Kesän kauhut – kuinka suojata koirat punkeilta?

Viidessätoista vuodessa olen ehtinyt testaamaan koirillani jos jonkinlaista punkkilääkettä. Milloin olen ostanut eläinkaupasta erilaisia punkkipantoja ja yrttipantoja, milloin puolestaan suosinut luonnonmukaisia menetelmiä ja syöttänyt koirilleni esimerkiksi valkosipulijauhetta tai Kyolic – valkosipulivalmistetta.

Ainoa havainto, jonka olen vuosien saatossa tehnyt, on, että punkkeja joko tulee tai ei tule. Se ei liity siihen, onko koirilla kaulassaan punkkipanta, yrttipanta tai takanaan pitkä kuuri valkosipulivalmistetta. Verenhimoisia punkkeja saa olla kaikesta huolimatta aina nyppimässä.

Meillä asuu kotona loistavia esimerkkejä tästä. Ulkoilutan päivittäin neljä koiraa samoissa maastoissa samanaikaisesti, ja silti on koiria, joista en ole löytänyt tänä vuonna yhtäkään punkkia ja sellaisia koiria, joista olen nyppinyt jo arviolta parikymmentä punkkia.

Olmista en ole bongannut vielä ainuttakaan punkkia tai punkin puremaa. Alpin päälaella kipitti yhtenä aamuna lenkin jälkeen punkki, joka hätäisesti yritti etsiä hyvää kiinnittymiskohtaa – kunnes pilasin sen ilon ja heitin sen vessanpöntöstä alas. Elnasta olen nyppinyt tänä vuonna muistaakseni kaksi punkkia – yhden sisäreidestä ja yhden silmäkulmasta. Into puolestaan – voi luoja. Into tuntuu olevan punkkien kovassa suosiossa oleva koulubussi, joka suorastaan odottaa heinikossa, että kaikki varmasti ehtivät kyytiin.

Sen jälkeen, kun edesmenneen cockerspanielini Rompun kasvojen lihaksisto halvaantui silmäkulmaan kiinnittyneen punkin myötä, olin valmis julistamaan sodan ja maksamaan itseni vaikka kipeäksi, ettei vastaava enää toistuisi. Vihaani punkkeja kohtaan ei vähennä se, että Into saa allergisia reaktioita ötököiden puremista, ja usein punkkienkin puremista nousee sen iholle valtavia paukamia, jotka alkavat helposti kehittämään mätää ja tulehdusta.

Viime vuonna tutustuin sattumalta Bravecto – nimisiin koirille tarkoitettuihin purutabletteihin. Ne ovat reseptilääkkeitä, joihin eläinlääkäri kirjoittaa pyytäessä reseptin. Valmiste on tarkoitettu puutias- ja kirpputartuntojen hoitoon koirille ja se tappaa koiraan kiinnittyneet puutiaiset ja kirput niiden altistuessa fluralaneerille.

Valmiste ei ennalta ehkäise punkkien tarttumista, mutta tappaa hampaansa koiraan iskeneen punkin 12 tunnin kuluttua, jonka myötä ötökkä joko tipahtaa turkista itsekseen tai sitten sen kuihtuneen ruumiin voi poistaa käsin. Vaikka valmiste ei varsinaisesti suojaa puutiaistautien tartuntariskiltä, se kuitenkin takaa punkeille arvoisensa lopun ja siten säätelee koiran elinympäristön puutiaispopulaatiota koiran elinalueella.

Mitään halpaa lystiä Bravectot eivät ole – setti neljälle koiralle maksoi paikallisessa apteekissa peräti 145,43 euroa. Hinta on suolainen, mutta valmisteen teho kestää 3 kuukauden ajan. Viime vuonna en edes uusinut reseptiä kolmen kuukauden jälkeen, sillä teho tuntui pitävän hyvin vielä pahimman punkkikauden loppuun.

