Oppia ikä kaikki

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Rahabalanssi

En olisi uskonut sanovani tätä — etenkään vielä nyt — mutta uupumuksen läpikäynti on ollut yksi opettavaisimmista ajanjaksoista elämässäni.

En väitä, että tilanne olisi ohi, tai välttämättä pitkälle tulevaisuuteen stabiili.

Siitä kai kaikessa onkin kyse: oppia tasapainoilemaan elämän aallokoissa, hidastamaan ennen reunaa ja samalla, kun kyky ymmärtää ja ennakoida kasvaa: opetella elämään hetkessä. Nauttimaan elämästä.

Päivä, joka saapuikin

Pohjan mustuudessa ajattelin, ettei tätä päivää koskaan tulisi. Pinnan alle ei näkynyt valoa, syvyyksissä oli pelkkä pimeys. Kokemus ravisteli koko perusolemusta.

Rantaan uituani (vaikka en edes tiennyt, että myös pienen pienet jalkojen liikkeet vievät pintaa kohti) huomasin, että vaikka minä yhä hytisin veden hyytävästä kylmyydestä, ylläni paistoi aurinko – ja minulle oli kaikesta huolimatta (tai juuri siksi) pehmeä lämmin huopa, johon pystyin kääriytymään. Keräämään voimia.

Suuri osa uupumuksen mukanaan tuomista fyysisistä oireista katosi päivien vaihtuessa viikkoihin. Omalla painollaan, pikkuhiljaa. Huomaamatta.

Se taisi olla joulu-tammikuun tietämillä, kun kehoni viimeksi puutui tai henkeäni olisi ahdistanut niin paljon, että kehoni kävisi elämän ja kuoleman taistelua kysymättä tajunnaltani, täytyykö meidän.

Ajatukseni saattaa kuitenkin edelleen takellella, sanatkin hukkuvat, enkä enää läheskään aina osaa kirjoittaa oikein. Korvissa saakka hakkaava sydämen syke on vielä silloin tällöin riesanani. Saatan herätä siihen jopa keskellä yötä.

Se kertoo, että olen ylittänyt rajani tai asettanut itseni tilanteeseen, jossa minun on hankala olla. Sanotaan, että kaikki hienot asiat tapahtuvat oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta silti suosikkilainaukseni on Svend Brinkmannin näppäimistöltä:

”Jos ajattelet myönteisesti joka päivä, teet lujasti töitä, pyrit olemaan paras versio itsestäsi, ympäröit itsesi inspiroivilla ihmisillä, etkä ikinä anna periksi, niin ei ole mitään rajoja sille, miten perusteellisesti voit palaa loppuun.”

Mitä sitten

Kun tekevä ja aikaansaava ihminen istutetaan sairaslomalle ajanjaksossa, jossa toisten ihmisten näkeminen tai esimerkiksi elokuvissa käynti ei ole suotavaa, vaihtoehtoja ei juurikaan jää.

En muista sairaslomastani paljoakaan – en tiedä, miten kulutin päiväni. En seikkaillut ympäri Suomea, vaan oleskelin luonnon rauhassa tai kotona. Silitin lakanoita ja pyyhkeitä, järjestelin kaappeja. Siivosimme ulkovaraston ja lopulta koko kodin niin, että nykyisin tiedän, missä jokainen tavara sijaitsee – ja minne jokainen tavara kuuluu (lukuun ottamatta sitä parempaa otsalamppua, joka on edelleen hukassa).

Ne tavarat, jotka eivät löytäneet paikkaansa tai käyttötarkoitustaan juuri tästä elämästä, lahjoitettiin eteenpäin. Näihin tavaroihin lukeutuu myös koirien ylimääräiset varusteet, pokaalit ja ruusukkeet — palaan tähän vielä myöhemmin.

Asioiden järjestäminen kotona – ja turhien asioiden hävittäminen – on ollut uskomattoman puhdistava prosessi. Sitä mukaan kun olen jäsennellyt kotini ja kaappieni sisältöä, myös ajatukseni ovat jäsentyneet. Hitaasti, vähitellen.

Nykyisin vaalin elämässäni tilaa, jossa kotiin ei pääse syntymään kaameaa sekasotkua. Se, että tavaraa on vähemmän ja kaikelle on paikkansa, tuntuu antavan kaipaamaani tilaa myös ajatukselle.

