Uudessa asuinpaikassamme on niin paljon hyvää, että voisin hehkuttaa sitä ikuisuuden! Vaikka asummekin karkeasti ottaen lähiössä, se ei estä minua vetäisemästä aamuisin kumisaappaita jalkoihini ja lähtemästä kirpeälle aamulenkille syksyisille sänkipelloille. Tosi on – meiltä kävelee vain minuutin sänkipelloille ja sänkkäreiltä pääsee suoraan metsään ja metsäteille. Parhaus ei lopu siihen – täällä voi valita ihan minkä tahansa ilmansuunnan ja tehdä reippaita lenkkejä joka suuntaan – ja tuossa ihan hollilla on järvikin!
Toki itse asuntokin on täydellinen. Tilava ja valoisa, varsin miellyttävä – alun muuttokaaoksesta huolimatta. Naapuritkin vaikuttavat järkeviltä ja olen ollut puheissa jo lähes jokaisen kanssa. Mainitsin seinänaapuriperheelle, että meillä on kolme koiraa ja etenkin näin alussa voi olla, että meiltä saattaa kuulua möykkää – mutta siitä täytyy sitten heti kertoa meille, mikäli emme ole sattuneet olemaan kotona. Naapuri nyökkäsi lapsiensa suuntaan ja sanoi, että ”meillä on pari tuollaista, eiköhän me olla ihan tasoissa.”
On hienoa huomata, että koirat eivät tunnu olevan juuri kenellekkään shokki tai mikään punainen vaate, kuten olin pelännyt. Törmäsin Inton ja Elnan kanssa aamulenkiltä tullessani samassa pihapiirissä asustelevaan vanhempaan rouvaan, joka tervehti meitä iloisesti. Sitten hän kysyi, missä kolmas koira on, kun meillä kuulemma on vielä sellainenkin. Kerroin, että meidän terrieri on jo niin vanha, ettei se millään pysy mukana isompien reippaassa lenkkeilyvauhdissa ja se lenkitetään aina erikseen. Rouva kuunteli kiinnostuneena ja kysyi sitten, miten ihmeessä meillä voi olla niin monta koiraa.
En ole ikinä ollut järin innoissani perustelemassa tuiki tuntemattomille, tai edes tutuille ihmisille, koiravalintojani, joten päädyin vaan kertomaan jotain entisestä elämästämme maalla, minkä jälkeen liukenin työkiireiden merkeissä takaisin kotiin. En tiedä, onko kolmen koiran kanssa eläminen ihmisten mielestä vain jotain suurta ja ihmeellistä, vai järkyttävää ja väärin, vai onko se aiheena vaan äärettömän mielenkiintoinen – mutta tätä minulta kysytään usein.
Olen kuitenkin ehtinyt jo tottumaan uteluihin, vaikka ne silti aina jossain määrin jäävätkin mietityttämään – enhän minäkään utele ihmisiltä, mikä on saanut heidät perustamaan suurperheen, hankkimaan epäkäytännölliseltä vaikuttavan auton tai pukeutumaan sellaiseen tyylin, jota he edustavat.
Yhtä kaikki, yhdestä uteliaasta naapurin rouvasta huolimatta koko asuinpaikka on tehnyt hyvän ensivaikutelman – ja melkein kaikki koiratkin viihtyvät. Niin, melkein kaikki…
Pojat ottivat koko muuttotouhun lunkisti ja tuntuvat viihtyvät hyvin uudessa kodissa. Ja sitten meillä on tämä raidallinen ongelma, joka on äärettömän huolestunut seinien toiselta puolelta ja ulkoa kantautuvista äänistä. Se on meidän vahtiva paimenkoira, hollanninpaimenkoiran rotumääritelmänkin mukaan aina valpas ja tarkkaavainen. Joka aamu muuttomme jälkeen se on tullut herättämään minut siihen aikaan, kun ensimmäiset seinänaapurimme heräävät – se pitää hätääntynyttä piipitystä ja sitten se nostaa selkäkarvansa pystyyn ja hiippailee ympäri asuntoa muristen.
