Iiih, meidän blogi kohtasi ensimmäisen haasteensa, sellainen pölpähti täältä! Siihen on ilmiselvästi vastattava pitkän hiljaiselon jälkeen nyt, kun kesäkin taitaa virallisesti olla ohi.

”Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.”

Ehdottomasti huvittavinta on se, että Elna katsoo telkkaria kanssamme. Se ei siis ainoastaan viihdy samaan aikaan samalla sohvalla, vaan jopa valitsee paikkansa siten, että näkee television mahdollisimman hyvin ja tuijottaa sitä sitten korvat sojossa herkeämättä, toisinaan päätään kallistellen. Huvittavaa siitä tekee se, että se kommentoi kärkkäästi näkemäänsä. En voi ymmärtää, miten sillä on niin paljon tilannetajua televisiossa olevien liikkuvien kuvien suhteen ja varmaan tästä syystä tulen inhimillistäneeksi sitä aivan liikaa.

Hyvänä esimerkkinä: katsoimme sunnuntaina yhdessä Yleltä tullutta dokumenttia, joka kertoi siileistä. Dokumentin alussa kuvattiin hassusti lyllertäviä pikkusiilejä, joita Elna tuijotti pää kallellaan ja aivan hiljaa. Se jopa nousi paikoiltaan ja käveli aivan television eteen tuijottamaan piikkipalloja. Lopulta se palasi omalle paikalleen. Dokumentissa kerrottiin, että siilit herkuttelevat mielellään koiran ruualla, mikäli löytävät sitä pihamailta ja samaan aikaan kuvassa näytettiin sinistä koiranruokakuppia, jota siili alkoi määrätietoisesti lähestymään. Elna alkoi heti murisemaan ja kun siili viimein ennätti kupille syömään, kääntyi Elna puoleeni korvat luimussa silmiini tuijottaen kuin sanoakseen, ettei enää pidä siileistä.

Elnan tilannetaju on muutenkin täysin käsittämätön. Se kiiruhtaa sohvalle viereeni heti, kun kuulee Täydellisten Naisten tunnusmusiikin ja kun seuraamme jännittävää kohtaa murhaajan lähestyessä uhriaan ja musiikin tiivistyessä, se aloittaa hiljaisen murinansa ja tuijottaa kuvaruutua herkeämättä. Yleensä, jos murhaaja ennättää uhrinsa kimppuun, Elna haukahtaa ja lähtee selkäkarvat pystyssä toiseen huoneeseen hiljaa mutisten. (Oikeesti: tosi ärsyttävää kun yrittää itse keskittyä!)

Ihanassa tilavassa ja käytännöllisessä kodissa, josta pääsemme muutamalla harppauksella pellolle tai metsään, jossa koirien on mahdollista juosta sydämiensä kyllyydestä. Emme varmaankaan ole innostuneet edelleenkään järin kummoisesta kisailusta, mutta ehkäpä ainakin Intolla on muutama hieno saavutus plakkarissa! Tärkeintä on se, että arkemme on edelleen ihanaa ja helppoa ja nautin koirien kanssa eleilystä ja oleilusta.

Suurin tavoitteeni on varmaankin oppia kommunikoimaan koirien kanssa yhä paremmin, lukemaan niitä paremmin  ja oppia ymmärtämään niiden käyttäytymisen syitä yhä paremmin. Näiden seikkojen myötä haluan oppia myös lisää tavoista vaikuttaa koirien käyttäytymiseen.

Olen onnistunut mielestäni hyvin, mutta koirat ovat siitä kiehtova harrastus ja elämäntapa, että niistä voi oppia loputtomasti jotakin uutta.

Vaikka en voi vastustaa kevättä ja kesää, täytyy myöntää, että sadekeleistä viis, loppukesä ja syksy ovat mielestäni parhaimmat vuodenajat! Tällöin minut valtaa samaan aikaan rauha ja inspiraatio, eikä mikään voi voittaa kirpeitä aamulenkkejä, märän maan tuoksua ja loputtoman kauniita sänkipeltoja. Lisäksi syksyisin näkee paljon rusakkoja, jotka ovat koirien lisäksi äärettömän inspiroivia eläimiä.

