Kotona viimeinkin – seitsemän viikon lomitusjakso on ohi

Vaikka peräkkäiset, yhteensä seitsemän viikon lomitusjaksot kahdessa eri koiraperheessä (lue: Papukaijatalon lumossa & Kotihiirenä koirakoplan kanssa) sujuivat kaikin puolin sopuisasti, on huojentavaa asettua viimein omaan kotiin. Täällä tutut tavarat löytyvät niille varatuilta paikoilta ja kaikki vaatteetkin ovat matkalaukkumytyn sijasta siististi omilla paikoillaan vaatehuoneessa. 

Kuten jo aiemmin kerroin, jätin ensimmäisen hoitojakson myötä taakseni myös edellisen kotini. Kaikki tavarani ovatkin odottaneet muuttoani työpaikkani lähistöllä sijaitsevassa varastorakennuksessa.

Tammikuun loppu, eli viimeinen viikko Halon kotona oli varsin tiivis. Pidin talvilomaa päivätyöstäni, mutta tein täyttä päivää pientä pintaremonttia tulevassa kodissamme. Halusin, että kaikki olisi täydellistä sitten, kun matkamme viimein jatkuisi sinne saakka. Käytännön syistäkin tuntui tärkeältä, että seinät on maalattu ja maali on kuivunut ennen, kuin talossa viipottavat vinttikoirat.

Viime aikojen tapahtumat vilisevät päässäni kuin hullu ja hieman pelottava, sekopäinen karuselli. Uudet koiratuttavuudet, puhuva papukaija, uudet käytännöt, tilat, paikat, lenkkimaastot, ihmiset, joulu- ja juhlapyhät (jolloin Inton tila yllättäen romahti), Inton kuolema, ystävän häät ja koiranäyttely, uusi lomituskohde, lumikaaos, remontti ja muutto kokonaan uudelle paikkakunnalle ajoittuivat kaikki yhdelle lyhyelle ajanjaksolle. Ne sekoittuvat päässäni yhdeksi suureksi tunteiden vuoristoradaksi ja möykyksi, josta on vaikea saada minkäänlaista otetta.

Tuntuu siltä, että pieni hengähdyshetki tulee tarpeeseen. Voi olla, ettei tämän kaiken sisäistämiseen riitä yksi kiiretön lauantaiaamu tai pari iltaa lattialla whippettien kanssa kattoa tuijotellen.

Kotona on hiljaista, juuri niin hiljaista kun pelkäsinkin. Mutta asiat eivät kuitenkaan kääntyneet niin kurjiksi, kuin olin pelännyt. Mutkattomasti kaikkeen suhtautuvat Alpi ja Olmi tassuttelivat uuden kodin ovesta sisälle ja toivat tilaan samalla hetkellä jotain tuttua, jotain itsestään. Koirat onnistuivat hetkessä luomaan paikastamme kodin.

Kodin, jossa kukaan ei reagoi ovikellon ääneen innokkaalla tepsutuksella tai haukkumalla. Sellaisen kodin, jossa ei ole reipasta ja puuhakasta peruskalliomaista koiraa, joka kurtistelee kulmiaan pöydän alta tai osallistuu innokkaasti. Mutta kaikesta huolimatta paikka on koti, meidän omanlaisensa koti.

25

Yksi kommentti artikkeliin ”Kotona viimeinkin – seitsemän viikon lomitusjakso on ohi

Vastaa