En luonnollisesti ole, ainakaan tietoisesti, palkinnut koiraa tästä käyttäytymismallista, vaan aina jatkanut uniani ja komentanut koirankin takaisin nukkumaan. Aluksi pidin sille tiukkaa linjaa ja ärähdin aina, kun se reagoi ääniin. Ja se todella reagoi – jokaista seinän toiselta puolelta kantautunutta kolahdusta, askelten ääniä tai puhetta seurasi ja seuraa matala murahdus tai murina. Elna kuuntelee valppaana korvat hiukan luimussa ympäristöstään kuuluvia ääniä ja kommentoi niitä murahtelemalla ja vaihtamalla paikkaansa levottomasti.
Olen kuitenkin huomannut, että koira taitaa olla pelkästään epävarma tai jopa peloissaan. Jos vastasin sen murahteluun ärähtämällä sille, se tuntui olevan entistä enemmän sekaisin siitä, miten tulee toimia ja mitä pitää tehdä. Onneksi pojat näyttävät sille hyvää mallia ja retkottavat äänistä välittämättä lattioilla samaan tapaan kuin ennenkin. Elnaa se ei vaan tunnu lohduttavan, enkä oikein tiedä, miten minunkaan tulisi reagoida koko tilanteeseen. Jos en itse reagoi Elnan murinaan mitenkään tai kannustan sitä olemaan murisematta, lopputulos on sama – murina kestää aikansa ja sitten se taas seuraavan pienen äänimerkin myötä jatkuu.
Toivon, että tämä ongelma katoaa kotiutumisen myötä, mutta pelkään samalla, että koira on jo oppinut yhdistämään murinan ja seinän toiselta puolelta kantautuvan äänen loppumisen toisiinsa. Ehkä se kuvittelee kaiken aikaa suojelevansa meitä seinän läpi hyökkääviltä muukalaisilta, jotka se saa karkoitettua murisemalla aina, kun ne uhkaavat lähestyä – eli lähes joka hetki, kun joku seinänaapureista on kotona.
Melko rasittavaa, vai mitä? Alati muriseva ja selkäkarvat pystyssä ympäri asuntoa hiippaileva koira. Enkä edes tiedä, luuleeko se tekevänsä suurta urotyötä vai onko se vaan peloissaan. Vaikka tilanne onkin inhottava, se on myös mielenkiintoinen ja loppujen lopuksi toivottavasti myös opettavainen – pidän koirista juuri siksi, että ne ovat kaiken kaikkiaan hyvin alkukantaisia eläimiä, joista meillä on paljon opittavaa!
Eiköhän raitapaitakin totu! 🙂 Aksulle tavattiin kerrostalossa asuessamme sanoa, ”kiitos, huomattu on”, kun se murahtaen ilmoitti jostain poikkeuksellisesta äänestä. Oppi se lopulta jättämään murinatkin pois. Nyt rivarissa se on taas oppinut haukkumaan. Ei se ennen haukkuen vahtinut 😀
Hyvä, että ongelmamme ei ole ihan tavaton – siis toivoa on! 😀 Meillä mennään tällä hetkellä murinalinjalla, mutta jos kuuluu yllättävän kova ääni, joka herättää koirat syvästä unesta, niin kyllä se haukahduskin on herkässä. Jään jännityksellä odottamaan, minkälaisen sopan saan tästä laumasta itselleni keitettyä… 😉
Kyllä Elnakin varmasti tottuu ääniin 🙂 Aika mahtavanoloiselta alueelta ainakin kuulostaa – minäkin haluan järven meidän lähelle!
Meidänkin pihapiirissä muuten naapurit ovat aina tavattoman kiinnostuneita ja kyselevät ties mitä, vaikka meillä on sentään vain yksi koira.