Molemmat, tottakai. Koiralla pitää olla paljon hyviä ominaisuuksia ja jotenkin käyttö -sana tuottaa minulle mielleyhtymän siitä, että koiralla ei pelkästään ole käyttötarkoitusta, vaan se myös pääsee toteuttamaan sitä. Miten surullinen näky onkaan paimenkoira, joka jahtaa autoja ja joutuu purkamaan läpi puskevia käyttö-ominaisuuksiaan arjessa vain sen takia, että se on myyty näyttelylinjaisena ja ”se soveltuu rauhalliseenkin perheeseen kotikoiraksi.”

Loppujen lopuksi kaikki koirat ovat käyttökoiria, vaikka ymmärrän myös, miksi metsästäjät ja tilalliset ovat päätyneet valitsemaan käyttökoiran näyttökoiran sijasta.

Lisäksi olen hiljattan tutustunut rotuun, jossa yhden rodun edustajat ovat jakautuneet vahvasti näyttö- ja käyttölinjaisiin. Itse olen tämän rodun suhteen päätymässä sekalinjaiseen, jonka näen minulle parhaiten soveltuvana vaihtoehtona.

Siitä huolimatta, että vastaukseni on omituinen ja typerä, pysyn rehellisenä ja vastaan: kyllä! Minulle sopivan koiran kriteereinä on paitsi tietynlaiset ominaisuudet, myös persoonallinen ulkonäkö. Rodut, joita olen harkinnut vakavissani, pitävät sisällään vahvasti erinäköisiä koiria ja minusta olisi tylsää hankkia sileäkarvainen noutaja, koska ne näyttävät silmääni kaikki samanlaisilta, vaikka rotua harrastava voisikin kommentoida, että näin ei ole.

Olen kyllä usein miettinyt, että jos minulle päätyisi aikuinen kodin vaihtaja, tiibetinspanieli, kultainennoutaja tai muu mielestäni tylsän näköinen koira, saattaisin rakastua koiran olemukseen niin paljon, ettei ulkonäkö merkitsisi mitään.

Pääasiassa ulkonäkö on siis vain se seikka, joka saa minut kiinnostumaan tietystä rodusta tai ei. Sikäli sillä siis on väliä.

Intossa söpöintä on muffinsinokka, joka myös kastematonenänä tunnetaan. Elnalla on ihanat sorkat ja kauniit silmät. Romppu ja Remu on pieniä ja pinkeitä, se on tosi söpöä.

Into tykkää oleskella järvessä uimalla ympyrää. Se siis todella tuntuu oleskelevan siellä sen perusteella, että se saattaa uida järvessä yhtämittaisesti jopa 30 minuuttia tullen käskystä vain pikaisesti rantaveteen, mutta suostumatta lähtemään kotiin, vaikka muutkin koiranulkoiluttajat odottaisivat vuoroaan uittaa koiraansa kapeassa rannassa.

Elna haluaisi varmaan oleskella preerialla ja juosta ja jolkotella kohti auringonlaskua, mutta koska en voi olla vakuuttunut siitä, Elnan vastaus on metsä tai pelto – paikka, jossa saa reuhuta ilman rihman kiertämää villinä ja vapaana.

Remu tykkää oleskella hoitopaikassaan velipoikansa Toton kaverina ja Romppu viihtyy kotinsa lisäksi mökillä makkaran kerjuussa.

Hyvä itsetunto, hyvät sosiaaliset taidot ja hyvä terveys, niillä päästään pitkälle!