Eteenpäin

Vaikka asioiden järjestely saattaa kuulostaa tekemiseen koukussa olevan ihmisen sijaistoiminnolta, sille uhrattu ajatus ja tekemisen tempo paljastavat, että kyse oli enemmänkin terapiatyöstä. Tarpeellisesta sellaisesta.

Luin tusinan vanhoja, sittemmin paperinkeräykseen päätyneitä kirjeitä ja selasin läpi itse koostettuja puhelinluetteloita, joissa oli lapsuudenystävieni kotipuhelinnumeroita.

Kävin kaikenlaista roskaa läpi välillä nauraen, välillä itkien. Vuosiin on mahtunut hirvittävän paljon. Myös sellaista, joka vaan on jäänyt roikkumaan ja olemaan jollain tasolla läsnä, ja josta on ollut vaikea irrottaa. Mutta kun työn tekee ennen kaikkea itsensä kanssa, se vie eteenpäin.

Hallitsemattomat sotkut

Kun tavarat ja sen myötä ajatukset olivat löytäneet paikkansa, aloin näkemään ympärilläni myös muita hallitsemattomia sotkuja. Päätin, että en enää halua elää yhdessä hallitsemattomien sotkujen kanssa. Epämääräinen komero vanhoine kirjeineen, papereineen ja tavaroineen on konkreettinen ja fyysinen esimerkki hallitsemattomasta sotkusta, mutta tietynlainen elämäntyyli ruokkii hallitsemattomien sotkujen syntymistä muuallekin, kuin vain asuinneliöihin.

Ne voivat löytyä ruokalautaseltamme, tai kuten minun tapauksessani: pinoista avaamattomia laskuja, talouteen liittyvistä epävarmuuden tunteista ja joka kertaisesta kauhusta avata puhelimen verkkopankkisovellus.

En yritä kertoa, että sairaslomani aikana minusta olisi kuoriutunut kontrollifriikki. Päinvastoin uteliaisuuteni heräsi ja minussa nousi halu oppia ymmärtämään minua, valintojani ja valintojeni seurauksia. Aloitin vuodenvaihteen tietämillä rahaterapeutiksi tituleeratun talousvalmentaja Jenna Mattilan valmennuksen ja se on ollut elämäni tärkein matka kohti taloudellista tasapainoa.

Tasapainoon -verkkovalmennus

Ennen valmennukseen ryhtymistä en ollut koskaan ajatellut, minkälaisia vaikutuksia lähtökohdillamme, kokemuksillamme ja persoonallamme on omiin, henkilökohtaisiin taloudenhallintakykyihimme. Kaimani Jenna onkin tehnyt verkkokurssillaan hyvää ja perinpohjaista työtä, sillä valmennus ei perustu pelkkiin lukuihin, vaan oman itsemme ymmärtämiseen ja vasta sitten konkreettiseen muutosprosessiin. Kenties hankalaltakin tuntuvat luvut ja budjetointi tulevat kurssimateriaaleissa vasta myöhemmin – minun onnekseni valmiiksi tehdyin ja suunnitelluin, helppokäyttöisin excel -tiedostojen siivittämänä.

Kuukausituloni on aiemmin koostunut markkinoinnin ja viestinnän tehtävistä ansaitulla 3 200 euron bruttopalkasta sekä epäsäännöllisistä sivutyön tuloista. Se kuulostaa äkkiseltään kivalta, mutta huonot autovalinnat ja tapaturma-alttiit koirat ovat pitäneet huolen siitä, ettei säästöjä ole päässyt syntymään. Perisyntini ei koskaan ole olleet take away -kahvit tai lähikaupan tulppaanikimput, vaan keittiön nurkkatasolle kasaantuva avaamattomien laskujen pino, joka kasvaa äkkiä paitsi korkoa, rokottaa tilin saldoa myös muistutusmaksuineen.

