aivan kintereilläni takanani taivalsi epilepsian perussairaudekseen saanut vanha labradorinnoutaja Armas ja tämän takana Into, joka sekin on saanut ikävän diagnoosin.

Mutta kumpikaan näistä vanhoista herrasmiehistä ei toiminut peränpitäjänä, sillä aivan viimeisenä letkan hännillä kulki Alpi tyyni ja kunnioittava ilme kasvoillaan.

Alpin tilannetaju ja tunneäly yllättävät minut kerta toisensa jälkeen. Se on vasta kaksi vuotias koira, jota ei kovinkaan usein muisteta lempeydestään, mutta silloin, kun rauhallisen hyväksyvää läsnäoloa tarvitaan, se on paikalla.

Koen, että ominaisuus on peräisin ainakin osittain paitsi sen luonteenpiirteistä, myös sen ja edesmenneen Elnan vahvasta yhteydestä ja Elnan äidillisestä lempeydestä, jota se ilmensi aina erityisesti Alpia kohtaan.

Se, että Alpin kaltainen nuori koira ilmentää vastaavaa, hyväksyvää lempeyttä myös samaa sukupuolta oleviin ja itseään vanhempiin uroksiin on mielestäni hienoa ja mielenkiintoista. Uskon, että Alpi ymmärsi vanhan sairaan labradorinnoutajan tilan siinä missä Intonkin terveyden laidan ja kulki siitä syystä viimeisenä pitäen huolen, ettei lauman vauhti ylly liian kovaksi ja, että sairaatkin yksilöt pääsevät turvattuina takaisin kotiin.

Seikkailu jatkuu

Elämä koiralaumassa jatkuu vielä tammikuun loppupuolelle saakka. Vaikka arki on tavanomaista työläämpää arvostan sitä, että tämän myötä olemme jälleen yhtä kokemusta rikkaampia: minä ja laumani tunnemme toisemme taas hieman paremmin.

Joku voisi äkkiseltään todeta, että tällainen reissuelämä on koirille äärimmäisen kuormittavaa. Allekirjoitan väittämän osittain ja tiedostan, että ainoastaan koirieni erinomainen hermorakenne ja hyvät henkiset ominaisuudet mahdollistavat meille vastaavan elämäntyylin.

Oletan kuitenkin, että tärkeintä koiran elämässä ei ole yksiselitteisesti vakiintunut sijainti, vaan enemmänkin turvallinen ilmapiiri, optimaaliset resurssit ja hyvä, rento ja virikkeellinen ympäristö, jonka puitteissa itseään on luonnollista toteuttaa.

Lisää tunnelmia koirakoplan arjesta löydät Instagramista @puremattaparas.

34

Omatoimitreeneistä Makkarajuoksuihin

/ Jenna / Koiran kanssa harrastaminen / Jätä kommentti

Kulunutta kesää ei tulla muistamaan tarmokkaana treenikesänä. Se johtuu kohdallamme kahdesta asiasta. Siitä, että hellelukemat olivat ennätykselliset, sekä siitä, että me muutimme kauemmaksi tutusta Tampereen Vinttikoiraradasta.

Niinpä Olmin treenaaminen radalla ei käynyt mielessäni, vaikka lopulta Olmi päätyikin syksyn tullen kauden päättäviin Makkarajuoksuihin Hyvinkäälle. Kyseessä on epävirallinen juoksutapahtuma, jossa vietin itse aikaani ajanottoa toimitsijakopissa opiskellen. Vaikka lemmikkini ei olekaan kulmakunnan nopein koira, olen päivään valtavan tyytyväinen.

On nimittäin silkka lottovoitto, että koira, jonka venähtäneitä varpaita hoidettiin pentuaikoina jos jonkinlaisin keinoin pystyy tänä päivänä juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Sen kanssa on tehty paljon töitä, lukuisia harjoitteita. Motoriikkaa ja voimaa on alusta asti tuettu, vahvistettu ja hiottu. Sinnikkään työskentelyn tuloksena koira pystyy nyt nauttimaan todellisesta vinttikoiran elämästä täysipainoisesti. Esteitä pehmeällä alustalla juostaviin ratajuoksuihin osallistumiselle ei ole.

