Kun unelmat sanoo ääneen, ne saattavat vaikka toteutuakin. Elämäni on ollut viime aikoina niin vaiherikasta, että toisin kuin Nata, minä en enää edes osaa unelmoida elämääni vuoden päähän. Vielä vähemmän pystyn kuvittelemaan, mitä elämäni voisi olla viiden vuoden kuluttua!
Viimeisen parin vuoden aikana elämässäni on tapahtunut rytinällä. Pari vuotta sitten saavutin yhden suurimmista unelmistani, kun sain vakituisen työpaikan koulutustani vastaavalta alalta.
Mikä minulle on ensiluokkaisen tärkeää, työni on mielenkiintoista, monipuolista ja joustavaa. Sen lisäksi, että voin tehdä etäpäiviä kotoa koirien kanssa, saan toisinaan myös matkustella. Elää sellaista elämää, mikä on hyvää vastapainoa ulkoilupuvuille ja koirankarvoille.
Kun olin viimein saavuttanut kovasti tavoittelemani paikan työelämästä, huomasin, ettei pitkäaikainen parisuhteeni vastannut niihin odotuksiin, joita minulla elämältäni oli. Sellaisen havainnon tekeminen on kaikin puolin ikävää ja tuskallista ja johti lopulta siihen, että vaihdoin pitkän parisuhteen ja kookkaan omistusasunnon pieneen kaupungin vuokra-asuntoon. Sekä koiranpentuun.
En ehtinyt asumaan kauaakaan uudessa vuokra-asunnossani, kun sen enempää suunnittelematta luokseni muutti Alpi. Se vain löytyi autoni etupenkiltä palattuani kotiin Pirkkalasta.
Elämän eteenpäin suunnittelu ja jopa tulevaisuudesta haaveilu on ollut erityisen hankalaa juuri siksi, että minusta tuntuu, etten edes aamuisin tiedä, mitä ilta tuo tullessaan. Toisaalta tämä on vaihe, joka varmasti liittyy siihen, miten hukassa vielä olen, mutta välillä taloudellisia ja henkisiä ongelmia on ollut niin paljon, että en ole voinut olla edes varma, selviänkö seuraavaan aamuun.
Kaikesta huolimatta minulla on aina ollut unelmia. Realistisia ja epärealistisia, mutta niitä kaikkia on yhdistänyt yksi asia. En ole koskaan välittänyt siitä, onko tie unelmiani kohti kivikkoinen vai mutkaton: olen nähnyt päämäärän niin selkeänä mielessäni, että kaikki tehty tai tehtävä työ on tuntunut sen arvoiselta.
Yksinkertaisimmillaan se näkyy työskentelystäni koirieni kanssa. Aina, kun minulle on tullut uusi koiranpentu, näen mielessäni katkelmia yhteisestä tulevaisuudesta: mutkattomasta kaverista, joka on helppo ottaa mukaan minne tahansa ja luotettavasta ystävästä, jota on helppo rakastaa. Tällaiset mielikuvat tulevasta auttavat kestämään vähemmän mukavat ajat kiukuttelevan teinikoiran kanssa ja keräämään kaiken kärsivällisyyden silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Myös kaikkia koiranpennun kasvatukseen liittyviä päätöksiä, kuten sitä, saako hihnassa tällä kertaa vetää ja miten ruokapöydän ääressä käyttäydytään, ohjaa aina unelmani siitä, miten tulevaisuuden ihannekoirani käyttäytyisi edellä mainituissa tilanteissa.
Samanlaiset haavekuvat tulevaisuudesta kantavat myös arjessa vaikeimpien aikojen yli, vaikka joskus ne tuntuvatkin olevan niin sakean sumun peitossa, ettei niitä enää meinaa edes nähdä tai muistaa.
Jokainen, joka minut tuntee tietää, että olen ahkera ja työlleni omistautuva ihmistyyppi. Ei varmasti ole kerta eikä kaksi, kun olen kieltäytynyt illanvietosta tai perunut sovitun menon työkiireisiin (ja koiriin) vedoten. Pahoitteluni siitä.
Mutta sen myötä, kun olen viime aikoina auttanut ystäviäni koiranhoidossa niin Islannin matkan ajan kuin myös erinäisten lyhempien viikonloppureissujen ajan sekä kuunnellut tarinoita upeista seikkailuista, olen alkanut miettimään, voisiko minunkin elämässäni olla muuta, kuin arkinen koiraelämänpyöritys ja työnteko, jolla edellä mainittu rahoitetaan.
