Talvi tuli käymään

13122014_7395_960px

Otin kertaheitolla opikseni ja tein uudenvuodenlupaukseni tänä vuonna pari kolme viikkoa normaalia aiemmin. Ei enää pitkiä työpäiviä. Ei valvottuja öitä, jumittavia aamuja ja muita ylibuukkauksen mukanaan tuomia ilmiöitä.

Minä ansaitsen parempaa, ja niin ansaitsevat koiranikin. Toden totta ansaitsevat! Tein tiistaina viimeisen pitkän työpäivän ja kuten kerroinkin, ystäväni kävi hakemassa koiria kävelylle, jottei niiden päivästä tule sietämättömän pitkää.

Ja kun viimein pääsin töistä, lähdimme vielä porukalla kiertämään valaistun pururadan metsään – saimme seuraksemme ystäväni whippettinsä kera ja toisen sheltin kanssa.

Seuraavana päivänä, keskiviikkona, Elna otti irtioton arjestaan. Se lähti päivälomalle Sisu -sheltin ja Furi -belgin kaveriksi ilahduttamaan Riikkaa, joka vietti vapaapäivänsä varsin koiramaisissa merkeissä.

Koirat olivat päässeet pitkälle metsälenkille ja neitikoiramme oli kuulemani mukaan käyttäytynyt oikein sievästi koko vierailunsa ajan.

Loppuviikon tein täysin inhimillisiä työpäiviä. Koirat saivat iltahetkensä koossa olevan laumansa kera sekä pitkiä iltakävelyitä jokaisena iltana.

Kuin sinettinä sopimukselleni ostin eilen kukkamultaa ja kasviravinnetta, ja istutin vesilaseissa odottaneet, ruukuistaan irroitetut anopinkielet takaisin ruukkuihinsa. Ne oli alunperinkin tarkoitus repiä mullistaan, sillä anopinkielet ovat viihtyneet uudessa asunnossamme niin hyvin, että jokaisessa ruukussa on ollut tunkua uusien versojen takia.

Olin kyllä itse suunnitellut istutushommia kevään varalle, mutta viherpeukaloksi ryhtynyt Elna ei malttanut odottaa niin pitkään. Ehkä tämä meni jopa paremmin näin päin – koitin kesällä varovasti erottaa yhdessä rehottavia anopinkieliä toisistaan, mutta ne olivat juuristaan niin tiukasti solmussa, että en uskaltautunut viemään operaatiota loppuun. Elna olikin loppuviimein meistä se, jolla oli riittävästi päättäväisyyttä ja otteiden määrätietoisuutta anopinkielien toisistaan erottamiseksi.

13122014_7476_960px
Kun lauantai koitti, sain vastoin kaikkia odotuksiani ja kalenterimerkintöjäni tietooni, että minulle sattuikin vapaa viikonloppu! Eikä se ollut suinkaan ainoa yllätys – lauantai-aamu valkeni valoisana ja lumisena!

Pitkän, mutta virkeän vapaapäivän aamuhetken jälkeen otin koirani ja kamerani, ja lähdin Riikan sekä Sisun ja Furin kanssa lenkille. Tarkoituksena oli lähteä tutustumaan valoisaan ja lumiseen metsään, mutta päädyimmekin vain kiertämään peltoja koirien riekkuessa keskenään hangessa. Voi että, miten lumi kyllä kuuluu talveen.

Hieman aggressiivis-sävytteisestä kuvamateriaalista huolimatta koirilla tuntui olevan oikein hauskaa. Elna ja Into olivat ihan superinnoissaan lumesta, eivätkä ne meinanneet pysyä nahoissaan joutuessaan kulkemaan kotipihasta pellon reunaan saakka ilman lumienkelikoirien tekemistä, lumeen puhaltamista tai muitakaan hepulin esiasteisiin laskettavia käyttäytymismallejaan. Kun hihnat irroitettiin pellon reunalla, oli ilo irti. Iloisia, villiintyneitä koiria kaikkialla!

Jostain syystä lauman urospuoliset olivat todella kiinnostuneita neitikoirasta, mikä sai Elnan esittelemään kaunista hymyään melkein joka kuvassa.

13122014_7359_960px
Into ja Elna ovat aina ottaneet kaiken ilon irti pakkastalvista, mutta ainakaan tänä vuonna Remu ei liity niiden iloitteluun. Remu on lumen tulon myötä ryhtynyt palelemaan niin paljon, että sen hampaat kalisevat vielä pitkään ulkoa tulon jälkeenkin ja koko koira tärisee kauttaaltaan. Olen pukenut sille Rompulta perityn jussipaidan ja tarjonnut sille yhä parempia makuualustoja ja patterilla lämmitettyjä pyyhkeitä lämmikkeiksi. Koska olen itsekin tosi kova palelemaan, tiedän, miten inhottavaa on, kun varpaat ja nenänpää ovat niin syväjäässä, että hampaatkin lyövät yhteen!

Onneksi tällä viikolla saadaan todennäköisesti Remun näyte labraan, niin päästään lähemmäksi sitä totuutta, mikä on vaivannut Remua jo pitkään. Näytteen analysoinnin myötä siis selviää, suljetaanko cushing kokonaan pois vaihtoehdoista, vai onko sen olemassa oloa syytä epäillä yhä vahvemmin. Kaiken lukemani ja näkemäni perusteella olen itse tullut siihen tulokseen, että koiramme on sairastunut cushingiin, joten odotan tuloksia suurella mielenkiinnolla – ja sikäli innolla, että saisimme pian oikeaa hoitoa koiramme olon helpottamiseksi.

Nyt ulkona on jo aste plussaa, joten lumelle voi pikku hiljaa heittää hyvästit. Remun oloa tämä ehkä parantaa, mutta me muut jäämme odottamaan lumilenkkejä ja -leikkejä kaihoisasti. Talvi, tulethan taas pian takaisin, viimeistään jouluksi?

1

Vastaa