”Seuraavan kerran, kun rapsuttelen tyytyväistä ja tervettä koiraa samalla, kun ystäväni manailevat ongelmiaan Facebookissa, lupaan, etten pode huonoa omatuntoa vaan vedän keuhkoni täyteen ilmaa (toivottavasti ei sitä kusen hajuista) ja nautin siitä, että kaikki on kerrankin hyvin. Salaa odotan kauhulla, milloin on meidän vuoro – sillä se tulee aina jossain vaiheessa väistämättä.”
Kirjoitin näin 24. marraskuuta 2013 samassa postauksessa, jossa kerroin huolestani Remun yllättäen alkaneesta sisälle pissailusta. Joulukuussa jatkoin samasta aiheesta kertoen, että skottimme mysteerivaiva katosi hormonipiikin myötä ja koira palautui ennalleen.
No, eihän siinä ihan niinkään käynyt, sitten lopulta. Vaivat loppuivat hetkeksi, mutta jatkuivat sitten satunnaisesti: usein pitkien päivien lomassa, välillä niihin ei tarvittu edes harvakseltaan hoidettua ulkoilua. Tämän vuoden puolella oireisiin liittyi pikku hiljaa myös juominen: yhä enemmän ja enemmän ja enemmän.
Keskiviikkona mentiin eläinlääkärin juttusille. Otettiin virtsa- ja verinäytteet.
Pelkäsin, että jokin koiran sisällä on romahtanut totaalisesti. En edes uskaltanut kertoa kepolle, kuinka pelkäsin, että se reissu jäisi koiran viimeiseksi.
Rompun kanssa kaikki oli aikanaan tapahtunut niin salakavalasti ja yllättäen. Niin siinä varmaan aina käy, vanhojen koirien kanssa saa olla aina hieman varpaillaan.
Remu pääsi kuitenkin vielä meidän mukana kotiin. Ensi kuussa 11-vuotta täyttävä koira ei kuitenkaan saanut terveen papereita. Sen maksassa on ongelma, jota lähdetään korjaamaan erikoisruokavalion avulla. Kuulemme lisää kontrollikäynnillä sitten, kun antibioottikuuri on ohi.
Ostimme 3 kiloa maksan toimintoja tukevaa erikoisruokaa, joka maksoi 17 euroa. Kaikki muu on kiellettyä, jotta maksa saadaan pysymään tasapainossa. Tiedustelin linjausta puruluiden suhteen. ”Eihän ne hyvää tee, mutta täytyyhän koiralla jotakin sisältöä ja iloa elämässään olla. Anna vaan, silloin tällöin. Vähän.”
Selvä. Kuulitko Remu? Nyt ei lipsuta. Diagnoosi ei kuulostanut omaan korvaani niin vakavalta, kun kyseeseen ei kuitenkaan tullut loppuelämän lääkitystä, vaan ainoastaan yksi hiukan tyyriimpi ruokapussukka. Mikäpä tässä on ollessa?
Niin no, otetaan nyt huomioon, että se on kuitenkin koiran maksa. Asia on vakava. Skotlanninterrierin rotukohtaisen jalostuksen tavoiteohjelmassa on ensimmäinen vihje,
maksasairaat koirat alkavat oirehtia juomalla poikkeavan runsaasti, virtsan eritys lisääntyy… Skoteilla kroonista hepatiittia ilmenee jonkin verran. Hoitona on maksaan kohdistuvan rasituksen välttäminen maksan toimintaa tukevalla ruokavaliolla ja lääkityksellä.
Ja sitten kuulemme, että useita Remun sukulaisia on kuollut vastaaviin ongelmiin jo alle 10 vuoden iässä. KoiraNetissä asiaa tutkittuani huomasin, että Remun emä on kuollut 9 vuoden ja 10 kuukauden iässä immunologiseen sairauteen, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ja me kuulemme tästä vasta nyt. Nyt, kun tarve erikoisruokavaliolle on jo todettu.
Jos olisimme kuulleet tästä vaikka ensimmäisten ongelmien ilmettyä viime vuonna, en välttämättä tuntisi itseäni niin tyhmäksi ja tähän mennessä koirakin olisi ehtinyt popsia ja useamman pussin maksan toimintoja tukevaa ruokaa.
Syvä huokaus. Voi Remu. Olen pahoillani. Me ollaan vaan ihmisiä. Mikset sanonut mitään?
12