Mikä parasta, ratajuoksuissa mahdollisuudet onnettomuuksille (joita aiheuttavat puut, juurakot, kivet ja oksat) on minimoitu. Pohja on esimerkiksi metsämaastoon nähden erinomaisen turvallinen.

Sydämensä kyllyydestä vieheen perässä pinkovaa vinttikoiraa onkin ilo katsella, kun juokseminen tapahtuu suunnitellusti turvallisissa olosuhteissa. Se, että koira pinkoo sydämensä kyllyydestä lähimetsästä lähteneen rusakon perässä autotien yli ja on vähällä päätyä poliisiauton kyytiin, on kokonaan oma lukunsa, eikä ollenkaan niin miellyttävää katsella tai kokea. Paitsi tietenkin siitä näkökulmasta, että koira on yhä tällaisenkin tempauksen jälkeen vielä elossa.

”Pikkukoiran perässä” vain hintsusti poliisikyydin välttäen

Elokuun lopulla kävi nimittäin niin, että minä kadotin koirani metsässä eteen pölmähtäneen rusakon myötä. Viheltelin, huhuilin ja komensin, mutta koira oli jo kaukana (ja vilkas autotie liian lähellä).

Sain lopulta puhelun rouvalta, joka oli löytänyt omien sanojensa mukaan ”kiltin ja tottelevaisen” koiran. Koira harhaili kerrostalolähiön pihapiirissä, josta minulle soittaneen rouvan naapuri oli sen bongannut. Rouva, joka nyt oli puhelimen päässä oli kutsunut koiran luokseen ja tarjonnut sille silityksiä (mitkä ovat rusakkojen lisäksi toinen Olmin suurista heikkouksista).

Alun perin joukkio oli koirani löydettyään aikeissa soittaa poliisille. Joku heistä oli kuitenkin huomannut nimilaatan koiran kaulassa ja sen myötä he sitten tavoittivat minutkin.

Olin hetkeä aiemmin ehtinyt toimittamaan Inton ja Alpin kotiin samaiselta lenkiltä ja kipitin pitkin kylää huolesta soikeana. Kauhukuvat vilisivät silmissäni ja henkeni salpaantui aina, kun näin kaukaisuudessa kaarteeseen hidastavan auton tai muuta, mikä olisi voinut kieliä tien varressa retkottavasta elottomasta ystävästäni.

Vieraasta numerosta tullut puhelu pysäytti matkani ja sai minut vaihtamaan suuntaa. Perillä paikan päällä minua odotti hämmentynyt perhe ja kaikkensa antanut Olmi. Se oli tavoitellut rusakkoa niin tarmokkaasti, että sen jalat tuskin kantoivat enää edes sen omaa painoa.

Paikalle tullut perheenpää kertoi, että he olivat huomanneet koiran jahtaavan ”nopeasti juoksevaa pienempää koiraa.” Kerrottuani viimeisimmän havaintoni rusakosta, näytti siltä, että tapahtumaketju esiintyi heidänkin silmissään jo hieman loogisempana.

Pikkukoira oli loppujen lopuksi ollut nokkelampi kuin sitä tavoitellut whippet ja luikkinut pakosalle harhautusliikkeiden saattelemana samalla, kun oman koirani kunto alkoi loppumaan.

Kiitin ystävällistä perhettä heidän toiminnastaan ja otin uuvahtaneen urheilijan mukaani kotimatkalle. Vaikka Olmin hurja ja vaarallinen tempaus ei tuottanutkaan kanipaistia illallispöytään katselin mietteliäänä koiraa, joka tepasteli vierelläni tyytyväisenä. Päätin jatkaa tätä omatoimisesti korkattua juoksukautta hieman turvallisemmissa puitteissa vinttikoiraradalla Hyvinkäällä.

Juokseminen jatkuu turvallisesti Hyvinkäällä

Päädyimme jo seuraavalla viikolla jatkamaan juoksukautta turvalliselle, aidatulle alueelle, jossa viehe on muovia ja kulkee moottorilla. Kesän treenikausi oli jo oikeastaan lopuillaan, mutta Olmi nautti vieheen tavoittelusta suunnattomasti ja antoi treeneissä parastaan. Viehevarmuudesta ei ole epäilystäkään, oli kyseessä sitten rusakko tai muovisuikaleista valmistettu treeniväline.

