Niin kaunis on hiljaisuus

Laakeaa valkoista peltoa silmänkantamattomiin. Täydellinen hiljaisuus jalkojen alla narskuvaa lunta lukuunottamatta – kyllä, edes linnut eivät laulaneet meille keväästä. Kirkas taivas, kirpeä pakkasilma. Ja kaiken kruunaava kantava hanki!
Sunnuntai tarjosi parastaan lumikenkäkävelijälle. Edellisen yön pakkaset olivat muokanneet pellosta täydellisen, sillä tällä kertaa en uponnutkaan kenkineni syvälle puuterilumeen vaan nyt sain paremminkin kiinni siitä, mitä lumikenkäkävely parhaimmillaan on. Todellista hikiliikuntaa? Ja vielä mitä, ei tänään. Kyllähän siinä jalkoihin sai hyvän lämmön, mutta en kutsuisi eilistä suoritustani hikiliikunnaksi.
Kun katselee edessä avautuvaa luonnon kauneutta ja vaeltaa hiljaisessa talvisäässä yhdessä parhaiden ystäviensä kanssa saa täydellisesti kiinni vapauden tunteesta. Moottoripyöräily, moottoriveneily tai lentäminen? Ei tarvetta, minulla on lumikenkäni!
En ole vielä ehtinyt tutustumaan uusiin suksiini, sillä en ole lumikenkäilyltäni malttanut. Sunnuntaina olisin kyllä ehtinyt kipaisemaan nopean lenkin suksillakin, mutta hiihtämisen sijaan valitsin tuplasti aiempaa pidemmän lumikenkäilyreitin. Nyt haaveilen pidemmästä patikointiretkestä räpylät jalassa.
Ja mikä parasta, koiratkin nauttivat! Tällä kertaa Intokaan ei ollut sidottuna tekemääni polkuun, vaan lumi kantoi senkin tutkimaan metsäneläinten jälkiä ja hajuja. Kotiin lähti lopulta hyvin tyytyväistä porukkaa – ihan kuin pidemmänkin hemmotteluloman jäljiltä! 
Eivätkä nuo lumikenkäkävelijän jättämät jäljetkään kovin pahoja ole. Muutama kevyt tuulen puhallus, eikä kukaan enää arvaa, että olemme käyneet kahden koiran voimin valloittamassa laakeat pellot ja umpimetsän. 

1

2 kommenttia artikkeliin ”Niin kaunis on hiljaisuus

  1. Meilläkin hanki kantoi viime viikolla yhtenä iltana koirat! Itse upposin sujuvasti hankeen kyllä, mutta koirat tykkäsivät viilettää hankien päällä 🙂

  2. Meilläkin koirat on nauttinut kantavista hangista! Itse en edes viitsi koittaa – uppoan kuitenkin..

    Bongasinpa teidät lehtihyllyltä! Wau, julkkiskoirat.. 😉

Vastaa