Koska kotona käyvälle koiranhoitopalvelulle tuntuu erityisesti näin talviaikaan olevan kysyntää, olen leikitellyt ajatuksella alan vaihdosta. Matkamme jatkui Olmin ja Alpin kanssa papukaijatalosta viiden viikon jälkeen ystäväni kotiin rintamamiestaloon. Täällä vastuullani on kahden viikon ajan belgianpaimenkoira, kaneja ja akvaariokaloja. Hoitojakson puolivälissä aloitan talviloman sekä pienen pintaremontin minun ja whippettieni tulevassa kodissa.

Täällä ”tuleva” palvelukonseptini koiranhoitajana on tarkentunut entisestään: jos koskaan vaihtaisin alaa koiranhoitohommiin, lomittaisin ehdottomasti vain häämatkoilla olevia ihmisiä.

Syy on yksinkertainen. Ystäväni lähdettyä miltei suoraan hääpaikalta lentokentälle, minulle jäi eläinten lisäksi jääkaappi täyteen herkullisia hääruokia kakusta puhumattakaan! Herkkusuu kiittää, vaikka voisinkin juuri nyt verrata oloani pieneen pulleaan kotihiireen, joka nauttii kaappien antimista ilman, että on mitenkään osallistunut niiden hankintaan. Mutta minkäs teet: ruuat tuskin pysyvät hyvinä odotellessaan kahden viikon päästä takaisin kotiinsa saapuvaa pariskuntaa. Minähän tässä olen tilanteen uhri!

Tunnelma täällä noin muuten tuntuu erikoisen hiljaiselta papukaijatalon vilinän jälkeen. Se antaa vihiä tulevasta: siitä, kun muutan helmikuun alussa kotiin, jossa asun vain minä ja kaksi whippettiä.

Toimeliaana pitävä paimenkoira ja kanit, sekä taustalla pulputtavat akvaariot eivät saa oloani tuntumaan orvolta, vielä. Mutta pelkään pahoin, ettei sellaiselta ololta voi välttyä sitten, kun muutamme. Kotini tulee täyttämään vain pienten kapeiden koirien miltei äänetön hengitys ja kevyt kynsien rapina vanhaa 80-luvun parkettilattiaa vasten. Olen huolissani siitä, miten sellaiseen voi tottua, mutta annan ajan kulua omalla painollaan. Pyrin olemaan etsimättä asiaan kiihkeästi ratkaisua, joka tällaisessa tilanteessa saattaa äkkiä osoittautua hätiköidyksi. Siitä on yli kymmenen vuotta aikaa, kun viimeksi asuin kahden koiran kanssa; silloinkin elin vielä lapsuudenkodissani, jossa meillä oli myös kesyhiiriä, hamstereita, marsuja, kaneja ja kissoja. Tuleva tilanne tuntuu eittämättä oudolta ja turhan väljältä: mitä kaikella sillä ajalla voi tehdä?

Elämä nuorten ja terveiden koirien kanssa talossa, jossa on suuri aidattu piha tuntuu jopa naurettavan yksinkertaiselta ja huolettomalta sellaisen vilinän jälkeen, johon ehdin viidessä viikossa tottumaan.

Aamurutiineihinkaan ei juuri mene aikaa, sillä vain 2/3 koirasta puetaan lenkille (kontrastina 4/6). Tämän kolmikon jäsenistölle ei ole myöskään säännöllisiä lääkityksiä tai muita erityistarpeita. Ehkä juuri siksi tulevaisuus huolestuttaa minua. Puuhakkaana ihmisenä olen aina ollut valtavan eläinmäärän ympäröimä, enkä osaa kovinkaan luontevasti käyttää luppoaikaa, johon en ole tottunut.

Uskon kuitenkin, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Se, että tiedän Inton olevan nyt kivuitta ja seikkailevan jossain Elnan kanssa luo lohtua ja turvallisuuden tunnetta tulevaisuudelle. Hyvä tästä tulee.

44