Osaltaan Instagramin silotellut ja suloiset reissukuvat ovat edesauttaneet mieleeni hiipineitä reissu-unelmia ja matka-ajatuksia. Vaikka pystynkin vaivatta unelmoimaan itseni lekottelemaan Balille tai vaikkapa Espanjan auringon alle, suurimmat unelmani ovat sellaisia, joihin voin yhdistää seikkailut ja minulle tärkeitä hahmoja – kuten koirani.
Olemme aina ollut tiivis porukka ja koirani ovat viimeisen parin vuoden aikana kulkeneet mukanani miltei kaikkialla, oli kyse sitten automatkasta S-marketin parkkipaikalle, päiväretkelle Evolle tai kahvittelemaan vanhempieni luokse. Tämä ei alun perin ole juontanut juuriaan suuresta koirarakkaudestani, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei kotona koirien kanssa ole enää ollut toista ihmistä, joka voisi pitää koirille seuraa minun ollessani poissa kotoa.
Joka tapauksessa koirat kulkevat mukanani luontevasti tilanteesta toiseen: neljä koiraa kulkee sujuvasti mukana, vaikka syli olisi täynnä kantamuksia ja ranteesta roikkuisi kauppakasseja. Olen myös havainnut koirieni mutkattomuuden majoittaessani niiden kanssa ystävieni koteja, joten miksipä en kokeilisi, miltä todellinen reissuelämä tuntuisi.
Ainakin se on nyt sanottu ääneen. Paljastettu universumille! Olen mielessäni visualisoinut pienen reissu-unelmani niin, ettei se ole enää kuin valmisteluja vaille toteutettavissa.
En osaa vielä sanoa, tuleeko kyseeseen seikkailu Suomen rajojen ulkopuolella vai maakuntamatkailua osana kesälomaa. Uskon kuitenkin vahvasti, että palaset alkavat loksahtelemaan kohdalleen juuri siten, kuten Juliakin havainnoi joulukuisessa blogiartikkelissaan.
Joka tapauksessa luulen ja ainakin toivon kovasti, että tässä blogissa päästään tämän vuoden aikana seuraamaan koirien kanssa toteutettua reissuelämää, enemmän tai vähemmän kaukana kotoa.
Jos sinä olisit minä, minkälaisen matkan toteuttaisit koirasi tai koiriesi kanssa ja minne?
Ollaan matkusteltu ympäriämpäri eurooppaa koiran kera, aina reissut menneet täydellisesti nappiin, ilman tarkkoja suunnitelmia ja päämääriä. En osaisi kuvitella enää lähteväni pidemmälle reissulle ilman, että mäyräkoiramme Reino olisi matkassa mukana. Monessa maissa kohtaamiset sekä koirien ja ihmisten kanssa on paljon avoimempia kuin Suomessa, siksipä reissailu ainakin euroopan maissa on helppoa ja mukavaa. Reinon toilailuja voi käydä instassa kurkkimassa @reinothetravellingweenie ?
Universumi järkkää parhaimmat mahdolliset kokemukset, jos vaan osaa pyytää ja vastaanottaa ?
Unohtui mainita, että matkustelemme aina autolla juuri siksi, että Reino pääsee mukaan ?
Kiitos ihanasta ja innostavasta kommentistasi! Reinon IG -tili meni heti seurantaan ja jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, mitä sieltä seuraavaksi paljastuu. Ikimuistoisia ja turvallisia reissuja komppaniallenne!
Miksipä ette pakkautuis autoon koko lauma, ja ajelis Pohjanmaan ja Lapin läpi aina Jäämerelle asti? Itse asiassa alunperin näin teidät seikkailemassa Lapissa, valloittamassa jonkun tunturin ja patsastelemassa polleina siellä (etenkin Alpi, joka vois mielestään omistaa koko höskän siitä lähtien 😀 ), mutta sitten kirjoittaessani aloin miettiä, että miksipä pysähtyä siihen, ja Jäämeri. Sinne teidän pitää mennä!
Myöskin Norjassa on kuulemma upeeta!
Kiitos tästä huikeasta mielikuvasta! :DD Katsotaan, mihin tämä jengi päätyy! <3 (Ja saako Alpi oman tunturin vai peräti oman JÄÄMEREN!)