Toisinaan olen liian kärsimätön, joten muuttaisin itsestäni kärsivällisemmän. Lisäksi olisi hienoa, jos malttaisin ja innostuisin työstämään koirilleni oikein hienoja titteleitä. Hyvät saavutukset ja hienot tittelit olisivat kivoja, mutta eivät kiinnosta. Haluaisin tsempata itseni kiinnostumaan!

Olin teininä ahkerasti mukana paikallisessa eläinsuojelutyössä (jonkinverran yhä) joka johti siihen, että lopulta tein vapaaehtoistyötä eläinten hyvinvoinnin eteen myös Virossa koiratarhoilla.

Mielestäni on hyvä asia, että rescue -toimintaa on ja että jotkut suomalaiset hakevat tai ”tilaavat” itselleen koiria ulkomailta. Ymmärrän, että Suomessa on paljon kotia kaipaavia koiria ja siksi monien mielestä on väärin tuoda koiria muualta maailmasta. Tämä on kuitenkin oman näkemykseni mukaan täysin ymmärrettävää: Siinä missä Suomesta saa lähinnä kodittomia ajokoira- tai pystykorvasekoituksia, virolaiset kaverinsa tuntuvat olevan pääasiassa vahtikoira -tyyppisiä sekoituksia kun taas Espanjasta saa kätevän kokoisia kodittomia seurakoiria ja galgoja.

Ymmärrän täysin, että vinttikoiriin mieltynyt ihminen adoptoi mielummin kodittoman galgon Espanjasta, kuin ottaa Suomesta  suomenajokoiramixin tai Virosta vaativan rottweilersekoituksen vaan siksi, että meillä on Suomessakin kodittomia koiria.

Rescue -toiminta tulee kuitenkin hoitaa asiallisesti, enkä ymmärrä sitä, että kodittomia koiria varta vasten tuodaan Suomeen kodittomiksi tai kiertolaiskoiriksi. Kodittomia tänne ei enempää kaivata – niitä on tosiaan jo paljon, mutta jos koti on tiedossa ja tietoinen siitä mihin on ryhtymässä, ei mielestäni muualta koiran adoptoimisessa ole mitään väärää!

Koska pelin henkeen kuuluu haastaa 11 muuta, ne tulevat tässä. Haastan ilkeyttäni ne, jotka ovat viime aikoina olleet kovin kiireisiä tai laiskoja (sekä muutaman sellaisen, jolta vain kaipaan uusia merkintöjä)! 1. Aamu ja Peto, 2. Bullterrieri Riesa, 3. Niittipanta Naulakossa, 4. Hukka ja Miska, 5. Hyvää Karmaa, 6. Ninni ja Ava, 7. Rähinäryhmä, 8. kääsna Amor, 9. Tellu, Ransu ja Rölli, 10. Topi, Mörkö ja Susu sekä 11. Uffien uutisia.

Kysymykseni ovat:

1. Mikä on sellainen koirarotu, jonka ulkonäkö on aina viehättänyt sinua, mutta jota tuskin koskaan tulet hankkimaan?

2. Minkälainen nimi on hyvä nimi koiralle?

3. Milloin todella tunsit onnistuneesi koirasi kasvatuksessa tai missä viime aikaisessa tilanteessa olet ajatellut, että jotain on näköjään tullut tehtyä oikein?

4. Milloin viimeksi ja missä tilanteessa olit todella, todella huolestunut koirastasi?

5. Edustaako nykyinen koirasi sellaista rotua, jossa aiot pitäytyä ja jollaisia aiot vielä tulevaisuudessakin hankkia? Kyllä/ei, miksi?

6. Mikä on epämieluisinta koiraperheen arjessa?

7. Milloin ja miksi olet todella haaveillut vaihtavasi koirasi rullaluistimiin tai muuhun vaivattomampaan harrastukseen tai elämäntapaan?

8. …mutta miksi se karvainen köriläs vielä nuokkuu jaloissasi?

9. Erityinen hetki?

10. Milloin tiedät, että koirasi on täydellisen onnellinen?

11. Koirasi hauskin piirre, tapa tai ominaisuus?