Rahabalanssi -yritystään luotsaavan Jenna Mattilan Tasapainoon -verkkovalmennus ei ole laihdutuskuuriin verrattavissa oleva pikadieetti tai kuiva rutistus kohti toivottoman epätodellisia rikkauksia, vaan pohjamutia möyhivä asennemuutokseen pyrkivä valmennus, joka tarjoaa ytimeen porautuvaa, inhimillistä pureskeltavaa. Juuri niistä aivan tavallisista lähtökohdista, ilman häpeilyä tai syyllistämistä. Uskon, että en ole todellakaan ainoa aikuinen, joka opettelee taloudenhallintaa vasta kypsemmällä iällä.

Siksi se, miten matalan kynnyksen valmennuksesta on kyse, tuntuukin tärkeältä. Valmennukseen ei kuulu monimutkaisia, mahtipontisia tai uuvuttavia säästö- ja sijoitussuunnitelmia, vaan konkreettisia työkaluja rahankäyttöön liittyvien ajatusten ja jopa syvempiin tunteisiin liittyvien toimintamallien ymmärtämistä, havainnointia ja uudelleen ohjelmointia. Se on yllättänyt minut täysin: en koskaan ajatellut, kuinka käsi kädessä kokemukset, tunteet ja raha liikkuvatkaan.

Kaiken kaikkiaan valmennuksen lähestymiskulma on lempeä. Miten voisitkaan osata taloudenhallintaa, jos et ole koskaan opetellut? Inhimillisesti rakennetut teoriaosuudet eivät syyllistä tai surkuttele, vaan tarjoavat ajattelut aihetta mielenkiintoa herätellen.

Vakavarainen koiranomistaja

Työskenneltyäni kaimani kanssa valmennuksen ajan intensiivisesti, huomasin, että vaikka meillä on hyvin erilaista osaamista, meillä on silti myös hyvin paljon yhteistä. Yhteisistä ongelmanratkaisuhetkistämme lähtikin ajatus myös yhteisestä kehitysprojektista. Sen seurauksena lanseerasimme työkirjan koirien kulujen hahmottamiseen, listaamiseen ja ennakointiin. Jennan erinomaisten excel -taitojen seurauksena tulokseksi saatiin fiksu ja laadukas dokumentti, joka tekee jopa hätkähdyttäviä summauksia talouden suunnasta.

Jos satut kuulumaan siihen ihmisryhmään (johon minäkin pitkään kuuluin) jonka mielestä termi ”vakavarainen koiranomistaja” kuuluu samaan joukkoon kuin yksisarviset, pääsiäispupu ja joulupukki – tämä työkirja on sinua varten.

Vakavarainen koiranomistaja -työkirja nimittäin mahdollistaa kulurakenteiden hahmottamisen ja seurannan, sekä tulevien kustannusten ennakoinnin. Se auttaa sinua konkreettisten kuukausisäästösuunnitelmien avulla varautumaan tuleviin luustokuvauksiin, kisalisenssimaksuihin sekä muihin odotettavissa oleviin menoeriin.

Kyseessä on ainutlaatuisella tavalla toteutetut, älykkäät taulukot, jotka tekevät laskutoimitukset ja säästösuunnitelmat syöttämiesi lukemien perusteella puolestasi. Kokonaisuudessa yhdistyy ajatukseni perinteisimmistä koiramaailman kustannuksista (terveystarkastukset ja kisalisenssit mainittu!) sekä Jenna Mattilan ainutlaatuinen ammattitaito.

Viikonlopun erikoistarjous (13.3.-14.3.2021)

Kannustan sinua tälle matkalle kanssani. Jos minä pystyn kesyttämään nurkissa väijyneen talousmörön, myös sinä pystyt siihen. Talousmörön voi valjastaa hyötykäyttöön, jolloin se tarjoaa merkityksellisen elämän kokemuksen juuri siten, kun sinä henkilökohtaisesti merkityksellisen elämän koet. Kisamatkoineen, näyttelyreissuineen ja valintoineen ja vaihtoehtoineen sen väliltä ja ulkopuolelta.

Tämän viikonlopun ajan saat Tasapainoon -verkkovalmennuksen yhdessä Vakavarainen koiranomistaja -työkirjan kanssa yhteishintaan 49,90 euroa käyttämällä koodia PURPAR. Klikkaamalla tästä (linkki toimii parhaiten muulla kuin mobiililla) pääset tutustumaan tarjoukseen omalla sivullaan. Kyseessä on kombo, joka parhaimmassa tapauksessa muuttaa koko loppuelämäsi.