Se, mitä treeneissä sen sijaan hioimme, oli koiran koppikäyttäytyminen. Lähtöjen aikana koira saattoi olla kopissa lähdön kannalta epäedullisesti, mutta onneksi harjaantuneemmat treenikaverit antoivat vinkkejä asian ratkaisemiseksi.

Loppuviimein kauden päättäneissä Makkarajuoksuissa sain ilokseni huomata, että treeni on mennyt perille. Suoritus oli kaikinpuolin oivallinen. Olmi ei ollut päivän nopein, mutta se ei ollutkaan tärkeintä. Se tavoitteli viehettä koko 350 metrin matkan tarmokkaasti, eikä koko suorituksesta voinut mitenkään päätellä sen kivikkoista historiaa.

Ensi vuonna ratatreenejä jatketaan jo varhain keväällä. Sitä ennen välissä on talvi, jonka tärkeimpinä teemoina on lihaskunnon ylläpitäminen ja kehittäminen, sekä omatoimitreenien välttely etenkin autoteiden läheisyydessä.

30

Lihaa luiden päälle – kuinka saada massaa langanlaihalle koiralle?

/ Jenna / Yleinen / 4 kommenttia
yhteistyö / Sonarc

Pari vuotias Olmi ja sen pian vuoden täyttävä ”pikkuveli” Alpi ovat olleet varsinaisia murheenkryynejä, mitä tulee niiden ulkoiseen olemukseen. Olen tehnyt kaikkeni tavoitellessani niille urheilullista ja pyöreää kroppaa, mutta sen sijaan molemmilta pojilta törröttävät kylkiluiden lisäksi toisinaan jopa selkänikamat. Saan vähän väliä kuulla, että pojat ovat hieman laihassa kunnossa mikä näkyy hyvin jopa Alpin taannoisissa Tampereen näyttelyn kuvissa.

Olen yrittänyt korjata asiaa syöttämällä pojille yhä edelleen tuhtia penturuokaa, lisäämällä ruokaan rasvaista lihaa sekä lampaan rasvaa, mutta molemmat pojat ovat pysyneet varsinaisina kuikeloina. Eritoten Olmi, joka ei tunnu saavan massaa vielä lähes kolmen vuoden iässäkään, vaikka sen alle vuotias rotutoveri on jo nyt alkanut näyttämään päivä päivältä maskuliinisemmalta.

Pojilla tuntuu olevan myös treenikauden ulkopuolella kova energiantarve. Ne pyrähtelevät vinhaan hippaleikkiin jopa päivittäin lenkkeillessään. Räjähtävä voima ja juoksemisen ilo saavat aikaan sen, että vaikka ruokin niitä kuin hevosia, ne vaikuttavat  köyhän miehen kaakeilta, jotka eivät ole nähneet päiväkausiin ruokaa.

Onneksi avasin suuni kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sain kokeiluun Sport & Fit -tuotesarjan HMB & Power -valmisteen, joka on urheilu- ja työkoirille tarkoitettu lisäravinne, mutta jota käytetään paljon myös toipuville ja laihoille koirille.

HMB:tä, L-karnitiinia, L-arginiinia ja glukoosia sisältävä lisäravinne tukee rakennusaineenvaihduntaa eli anaboliaa. Se ehkäisee lihasvaurioita ja nopeuttaa kehon uusiutumisprosessia, minkä lisäksi yhdistelmä suojaa koiraa lihasproteiinien häviämiseltä rasituksen aikana ja vaikuttaa sileiden lihasten massan kasvuun. Jos haluat lukea lisää HMB:stä ja tuotteen sisällöstä, kipaise ihmeessä maahantuojana toimivan Sonarcin kotisivuilla.

