Koira 2014 -tapahtuma, eli harrastajien kesken messari on taas tämän vuoden puolesta osaltani koluttu. Vuosi lähestyy vääjämättä loppuaan: seuraavaksi joulu ja vuodenvaihde, ja sitten se on taas opeteltava uuden vuosiluvun kirjaamista tärkeisiin dokumentteihin.
Viime vuonna hamstrasin messarista niin paljon koirien kuivaherkkuja ja puruluita, että niitä riitti vielä marraskuun loppuun saakka. Tänä vuonna tavoite oli sama: löytää parhaimmat paikat puruluuvarastojen täyttöön ja ostaa kuivaherkut seuraavan vuoden ajalle niin, että kolmipäinen koiralauma saa hoidettua purukalustoaan vähintään viikottain, aina messariin 2015 saakka.
Siis sillä olettamuksella, että paikalle tulee lähdettyä ensi vuonnakin – kävijälippujen hinnat olivat tänä vuonna nousseet 15 euroon nenää kohden, auton parkkipaikasta sai pulittaa 13 euroa ja narikka oli sekin päälle pari euroa – etenkin, kun kävimme viemässä sinne myös myöhemmin lisää tavaraa. Aika paljon rahaa yhdestä näyttelystä – vaikka toki messari on paljon muutakin, kuin pelkkä näyttely.
Tämän vuoden osalta olin jo tammikuusta alkaen koonnut pientä messaribudjettia ja kaikki vuoden hankinnat oli suunniteltu tehtäväksi nimenomaan messarista. Se, mitä messarista ei löydy – sitä ei tarvita, ja on kiva päästä vertailemaan samantyyppisiä tuotteita aina useammalle kojulle niin, että saa tottakai tehdä ostoksia myös parhaalla mahdollisella hinnalla. Varauduin puruluukasojen kuskaamiseen paremmin kuin viime vuonna, kun muovipussit repeilivät, enkä enää millään meinannut jaksaa kantaa narikkaan hamstraamiani kilojen kasoja parkkihallin ylimpään kerrokseen, kattotasanteelle autolle. Nyt minulla oli mukanani kepo, joka herrasmiehenä kantoi ostamani kuivaherkut suuressa treenikassissa aina autolle saakka ja autolta kotiin asti.
Ja tuo kuvan koira muuten, Into, heh. Sillä on ollut tuo sama ilme siitä saakka, kun tulimme kepon kanssa kotiin mukanamme treenikassillinen ja muovikassillinen tuoksuvia herkkuja!
Kuvassa näkyy myös messarista tolleriständin putiikista ostetut tollerivillasukat, joiden kutsua en luonnollisesti voinut vastustaa. Nyt meillä on Inton kanssa samanlaiset sukat, voiko olla söpömpää?
Päivä oli kauttaaltaan onnistunut: mainioita löytöjä ja ostoksia sekä paljon hienoja koiria ja tuttuja ihmisiä. Kävimme kepon kanssa kuuntelemassa myös Tommy Wirénin mielenkiintoista luentoa, mutta ikäväksemme jouduimme poistumaan paikalta kesken kaiken ehtiäksemme näkemään samaan aikaan alkaneen skottikehän. Loistavaa oli kieltämättä sekin, että sain värvättyä kepon mukaan messariin -vaikka se tarkoittikin skottikehän reunalle raahautumista. 😉
Viime vuonna Messarin tuoterepertuaareista suosikikseni nousivat Bibi & Bim -emalikupit sekä Boettin heijastinliivi, jotka molemmat lunastivat lupauksensa ja ovat ahkerassa käytössä yhä edelleen ja varmasti vielä vuosia eteenpäinkin. Tänä vuonna katseeni kiinittyi Molly Muttin itsetäytettäviin, suorastaan nerokkaisiin, koiranpeteihin. Idea on siinä, että myytävänä on pelkkä päällinen, joka sitten täytetään omavalintaisilla, vanhoilla ja tarpeettomiksi jääneillä kodintekstiileillä. Ohjekuvassa vinkataan koiranpedin täyttämisestä vanhoilla vaatteilla, mutta minulla on esimerkiksi paljon sellaisia kulahtaneita tyynyjä, joita olen säilyttänyt ajatuksella: teen näihin jotkut nätit päälliset itse sitten, kun ehdin. Tähän Molly Muttin koiranpetiin on myös saatavilla pestävä sisäpussi, joka pitää pedin sisällön kasassa ja helpommin käsiteltävänä. Petien värit ja kuosit olivat nekin kivoja, mutta peräännyin varsinaisesta ostopäätöksestäni huomattuani, että koiranpetien pesuohje oli 40 asteessa. Kukaan henkilökunnasta ei ollut kokeillut pesua vahvemmassa lämmössä, joten tämän tiedon ja kuosivalinnanvaikeuden puolesta jätin asian vielä hautumaan. (Toki vastaavan koiranpedin voi toteuttaa ihan itsekin, jos törmää sopivaan kuosiin ja riittävän kestävään materiaaliin.)
