Hyvää alkanutta vuotta toverit! Toivottavasti joulukin sujui hyvin, meillä ainakin paremmin kuin viime vuonna. Minulla oli niin paljon asioita kesken, etten tavoistani poiketen ehtinyt kuvaamaan ja tekemään joulukorttia sen enempää sukulaisille ja tuttavilleni, kuin blogini lukijoillekaan.

Aloitin osa-aikaisella joululomallani vaatehuoneen remontin, murehdin Remun terveyttä, pohdiskelin Elnan uusia ei-toivottuja käyttäytymismalleja ja pyrin samalla kiillottamaan asuntomme lattiasta kattoon siten, että se tuntuisi samalla rentouttavalta lomailulta, joten kiirettä on pitänyt.

Joulu jotenkin katkaisi tämän kaiken ja pysäytti elämäni hetkeksi kuin pohjaan painettu pause -nappi. Sitten se taas jatkui, pari päivää kuin pikakelauksella kirien kaikkea kiinni, kunnes taas uutenavuotena joku sai kaukosäätimen käsiinsä ja painoi pausea uudestaan. Minä varmaan pysähdyin suu auki johonkin hölmöön asentoon.

Nyt on lauantai, uuden vuoden peräti kolmas päivä ja kärsin kurkkukivusta, lihassäryistä ja voimattomuudesta. Nakkasivatko vielä flunssalla?

Jouluksi saatiin tänne eteläänkin lunta, mutta ennen kaikkea Remun diagnoosi, joten menen suoraan asiaan. Paha virtsatientulehdus ja cushingin oireyhtymä eli lisämunuaiskuoren liikatoiminta. Kuten lopulta epäilinkin. Cushingin oireyhtymää sairastavan koiran elimistö tuottaa liian paljon kortisolia, ja siinä missä kortisoli-kreatiini -suhteen viitearvo on terveillä koirilla alle 35%, meidän koirallamme se oli testien aikaan peräti 298 %.

Ei liene ihme, jos koira ei vaikuta ihan terveeltä. Valitettavasti diagnoosi (tai oikeastaan osa sitä – tautia voi tutkia loputtomasti, mutta tällä hetkellä kaikki viittaa niin vahvasti siihen, ettemme koe lisätutkimuksille olevan tarvetta) ei vielä paranna vaivaa, ja vielä sairauden toteamisen jälkeenkin matkaan liittyy vielä monia mutkia. Tietysti on helpottavaa, että ymmärrämme nyt paremmin mistä kaikki muutokset Remun terveydentilassa ovat johtuneet – hoitamaton cushing lisää koiran riskiä saada useita muitakin vakavia sairauksia, kuten mm. virtsatietulehduksen, joka Remulla todettiinkin samaan syssyyn.

Cushingin oireyhtymää ei voida parantaa, mutta Vetoryl -lääkkeellä sitä voidaan hallita. Lääkkeen vaikuttava aine on trilostaani, joka vähentää kortisolin tuotantoa lisämunuaisissa. Lääke ei siis paranna tautia, mutta sen avulla koiran elämää haitanneet oireet saadaan hallintaan. Hoito on jatkuvaa, joten Remu popsii nappeja joka aamu hamaan loppuun saakka.

Ikävä kyllä lääkkeellä on myös lukuisia haittavaikutuksia ja se voi aiheuttaa erilaisia komplikaatioita, joten rehellisesti sanottuna suhtauduin vaikean lääkityksen aloittamiseen Remun ikäisellä koiralla epäillen. Täytyykö sitä vielä vanhoilla päivilläänkin kiusata, ajattelin, mutta kepo oli tehnyt päätöksensä – vaikka ymmärsikin hyvin, että viimeiset hetket voivat olla nyt käsillä.

Olemme eläneet tulisilla hiilillä. Jouluna emme olleet varmoja, onko aihetta ilon juhlaan vai järjestämmekö jo pian rakkaan ystävämme hautajaisia. Olemme kauhulla odottaneet aloitetun lääkityksen haittavaikutuksia ja hirvittäviä komplikaatioita toivoen, että ehkä sittenkin lääke toimisi juuri meidän koiramme kohdalla ja toisi kadotetun terveyden takaisin. Luin taannoin, että jotkut lääkityksen saaneista koirista ovat taantuneet takaisin pirteiksi nuoriksi koiriksi, joten olimme toiveikkaita – mutta emme uskaltaneet odottaa mitään.

Remu aloitti lääkityksensä 4. adventtisunnuntaina eli 21.12.2014. Siis sekä Vetoryl -napit, että antibiootit virtsatietulehduksen hoitoon. Saimme äkkiä viitteitä jonkun lääkkeen toimivuudesta, sillä jo kahden päivän päästä Remusta oli kadonnut sen epämääräinen ja vahva, paha ”ominaishaju”.

Nyt Remu on syönyt antibioottikuurinsa loppuun ja Vetoryl -lääkkeitä kaksi viikkoa. Se ei enää syö kaikkea minkä se näkee, eikä se ramppaa vesikupin luona kuten aina ennen. Siinä, missä aiemmin lisäsin kahteen suureen vesikuppiin päivittäin, jopa kahdesti päivässä, vettä, nykyään riittää, että vesi vaihdetaan joka aamu – ja sitä on siltikin vielä jäljellä.

Kaikkein merkittävin muutos on kuitenkin mielestämme tullut koiran olemukseen. Vaikka se on edelleen oma rauhallinen ja jästipäinen itsensä, jota ei paljoa maailman meno – kuten remmirähjät tai meille tulevat vieraat – paljoa hetkauta, se on nyt ympäristöstään paljon kiinnostuneempi kuin aiemmin. Lenkillä se jopa kirii perääni juosten ulkoillessaan vapaana, ja tuijottaa ohikulkijoita lenkillä niin uteliaana, että tänään totesin, että voi olla, että lenkillä turhaan kantamalleni hihnalle on pian käyttöä ja sen toinen pää täytyy kiinnittää kaulapantaan!

Lisäksi Remu on asetellut kaikki mattomme uuteen uskoon kieriskelemällä ja jynssäämällä partaansa niihin. Siis tyyppi on ihan erilainen, kuin se kiveä muistuttava otus pari viikkoa takaperin! Meistä alkaa tuntumaan siltä, kuin ainakin viisi vuotta olisi tiputettu sen harteilta pois. En ole ihan varma, olenko koskaan sen neljän vuoden aikana, kun olen koiran tuntenut, nähnyt sitä näin eloisana. Jos tilanne on jo nyt tämä, mitä se on muutaman kuukauden kuluttua?

Mitään haittavaikutuksia tai muuta negatiivista ei ole ilmennyt, joten näyttää siltä, että vuosi 2015 on saanut ansaitsemansa aloituksen. Olen iloisesti yllättynyt – on mahtavaa aloittaa uusi vuosi siten, että on helpompi hengittää. Helpompi hengittää siis vertauskuvallisesti, itsehän kärsin nyt tästä flunssasta ja sen mukanaan tuomista yskäkohtauksista.