Aloitin tuotteen käytön Olmin ja Alpin päivittäisen ruokinnan yhteydessä ja huomasin tulokset jo vajaassa viikossa. Olmin peppu ja lavat saivat toivottua pyöreyttä ja sen aina törröttäneet kylkiluut piiloutuvat terveen ja hyvältä näyttävän massan alle. Tuntui, kun siitä olisi parissa yössä tullut vihdoin ja viimein sellainen aikuinen ja tyylikäs whippet, jollaisesta olen aina haaveillut!

Tuote ei kuitenkaan lisää pöhötystä ja voin vannoa, että tässä kohti olen erittäin harmissani siitä, etten tullut ottaneeksi ennen ja jälkeen kuvia molemmista koirista. Jopa Alpi on saanut muutamassa päivässä sellaista pyöreyttä, että en malta odottaa mitä siitä sanotaan seuraavan kerran sen pyörähtäessä näyttelykehässä.

Heti kun näin tulokset, joita tuote sai aikaan perheen nuorisossa, en malttanut olla lisäämättä jauhetta myös Inton ja Elnan ruokavalioon. Etenkään Intolla ei koskaan ole ollut ongelmana massan puute, mutta kuten kesällä kirjoitin, se on kärsinyt ylipainoisesta ja uuvahtaneesta olemuksesta. Lukuisat lääkärikäynnit tai erikoisruokavaliot eivät ole tuoneet tolkkua sen ongelmiin tai olemukseen ja viimeisimmät diagnoosit sen tilasta sisälsivät lauseet: ”ei se ole niin lihava kuin jotkut meidän asiakkaat” ja ”se on vain vanha koira.”

Koska HMB on leusiini-aminohapon aineenvaihduntatuote ja pulveri sisältää myös L-karnitiinia joka on tärkeä raaka-aine rasva-aineenvaihdunnassa, koin, että koe-kaniiniksi päätyneen Inton tilanne ei ainakaan voi huonontua entisestään. Lisäksi L-karnitiini lisää kestävyyttä ja hapenottokykyä, mikä on aika oleellista vielä niin kauan, kun yhdeksänvuotias novascotiannoutaja kulkee päivittäiset lenkit yhdessä kahden whippetinviikarin kanssa.

Tulokset näkyivät myös Inton kohdalla nopeasti, sillä muutamassa päivässä siitä tuli virkeämpi, eloisampi ja jopa elastisempi kuin aiemmin. Viimeksi mainittu näkyy erityisesti siten, että aiemmin jäykän ja kankean oloinen koira venyttelee raajojaan useita kertoja päivässä ja touhottaa lenkeillä iloisesti siinä, missä se aiemmin tallusti vain vaivoin muun joukon mukana.

Myös Elna on HMB & Power -ravinteen myötä virkeämpi kuin ennen ja joudun jopa toppuuttelemaan sitä, sillä se ei enää muuta haluaisi lenkeillä tehdä, kun juosta poikien kanssa kilpasilla. Aiemmin se tyytyi seurailemaan niiden leikkejä sivusta ja vain tarvittaessa toimimaan erotuomarina, mutta nyt se toimii jopa joukkojen villitsijänä, mikä on hyvin epäelnamaista, kun tietää sen jäyhän ja totisen luonteen – joka onkin yllättäen kirkastunut!

Koska 150 gramman powerijauhe uppoaa neljän koiran sisuksiin aika vauhtia päivittäisen ruokinnan yhteydessä, on valmistajalle nyt lähetetty toive vielä isommasta pakkauskoosta. Lisäksi mainittakoon, että tämä lämpimästi ja puhtain sydämin suosittelemani tuote on tänään Sonarcin joulukalenterituotteena -20% alennuksella rajoitetun ajan koodilla XMAS18. Tätä kannattaa kokeilla erityisesti, jos koirasi kärsii laihuudesta, on nuutuneen oloinen tai kaipaa kilpakaudelle oikeasti toimivan ja maistuvan ruuan sekaan lisättävän buusterin. Jos päädyt kokeilemaan, jätä ihmeessä terveisesi kommenttiboksiin ja palaa sitten kertomaan, minkälaisia vaikutuksia tuote on saanut aikaan.

Iloisia ja reippaita talvilenkkejä alkaneeseen jouluviikkoon!

192