Kuulostaa kivoja naapureita myöten ihan meiän asuinpaikaltamme – eli erittäin hyvältä! 🙂
Harmillinen juttu toi äänien vahtaaminen. Meillä tota murinaa ja vaeltelua koetaan, jos parvekkeen ovi on auki ja koiruus kuulee ulkona kulkevan koiran. Sitä pitää sitte aina vähän murahdellen kommentoida. Oon todennu, että nopeiten tilanne raukeaa, jos toteaa koiralle rauhallisesti jotain vastaava kuin mitä Sarianneki tuolla kommentoi eli vaikka ”juu, huomasin”, ”ei ne oo tulossa meille” tai ”annapa sen koiran vaan olla”. Kieltäminen ei ainakaan meillä oo toiminu ollenkaan, lähinnä päinvastoin, eli ennemmin asia kannattaa kuitata rennolla rauhallisella hälläväliä-asenteella. 🙂
Jos Elna-kengurua pelottaa, ootko aatellu kokeilla sille sellasta thundershirtiä? Net nuo kaverit väittää että toimis, kun jonkun pikkukoira ei osannut rauhoittua kotona yksinään, vaan vemmelsi levottomasti koko päivän. Jos se auttais Elnaakin?
Ja tuo alue kuulostaa aivan mahtavalta! Meinasin sanoa että minäki tahon noin kivalle alueelle, mutta hei- mä asun jo! 😀
Edellinen paikkamme olikin sitten kaikkea muuta ulkoiluolosuhteidensa puolesta – meillä oli ihana suuri piha, ja siihen se sitten jäikin. Koko asuinalue oli rajattu puolustusvoimien aidatulla alueella, junaradalla, moottoritiellä ja pikatiellä, joten siellä yli 30 minuutin lenkkien suorittaminen oli kovan työn ja tuskan takana – ja pitkille lenkille tulikin sitten aina lähdettyä mielummin autolla ensin pois ajaen. Eli nyt nautitaan kyllä täysillä!
On se jännä, miten ne koirat herättävätkin kiinnostusta, vaikka sellainen käsittääkseni kuuluu jo hyvin, hyvin moneen suomalaistalouteen! Voihan se olla, että erikoinen rotukin sitten vetää puoleensa. Meilläkin on aika persoonallisen näköinen sekalauma, kun jokainen on hieman eri kokoinen ja värinen. 🙂
Wau, mekin halutaan tollaselle alueelle asumaan!
Meillä kerrostaloon muuttaessa ilmoitettiin kaikki rapusta tulevat äänet (paljon) sekä jos naapuriasunnoista jotain kuului. Äänille siis muristiin ja haukuttiin, riippui hieman äänestä. Lopulta tottuivat ääniin, eivätkä enää kuukauden/kahden kk jälkeen reagoineet ääniin mitenkään. Meillä käytettiin myös aiemmin mainittua ”huomattu” -kommenttia ääniin, joka mielestäni auttoi paljon. Aura varsinkin ilmoitti ja kääntyi sitten katsomaan kysyvästi minuun päin ja jos en mitään sanonut, niin Aura ilmoitti uudestaan ponnekkaammin…
Nyt, kun muutettiin rivariin ja tuntuu kummallakin naapurilla olevan koirat joiden haukunta kuuluu meille, on koirillakin ollut tarvetta ilmoitella. Aura ampuu vieläkin (pari kk asuttu) kuin tykin suusta haukkumaan ulko-ovelle, jos naapuri laittaa ovensa voimakkaasti kiinni tai naapurin koira haukkuu pitkään.