Koirilla on tällä hetkellä koreissaan vanhat sohvatyynyt, jotka luovutin koirien käyttöön sen jälkeen, kun ne eivät enää varsinaisesti sopineet sisustukseen. En tiedä mitä materiaalia tyynyjen päälliset ovat – mutta ne ovat pitäneet värinsä ja muotonsa hyvin siitäkin huolimatta, että olen valehtelematta ainakin neljän vuoden ajan pessyt niitä säännöllisesti 60 ja jopa 90 asteessa. Korkeat pesulämpötilat ovat asioita, joita arvostan tällaisissa koirien makuualustahankinnoissa ja siispä jään pohtimaan vielä Molly Muttin itsetäytettäviä koiranpetejä aina siihen saakka, että kuulen niistä tarkempia käyttökokemuksia.
Yhteen ynnättynä takana on mukava lauantai, eikä enää auta kuin jäädä odottelemaan vuoden seuraavia kohokohtia: joulua ja vuodenvaihdetta!
2
Minäkin olin messarissa tänäkin vuonna ja ostettavaa löytyi. Koska asustan Helsingissä, olen jo useana vuonna toteuttanut loistavaa kaavaa: olen ollut tolleriporukan kanssa talkoilemassa, jolloin rahallista korvausta sisäänpääsyyn ei tarvitse. 🙂 Toki yhden illan rakenteluhommat ja puoli päivää valvontaa näyttelyssä tuntuivat jälkikäteen kropassa, mutta hauskaa oli! Ja järjestelyitä hieman lähempää seuranneena saa pienen aavistuksen siitä, millainen määrä ihmisiä ja työvoimaa tuollaisen näyttelyn toteuttaminen vaatii.
Minäkin olen ihastellut noiden itsetäytettävien petien ideaa. Sitä en kylläkään ymmärrä, miksi todella isossa osassa koiranpetejä niiden pesu on joko hankalaa tai mahdollista ainoastaan aivan naurettavan pienissä lämpötiloissa. Juu toki omalla vastuulla voi niitä pestä vaikka kuinka kuumassa, mutta miksei niitä voisi samantien tehdä materiaaleista, jotka kestävät toistuvaa pesua vähintään 60 asteessa.. Meidän vanhemmalla tollolla oli vuosia sitten täitä ja sen rumban jälkeen olen ollut tarkka petien pesunkestävyyden suhteen.
Minäkin olen ollut parina vuonna talkoilemassa – ehkä olemmekin tietämättämme tavanneet joskus?
Talkoiluni on tosin aina ajoitettu siten, että olen ollut aamupäivän hommissa ja iltapäivä on pyhitetty sitten kehille ja shoppailulle.
Mietinkin juuri, että sisäänpääsy- ja parkkilipuilta säästyttäisiin, jos me kepon kanssa tultaisiin ensi vuonna rakennuspäiville ja saisimme sitä kautta hiukan etuja käyttöömme – mutta toisaalta meiltä Helsinkiin on kuitenkin sen verran pitkä matka (vaikka lyhyt onkin), että edestakaiset junaliput tai bensakustannukset tulevat rakennuspäiviltä paljon kalliimmiksi (tai vähintäänkin saman hintaiseksi) kuin sitten itse tapahtumapäivän liput ja parkkimaksut! Tätä kaavaa täytyy siis vielä hiukan funtsia. 🙂
Nuo koiranpetien pesulämpötilat on kyllä ihmeellinen asia. En todellakaan ole mikään bakteerikammoinen siivoushullu, mutta jos minun nelijalkainen ystäväni tykkää lenkkeillessään kahlailla ties missä ojissa, tutkia vaikka minkälaisia kuolleita eläimiä ja rampata ulkona monta kertaa päivässä, niin todellakin haluan, että etenkin näin rapa- ja sadeaikaan sen nukkumapaikka on helppo pitää puhtaana – ja mieluusti sitten oikeastikkin puhtaana. Lisäksi koen, että kodintekstiilien säännöllinen ja huolellinen peseminen pitää poissa sellaisen tietynlaisen koiranhajun, joka ei koiramäärästämme huolimatta ole kovin toivottu vieras asuntoomme. 🙂
Iloista joulun odotusta Susu!
Saattaapi hyvinkin olla, että tiemme ovat joskus messarissa ristenneet. Olen tainnut joskus aikaisemminkin kommentoida, että aikanaan kyselin meille tolleria samasta pentueesta, josta Into on peräisin. Ja koska kyseessä oli ensimmäisen koiran hankinta, jäi se vahvasti mieleen, joten vaikka meille ei silloin pentua riittänytkään, innostuin seuraamaan blogiasi. Vanhempi tollukkamme on siis vain hieman Intoa nuorempi ja viime keväästä lähtien laumamme eloa on ”häiriköinyt” tollerinpentu. 🙂
Mukavaa joulunaikaa teidän koko laumalle myöskin!
Aijaa, tällainen tieto onkin mennyt meikäläiseltä ihan ohi tai päässyt peräti unohtumaan! Sopiiko udella, mistä päädyit nykyiset tollerisi hankkimaan? Oikein hyvää alkanutta vuotta 2015!
Vanhempi ukkeleista on Copperfox’s Cepheus, kutsumanimeltään Ekku ja nuorempi on sen siskon poika Magicfox’s Tempranillo, eli Viksu. Pojat tulevat kivasti toimeen keskenään, vaikka välillä pennun riehakkuus vähän Ekkua rassaakin. 😛
Kaikkea hyvää teillekin näin uuden vuoden alettua!