Olen ollut koko elämäni melkoinen työmyyrä. Työn tekeminen, mukaansa tempaavat projektit, harrastukset ja puuhastelu ovat vieneet minut mennessään päivä, viikko ja vuosi toisensa perään, eikä korostunut tunnollisuus ja vastuuntunto ole koskaan ainakaan vähentänyt käsillä olevan tehtävälistan pituutta.

Tänä kesänä kaikki on toisin. Jäin varhain keväällä työttömäksi ja vauhtini hiljentyi. Osaksi varmaan osana uupumuksesta toipumista siksi, että olen edelleen vain puhtaasti niin väsynyt. Niin väsynyt ja hidas, että vauhti on äkkipysähdyksen jälkeen vielä varsin maltillinen.

Osaksi siksi, että valitsin niin. Tunnen työmarkkinoita ja elämän kiemuroita jo sen verran hyvin, että arvelin, ettei työnhausta kannattaisi ottaa paineita kesää ja lomasesonkia kohti. Päätin kulkea kesän löysin rantein, pyristelemättä ja uimatta ahdingossa vastavirtaan.

Syksyllä puhaltaa uudet tuulet — niin on ollut aina (vaikka CV:tä tarkastellessani huomaan, että juuri minä olen työllistynyt kerta toisensa jälkeen nimenomaan varhain keväällä).

Vaikka olenkin hidastanut, en ole jäänyt lepäämään laakereille. Olen myllännyt puutarhaprojektien parissa kaksin käsin (ja jopa leikitellyt ajatuksella sellaisen tekemisestä työkseni!), opiskellut (hintaviakin verkkokursseja, jotka ovat kuitenkin hyvä satsaus tulevaisuuteen) sekä pyörittänyt arkea neljän koiran kanssa, mikä sekin voisi käydä itsessään jo työstä, jos joku vain suostuisi maksamaan siitä palkkaa (nimenomaan rahana, ei lempeinä lipaisuina tai tyytyväisinä huokauksina).

Olen unohtanut meikata, huolestua tulevaisuudestani ja ikävöidä suoratoistopalveluita (jotka irtisanottiin kevään myötä säästösyistä). Sen sijaan tämä on se kesä, kun minä opin hymyilemään jopa niinä hetkinä, kun uppoudun ajatuksiini. Olen muistanut levätä, nautiskella ja hengitellä niin, että vatsani laskee ja kohoaa (en tiennyt, että sellaisenkin taidon voi unohtaa, kun elämä käy liian hektiseksi).

Kolikolla on kääntöpuolensa

Vapauteni vastapainona on taloudellisesti tiukka tilanne, mutta kesäsäiden helliessä se ei ole koitunut turmioksi. Etenkin bensakuluton retkeily on ilmaista, samoin kuin uiminen neljä vuotta vanhassa, mutta edelleen ehjässä uimapuvussa. Olen pitkästä aikaa nähnyt kavereita, tuttuja ja ystäviä ja yhteinen ajanvietekin taittuu kuluitta tapahtuipa se sitten olohuoneen sohvalla tai yhdessä koiria ulkoilutellen.

Olen sikäli tavattoman onnekkaassa asemassa, että olemme yhdessä avopuolisoni kanssa saaneet lainattua venettä ja sup-lautoja, joten matalan budjetin kesälle on pystytty järjestämään ripaus arjesta poikkeavaa loistokkuuttakin.

Tämä kesä on hellinyt niin mieltä, kuin kehoakin ja poikkeaa täysin aiempien vuosien kesälomaviikoista, joille olen jättäytynyt viimeisenä työpäivänä tuskanhiestä märkänä illan viimeisinä tunteina tietäen, että pöydälle jäävät työt kasvavat ainoastaan korkoa ja paluu tuttuun työhön tapahtuu tuhansien tulipalojen sammuttelun myötä, kirimällä viikkokausien tekemättömät työt uusien työtehtävien rinnalla.

Mitä seuraavaksi?

Minä en tiedä. Ja tiedätkö mitä? Ei tarvitsekaan tietää. Tällä hetkellä vain olen, puuhastelen koirien ja eteeni mahdollisesti sattuvien projektikoirien parissa, kouluttaudun entistä syvemmin markkinoinnin ja viestinnän maailmaan ja unohdun suuria muutoksia kokeneeseen puutarhaani tunneiksi, tiedostamatta ollenkaan ajankulua.

Haahuilen koirineni metsässä, kylillä ja taajamissa ja tarkkailen sivusilmällä, mitä viestinnän ja markkinoinnin kentällä tapahtuu. Tarkkailen, mitä koiramaailmassa tapahtuu ja samalla haaveilen siitä, että voisin työllistyä molempien suosikkiaiheideni pariin: sekä koirien, että markkinoinnin ja viestinnän. Uskon, että jokin kiinnostava työprojekti tavoittaa minut ennen pitkää – tai minä sen, mutta joka tapauksessa asioilla on tapana järjestyä. Pidän ovet ja ikkunat avoinna, mutta sen verran erikoisjärjestelyjä tehneenä, etteivät kaikenlaiset sammakot suinkaan noin vaan kävele sisään. Siitäkin minulla on kokemusta.

31