Aika kuluu niin nopeasti, että hyvä kun ehtii koiraa sanomaan, kun blogi on jo homeessa. Kattavan ja kuvarikkaan päivityksen tekeminen jää pelkäksi haaveeksi, kun kovia kokenut digitaalinen järjestelmäkaveri on ollut hieman huonovointinen. Haavekuvissa siintää kaiken muun kalliin ja tarpeellisen ohella uusi runko ja näppärämpi obu, mutta näillä päivärahoilla ja työnäkymillä se jää haaveeksi seuraavan… no, erittäin pitkän ajan ajaksi. Kun kuvia ei ole, ei tee paljoa mieli kirjotellakaan. Kuvat kun kuitenkin jotenkin keventää pitkiä tekstimääriä helpommin lähestyttäviksi ja luettaviksi…

Into kävi eläinlääkärillä perjantaina 13. päivä ja huonoa lupaavasta päivämäärästä huolimatta reissu sujui hyvin. Syynä käynnille oli jo pidempään oikean korvan takana ollut syylämäinen näppylä, joka poistettiin eläinlääkärin toimesta. Näppylä oli ollut korvan takana jo pidempään ja sitä tuli seurailtua varmaan parikin kuukautta, mutta se ei vaivannut koiraa eikä muuttunut sen rumemmaksi päivien kuluessa. Näppylän poistaminen oli kuitenkin aiheellista, sillä sirkuskarhun ja viemärirotan painit ovat usein sen verran hampaikkaita, että olisi ollut vain ajan kysymys milloin näppylä vahingoittuu taistelun tohinassa. Eläinlääkäri sanoi näppylän voivan hyvinkin olla pieni ihokasvain, mutta koska se oli ainoa laatuaan koiran koko kehossa, en vaatinut sen lähettämistä edelleen tutkittavaksi. Se on vaihtoehto sitten, jos niitä vielä jatkossa alkaa ilmaantumaan.
Tällä hetkellä sirkuskarhulla ja muulla kirppusirkuksella menee hyvin.

Rompun yöllisestä leikkaukseta on yhdeksän päivää. Se on vasta viimeisten parin päivän aikana alkanut muistuttamaan sitä koiraa, jollaisena sen tunnen, mutta hidas toipuminen onkin ymmärrettävää.
Se on asunut koko toipumisaikansa vanhempieni luona, jossa se on saanut köllötellä omalla pedillään lattialämmityksen päällä ja nauttia huomiosta ja rapsutuksista, sekä perheen ainoana lemmikkinä olemisesta: vanhemmillani asunut perheemme yhteinen rakas Neppi -kissa kun oltiin jouduttu lopettamaan juuri pari päivää ennen Rompun leikkausta.
Olen käynyt lähes päivittäin katsomassa Romppua ja ollut siitä niin huolissani, että tuntuu, kuin sen toipumisaika eri kodissa olisi ollut jo viikkoja. Se on kuitenkin ollut jatkuvasti ajatuksissani ja silloin, kun en ole päässyt katsomaan sitä olemme tietenkin soitelleet vanhempieni kanssa.

Toipuva Romppu on todella osannut säikäyttää muutamaankin otteeseen toipumisaikanaan. Sen lääkitys on niin vahvaa, että eräänkin kerran kun menin katsomaan sitä, se ei reagoinut ulko-oven pamaukseen mitenkään. Se vaan makasi omalla paikallaan selkä minuun päin reagoimatta siihenkään, että aloin juttelemaan sille iloisesti. Lopulta se kääntyi ja nousi istumaan heilauttaen pari kertaa häntäänsä, muttei silti tullut luokse vaan istui vain paikallaan uupuneen ja onnettoman näköisenä. Sellainen käyttäytyminen on Rompun kaltaiselta cockerspanielilta todella yllättävää, joskin ymmärtäähän sen, että lääkkeet ja toipuminen vievät varmasti veronsa ja väsyttävät koiran kuin koiran. Normaalisti iloinen Romppu on heti hyörimässä ympärillä häntä iloisesti viuhuen.
Toipumisaikaan on kuulunut myös likaisia yksityiskohtia. Suolen toiminta ei vastaavan ronkinnan jälkeen ole ollut normaalia, eikä Romppu ole saanut syödä kuin pehmeää ruokaa -joskin siitäkin monesti kieltäytyen. Leikkausta seuranneina päivinä sen uloste oli pitkään niin löysää ja vetistä, ettei se edes huomannut tekevänsä alleen lepäillessään. Sotkua on siivottu ja suihkussa Romppu on viettänyt monia minuutteja -eikä ainoastaan pesun takia vaan myös leikkaushaavan huuhtelun merkeissä.
Hiukan ennen sitä päivää, jolloin kipulaastarin sai jo irroittaa sen kyljestä se aloitti tramal -kipulääkityksen. Se oli alkanut vikisemään ja muuttumaan levottomaksi, joten koimme eläinlääkärin varmuuden varalta antaman lääkityksen lunastamisen apteekista tarpeelliseksi. Pahimpina päivinään Romppu on oksentanut kaikki syömänsä ruuat ja lääkkeet ulos, mutta kuten jo alussa mainitsin, tällä hetkellä se muistuttaa paljolti tuntemaani Romppua: se syö onnistuneesti ja on jo hyvin pirtsakka.

Eilen kun kävin katsomassa sitä se sipsutti iloisesti minua vastaan eteiseen. Se härvelsi ympärilläni häntäänsä huisputtaen ja vaati pienellä pullakuonollaan hirveästi rapsutuksia ja huomiota -aivan kuten minun Rompullani on tapana tehdä! On ihanaa nähdä Romppu taas niin iloisena ja elämänhaluisena -toipuminen on todella vienyt aikaa. Maanantaina on Rompun tikkien poisto ja jälkitarkastus, ja sen myötä voin todella sanoa olevamme voiton puolella! 🙂