Roadtrip Suomessa koirien kanssa, ensimmäinen päivä: Ruovesi, Virrat ja Ähtäri

Kirjoitin helmikuussa reissu-unelmistani. Siitä, miten haluaisin mahduttaa elämääni muutakin, kuin arkisen koiranomistajan elon ja työnteon.

Reissuelämän kokeileminen koirien kanssa tuntui kutkuttavalta ajatukselta. Kun siihen viimein koitui mahdollisuus, olin niin innoissani, etten juurikaan uskaltanut ilakoida reissusta etukäteen, etteivät suunnitelmat vain muuttuisi.

Nyt kun takana on yli 2 000 kilometriä autolla taitettua reissuelämää ympäri Suomen, voin huokaista onnellisena yhtä kokemusta rikkaampana. Saimme reissuraudaksemme persoonallisen, punkbändin vanhan Chevrolet Chevy Vanin, jonka eläimellinen sisustus aiheutti varsinaisen kommenttivyöryn Insta Stoyissäni Instagramissa.

Matkaaminen suurella oranssilla nukettiraketilla, varsinaisella emoaluksella oli oivallista, koska auton tilat mahdollistivat reissutavaroiden kuljettamisen vaivatta takatiloissa samaan aikaan, kun koirat matkustivat väljästi matkustamon puolella, joka yhtyi ohjaamoon niin, että hellyydenkipeimmät (=Olmi) pääsi nauttimaan rapsutuksista ja sylipaikasta jopa kesken matkanteon. Loistavana lisänä matkustamoon hankittiin myös matkajääkaappi, joka piti helteen aikana tuikitarpeellisiksi osoittautuneet virvoitusjuomat ja pikkupurtavat kylminä. Aikamoista luksusta, vai mitä?

Onnistuneen viikon mittaisen roadtripin salaisuus lienee paitsi loistavassa ja toimivassa autovalinnassa, myös suunnittelemattomuudessa. Kun suunnitelmia ei ole, ei ole myöskään odotuksia. Tiedossamme oli ensimmäisen määränpään lisäksi vain lähtöpäivä, jolloin lisäsimme matka-automme varustukseen vielä loput eväät ja muut tarpeet ja sitten hyppäsimme Päijät-Hämeestä matkaan kohti Poria ja Yyterin koirarantaa.

Olin haaveillut huolettomasta piknikistä Yyterin loputtomalla hiekkarannalla, jossa Into saisi uida sydämensä kyllyydestä. Pääsimme kuitenkin heti jutun juoneen kiinni, kun suunnitelmat muuttuivat lennosta kuultuani sinilevästä sekä Porin ruuhkaisuudesta, josta Pori Jazz, Asuntomessut ja SuomiAreena varmasti pitäisivät huolen.

Liikenne- tai parkkikaaoksessa eteneminen leveällä amerikanraudalla auringon porottaessa kirkkaalta taivaalta ei vaikuttanut kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta, joten Yyterin koiraranta yliviivattiin reissusuunnitelmista puolimatkassa ja oranssin chevy vanin nokka suunnattiin kohti uusia seikkailuja matkamme jatkuessa kohti Ähtäriä.

Ensimmäinen päivä: Ruovesi, Virrat ja Ähtäri

Boheemiin reissutunnelmaan oli helppo tempautua. Suunnitelmat vaihtuivat jo miltein heti auton startattua, mutta siitäkin huolimatta retkestä oli helppo nauttia jo ensimmäisenä reissupäivänä.

Pysähdyimme sattumalta jaloittelemaan Ruovedellä sijaitsevalle Ryövärinkuopalle. En muista kuulleeni paikasta aiemmin, vaikka se sijaitseekin aivan Helvetinjärven ulkoilureittien tuntumassa, joista olen kuullut paljon hyvää.

Koirat saivat tällä erää tyytyä vain pikaiseen jaloitteluun parkkialueen tuntumassa, sillä Ryövärinkuopalle halusin laskeutua ilman niitä. Jyrkät portaat veivät kohti pientä ja sievää lampea, joka oli saanut alkunsa majavien tekemistä padoista. Tunnelma vehreässä laaksossa oli miltei taianomainen, sillä lähteen ja puron pinnalle oli muodostunut kasvimatto, jonka ääressä purovesi ja puuston lomasta siivilöityvä auringonvalo leikittelivät.