Asuntoauton vuokraus/lainaaminen avaa monta mahdollisuutta reissuille eikä rajaa majoitusasioita. Jos luonnossa liikkuminen kiinnostaa niin eri kansallispuistoissa vierailu (sekä kotimaassa että pohjoismaissa) on antoisaa ja mahdollista pienelläkin budjetilla. Kohteessa esim. veneen tai kanootin vuokraaminen tuo uutta näkökulmaa 2-ja 4-tassuisten päivään. Kahden koirani kanssa liikumme sekä jalan, kajakilla, pyörällä (koirille oma vaunu DoggyRide) sekä suksilla ja yövymme teltassa.
Kansallispuistoissa myös vuokratuvat ovat hyvä vaihtoehto.
Hyvä esimerkki isomman lauman kanssa ennakkoluulottomasta reissaamisesta on Reissukissa Pessillä ja hänen koirakavereillaan (Reissukissa Pessi ja koirajengi fb:n ja instan puolella).
Ihania reissuja laumallesi.
Kiitos kommentistasi Anna! Aivan sydäntä lämmittää, kun niin moni on jättänyt tänne ja Facebookin kommentteihin terveisensä ja auttanut ideoimisessa! Asuntoauto kuulostaa kyllä verrattomalta ratkaisulta koirien kanssa matkatessa. Vene- ja kanoottimatkat ne vasta elämyksellisiltä kuulostaakin! Seuraavaksi minun täytyykin selvittää, mihin budjetti, aikataulu ja kantti riittää. Ihanaa unelmointia harmaalle talvipäivälle!
Tutustun oitis entuudestaan vieraamman reissukissan ja ystäviensä menoon. Kiitos vielä tuhannesti kommentistasi ja elämyksellisiä seikkailuja myös teille! <3
Päädyin mutkien kautta katsomaan youtubessa asuntoautomatkailusta kertovaa reissuvlogia ja ekaa kertaa ikinä kiinnostuin siitä matkailumuodosta! Itse varmaan siis lähtisin kokeilemaan sitä, jos olisi mahdollisuus 🙂
Hei Sarianne, linkkaappa parhaimmat pätkät tännekin niin tutustun! Toki jo tämän kommentin innoittamana menee YouTube ahkeraan selailuun! 😀
Mä oon unelmoinut koirien kanssa Norjan reissusta (upea luonto!) ja kesällä latvian/liettuan reissusta, jossa pääsis nauttimaan myös upeista hiekkarannoista, joissa koirat voisi kirmata vapaana ja itse voisin nauttia halpaa ruokaa. Autolla olisi helppo koluta maita koirien kanssa. Ehkä minäkin vielä joskus toteutan, mutta toivottavasti nämä mun unelmat voisi inspiroida sunkin unelmia !
Norja on kyllä kutkuttava, siitä olen itsekin haaveillut! Hiekkarannat ja edullinen ruoka ei sekään kuulosta pahalta, kiitos inspiraatiosta ja aurinkoista kevättä! <3
Hei!
Olen jo jonkin aikaa seuraillut blogiasi. Ehdottomia suosikkejani ovat Alpista kertovat jutut. ❤️ On virkistävää lukea koirablogia, jossa elämää käsitellään maanläheisesti ja kaunistelematta. Etenkin kirjoituksesi koira-arkeen väsymisestä kolahti ja kovaa; omistan itse kolmevuotiaan uroswhippetin, joka kärsii eroahdistuksesta. Ajoittain onnistutaan ja sitten otetaan takapakkia, joka tekee välillä yksineläjän arjesta melko raskasta. Toivottavasti pääsemme samanlaiseen harmoniaan kuin sinä koiriesi kanssa! Jään mielenkiinnolla odottamaan uusia seikkailujanne ja eritoten mahdollisia laumareissupostauksia. 🙂
Heippa! Kiitos ihanasta kommentistasi. Se tuli juuri, kun Elna oli tuhonnut vuosia vanhan lohikäärmepuun, eikä siitä mainitsemastasi harmoniasta tuntunut olevan enää paljoakaan jäljellä – ainakaan minun pääni sisällä. Sellaista se taitaa vähän koirien kanssa olla, välillä aallon harjalla ja välillä pohjalla. Tämä kommenttisi kuitenkin piristi ihan huomattavasti synkäksi vaihtunutta päivää – kiitos siitä ja valoa ja harmoniaa arkeenne! 🙂 <3