Puutiaisten lisäksi Bravecto suojaa koiran kirpuilta, puutiaisilta ja koiranpuutiaisilta. Käsitykseni mukaan valmiste on tullut markkinoille melko hiljattain, ja on siihen nähden aiheuttanut verrattain paljon vakaviakin sivuoireita osalle tuotetta käyttäneistä koirista. Meillä valmistetta napattiin tänä kesänä jo toista vuotta huiviin oireetta ja olisi mukava kuulla, minkälaisia ajatuksia ja kokemuksia valmiste on herättänyt ruudun toisella puolella. Onko olemassa muita, jotka ovat olleet valmisteeseen tyytyväisiä?

Myönnän, että kaikkiaan aihe on kaksipiippuinen. En kovin innokkaasti ole syöttämässä koirilleni vieraita aineita, etenkään minkäänlaisia myrkkyjä. Toisaalta neljän koiran taloudessa riski sille, että punkkeja kulkeutuu sisälle kotiin ja ihmistenkin iholle on niin niljakas, eikä vähiten borrelioosiriskin vuoksi, että olen kokenut itseäni eniten miellyttäväksi vaihtoehdoksi suojata koirat Bravecton avulla. Suosittelen kuitenkin käyttämään vakaasti harkintakykyä etenkin, jos juuri sinun koirallasi on aiemmin havaittu lääkeyliherkkyyksiä tai se on saanut vaisujakin reaktioita joistain lääkeaineista.

Miten teillä suojaudutaan pahimmalta punkkikaudelta, vai löytyykö alueeltasi ollenkaan näitä niljakkaita ällötyksiä?

Lisäys: Alkuperäinen otsikko ”Koiran punkkilääke, joka oikeasti toimii” on vaihdettu vähemmän provosoivaan otsikkoon sen jälkeen, kun artikkelin kirjoittaja on lukenut netistä valmisteen lukuisista vakavista sivuoireista ja huolestuneista koiranomistajista. 

Tämä artikkeli ei ole maksettu mainos tai blogiyhteistyö, vaan kertomus siitä, miten meidän laumassamme suojaudutaan punkeilta. Voit jättää aiheeseen liittyvän kommenttisi kommenttikenttään. Kerron blogissani avoimesti, mikäli valmisteen käytöstä ilmenee oireita omissa koirissani.

7

6 kommenttia artikkeliin ”Kesän kauhut – kuinka suojata koirat punkeilta?

  1. Meillä on ollut bravecto myös käytössä 3 vuoden ajan kolmella koiralla ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä lääkkeeseen. Kenelläkään ei oo tullut mitään reaktioita siitä. Vanhimmalle sheltille ei olla mitään punkkilääkkeitä uskallettu antaa kun sai pari vuotiaana tosi pahan reaktion punkkilääkkeestä.

    Mulla oli itsellä viime kesänä pari punkkia kiinni (ennen kuin koirat sai bravectot) ja se kyllä säikäytti vaikkei niistä itselle mitään tullut. Mun mielestä koirien punkkilääkkeillä suojataan toki koiraa punkeilta mutta myös koiranomistajaa/omistajia. Aiotaan siis jatkossakin käyttää bravectoa kun omille koirille tuntuu sopivan vaikka siitä onki erityisesti tänä kesänä ollut kaiken näköistä negatiivistakin uutisointia.

    • Kiitos Joanna kommentistasi, tosi helpottavaa kuulla myös hiukan positiivisempaa palautetta netissä kovan myllytyksen saaneesta valmisteesta.

      Täytyy myöntää, että meillä aika useinkin käy niin, että whippetit tunkeutuu yön aikana kainaloon, peiton alle tai jopa samalle tyynylle. Etenkin näin kesäaikaan ajatus inhottaa nimenomaan tästä punkkinäkökulmasta – olisi maailman ällöttävintä herätä siihen, että kasvoilla tai missä tahansa olisi kiinnittyneenä sellainen niljatus! Yök!