Vehreän laakson tunnelma, avolähteen viileä raikkaus, puron solina ja luonnon omat taideteokset olivat hyvä vastapaino rohean Chevy Vanin moottorin jyrinälle, joten tunnelmoin paikkaa kaikessa rauhassa puolen kilometrin mittaisella luontopolulla, joka pitkospuiden jälkeen päättyi takaisin ylös vieville rapuille.

Vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Ryövärinkuopalta odottivat Helvetinjärven kansallispuiston maastot, mutta jätimme ne tällä erää odottamaan myöhempiä seikkailuja.

Seuraavana pysähdyspaikkana oli nimittäin Virrat, jossa pääsimme nauttimaan täyttävästä illallisesta tunnelmalliseen rantaravintola Baarpuuriin. Etenkin miljöönsä puolesta viihtyisää Baarpuuria suosittelen lämpimästi kaikille, jotka suunnittelevat kesäretkeään Pirkanmaan suunnille. Kiinnitin huomiota ravintolan koiramyönteisyyteen edellisen asiakkaan tilatessa koiralleen kupillisen vettä sen myös metallikupista saaden. Olin kuitenkin itse jättänyt karvaisen seurueemme lähistölle autoon, jossa lemmikkini odottivat varjoisassa paikassa pulahdettuaan ensin rantavedessä lähistöllä.

Vaikka koirat olivat keskeisessä roolissa yhdessä toteutetulla matkalla, minulle oli tärkeää päästä nauttimaan kesälomastani myös ilman niitä. Niinpä matkamme varrelta löytyi paikkoja, jonne suuntasin ilman koiria, mutta myös paljon sellaisia paikkoja, joissa viihdyin koirien kanssa ja niiden ehdoilla. Jälkikäteen koenkin reissumme olleen täydellisessä tasapainossa, sillä siltä löytyi meistä jokaiselle jotakin.

Virroilla tapahtuneen ruokapainotteisen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti ensimmäisen päivän päätepysäkkiä Ähtäriä, jossa seurueemme saisi ensikosketuksensa leirielämään. Seuraavaksi kerronkin, kuinka ensimmäinen telttayö kolmen koiran kanssa ilman etukäteisharjoittelua sujui ja kuinka aamun valjetessa alkanut paahteinen helle oli jälleen vähällä muuttaa reissumme kulkua.

19

Reissu-unelmia

Kun unelmat sanoo ääneen, ne saattavat vaikka toteutuakin. Elämäni on ollut viime aikoina niin vaiherikasta, että toisin kuin Nata, minä en enää edes osaa unelmoida elämääni vuoden päähän. Vielä vähemmän pystyn kuvittelemaan, mitä elämäni voisi olla viiden vuoden kuluttua!

Viimeisen parin vuoden aikana elämässäni on tapahtunut rytinällä. Pari vuotta sitten saavutin yhden suurimmista unelmistani, kun sain vakituisen työpaikan koulutustani vastaavalta alalta.

Mikä minulle on ensiluokkaisen tärkeää, työni on mielenkiintoista, monipuolista ja joustavaa. Sen lisäksi, että voin tehdä etäpäiviä kotoa koirien kanssa, saan toisinaan myös matkustella. Elää sellaista elämää, mikä on hyvää vastapainoa ulkoilupuvuille ja koirankarvoille.

Kun olin viimein saavuttanut kovasti tavoittelemani paikan työelämästä, huomasin, ettei pitkäaikainen parisuhteeni vastannut niihin odotuksiin, joita minulla elämältäni oli. Sellaisen havainnon tekeminen on kaikin puolin ikävää ja tuskallista ja johti lopulta siihen, että vaihdoin pitkän parisuhteen ja kookkaan omistusasunnon pieneen kaupungin vuokra-asuntoon. Sekä koiranpentuun.

En ehtinyt asumaan kauaakaan uudessa vuokra-asunnossani, kun sen enempää suunnittelematta luokseni muutti Alpi. Se vain löytyi autoni etupenkiltä palattuani kotiin Pirkkalasta.

Elämän eteenpäin suunnittelu ja jopa tulevaisuudesta haaveilu on ollut erityisen hankalaa juuri siksi, että minusta tuntuu, etten edes aamuisin tiedä, mitä ilta tuo tullessaan. Toisaalta tämä on vaihe, joka varmasti liittyy siihen, miten hukassa vielä olen, mutta välillä taloudellisia ja henkisiä ongelmia on ollut niin paljon, että en ole voinut olla edes varma, selviänkö seuraavaan aamuun.