Uskon, että taloudenhallinnassa on kyse siitä samasta, kuin elämässä ylipäätään. Oppia tasapainoilemaan aallokoissa, hidastamaan ennen reunaa ja samalla, kun kyky ymmärtää ja ennakoida kasvaa: opetella elämään hetkessä. Nauttimaan elämästä.

LINKKI: Tasapainoon -verkkovalmennus & Vakavarainen koiranomistaja -työkirja

13

2 kommenttia artikkeliin ”Oppia ikä kaikki

  1. Moikka, en ole ennen kommentoinut vaikka suurella ilolla seurailen instaasi ja luen nykyään ahkerammin myös blogia. (Alpin tuhmuuskorva on käsite mikä elää mielessäni ilmaiseksi ja viihdyttää joka kerta kun sitä mietin.)
    Itselläni vuosi 2020 vei lähestulkoon kaiken, ja olen juuri löytämässä itsestäni halun päästä pienin askelin eteenpäin.
    Koin ensin tähän astisen elämäni pahimman työuupumuksen, jolloin jätin molemmat työni aika kerta iskusta, koska muuta keinoa en nähnyt. Myös vuosia lepotilassa ollut masennus heräsi ja löi päälle ankarammin kuin koskaan aiemmin. Ja sitten iski korona kaikkine kysymyksineen, epätietoisuuksineen ja pelkoineen.
    Tiesin jo silloin, ja tiedän sen varsinkin nyt, että kaikki fyysinen ja henkinen romahtaminen alkuvuodesta 2020 johtui valmistautumisesta elämäni suurimpaan menetykseen.
    Olin 20 vuotias kun otin ensimmäisen oman koirani, vuosi oli 2007. Paras ystäväni, kenestä tuli välittömästi elämäni suurin rakkaus, lopetettiin syliini Tapaninpäivänä 2020 enkä tunnu toipuvan menetyksestä.
    Ehkä toipuisin, jos olisin ollut henkisesti vakaammalla alustalla, ehkä en sittenkään.
    Nyt 34 vuotiaana on paljon uutta opeteltavaa elämästä, kun pelkkä arki pyörähtää päälaelleen ja oleminen tuntuu itsekkäältä.

    Toivon joskus olevani tilanteessa missä voin palata talousvinkkiesi pariin ja saada niistä apua käytännön asioihin, niistä kun tuntuu saavan helpommin kopin kuin esim. tunnepuolen aalloista.

    Tällä kaikella halusin nostaa käteni, että tiedät täällä olevan yhden hiljaisen lukijan, kuka saa sisällöstäsi tähänkin hetkeen edes hetkellisesti lohtua.

    Kaikkea hyvää kevääseen ja onnittelut oman polun löytymisestä.

    Terhi

    • Kiitos kommentista, ihana kun kävit jättämässä jälkesi!

      Kuulostaa todella siltä, että ajat ovat koetelleet oikein kunnolla. Ymmärrän hyvin, miten nelijalkaisen ystävän menetys voi musertaa, ja musertaakin, ihmisen niin pieniksi paloiksi, että sen jälkeen joutuu miltei opettelemaan uuden tavan hengittää. Kaikki on niin erilaista, yksinäistä, vaillinaista. Ja silti elämä jollain omituisella tavalla vain jatkaa kulkuaan – jatkaa, vaikka itse ei olisi vielä edes valmis siihen.

      Koiran menetys on ollut pitkään aihe, josta minulta on pyydetty artikkelia ja josta haluaisin kirjoittaa, mutta se on aiheena niin suuri ja vaikea, että en ole toistaiseksi uskaltautunut prosessiin. Tiedän jo nyt, että jos joskus tartun tähän haasteeseen, en tule säästymään kyyneliltä.

      Kiitos vielä mieltä lämmittävästä, mutta sitäkin koskettavammasta viestistäsi – tällaiset huudot ikään kuin vastarannasta ruokkivat myös minua, kun saan vihiä siitä, että joku jossain kuuntelee ja on. Omakin polkuni on yhä edelleen täynnä kuoppia ja harha-askelia, mutta se kai kuuluu elämään. Kaikkea hyvää kevääseesi ja koko vuodelle Terhi!

Vastaa