Perjantai 13. on huijausta, aurinko paistaa risukasaankin tai kaikki on muuten vaan ok. Kirsi kävi eilen koiranpentunsa kanssa meillä kylässä, ja tutustutin kummatkin koirani yksitellen pikkuiseen. Olinkin jo miettinyt, että jostain pitäisi saada jokin pieni jolla testata, mitä jätkät sanoo pennusta. Ja kun tilauksesta Kirsiltä tuli viestiä, että sopisiko tulla kylään. Hienoa hienoa!

Pentu selvisi ehjin nahoin perjantai 13. huolimatta. Itseäni huolestutti Nikin reaktio, mutta jätkä otti pennun vastaan häntä vinhasti huispaten. Romppukin nuuskutteli pentua aluksi kiinnostuneena, mutta päätti sitten, että parempi olla huomioimatta koko otusta. Olipa muuten kova paikka Rompulle, kun mamma piteli pentua sylissä. Kyllä Rompusta taas lähti ääntä. Se on kyllä niin mustasukkainen, kateellinen pieni sielu kun olla ja voi. Se ei ikinä ole pitänyt siitä, että huomion jotakuta toista. Se on aina halunnut olla elämäni ykkösmies, ja kieltämättä se on siinä aika hyvin onnistunutkin. Mamman poika.. Heh.
Mutta järkevyyden nimissä täytyy kyllä koittaa saada poika totuteltua siihen, että maailmassa on muitakin, eikä se ole aina niin vaarallista jos joku toinen kiipeääkin syliini.

Olin erittäin mielissäni pennun vierailusta (tervetuloa vain uudelleen!) ja kyllä se pentukin taisi siitä jotain irti saada. Aluksi se tuntui säikkyvän hurjan Rompun kovaäänistä haukkumista (no kukapa ei!), mutta tottui siihen pian. Kunhan ei mallia ottaisi.. Lisäksi pentu sai tavata kahden spanielin lisäksi myös perheemme kaksi kissaa (jotka oli lähinnä hui kamala!) ja kaksi kania (suklaa-automaatteja, nam!)

Olen muuten koittanut hillitä Rompun haukkumista pesemällä sitä säännöllisesti kissoille tarkoitetulla shampoolla. Olisi paljon miellyttävämpää, jos se pieni rääväsuu vaikka maukuisi sievästi korvia särkevän haukkumisen sijasta. Ei vaan, tosi on, että meiltä on hyvä koiranshampoo loppu, hyllyssä on ainoastaan sitä Nikin omaa (herkkä nahkaisille!) jota en viitsi Rompun pesuun tuhlata. Pitäisi mennä muutenkin shoppailemaan turkinhoitovälineitä, meidän perus nuppipäisestä harjastakin on kaikki piikit lyttääntyneet harjan sisään, joten se ei ole kovin toimiva enää. Mutta taisipa ollakkin vain muutaman markan harja, joka on kestänyt käytössä kuutisen vuotta.

Tällasta tällä kertaa. Ai niin, Niki on oppinut uuden asian. Tai en usko että oppinut, vaan ymmärtänyt, koska sellainen Niki on. Kuljimme tänään isäni autolla (valtava alus, hurja ajaa! ..tosin isä olikin nyt ratissa.) Kirstulaan tokoilemaan, ja yhtäkkiä tajusimme, että Niki painaa takapenkillä ikkunan avaus nappia, ja niinpä ikkuna avautui kokonaan. Niki pisti tyytyväisenä päänsä ikkunasta ulos ja tuntui ajattelevan jotain ”hei me lennetään” tyyppistä sen nautinnollisesta ilmeestä ja lepattavista korvista päätellen. Tosin sydämeni oli hypätä kurkkuun kun pelästyin sen hyppäävän liikkuvasta autosta kesken matkan.. Uskon, että se oli koko matkan ajan tuijottanut ovea ja miettinyt, että ei tässä ole kuin yksi nappi. Ja lopulta painanut sitä.

En minä inhimillistä koiriani, inhimillistätkö sinä?

Autosta oli takapenkit kaadettuna, Romppu oli metallihäkissä ja Niki valtoimenaan auton takaosassa, kun se osaa siellä nätisti olla pyrkimättä jatkuvasti syliin. Ei mikään kaikkein turvallisin ratkaisu ajatellen mahdollisia tilanteita, joita liikenteessä voi sattua, mutta hei, vain väliaikainen. Isänikin muuten on jo hyvän aikaa puhunut, että mun auto pitäisi myydä, koska eihän sinne edes mahdu kolmea koiraa..