Kaikesta huolimatta minulla on aina ollut unelmia. Realistisia ja epärealistisia, mutta niitä kaikkia on yhdistänyt yksi asia. En ole koskaan välittänyt siitä, onko tie unelmiani kohti kivikkoinen vai mutkaton: olen nähnyt päämäärän niin selkeänä mielessäni, että kaikki tehty tai tehtävä työ on tuntunut sen arvoiselta.

Yksinkertaisimmillaan se näkyy työskentelystäni koirieni kanssa. Aina, kun minulle on tullut uusi koiranpentu, näen mielessäni katkelmia yhteisestä tulevaisuudesta: mutkattomasta kaverista, joka on helppo ottaa mukaan minne tahansa ja luotettavasta ystävästä, jota on helppo rakastaa. Tällaiset mielikuvat tulevasta auttavat kestämään vähemmän mukavat ajat kiukuttelevan teinikoiran kanssa ja keräämään kaiken kärsivällisyyden silloin, kun sitä eniten tarvitaan.

Myös kaikkia koiranpennun kasvatukseen liittyviä päätöksiä, kuten sitä, saako hihnassa tällä kertaa vetää ja miten ruokapöydän ääressä käyttäydytään, ohjaa aina unelmani siitä, miten tulevaisuuden ihannekoirani käyttäytyisi edellä mainituissa tilanteissa.

Samanlaiset haavekuvat tulevaisuudesta kantavat myös arjessa vaikeimpien aikojen yli, vaikka joskus ne tuntuvatkin olevan niin sakean sumun peitossa, ettei niitä enää meinaa edes nähdä tai muistaa.

Jokainen, joka minut tuntee tietää, että olen ahkera ja työlleni omistautuva ihmistyyppi. Ei varmasti ole kerta eikä kaksi, kun olen kieltäytynyt illanvietosta tai perunut sovitun menon työkiireisiin (ja koiriin) vedoten. Pahoitteluni siitä.

Mutta sen myötä, kun olen viime aikoina auttanut ystäviäni koiranhoidossa niin Islannin matkan ajan kuin myös erinäisten lyhempien viikonloppureissujen ajan sekä kuunnellut tarinoita upeista seikkailuista, olen alkanut miettimään, voisiko minunkin elämässäni olla muuta, kuin arkinen koiraelämänpyöritys ja työnteko, jolla edellä mainittu rahoitetaan.

Osaltaan Instagramin silotellut ja suloiset reissukuvat ovat edesauttaneet mieleeni hiipineitä reissu-unelmia ja matka-ajatuksia. Vaikka pystynkin vaivatta unelmoimaan itseni lekottelemaan Balille tai vaikkapa Espanjan auringon alle, suurimmat unelmani ovat sellaisia, joihin voin yhdistää seikkailut ja minulle tärkeitä hahmoja – kuten koirani.

Olemme aina ollut tiivis porukka ja koirani ovat viimeisen parin vuoden aikana kulkeneet mukanani miltei kaikkialla, oli kyse sitten automatkasta S-marketin parkkipaikalle, päiväretkelle Evolle tai kahvittelemaan vanhempieni luokse. Tämä ei alun perin ole juontanut juuriaan suuresta koirarakkaudestani, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei kotona koirien kanssa ole enää ollut toista ihmistä, joka voisi pitää koirille seuraa minun ollessani poissa kotoa.

Joka tapauksessa koirat kulkevat mukanani luontevasti tilanteesta toiseen: neljä koiraa kulkee sujuvasti mukana, vaikka syli olisi täynnä kantamuksia ja ranteesta roikkuisi kauppakasseja. Olen myös havainnut koirieni mutkattomuuden majoittaessani niiden kanssa ystävieni koteja, joten miksipä en kokeilisi, miltä todellinen reissuelämä tuntuisi.

Ainakin se on nyt sanottu ääneen. Paljastettu universumille! Olen mielessäni visualisoinut pienen reissu-unelmani niin, ettei se ole enää kuin valmisteluja vaille toteutettavissa.

En osaa vielä sanoa, tuleeko kyseeseen seikkailu Suomen rajojen ulkopuolella vai maakuntamatkailua osana kesälomaa. Uskon kuitenkin vahvasti, että palaset alkavat loksahtelemaan kohdalleen juuri siten, kuten Juliakin havainnoi joulukuisessa blogiartikkelissaan.

Joka tapauksessa luulen ja ainakin toivon kovasti, että tässä blogissa päästään tämän vuoden aikana seuraamaan koirien kanssa toteutettua reissuelämää, enemmän tai vähemmän kaukana kotoa.

Jos sinä olisit minä, minkälaisen matkan toteuttaisit koirasi tai koiriesi kanssa ja minne?

8