Olen ottanut itselleni (yksin asuessani nyt) linjan, että koirat saa ilmoittaa (kerran-kaks haukahtamalla) kunhan se haukkiminen/murina ei jää päälle. 🙂 En tiedä, minulle se luo jotenkin turvallisuuden tunnetta… 😀
Tämä asuinalue vaikuttaa kyllä ihan unelmapaikalta. Moni kummasteli valintaamme muutta maalta omakotitalosta rivarilähiöön, mutta eihän tässä ole mitään ongelmallista, kun on niin hyvät ulkoilumaastot! Niitä osaa kyllä luonto- ja koiraihmisenä arvostaa! 🙂
Joo, rentoa ja rauhallista hälläväliä kokeilemmekin seuraavaksi. Jos se vaikka yhdessä ajan kanssa auttaisi Elnaa pääsemään yli hirveistä, seinän toisella puolella asuvista möröistä. Työaikoinani olen jättänyt Elnalle radion päälle, jotta se hieman peittäisi meille kantautuvia ääniä. Noin muuten Elna on kyllä tervepäinen koira (ne, jotka tuntevat Elnan paremmin – älkää vaivautuko kommentoimaan 😉 ), joten luulen, ettei tästä mitään suurta ongelmaa saada paisuteltua. Toivossa on hyvä elää!
Hmm, enpä ole vielä tullut ajatelleeksi moista, vaikka niistä taannoin luinkin jostain. Täytynee harkita sitten, jos tuo koira aikoo todella kehittää tuosta ongelman itselleen. Pidän mielessä!
Elnakin katsoo aina murinansa jälkeen minua tai tulee aivan lähelleni, joten murinan kuittaaminen jollain reippaalla lauseella tuntuu etenkin näitä kommentteja luettuani oikein hyvältä vaihtoehdolta. Alan myös varmistumaan siitä, että koko murinatouhu on ohi ennen kuin huomaankaan!
Edellisessä paikassa oli toivottavaa, että koirat ilmoittivat pihalle tulijoista ja omituisista äänistä, ja onnistuivatpa kerran jopa karkoittamaan epäilyttävän oloisen ulkomaalaisperäisen miehen, joka olisi väkisin halunnut tulla kylään – kunnes sitten koirat tajuttuaan ei sitten enää lainkaan halunnut tulla kylään, vaan kiirehti äkkiä ihan toiseen suuntaan. Kyllä niistä koirista vaan saa turvaa, ja yksi tai kaksi haukahdusta mahdollisen uhan havainnoinnista on minunkin mielestäni ihan kohtuullista!
Elsa haukkui muuton jälkeen tosi herkästi kaikki äänet. Sain haukkumisen kitkettyä pois aika nopeasti sillä, että kerkesin kehumaan koiraa jo ennen sen haukkumisen aloittamista. Tässä piti olla aluksi tosi nopea. Kieltämiseen en lähtenyt, koska se ei poista ongelmaa, no öisin kyllä tuli kiellettyä, koska yöllä haukkuminen pitää heti stopata mikäli haluaa antaa naapureille rauhan nukkua.;)
Nyt on mukavan hiljainen koira.:) Tosi harvoin enää haukahtaa mitään. Elsalla kun meinaa jäädä se haukkumisvaihe päälle ja sit se vaan kerää enemmän ja enemmän kierroksia.. Mutta jos pääset joistakin äänistä kehumaan ennen haukun aloittamista, se on jo askel eteenpäin.. Myös radion pitäminen auki aluksi voi vähän helpottaa jos meinaa haukkuminen olla ihan kokoaikaista.
Hyviä vinkkejä jälleen, kiitos! Kuten kirjoittelinkin, meillä ongelmana on ainoastaan murina. En usko, että matala ja hiljainen murina kantautuu naapureiden korviin saakka, mutta minua harmittaa koiran itsensä puolesta, koska se ei selvästikkään pysty rentoutumaan uudessa kodissamme. Aiempiin kommentteihin vastasinkin jo, että olen radion avulla pyrkinyt peittämään meille kantautuvia ääniä etenkin työpäivien ajan, ja se tuntuukin ehkä osaltaan rauhoittavan koiraa (?).
Mutta eiköhän näillä vinkeillä päästä etenepäin! Kehuminen jo ennen murinarumban aloittamista ja jos se on ehtinyt jo alkamaan, asian sivuuttaminen reippailla kommenteilla. Raportoin pian, kuinka olemme edistyneet!