  2. Hei!
    Meillä on kahdella whippetillä ollut viime kesänä myös bravecto-lääkkeet. Hyvin toimi ja ilman sivuvaikutuksia. Tänä vuonna en ole saanut aikaiseksi hankkia, koska en ole koirista löytänyt yhden yhtä punkkia kiinnittyneenä. Muutaman olen huomannut turkissa viilettämässä ja olen ne saanut pois ennen punkin tarttumista koiraan.
    Itsekin olen aiempina kesinä käyttänyt erilaisia sivelyliuoksia yms. ja todennut ne melko tehottomiksi.
    T: Päivi, Utu ja Sumu

    • Heippa,
      kiva kuulla, että myös teillä on hyviä kokemuksia Bravectosta! Kiitos kun kommentoit, pikaisen googletuksen myötä jälkimainingit lääkkeestä eivät olleet kovin myönteiset, mutta ehkäpä tämän artikkelin yhteyteen saadaan kerättyä näitä positiivisempia kokemuksia. Mukavaa ja punkitonta kesän jatkoa Päivi ja whiput!

  3. Meidän lähistöllä ainakin punkkeja riittää, ensimmäinen havainto taisi olla huhtikuulta. Läheinen sairastaa borrelioosia, joten ensimmäisen koiran tullessa suorastaan kammosin punkkeja. Lähes yhdeksässä vuodessa olen kuitenkin tottunut niihin, vaikka edelleenkään en irtopunkkeja paljain käsin koske, ellei ole aivan pakko. Ekku-tollerilla käytettiin nuorempana Expotia, mutta se pilasi karvan antokohdasta, ja alkoi myöhemmin aiheuttaa muitakin oireita. Scalibor-panta aiheutti ilmeisesti kutinaa. Frontline on sopinut ja sitä tai halvempaa vastaavaa valmistetta ollaan käytetty viime vuodet molemmilla. Ekulla on allergioiden vuoksi iho-oireita kesäisin ja sille myrkkyjä tulee käytettyä harkitummin, tänä kesänä ei vielä ole laitettu lainkaan. Viksulla on niin paksu turkki, että siitä punkkeja on paljon vaikeampi huomata. Myrkyistä huolimatta koiria tulee syynättyä ahkerasti, jotta mahdollisimman harva ehtisi kiinni saakka. Tollerin turkista punkit on melko helppo huomata ennen kuin ovat ehtineet syvemmälle karvan sekaan. Bravectoa en ole uskaltanut kokeilla, sillä jo ennen yhdenkään negatiivisen kommentin kuulemista minua ahdisti ajatus siitä, että mahdollisten ikävien sivuvaikutusten ilmaantuessa asialle ei mahda mitään. Siksi päätin odotella, että käyttökokemuksia ehtii kertyä. Kaipa se on pääosin ollut hyvin siedetty valmiste, mutta toistaiseksi mennään tutummilla aineilla ja syynäyksellä. Punkit on kesän suurin tunnelman latistaja ja suurin syy siihen, ettei koirat pääse meillä sänkyyn. Hyvää kesää teidän laumalle punkeista huolimatta! 🙂

    • Hyi, punkit ei ole koskaan ihastuttavia kavereita, mutta vähiten varmasti silloin, jos läheinen ihminen sairastaa borrelioosia!

      Meillä puolestaan Intolla on juuri sellanen paksu ja pöyhkeä karva, jonka sekaan punkit tuntuvat katoavan hetkessä. Sen sijaan whippettien tiivis karva on usein paljastanut sopivaa kiinnittymiskohtaa etsivät ällötykset.

      Kiitos kun jaoit ajatuksesi meidän kanssa, Frontlinea en olekkaan tajunnut punkkien osalta hyödyntää – sen varovainen annostelu tuli kyllä tutuksi aikoinaan kesyhiirille ulkoloishäätöä tehdessä.

      Hyvää kesää myös teille!

Vastaa